Päässäni on laiton nallepuh

Pitkästä aikaa aurinkoista. Autoa piti raapia jäästä yksi aamu, ja seuraavana laitettiin taas talvihuput autojen päälle. Yöt kylmiä, päivällä vain muutama aste ja siihen tuuli idästä, eli päivälläkin on ihan talvisen kylmä tuntu. Silti olen ruvennut taas tekemään kävelyrundeja töissä, ja hyvältä se on tuntunut. Pukeudun lämpimästi. 

Kyyhkyt ovat alkaneet jo laulaa kevätlauluaan, hu-huu-hu (turkinkyyhky) ja huhuuhu-huhu (sepelkyyhky). Nyt alkoivat talitiaisetkin jo viheltää. Mutta ei vielä kannata varautua lämpimään eikä haravoida mitään lehtiä pois, koska nyt on pitkä kylmä jakso, pakkasta joka yö ja päivällä vain pari plussaa. Se jatkuu niin kauan kuin ennustetta riittää.

Revontulia Hollannissa ihailivat kaikki. Ei näkynyt meidän ikkunastamme. Meillä ei ole ikkunaa pohjoiseen, ja yläkerran ikkunat olivat vielä huurussakin, koska ulkona pakasti. Sanoin, että minun pitää nyt nukkua, en lähde ajamaan johonkin pellolle etsimään revontulia. Katsotaan sitten netistä muiden ottamat kuvat.

Yöllä heräsin lisäksi, kun joku hirveä Naton helikopteri pörräsi yli niin että talo värisi. Siitä heräsin miettimään maailmanpolitiikkaa. Pilasi ainakin tunnin unet. Juuri kun aloin vaipua uudestaan uneen, kuulin kylpyhuoneesta Jipin oksentamisääniä. Pakko nousta tarkistamaan, onko siellä joku yrjö joka pitää siivota matolta heti. Mutten löytänyt mitään. Joskus se vain kakoo tyhjää.

Aloin tehdä puista palapeliä. Nyt ei ole enää uutuuksia varastossa, vaan teen tyytyväisenä uudestaan niitä kivoja, joita minulla on hankittuna. Pääni on ollut ihan mahdoton viime viikot, eli hyperaktiivinen ajatustoiminta ja jatkuva sisäinen monologi, joka häiritsee, kun se ei koskaan lakkaa. Niin eikö se ole kuitenkin ihan totta, että se palapeli saa sen osin hiljenemään, kuten itse olen kokenut? Se on ihan oikea keino, arvokas ja harvinainen keino. 

Koska mikä ihme muu siihen tepsii. En kovin montaa asiaa keksi. Meditointi saattaa auttaa, vaikkakin siinä on haasteensa, jos lähtökohta on näin hektinen. Ja rauhoittavat lääkkeet. Eikö tämmöiseen päähän ihmisille määrätä rauhoittavia? Tai vähintään ADHD-lääkkeitä? Ja minä vaan pärjäilen ja yritän tehdä palapeliä itsehoitona.

"Tää outoa on, tätä ymmärrä en, sillä syöty on hinajani." Hirveää on, että aivoni tuottavat jopa sellaisia lastenlauluja, joita en ole koskaan laulanut koulussa enkä koskaan kuullut. Tämä Nalle Puh -laulu on pelkästään nuotteina ja tekstinä koulun musiikkikirjassa, ja olen ihmetellyt sitä kirjallisessa muodossa. Nalle Puh ei kuulunut minun lukemistooni, ja minua ärsytti, että se siis ilmeisesti ei osaa sanoa hunaja, vaan sanoo hinaja. Miten tyhmää. Nuoteista päättelin tälle jonkinlaisen melodian ja tahdin, ja nekin kuulostavat typerältä minun päässäni minun versionani.

Tällaisia lahjoja aivoni sitten antavat mulle, puolifiktiivisiä ärsyttäviä laulunpätkiä, vaikka olisi muutakin stressiä.

