Törkeä mökä ja vikat lusmuilut

Ottaa päähän, kuinka minua pelästytetään koko ajan. Saa olla hetkeäkään rauhassa edes kotonaan. Juuri kun mieheni oli suihkussa yläkerrassa eikä kuullut mitään ja istuin keskittyneenä järjestämässä valokuvia tietokoneelle, alkoi olohuoneen bluetooth-kaiuttimista kuulua hirveällä volyymillä joku ihmisen ääni. Joku puhelinkeskustelu ehkä. Joku nainen puhui tuntematonta kieltä. Ja aivan helkatin lujaa. En edes tiedä, mistä ne kaiuttimet saa pois päältä. Telkkarin takana on sata pistoketta töpselissä, en tiedä mitä vetää irti, ja onko kaiuttimissa jotain nappeja vai ei. Huusin miestäni apuun, muttei hän tietenkään kuullut.

Tämä on toistuva kuvio: aina kun tapahtuu joku katastrofi, mieheni on muualla eikä kuule eikä näe sitä; eikä kuule kun huudan apua; eikä jälkikäteen suunnilleen edes usko minua, kun yritän kertoa tapahtuneesta. Niin turhauttavaa.

Väänsin jotain alinta nappia, jonka löysin kaiuttimesta, ja silloin se kai meni pienemmälle. Painoin sitä nappia vielä, jolloin joku lamppu meni punaiseksi. Siihen ääni sentään loppui. Kaiuttimessa on mustia merkitsemättömiä nappeja mustassa muovissa, tosi älykkäästi, enkä edelleenkään tiedä mitä ne tarkoittavat. Olen täysin avuton tämän liian monimutkaisen talotekniikan kanssa, jonka mieheni on asentanut.

Kuulemma bluetooth voi napata jonkun puhelun tai muun laitteen äänen spontaanisti, kun taajuudet menevät päällekkäin. Ei vain ole koskaan ennen tapahtunut meillä. 

Miksi aina kun joku yllättävä äänilähde käynnistyy minun ympäristössäni, se on voimakkuudeltaan sata desibeliä? Miksi aina ihan täysillä? Olen herkkä pelästymään jo pienemmistäkin kolahduksista. 

Mieti, jos kajari olisi ruvennut huutamaan täällä täysillä itsekseen keskellä lomaa kissoille. Kissat pelästyivät tuota tietysti myös.

Mies väläytti, että ehkä noista bluetooth-kaiuttimista voisi luopuakin. Eivät ole kai kovin olennaiset. Kyllä kiitos. Sitä odotellessa. Meillä on meinaan toisetkin kaiuttimet johdolla kiinni systeemeissä. Niistä taas en saa pyyhkiä pölykerrosta päältä, koska päällä on hipaisunäppäimen funktiot ja jos yläpintaan koskee, ne menevät päälle ja alkavat selittää jotain tai soittaa musiikkia jostain lähteestä, jota en pysty kontrolloimaan. Huoh. Kaikki niin kovin epäkäytännöllistä.

Sain sentään diamond painting -kissani valmiiksi.

Jos taas yritän käyttää vapauttani ja ottaa nokoset päivällä heti kun väsyttää, tulee aina myös jotain keskeytyksiä. Puhelin piippaa. Eräiden nokosten aikana lisäksi puolen tunnin sisään a) posti kolisi luukussa b) paloautojen sireenit ajoivat vierestä monta kertaa c) tuli valtiollisen hälytysjärjestelmän kuukausittainen testiujellus ulkoa kadulta. Sitten niinä seuraavina kymmenenä tuntina, kun en yrittänyt nukkua, oli hiirenhiljaista.

Kissaa ei helle haitannut eikä muukaan asia.

Sitten alkoi haastattelujen kautta työpaikka löytyä ja selvitä, ja lusmuilun loppu häämöttää. Joutuisin takaisin ns. sorvin ääreen. Ei enää nokosia keskipäivällä kotona.

Työhaastattelujen odottelusta siirryttiin sen odotteluun, että uusi pomo soittelee ja sopii tarkemmin yksityiskohdista, työajoista ja viikkorytmistä sekä papereista, joita vielä tulee allekirjoitettavaksi. Taas luuhasin kotona odotustilassa. Tämä koko työttömyys on kyllä ollut ihan pelkkää odotusta päivästä toiseen, aina jonkun asian selviämisen ja jonkun puhelun odotusta.

