Onko kissapaita asiallinen

Hankin omenakakun aineet ja leivoin sen lauantain kahville. Ihan kiva tuli.

Totesimme, että mistään Hollannin kaupasta ei saa valmista vaniljakastiketta. On korkeintaan jauhepusseja, joista se pitää itse keittää maitoon. Saksasta sitä kai ainakin on saatu ennen lasipullossa, ja Suomessa sitä on tetrapakissa. Oikeasti mikään Hollannin kauppaketju ei sitä myy kun googlaa, korkeintaan verkkokaupasta tilattavissa erikois-leipomiskaupoista.

Netti selitti, että kun Hollannissa on joka puolella tätä vanillevlata eli vanukasta, niin ihmiset kippaavat sitä leivonnaisten ja jäätelönsä päälle ja korvaavat sillä vaniljakastikkeen, joten kastiketta ei tarvitse myydä erikseen. No on se minusta eri asia. Vla on sellaista limaista, kastike juoksevaa ja paljon selvemmin vaniljan makuista. Aivan tyhmää. Pitää siis hankkia vaniljakastikkeetkin Saksasta varastoon tästä lähtien.

Omenakakku raakana seoksena.

Hyvää tuli.

Rupesin askartelemaan savesta. Minulla oli jo yksi vanhakin avaamaton köntsä askartelusavea, sellaista ilmakuivuvaa jota ei tarvitse polttaa. Halusin muovailla taloja. Piti vähän tutustua materiaaliin, se on hitusen elastista ja kumimaista, ja vedellä voi siloittaa pintaa tai yhdistää osia. Jos ihan pientä esinettä tekee, niin jossain tulee se raja vastaan, mitä yksityiskohtaa siihen vielä saa muokattua ihan miniatyyrinä. Minulla on muokkaustyökalujakin, jotka olivat hyödyllisiä.

Tein suunnitelmani mukaan taloja, ensin yhden kaksiosaisen Herttoniemen kerrostalon, tai Töölön. Niitä Helsingin tukevia korkeita rapattuja kivitaloja. Tosin en vielä keksinyt miten simuloisin parvekkeita, noissa ei nyt ole. Mutta on peltikatto, ikkunarivit, alaovi, savupiippu. 

Talo muodostuu.

Sitten rakensin kokonaisen korttelin, jossa on talorykelmän keskellä sisäpiha, jonne voi ajaa porttikongista. Toiselta kadulta myös kapea läpikulku jalankulkijoille. Erilaisia kattoratkaisuja Helsingin keskustan tapaan. Muovasin ensin irtotalot kattoineen perusmuotoonsa ja sitten liitin ne yhteen kylki kylkeen saumoja täytellen ja vedellä silittäen. Se oli ihan kivaa.

Kortteli.

Ensin hyppäsi Jip pöydälle haistelemaan välineet, että mitäs täällä tapahtuu. Myöhemmin tuli Janneke ja nuuski myös savipalan, ja huomasi tietysti vesikipon ja joi siitä kunnolla. Vesi oli siinä vaiheessa ihan puhdasta suoraan hanasta.

Miltä savi haisee?

No ei kovin hyvältä.

Kas, vettä! Pitäähän sitä maistaa.

Aion maalata työt myöhemmin, ja lakata. Ne kuivuvat pari vuorokautta ainakin. Tein pari kokeilupalaa, joilla voin testata miten maalit toimivat, ja ettei lakka varmasti sössi väriä sen alla, mikä minulle on nuorena tapahtunut, kun valitsin väärin eikä missään ollut infoa kuten nykyään netissä. Pitää aina katsoa mihin hommaan tarvitsee vesiliukoisen lakan, ja mihin liuotusainepohjaisen.

Pyöritin oheen vielä pari miniatyyrihedelmää. Näin kului yksi saviköntsä sopivasti loppuun. Parempi ettei noita pakkauksia availe ja yritä säilyttää loppuja, koska niihin pääsee kuitenkin ilmaa ja ne kuivuvat ajan myötä, jos ne ovat jossain kääreessä.

Tämän jälkeen lakkasin hedelmät ja niistä tuli vieläpä  kiiltäviä.

Jukenaut. Nyt tarkastin mapsista, streetviewsta, millaisia värejä Helsingin taloissa käytetään oikeasti, jotta saan savityöni maalattua realistisesti. Olihan minulla vahva aavistus, että tiedän ne kyllä: peltikatot ovat joko tummanpunaisia tai mustia, ja rapatut seinät beessejä, kellertäviä, punertavia, vihertäviä. Ehkä tummemmankin ruskeita joskus. Alaovi usein puunväristä puuta. Mitä en ollut tajunnu tietoisesti, on että myös asuinkerrostaloissa voi olla katutason seinä eri väriä tai jopa materiaalia kuin yläkerrokset, erillisenä raitana.