Hahah, löysin sen. Piiri pieni pyörii, Musica-sarjan laulukirja 1. - 2. luokille. Kuvituksena toki ajan hengen mukaan ei-lisensoitu Suomessa itse piirretty versio "Nalle Puhista". 

Toisaalla tässä kirjasarjassa on Mikki Hiiri merihädässä ja sen vieressä sininen itse piirretty ei-linsensoitu epämääräisen näköinen Mikki Hiiri. Älkää kertoko Disneylle. Tosin se koko lauluhan on tekijänoikeusloukkaus. Ehkä rikos alkaa olla kohta vanhentunut.

Sekalaisia hommia päivittäin. UMK-esiintyjät ja kappaleita julkistetaan ja täytyy seurata. Apteekista tulee hakukoodia kahtena päivänä peräkkäin, astmalääke ja lisää astmalääkettä, ai jaa. Kirjastohaussa näkyy vihdoin, että myös uusin kirjani on Helsingissä saatavilla. Kyhäsin mainoksen Facebookin lukijaryhmään. Se alkoi heti saada hämmentävän paljon tykkäyksiä, ja myöhemmin myös kommentteja. Niihin pyrin vastaamaan heti. Maaliskuussa järjestetään taas viikonloppuna Suomalaisen Naisen Päivät Hollannissa, ja sieltä tuli tietoa tämän kerran pukeutumisteemasta illalliselle ja iltajuhlaan. Heti aloin visioida asua.

Sitten tajusin Sanaston uutiskirjeestä, että olen unohtanut koko lähdeverokortin. Ulkomailla asuvan pitää pyytää ja lähetyttää joka vuosi uudestaan tammikuussa lähdeverokortti sinne, jotta veroprosentti pysyy nollassa, eikä rojalteista oteta 60 prosenttia pois.

Hoidin sen netistä samantien, laitoin kirjekuoreen ja kävelin postilaatikolle. Toivottavasti ehtii vielä määräajassa, kääk. Kirjeen pitää ehtiä Verolle ja niiden pitää käsitellä se pikimmiten ja lähettää taas paperisena kortti Helsinkiin.

Mietin tästä johtuen, että jos minulla vain olisi Suomen kansalaistunnukset digiasiointiin, voisin kirjautua Omaveroon ja ilmeisesti digitaalisena jättää sen hakemuksen. Mutta lähdin Suomesta 90-luvulla eikä silloin ollut digitaalista maailmaa, joten ei minulla ole tunnuksia. Suomessahan käytetään ennen kaikkea pankkitunnuksia viranomaisille, eli jos ei sinulla ole suomalaista pankkitiliä, niin unohda koko juttu. Vaihtoehtoja on nyt vasta kehitelty ja yksi on hankkia moderni henkilökortti ja lukea sen siru jollain lukijalla. Minulla ei ole edes henkilökorttia, minulla on passi.

Pitäisikö hankkia se henkilökortti seuraavaksi ja yrittää selvittää, miten sillä saisi tunnukset? Viranomaisasiointiin voi olla vielä tärkeää päästä digitaalisesti. Sehän on edullinen, jos hakisi Suomessa, toisin kuin ulkomailla lähetystöstä anottuna. Vaikka ensi lomalla Hyvinkään poliisilaitoksella.

Siinä välissä pesin ja kuivasin pyykit, hain kadulta tyhjennetyn roskiksemme, avasin ja puhdistin lintujen sateessa mössööntyneen ruokasiilon, huomasin, että olen ulkona ilman takkia ja on ihan lämmin (9 astetta), päästin kissat ulos aitaukseen, tein lounaan ja kahvin, tiskasin, ja siivosin Jipin oksennuksen matolta.

Yksi läimäys vaan...

Pörröiselle talviturkille on käyttöä viileässä.

Viikonloppunakin siivottiin koko iltapäivä ja pesin pyykkiä. Purettiin joulukranssi katosta ja otettiin joulupöytäliina pois. Hirveästi hommaa ullakolle ryömimisineen.