Olen pelkästään paniikissa. Ainahan minua vain ahdistaa. Tykkäänkö paikasta, pystynkö viettämään siellä päiväni, hyväksyvätkö ihmiset minut, osaanko olla niiden kanssa, opinko kaiken, jaksanko kaiken. Ainahan minua vain pelottaa ja epäilyttää. 

Muut ovat iloisia että juhuu, onnea. Minä en. En osaa. Minua pelottaa liikaa.

Olen sitten myöhemmin joskus iloinen, jos huomaan, että kaikki sujuu ja pystyn olemaan tasapainossa siellä sekä mikro- että makrotasolla.

On myös elettävä sen asian kanssa, että uudella työpaikalla ei ole kovin suurenmoista ruokalatarjontaa ja on hoidettava pääasiassa omat eväät töihin. 

Kävin keskustassa etsimässä toimivaa eväsrasiaa. Hema-tavaratalossa oli Back to school -kampanja keskiajan hengessä, vanhan käsikirjoituspiirrosten ritareita julisteessa ja koukeroinen teksti "Keert weder naar school". Suomessa joku vääntäisi muka-vanhaan tyyliin jotain, että "Palatcaatten couluun".

Päätin, että teen samalla jotain kivaa ja hankin itselleni vaihtelua. Syön lounaan kahvilassa. Katson paria kauppaa huvikseni. Kävelen kaikessa rauhassa keskustaan. Helle tosin paahtoi 27 asteella, mutta suojasin pääni lierihatulla. Ja joku pieni pilvi oli luvattu päivän mittaan.

Venrayn kuuluisin (tai ainoa) graffitiseinä pyörätien alkulkutunnelin vieressä.

Vanha paloaseman talo isoine ovineen.

Löysin kirjakaupan edestä 50% aletuotteita loppuunmyynnissä ja ostin puisen mandala-palapelin. Ja vielä kauhean parin euron tarjouslukupaketin juorulehtiä, pahempia kuin olen koskaan lukenut. Vähän viihdettä. Halpaa viihdettä.

Kiva pieni puinen palapeli.

Kun viimeiset vapaat päivät tikittivät, halusin vielä kerran nauttia vapaudesta ja spontaanista retkestä. Voisi mennä johonkin ja tehdä jotain, mutta tuolla on 34 astetta. Koko tämä kesä Hollannissa on kyllä ollut vain tätä: voisi tehdä jonkun retken, tekisi mieli kävellä tai pyöräillä tai käydä keskustassa, mutta ei voi, koska siellä on 35 astetta ja paahtuu. 

Lähdin sittenkin kaupungille. Jääkahvi olisi kiva. Ja löysin vielä yhden uuden kissa-aiheisen värityskirjan.

Jip tarkistaa värityskirjan.

Ja ottaa sitten mallia kansikuvan kissan pötkötysasennosta.

Helteisellä ostoskadulla ei ollut kovin suurta yleisöryntäystä. Yksi mies tuli kysymään, missä olisi se paikallinen "visboer". Onneksi tajusin. Jäin miettimään, että sanahan on aika erikoinen. Ei sanota, että kalakauppa; sanotaan, että "kala-maanviljelijä". Vis on kala ja boer on maatilallinen. Visboer yhdistettynä on kalakauppias. 

Hollantilainen ei edes etsi kalakauppaa, vaan kalakauppiasta, ja se kauppias onkin "maanviljelijä". Onhan se kerrassaan outo ilmaisu. Jotkut muutkin erikoisliikkeet ovat "se-ja-se-boer", muka alansa "maanviljelijöitä".

Groenteboer on vihanneskauppa, "vihannes-maanviljelijä". Ja ennen vanhaan oli melkboer, "maito-maanviljelijä" eli maitokauppa, joka kai myi ennen kaikkea maitotuotteita. Olihan Suomessakin sanana se maitokauppa, jota edelleen humoristisesti käytetään kaikuna menneisyydestä, eli elintarvikeliike tai lähikaupan ja marketin edeltäjä. 

Silmälasini hajoavat. Ne ovat ilmeisesti aika vanhat. Toinen sanka taittuu oudosti ja jäykästi niin etten uskalla taittaa niitä enää kokoon; pelkään, että sarana napsahtaa irti, ja sitten en näe enää yhtään mitään missään paitsi aurinkolaseilla. Ja sankojen muovitkin alkavat tuntua karheilta korvien kohdalta. Tein ajanvarauksen optikolle. Pakko tilata uudet. 

