Nakkiarkea ja juhlaruokaa

Hirveä myrsky, sataa joka puolelta. Nopeasti kiitävät pilvet olleet jo monena päivänä. Piti silti käydä ruokakaupassa kunhan pääsin töistä myöhään. Humina kuuluu ja lehdet lentävät.

Hieman tornadon näköinen sadetutka.

Sade lyö ikkunaan. (Onnea, jos nyt alkaa Eppujen biisi soida päässä.)

Myrsky ja toinen myrsky; jo seuraavana iltana ja yönä tuli seuraava rintama. Ja ensi viikolla lisää. Ei täällä muuta näy kuin että kaduilla makaa paljon irtolehtiä ja pikku oksia.

Puu on roskannut kadun.

Muistelen syksyllä aina jotain ala-asteen askarteluprojektia, johon käskettiin keräämään keltaisia kauniita vaahteranlehtiä.

Joku tuntematon eksoottinen puu, jolla on valtavat lehdet.

Ja tällaisia pähkylöitä siitä putoaa. Ei mitään aavistusta lajista.

Jossain asunnossa tässä vieressä tehdään nyt kylppäriremonttia, romulava on parkkipaikalla. Jotenkin en kuullut sitä vaihetta ollenkaan, kun jyskytetään kaikki kaakelit ja lattia irti. Ehkä se oli minun työpäivänäni. 

Sen kuulin, kun sähköyhtiö tuli ja alkoi jyrsiä seinään upotuslinjaa sähköjohdoille omilla helvetinkoneillaan, jotka resonoivat monen asunnon päähän. Kissatkin hermostuivat.

Hyvin ystävällistä oli kuitenkin se, että sähkömies aloitti sen hirvittävän metelin vasta aamulla kello 8.36, kun minulla oli herätyskello laitettuna soimaan 8.40 ja olin käytännössä jo hereillä. Hänhän olisi voinut aloittaa vaikka kello 7 nimittäin.

Töissä katseltiin hämähäkkejä katossa, niillä oli vaikeaa siirtyä muovisten liuskojen yli paneelista toiseen. Yksi lukki oli lähettyvillä ja yksi putoili paniikissa lankansa varaan. Kannoimme huolta siitä, että eihän täältä sisältä löydy mitään ruokaa niille kumminkaan. 

Mietittiin, voisiko niille syöttää jotain ja yksi ehdotus oli: Eiköhän täältä löydy varastoista vaikka litiumia, jos sillä on masennus. -Ai onko se masennukseen? -Tietääkseni on. Nirvanallahan on myös biisi Lithium.

Sitten lauloimme sitä, koska selvisi, että kyllä myös nykynuori tuntee biisin koko sanat. Laulettiin: I'm so happy / cause today I found my friends / they're in my head. / I'm so ugly / but that's okay / cause so are you. / Yeaah-yeahh-yeah. Silloin neljäs kollega tuli sisään ja katsoi oudosti konserttia. Ei hätää, täällä vaan lauletaan Nirvanaa.

Hienoa, että nuoriso tuntee vanhat laulut.

Ilmeilyä sohvalla Jipin kanssa.

Aloitin vihdoin 1000 palan Helsinki-palapelin, mitä olen suunnitellut viisi viikkoa. Tiedän, että se on kamala, ja haluan silti tehdä sen. Parasta lauantai-illan huumaa.

Kun on hiljaista, minulla soivat parhaat biisit päässä. Nirvanan Lithium ja Smells like teen spirit, ja Eppujen Joka päivä ja joka ikinen yö, sitten Whigfieldin Saturday Night (joka tuli radiosta töissä), sitten tuntemattomasta syystä Pink Floydin lapsikuoro: We don't need no education.

Apulainen saapui paikalle. Kansi oli varmistettu kiinnostavalla narulla.

Mahdun kanteen makaamaan. Melkein.

Kampaajalla lähtivät nyt viimeiset värjätyt hiustupsut ja tukka on oikeasti enää ruskea.

