maanantai 30. joulukuuta 2019

Junaretki studioille


Tehtiin perinteeksi muodostunut matka välipäivinä Hilversumin mediatalolle seuraamaan radiolähetystä, jota voi katsoa studiobaarissa. Liput ovat haluttuja ja yleisöä lasketaan sisään puolen tunnin jaksoissa. Jos aikoo spontaanisti sisään, voi olla, että saa lipun 9 tunnin päähän siitä ajankohdasta, jolloin ilmestyy kassalle. Onneksi meillä oli netistä etukäteen ostetut liput, jotka ehdittiin varata nopeasti ennen kuin ne myytiin loppuun.


Ohjelmana on non-stop-musiikkia, kansanäänestyksellä vuosittain uudestaan valitut ”maailman kaikkien aikojen 2000 parasta kappaletta”, jotka soivat radiossa yötä päivää joulupäivästä uudenvuodenyöhön, listana alimmasta ylimpään sijoitukseen.

Yllätyksiä Top 2000 -listalla? En tiedä. REM: Drive. ”Oho, mä luulin että mä olen ainoa joka tuntee tän kappaleen tai pitää sitä hyvänä.” ”Hei, nyt on Hollanti löytänyt Floor Jansenin,  sen vastikään esittämän Oopperan kummitus -hevidueton kautta.” Nightwish on kyllä myös kahdella kappaleella listalla. Suomi mainittu? Daruden Sandstorm löytyy sijalta 1654.


Meitä on 7 ja meillä on ryhmälippu junaan. Onpa halpa! 10,40 euroa per henki edes takaisin maan toiselta puolelta toiselle. Noin 120 km suuntaansa. 2 junan vaihtoa. Yksi osa pikajunaa, kaksi osaa paikallisjunaa.

Konduktööri tulee junassa tarkastamaan kaikkien liput. Lipuissa on QR-koodi ja normaalisti konnarilla on skanneri, jolla hän piippaa kaikkien liput. Tällä ei ole skanneria. Tämä osoittaa etusormella jokaisen lippua yksitellen ja sanoo: ”Piip. Piip. Piip.”

Okei. Sitä jää nauramaan ja katsomaan perään, että mikä esitys tämä on. Muuten konnari on ihan vakavalla naamalla ja uskottavana koppalakissa auktoriteettina.


Arnhemiin tullaan etelästä junalla ja luulee löytäneensä hyvän istumapaikan. Odottelee, että juna jatkaa matkaansa Utrechtiä kohti. Juna lähtee liikkeelle, mutta ajaakin yhtäkkiä takaperin. Mtäh... Aina mä unohdan tämän. Loppumatkan saa istua selin.

Onpa kurainen ikkuna.

Etuperin sinne ja takaperin takaisin.

Miksi? Yritin katsoa tätä kartalta. Ei Arnhem edes ole ”Kopfbahnhof”, kuten saksalainen sanoisi, sellainen, jossa kaikki kiskot päättyvät kuten Helsingissä. Vaan siellä risteävät kolmen eri rautatien suunnat. Itä-länsi-junat kai ajavat normaalisti läpi, mutta etelästä tullessa on huonompi onni ja käväistään umpikujassa kääntämässä veturin suunta. 

Utrecht Centraal Station.

Tosi iso halli. Ja täällä on hiton kylmä, ihan ulkolämpötila.
Kohteessa mediatalolla.



Mediatalossa otetaan säilytyslokero ja ihmetellään, mahtuukohan sinne takitkin. Kuinka syvä tää kaappi on? Kumarrun tähyämään lokeroon ja laulan: ”How deep is your love?”

Arkkitehtuuri on hienoa. Alakerran kahvilassa, joka on koristeltu vanhoin älppärein, otetaan välipalaa. Smoothie lukee listassa nimellä ”Smooth(ie) operator”. Museokaupasta saa testikuvia ja muuta tv-aiheista kamaa.






Odotellaan pääsyä studioon ja aulassa on sitä varten viihdytyshenkilöitä mikrofonin kanssa, jotka kyselevät kysymyksiä yleisöltä. Heittävät läppää.

- Kukas täällä on tullut Drenthestä?
- Jee jee, täällä!
- Hei, te ette edes kuulu tähän joukkoon siellä sivussa. Tää on tarkoitettu viihteeksi tähän jonoon.
- Hahaha.

