Retkiä lähi-Siperiassa ja uhkaava kaappiprojekti

Ja sitten me käytiin... Siperiassa. Hyvä retkikohde. Mieheni muisti jonkun nummen, jota minä en muistanut, ja mentiin etsimään.

Mäntykangasta, hiekkamaata ja kanervanummia, joissa kanerva ei nyt tod. kukkinut, koska on niin kuivaa. Harmaina käppyröinä suurin osa. Ehkä ne kukkivat kohta vielä, sitten kun alkavat ainakin viikon kestävät sateet.

Laidunalueille pääsee painavasta puuportista, joka on asennettu vinoon nojaamaan karmiinsa, jotta eläin ei sitä saa auki. Mutta nyt ei näkynyt nautoja tai muutakaan tällä pläntillä.

Mäntymetsissä makaa käpyjä ja on ihana männyn ruoksu. Suomalainen kuivan mäntymetsän tuoksu kesän paahteessa. Oli kiva laaja alue metsäteitä, ja todella hiljasta ollakseen Hollanti. Tikat pärisyttivät siellä ja peipot lauloivat.

Katosin metsään.

Tuolla siis. Tähän kohtaan oli istutettu pelkkiä tammia.

Nummen yllä lensi valkomahaisia haara- tai räystäspääskyjä. Oho! Onko sekin jo kesän pääsky, vaikkei tervapääskyjä ole vielä huutamassa?

Ajettiin takakautta pois ja silloin oltiin jo tiellä nimeltä Siberië. Siperiassa. Täällä on tällaisia eksoottisia paikannimiä kuten America, Californië ja Siberië, joiden nimeämisen ideana oli muinaisina aikoina merkata asumattomia, tiettömiä suoalueita ja aavikoita kaukana Hollannin kaupungeista, jonne vain rohkeimmat uudisasukkaat uskalsivat kaivamaan turvetta suosta, kuin uudisraivaajat rapakon taakse konsanaan, kauas tuntemattomaan.

Salaattipelto Siperiassa.

Tässä todiste.

Edellisenä päivänä oltiin vain paikallisissa Venrayn metsissä, joissa oli myös kuivaa mäntykangasta. Sielläkin haisi männyltä. Siellä on sisämaan dyynejä eli hiekkakukkuloita, myös tyhjiä alueita, joilla ei kasva mitään. Siellä kuiva maaperän hiekka on kellertävää; tuolla Siperiassa se oli harmaata.

Rauhallista on.

Hiekkaisen maaperän kasautumat muodostavat oikein kukkuloita.

Sisämaan dyyneillä.

Tein siman. Alkuperäinen 8 litran resepti on kutistunut 3 litraan. Kuka sitä täällä ämpärillistä kittaa. Tämä on kyllä hyvin levinnyt ulkosuomalaisten harrastus. Saksasta Barcelonaan pulputtaa nyt poika nurkassa.

Minunkin mielestäni se on niin kivan helppo tehdä, että kunhan on vähänkään fanikuntaa, niin voi ryhtyä toimeen. Mieheni kannusti, joten tein. Epäilin, toimiiko hiivani ollenkaan, kun siihen ei tullut sellaista vaahtoa kuten edelliskerroilla. Mutta sitten näin sen pöhisevän ja pikkukuplaa liikkuvan nesteessä kattilassa. Sitten pullotettiin.

Toimii? Toimii.

Meillä kipitti jo mustarastaan poikanen pihassa. Toivottavasti niitä on useampikin selvinnyt isoksi. Yksi pallero nähtiin, lyhytpyrstöinen. Se osasi jo pyrähtää lentoonkin eli on turvassa kissoilta.

Mustarastasmamma rakastaa meidän kylpyammetta eli savilautasta. Se asettui kylpyveteen ja otti siinä aurinkoa leväten kuin märkä rätti, peba vedessä lioten. Kuin joku kuningatar poreammeessa. Makasi siinä vaikka kuinka kauan. Pärskytteli vähän ja makasi toiseen suuntaan aurinkoa ottaen. Mikä näky.