Pyyhin pölyt lentokoneen pienoismalleista avohyllyllä. Ryanairista lähti toinen takarengassetti irti. Hups. Otin kuvia onnettomuuspaikalta (olohuoneen pöydältä). Liimasin sen askarteluliimalla takaisin. Se on oikea itse rakennussarjasta kokoamani pienoismalli, jossa on pieniä irto-osia. Toisesta ihan minikoneesta taas lähti molemmat siivet irti. Hups. Mutta ne vain painetaan takaisin nupilla.

Air crash site: Major landing gear incident on runway. Sanoisi Lentoturmatutkinta.

Kinos sulaa

Nyt aivan loppui talvi ja kaikki suli. Erilaisia vaiheita sulamisessa ja uusissa lumipyryissä nähtiin. Kyllä sitä yhteensä noin 11 päivää kesti. Ennusteen mukaan viikon päästä alkaa taas kylmä jakso, jossa on pitkään yöpakkasia joka yö, mutta lunta ei ennusteessa enää näy.

Yhtenä päivänä alkoi uusi sankka lumipyry ja parissa tunnissa työpaikan parkkipaikan autot peittyivät paksuun lumikerrokseen. Kadut peittyivät tuoreeseen lumeen ja suolasohjoon, jonka alla oli jonkinlaista jääkerrosta. Ja sitten piti päästä kotiin.

Teollisuusalueen tavallinen kapea katu oli todella liukas, pahin paikka tähän mennessä. Heti kun pääsin portista, auto liukui sivuttaisesti edes ja takaisin, siis ihan ryömintänopeudessa onneksi vain. Ja silloin kun piti jarruttaa, ei se jarru tehnyt oikein mitään. Onneksi kaikki ajoivat siis jotain kahtakymppiä, koska tunsivat allaan, ettei ole mitään pitoa. Pätkissä sain aina jarrutettua, hyvin pitkälti ennakoiden, sopivasti risteykseen tai mutkaan. ABS-järjestelmäkin osallistui.

Juuri tällaisella hetkellä voisi enemmänkin ottaa päähän se rekka-anarkia, joka teollisuusalueella vallitsee päivittäin. Milloin millekin kaistalle pysähtyy yhtäkkiä iso rekka katselemaan ja ihmettelemään, miten päin mahtuisi jonkun logistiikkayrityksen portista kun siellä on edelliset jo jonossa. Seistään penkalla ja tukitaan tietä. Tai aloitetaan hidas poikittainen liikehdintä ja kääntyminen. Siinä välissä toimistotyöläiset pikkuautoissaan yrittävät päästä jostain aukosta eteenpäin tiellä, edes toisella kaistalla, jos oma on tukossa. Tiedän, harvoin rekkakaan sille voi mitään, että on iso ja hidas laitos, mutta pienen auton kuljettajana niiden puristuksissa tulee siellä usein turvaton olo.

Siellä on esim. metalliromuttamon piha, jonne tulee ja menee avolavakuormureita, jotka usein odottavat vuoroaan sen yksinkertaisen kadun laidoilla. Tai sitten ne tekevät tällaista: Vastaantulevassa liikenteessä kahden peräkärryn kuormuri viistääkin yhtäkkiä MINUN kaistalleni romuttamon portin kohdalla ja aikoo siihen sitten vaan hidastaa ja jäädä pysäköimään. Aivan kokonaan vastaantulevien kaistan koko leveydeltä. 

Eli minä ajan liukkaassa sohjossa ilman pitoa vain nähdäkseni, että kuomuri tuleekin nyt sitten minua vastaan kohtisuoraan minun kaistallani ilman mitään aikomusta mennä tai väistää mihinkään. Helkatin hullut.

Isompi tie oli jo parempi, ja moottoritiellä oli näkyvissä uuden loskan kerros, joka on potentiaalisesti hyvin liukas myös. En halunnut turhaan vaihtaa vasemmalle kaistalle ollenkaan, koska siellä oli enemmän loskaa. Oikealla oli muitakin henkilöautoja, jotka halusivat ajaa korkeintaan kahdeksaakymppiä. Se sai riittää. En halunnut päätyä poikittain ojaan.

