Sähkö ja tatska

Kävelin korttelitalolle äänestämään kunnallisvaaleissa. Pyörätien varrella olivatkin juuri nyt puut kukassa. Siellä on hattaraisia valkokukkaisia ja vaaleanpunaisia puita, joista haluan aina saada kuvan keväisin. No nyt sattui sekin kohdalle. Puiden kukinnat menevät hyvin nopeasti ohi, kiva että satuin paikalle.

Yhtenä iltapäivänä ruokapöydän lamput alkoivat välkkyä. Mieheni laittoi ne pois ja päälle, sama jatkui. Koska ne kaksi lamppua värisivät molemmat, se ei voinut johtua vain yhdestä hajoavasta led-lampusta, vaan koko sähkösysteemistä, mikä oli pelottavaa. 

Sitten sähköt sammuivatkin useasta laitteesta ja lampuista. Keittiön valosta, jääkaapista, mikrouunin näytöstä, siis koko keittiöstä, ja pyörävarastosta missä on ylimääräinen pakastin ja jääkaappi. Ja makuuhuoneen kelloradiokin oli pimeänä. Muistelen, että se on ennenkin kuulunut samaan sulakkeeseen näiden alakerran asioiden kanssa.

Mutta sähkökaapissa ei ollut yksikään sulake mennyt eri asentoon. Kaikki vielä ns. toiminnassa. Eikä se ollut yleinen sähkökatko, koska osa kämpästä toimi. Eteisen valot, olohuoneen toinen puoli töpseleineen kaikkineen, ja yläkerrasta kaikki muut huoneet paitsi makuuhuone oli kunnossa. Lämmityskin oli päällä vielä.

Mieheni alkoi soittaa huoltoyhtiölle ja jonotti puhelimessa jonkun aikaa. Keskus varmisti myös, etteikö sulake ole pompannut. No kun ei ole. Lupasivat lähettää huoltomiehen.

Onneksi aika pian firman pakettiauto ajoi talon eteen ja äijä tuli. "Mä oon ollut täällä laittamassa teidän kylppäriremontin sähköt." Ai jaa. Mittaili sähkökaapissa; kaikki kunnossa. 

Seuraava paikka oli mennä tikkailla keittiön lampun aukkoon, missä kulkee katossa sähköjohto. Piti poistaa keittiön lamppu ja katsoa. No siellähän se vika heti oli. "Täällä on piuha irti. Johto on vähän sulanut." Joku sokeripalan tapainen liitospala oli kärtsännyt.

Déjà-vu Bonn 1990-luvulla, kerrostalon olohuoneen katto. Siellä aivan sama systeemi: katossa kulkeva johto, jota pitkin kulkee koko asunnon sähkö, ja jossa kärisee sokeripala. Silloin siellä haisi sulavalta muovilta katossa jo monta kertaa ennen kuin se sähkö pimahti. Nyt ei haissut.

Sähkömies askarteli sinne uutta liitosta ja johdonpätkää ja kaikki alkoi taas toimia. 

Sähkön pala.

No nämä ovat alkuperäisiä 80-lukulaisia materiaaleja, eikä se ole koskaan ennen hajonnut. Eli ehkä se on aika normaalia, että se joskus ylittää sietokykynsä. Tällaista tapahtuu kuulemma aika usein. Ja se, että tulee kärtsäys, ei aina automaattisesti tarkoita sitä, että sulake lentäisi.

Keittiön sulakeryhmä onkin suurin kai, kun sen pitää kestää uuni, mikrouuni, vedenkeitin, 2 jääkaappia ja 2 pakastinta, kahvinkeitin, plus muuta sälää. Silti sähkömies vakuutti, että tämä vika ei johdu meistä. Meidän pitää vain käyttää edelleen kaikkea ihan kuin ennenkin. Emme olisi voineet tätä estää, meillä on ihan tavalliset talousvehkeet.

Pihasyreeni alkaa tehdä silmuja ja jopa kukinnon nuppuja.

Kun sähkökatkon takia digikellot nollautuivat, asetettiin ne uudestaan aikaan illalla. Myös mieheni herätyskello. Silloin kun nousemme molemmat töihin normaaliin aamuvuoroon, en yleensä laita itselleni vekkarin hälytystä, vaan mieheni saa nousta ensin vähän seitsemän jälkeen, minä havahdun niihin aamutoimiin, ja sen jälkeen alan itse siirtyä kylppäriin.