Ensimmäisen savitalon kohdalla muistelin mummon ja vaarin taloa Herttoniemessä, ennen kaikkea. Mietin, että talon päähän voisi liimata erikseen sellaisen savupiippu-ulkoneman alhaalta ylös. Epäilin, onkohan sellaisia oikeasti vai keksinkö vaan. Mutta se tuntui sopivan ja laitoin taloon sellaisen. Samoin koostin talon kahdesta osasta, joista toinen on vähän taempana ja vain siis osin liittyneenä päätyseinästään toiseen taloon. Ja epäröin, onko tällaisia taloja oikeasti.

No nyt tulee se jukenaut: menin streetviewssä Mäyrätielle ja mitä löydän mummon ja vaarin talosta: just tasan sellaisen päätyyn liimatun savupiipun. Siinä on vielä rautaiset huoltoraput koko matkalla ylös. Ja mitä löydän tasan sitä taloa vastapäätä: sellaisen porrastetusti toisiinsa liitetyn kaksoistalon, jossa oikea osio on kauempana kadusta.

En minä tiennyt, että minulla on näin tarkka muisti.

Karttapalvelun kuvassa savupiippuperiaate.

Ja tällä tavalla kaksiosainen porrasteinen talo.

Meidän katollamme näin yksi päivä puolikaljuja rastaita, varmasti mustarastaan nuorikkoja sulkasadossa. Niiden päähän pitää vielä kasvaa kunnon höyhenet, oli kapea kaula ja kirjavaa, harvaa sulkaa päässä.

Töiden myöhäisvuoron takia olisin saanut nukkua yhdeksään, mutta kello 7.57 alkoi moottorisaha soida. Ne perkeleet tulivat kaatamaan sen pihapuun, millä ne uhkailivat uutta naapuria jo kesällä. Ensinnäkin kauhea meteli ettei voi nukkua, toiseksi harmi hyvää puuta, kolmanneksi ainakin kolme taloutta tässä rivissä oli jyrkästi sitä vastaan, että se puu kaadettaisiin, koska se tuo pihalle varjoa paahteeseen, luontoarvoa ja on näköeste suoraan vastapäisiin taloihin. Eivät ne diktaattorit kuuntele ketään asukkaita. Tosi kivaa että nyt näkyy makuuhuoneen ikkunasta oikealle ainakin 10 täysin kaljua pihaa missä ei kasva yksikään kasvi, ihan autiomaa. Ja joutuu tuijottamaan muiden talojen rumia takaikkunoita.

Meiltä ei kyllä lähde yksikään puu pois niin kauan kun minä määrään.

Muuten, Hyvinkäällä puretaan nyt Keskustan koulua, entistä yläastettani ja lukiotani, joka oli suurimman osan aikaa nimeltään vanhanaikaisesti Hyvinkään yhteiskoulu; mikä kuulosti mielestäni turhan hienostelevalta. Purkutöistä on paljon valokuvia netissä. Ensin meni kolmiosainen alatalo mäsäksi, murikkakasa vaan jäi. Alatalossa oli taideaineet ja käsityöt: musiikki, kuvaamataito, rättikässä ja puukässä. Päätalossa purku aloitettiin juhlasalin eli yläliikuntasalin siivestä. Ja nyt on ruokala vissiin mennyt eli pihan puoleinen osa luokista ja tiloista heti vasemmalle rappukäytävästä.

Ei se minua liikuta. Ei se mikään säilyttämisen arvoinen rakennus ole, vanhentunut haiseva koulu. Ruma ollut aina. Todella standardi suomalainen koulurakennus. Jos jollain on muistoja, ne säilyvät ilman sitä taloakin; en ole kiintynyt tällaiseen materiaan. 

Mitä me tehdään väärin kun muut maalailevat, että "lauantaina menen jalkapallomatsiin / festareille / häihin / bileisiin", ja minä listaan, että me imuroidaan, käydään talouskauppoja ja kissatarvikkeita, pesen pyykkiä, pyyhin pölyjä... missä on joku vapaa-ajan kiva asia? 