- Mitäs kappaleita teillä on ohjelmassa kohta... tämä ja tämä...
- Eikä oo!
- Mitäs listaa sä katsot... hetkinen, minä aikana sä olet menossa studioon?
- 14.45.
- No hei mene pois, sä et edes kuulu tähän jonoon vielä! Ja kertoo vielä mielipiteitä!

- Entäs kuka on tullut Friisinmaalta?
- Jee, me ollaan!
- Okay nice, you are very much welcome...
Vitsinä alkaa puhua englantia viittauksena siihen, että friisiä ei ymmärrä kukaan eikä ehkä edes niiden tapaa puhua tavallista hollantia.

- Entäs Limburgista?
- Jee jee!
- Ahah, katsos. Tottakai te tuutte tänne, kun siellä provinssissa ei ole mitään tekemistä.
- Hei hei, äläs liiottele.



Sisäänpääsyn hetki lähestyy, ääks.


Sitten osallistumaan ohjelmaan.
- Näytäänks me telkkarissa?
- Hölmö, tää on radio-ohjelma!

Paitsi ettei ihan ole. Valtakunnallisella kanavalla näytetään erinäisten kameroiden kuvaa studioyleisöstä riehumassa vierailunsa aikana ja varmasti komeiltiin siellä. Yritetään vielä metsästää arkistosta tv-lähetyksen kuvat siitä hetkestä, kunhan ilmestyvät online.

Pyrotekniikkaa ja savukonetta on viihdykkeenä kuin paremmassa diskossa ikään.







Mennään vielä pienelle kierrokselle alakerran arkistokäytäviin.





Onko tämä se hornan tuutti?



Takki takaisin garderobista ja paluumatkalle.

Nyt vähän ramasee.
Utrechtin aseman vieressä on hienoksi remontoitu ostoskeskus. Joko tämä The Mall of Triplan peittoaa?




Matka etenee ja asemat (ja junat) pienenevät. Tässä vaiheessa eli Nijmegenissä loppuu jo sähköistys ja siirrytään kiskobussiin eli dieseljunaan. Kahvikiskalla käydään mielenkiintoinen keskustelu kioskinmyyjän lempijuomista. Ei kelpaa kahvi, tee eikä Heineken, mutta saksalainen samea vehnäolut.

Junan vaihdoissa on saatu tuta pakkasasteet ja hyytävä viima. Reisiä paleltaa jo. Kun ei halua hikoilla studiossa pitkissä kalsareissakaan, niin menee sitten yksinkertaisilla housuilla.


Kaikki talvivarusteet ovat tosikäytössä.

Kotia kohti yössä, ei kun mikä tämä on, yhdeksän illalla. Kokemusta rikkaampana.

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Joulun täydelliset kulissit



Istun Hollannissa pöydän ääressä ja katselen mediasta ja omista muistoista Suomen joulua ulkopuolelta. Meillä on (teko)kuusi, kynttilät pöydällä, pari valokoristetta ja viime tipassa muistettu punainen joulupöytäliina. Ei muita suunnitelmia paitsi musiikkiohjelma radiosta, ja pitkälti vapaus.


Tuo tekokuusikin on jo sellainen asia, joka jakaa suomalaiset (ja skandinaavit?) ja muun maailman eri leiriin. Suomessa kuusen kuuluu olla aito. Muualla maailmassa kuusi ei voi olla aito.

Muissa maissa ei ole 70% pinta-alasta metsää, tai havupuuta ei kasva ollenkaan, tai puut ovat niin harvassa, ettei tulisi kysymykseenkään uhrata niistä yhtäkään pelkästään viikon huviksi ja koristeeksi. Tai luonnolle jäävää alaa on maatalouden jaloissa niin vähän, että olisi melko älytöntä uhrata siitä vielä osa kuusiviljelmille vain sen viikon huvin vuoksi.

Yli 20% Suomen aidoista joulukuusista tulee ”omasta metsästä”. Ei muissa maissa ole sellaista luksusta. Tuonti- ja viljelykuuset ovat kalliita.

Kun aito kuusi ei kuulu perinteisesti joulun ehdottomiin vaatimuksiin, se ei ole kenenkään prioriteettilistalla. Ei, muovikuusi ei täällä ole shokki, vaan ihan normaali asia. Itsestäänselvästi suurimmalla osalla on tekokuusi, joka kaivetaan ullakolta joka vuosi uudestaan esiin. Kestää varisematta ihan niin monta viikkoa kuin halutaan.