No, mies nousee, peseytyy, minä torkun sängyssä. Pitäisi vähitellen nousta. Oletus on, että nyt kello on jotain 7.40. 

Otan kännykkäni penkiltä ja siinä lukee 8.40. Mitäh? Entä minun herätyskelloni, joka toimii pattereilla ja on siis koko ajan oikeassa ajassa? Sekin on 8.40. Täh? Vain mieheni vekkari näyttää 7.40. Voiko se olla väärin? 

Siinä on siis kai erehdytty tunnilla silloin kun mieheni näppäili siihen numerot eilen? Eihän kännykän kello voi olla väärässä! Kyllä me nyt hitto ollaan tunti myöhässä aikatauluista. Mieheni pitäisi olla töissä kello 9. Niukaksi menee.

Kääks. Kävelin heti yöpuvussa alakertaan, missä mieheni söi rauhassa aamupalaa ja ilmoitin, että nyt on kyllä oikeasti 8.40 jo. Ei hitto! Jos menee NYT autoon niin voi ehtiä ajoissa. Kamat kasaan, kengät jalkaan, puoli leipää jäi syömättä. Siivosin mitä mieheltä jäi kiireessä lojumaan. 

Olenhan minäkin myöhässä jo, mutta minulla on joustava työaika, jonka voi kompensoida vaikka heti jäämällä illalla pidemmäksi aikaa. Peseydyin, pukeuduin ja söin ekstranopeasti ja olin töissä 9.30 eli tasan tunnin normiaikaa myöhemmin.

Ihan sellainen klassikko kuin jossain sarjakuvakirjassa.

Jotta tällainen draama tällä kertaa.

Jip: "Täh?"

Haluan nyt vielä esitellä kunnolla oikean kyynärvarteni tatuoinnin, koska on jo sen ottamisen vuosipäivä. Meinasin viime vuonna koko ajan laittaa siitä pari hyvää kuvaa blogiin, mutta aina artikkeli täyttyikin muista asioista enkä koskaan päässyt aiheeseen. Jos nyt sitten tasan vuoden myöhässä.

Ei ollut eka kerta; vasemmassa olkavarressani on parina eri ajankohtana otettuja kuvia ja siellä on jo aika värikästä johtuen isosta saniaisen lehdestä, jonka ympärillä on akvarellityyliin väriläiskiä. Kaikki alkoi jo vuonna 1995 pienestä mustasta lunnista.

Mutta lopulta, kun vasen puoli oli kunnolla täytetty maksimiin, jäi kaivelemaan, että haluaisin vielä oikeaankin käsivarteen jonkin koristuksen. Jotain kevyttä. Se oli vain fiilis. Joka kerta kun näin jonkun naisen kyynärvarressa jossain somepostauksessa kivan koristeellisen tatuoinnin, ihailin sitä kovasti ja halusin itsekin. Tunne toistui ja toistui ja toistui. 

Ja tällä kertaa tosiaan kaavailin jotain herkällä tyylillä, nätisti ja kepeästi ja ilmavasti. Kyynärvarsi, jossa kuvio ulottuu melkein ranteeseen, on toki paljon useammin näkyvillä ihmisten ilmoilla jos vähänkään käärii hihaa, joten sen edustuskelpoisuuskin piti miettiä erityisen hyvin.

Lopulta löysin netistä fineline-tyylin tatuoijan, jolta tällainen ohut naisellinen piirrostyö ja hempeä väritys näyttäisi onnistuvan. Meidän kylällämme on vain väärän tyylin putiikki, mustaa ja melko massiivisen tummaa, jykevää tai realistista. Tuo sopiva oli puolen tunnin ajomatkan päässä Helmondissa. 

Keräsin ideoita ja piirtelin itse luonnoksia, joihin ymppäsin kaikki kivat ja läheiseltä tuntuvat elementit yhteen kuvioon.

Ideassa oli mukana tuulessa keinahtelevaa koristeketjua, jossa on kiinni sulkia ja niissä häivähdys värejä kuten turkoosia ja violettia, ja ylimpänä mystinen kuunsirppi, josta ketjut roikkuvat. Ja olisihan hauska laittaa mukaan vielä kissamme.

Kävin keskustelemassa ideoista, näytin kuvat, ja tatuoija otti niistä valokuvia muokatakseen lopullisen versionsa niiden perustella. 

Ääriviivaluonnos iholla.