Kaipa sellainen pitää suunnitella erikseen ja sijoittaa se kalenteriin ennen noita taloustöitä. Ehkä kaikki muutkin tekevät ne taloustyöt, mutta heillä on myös aina joku kiva vapaa-ajan juttu. On meilläkin niitä ohjelmia välillä, muttei joka viikonloppu.

Lupasin leipoa uudestaan saman omenakakun joka oli viime viikonlopun hitti, no sitä on ainakin kiva syödä.

Tarvitsin taas 600 grammaa omenaa. Suomalaisen reseptin mukaan se on 5-7 omenaa, mutta mitä miniatyyrejä he ajattelevat, että niin monta tarvittaisiin? Hollannin kauppojen perusomenoita jos ottaa 3 kappaletta niin se on yli 600 grammaa. Nyt latasin ne 3 vaa'alle ja mitä se sanoi: 598 grammaa. Aika tarkalleen.

Keksittiin sitten vaniljajäätelö omenakakun oheen, kun vaniljakastiketta ei saanut.

Lämpömittari auringossa näytti 30 astetta, oikeasti varjossa oli jotain 22 kai. Ei kesä mene mihinkään. En todellakaan vaihda vielä mitään kesävaatteita tai -kenkiä pois kaapeista. Olin kirjavassa tropiikki-t-paidassa ja lyhyessä röyhelöhameessa kun kävimme kaupoissa ja kaatopaikalla eli kierrätysasemalla.

Tropiikin värit kesässä.

Käytiin ostamassa kissantarvikkeita. Kokeillaan myös eri märkäruokaa, koska ne ovat ruvenneet nirsoilemaan nykyisen kanssa. Jos vaihtelu auttaisi. Ja tuotiin uusi kissanruoho taloon. Vietiin paperit keräykseen samalla.

Kissanruohoa piti saada heti.

Eläin- ja puutarhakaupan vaateosastolla näin nyt pelkästään paksuja villapaitoja ja tosi paksuja talvitakkeja, oikein sellaisia topattuja. Tuolla ulkona paahtaa aurinko helteisesti, ja nämä ovat vaihtaneet aivan extreme-talvivaatteisiin, niin paksuihin pakkasen takkeihin, että sellaisia ei täällä tarvita edes tammikuussa, ei koskaan. Miksi niitä myydään kesähelteellä? En nähnyt mitään välimuotoa, syysvaatteita. Kuinka älytöntä.

Ulkotulet ja toppatakit valikoimissa.

Totuus ulkona: täys helle.

Töissä olen vähän tarkastellut, minkälaisia paitoja voin pitää. Toisaalta tietysti ohjekirja toivoo "asiallista pukeutumista" ja noudatan sitä, että työnkuvaan ja turvallisuuteen kuuluvat pitkät housut sekä suljetut kengät, ei siis sandaaleja. Mutta minulle on kertynyt koko valikoima kivoja kissa-aiheisia t-paitoja. Kuinka monia niistä voin eli kehtaan pitää töissä? Mikä niistä on "asiallinen" ja mikä menee överiksi? 

Työtehtävien aikana paitani on työtakin alla. Eli vain tauoilla ruokalassa se oma paita näkyy. Tietysti silloinkaan ei voi enkä halua mitään tökeröä pitää päällä. Eli en laittaisi varmaan sitä, missä kissan peba sanoo "Hi!" Mutta muut hassut kissapaidat? Yhdellä työkaverillakin oli kissapaita, mikä antoi minulle luvan käyttää useimpia niistä. Kommentoikoon joku jos ei kelpaa.

Ammuskeleva psykopaattikissa EI selvästi ole kelvollinen työpaita. Liian aggressiivinen. Puolustuksekseni, tämä on kulkeutunut minulle sattumalta lahjoituksena. Mutta kotioloissa hauskan kreisi.

Söpöjä kissanpoikia nyt kehtaa näyttää.

Venyttelevät hölmön näköiset kissatkin arvioin vielä tarpeeksi neutraaliksi.

Eivør ja Eindhoven

Tuossa elokuun puolella kävimme ulkoilmakonsertissa. Äkkäsin nimittäin netistä, että aika lähelle Nijmegeniin tulee färsaarelainen Eivør, joka on naispuolinen laulaja-lauluntekijä. Koko nimeltään Eivør Pálsdóttir. Varmistin, ehtiikö miehenikin töiden jälkeen mukaan, ja varasin liput.