Myös punarinta ilmestyi lautasen reunalle ja kävi kylvyssä. Turkinkyyhkyt juovat siitä. Sinitiaiset kylpevät. Se on nyt suosittu paikka.

Syreenin kukinnot ovat pehmeitä vaahtopäitä hattaroita jotka täyttävät kouran. Olen aika ylpeä, että se on nyt nelimetrinen ja kukkii joka vuosi komeasti. Ihan itseni ostama ja istuttama puska.

Häkitetty akileija on kaksivärinen marjapuuronpunainen ja valkoinen. Sen vieressä oleva on haalean sininen. Hassua, että niitä onkin niin erilaisia. Samalla läntillä kauempana kasvaa myös tummemman sininen.

Kissa Doris kävi pihassa ja oli loukkaantunut, kun menin sitä häiritsemään. Halusin ottaa kuvan vauvansinisestä akileijasta ennen kuin sade alkaa, ja Doris luikki aidan ali pois kun ei kerran saanut olla rauhassa hiirentuijotusretkellään.

Täällä puskassa on aina jotain tosi mielenkiintoista.

Älä häiritse.

Nyt riittää, otan hatkat.

Olen tarkkaillut mahdollisia syyllisiä akileijan nuppujen syömiseen. Doris otti kitaansa pitkän ruohonkorren ja pureskeli sitä reippaasti. Ainakin se on jonkinasteinen kasvinsyöjä.

Mutta sepelkyyhky kulki pihassa näpsimässä kasveja sen näköisenä, että se on varmaan napannut ne akileijan nuput. Naps, tehokkaasti nyppäisee ja poissa on kukka.

Hienoa, kun satoi lupauksen mukaisesti lopulta. Tuoksui sateelle. Mustarastasmamma hankki matoja pihassa innoissaan. Olinkin luvannut sille, että kohta tulee matosää. Sateella madot nousevat pinnalle ja tipuilla on enemmän ruokaa.

Aamupalaa.

Sadekausi todellakin alkoi. Sopii viikonlopun suunnitelmiin. Joskus kuukausia sitten miehelläni oli tämä erittäin monimutkainen idea vaihtaa keskenään korkean kaapiston ja pitkän lipaston paikkaa olohuoneessa. Lipaston yllä olevat maalaukset ja muut pitäisi muuttaa mukana, koska muuten ne jäävät kaapin taakse. Mukana menossa on Maailman Suurin kehystetty juliste.

Ja hienoisen leveyseron takia pitäisi myös raastaa seinästä kokonainen avohyllykkö ja saada sen tavarat jotenkin mystisesti katoamaan, koska korvaavaa hyllykköä ei tule.

Tässä kohtaa aivoni tekivät oikosulun kaikkien liikkuvien elementtien takia, ja siinä solmussa ne pysyivät koko tämän ajan. Toivoin mieheni unohtavan koko idean.

Mutta ei. Motivaatio oli edelleen olemassa ja hän oli miettinyt ja kaavaillut hiljakseen yksityiskohtia ja tämä kuulemma kyllä tarttis tehdä. Oh no.

Arvelen kestoksi noin 3 kokonaista päivää, koska asiaan kuuluu myös seinään jäävien reikien täyttäminen korjauslaastilla sekä tietysti kaikkien tavaroiden inventaario, jotka kaivetaan esiin lukuisista laatikoista ja kaapeista.

Tämä on nyt sitten kummituksena lomaviikon alussa. Onneksi on sateista, tosiaan, niin ei sentään missaa mitään ulkona.

Takana näkyvä kaapisto (itse maalattu Ikean Ivar) liittyy tapaukseen.

Sen sijaan voin ylpeänä ilmoittaa, että järjestin jo vaatekaapissa talvineuleet alas ja kesän t-paidat ylös ja silitin noin 50 kappaletta paitoja ja toppeja, koska ne olivat kaikki tietysti aivan rypyssä talvipinon jäljiltä. Ja olin melko shokissa, kuinka paljon minulla on vaatteita.

