Keittiöprinsessana ja ATK-ongelmissa

Ooh, nyt löytyi mulle tv-ohjelma, Project Rembrandt. Onpa sivistävä. Siinä maalataan akryyliväreillä ja harrastelijat oppivat aina paremmiksi tehtävien ja opastuksen myötä. Kiva, että kuvataide on esillä. Se tulee Hollannin ykköskanavalta aina sunnuntai-iltaisin. Jotta siitä saadaan viihdyttävä, se pitää tosin tietysti vääntää kilpailumuottiin, eli osallistujia karsiutuu ja lopulta jää jäljelle paras amatöörimaalari ever.

Hauska uutuus on myös belgialainen koomikko, joka analysoi armottomasti hollantilaisten pahat tavat ja omituisuudet. Onneksi se puhuu hitaasti flaamia, muuten en ymmärtäisi vokaaleja.

Mies aikoo tehdä perinneruokiaan, joista minä en niin tykkää, joten täällä repeää riemu ja helvetti pääsee irti. 2 päivää teen itselleni sellaisia ruokia, joita mies taas ei syö, eli tonnikalaa ja homejuustoa.

Luulee, että mies on kaikkiruokainen, mutta ei. Muilta kuulee paljon enemmistä rajoituksista ”eihän toi syö ku makkaraa ja ranskiksia” (hollantilainen) tai ”ei sille kelpaa mikään kala eikä äyriäinen” (saksalainen) ja niihin verrattuna luulen, että oma mies syö kaikkea, kun uskaltaa jopa sushin pariin, tiettyjen lajien.

Kunnes tajuan, etten laita mitään tonnikalasta koskaan, koska mies ei tykkää siitä. Tai että hylkään heti kättelyssä kaikki reseptit, joihin käytettäisiin homejuustoa, koska eihän mies tykkää siitä. Eikä katkaravuista. Eikä etikkasillistä. Eikä kastanjoista.

Jos haluaisin tonnikalapizzaa, pitäisi tehä puolet pellistä sitä itselle ja puolet jotain muuta miehelle. Rakastan tonnikalasörsseleitä pastan kanssa, mutten voi niitä yhteisesti kokata.

Oli hyvä homejuustokastike, jonka tein. Ja tonnikalasalaatti. Söin koko kulhon kerralla. Se oli iso kulho.

Meni hyvin se suomalainen makaronilaatikko-projekti. Tai siis. Valitsin kaupassa huolella sellaista pastaa, joka muistuttaisi suomalaisia makaroneja, koska hollantilaiset makaronit ovat kooltaan niistä noin kymmenesosa. Löysin kivaa minisimpukkapastaa, sopivia puolipyöreitä otuksia, jotka olisivat kooltaan aika lähellä.

Sitten kokatessa avasin kaapin ja otin sieltä pastaa puoli litraa ja keitin, ja vasta koko laatikon valmistumisen jälkeen tajusin, ettei se ollut sitä pastaa, jota olin tätä varten ostanut. Sillä se uusi pastapussi oli vieläkin keittiön sivupöydällä makaamassa. Olin ottanut tavallista pipe rigatea kaapista. Ilmankos olikin vähän isompaa.

Mutta ei se mitään haitannut. Laatikko oli niin hyvän makuista, etten edes kaivannut ketsuppia oheen. Ja olen sentään se, joka laittaa vietnamilaisten kevätrullien päälle majoneesia; normaalisti niihin kuuluu vain hapanimelä chilikastike.

Tekaisin vielä suomalaisen ambrosiakakakun. Samalla lailla ekaa kertaa elämässäni kuin makaronilaatikon. Kakusta on erilaisia variaatioita, mutta yhteinen nimittäjä on appelsiinin maku. Tämä oli yksinkertainen littana, täytteetön sokerikakku, johon levitettiin päälle appelsiinmarmeladia ja sitruunan mehuun tehtyä sokerikuorrutusta.

Mitä tahansa leivonkin, mies on kyllä tyytyväinen ja sanoo ”keittiöprinsessaksi”. En tiedä, onko se suomeksi käännettynä sana.

Ruokamarketti keksi ihan hyvän kampanjan. Sieltä saa kunnon kovakantisia paikallishistorian valokuvakirjoja, jossa on tekstit ja layout valmiina, ja paikka eli tyhjä ruutu sadoille vanhoille valokuville. Kun tekee ostoksia, saa kassalta bonuksena satsin valokuvatarroja, jotka sitten liimataan numeron mukaan kohdilleen kirjan sivuille. Ja näin saa hienon opuksen täyteen, jos ahkerasti käy ostoksilla.

Tähän innostuivat kaikki, kaikki tuntuvat keräilevän, ja aikuiset vertailevat keskenään facebook-ryhmissä, mitkä kuvat puuttuvat ja voiko ne vaihtaa joltakin. Mies aloitti Excel-taulukon tätä varten. Kuuluu jopa huhuja, että ihan eri kaupunginosien tyypit tulevat erikseen meidän markettiin, jotta saavat kirjan kerättyä.

Ehkä hauskinta paikallishistoriassa on ollut hevosvetoinen raitiovaunu, joka kulki rautatieaseman ja keskustan väliä.