Kissat tosiaan sisällytettiin kuvioon, nyt ne pusivat toisiaan kuunsirpillä, ja mallia otettiin valokuvista niin tarkkaan, että yhdellä kissalla on musta häntä ja toisella valkea hännänpää kuten oikeastikin.

Kun lisäiltiin vähän mintunvihreää ja turkoosia, sain itse katsella tatuoijan väripurnukoita ja valikoida tasan haluamani sävyt.

Tykkäsin myös kovasti siitä, että tatuoija lisäsi pikku tähtiä tuikkimaan sinne tänne tyhjiin kohtiin. Olen kovasti tykännytkin sen tapaisista tatuoinneista, joissa on ripoteltuna pieniä lisäelementtejä; pisteitä, kuplia tai tähtösiä.

Hienohan siitä tuli, ja sellainen herkkä kuten halusin. Hetkeäkään en ole katunut. Mietin, että on hauskaa, kun kädessä on aina mukana koristus, vaikkei jaksaisikaan laittaa mitään rannekorua.

Jip tutustuu kuvaansa.

Heittämällä maailman rumin pulla

Voi hyvänen aika tätä touhua. Siis minun korvapuustin leivontaani. Niistä tulee aina ihan hirveitä, epämuotoisia. Ja taaskin liian isoja. Taikina oli varmaan liian löysää.

Heittämällä maailman rumin pulla. Osastoa "Tuhotkaa tuo todistusaineisto. Pikaisesti."

On aika vaikeaa mielestäni arvioida, pitäisikö lisätä vielä jauhoja. Koska taikina kyllä alkaa irrota kulhosta ja kädestä, vaikka olisikin lepsua, ja sitten luulen, että olen vaivannnut tarpeeksi ja kaikki on hyvin. Siihen tarvitaan melko hyvä tatsi, jotta sen saa oikein. 

Hollannin kieleen on oikein lainattu saksan käsite "Fingerspitzenfgefühl", sormenpäätuntuma, joka tarkoittaa kykyä arvioida hienovaraisesti yksityiskohdat ja saada asetukset tasan tarkkaan kohdilleen; tai taidokas tunteiden hallinta ja sanavalinta jossain keskustelussa, tai mitä nyt onkaan tilanteita. Sitä ei minulla ilmeisesti ihan ollut taikinan suhteen.

Suomen kielessä on "näppituntuma", mutta minusta se tarkoittaa jotain epämääräistä. Vähän kuin perstuntuma. Suunnilleen arviointi. Tuo saksalainen tarkoittaa eksaktia tarkkuutta, hienosäätöä.

Varsinkin kun taikina on lepsua, se olisi kannattanut jakaa heti kahteen osaan, kuten usein teenkin. Mutta ei. "Kyllä se tosta yhtenä laattana menee". No eikä mee, tulee aivan valtavia lötköjä kasoja, joita ei pysty käsittelemään. 

Ja miten se taikina ei kulhossa vielä kohoa kunnolla, mutta kun sitä alkaa rullailla, niin massa vain paisuu paisumistaan, ja kohta mahtuu yhdelle uunipellille enää neljä tai viisi jättimäistä laitosta!

Aivan littana ja liian iso rulla.

Vinoja ja löysiä.

Onneksi osaan nauraa itselleni. Sitä taitoa pitää soveltaa ihan äärimmäisesti aina korvapuustien kohdalla. Ilman sitä taitoa en olisi pitkälle päässyt elämässä. Aina kuitenkin jokin menee pieleen. Tai on vähintään itsekseen kuvitellut hienon tuloksen, joka lopulta menee mönkään. Kyllä elämä karsii liiat perfektionismit, kun ei vaan taidot riitä kaikkeen. 

Leivonnaisissa minulla onkin aina ollut periaate, että tärkeintä on maku. Olisi paljon pahempi juttu, jos se pulla maistuisi kauhealta. Ei sitä sitten syö. Kyllä nämä muotopuolet vetää. Ja ne voi skaalata esteettisyyden mukaan niin, että jos tulee vieraita, heille lajittelee ne jotenkin kohtuullisen näköiset esille.

Lapsena luki sen sadun, jossa se olion (peikon? noidan? Ai, kääpiö kuulemma) salainen nimi oli Tittelintuure. Olenko ainoa, joka ajatteli, että se on ruma sana? Muistutti pippeliä, joka on kielletty sana? 

