Ääntelevä sika ja rusinadilemma

Saksassa marketissa. Kissan herkkutahnat olivat paljon halvempia kuin Hollannissa, samoin pakaste-valmisruokapussit, joissa on kokonainen ateria esim. paellaa tai kanakastiketta nuudelien kanssa; ne maksavat Saksassa välillä 2,60 ja 3,60 euroa, mutta Hollannissa noin 7 euroa. 

Perusasiat löytyivät kuten monta pakettia hyviä emmental- ja alppijuustosiivuja, perunasalaattia, kana-ananassalaattia. Vaniljakastiketta myös, mutta aika iso tetrapak on, 500 g. Paksuja punajuurisiivuja, kun Hollannissa on vain ihan ohuiksi höylättyjä.

Ostin myös kirsikkateeuutteen, eli hedelmäteepusseja, joissa ei ole oikeaa teetä ollenkaan. Saksassa näitä on suuri valikoima. Oikeastaan tulos on vähän sama kuin lämmin punainen mehu, mutta ilman mehun makeutta. Tämä kirsikkajuoma tuoksuu aivan huumaavalta, sellaiselta melkein marsipaanin aromilta.

Kirsikkateejuoma.

Otin myös Schmandin mukaan, koska se säilyy pari viikkoa. Vanhassa naistenlehdessä oli nimittäin perinteisen nakkistroganoffin ohje ja aion kokeilla piakkoin valmistaa sen tarkkaan suomalaisen reseptin mukaan. Siihen kuuluu sekä suolakurkut että smetana; ja Hollannin marketeissa ei useimmiten ole smetanaa. On vain hapankermaa ja ranskankermaa, ja niissä on paljon vähemmän rasvaa. Saksan Schmand on rasvaista ja suht sama asia kuin smetana. 

Minua kyllä vähän pelottaa, että oikeaoppiseen stroganoffiin kipataan myös suolakurkun maustelientä, oikeastiko se on hyvää.

Löysin heti Kürbis süss-sauerin, hapanimelän kurpitsan, joka näytti lupaavalta kupitsasalaatilta. Mutta ei se ihan maistu samalta kuin Suomessa. Tai no ehken edes kunnolla muista, miltä se maistui Suomessa, paitsi makealta. Ehkä se olikin juuri, ja vain, siksi hyvää, sen paljon sokerin takia...

Kurpitsaa.

Käytiin vielä leipomon tiskillä marketin aulassa ja otettiin herkkuja kahvin kanssa syötäväksi. Ja pullapoika Weckmannin otin huvin vuoksi, savesta tehtyine piippuineen. Kai sitten on jo sesonki, vaikka oikeasti se on myöhemmin syksyllä vaihdellen Martinpäivän ja Nikolauksen välissä eli lähinnä marras-joulukuun hommia. Pullapojalla on hyvin erilaisia nimityksiä Saksan eri alueilla ja niitä esiintyy myös Sveitsissä saakka.

Leivonnaiset ja piirakkapalat ovat oikeasti hyvin isoja, ei vain sattunut käsi mukaan vertailukohdaksi.

Pullapoika ja sen piippu.

Myyjä kysyi "mit oder ohne", kanssa vai ilman, ja onneksi tajusin ja olin lukenut lapuista, että pullapoikia saa rusinoilla ja ilman, ja sitä hän tarkoitti. Tässäkin rusinat ovat siis ilmeisesti kansaa jakava kiistan aihe eli jotkut eivät halua niitä ruokaansa, minkä takia Suomessakin on tarjolla myös rusinatonta maksalaatikkoa. Otin Weckmannin rusinoilla. 

Hollannissa on sämpylämuodossa pehmeää rusinaleipää ja se on kyllä aika pervoa, kun ei tiedä, yrittääkö se esittää jotain suolaista sämpylää vai sittenkin makeaa leivonnaista; mutta selkeään pulla-asiaan rusinat mielestäni sopivat. Tai vaikka rahkapiirakkaan.

No nyt siltä lähti pää.

Marketin lemmikkieläinhyllyssä oli koiran lelu, pinkki vinkusika ja siinä selventävä teksti: "Schwein mit Sound". Se nauratti. Siinä oikein sana viikonvaihteeksi. Ääntelevä sika, ja vielä englantilaisella trendikkäällä lainasanalla sound.