Katselin, että onpa nätti sää, aurinkokin jopa paistaa pitkästä aikaa. Ja villiviinin loput lehdet ovat pudonneet. Ehkä voisin lakaista lehtiä, vaikka joskus iltapäivällä. Kunhan tästä viitsin.

Sitten osui silmiin nettilehden teksti: ”Sää varmaan näyttää ihan kivalta tällä hetkellä, mutta sieltä on tulossa myrsky, saderintama, rakeita ja ukkosia.” Okei... lähdenkin samantien kauppoihin ja siivoan sen pihan ennen kuin sää muuttuu.

No pitipä sekin kokea, että minua syytetään siitä, että minulla on Internet Explorerin värinen tukka. Pitäisi olla Chromen värit niin mun kone toimisi paremmin. Minulla siis todellakin oli ongelma IE:ssä ja se on erään alihankkijan syy, että sitä pitää käyttää edelleenkin, mikä on skandaali sinänsä. Koko korjausoperaatioon liittyi monta anekdoottia ja ATK-tukihenkilö. Jopa esimieheni puolusti minua.

- Ei tää tokene. Nyssä oot hajottanu tän internetin!
- Ei se niin mene. Mietis toisinpäin. Ei hän ole hajottanut Intenet Exploreria, vaan IE on hajottanut hänet. Kato ny miltä se näyttää! Epätoivoselta.
- Itse asiassa mä kovasti yritän hajottaa sitä, jotta se katoaisi maailmasta vihdoin. Olis palvelus ihmiskunnalle, perkele.
- Mitä sulla on tollanen sininen... Internet Explorerin logon värinen tukka!

- Onhan tämä nyt uskomatonta, että ylipäätään mikään firma käyttää tätä vielä.
- Mahdollista vain Saksassa.
- Niin kyllä. Internet Explorer seisoo niillä faksikoneen vieressä pöydällä.

Ja se on totta. Saksan viranomaiset ja vakuutuslaitokset haluavat ja vaativat edelleen, että niille faksataan dokumentteja. Skannattu kuva sähköpostissa ei käy.

Muutama kirja-arvostelu

Nyt voikin sitten kätsästi arvostella julmasti muiden kirjoja, kun alkaa julkaista omiaan. Ei hyvänen aika. Kritisointi on minusta hankalaa, koska ihan jokainen julkaistu tarina on arvokas ja täyttää jonkin tarkoituksen ja tuo jollekin lukijalle jotain. Mikä minä olen nirsoilemaan oikeiden kirjailijoiden tuotoksille.

Mutta silti huomasin muodostaneeni kuvan ja mielipiteen näistä viidestä e-kirjasta, jotka ensimmäiseksi imaisin kun käynnistin mahdollisuuteni lukea suomenkielisiä e-kirjoja täällä ulkomailla. Ja lisäksi on mielenkiintoista lukea muiden, esimerkiksi kirjabloggareiden, mielipiteet teoksista, jotka nyt tunnen itsekin. Olen niistä usean lukaissut ja vertaillut lukukomeuksia omaani.

Joten tässä tulee. Saattaa sisältää juonipaljastuksia. Kuvituksena rauhoittavia luontokuvia.

Kreetta Onkeli: Ilonen talo

Klassikko jo 90-luvulta, mutta en ole koskaan lukenut. Päätin aloittaa tästä ennen kuin luen esim. Onkelin uusimman.

Tämän nimi voisi olla ”Vastuulliset aikuiset”. Yhtä ironisesti kuin alkuperäinen nimi: tässä ei ole yhtäkään vastuullista aikuista. Tai korkeintaan sijaisäiti. Lapset jätetään pärjäämään keskenään ja kaikki keskittyvät pelkkään juopotteluun ja hunningolla olemiseen. Miten voikin olla vain sellaisissa porukoissa, joissa on pelkästään juoppoja, hulluja ja vinksahtaneita. Aikuiset antavat asioiden olla, keskittyvät vain itseensä, käyttävät toisiaan hyväkseen eivätkä korvaansa lotkauta sille seikalle, että seassa on lapsia jätettynä oman onnensa nojaan. Isovanhemmat yrittävät, mutta ovat liian heikkoja ja sairaita huolehtimaan alaikäisistä.

Todella erilainen todellisuus kuin mihin me tavallisen, keskiluokkaisen lapsuuden kokeneet olemme tottuneet. Kaukana normaalista. Hyvä tietää, hyvä saada kuva sisältäpäin, että näinkin voi elää. Ja ihme kyllä lapset kasvavat kuitenkin isoiksi ja melko hyvin selviäviksi.

No, joitakin tilaisuuksia on saada ote elämästä. Luotettavat tutut tarjoavat apua, mutta tyttö ei halua kotoaan pois. Saadaan vuokra-asuntoja, opiskelupaikkoja ja työpaikkoja, mutta ei mennä kurssille eikä töihin ja unohdetaan maksaa vuokra. Juopotellaan mieluummin ja pilataan sillä omat mahdollisuudet. Onnettomuutta ja kuolemaa täynnä koko porukka.

Vaikuttava ja hyvä kirja. Lapsen ääni kertojana on mieleenpainuvan tyylinen, kaikki hulluus todetaan eleettömästi. Ote on jotenkin kevyt, vaikka todellisuus on rankka.