Valitsin silmälasit. Vasen silmä on ollut jo pitkään selvästi huonompi kuin oikea. Lukuosuutta vahvennettiin vielä vähäsen. Jäykän saranan pystyi vielä korjaamaan, ruuvia löysemmälle.

Malliksi valitsin hyvin samantapaisen kuin nykyiset. Yhdet punaisetkin olivat kivat, tai vihreät samaa mallia, kepeät, mutta niissä oli nenäkaari ja reunat kultaiset ja ehkä se sittenkin häiritsi. Jokin punaisessa pani vastaan tällä kertaa, vaikka minulla on ollut punaiset rillit ainakin kahteen otteeseen. Olin tylsä ja otin tumman harmaan sinisen tapaiset. Tosin sivureunassa vilahtaa punaista, mitä en itse näe edestäpäin ollenkaan.

Silmälasien kokeilua.

Liian jykevät.

Liian pöllömäiset.

Lasit tulivat sitten, ja parin päivän kokeilun jälkeen niitä oli pakko säätää optikolla vielä vähän paremmiksi korvien takaa. Siinä vääntäessä naisparka onnistui vahingoittamaan kehyksistä lakkaa eli tekemään metallin kulmaan naarmun. Ei hyvä. No mitäs tälle nyt tehdään? No katsotaan, löytyykö laatikosta toiset samanlaiset. Onneksi löytyi. Ne aseteltiin muotoon ja linssit vaihdettiin niihin samantien. Eipä se minua haitannut, mutta heille tuli parin sadan vahinko kehyksien tuhoamisesta. Herkässähän ne ovat tosiaan.

Kävin kampaajalla ja selvisi, että siellä on tämän jälkeen vieläkin pinkin hiusvärin jämän jämä, joka laitetaan tukkaan ensi kerralla. Helekkari. Ei kyllä enää vaalenneta ainakaan. Laitetaan latvoihin mitä mahtuu ja sitten lopetetaan.

Ravintolassakin käytiin vielä humputtelemassa.

Metsäpalo ja kuivuus

Matkan jälkeen havahduin aamulla ja varovasti havainnoin ympäristöäni. Tässä huoneessa on nyt siis joku ikkuna tuossa minun puolellani. Ei hajuakaan, missä olen. Mietipä nyt ihan hiljaa rauhassa. Mikä kaupunki ja mikä hotelli voisi olla vuorossa tänään? Kunnes totesin, että olen kotona ja omassa makuuhuoneessa.

Hollantilaiset matkalaisemme pohtivat myös sitä, miltä tuntuisi se kamala pitkä ja kylmä talvi, jos asuisi Suomessa. Että on siinä varmaan kestämistä varsinkin tottumattomalle. Nyt on nähty se kaunis kesäinen puoli, mutta miten kestää talvi. Kaavailtiin siihen strategioita: saunaan lämmittelemään, mukavasti kotona teekupposen kanssa, sarjoja ja lukemista ja musiikkia... ja välillä pakkaskävely ulkona.

Mieheni uteli, tuntuuko muista tämän reissun jälkeen siltä, että tekisi mieli palata vielä katsomaan Suomea vaikka pariskunnittain kaksin, ja mikä vielä kiinnostaisi. Kyllä vaan. Molemmilla perheyksiköillä heräsi ainakin kiinnostus siihen, että sellainen Tukholman risteily isolla hienolla risteilylaivalla ravintoloineen olisi varmaan tosi kiva, ja näkisi Tukholmankin. 

Ja entäs Lappi? Onko se vain talvihomma, vai menevätkö sinne ihmiset kesälläkin ja mitä siellä silloin voi odottaa? No, vaellusta ainakin. Moni menee vaeltamaan tundralle ja tuntureille. Mainitsin, että syksyllä on suosittu ruska-aika, jolloin maisema on väreissä.

Hollannissa vain hellettä edelleen kaikki viikot. Tuolla on taas 35 astetta. Eikä koskaan sada. Jopa lyhtykukat kuolevat pystyyn. Kaikki kuolee pystyyn. Täällä ei koskaan enää sada. Aurinko paahtaa pelkästään. En voi istua pihalla koskaan koko kesänä, koska siellä on aina 35 astetta. Istun sisällä bunkkerissa ja vältän ulos menemistä. 