Tukkaa leikataan ja ruokaa etsitään

 
Viimeisin hallituksen tiedotustilaisuus. Kaikki pysyy kiinni vielä 20. toukokuuta saakka: kampaamot, kuntosalit, hierojat, ravintolat, kahvilat, baarit. Vain peruskouluja aletaan puoliksi aukaista 11. toukokuuta alkaen, mutta vain osalle oppilaita kerrallaan. Syksyyn saakka mitään yleisötilaisuuksia ei järjestetä. Edelleen pitää pysyä mahdollisimman paljon kotona ja tehdä mahdollisimman paljon etätyötä. Ulkonakin saa kokoontua korkeintaan kaksistaan tai oman perheen kesken, vaikka olisi turvavälit.

Pääministeri, viittomakielen tulkki ja tortellini.

Ihmetyttää, että meidän firma ei kuuntele hallituksen päiväkäskyä, vaan keksii omiaan. Johdolta tulleessa meilissä suunnitellaan, että seuraavan parin viikon sisään pitäisi alkaa saada ihmisiä takaisin toimistolle, ainakin noin 25% ensialkuun.

Just kun aloin tottua etätyön etuihin ja rakastaa olla kotona. No meidän tiimissä ei ole hätää, tämä toimii näin toistaiseksi, katsotaan sitten mun lomaviikon jälkeen tilannetta. Pitää kai sitten alkaa reintegroitua vähitellen.

Opin sen nimittäin vihdoin. Tai uskalsin kokeilla: työkone toimii myös ulkona pihapöydällä, sittenkin ilman nettikaapelia. No se katkaisee wifi-yhteyden pari kertaa päivässä, mutta sen kyllä kestää. Eli nyt istuin pari työpäivää aurinkovarjon alla lintujen laulaessa (ja naapureiden vähäsen mölytessä). Ja sepäs on ihan hyvä paikka.

Välillä minun vain piti käyttää pöydälle pudonnutta oksaa hämähäkkien hätistelemiseen, jotka halusivat yhtenään ryömiä tietokoneen aukkoihin tai papereiden väliin.

Tällaisesta etätyöstä voin tykätä niin paljon, että harmittaa joutua takaisin toimistolle kesän aikana. Siellä ei istuta puskan alla auringossa, vaan missataan koko hyvä sää.

Mutta tukkani oli sinetöity sillä puheella, kun pääministeri sanoi, että kampaajalle ei mennä vielä kuukauteen.

Leikkasin sen. Onneksi on ajelukone. Sai niskan ja sivut sillä yhteen mittaan helposti. Päälle napsuttelin saksilla jotain pidempää pehkoa summamutikassa ja olin hämmästynyt, että siihen jäi vieläkin vähäsen vaaleita latvoja ikivanhasta blondeerauksesta.

Kyllä tämä näin toimii ihan hyvin taas monta viikkoa. Tuli ilahduttavan kevyt olo, kun hiusmassa ei enää makaa päänahan päällä eivätkä otsahaivenet liehu silmille. Tämä oli tarpeen.

Hmm ei mulla yleensä kasva karvaa olkapäällä.

Kodin kuvalehden postitoimituksessa on koronalisää. Pääsiäisnumero tuli kaksi viikkoa pääsiäisen jälkeen. Yhden päivän ennen kuin seuraavan numeron oli määrä ilmestyä Suomessa.

Jaa, missasin näköjään mämmitryffeleiden reseptin pääsiäiseksi. Hmm, tuskin olisin kokeillut kuitenkaan. Ja täällä ei ole mämmiä. Tämä on sellainen kuuluisa tapaus, jossa kysytään: ”Mämmitryffelit - uhka vai mahdollisuus?”

Nyt pitääkin hetken miettiä, laitanko vappusiman tulille. Jonkun pitää uskaltaa ruokakauppaan aineksia hakemaan, jos aion.

Nyt maanantaina on vapaa pyhäpäivä, Kuninkaanpäivä. Hollantilainen keksi, että kun ei ole katujuhlia tällä kertaa mahdollista järjestää, niin Koningsdag onkin tänä vuonna Woningsdag, ”asuntopäivä” kotona. No näitä asuntopäiviä on tässä riittänytkin.