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen

No onpa tässä seksiä ja pelkästään seksiä, tarkkaan kuvattuna. Kunnes vauva ja sen kasvu alkaa täyttää tilaa. Elämän fokus on ollut vaihtuvissa poikaystävissä, erilaisissa epätasapainoisissakin suhteissa, ja seksin himossa, mutta se aihe väkisin väistyy kun keskiöön tulee oma lapsi, johon pitää keskittyä. Luonne ja prioriteetit muuttuvat. Yhdestä toiseen. Kehitys. Kaksi elämänjaksoa, erilaista.

Välissä tasapainona on filosofis-runollisia toteamuksia, joiden merkityksiä voi jäädä miettimään pidempään. En kaipaa teokselta kuitenkaan näin paljoa häpeilemätöntä seksin kuvausta, vaikka rajojen rikkominen ja avoimuus varsinkin naisen kertomana on hyvä ja terve nykyajan trendi. Vähän liian seksimaaninen koko kuva.
    

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni

Eräänlainen erikoinen lapsuus myöskin. Välähdykset ja tarkat yksityiskohdat miellyttävät. Kuva piirtyy, myös isän luonteesta, erikoinen hahmo. Jotkut kohdat epäilyttävät: tämä ei nyt ole ihan normaalia. Lopulta epänormaalius selviää kertojallekin. Lapsuudessa tapahtuikin traumaattisia. Muistot on työnnetty syrjään, psyyke peittelee, mutta vähitellen ne nousevat esiin.

Tarinaa ja totuuden vähittäistä valkenemista on jännä seurata. Hyvin kirjoitettu, tunnelmat ja ympäristöt sanoitetaan taitavasti, tilanteisiin ja tunteisiin pääsee sisälle, kertomus on looginen ja kasassa pysyvä. Tästä pidin todella paljon.
    

Antti Holma: Kaikki elämästä(ni)

Jotkut sanovat, että kyyninen ja tuomitseva ihmiskuva, toiset sanovat, että humaani. Aika tylyjä mielestäni ovat ne jyrkät mielipiteet, joilla pikkusieluisia tai ihan tavallisia ihmisiä soimataan, ruoditaan ja ruoskitaan, syystä tai ei. Aika julma katse kyllä, joka haukkuu hyvin erilaisia ihmisluonteita maan rakoon. Naurattaahan se välillä, ja analyyseissä on paljon tunnistettavaa. Toisia hahmoja kuten ystäviä ja englantilaista pappia taas katsotaan lempeästi, empaattisesti ja ymmärtävästi. Mutta aika kova ihmiskuva kuitenkin niistä, joista ei pidetä.

Ihan sujuva lukea ja moni kohta on hauska. Inhorealismia riittää myöskin. Lapsuuden joulupukkijuttu on symppis ja valtavan humoristinen. Lapsuudenkodin ja oman kylän tyypit kuvataan lämpimästi. Ja omat kokemukset, nuoruuden kypsymättömyys ja pettymykset mm. ulkomailla kuitenkin näytetään sen verran avoimesti, että se kompensoi sitä, miten armottomasti joitakin muita käsitellään.

Kirja ei ole huono mutta ei ehkä loistavakaan. Ihan hyvä, mutta vähän erikoinen.
Auta Antti -podcast oli erinomainen ja siinä oli syvyyttä ja viisautta, vähän enemmänkin kuin tässä kirjassa.

Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista

Julma totuus Englannin sairaaloiden systemaattisesta ylikuormittumisesta. Liian vähän lääkäreitä, ainainen kiire, loputtomat ylityöt. On surullista, kuinka päivystysvuoro ei koskaan lopu, toinen vuoro isketään perään kun joku jää töistä pois, kuinka parisuhde ei kestä koska lääkäri ei ole koskaan kotona, ei koskaan. Nukahtaa autoon, ei selviä väsymykseltään kotiin saakka, ja taukotiloissa nukkuminenkin kielletään hallinnon toimesta vaikka lääkärit nukahtavat pystyyn.

Surullista, kuinka lääkäri joutuu viime tipassa peruuttamaan ihan kaikki tilaisuudet: ulkona syömisen vaimon kanssa, kauan suunnitellun ainoan lomamatkan vaimon kanssa, ystävien kaikki häät ja ristiäiset. Monet lääkärit, jotka eivät ehdi edes omiin häihinsä eivätkä saa vapaata siksi päiväksi. Se on kauheaa.    

Ydintä ovat kuitenkin potilaskertomukset, kiireelliset synnytykset ja muut tilanteet, jotka hyvin usein käsitellään huumorilla tai vähintään ironialla. Alaviitteet kannattaa tsekata samantien niiden tullessa vastaan, ne on lueteltu aina luvun lopussa. Niissä voi olla vitsiyllätyksiä. Nauroin monta kertaa.

Nokkelasti kirjoitettu. Tosin välillä tyylistä paistoi vähän liian kova halu olla hirveän sukkela, jonkinlainen teennäisyys tai sellainen huumorin laji, joka ei ole ihan omaani.