Vinkulelu.

Näytin töissä valokuvan vinkulelusta parille työkaverille ja sen saksalainen otsikko teki heihinkin vaikutuksen. "Schwein mit Sound" -motto muodostui suureksi hitiksi ja sisäpiirin vitsiksi, jota toisteltiin päivittäin eri tilanteissa koko viikon. "Tämä voisi myös olla vastaus kysymykseen: Mitäs teit viikonloppuna? No olin ihan Schwein mit Sound." "Äiti, mitä meillä on illalliseksi? Schwein mit Sound."

Yhtenä päivänä kaikilla oli töissä hirveä nälkä ja odotettiin taukoa, että voidaan syödä lounaamme. Mutta koko ajan lietsottiin nälkää lisää puhumalla kaikista hyvistä ja oudoista ruuista. Ihan älytöntä. Juuri kun sovittiin, että nyt ei enää puhuta ruuasta, joku jatkoi kuitenkin: Ja sitten voisi tehdä lasagnen mihin laittaakin hollantilaisia kepakkoja mukaan... Eikö joku netissä syönyt sellaisen 18-kerroksisen purilaisen... ja sitten joskus on kuule syöty kalapuikkoja sämpylän välissä, oikeastaan tosi hyvää, paitsi se yksi muka laatumerkki on kyllä huonompi kalapuikko kuin kaupan oma halpis... nyt tekisi kyllä mieli hernekeittoa, kun säät kylmenevät... Taas kun luulimme, että nyt on rauha, se alkoi taas: Entäs spagetti bolognese! Räjähdettiin nauramaan, kun aina vain oli ruoka-aihe heti kun joku avasi suunsa. 

Otettiin erittäin hienot virkatut kissanpeba-lasinaluset käyttöön.

Menin markettiin kuten olin luvannut. Autosta noustessa parkkipaikalla huokaisin, että "siis munko pitää nyt mennä sisään tuonne kauppaan? Ja etsiä kaikki ne tavarat? Ei hitto, ei kyllä yhtään huvita." 

Mutta lopulta siellä olikin hauskaa. Hyllyn välissä esim. pyllisteli yksi täti, jonka takaa yritin mahtua kärrylläni, ja toinen asiakas teki minulle tilaa, ja hymyilimme siinä ahtaudelle yhdessä, kun luikin välistä. 

Seuraavalla hyllyllä nuorehko nainen levitteli käsiään vihannestölkeille, että mitäh. Tunnistin tunteen. Juuri noin minäkin etsin sieltä aiemmin suolakurkkuja, jotka eivät olekaan muiden vihannessäilykkeiden luona. Uskalsin avata keskustelun: -Nämä eivät ole ihan loogisia... Suolakurkut ainakin ovat muualla... -Joo just se, missä suolakurkut? -No ne on erotettu tuonne ihan eri hyllyyn. Kaikki pikkelöidyt jutut. Minunkin pitää mennä sinne itse asiassa.

Sitten lähdettiin kahdestaan suolakurkkuretkelle ja näytin hänelle paikan. -Muissa marketeissa nämä on kaikki yhdessä... -Totta, se on vaikeaa, joka paikassa vähän eri ryhmittelyt.

Jip kaipailee ulos syysiltana.

Janneke nukahti häntänsä viereen.

Yöllä olivat kaikki kissat minun jaloissani. Vaiheita oli viisi: 1. Janneke nukkui jalkani vieressä. 2. Kuulin Jipin lähestyvän; sähinää ja tappelua. 3. Jip nukkui jalkani vieressä. 4. Kello neljältä katsoin yölampun valossa, että mitäs täällä tapahtuu. Molemmat kissat makasivat jaloissani vierekkäin, melkein kontaktissa toisiinsa häntä häntää vasten. Sittenkin ystävyksinä. 5. Jip lähti tapansa mukaan aamuvarhain alakertaan omiin hommiinsa, ja Janneke jäi viereeni aamun tunneiksi.