Keskustassa oli ostoskatu oikein valkoisena joku päivä ja sain todistaa sellaista hauskaa näkyä, että siellä oli oikeasti vanhempia, jotka vetivät lasta muovipulkalla keskellä keskustaa. Ihan Suomelta alkoi vaikuttaa.

Ja terde vielä houkuttelee... ei ollut ketään lumisella tuolilla.

Janneke tarkastaa lumilapion.

Töissä oli oikein aurattu lunta kasoiksi.

Pohjoisessa Hollannissa satoi vielä loppukaneettina lähes 15 senttiä lunta yhdessä yössä, kun se meillä etelämmässä oli jo vesisadetta. Oli kova tuuli, lumi puhalsi yli autoteiden, ja uutiset selittivät, että vaarallisesti lunta kertyilee oikein kasaan tuollaisiksi dyyneiksi, joiden yli tuskin pääsee autolla. "Hollantilainen keksii lumikinoksen."

Yksi ilta teki mieli Subwayn leipää ja käytiin sieltä hakemassa patongit illalliseksi. Ne ovat oikein maukkaita. Ennen en tiennyt, mikä on Subway. Ei niitä  aiemmin ollutkaan kuin ulkomailla. Sitten selvisi, että täytetty pitkä patonkimainen leipä on niiden päätuote. Kuvittelin sellaista ranskalaista patonkia, jossa on aika kova rasahteleva kuori, joka on joskus niin terävä, että suorastaan sattuu ikeniin. Olin heti epäluuloinen. 

Vasta tosi myöhään jossain Hollannissa vissiin kokeilin kerran, ja olin myyty. Leipä onkin pehmeä. Ja täytteet, kastikkeet ja lisukkeet runsaita ja oikeasti herkullisia. Sellainen puolikkaan mittainen riittää minulle ateriaksi, olen ihan täynnä sen jälkeen. Joskus olen kokeillut kokonaista isoon nälkään, mutta se on tosissaan liikaa minulle.

Mieheni tuli töistä ja hänellä oli mustunut banaani kassissa, ei ollut tullut syötyä. No pöydällä kypsyy vielä kaksi banaania, joita en ehdi syödä myöskään ennen kuin hajoavat. Mikä tämä on loogisesti, että on kolme ylimääräistä banaania: se on banaanikakku tietysti. Eikö se ollut aika helppo ohje, kaikki vaan sekaisin. Kyllä minä sen jaksan vääntää. Aineetkin löytyivät kaapista. Löysin itsestäni sellaisen yllättävän reippauden, että työpäivän jälkeen vielä leipaisin banaanikakun. 

Voitelin vuoan ja kaadoin sinnne taikinat, sitten muistin, etten ollut jauhottanut vuokaa. Irtoaakohan se kakku sieltä enää koskaan, vai vain muruina kaapimalla... Mutta sieltä se plumpsahti oikein tasaisena.

Kun tein lounaaksi tonnikalasalaatin, kissat tulivat heti ottamaan tonnikalaveronsa. Tiskipöydällä on silloin Tuna Party. Ne tulevat heti paikalle, Jannekekin yläkerrasta jollain aistilla, haluavat ehdottomasti tonnikalansa, mutta sitten niille riittää pikku nokare. Pieni maistiainen.

Ja Jip oli muovilaatikossa, nostin muovilaatikon varovasti ylös, ja hurina alkoi heti. Jip tykkää kun se nostetaan ilmaan, vaikkakin katsoo hölmistyneenä samalla, että mitä nyt tapahtuu. Nostelin ja keksin myös keinutella laatikkoa lempeästi, ja hurina vain yltyi. Lasken sen varovasti takaisin lattialle. Kissan tivolilaite.

Myös pyykkiämpärissä Jipiä on nosteltu aiemmin.

Jannekella taas on omat harrastuksensa tarkastaa keittiön vitriinikaapin Iittalat säännöllisesti. Ja mennä pieneen pahvilaatikkoon, jossa lukee "Mini". Siihen ei Jip edes mahtuisikaan.

