Heittämällä maailman rumin pulla

Voi hyvänen aika tätä touhua. Siis minun korvapuustin leivontaani. Niistä tulee aina ihan hirveitä, epämuotoisia. Ja taaskin liian isoja. Taikina oli varmaan liian löysää.

Heittämällä maailman rumin pulla. Osastoa "Tuhotkaa tuo todistusaineisto. Pikaisesti."

On aika vaikeaa mielestäni arvioida, pitäisikö lisätä vielä jauhoja. Koska taikina kyllä alkaa irrota kulhosta ja kädestä, vaikka olisikin lepsua, ja sitten luulen, että olen vaivannnut tarpeeksi ja kaikki on hyvin. Siihen tarvitaan melko hyvä tatsi, jotta sen saa oikein. 

Hollannin kieleen on oikein lainattu saksan käsite "Fingerspitzenfgefühl", sormenpäätuntuma, joka tarkoittaa kykyä arvioida hienovaraisesti yksityiskohdat ja saada asetukset tasan tarkkaan kohdilleen; tai taidokas tunteiden hallinta ja sanavalinta jossain keskustelussa, tai mitä nyt onkaan tilanteita. Sitä ei minulla ilmeisesti ihan ollut taikinan suhteen.

Suomen kielessä on "näppituntuma", mutta minusta se tarkoittaa jotain epämääräistä. Vähän kuin perstuntuma. Suunnilleen arviointi. Tuo saksalainen tarkoittaa eksaktia tarkkuutta, hienosäätöä.

Varsinkin kun taikina on lepsua, se olisi kannattanut jakaa heti kahteen osaan, kuten usein teenkin. Mutta ei. "Kyllä se tosta yhtenä laattana menee". No eikä mee, tulee aivan valtavia lötköjä kasoja, joita ei pysty käsittelemään. 

Ja miten se taikina ei kulhossa vielä kohoa kunnolla, mutta kun sitä alkaa rullailla, niin massa vain paisuu paisumistaan, ja kohta mahtuu yhdelle uunipellille enää neljä tai viisi jättimäistä laitosta!

Aivan littana ja liian iso rulla.

Vinoja ja löysiä.

Onneksi osaan nauraa itselleni. Sitä taitoa pitää soveltaa ihan äärimmäisesti aina korvapuustien kohdalla. Ilman sitä taitoa en olisi pitkälle päässyt elämässä. Aina kuitenkin jokin menee pieleen. Tai on vähintään itsekseen kuvitellut hienon tuloksen, joka lopulta menee mönkään. Kyllä elämä karsii liiat perfektionismit, kun ei vaan taidot riitä kaikkeen. 

Leivonnaisissa minulla onkin aina ollut periaate, että tärkeintä on maku. Olisi paljon pahempi juttu, jos se pulla maistuisi kauhealta. Ei sitä sitten syö. Kyllä nämä muotopuolet vetää. Ja ne voi skaalata esteettisyyden mukaan niin, että jos tulee vieraita, heille lajittelee ne jotenkin kohtuullisen näköiset esille.

Lapsena luki sen sadun, jossa se olion (peikon? noidan? Ai, kääpiö kuulemma) salainen nimi oli Tittelintuure. Olenko ainoa, joka ajatteli, että se on ruma sana? Muistutti pippeliä, joka on kielletty sana? 

Nykyään kuulemma sadun uudemmissa versioissa sille onkin keksitty ihan muita nimiä. Olisiko joku muukin epäillyt, että lapsi joutuu syntisille poluille tuosta nimestä. Koska lapsen mielikuvitus on melkoinen. Mutta siten tuokin nimi on vain ohimenevä sukupolvikokemus.

Entä olenko ainoa, joka juhannuksena, kun käytetään vaihtoehtoista ruotsista johdettua sanaa mittumaari, ajattelee väkisin, että se on ruma sana? Jonka aivot vaihtavat molemmat m-kirjaimet v-kirjaimiksi...

No tämäpä oli törkeä temppu: Paikallinen säätiedote sanoi vielä vähän aikaa sitten, että perjantaina olisi päivällä 11 astetta. Ja sadetta. Ajoin keskustaan käymään, sateenvarjon kanssa. Sade piti kyllä paikkansa. Mutta auton lämpömittari näyttikin vain 7 astetta, sitten se laski 6:een ja lopulta 5:een heti perään. 