Kissat ovat niin herkkiä sekä tuntoaistille että hajuille. Jouduin laittamaan sormeen laastarin pieneen naarmuun, ja Jip huomasi sen heti silittäessä, keskeytti kaiken ja katsoi tiukasti, että miksi tuossa kädessä on tuollainen poikkeava tuntu ja haju, selitä. Sille pitää esitellä se sormi haisteltavaksi, että katso, tässä on tällainen. -Aha joo.

Huomasin, että yläkerran muovimatto vaikuttaa likaiselta ja pitäisi joskus pyyhkiä kostealla. Meiltähän löytyikin oikea narumoppi ja moppiämpäri, jossa sitä voi puristella. Moppasin. Ollaan nyt asuttu tässä yhdessä lähes 20 vuotta, mutta minulle tuli yllätyksenä, että varusteisiimme kuuluu myös oikea moppi. Tämä kertoo jotain siitä, kuka meillä yleensä tekee varsinaista putsaus-jynssäys-siivousta: mies enemmän kuin minä.

Pitihän siitä ottaa kuva kun kerran tartun moppiin.

Sitten järjestin kenkiä, järjestin ja inventoin laukut ja kassit jokaisesta säilytyspaikasta, tsekkasin talvivarusteet säilytyslaatikosta ja laitoin kesän lierihatut varastoon. Ja lopulta inventoin vaatekaappini ja vaihdoin talvivaatteita esiin.

Minulla on aika paljon paksuja neule- ja villapaitoja ja villatakkeja, melkein liian lämpimiä. Muistan, että toimistolla ne aika lailla hikoiluttivat aina, koska ne ovat sisätiloihin liian paksuja. En sitten tiedä, missä niitä käytän edes, koska nykytöissä ei kyllä koskaan ole tarve oikein lämpimälle paidalle; päällä on työtakkikin, ja koska liikun, siellä tulee suht lämmin itsestään. Talvellakin yhtä lailla tarvitsen vain ohuen paidan töihin.

Kaikkiallahan, mihin menee, on lämmin talvellakin: kaupoissa, ravintoloissa. Ehkä tarvitsen paksuja paitoja eniten kotona, jos vähän säästellään lämmityksessä ja minulla on viileää.  

Aamulla tarvitaan nyt sekä käsineitä että aurinkolaseja.

Mössöstrategia ja seinämaalaukset

Käytiin miehen sukulaisten kanssa testaamassa intialaista ravintolaa Venlossa. Kaupungissa oli sunnuntai-iltanakin terassit täynnä, ihmisiä ja saksalaisia kulki, ravintoloihin mentiin, ja pari kaljaterassia oli ihan täynnä mökäävää juhlakansaa. Kauppojen näyteikkunat pikkukujilla houkuttelivat tulemaan sinne taas joku päivä katsomaan ja kulkemaan rauhassa.

Ravintola oli hyvä. Hieman tulista intialaista.

Venlon sivukujia.

Intialainen lautanen.

Englantilainen lahjatavarakauppa.

Iltatunnelmaa.

Työpäivän iltana söin pakkasesta valmisaterian, oikein eineksen, joka vain lämmitetään mikrossa. Oli oikeasti hyvää, ahmin sen aika nopeasti. Välillä taas mies järjesti ruuat onneksi, lähetti vain kuvan marketin hyllystä, että mitä otetaan.

Minun oli taas vaikeaa keksiä ja suunnitella viikon lounaspaketit itselleni kaikiksi päiviksi. Myöhäisempinä päivinä on huonot taukoajat, joissa keskimmäinen tauko on lyhyt, eli pitäisi syödä päivän päälounas vartissa. Siihen ei voi ottaa kovin monimutkaista askartelupakettia. Ja kyllästyin kinkkujuusto-paahtoleipiini niin, että halusin jotain muuta välillä. "Jotain muuta, mitä."

Tämän mahiksen olin kokonaan unohtanut lounasideoistani: hollantilaiset "salaatit" eli kaupan valmismössöt, joita voi lappaa leivän päälle. Munasalaatti, rapusalaatti, tonnikalasalaatti, kana-maapähkinäkastikesalaatti... Niitä ei tosin varmaan kannata levittää leivälle jo kotona aamulla, koska ne ovat aika vetisiä, ties mihin ne valuvat sillaikaa. Mutta pienen rasian voi ottaa kokonaisena mukaan töihin, niissä on hyvä kansikin, laittaa jääkaappiin, ja siellä levittää leivälle, ei siinä kauan mene. Muistaa vain ottaa pikkuhaarukan mukaan.