Yhdessä ne tulevat tarkastamaan ruokakaupan ostoskassit yleensä. Sanottiin, että tuo pinaatti nyt ei ainakaan voi olla teistä kiinnostava.

Söpöinä yhdessä torkuilla.

Lumikaaos ja muut katastrofit

Lumitalvi jatkuu eri muodoissaan. Kotikatumme oli aikamoinen jäärata maanantaina aamulla, kun lähdin ajamaan autolla töihin. Onneksi laitettiin pakkaspeitot autojen päälle illalla. Se säästi kaiken tuulilasin raapimisen. 

Venrayn kunta on latonut suolaa hyvin runsaasti kaikille kaduille, jotka ovat vähänkään isompia kuin tämä meidän. Eli heti seuraavasta risteyksestä alkaen on asfaltti sulana kaistoilla ja voi ajaa lähes normaalisti. Moottoritiellä oli enemmän loskaa, joka syntyy, kun jäät sulatetaan miljoonalla kilolla suolaa.

Iltapäivällä tuli kahden tunnin sakea pyry ja sitten näkyi ikkunoista, kun töistä lähtevät harjasivat ja puhdistivat autojaan parkkipaikalla. Minä olin sattumalta parkkeerannut peba tuulen suuntaan, mikä ehkä vähän vähensi lumikuormaa. Mutta oli siinä oikein hanki, ja myös katon päältä sudin kunnon lumilohkareita. Siis kyllä siinä joku kymmenen sentin kerros oli kauttaaltaan, vain yhden pyryn tuloksena. Mutta tuollainen pakkaslumi, joka ei takerru kiinni pintaan, on vain ilo sutia pois, kun se suorastaan liukuu irti.

Paluumatkalla moottoritie mateli neljän-viidenkympin vauhtia ihan koko yli 20 km matkan. Mutta se ajoi sentään.

Junat, bussit ja lennot olivat peruutettuja tai vähintään täydessä kaaoksessa koko Hollannissa. Joillain moottoriteillä seisoi tuntikausia suma eivätkä ihmiset päässeet mihinkään. "Aamuruuhka muuttui jo iltapäiväruuhkaksi eivätkä jotkut olleet päässeet moottoritieltä pois siinä välissä." Aika paha.

Nyt pääsivät hollantilaiset ilakoimaan lumessa, rakentamaan lumiukkoja, heittelemään lumipalloja ja laskemaan kelkalla mäkeä. Aika monella perheellä on kumminkin sellainen vanhanaikainen puinen penkkimallinen kelkka jossain komerossa.

Suurempi vaikeus voi olla se, mistä löytää mäenlaskuun sopivan mäen Hollannin maastossa. Joillakin seuduilla on kyllä loivaa kumpuilua, mutta useimmilla ei. Paikallisessa Facebook-ryhmässäkin esitettiin kysymys, mistä täältä löytäisi rinteen, joka sopi pulkkailuun. Pari pientä niitä löytyi.

Jostain päin Hollantia tuli uutinen, että siellä sattuu olemaan oikein komea kelkkamäki, ihmisen tekemä korkea kukkula, joka on entistä kaatopaikan materiaalia. Se oli lumipyryn jälkeen niin suosittu, että sinne vievä ainoa autotie tukkeutui liikenteestä kokonaan. 

Tiistaina talvisää näyttää rauhalliselta. Lähellä nollaa, ei tuule, ei pyrytä. Mutta kadut ovat liukkaat, ja monessa paikassa bussit eivät aja. On liian varallista käyttää teitä, sanovat bussikuskit. Okei. Aikovatko ne keskeyttää koko Hollannin bussiliikenteen nyt viikoksi? Tämä talvi jatkuu vielä ensi maanantaihin uusilla pyryillä ja pakkassäällä. Huomenna tulee taas lunta.