Olin ajatellut, että 11:ssä pärjää ilman varusteita; en tarvitse kaulaliinaa. Mutta 5 on ihan eri asia. Siihen haluan kaulaliinan, ehdottomasti käsineet, ja piponkin! On se nyt eri juttu kuin 11 hei! Harvoin on säätiedot noin pielessä. Itse asiassa siellä kaipasi myös pitkiä kalsareita farkkujen alle. Käsiä paleli ihan tosissaan. Eikä niitä voinut laittaa taskuun, kun piti pidellä sateenvarjoa tuulessa kaksin käsin.

Kävin nimittäin teettämässä pihaportin avaimen kopion suutarilla. Mieheltäni oli taipunut ja lopulta katkennut portin avain mystisesti. Onneksi avaimen osa ei kuitenkaan jäänyt lukon sisälle! Oli meinaan se ja sama, meneekö sinne samantien jatkuvassa sateessa, koska lauantaina oli luvassa ihan samanlainen jatkuva sade. 

Suutarilta tarttui mukaan myös violetit kengännauhat. Ihan varmuuden vuoksi. Ei sitä koskaan tiedä, milloin tarvitsee violetteja kengännauhoja. Haluan tukea puotia jo periaatteesta siitä, että heillä on ihanan värikkäitä kengännauhoja myynnissä.

Ennen kuin suuri kylmyys palasi tänne, ehdin yhtenä lämpimänä päivänä nauttia auringosta pihakahveilla.

Jo viime viikolla keksin leipoa pitkästä aikaa, ja siitä se putki sitten lähti. Leipaisin kahvin makuiset muffinsit. Helppo ja hyvä resepti. Perusrepertuaaria 90-luvulta. Ne onnistuvat ulkonäöltäänkin yleensä kohtalaisesti. Voisivat kohota ehkä vähän enemmän kukkulaksi, mutta menee se näinkin, että täyttävät paperivuoan tasaisen mukavasti. Pääasia että ovat kuohkeita.

Paistuivat ihan nätisti ja tasaisesti.

Vielä kuorrutus päälle.

Kun itse leipoo, niin sittenhän on lupa syödä niitä tuoreeltaan pihistelemättä.

Myös aamupalaksi.

Käytiin sateesta huolimatta illalla kokeilemassa uutta pikaruokalaa, jolla on ihan mukavasti sisustettuja istumapaikkojakin. Keskustassa elää ainakin tarpeeksi ravitsemusliikkeitä ja jos joku poistuu, jokin muu tulee yleensä tilalle yrittämään. Kauppojen liiketiloja on enemmän tyhjillään.

Loaded fries.

Kirkon edessä toinen pikaruokapaikka ja kaksi olutkuppilaa.

Entinen raatihuonekin on ravintola.

Kunnallisvaalit tulevat, ja saan niissä äänestää. Kaikille jaetun sanomalehden mukana tuli vaaliliite, jossa voi täyttää analogisesti vaalikoneen. Eli lueskella, mitä mieltä paikalliset puolueet ovat muutamasta tärkeästä kysymyksestä ja näin selvittää, kuka olisi samoilla linjoilla kanssasi. Kunnallisvaaleissa on sekaisin maanlaajuisia suuria puoleita sekä paikallisia ryhmittymiä, jotka toimivat vain kussakin kylässä tai kaupungissa. Yritetään saada tolkkua.

Kylmä-kuuma-mikä

Kissat pääsevat jo tarhaansa ulkoilemaan, on aurinkoisia päiviä ja iltapäivällä lämpö nousee 16 asteeseen. Ne kiehnäävät auringossa. 

Kävin kävelyllä, kun olin nähnyt autolla ajaessa penkoilla sipulikasveja eli mm. narsisseja. Löysin kadun varrelta kunnan istuttamia keltaisia narsisseja pitkät rivit, ja kauempaa violetteja krookuksia runsaat penkit. Sain upeita kevätkuvia.

Narsissipenkki pyörätien vieressä.

Violettia krookusta koko alue.

Yksi keltainen joukossa.

Tämä käy päin pläsiä nyt tämä kevät. En ole tottunut. En ehdi sopeutua. Ja siellä ovat ne kevään ensimmäiset sitruunaperhosetkin pihassa!

Peippo laulaa. Ne alkavat aina laulaa ihan suht tasan 1. maaliskuuta, oudosti.

Nyt ei ymmärrä vaatetuksesta mitään. Yöllä ja aamulla on kylmä, iltapäivällä kuuma. Aurinkolaseja piti alkaa käyttää, nyt alkoi paistava jakso. 