Jos rakastaa lukea realistisesti ruumiintoiminnoista, sairauksista ja hätätapauksista, tätä nauttii lukea. Jos ei kestä sellaista, sitten voi olla vähän vaikeaa. Minusta oli hienoa saada kuva naistentautien sairaalalääkärin työnkuvasta ja mitä siellä tapahtuu, kiivaaseen tahtiin. Luin tämän mielelläni ja pidin humoristisesta otteesta, vaikka tajuaakin kokonaissanoman olevan lopulta hyytävä.

Outo arki

 

Täällä tapahtuu kaikkea omituista putkeen.

1. Jalkakäytävällä seisoo heti aamusta vessanpönttö. No sen tietää, mitä se meinaa: kylppäriremontti jollakin naapuritalossa. Pian siinä onkin tuttu arsenaali: pieni oranssi romulava, purkufirman auto ja putkifirman auto, ja meteli siitä kun vanhoja kaakeleita ja lattiaa piikataan irti. Putkimiehet tupakkatauolla istumassa jonkun kasan päällä.

Tästä linkistä voit lukea tunnelmia keskeltä meidän kylppäriremonttimme katastrofeja (mm. reikä seinässä) viime vuoden tammikuulta.

2. Sitten tulee iso rakennusmateriaali-lavakuormuri ja nostaa pienellä nosturilla paletteja alas. Jaha, uudet kaakelit ja lattiakivet tuodaan. Just kun avaan vähän sälekaihdinta katsoakseni kuormuria tarkemmin, ikkunan edestä astelee mies, jolla on kädessään kymmenen kananmunan paketti. Mikä ilmestys se oli? Hartaasti munapaketti kädessä ilman ostoskassia? Miksi vain munat paljaana? (Anteeksi ilmaisu...)

3. Sitten avaan juomajääkaapin. Löydän sieltä vanhentuneen kurkun. Miehen ei pitäisi laittaa vihanneksia ja hedelmiä varastohuoneen juomajääkaappiin, koska ne unohtuvat sinne. En koskaan katso sinne ja sitten on liian myöhäistä. En tiennyt tuon kurkun olemassaolosta, ja nyt se on homepilkkuinen lötkö, yök. Vien sen ulos roskikseen ja alan haravoida villiviinin lehtiä, joita on nyt suurkasa.

4. Kun teen yhden raapaisun pihan takaosan lehtiin, jokin pomppaa näkökentän sivussa. Jaaha, olisko taas sammakko. On. Kaunis rusehtavan ja kellertävän vaihtelevan sävyinen. Se pomppaa kerran aidan alaosaa vasten, se haluaa naapurin pihalle jossa on lammikko. Mutta naapuri onneton on sulkenut irtolaudoilla aidan alaosan. Näen vain yhden aukon, eri paikassa kuin sammakko. Katselen sammakkoa silmiin, sammakko katsoo takaisin. Puhun sille. Onnistuisiko sen ohjaaminen aukkoon. Saan sen hyppäämään oikeaan suuntaan, ohjaan käsivarsilla, suljen väärät tiet, ja se tajuaa mennä aukosta. Olipa se ystävällinen ja älykäs. Hops, sinne meni.

Seuraavana päivänä omituisuudet vaan jatkuvat.
5. Aamulla katson ulos ikkunasta ja näen: tuolla vastapäisen talon katolla istuu joku äijä. Harmaatakkinen jonkin alan työmies kykkii siinä loivalla katolla kakkoskerroksen ikkunan edessä. Hän vain istuu ja odottaa, en näe mitä työtä hän tekisi. Kerran hän kiipeää ikkunasta sisälle ja tulee takaisin katolle istumaan. Lopulta hän punnertaa vikan kerran ikkunasta sisään ja ripustaa ikkunaan kuuluvan hyttysverkkoraamin takaisin paikalleen.

Talvipörröt käyttöön vähitellen.

Talitiainen kylpi oikein pitkään meidän savilautasella. Spa wellness on siinä. Talvipeipot ovat tulleet! Ensin naaraat, nyt koiraskin. Mustarastaan nuorisoa oli, sinitiaiset roikkuivat pää alaspäin puussa, talitiainen ratsasti pihasian selässä, rautiainen hyppeli, varpuset tulivat kylpemään myös.

Vietin hissuksiin synttäriä ja sain siskoltani lahjaksi postissa parhaan t-paidan tekstillä ”What part of perkele don’t you understand?” Suomi sisu perkele -asennetta. Nyt vaan täytyy katsoa, missä tilaisuuksissa tätä kannattaa strategisesti käyttää.

Käytiin kuntosalilla, mutta pukuhuonetta ja suihkua ei saa käyttää, ellei ole varannut saunan tai uinnin. Kengät vaihdetaan aulassa sisäkenkiin ja jätetään siihen. Kohta kaikki vilustuvat, kun pitää mennä urheilun jälkeen hikisenä kylmään säähän ulos ja kylmään autoon märissä urheiluvaatteissa.

Ei tässä kyllä kohta auta mikään toimenpide, kun tartunnat vaan lisääntyvät, vaikka ravintolatkin on jo laitettu kiinni. Jos tulee joku totaalisulku niin ainoa hyvä on, että etätyöt ovat ihan kiva vaihtis toimistolle. Tykkään olla kotona.