Junia on harvennettu ja lennot edelleen kaaoksessa. Kouluja on suljettu, eilen he antoivat iltapäivän vapaata siellä täällä tuosta vain. Koska pyrytti. Niin mitä tämä on, aikovatko ne jäädä nyt kiinni viikoksi? Miten se opetussuunnitelma? Kaksi argumenttia ymmärrän: jos opettajat ovat tulossa töihin sillä bussilla tai junalla, joka ei kulje ollenkaan, niin se on vähän hankalaa. Tai koululainen tulisi bussilla, mutta bussi ei kulje. Ja: joissain kouluissa kuulemma lämmitys ei toimi, hajosi ilmeisesti pakkaseen. 

On sitäkin tietty kysytty esim. Schipholilta, että kannattaisiko investoida enemmän talvivarusteluun. Mutta ei täällä kannata. Jos he hankkivat sata jäänpoistosysteemiä lisää ja niihin koulutetut henkilökunnat, se maksaa aika paljon siihen nähden, että tällainen lyhyt lumitalvi tulee vain usean vuoden välein. Laitteita pitää huoltaa jatkuvasti, vaikka ne seisovat varastossa. Raha juoksee ja sitten niitä tarvitaan vain viiden vuoden välein. Eli ei kannata. 

Eikä täällä kannata satsata myöskään raideverkon vaihteiden lämmitysjärjestelmiin kuten jossain Norjassa tai Sveitsisssä, missä on koko ajan talvi. Usein joku vertaa, että "miten Sveitsissä junat ajavat vaikka kahden metrin hangessa eivätkä ole koskaan myöhässä?" Sveitsissä infrastruktuuriin valtio satsaa 5% bruttokansantuotteesta tai jotain, kun Hollannin luku on 1,2%.

On hitusen plussalla ja kissantarhan muovisella katolla olevasta lumimassasta tippuu vettä reunalta. Raavin siitä lunta haravalla pihasta käsin ja toivoin, että jos saisi sen koko liuskan liikkeelle, mutta ei. Pian luvataan taas kunnon pyry enkä halua sille Utrechtin rautatieaseman kuplakaton kohtaloa: siinä on muoviset taidepallorakenteet ja nyt siellä pelätään, että se romahtaa lumen painosta, ja sen alla ei saa kulkea. Mieheni keksi paremman keinon: yläkerrasta makuuhuoneen ikkunasta voi kurkottaa alas harjalla ja työntää lunta pois katolta.

Huomiseksi TAAS Hollannin tievirasto kehottaa jäämään kotiin etätöihin, koska tulee kova viima ja iso pyry. Minusta ei voi olla oikein, että viikon ajan kehotetaan jäämään kotiin, koska sataa lunta. Eilen jo virallisesti kehotettiin "välttämään töistäpaluuruuhkaa" eli lähtemään töistä kesken päivän tai vasta myöhemmin illalla. Eivät kaikkien työpaikat, työvuorot, ajat ja työtapaamiset jousta.

Olis terassia tarjolla vieläkin.

Mitä muuta kuin lunta? Siis se viimeksi mainitsemani latvialainen Flow-animaatio ei voittanut "jotain palkintoa", vaan Oscarin. Okei.

Mutta tiedätkö, mitä nuo kaikkialta tursuavat tekoälyvastaukset nykyään aiheuttavat? Sen, että minun on vaikea uskoa enää oikeitakaan tietoja todeksi, vaikka ne tulisivat täysin luotettavilta uutis- tai nettisivuilta. Mietin silti, että mitä jos koko netti vain keksii ja valehtelee, että se sai Oscarin. Saiko muka oikeasti?

Yritin tyhjentää vanhan tietokoneeni. Sen näyttö on hajoamassa ihan lopullisesti, ja se reagoi käskyihinkin hitaasti tai ei ollenkaan. Ei siihen saanut kytkettyä edes irtomonitoria hätäapuna, kun siinä on niin eksoottiset liitännät. 

On niin tyhmä kiireen tuntu, kun tietää, että jokainen sekunti, jolloin voi vielä tihrustaa kuvaa ja saada jotain näppäintä painettua, voi olla viimeinen hetki saada mitään enää irti koneesta. Sain sen kuitenkin ilmeisesti lopulta palautettua tehdasasetuksiin ja sen voi myydä varaosiksi.