Koska päiväsaikaan luvattiin tosi lämmintä, mietin vain sitä enkä ottanut mitään takkia päälle töihin lähtiessä. Oli vain sisätiloihin tarkoitettu neuletakki. Sitten auton mittari näytti kokonaista 5 astetta plussaa. Aika hyytävää. Äkkiähän se auto lämpenee, ja käsineet minulla silti oli, koska aavistin sen kylmän ratin fiiliksen. 

Mutta jälkikäteen mietin, että eipä paljon järki päätä pakota. Että kuljen sitten plus viidessä ilman takkia.

Saharan hiekkaa kuulemma myös Hollannin taivaalla. Ainakin oli vaaleanpunainen auringonlasku.

Minulle on siis tullut suomalainen henkilökortti, netistä tilattu henkilökortin lukija ja kirje, jossa on aktivointitunnusluku. Olin nousevassa paniikissa siitä operaatiosta, joka odottaa. Lataa DVV:n ohjelmisto; yritä saada lukija toimimaan; ymmärrä, tarvitaanko kortinlukijan oma ohjelmisto myös vai ei; seuraa ohjeita ja keksi tunnuslukuja; jne. Pelkäsin, että tästä tulee taas joku kahden ja puolen tunnin odysseia kiroilun kera, kuten liian usein teknisistä jutuista tulee. 

No, pieleenhän se meni. Hyvin pitkälle pääsin, mutta en loppuun. Kortinlukija näytti toimivan ja tekevän yhteistyötä ohjelmiston kanssa, oikea ikkuna avautui, luvut kysyttiin. Mutta kun kaikki kentät oli täytetty ja painoin okei, aktivoi, tuli joka kerta vain virheilmoitus. "Cannot activate card." Jaa miksei? Miksei? Tein kaiken aivan oikein!

Etsin ohjesivuilta vaihtoehtoisen metodin eli käyttää kännykällä henkilötunnistus-sovellusta, joka aktivoitaessa lukee puhelimelle henkilökortin tiedot mystisesti vain pitämällä korttia puhelimen päällä. Sepä onnistui ja nyt pääsen Suomi.fi:hin.

Ensi töikseni löysin sieltä tiedoista ikivanhan, aikoja sitten lopetetun meiliosoitteeni, joka Suomen poliisilaitoksella aina ilmestyy lomakkeeseen. Pääsin nyt vaihtamaan sen itse uuteen voimassaolevaan. Tilasin myös Suomi.fi:n viestit sähköpostiin.

Harakan pesiä alkaa valmistua puihin.

Nyt alkaa siitepölykausikin tuntua. Välillä aivastuttaa. Pahinta ovat astman köhimiset. Yhtäkkiä kutittaa keuhkoja ja pitää yskiä hävettävän lujaa esim. juuri kun yrittää keskustella jonkun kanssa. Korvakäytäviä kutittaa myös. Yksi päivä oli silmän kutinaa. Saahan sitä ottaa vaikka antihistamiinin jos haluaa.

Näytti siltä kuin kissat olisivat ajaneet pahviautollaan onnettomuuden. Niiden leluja oli  takarenkaan alla ja edessä. Pelastin auton alta pehmoavokadon.

Kissojen auto-onnettomuus.

Avokado on kunnossa.

Kun siivosin pihaa ja siirsin varastossa työvälineitä eri hyllylle, kissat menivät nuuskimaan pyörävarastoa. Sitten kuului räsähdys, ja pihavälineiden kori makasi lattialla ja tavarat pitkin poikin.

Sinne meni työvälineet.

Pumppasin pyörän kumit. Kun viime viikolla siirsin pyörääni, renkaista kuului sellainen paljonpuhuva lättänän kumin viu viu -ääni. Talven aikana ne tyhjenevät. Ennen kaikkea eturengas.

Pyörän pumppaus.

Sitten ajoin pyörällä vihanneskauppaan. Mieheni toivoi juuresvuokaa ja on paras hakea kasvikset sieltä etukäteen, ettei käy niin kuin viime kerralla, kun illalla palsternakka oli marketissa jo loppuunmyyty siltä päivältä.

Vihannessato.

Vihanneskaupassa tuli nyt sitten yksi asiakasrouva sanomaan, että "täytyy mainita, että hirveän kivan paljon värejä sulla on päällä." Standardisti kiitin ja sanoin, että tykkään kovasti väreistä. Ei se nyt mikään riemunkirjava setti ollut, vihreää ja sinistä lähinnä, plus tukka.