Hyvä kysymys, että mistä hänet tunnen entuudestaan. On ainakin tullut Youtubessa  vastaan. Ehkä pohjoisten etnomusiikkipiirien kautta. Jos fanittaa ja etsii jotain saamelaisia ja islantilaisia tai grönlantilaisia esiintyjiä, jossain vaiheessa ehdotuksiin tulee myös Färsaaret ja Eivørin keikkavideoita. Varmaan kuitenkin saarten kansainvälisesti tunnetuimpia muusikkoja. Ai niin, hän on myös tehnyt musiikin brittiläiseen tv-sarjaan The Last Kingdom. Jota en ole nähnyt, kun meillä ei ole suoratoistopalveluita.

Eivørillä on jo pitkä ura ja monta albumia takanaan, rockbändi ja sooloura, ja eri musiikin lajeja jazzista poppiin sekä vanhoja viikinkiballadeja ja tuhatvuotista pakanatraditiota, mistä kuuluisin on kappale Trøllabundin, jossa hän lyö isoa kehärumpua ja kähisee kuin joku maahinen ikään. Tämä on joskus esitetty The Voice of Finlandissakin. 

Oli oikein kiva konsertti lämpimässä illassa. Ulkoilmateatteri oli täynnä.

Olimme suunnitelleet, kuten nettisivulla neuvottiin, että siellä Nijmegenin stadionillahan on valtava parkkipaikka jonne mahtuu, pienen kävelymatkan päässä. No eikä. Telkkarista selvisi, että juuri samaan aikaan siellä onkin jalkapallomatsi perkele, ja hirvittävä massojen tungos kaikkialla ympäristössä. Sinne meni se helppo pysäköinti. Lähdettiin vähän aiemmin matkaan, että ehtii ratkaista pysäköintiongelman.

Vastassa oli tosiaan liikenteenohjaajat, jotka kysyivät heti, onko maksettua lippua jalkapalloon. Piti lähteä ympäristön kaduille etsimään paikkaa. Nekin olivat ihan täynnä tietysti. Lopulta oli skeittipuiston luona pikku ala, mihin mahtui. Kuivaksi korventuneen ruohon välissä puistossa kävelimme amfiteatterille.

Ilta-aurinko paahtaa kirkkaana.

Siihenkin väliin oli pystytetty joku jalkapalloaiheinen megateltta ja aidattu alue niin, että kartassa näkyvää kävelytietä ei voinutkaan käyttää, vaan se päättyi rumaan pressuaitaan. Pyhä jalkapallo, ihmisten tiellä. Piti kiertää kaaressa vaikka kuinka pitkä matka. Ja hirveä mökä ja huuto ja fanikuoro kuului stadionilta. Kunhan ei häiritse meidän konserttia.

Konserttiin tuli tosi paljon väkeä, nousevan penkkikatsomon kaikki osat täyttyivät. Ylhäällä oli baaritiski ja fanituotteita. Yleisössä oli ekohippejä, sellaisia luonnonmukaisesti eläviä, vaelluksilla ja telttaretkillä ja biokaupassa käyviä keski-ikäisiä ja sitä vanhempia, joita esiintyy paljon Saksassa. Saksalaisiakin oli yleisössä. Sitten oli hevareita oikein farkkuliivi tai musta bändipaita päällä ja miesponinhäntä päässä. Yhdellä oli liivissä suomalaisen Korpiklaanin merkki muiden ohessa. 

Hevillä onkin yhtymäkohta maailmanmusiikkiin etnisen pakanahevin bändien kautta, jotka laulavat omalla kielellä ja perustuvat osin keskiaikaisiin tai vanhempiin traditioihin; sellaisia on pitkin Suomea, Skandinaviaa, Saksaa ja Hollantiakin, jopa Englannissa. Ja sitten tuli myös oikein keskiaikalarppaajia, pitkään laskosmekkoon pukeutuneita naisia jotain keijukukkaseppeleitä päässä, ja jopa kasvomaalausta. Ja färsaarelainen mies ja tytär oli katsomossa, oli oikea Färsaarten jalkapallopaita päällä ja näin naamasta kyllä, että näytti niin samalta kuin islantilaiset parrakkaat kalastajat. Katsomosta myös alussa joku muukin huikkasi, että on färsaarelainen.

Runsas yleisö. Kaikki penkkirivit täynnä, eli melko loppuunmyydyltä vaikutti.

Eivør ja kehärumpu.

Hieno konsertti. Herkkien ja vanhojen mystisten laulujen lisäksi oikein hyviä pop-rock-kappaleita ja kunnon jytinää. Eivør soittaa itsekin sähkökitaraa, ja rummuttaja ja rumpukoneet ja e-basso/sello olivat myös hyvässä käytössä matalina jyrisevinä ääninä. Oli pitkät blondit letit ja vanhanaikanen musta korsettimekko. Hyvät valoshowt ja vaihtelevat värit.