Sipulia alkuun ja punajuurta oheen.

Pyttipannu wokissa.

Viime viikonloppuna tilattiin ruokaa. Oli se kyllä vaikeaa. Moni Venrayn ravintola ruuhkautuu viikonloppuna niin, että ne pistävät puodin kiinni kesken illan. Sitten nettisivulle ilmestyy kesken kaiken ilmoitus, että ”olemme suljettu” just kun on tehnyt listaa ja on klikkailemassa ruokiaan ostoskoriin. 2 ravintolaa sulki tasan meidän nenän edestä.

Edellisellä kerralla tilattiin döneriä, mutta niillä ei voinut valita kaikkia vaihtoehtoja nettisivun kautta. Jouduttiin siksi soittamaan, ja silloin ei voi maksaa digitaalisesti, ja silloin ne haluavat käteismaksun ovella, ja siksi minun piti lähteä marketin käteisautomaatille ennen kuin ne tulevat.

Eli tosi vaikeaa löytää oikeasti auki olevaa ruuan toimittajaa, jolle saisi vielä maksaa digitaalisestikin. Muutenkaan täällä ei oikein kukaan yrittäjistä mainosta mediassa, että mitä palveluita niillä on auki näinä aikoina. Näen vain mainoksia ihan muista maista, että siellä yrittäjät niinku iloisesti ilmoittelevat, että tervetuloa, meiltä voi kyllä hakea, meillä on tällaiset menyyt...

Täällä ei kuulu mitään ja on vaikeaa päästä jäljille kovallakaan vaivannäöllä, että mistä ravintolasta mahdollisesti voi saada haku- tai kotiinkuljetusruokaa. Nettisivuja ei ole päivitetty ja tilaussivut ovat hajonneet. Ja kuten näkyy, niin sitten kun yrittää saada niiltä jotain, niin pieleen menee vieläkin monella tavalla. ”Näännymme tänne kylälle ilman ravintolaruokaa.”

Lopulta sain sushini yhdestä paikasta, joka oli vielä auki, ja mieheni löysi kreikkalaisen ravintolan. Molemmilla oli ruuhkaa, lähes tunnin toimitusaika, ja lopulta molemmat kuriirit tulivat ovelle samalla minuutilla. Se oli naurettava sattuma.

Ruoka oli tosi hyvää. Todella ihanat sushit ja ebi tempurat.

Ja sitten oli sähkökatko. Lamput sammuivat ja kuva jäi paikalleen kesken Skypen, koska netti meni koska modeemi meni.

Mietin, että läppäri ja puhelin toimivat vielä niin kauan kuin niissä on akkua jäljellä. Eivät ikuisesti.

Aurinko paistoi vielä, mutta oli laskemassa. Naapurit kuuluivat puhuvan kadulla pian sen jälkeen. Oli koko korttelin ongelma ainakin. Sulakkeesta nähtiin jo, että ei ole meidän vika.

Onneksi on lämmin päivä, ettei talo kylmene kovin pian... Kynttilöitä ja taskulamppu esiin, kun kohta pimenee ilta... Siinä meni mun odotettu telkkariohjelma... Ei avata jääkaappia, että se pysyy mahdollismman kauan kylmänä... pakastin myös... Marketin kylmiöt lämpenee...

Kesti kauan, että ilmoitus tuli nettiin. Kolme kaupunginosaa oli pimeänä. Kaapeli oli katkennut ”spontaanisti” jossain. Odotettiin hämärässä yhteensä puolitoista tuntia. Ja sitten, flup, valot tulivat takaisin.

Jos pienen toiveen saisi esittää, niin jos vaikka sähköt ja netin vielä saisi pitää tässä nykytilanteessa. Muuten on aika erilainen elämäntyyli edessä.