Sitten koitti seuraava stressipaniikki ja yhtäkkinen hätätila. Mieheni rupesi irrottamaan vanhaa pesukonetta paikaltaan sunnuntai-iltana, jotta voi siivota lattian sen alta ennen kuin uusi kone tuodaan maanantaina. 

Pesukoneen oma hana siis kiinni ennen kuin irrottaa letkun. No, hanasta syöksyikin koko ajan vettä, vaikka mihin suuntaan käänsi. Kylppärin lattia lainehti. 

Mieheni juoksi alas sähkökaappiin sulkemaan veden pääjohdon. Mikä se on. Vesijohto. Pääsulku. Keskuskraana. Ei pienintä hajua. Ai se ON pääsulku.

Rätillä imin lattialta litroittain vettä. Testattiin pesukonehanaa moneen kertaan eri suuntiin. Aina syöksyi heti vesi ulos kun mieheni avasi alhaalla pääsulun. Ämpäri oli onneksi ollut lähellä siivousta varten ja sinne voi lorottaa loput.

Eli ei tätä hanaa saa millään kiinni. Paitsi katkaisemalla vedet koko taloudesta. Jolloin ei voi edes vessaa käyttää. Pakkohan se hana on saada korjattua. Ehdotin kyllä, että hätäratkaisuna jos liittäisi takaisin sen pesukoneen letkun, niin eikö se pidä sen kiinni. Kuten tähänkin asti piti. Niissähän on joku sellainen sulkuventtiili, joka estää veden tulon aina silloin kun kone ei vedä vettä pesuohjelmaansa.

Putkimies puhelimessa sanoikin sitten, että ei lähetä nyt sunnuntai-iltana päivystystä paikalle korjaamaan hanaa, vaan laittakaa se pesukoneen letku takaisin, kyllä se sen pitää. Huomenna tulee korjaaja. Kuulemma on yleinen ja tunnettu vika, että pesukonehanat hajoavat eivätkä enää mene kiinni. Sisus tai tiivisteet prakaavat. Kuulemma oikeastaan jokaisen pitäisi kerran vuodessa kokeilla, vieläkö sen saa kiinni.

Jos uusi pesukone tulee ennen hanan korjaajaa, niin suunnitelmana oli laittaa siksi aikaa pääsulku taas kiinni, että saadaan vanha letku irti ja uusi paikalleen. Oli nimittäin maksettu siitä, että ottavat vanhan pesukoneen paluukyytiin mukaansa (ja ennen kaikkea kantavat sen kapeat raput kätevästi alas, mihin me emme pysty), tuovat uuden koneen paikalleen ja asentavat sen käyttövalmiiksi.

Mutta pitipä taas olla yleinen katastrofi. Tästä, kun vettä vaan tulee, tuli vielä mieleen se edellinen trauma, kun yritin ilmata patteria, mutta venttiili lähti irti, ja sitten koko lämmitysverkon vesi suihkusi huoneeseen kunnes veden pinta oli laskenut tarpeeksi kaikissa yläkerran pattereissa.

Mieheni päivysti kaikkia tapahtumia kun olin itse töissä. Hanan korjaaja tuli kätevästi ennen uutta pesukonetta. Koko hana meni vaihtoon samantien. Ja nyt on uusi pesukone, joka pitää opetella.

Ovat nuo kodinkoneitten raahaajat uskomattomia, kun kipaisevat pesukoneen ylös ja alas vaivattoman näköisesti kaksistaan. 

Se pesukoneen hana oli laitettu uusiksi kylppäriremontin yhteydessä vuonna 2019. Myös hajonnut tietokoneeni oli vuodelta 2019. Meiltä hajoavat nyt asiat vuodelta 2019. Mikä sykli tämä on? Ei ihan seitsemän vuoden, mutta lähellä kai.

Uskalsin jo kokeilla yhden pyykin. Uusi kone kuulostaa niin erilaiselta kuin vanha, että kissatkin menivät ihmettelemään, mitä nyt kuuluu. Kaikkien pitää tottua.