Kun kuvittelen muutenkin sen kaiken, mitä suomalaiseen jouluun kuuluu ja pitäisi kuulua, niin tajuan, kuinka loputon se ”välttämättömien” kulissien lista on. Jos sen haluaa nähdä vaatimuksina, niin vaatimuksien lista on loputon. Se, miltä joulun ”kuuluisi” näyttää.

Sehän hengästyttää jo ennen kuin on aloittanutkaan. Jo pelkästään se kansakunnan yhteisten syömisten elementtien lista on loputon. Ja sehän hämmästyttää, kuinka koko kansakunnalla on se sama The Jouluateria. Kun on asunut paikoissa, joissa keksitään joka vuosi jotain uutta tai mennään ravintolaan tai laitetaan pöytägrilliin jotain suupaloja.

Meillä oli aatonaattona itse tehty uunipeltipizza, aattona perunaa ja kaloja (eli suomalaisen aaton alkuruokakierros), ja joulupäivänä mieheni paistama porsaanliharulla, vihreitä papuja pekonikääreessä ja bataattiranskalaisia. Stoofperen eli punaisessa mehuliemessä marinoituja päärynälohkoja.

Viiniä ja erikoisoluita. Creme brulee (lisätköön aksentit eri kirjainten ylle kuka osaa ranskaa). Tucceja ja juustoja, jos niitä illalla kukaan enää jaksaa.

Parhaita tokaisuja: ”Haluutsä vielä kahvia vai jotain muuta alkoholia?” Tällä on ehkä tekemistä sen kanssa, että mieheni laittaa lomalla lorauksen amarettoa kahviin.

Jee, katkarapu has entered the table.



Suomessa kun alkaisi suorittaa, ja se todella on suoritus, pitäisi täyttää kaikki nämä kohdat: Joulutortut. Glögi. Riisipuuro, jossa manteli. Luumusoppa tai vastaava päälle. Piparit. Piparitalo. Sillit. Perunat. Voi. Graavilohi. Savukalat. Maksapasteija. Kinkku. Sinappi. Laatikot. Rosolli. Herneet. Suklaakonvehdit.

Ja kaikki tietysti itse tehtynä.

Sitten olisi joka huoneen täydellinen siivoaminen. Jokaisella sukulaisella vieraileminen. Pikkujoulutilaisuudet. Yhteislaulut. Joulukalenteri. Kirkot ja hautausmailla käynti. Joulurauhan julistus. Kuusi. Tontut. Joululaulut. Joulupukki. Lahjat kaikille. Paketointi. Kortit. Kynttilät. Havut. Kranssit. Lyhdyt. Lumi. Jäälyhty. Poro. Olkipukki.

Ja sitten kaikkien pitää olla koko ajan onnellisia ja harmonisia. Ja kaiken täytyy olla täydellistä.

Päähän siinä räjähtää. Mä niin ymmärrän, jos joku sanoo, että joulun aika, joulukulttuuri tai -yhtenäiskulttuuri on ”tukahduttavaa”. Kaikki ne odotukset. Ne näkee vasta kun on vähän sen sirkuksen ulkopuolella. Ja että voi olla helpotus, kun arki alkaa ja kaikki on taas normaalia, ja kaikki ovat normaaleja.

Epätoivo voi alkaa siitä, jos haluaa toteuttaa kaiken tämän tunnollisesti, mutta asuu ulkomailla ja noin puolet suomalaisiin jouluruokiin tarvittavista aineista on tavoittamattomissa, eikä yhtäkään elementtiä saa kätevänä puolivalmisteena tai eineksenä. Vielä enemmän itse tehtävää.

Supermarketin portti aatonaatonaattona: ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää?”

No ei, täällä on ihan jees. Hollantilaiset kyllä myös hamstraavat juhlaruokia joulunalusviikolla aivan selvästi. Monessa paikassa on tungos.

Sipsiä!

Epätoivo voi alkaa myös siitä, jos tavoittelee kaikkea tätä, mutta ei pääse suomalaiseen lumijoulutunnelmaan tropiikissa tai jotain ihan muuta uskontoa harjoittavassa maassa. Tai aika ei riitä kaikkeen täydellisen joulun valmisteluun, yksinkertaisesti koska käy töissä, tai koska on muuta tärkeämpää tekemistä. Jossain vaiheessa sitä alkaa ehkä kysyä itseltään, ketä ja mitä varten tämä täydellinen joulu pitäisi rakentaa jopa sitä vaikeuttavissa olosuhteissa.