Video: Juttelen kuudella kielellä lennosta

No nyt. Katselin tuolta Youtubesta videoita ihmisistä, jotka osaavat sujuvasti useita kieliä ja kertoilevat mukavasti suhteestaan näihin kieliin, missä ovat niitä oppineet ja niin edelleen. Alkoi muhia päässä, osaisinko itsekin tehdä sellaisen arkisen jutteluvideon - kaikilla osaamillani kielillä.

Tajusin, että osaamiani kieliä on 6 ja sitten sain vision nopasta, jossa onkin sattumalta 6 sivua. Jos jokainen nopan sivu on lippu, joka osoittaa sen kielen, jota minun pitää puhua... Tadaa, monikielisen noppahaaste. Heitä ja ala puhua.

Kaksi harjoitusotosta tein, kolmas on sitten jo tämä julkaistu video. Kamera käy yhtenäisesti alusta loppuun eli todellakin vaihdan kieltä lennosta. Katkot tulevat vain niistä kohdista, joissa yllyin pälättämään ihan liian kauan ja piti karsia aiheita.

Jokaista kieltä suollan tässä noin 2 minuutin verran. Otin intro- ja yleiskieleksi englannin tässä videossa.

Ja tietysti tarvitaan tekstitykset, jotta jokainen näitä muita kieliä osaamaton voi silti seurata. Päädyin kääntämään kaiken englanniksi; luovuin ideasta tekstittää lisäksi kaiken suomeksi, kun huomasin, että yhdenkin kielen kääntämisen ja tekstitysten lisäämisen kanssa voi ährätä helposti kokonaisen viikon.

No tästä lähtee. Have fun, sjáðu þetta, titta på det här, guckst du mal hier, daar gaan we dan:

Annospuuroa, autopesua ja etätyö vs. toimisto

Nyt ollaan tärkeiden kysymysten äärellä. Onko Kroatia yhtä huono kuin Belgia? Kumpi on parempi, Saksa vai Portugali, ja saavuttaa jopa Top-10:n? Kuinka paljon mä inhoan Tanskaa, enemmänkö kuin Espanjaa?

Kiva, että euroviisujen tämän vuoden kappaleet ovat olemassa kuitenkin ja kuunneltavissa sivustoltaan. On meille paljon musiikkia annettu. Saan edelleen, ja on ilo, arvioida ja laittaa näitä järjestykseen.

Ja fanithan eivät noin vain luovuta. Toukokuussa pidetään kansainvälinen online-tilaisuus, jossa omaa suosikkia voi äänestää kappaleen videon perusteella, ja lopulta selviää, kuka olisi ehkä voinut olla tämän vuoden voittaja.

Etätyön aamu

Aamulla olin tosi nuutunut ja päätä särki taas/edelleen. Ylipäätään on ollut pelkkää auringonpaistetta monta viikkoa ja se on niin kirkas. Koko sen ajan kun on ollut auringonpaistetta, mulla on ollut päänsärky päällä. Eli olen lähinnä kärsinyt siitä valosta enkä päässyt iloitsemaan.

Sitten mun teen teelappu käski viisauksissaan, että ”Think seriously and think honestly”. Juupa joo. Kun just oli sellainen olo, että tänään en osaa ajatella ollenkaan yhtään mitään. Tänään ei ole ajattelun aika.

”Think”? Ei tänään, pliis.

Aamulla Fazerin puuroa. Äiti laittoi annoskaurapuuroja, pika, mulle paketissa. Marjaisaa ja mango-kookosta. Kuumaa vettä vaan päälle. Tykkään kaurapuurosta, eli sikäli hyvä. Marjaisa oli aika hapan tai siis terveellinen ja ei-makeutettu, joten ripsin vähän ruokosokeria päälle. Mango-kookoksen söin sellaisenaan reippaasti. On ne ihan hyviä.

Tosin kun siihen laittaa sen 2 dl vettä ohjeen mukaan, siitä tulee sellaista nimenomaista, josta on olemassa sana ”kauralima”, jota joku jossain joskus käytti. Tulee sellaista vanuvaa velliä. Mun itse annostelema mikropuuro on enemmänkin kökkäre. Ehkä tähänkin voisi vain laittaa vähemmän vettä.