Siivosin etupihaa. Biojätteeseen mahtuu ensimmäinen siivous, ei kaikkia lehtiä. Siellä on hirveä syksyn lehtimassa vielä paksuna mattona. Täytyy jatkaa myöhemmin. Ja minulta loppuikin jo halu ja jaksaminen siinä vaiheessa kun olin haravoinut, leikannut, harjannut ja kykkinyt aikani.

Vanhat saniaisen lehdetkin karsin.

Viime vuoden hortensiankukkaa.

Lehtien seasta löytyi hienoa kankaista lahjanauhaa parin metrin pätkä, se oli mustavalkoista ja siinä toistui teksti "Just for you." No kiitos vaan. Myöskin katukiveykseltä löytyi silmälasien irronnut sanka. Toivottavasti oli vain jonkun viiden euron lukulasit eivätkä kalliit.

Nauhassa lukee "Just for you".

Rillinsanka.

Voiko sanoa tässä vaiheessa, että "talitiainen laulaa perin omituisesti". Kaikenlaista särinää ja tsiikutusta, jota ei edes tunnista tiaiseksi.

Joku ryntäili sillaikaa kun olin vessassa, ja sitten näin, että molemmat kissanruohoruukut makasivat vierien pitkin lattiaa, ja multaa oli levinnyt matolle. Laitoin purkit ulos tarhaan, saavat siellä sössiä. Viime vuonnakin ne ruohot myös kestivät ulkoaitauksessa terhakkaana loputtomiin, kun taas sisällä ne näivettyvät nopeasti kastelusta huolimatta.

Jaa sellainen rynnistys.

Rikollinen palaa rikospaikalle?

Lähikaupasta ostettu maitokanisteri alkoi vuotaa kassiin. Korkki ilmeisesti löysällä. Piti puhdistaa pari muuta ostosta ja pestä suihkussa kaksi ostoskassia. Jip tuli nuuskimaan, kun vuotavat ja ehjät maidot oli maitoisena vadissa tuotu sisään. Jos saisi ilmaisia maistiaisia. Siinä melkein tuli kieli ulos, että nyt nuollaan, mutta estin sen. Tämä olisi tavallista maitoa, josta ne voivat saada vatsavaivoja. Pitäisi ainakin olla laktoositonta, jos jotain antaa kissalle. 

Mutta emme aio totuttaa näitä maitoon ollenkaan. Kissoista voi tulla aivan siitä riippuvaisia narkkareita, kuten oli naapuruston edesmennyt Dorus. Se rupesi kerjäämään meillä maitoa jääkaapilla joka kerta, kun mieheni oli antanut sille pienen kulauksen kerran. 

Jaskamme myös ihmetellä, miten se voi olla evolutioossa kehittynyt näin, että kissoja kiinnostaa maito, juusto, voi ja jugurtti niin hirveästi. Mistä ne sellaisen ovat edes oppineet.

Maitoa voisi nyysiä.

Nukkumaan mennessämme Jip oli kissantornissa nukkumassa, sitten se heräsi keittiönsiivoukseen ja muihin iltapuuhiin. Kurkki laidan yli, lepuutti leukaa reunalla ja katseli. Mutta sitten se jäätyi paikoilleen eikä reagoinut mihinkään. Ehkä se oli vielä unimaailmassa. Silmätkään eivät räpähtäneet, se vain tuijotti eteensä, eikä liikkunut yhtään. Tämä tapahtui myös toisena iltana. Se näytti aika pelottavalta. Agatha Christien mukaan muunneltuna dekkari "Jip ja tuijottava katse".

Jip tuijottaa.

Laitoin Darrakatin tavarat paikalleen. Halusin myös "Nyt ei pysty" -laatan laukkuun kiinni, mutta kun se on magneetti eikä pinssi eikä avaimenperä. Toki voin porata reiän ja laittaa ripusturenkaan ja koukun. Mutta en halua, että magneetti vahingoittaa kännykkää, jonka laittaisin sinne laukkuun. Yritin, mutten saanut magneettia irti, liian hyvin liimattu puuhun. Laukussa on kuminen merkki etutaskussa, joka kyllä kumoaa pikkumagneetin vaikutuksen, jos asennan laatan sen eteen. Eli porasinkin kaksi reikää ja ihan ompelulangalla ompelin laatan kiinni repun etumustaan. 

Se on nyt sitten hyvin vakituisesti kiinni violetissa kakkosrepussa eikä tuosta vain ole poistettavissa tai vaihdettavissa. Elä päätöstesi kanssa. Rohkeutta.