Tonnikalamössö oli hyvä strategia. Se oli tosi hyvää leivän päällä. Pikkurasia riittää juuri kahdeksi päiväksi ja sen toisen puolen voi jättää töihin jääkaappiin seuraavaksi päiväksi. Varmaan nuo muutkin salaatit kannattaa kokeilla. Maistuu se paremmalta kuin joku pelkkä voi ja juusto kuivakan leivän päällä.

Esittelin työkaverille konseptin: "Nyt kyllä syön tuota tonnikalasalaattia seuraavat viisi viikkoa putkeen joka päivä ja sitten sanon että yök, nyt riitti. Siinä suunnitelma." Hän tunnnisti ilmiön. Syö yleensä Nutellaa mielellään, kunnes tulee jakso, ettei se maistukaan yhtään enää ja menee viikkoja ilman. Kunnes sitä alkaakin taas tehdä mieli. 

Minulla on ollut tämä jaksoitteluilmiö sushin kanssa ihan äärimmäisesti. Lopetin syömästä mitään sushin tapaista varmaan seitsemäksi kuukaudeksi, ellei melkein vuodeksi. Ei yhtään houkutellut ja luulin tai pelkäsin jo melkein, että se on pysyvää enkä koskaan enää tykkää sushista. Kunnes se alkoikin taas maistua.

Uunissa paistettuja juusto-taikinapötköjä. Liekö myös hollantilainen erikoisuus. Toki kunnon hollantilainen friteeraa nämäkin, mutta myös uunissa onnistuu.

On naurettu taas paksuhäntä-kissoille, kun ne säikäyttävät toisiaan.

Yleensä häntä on ihan ohut luiru.

Seikkailua banaanilaatikossa.

Ehkä nyt alkuviikosta oli ihan viimeisiä päiviä jolloin voin istua pihalla lämpimässä auringossa. Vielä 22 astetta. Varpunen kylpee kipossa. Keskellä sinitaivasta näkyy valkoinen kuunsirppi korkealla.

Kävin torilla. Tai siis keskustaan lähdin pyörällä, kun oli niin aurinkoinen lämmin päivä vielä, että voisi jopa ottaa lounaan jollain terdellä. Maanantaisin on nyt viikkovapaani, ja maantaisin meillä on tori.

Paljon pyöräliikennettä keskustassa.

Luulin, että tori olisi jo ohi alkuiltapäivästä, muttei ollutkaan. En minä mitään tarvinnut, mutta kun siellä olikin yksi laukkumyyjä, niin muistin katsoneeni kesällä yhtä vihreää olkalaukkua, joka voisi olla hyödyllinen, ja se oli siellä vielä. 

Se täytti tarpeen kriteerit niin hyvin, että ostin sen. Olen haaveillut tukevasta pönäkästä laukusta, joka pysyy muodossaan, kun minulla on vain sellainen todella löysää kangasta oleva lepsu pussukka olkalaukkuna, ja se yleensä ärsyttää minua epämääräisyydellään. Tämä on oikean värinen eli vihreä, tukeva laatikkomalli, ja näyttää olevan juuri oikean kokoinen niin että siihen mahtuu perustavarani: lompakko, kännykkä, lääkepussukka, nenäliinoja ja avaimet.

Vieressä oli pähkinä- ja kuivahedelmätiski, joka kiinnosteli; ostin japanilaisia riisiraksuja ja kauhallisen suklaakuorrutettuja pähkinöitä.

Päädyin aukiolle aurinkovarjon alle syömään kala- ja gambassalaatin.

Ihan kesä, uskomatonta. Väki pyöräili ja käveli shortseissa ja t-paidoissa, tai vähintäänkin farkuissa ja ohuessa puserossa. Jollain harvalla takki päällä, mutta auringossa oli kyllä ihan helle.

Aurinkoinen päivä lokakuussa.