Autopesu

Sitten päivän jännä: autopesu! Mieheni keksi iltasella lähteä omalla autollaan autopesulle ja kokemus oli hyvä. Sain kuvareportaasin. Olen katsellut Suzukini ikkunan reunalla olevaa sammalrantua, että ”ehkä tarttis tehrä jotain kun autossa kasvaa biotooppi”. Joten innostuin sitten menemään myöskin pesulle.

Pienenä olin isän kanssa autopesussa, jossa seistiin pesuhallin vieressä odottamassa, kun automaattiharjat liikkuvat robottina auton yli. Eniten pelkäsin mustaa puhallussuutinta, joka hirveällä mölyllä kuivaa auton lopuksi. Pidin kädet korvilla, kun sen vielä kohistessa piti uskaltaa juosta autoon sisälle.

Täällä meillä isossa autopesussa taas on sellainen jännittävä hihna, jonka päälle ajetaan ja joka nykii autoa eteenpäin. En ole koskaan ollut sellaisessa pesuautomaatissa ja onneksi mies tuli mukaan henkiseksi tueksi. Että osaan käyttäytyä oikein. Piti lukea hyvin ohjeet, että hihnalla moottori on käynnissä, vaihde vapaalla, ja mitään jarruja ei saa painaa.

Valoa tunnelin päässä?

Siellä on oikein ryhmä miehiä esipesemässä käsin painepesurilla koslan. Hämmästelin, että sehän on oikein serious työnantaja, näin paljon palkkalaisia aina odottamassa asiakkaita kopissa. Sitten istut itse vaan sisällä ja venaat kun tulee harjakset ja vahaukset ja kuivauslaput ja kaikki automaattisesti. Lopuksi saat poletilla vielä imuroida sisältä itse sisätilat.

Raps raps harjakset rullaa ja suihkua tulee ja vaahtoa valuu. Melkein liian jännää. Onneksi täällä ei ollut sellaista lähes-traumaattista liikkuvaa puhallussuutinta.

Paluu toimistolle

Yhden päivän kun menee töihin niin tapahtuu jo ihan liikaa. Vaikka 80-90% ihmisistä puuttuu, ne loput vaativat niin paljon huomiota, ettei siellä siltikään saa mitään tehtyä ja on useimman aikaa liian rauhatonta. Uskomatonta sinänsä, mitä meteliä ne 3 ainoaa siellä keskenään pitävät.

Kai sitä myös alkaa vaistomaisesti välttää ihmisiä, jotka alkavat kertoa elämäntarinaansa joka kerta kun menee kysymään niiltä jotain pientä. Joista tietää, että siihen menee 45 minuuttia hukkaan, jos niille näyttää nokkaansa, ja oikeastaan olisi kiire saada monta tehtävää tehtyä sinä aikana.

No oli siinä pari tärkeää ja tuloksellista kommunikaatiota mukana ja se oli hyvä. Mutta niiden kommunikaatioiden jälkeen tarvitsisin aikaa kirjata ylös, mitä sovittiin, ja siinä kohtaa yleensä tulee eri tuuteista 3 erilaista uutta akuuttia kysymystä ja asiaa mulle. Aina kaikki yhtaikaa.

”Useful list”. Listat on samat kotona ja toimistolla.

Aloin aika nopeasti kaivata kotitoimiston rauhaa. Siellä minua ei keskeytetä koko ajan. Aloin aika pian ihmetellä, miten olen kestänyt ja miten tulen tulevaisuudessa taas kestämään toimiston ympäristöä. Ylikuormitus on heti, viuh, zap, päällä. Se syö hermot, se hajottaa, että koko ajan joku keskeyttää mun ajatukset. Enhän mä voi tehdä kuin virheitä, jos en saa enkä ehdi ajatella yhtäkään ajatusta loppuun.

Mun aivokapasiteetti loppuu. On pelkkä levottomuus ja epätoivo, kun on ollut pelkkää keskeytystä yhtä mittaa monta tuntia. Sitten vain tuijotan eteeni ja tärisen ja mun on pakko lähteä kävelylle, koska yksikään solu ei enää suostu liikahtamaan aivoissa. Ne aivot on käytetty loppuun siinä kohtaa. Oikosulku.