Ja jossain vaiheessa sitä voi myös kysyä itseltään ylipäätään, missä tahansa, onko pakko edes yrittää rakentaa tällaista joulua ja ketä ja mitä varten kaiken sen ajan, vaivan ja rahan haluaa uhrata. Onko sillä oikeasti itselle se merkitys. Tuleeko se sisäpuolelta vai ulkopuolelta?

Moni onkin käynyt irtioton ja joulukriisin läpi, viettänyt vaikka ihan erilaisen jouluttoman joulun matkoilla, ja miettinyt suhdettaan rehelliseltä pohjalta. Suosittelen määrittelemään, mikä siinä paketissa on itselle liian stressaavaa, ja minkä taas haluaa oikeasti säilyttää ja toteuttaa.

Niin kauan kuin se tuottaa lämmintä tunnelmaa ja ollaan hyvällä tuulella ja saamapuolella prosessissa, niin kaikki on okei ja antaa palaa. Mekin olemme takertuneet pariin iloa ja kauneutta tuottavaan elementtiin ja laitamme (teko)kuusen pystyyn monta viikkoa ennen joulua, ja käytämme kynttilöitä ja kaamosvaloja pitkään.

Jos joulu ollaan Hollannissa, en oleta enkä odota pystyväni kovin suomalaiseen kattaukseen. Mutta esim. se graavilohi-kala-alkuruokasatsi perunoineen on koettu hyväksi ja mahdolliseksi toteuttaa meillekin. Ja aina on hyvä, jos talossa on Fazeria.

Pidän askartelujutuista, joten pipareiden tai piparitalon leipomien ja koristelu on hauskaa. Saattaisin joku kerta innostua tekemään itsekin taas piparkakkutaikinan. Jos se on niin ylhäällä hauskuuslistalla, että sille järjestää aikaa. Tällä kertaa en ryhtynyt hommaan.

Muutoin on hauskaa, jos ohjelma määräytyy vapaasti, kuten tällä kertaa musiikin ja telkkarileffojen parissa.


Mutta on Hollannissakin se sama idyllin odotus ja oletus. On oltava hieno illallinen ja onnelliset perheet yhdessä. Sovita nyt tätäkin sitten ylipäätään realiteetteihin monessa tapauksessa.


Rima on aika tukevasti siellä omassa päässä. Kyllä vähäsen pyyhin pölyjä ja yritin pestä pyykit pois ennen aattoa. Mutta aina taloudessa ilmestyy jotain uutta siivottavaa ja se on jossain vaiheessa vaan lopetettava ja annettava olla. ”Tietsä ei tästä kämpästä tule täydellisen siistiä edes jouluna, eikä tarvitsekaan. Nyt tossa eteisessä on kengät matolla ja tietsä mitä, radikaalisti jätän ne siihen. Olemaan. Elämä on aina kesken. Myös jouluna.”

Hollannin kollektiiviseksi harhaksi voi lukea sen, että jouluksi tehdyissä telkkarimainoksissa sataa idyllisesti lunta. Uutistenlukijan ja säämiehen täytyy näköjään uutisissa mainita, vain koska joulu tulee, että ”no ei taida tulla valkeaa joulua, heh heh, vai tulisko”.

Aikamoinen massapsykoosi on lukea jouluperinteeksi lumihiutaleet maassa, jossa on aina +10 astetta ja vesisade koko joulukuun. Lumi. Mitä nää hullut luulee? Mistä sellainen edes tulee mieleen?


On vaikeaa nähdä ulkopuolelta kulttuuria, jossa on kasvanut, mutta jos siihen välähdyksittäin pystyy, se nostaa aika paljon kysymyksiä.

Tottakai tiedän myös sen nostalgisen joulun tunteen ja tiedän, mitä se oli lapsena, juuri näine kaikkine elementteineen. Samalla tiedän, että se jännittynyt aaton odotus ei koskaan tule takaisin samana tunteena kuin lapsena.

Ymmärrän myös täysin juuri sen, että nuoret perheet alkavat tarttua perinteisiin luodakseen lapsilleen samanlaisen juhlan ja tunnelman, joka on itselle tuottanut iloa.

Toivoisin vain, että ihmiset tekevät asiat omasta valinnastaan käsin, koska haluavat. Ei se ole sen arvoista, että joutuu saamaan hermoromahduksia stressistä ja kiireestä tai tuntee raatavansa koko perheen edestä yksin saavuttaakseen täydellisen joulun. Toivon, ettei kukaan joudu uhraamaan voimavarojaan, rahojaan tai aikaansa enempää kuin oikeasti haluaa tätäkään juhlaa varten vain siksi, että muka ”täytyy”.