Nykyään kuulemma sadun uudemmissa versioissa sille onkin keksitty ihan muita nimiä. Olisiko joku muukin epäillyt, että lapsi joutuu syntisille poluille tuosta nimestä. Koska lapsen mielikuvitus on melkoinen. Mutta siten tuokin nimi on vain ohimenevä sukupolvikokemus.

Entä olenko ainoa, joka juhannuksena, kun käytetään vaihtoehtoista ruotsista johdettua sanaa mittumaari, ajattelee väkisin, että se on ruma sana? Jonka aivot vaihtavat molemmat m-kirjaimet v-kirjaimiksi...

No tämäpä oli törkeä temppu: Paikallinen säätiedote sanoi vielä vähän aikaa sitten, että perjantaina olisi päivällä 11 astetta. Ja sadetta. Ajoin keskustaan käymään, sateenvarjon kanssa. Sade piti kyllä paikkansa. Mutta auton lämpömittari näyttikin vain 7 astetta, sitten se laski 6:een ja lopulta 5:een heti perään. 

Olin ajatellut, että 11:ssä pärjää ilman varusteita; en tarvitse kaulaliinaa. Mutta 5 on ihan eri asia. Siihen haluan kaulaliinan, ehdottomasti käsineet, ja piponkin! On se nyt eri juttu kuin 11 hei! Harvoin on säätiedot noin pielessä. Itse asiassa siellä kaipasi myös pitkiä kalsareita farkkujen alle. Käsiä paleli ihan tosissaan. Eikä niitä voinut laittaa taskuun, kun piti pidellä sateenvarjoa tuulessa kaksin käsin.

Kävin nimittäin teettämässä pihaportin avaimen kopion suutarilla. Mieheltäni oli taipunut ja lopulta katkennut portin avain mystisesti. Onneksi avaimen osa ei kuitenkaan jäänyt lukon sisälle! Oli meinaan se ja sama, meneekö sinne samantien jatkuvassa sateessa, koska lauantaina oli luvassa ihan samanlainen jatkuva sade. 

Suutarilta tarttui mukaan myös violetit kengännauhat. Ihan varmuuden vuoksi. Ei sitä koskaan tiedä, milloin tarvitsee violetteja kengännauhoja. Haluan tukea puotia jo periaatteesta siitä, että heillä on ihanan värikkäitä kengännauhoja myynnissä.

Ennen kuin suuri kylmyys palasi tänne, ehdin yhtenä lämpimänä päivänä nauttia auringosta pihakahveilla.

Jo viime viikolla keksin leipoa pitkästä aikaa, ja siitä se putki sitten lähti. Leipaisin kahvin makuiset muffinsit. Helppo ja hyvä resepti. Perusrepertuaaria 90-luvulta. Ne onnistuvat ulkonäöltäänkin yleensä kohtalaisesti. Voisivat kohota ehkä vähän enemmän kukkulaksi, mutta menee se näinkin, että täyttävät paperivuoan tasaisen mukavasti. Pääasia että ovat kuohkeita.

Paistuivat ihan nätisti ja tasaisesti.

Vielä kuorrutus päälle.

Kun itse leipoo, niin sittenhän on lupa syödä niitä tuoreeltaan pihistelemättä.

Myös aamupalaksi.

Käytiin sateesta huolimatta illalla kokeilemassa uutta pikaruokalaa, jolla on ihan mukavasti sisustettuja istumapaikkojakin. Keskustassa elää ainakin tarpeeksi ravitsemusliikkeitä ja jos joku poistuu, jokin muu tulee yleensä tilalle yrittämään. Kauppojen liiketiloja on enemmän tyhjillään.

Loaded fries.

Kirkon edessä toinen pikaruokapaikka ja kaksi olutkuppilaa.

Entinen raatihuonekin on ravintola.

Kunnallisvaalit tulevat, ja saan niissä äänestää. Kaikille jaetun sanomalehden mukana tuli vaaliliite, jossa voi täyttää analogisesti vaalikoneen. Eli lueskella, mitä mieltä paikalliset puolueet ovat muutamasta tärkeästä kysymyksestä ja näin selvittää, kuka olisi samoilla linjoilla kanssasi. Kunnallisvaaleissa on sekaisin maanlaajuisia suuria puoleita sekä paikallisia ryhmittymiä, jotka toimivat vain kussakin kylässä tai kaupungissa. Yritetään saada tolkkua.