Volyymiä riitti kyllä peittämään koko jalkapallonpaska. Paitsi yhdellä hetkellä, kun kappaleessa oli juuri hiljainen kohta ja stadion hurrasi. Naureskeltiin sitä viisi sekuntia ja jatkettiin.

Oli voimallista jytyä sekä surullista ja tunteikasta hidasta balladia. Isot miehet itkivät vieressäni. Runsas setti. Oikein hienoa nähdä. Korvat ehkä hitusen soivat äänentoistosta jälkeenpäin.

Takaisin piti kompuroida pimeässä puiston läpi autolle.

Yhtenä lauantaina taas lähdimme vaihteeksi katsomaan kahden ja puolen sadan tuhannen asukkaan kaupunkia Eindhovenia. Ensin kauppoja ja kahvila, sitten Philipsin rouhea teollisuusalue Strijp-S, joka on nykyään trendikortteli, ja sitten Ikea.

Olin nirso kenkä- ja vaatekaupoissa eikä mikään oikein innostanut. Nuuskittiin kivaa isoa kirjakauppaa, mutten löytänyt muuta kuin kissa-aiheisen nylon-ostoskassin ja mieheni löysi alennuskirjan musiikkiaiheesta. Käytiin keittiötarvikeliikkeitä, askartelukauppoja ja krääsäkauppoja. Ostin pätkän savea, koska minulla on joku taloidea päässä ja haluan askarrella savesta jonkun pienen esineen, jonka maalaan.

Blob-rakennus.

Kirjakauppa.

Värikkäät keramiikkamukit tavaratalossa.

Saksalaista designia.

Katukahvila oli kiva, tosi trendy nuorison vegaani-chia-smoothie-matcha-avokadomainen värikäs paikka ja terassipöydät ihan täynnä. Tällaisia ne nykyään ovat. Vieressä oli hauskasti nimetty eli ääntämisen mukaan kirjoitettu Krok Madam, jonka ruokalistan tarkistin, koska kyllä sellainen croqueskin maistuisi aina. Mutta niissä luki, että sekä croques monsieur että croques madame sisältävät selleriä; miksi ihmeessä? Kamalaa, en syö.

Trendikahvilan antimia.

Yhdellä takakujallakin käytiin, Kleine Berg, joka mutkitteli aivan ja oli vanhoja taloja ja paljon ravintoloita ja terasseja ja erikoiskauppoja. En tuntenutkaan sitä nurkkausta. Sarjakuvakaupan edessä iso Tintin kuuraketti. Siellä oli oikein mukava pikkukujan lämmin tunnelma jotenkin.

Seinätaidetta.

Parimetrinen kuuraketti kadulla.

Välillä piti päästä vessaan ja se on Hollannissa aina ongelma, keskustoissa ei ole yleisiä vessoja lähes missään. Ja jos on, ne ottavat euron maksun. Kahviloissa saattaa olla jopa lappu ovella, että vessa on ehdottomasti vain asiakkaille, vaikka siitä suostuisi maksamaankin erikseen. Ei pääse. Ainoa tunnettu Eindhovenin ilmaisvessa on ylellisen Bijenkorf-tavaratalon ylimmän kerroksen kauimmassa nurkassa ja siellä kävin toki heti alkuun. Mutta nyt olimme jo kaukana siitä.

Ostoskeskuksen kellarista vihdoin löysin vessan, sinne piti kävellä noin kilometri myös ostoskeskuksen sisällä, mennä pysäköintikellarin viereen, ja siellä oli yhden euron maksava vessa. Siellä oli kaksi räpätätiä puhumassa ja kommentoimassa ja ottamassa maksun VAIN käteisellä, onneksi minulla oli pari kolikkoa, ja he olivat koristelleet sen luolansa patsailla, peileillä, kuivakukilla ja krumeluureilla. Lisäksi ostoskeskus oli osin jo remontissa ja työmaana ja vessassa luki, että se sulkee kokonaan huomenna. Nooh, ihan kiva, että sain vielä kerran käydä siellä.

Lisäksi kun olin siellä kellarikerroksessa, siellä oli siniharmaa lasiovi, jossa luki Forum, ja se näytti samalta kuin Helsingin Forumin kellarikäytävä, missä lukee siniharmaassa lasiseinässä Forum, ja hetken olin paralleeliuniversumissa, että miksi minä olen nyt Helsingin Forumilla yhtäkkiä?