Nyt palaa metsä Venrayn vieressä. Kuuluu olohuoneeseen asti kun armeijan helikopterit lentävät Oostrumin metsäpalon yllä. Aika pelottavaa. Kävelimme ruokakauppaan ja näimme valkoisen savupilven taivaalla. Helikoptereiden pitää poistua kun pimenee. Onneksi savu ei kulje keskustan suuntaan, vaan harvaan asuttuun pohjoiseen.

Venrayn maastopalo oli pääuutisissa isolla koko Hollannissa, telkkarissa ja lehdissä. Kaksi yötä palokunnat huhkivat yöt läpeensä, ja kahtena päivänä oli armeijan helikopterit noukkimassa vettä Maasista säkkeihin, joihin mahtuu kahdeksan tuhatta litraa vettä kerrallaan. Yhteensä miljoona litraa vettä pudotettiin palon päälle, ja yksi neliökilometri metsää tuhoutui. Siellä oli paljolti mäntyjä, sekä harvinaista vanhaa katajakasvustoa.

Onneksi ei osunut mitään taloja sille alueelle, joskin yksi leirintäalue sekä tuttu eläinhoitola ja koirahotelli evakuoitiin varmuuden vuoksi ja savun takia, mutta eivät ne palaneet. 

Tiskasin keittiössä ja savupilvi näkyi taivaalla ja sammutushelikopterien pörinä kuului meille saakka edes takas. Melko dystooppista.

Valkoinen savu näkyy kauppareissulla.

Uutiskuvaa paikallisuutisista.

Uutiskuvaa valtakunnan mediasta.

Koko ajan savun suunta oli pohjoiseen ja itään, eli koko Friisinmaa kahdensadan kilometrin päässä ja Saksan rajaseutu jo haistoi palon, mutta vieressä olevat Venrayn asuinalueet eivät. Kunnes yhtenä päivänä tuulen suunta vihdoin muuttui ja savu alkoi leijua myös asuinkaduilla. Kuin tuhat puulämmitteistä saunaa päällä. 

Ihmiset alkoivat soitella hätänumeroon, että nytkö se palaa taas täysillä. Mutta vain tuulen suunnanmuutos aiheutti sen, että savu oli yhtäkkiä havaittavissa kaikille. Kyseessä oli vain aktiivisen palovaiheen jälkeen vielä kytevää maaperää ja pieniä alueita, joilla liekit pääsivät välillä uudestaan pintaan. Missä kestää useita viikkoja sammua lopullisesti. 

Samaan aikaan Venrayn vuosittaiset markkinat pyörivät keskustassa tivolilaitteineen. Katsottiin se pariin kertaan, syötiin kalakojulla ja churros ja ostin ämpärin hattaraa ja karamellimanteleita.

Tavanomainen mökä oli.

Uppopaistetut katkaravut.

Hollannin raakaa silliä. Äh, ei kiitos.

Ampumakoju.

Perinteisiä karkkitankoja.

Siitäkin haastateltiin ihmisiä, että mikä fiilis juhlia markkinoilla kun kahden kilometrin päässä riehuu vakava metsäpalo. No, siihen nainen sanoi viisaasti, että viranomaiset ovat ennen kaikkea vedonneet, etteivät asukkaat mene sinne pällistelemään ja häiritsemään palokuntaa; ja mitä sekään auttaa sammutusta, jos istuu vaan kotona; joten yhtä hyvin voi mennä markkinoille.

Iltatunnelmaa markkinoiden värivaloissa.

Rodo/atsalea etupihassa alkaa rusehtua kokonaan eli kuolla kertakaikkiaan, siksi päätettiin antaa letkulla kunnolla vettä etu- ja takapihaan ennen kuin pitkäaikaiset pensaat delaavat lopullisesti.

Kaduilla rapisevat kuivuneet puunlehdet kierien tuulessa kuin joku syksy ikään. Putoavat silkasta kuivuudesta. Isolla tiellä on romahtanut 130-vuotias valtava puu ja jouduttu sahaamaan kokonaan pois. Kuivuus alkaa tappaa isojakin puita lopullisesti. Tiesin sen komean puun, se teki mahtavan varjon pyörätien risteykseen aina.

Taas 36 astetta. Neljäs helleaalto. Me kaikki haluamme vain sadetta, mutta saamme sen sijaan neljännen helleaallon. 

