Kun lentokoneessa eväskassin sai

Ostettiin kakia sekä ruokakauppa Plusista että torimyyjältä. Nyt sitä saa. Torilla terttu banaania ja 4 kakia maksoi yhteensä 4,40 euroa. Ehtisipä useammin torille.

Töitä varten pakkasin päivän eväskakin ja mandariinin vanhaan Lufthansa-kangaskassiini, pikku pussukkaan. Se on kyllä erikoinen muinaismuisto.

Olin 90-luvulla jossain, ehkä Frankfurtissa, ja portin odotusalueella sai kukin matkustaja ottaa tällaisen pienen Sky Snack -tekstillä varustetun pussin ja buffetista kokoilla itselleen aamiaisen elementtejä niin paljon kuin kassiin mahtui: jugurttipurkki, leivonnainen, sämpylä, minihillo tai -nutella, banaani... Mehut ja kahvit sai vissiin sitten koneessa henkilökunnalta tuttuun tapaan. En muista, oliko tämä hieno valinnainen ilmaisateriointi voimassa jopa pelkällä kotimaan lennolla, vai oliko kyseessä lento Suomeen.

Kyllä sitä ennen osattiin.

Vitamiinia talveen.

No ei siitäkään tunnu olevan hirveän kauan, kun jokaisella lentoyhtiöllä oli haarukat ja veitset oikeaa metallia. (Nyt voisi sitä kamalasti pohtia, kumpi on globaalille ympäristölle pahempi: metalliaterimien lisäpaino, jonka takia piti varmaan tankata enemmän kerosiinia, ja käyttää tiskiainetta ja vettä, vai valtavat määrät nykyisiä kertakäyttömuoviaterimia, jotka ehkä sentään menevät kierrätykseen.)

Olenhan minä senkin ajan kokenut, jolloin lentokoneessa sai tupakoida tupakkaosastolla. Vaan kyllä se savun haju leijui vähän kaikkialla. Käsinojissa oli pienet tuhkakupit metallikannen alla.

Se aika, kun oli DC-9 ja sitten Finnairilla niiden seuraajat MD-82 ja MD-83. Moottorit rungossa kiinni takana.

Legendaarisin tapaukseni taitaa olla se, kun Kar-Air lensi nelimoottorisella DC-8:lla Espanjaan.

80-luvun loma. Tässähän näkyy tuppakaosaston olemassaolokin.

2000-luvun pintaan lensin Hollannin sisäisen lennon Amsterdamista Maastrichtiin KLM:n Cityhopperilla, joka oli mitä todennäköisimmin joku Fokker, hollantilaismerkki. Kone oli niin pieni, että ensin valiteltiin, että sori, kaikkien matkalaukut eivät nyt ihan mahdu ruumaan ja osa tuodaan myöhemmällä lennolla. Lähtömme jälkeen Schipholissa sekosikin sitten koko matkatavaroiden liukuhihnajärjestelmä eivätkä laukut liikkuneet enää minnekään, joten laukkuni tuotiin kotiin joskus parin päivän päästä.

Maastrichtin lentoasema on sellainen bussiaseman kokoinen.

Jossain näyttelyssä oli hieno vanha KLM-lautapeli.

Helsinki? No melkein oikeassa paikassa.

Uudemman ajan eksoottisia Euroopan lentojani edustaa myös vaikka Blue1, silloin kun yhtiö vielä oli olemassa, nelimoottorisella Avro RJ85 -pikkusuihkarilla.

Sekä lento luoteisen Saksan Weeze/Niederrhein-kentältä hollantilaisen V Bird -yhtiön siivin jonnekin Suomeen. Tuo halpalentoyhtiö eli vain vuoden verran. Meno oli vähemmän jäykkää. Matkustamohenkilökunta näytti juuri 18 vuotta täyttäneeltä ja kuulutukset kuulostivat tältä: ”Our cabin crew on this flight are Emily, David, and of course, our sweet Chantal (hihitystä).”

Turvallista matkaa!