Kovin outo retki vessaan siis.

Froum? Helsinki?

Tavaratalon ilmaisvessa.

Näkymä juna-asemalle.

Meillä oli vielä aikaa ja alettiin jo ajaa pois pysäköintitalosta, kun tokaisin, että miksi me emme koskaan käy Strijp-S:ssä. Mieheni ei edelleenkään tiennyt, mikä se on, kun taas minä olen lukenut siitä monta artikkelia, että se on turisteille käymisen arvoinen uusi asuinalue, jossa tapahtuu trendikkäitä asioita Philipsin entisissä rakennuksissa. Ja rakennetaan yhä uusia asuinkerrostaloja niiden väliin. Kurvasimmekin sitten parkkihalliin sen viereen samantien. 

Alueella oli menossa ilmaisfestarit ja syksyn kulttuurisesongin avajaiset, bändejä lavalla, ja kuulimme festarialueen takapuolelta musiikkia. Putkien ja teräsrakennelmien alla kulki kävelykatu; isossa teollisuustalossa oli valtavan hieno uniikki kauppojen kertymä yhdessä tilassa, "urbaani tavaratalo", jossa eri yrittäjät rinnakkain hoitivat omia nurkkiaan. 

Tehdasmiljöö näkyy savupiippuna.

Taidetta uudistetulla alueella.

Erikoisempi ostoskatu.

Tavarat olivat aivan ihastuttavia, oli itämaisia silkkejä ja värikkäitä tekstiilejä ja vaatteita, erikoisia huonekaluja, mattoja ja värilasilammpuja, Tintti-patsas avaruuspuvussa, korukauppa, lelukauppa, juliste- ja taidekauppa, paperitavarakauppa, ja yhdessä myytiin vitriinissä peltileluja keräilijöille: pikku robotteja, lentokonekaruselleja ym. Siellä tuli heti mieleen Lontoon Camden Townin hallien sisätorit, sielläkin oli uniikkeja tavaroita eri myyjillä vierekkäin putiikeissa.

Eli kannatti käydä katsomassa aluetta. Siellä on ollut historialliset Philipsin innovaatiot ja tehtaat. Se on heti Philipsin jalkapallostadionin takana.

Tavaratalohallin kartta,

Kivoja peltirobotteja.

Taas Tintti, vaikkei olla Belgiassa.

Jalkapalloaiheinen pysäköintihalli stadionin lähellä.

Lopuksi Ikean kierros. Tavaroita ei tarvittu kovin paljon, joku kenkärekki,  leikkuulauta ja keittiön säilytysrasia tarttui mukaan. Kohde olikin ennen kaikkea elintarvikekauppa.

Food shopista otettiin ihan kaikki mukaan mitä löytyi. Ikeasta on vuosien myötä poistettu valikoimista monta hyvää elintarviketta. Enää ei saa edes pakastekorvapuusteja. Ei Kallen mätitahnaa, ei raparperimehutiivistettä, ei Daimia.

Mutta matjessilliä sai vielä, ja ohutta rieskaa. Mustikkamehutiivistettä, lihapullia, kastikejauhetta, puolukkahilloa, Fazerin Dumleja, Polly-karkkeja, dammsugareita eli punschrulleja, gifflar-pikkupuusteja, ja graavilohipakastetta.

Siitä tulee aina ristiriitainen olo, että Ikeat myyvät nykyään myös joitakin lahjeja Fazerin suklaata. Varmaan Fazer tekee kivaa liikevaihtoa siellä, ja ulkosuomalaiset ilahtuvat. Toisaalta pitäisikö olla loukkaantunut siitä, että suomalaista merkkiä myydään Ruotsin lipun alla harhaanjohtaen sen ruotsalaiseksi tuotteeksi?

Fazerit Ikeassa.

Kassi täynnä herkkuja.

Rullattiin täysi kärry autolle hissin kautta, ja siellä tajusin: katsoimme kyllä pakastettuja prinsessaleivoksia, muttemme muistaneetkaan ostaa niitä! Käymme niin harvoin Ikeassa, että paras kyllä ottaa ne mukaan. Lähdin kipaisemaan hakemaan ne vielä äkkiä.

Prinsessaleivos unohtui!

Homma hoidettu.

Oli oikein inspiroiva virkistyspäivä. Ja kertyi kuusitoista tuhatta askelta. En päässytkään ihan lepuuttamaan jalkoja työviikon jälkeen.