Hain kuitenkin vielä uusia ruukkukukkia pihaan, jotain väriä loppukesäksi. Onhan tässä vielä monta lämmintä kuukautta (ellei liian lämmintä). Etsin jotain paahteenkestävää. Otin portulakkaa ja jotain talvion kukkivaa sukulaista joka kestää aurinkoa, ja sinisen veronican eli tähkätädykkeen. Siitä ovat mehiläiset tykänneet.

Käytettiin Jip ja Janneke eläinlääkärillä. Helposti ne menivät koppaan. Autossa hirveä mouruaminen taas. Vuositarkastus meni nopeasti ja hyvin. Ientulehdusta ja hammasongelmaa lievästi, mutta ei ole pahentunut viime vuodesta. Eli seurataan. Sydänäänet hyvät, rokotus saatu, painot okei.

Aloin lajitella uusia kissanruokapusseja pahvilaatikoihin yläkaappia varten, mutta Jip löysikin asettua laatikkoon ennen kuin aloin latoa sinne ruokia. Purina kävi, ruokapinot piti ensin haistella, ja sitten plösähtää laatikkoon. Vähän reunat pullottavat ja kulmat repsottavat liian pienestä laatikosta.

Oikein mukava paikka nokosille.

Ai meinasitko jotain muuta tällä laatikolla?

Sain myös yhtenä aamuna Jipin kanssa kivoja yhteisselfieitä kun se makaili pöydällä.

Löysin nyt Suomesta sitten Daniil Kozlovin Ryssän, jota ei saa e-kirjana. Se oli loppuunmyyty sekä Suomalaisesta että Akateemisesta, mutta Rosebud pelasti. Isoin Rosebud on nyt komeasti postitalon korkeassa aulassa. Kirja on älykäs analyysi ja samalla runollista, filosofista kieltä. Arvostan.

Muumeista selvisi, että hollantilaiset painokset romaaneista on kertakaikkieen loppuunmyyty Hollannissa. Vain divareista tai netistä saattaa löytyä käytettynä. Luinkin välissä huvikseni taas Pyrstötähden. Meillä on kaksi takavuosina ostettua hollantilaista kirjaa, silloin niitä vielä sai. Vein ne pyörällä lainaan miehen siskolle.

Auringonpimennys tuli Hollantiinkin. Meillä peittyi ehkä pari prosenttia enemmän kuin Suomessa. 

Ohjeethan olivat tämmöiset median mukaan, että "Tätä et voi missata! Täällä voit parhaiten tarkkailla auringonpimennystä! Tuhannet turistit ovat paikalla! Mene ehdottomasti katsomaan! Ei kun, älä koskaan katso aurinkoon paljailla silmillä, eikä aurinkolaseilla, eikä minkään cd-levyn läpi! Varo katsomasta sinne päinkään, edes vilkaisemasta, näkö menee! Mene ehdottomasti katsomaan, mutta älä vaan katso!"

Ja sitten mietin, miten niin et saa missata. Hoh hoijaa. Onhan noita ollut. Saa minut vain tuntemaan itseni vanhaksi dinosaurukseksi, että onhan noita nyt nähty useita, osittaisia ja kokonaisia. Ei se nyt niin harvinaista ole.

Vuonna 1990 muistan auringonnousun pimennyksestä sen, että ajoimme aamuviideltä Kulomäelle, missä oli koko Hyvinkää, ja äidin mukaan siellä haisi pahalta, koska se on entinen jätevuori. No kiva. Ilma oli punertava, ja hetkeksi pimeä varjoalue liukui päälle.

Nyt tänne tuli vähän keltainen hämärä ennen aikojaan, ja sitten aurinko jo laskikin oikeasti. Janneke nuuski ulkona ilmaa ja Jip vain koisi. 

Jotain epäilyttävää ilmassa...

Jip vain pötköttää.

Sitten olivat kuulemma Perseidit parhaimmillaan ja siitä piti vääntää vitsiä tietysti. Laitoin  Janneken peban päälle pyrstötähden kuvan Instagramin kuvakäsittelyssä. 

Mutta makuuhuoneesta näkyi oikeasti kirkas tähtitaivas, ja näin kahtena yönä useita tähdenlentoja. Tapahtuu itätaivaalla; ja ne liukuvat pohjoisesta etelään poikittain, aika matalalla. Ja selvästi edempänä eli lähempänä kuin kaikki tähdistöt.