Hyvä, että olen niin kybällä keski-ikäinen, että viihdyn kotona. Koska kotona tulee viihtyä näinä ja tulevina aikoina yhä enemmän. Aktiviteetit vähenevät minimaalisesta vieläkin minimaalisemmiksi.

Ennen vielä kyseltiin ja varmisteltiin: Tehäänks jotain viikonloppuna? Aioitko sä jotain? En, en mäkään, hyvä. Nykyään ei enää edes kysellä. On selvää, että minnekään ei mennä.

Mies kävi kaupat ja löysi minulle kakia! Kakisesonki alkoi! Joka päivä kaki! Ja vihanneskaupasta hän toi kastanjoita, myös hienoa. Hyviä olivat.

Kastanjan pullea kuori on sitkeä ja päälle pitää tehdä ristikkäisviillot hyvin tukevasti terävällä veitsellä, joten laitan puutarhahanskat käteen varmuuden vuoksi ennen kuin viiltelen sormilleni. Kuoriminen keittämisen jälkeenkin saa sormet helliksi, kun vähitellen kovettuvaa teräväreunaista kuorta riipii irti.

Kadulta olisi voinut poimia pari.

Mutta kaupasta saa siistejä, joiden yli ei ole kävelty.

Pikkuannoksesta luulisi, että hyvin vähänhän näitä on, mutta lopulta se oli isokin ateria yhdelle.

Seikkailuksi riittää supermarket

Loman ekasta 5 vuorokaudesta 4 meni migreenissä. Niin ällö jatkuva jomotus. Nukkuakaan en saanut kunnolla, vaan makasin unettomana tai virkistymättä, silmäpusseineni. Helvetinmoinen putki, täsmälääkekin lakkasi auttamasta. Otin  vahvemman lääkkeen kuten neuvotaan, vaihteeksi eri lajin, jotta niiden teho säilyy paremmin.

Koko sinä aikana huomasin yhtäkkiset nälkäkohtaukset. Yleensä se ilmiö on viitannut pikkuflunssaan, jos on hirveä hätätila päällä vain siksi, että on vähäsen nälkä. Heti kun maha huomaa, että nyt on vatsa tyhjähkö, on aivan kurjaa ja pakko hakea jotain hätäsyötävää heti. Mahaan sattuu ja se kurnii ja ahdistaa.

Yleensä sillä ei ole mitään väliä ja hyvin voin odottaa seuraavaa ateriaa tunnin-pari. Mutta tämä nälkä on saatava hoidettua juuri nyt, vaikka kourallisella pähkinöitä tai sipseillä. Ehkä se liittyikin migreeniputkeen.

Ai niin ja sitten mikäköhän on tämä silmässä toukokuusta asti asunut elohiiri, joka heräsi eloon taas? En muistanut kysyä neurologilta.

Onneksi lomaa on vielä pari päivää jäljellä ilman migreeniä. Alkaa ruokakin taas maistua muulta kuin p**kalta.

Loman oli tosin tarkoituskin olla irtiotto ja laiskottelu. Lukea ja sen sellaista. Oikea tauko, mahdollisimman vähän vaatimuksia. Luinkin paljon.

Mies rupesi tsekkaamaan digipalvelun sarjoja. Hän oli jo katsonut jonkun ruotsalaisen rikossarjan kokonaan.
- Osaaksä jo kohta ruotsia?
- Jep.

Nyt löydettiin Silta sieltä. Koko maailma näki sen muutama vuosi sitten, mutta me ei.  Minuakin kiinnosti. Sitten tuijotettiin Siltaa monta päivää putkeen usea jakso päivässä. Oli se ällön jännä.

Ihan hyvä loman sisältö, tuijottaa telkkaa ja lukea paljon lehtiä ja e-kirjoja.

Ja nakkikastike oli kohokohta tietysti. Lupasin tehdä kerran elämässäni suomalaisen nakkikastikkeen, koska se kuuluu kulttuuriin. Piti googlata, miten. Mies teki siihen muussin oheen. Jauhemuussin.

- Hyväähän tämä oli. Saat tehdä uudestaankin.
- En kyllä tiennyt tuleeko tästä syötävää.
- Onks tämäkin resepti sun äidiltä?
- Ei varsinaisesti. En muista edes, että meillä olisi tätä syöty. Lapsuuteni ei ollut nakkikastikkeen leimaama. Ennemminkin koulun ruokalistaan se saattoi kuulua. Mutta tämä on kulttuuriperintö, suomalaisuuden ydintä. Jokainen suomalainen tuntee tämän arkiruokana.

Kävin kävelyllä. Näin koirapuiston ja vehreät kukkulat. Näin kissapomon joka katsoi pahasti, se oli koirapuiston nurkan pomo ja silloin pitääkin ollakin aika kovana, jos siinä aikoo pitää jöötä.

Pääosin vihreää edelleen. Vain villiviinit ovat nyt upeimmillaan, oranssia ja punaista, keltaista ja tummanpunaista.

Hollannin syyslomat.
Hallitus: ”Älkää viittikö lähteä ulkomaille.”
Kansa: ”Okei, varataan hotellit ja leirintäalueet kotimaasta kivasti.”
Hallitus: ”Kaikki ravintolat menee kylläkin nyt 4 viikoks kiinni.”
Kansa: ”No mennään edes ulkoilemaan ja retkeilemään luontoon.”
Tulos: kansanpuistot ja luonnonkauniit alueet ovat täynnä tungosta, pysäköintipaikat  täpötäynnä ja metsänvartijat helisemässä. Metsään ei mahdu.