Illalla biojätesäiliö oli vielä ulkona kadulla tyhjennystä varten, menin hakemaan sen takaisin takapihalle, kadulla oli juuri auringonlaskun jännä valo, ja aivan tyyntä, ja edelleen 20 astetta. Tosi tyyni, rauhaisa, turvallinen illan tuntu. Naakat kokoontuivat puihin kaakattamaan isoina parvina. Niitä jäin katselemaan. 

Nuo vastapäiset valtavat puuthan ovat tosiaan pyökkejä. Pyökeistä tippuu pähkinöitä kovissa raksuvissa kuorissa kadulle ja jalkakäytäville. Tekee pahaa ajaa niiden yli auton renkailla, koska ne tuntuvat niin kovilta ja teräviltä, että pelkään renkaiden puolesta. Ja kävellessä ne ovat aikamoisia muhkuroita myös kengän alla ja haittaavat kävelyä. Pyökeillä on tunnetusti joinain vuosina erityisen hedelmällinen vuosi, jolloin pähkinöitä tulee tuhottomasti, ja sitten usean vuoden ajan ei. 

Pyökki pudottelee lehtiä.

Pyökeistä on alkanut kertyä myös lehtiä kadulle ja kun tulin töistä alkuillasta, oli vielä hetken valoisaa, ja naapureita oli kokonaisina perhekuntina lasten kanssa haravoimassa jalkakäytäviään kuin olisi jotkut ulkobileet. 

Sitten oli minun vuoroni vähän siistiä talon edustaa. Oven eteen olikin puhaltanut kokonainen kasa lehtiä, ja harjasin myös niitä pähkinöitä aika paljon pois jalkakäytävältä.

Pyökin pähkinöitä ja kuoria.

Nyt kylmeni. Pakko kai laittaa oikein lämmitys päälle. Syksy tuli. Enää 14 astetta ja sataa. Talo viilentyy alle sietorajan.

Hyvinkään paikallishistoriasta löytyi varsinainen arkeologinen aarre. Facebookissa oli taas ajankohtaisia kuvia vanhan Hyvinkään Yhteiskoulun purkamisesta, ja nyt on päästy vihdoin pohjakerroksen ruokalaan saakka. Näissä valokuvissa näkyi ruokalan takaseinä, ja siinähän komeilivat edelleen meidän vuosikerran maalaamat suuret sota-aiheiset seinämaalaukset.

Kuvat on ottanut Ari Suomi, julkaistu Facebookin Hyvinkää!-ryhmässä.

Moni luokkalainen ei muistanut koko maalausten tekemistä. Ihmettelin myös, miten me juuri se toinen maailmansota-aihe siihen keksittiin talvisotineen ja korsuineen, aika sattumalta varmaan, ehkä potkiaisten aiheen mukaan. 

Minullahan oli siitä päiväkirjamerkintä, että seinämaalaukset on tehty helmikuussa 1992 ja potkiaisten aiheena oli sattumalta "kutsunnat" eli abeja nöyryytettiin jonkun kersantin käskyillä ja laitettiin hölkkäämään koulun ympäri; tarjolla oli hernekeittoa ja pannukakkua. 

Minullahan on valokuviakin maalaamisesta. Päiväkirjasta selvisi myös, että uskoimme seuraavan vuosikerran maalaavan näiden kuvien päälle muuta jo heti ensi vuonna. Mutta siellähän ne ovat olleet koko ajan tallessa, 34 vuotta ja 9 kuukautta, yhden vuoden sijaan. Lähtivät vasta kun itse seinä laitettiin paloiksi.

Omia kuviani maalaamisprosessista ja potkiaisista armeijatyyliin.

Tosin välillä seinien päälle on asennettu lautoja ja pahvipaneeleja, joissa on ollut muita kuvituksia jossain vaiheessa. Luulen kyllä ja muistan ehkä nähneeni, että nämä sotakuvat olivat siellä kyllä ensin ihan sellaisenaan muutaman vuoden.

Masentava aihe. Säälittää ne koululaiset, jotka joutuivat ruokailemaan siellä meidän korsujen ja raunioiden varjossa ties vaikka kuinka monta vuotta kunnes joku kehitti päälle jotain muuta.

Mutta on tuo nyt perin erikoista nähdä koko koulun purkautuessa irtotiiliksi, että meidän itse sinne sutimamme kuvat ovat näkyvissä.