Joidenkin mielestä etätyö on kamalaa. Joidenkin mielestä ihanaa. Mun mielipide vaihtelee näiden välillä. Siinä on ehdottomasti hyvät puolensa. Se taivaallinen rauha. Kun vertaa toimiston sirkukseen, joka siellä on jo 3 hengen voimalla. Auta armias kun siellä on taas 30 hallissa.

Etätyön edut: villasukka.

Toisaalta, jos teen pelkästään etätyötä, ajaudun vähitellen ulos firman sfääreistä ja unohdan, mikä se bisnes olikaan ja mikä yhteys minulla sinne on. On niinku terveellistä ankkuroitua sinne välillä takaisin paikan päällä ja huomata, ahaa, täällä on tällaiset teemat ja ne koskettavat minua näin ja minua tarvitaan tässä ja tässä.

Ja kokea ne ihmiset yhteisönä, se nostaa taas työn arvon ja motivaation ylös.  Kun sovin chatissa tärkeänä aikatauluista kirjanpidon kanssa, tai soitan alihankkijalle kaikki viikkosuunnitelmat, tai laskutus kysyy kauhuissaan laskun kopiota ja minä olen se, joka voi ne pelastaa meilaamalla sen. Sen jälkeen on taas tukeva olo, että tein jotain hyödyllistä.

Sen toimistopäivän jälkeen olin kuitenkin aika uupunut. Stressi ja stressi.

Perutut lennot

Yhteensä kyllä alkaakin tuntua, että olen loman tarpeessa. Vaikkei loma tarkoita muuta kuin kotona hengaamista nykyaikana. Meidän firmassa pyydetään ihmisiä pitämään lomat suunniteltuina aikoina, vaikkei pääsekään matkustamaan. Jotta ei jokainen siirrä ja säästä kaikkia vuosilomiaan syksylle ja sitten olisivat kaikki työntekijät poissa yhtaikaa.

Niin, toukokuussa oli tarkoitus meidän lentää Suomeen noin viikoksi tapaamaan vanhempiani ja siskoani. Eihän sinne pääse, lennot perutaan ja senioreiden luo ei saa mennä taikka sitten joutuu karanteeniin tultuaan maahan. Menolennon oli Finnair jo yksiselitteisesti perunut ilman vaihtoehtoa. 

Ja sitten oli juuri tullut Finnairilta meili, että paluulento oli nyt myös tosin peruttu, mutta samalla buukattu eri päivälle. Odotti sen selvittäminen, että miten me se nyt sitten perutaan kokonaan ja kysytään rahat takaisin ja onnistuuko se vai ei.

Voihan kukka.

Asetuin sitten klikkailemaan ja huomaamaan, etten voi perua meidän lentoa ollenkaan. Jouduin chattaamaan Finnairin chattibotin kanssa, jonka nimi oli ”Sisu”. Lomake menolennon rahojen korvaamisesta oli jo täytetty ja luulin, että paluu pitää erikseen anoa, mutta sitten ”Sisu” sanoi, että korvaukset tulisivat automaattisesti käsittelyyn myös paluulennosta, jos meno on peruttu... ja uskoako ”Sisua” vai ei... ja se sanoi, ettei minun edes tarvitse perua sitä lennon paluuosaa ja se jää aktiiviseksi, mutta silti ne tajuavat, että korvaukset kuuluu saada kaikesta ja ettei me lennetä...

Epäselvää byrokratiaa, ei jaksa! Tai siis tuli olo, että toimistolla on vastassa 8 h ajan epäselvää byrokratiaa, niin onpa ihanaa, että työpäivän jälkeen sitä samaa on kotonakin odottamassa. Ei pääse rentoutumaan, koska aina on joku tällainen rasittava iso projekti päällä. Hoidan ja hoidan ja hoidan velvollisuuksia.

”Oispa kaljaa”, sanotaan nykyään tällaisessa tilanteessa.