Seikkailuksi riittää supermarket nykyään. Ei mennyt putkeen edellinen pesuaineen ostokaan. Sitä hankintaa kesti yli viikon. En kovin usein mene kauppaan, koska sinne saa mennä vain 1 henkilö taloudesta kerralla, ja jos mies on käynyt jo, vältän menemästä kokonaan, koska siellä on pakko ottaa hankalasti kärry vaikka ostaisi vain yhden tuotteen, ja kahva pitää desinfioida ällöllä märällä alkoholipyyhkeellä, ja olla kuuma maski päällä. Menen vasta sitten kun kaikki on lopussa ja on minun vuoroni tehdä suurostos.

Olin lähettänyt miehen etsimään nestemäistä hienopesuainetta ”wol & fijn” eli ”villa & hieno”, mutta hän luuli sen olevan tietyn merkkistä ja katsoi vain siihen merkkipullojen kohtaan eikä löytänyt. Kotona todettiin, että se onkin marketin omaa merkkiä. Monen päivän päästä minä menin ostoksille ison listan kanssa ja täytin ostoskorit täyteen ja kulutin siellä ihan hirveän kauan aikaa ja aivoja, kunnes vikaksi piti vielä hankkia kolme asiaa ja se ”villa & hieno”. Se luki erikoisnurkassa listassani. Ja siksi hankin kaiken muun paitsi sen. Tasan vain sen unohdin reitilläni sittenkin.

Muistin sen silloin ku avasin kotona auton takaluukun ja aloin nostaa sieltä ostoskoreja. ”Ei hitto, en sitten ostanut hei sitä pesuainetta. Se on taas sulle ensi kerraksi.” Kolmannella yrityksellä se löytyi.

Kävin kävelyllä uudestaan, mutta miehen kanssa, ja mihin päädyttiin, leipomoon ostamaan herkkuja.
- Tossa on toi ruokakauppa. Onks meillä kahville jotain pullaa?
- Ei kyllä ole...
- Eiks niitä keksejä ole enää?
- Ei, Vaaleanpunaiset Leivokset on lopussa. (Se on niiden virallinen nimi pakkauksen päällä, Roze Koekjes.) Mutta mulla ei ole maskia, en mä pääse koko kauppaan.
- No kato, mä oon varautunut, mulla on takin taskussa.
- Siellä täytyy kyllä sitten ottaa ostoskärry.
- Leipomoon ehkä mieluummin.
- Okei.

Leipomoonkin sai mennä vain 1 henkilö per talous kerrallaan, joten kävin tsekkaamassa vitriinistä, mitä haluan ja menin ulos kertomaan sen miehelle. Katselin pitkään ”banaanituulihattua”, joka oli siis munkin kokoinen pallo, jossa on kreemiä sisällä. Mutta jos huonosti käy, sisuksessa on niin paljon kermaa, ettei lievä laktoosi-intoleranssini ihan tykkää. Tilasin kirsikkamurukakkua.

Mies tuli ulos laatikon kanssa. Nykäisin sen heti häneltä kainaloni alle.
- Anna mä kannan.
- Jaaha, sinne jo katosi koko laatikko, törkeetä.
- Eiku varovasti pidän huolta. Hmm, mitäs täällä on?
- En kerro.
- Sä otit banaanituulihatun.
- Höh, niin otin, ihan oikeasti hei. Miten sä sen tiesit?
- Tiesin vaan, ihan tarkkaan. Mäkin katselin sitä.
- Näit ikkunasta vai.
- En nähnyt mitä se myyjä sieltä otti.
- No miten.
- Tiesin vaan. Että se olisi susta kiva.

Miehen kanssa kun menee kävelylle niin päätyy vaan ostamaan kaloreita. Itselläni ei ollut maski eikä raha mukana, olisin vain reippaasti ulkoillut, jos yksin olisin mennyt.

Hermon tsekkauksia neurologilla

Kumivasara viuhui neurologilla. En tiennytkään, kuinka moneen paikkaan ja raajaan sen voi iskeä. No, refleksit olivat kunnossa. Erityisesti jalka heilui vilkkaasti ylös polveen lyötäessä. Sain myös kävellä kantapäillä, kulkea jalkaterät peräkkäin fiktiivistä viivaa pitkin, yrittää viedä sormen nenänpäähän silmät kiinni, painaa vastaan käsin, hartioin ja jaloin eri asennoissa, seurata silmillä sormea ym.

Pahin oli se, että puulastaa vedettiin jalkapohjaa pitkin ja kutitettiin.
- Iiik! kiljuin. - Oho, siitä tuli ääni.
Kaikki nauroivat, assistentti, lääkäri ja minä.
- Toivottavasti noi odotushuoneessa ei kuullu...
- Eivät uskalla tulla tänne enää.
- Ihmettelevät mitä täällä tapahtuu.

No monenkohan satasen lasku tulee siitä, että ne vähän kutittelivat. Ei vaan, varsinkin assistentin haastattelu oli oikein pitkä ja yksityiskohtainen. Asiat käytiin kyllä monipuolisesti läpi, mutta tulos oli silti jotensakin pyöreä nolla:

Se, että niskan kulumat ja ahtumat ovat melko normaaleja ikäilmiöitä jotka eivät testien perusteella haittaa hermoratojani ja jotka eivät varmastikaan aiheuta migreenejä. Niskaa ei tarvitse sen enempää kuvata eikä sille tarvitse eikä voi tehdä mitään. Jos ahtaumat pahenevat itsestään myöhemmin, huomaan efektin käsivarsissa enkä päässä.

Se, että jumppaliikkeiden triggeröimä migreeni arvatenkin tulee lihaksista eikä nikamista ja että sitten vaan vältän niitä jumppia ja liikkeitä, kuten olinkin jo päätellyt ja päättänyt. (Minulla on siis neurologin puhuma kielto mennä ryhmäliikuntatunneille ja joogaan enää, ellen sitten kokonaan kieltäydy siellä osasta liikkeitä.)

Se, että lääkitykseni on ihan okei eikä haluta muuttaa sitä. Estolääkkeen annostusta voisi kokeilla nostaa. Täsmälääkkeitä saan vetää tämän määrän ihan rauhassa.

Vähän epätodellinen tuntu niistä testeistä. Niin simppeliä. ”Työnnä kieli ulos ja nosta kulmakarvat”. Akuankkamaista.

Ihan kiva kai, ettei tämä johda mihinkään. Ei tarvitse mennä toiste eikä tuhlata rahojaan eikä olla huolissaan jostain magneettikuvauksista. Niska on tarpeeksi normaali. Röntgenkuva muuten maksoi minulle 46 euroa omasta pussista. (Tästä linkistä osteopaatille, josta kaikki alkoi.)

Oli ihan nätti sairaala taas, tosi kauniita tekokukkia odotushuoneessa, oikein isoja ja muhkeita unikkoja keltaisia, punaisia ja oransseja isona ryhmänä. Olisin ottanut kuvan jos olisin kehdannut tai ollut hetkenkin yksin tilassa. Kauniit sohvat ja tuolit, ilmavat designlamput katossa, tyylikkäästi sisustettu. Siis Venlo.

Minulle soitettiin 1 päivä etukäteen, että vastaanotto onkin Venlossa eikä Venrayssa. Se on aika iso sairaala, josta osa vanhoista rakennuksista on remontoitu näin nätiksi äskettäin.

On se aulakin ihan komea ja avara, ja sitten mennään lahjakaupan vierestä käytävälle, ja siinä hallissa seisoo flyygeli. Ja siinä istui juuri mies takana ja soitti jotain rauhallista jatsahtavaa, kuuluvasti. Oli kiva tulla sellaiseen tunnelmaan.

Ainoa huonompi asia Venlossa on se, että pysäköinnistä maksetaan tiketillä automaattiin. Venrayssa on ilmainen parkkipaikka.

Kun kävelin ulos, vierestäni kulki nainen, jolla oli pitkä hippimäinen mustankirjava kukkahame. Hän tarkasteli oransseja kenkiäni ja sanoi ”Kivat kengät!” Kiitin ja ilahduin.

Unen tulkintavinkki ja mudassa möyrimistä

Tämä on niin hyvä yleisoivallus unikirjasta, joka auttaa moneen tulkintaan, jos unessa esiintyy merkityksellinen henkilö. On vaikka joku tuttu menneisyydestä, ja se tuntuu sattumanvaraiselta, että miten niin tuo ilmestyy tänne kun ei ole mitään yhteyksiä ollut vuosiin. Niin kannattaa tietää, ettei hän varmaankaan esiinny henkilönään, tarkoita juuri sitä yksilöä, vaan edustaa tiettyjä ominaisuuksia. Ominaisuuksia, joiden kanssa on itse alkanut elämässään vuorovaikuttaa. Aspekteja, jotka itsessä alkavat liikkua, muuttua, vahvistua, tulla esiin, tai joita olisi suositeltavaa itsessään vahvistaa ja etsiä.

Pitää kysyä itseltään, millaisia luonteenpiirteitä liitti ja liittää tähän henkilöön, yleisesti fillispohjalta. Millaista olemista hän edustaa? Siinä on sen tilanteen viesti unessa.

Olen esimerkiksi taannoin unessa istunut sohvalla tiiviisti erään luokkakaverin kanssa ja tuntenut tarpeelliseksi ottaa vaikutteita hänestä ja oppia häneltä, ja siksi halusin viettää siinä aikaa. Hänestä säteili jotain sellaista, mitä itseltäni puuttui. Se oli ihan selvä, mitä siinä kaipasin omaan persoonaani ja tilanteeseen: jämäkkyyttä. Sillä se henkilö oli aina hyvin suoraselkäinen ja rohkeasti näkyvä, kun minä olen yleensä lepsu ja sivusta tarkkaileva. Viesti oli, että jos aion edetä suunnitelmieni mukaan, minun pitää oppia jotain tuosta asenteesta ja vähän ryhdistäytyä olemaan vahvempi.

Yksi päivä naapuri oli siskonsa kanssa laittamassa etupihaansa kuntoon, leveämpää puolta, jonka hän halusi uudistaa. He rakensivat katutiilistä pyöreän kaivomaisen kauluksen ja sen keskelle tuli skimmia.
- Kato skimmia, meillä on se takapihalla. Kunhan se kestää paahdetta kesällä tossa.
- Eiks nää kestä mitä vaan.
Sen ympärille he laittoivat koristesoraa ja reunuksiin uusia pensaita koko rivistön. Valkovihreän kirjavat lehdet, näyttää tutulta.
- No hei, eikö nämä ole euonymusta? Näyttää ihan siltä.
Sisko lukee lappua:
- Euonymus... joo, on tosiaan.
- No toi meidän uusi tossa on kans yhden sortin euonymus. Nyt ne voivat jutella keskenään, kun ovat sukulaisia!
- Kiva, vihdoin voivat puskat jutella.

Pihalla on edelleen kirjava rastas. Luulin, että se olisi muuttomatkalla vain tunnin siinä ja jatkaisi eteenpäin. Mutta sillä onkin joku pidempi oleskelu tässä. Ehkä oli useampikin kirjava rastas. Punakylkirastas yhtenä päivänä ja laulurastas toisena. Nekin tykkäävät marjakuusen marjoista. Mutta siihen tuli mustarastas sanomaan, että MÄ asun täällä vakituisesti enkä ehkä tykkää että sä oot tässä.

Korvapuustipäivänä oli Ikeaa pakkasesta.

Ostin kolmannen e-kirjan. Ja nehän tulevat halvaksi! Taas oli erikoistarjous juuuri sille, jonka olin aikonutkin ostaa. Eihän tämä irto-ostaminen kohta ole edes kalliimpaa kuin joku kuukausitilaus, jos ne ovat kaikki yli 50 prossan aleessa sattumalta.

Suomalainen lohikeitto onnistui.

Ostettiin takapihalle kasvit menestyksekkäästi. Hopeapensas-lajia. En tajua näitä eksoottisia kasveja, jotka täällä menestyvät. Ne näyttävät ihan trooppisilta eteläisiltä ja tämäkin näyttää ihan limoviikunalta tai fiikukselta (onks ne sama asia?) ja silti se on talvenkestävä ulkokasvi, pakkasenkestävä, ja jopa ainavihanta. Jännä nähdä, miten se pärjää oikeasti.

Puutarhakauppa kasvihuoneessa on iso.

Luen tietoja kasveista netistä ja näiden hollantilaistenkaan pakkasluokitukset eivät ole mitään turhia. Yhtenään tulee vastaan lajeja, että ”tämä kestää -17 astetta” ja ”tämä säilyy -40:ssäkin hengissä”. Aika hyvä. Lisäksi törmään usein määrittelyyn: ”Tämä pensas kestää suolaista tuulta eli soveltuu rannikon pihoille.” Jännä.

Maanpeittokasviksi kokeillaan kahta lajia, sinikukkaista ja keltakukkaista. Joiden pitäisi pärjätä varjossakin. Pikkukasvit myytiin sikspäkeissä taas.

Istutus piti ajoittaa niin, että juodaan kahvia ja nyt sataa, mutta kun sade loppuu 15.35 niin sitten aloitetaan heti kaivuu ja mullan sekottaminen, koska silloin on 50 minuutin tauko sateessa ja sen jälkeen tulee seuraava rankka kuuro. Jos saataisiin ne isot pensaat ainakin maahan siinä välissä, ja uudet mullat ja lehmänkakat levitettyä.

Jatkoin istutusta vaikka alkoi sataa silloin kun minulla oli vielä 2 sikspäkkiä laittamatta. Tuulitakin huppu päähän vaan. Hirveää mutaa, minulla oli kumisaappaat.

Tätä ei hankita.

Kippailin kattiloita keittolevyllä ja olin ihan varma, että olin laittanut kaasuliekin puhuksiin. En ollut. Käry alkoi käydä, mikä täällä haisee, ei kai tämä patakinnas pala taas. Palaa perkele. Kangas kärtsäsi, koska levy oli sittenkin vielä päällä. No se teki tehtävänsä, ettei käsi palanut. Piti heittää roskiin ja pitää ostaa uusi.

Kampaajalla vaadittiin nyt asiakkaaltakin suusuojusta. Onneksi minulla oli se mukana kun olin menossa kauppaan käymään sen jälkeen. Nyt mennään kaikkiin kauppoihin suojuksen kanssa.

Mark Rutte (pääministeri) on nyt hyvin, hyvin vihainen ja tiistai-iltana on lehdistötilaisuus ja uudet rajoitukset. Ilmeisesti ravitsemusliikkeiden sulkemista kokonaan ja - jopa täällä, ei vain Suomessa - tiukkaa alkoholipolitikkaa! Jotain, että viinaa ei saa enää myydä illalla niin kaupoissa kuin muuallakaan. Sanovat huhut. Eppäilenpä hieman, mitä tämä auttaa näihin 6000:een tartuntaan päivässä.

Meillä on muutama päivä lomaa ja se aiotaankin viettää lähinnä burritokäärönä sohvalla lämmittelemässä, ja ehkä macaron kädessä. Viinakaapissakin on uusi ouzo.