Selvisi, että minun oma kampaajani lopettaa kampaajana pian. Tuli allergiaa tms., iho ei kestä niitä aineita, ja hän lähtee terveydenhuollon pariin alanvaihtajaksi. Mutta samassa liikkeessä on monta muuta kampaajaa, jotka voivat ottaa homman.

Käytiin synttärinäni erikoislounaalla keskustan ravintolassa, joka sattui juuri silloin tarjoamaan uniikin viiden kattauksen syysmenyyn, vain sinä päivänä. Laitoin juhlamekkoa päälle ja pyöräiltiin keskustaan, jotta voidaan ottaa kattaukseen kuuluvat viinit. 

Ihan hyvä menyy oli. Alkupalassa oli sieniä, alkuruuassa kauristartar, väliruuassa fasaania, pääruassa ankanrintaa suklaa-kahvikastikkeessa, ja jälkiruoassa oli mukana kastanjaa ja pähkinää. Myöskin punajuurta, kirsikkaa, karhunvatukkaa, omenaa ja selleriä esiintyi syksyn makuina. Sekä huvittavan kuuloinen "friteerattu hapankaali", mutta se oli ihan kivaa, rapeita lankoja koristeena päällä. Hah, ei ollut kurpitsaa missään.

Mietin etukäteen, että jos he suosittelevat joka kattaukseen jotain eri viiniä, niin kuinka monta isoa lasia muka pystyn kittaamaan ennen kuin putoan pöydän alle. Mutta viini kuului varsinaisesti vain kolmeen osioon, ja ennen kaikkea, sitä sai myös puolena lasina, ja se nyt oli vain pari kulausta. 

Mutta totta on, että viini väsyttää minua, ja kotona ramaisi hieman.

Ruokaa ja viiniä.

Kalevala-korun vanhat otsot menossa mukana.

Vapaapäivänä kävin keskustassa, koska piti käydä kemikaliossa. Torilta ostin lisää japanilaisia riisipalleroita pähkinäkojusta. Ja menin lounaalle. Ei torille, jossa on kalakoju, koska kaikki ovat sanoneet minulle, että mene mieluummin Thielenin kalakauppaan, siellä on se sama uppopaistettu turskapala-annos eli kibbeling halvempaa ja parempaa.

Kadulla oli edelleen terassipöytiä myös kalakaupan edessä. Kevyen takin tarvitsi, mutta ihan miellyttävä ja aurinkoinen sää. Kahviloiden terassit olivat täynnä edelleen.

Kala-annos oli tosiaan halpa ja hyvä. Siinä oli maistuvat maustesekoitukset päällä ja kiva valkosipulikastike. Otin kokistölkin oheen. 

Harvoin on maistunut lounas niin hyvältä kuin se kibbeling ja tylsä peruskokis. Juuri niille sattui olemaan tarve.

Kalapala.

Tällaisena voin hyväksyä syksyn ja tykätä siitä. Isoja puunlehtiä makailee kadun reunoilla ja puistoissa. Puihin alkaa tulla kaunista punaista ja keltaista väriä. Aurinko paistaa. On melko lämmintä.

Auton lämpömittari näytti 14 astetta. Silti se tuntuu ihan subjektiivisesti siedettävältä ja miellyttävältä, kunhan on vaan tavalliset pitkät housut päällä ja villapaita tai kevyt takki. Aika hassua. Vain vähän kaipasin niskaan kaulaliinaa, kun en nyt ottanut sitä mukaan.

Sitten tein kuuluisan nakkistroganoffin tarkalleen lehden ohjeen mukaan. Olipa suuritöinen loppujen lopuksi. Monta vaihetta ja ainetta. Monimutkaisempi kuin luulin. Seisoin puolitoista tuntia keittiössä. Ja ihan outoja vaiheita, jollaisia en ole koskaan tehnyt: keitellä jotain voi-jauho-vesinestettä ja odottaa, että se muka sakenee; eihän se mitään sakene, ehe ehe.

Tuli siitä lopulta jotain. Näytti vähän harmahtavan epämääräiseltä sössöltä, mutta oli se hyvää. Keitettyjä jauhoisia perunoita laitoin oheen, se sopi vähintään yhtä hyvin kuin muussi. Erittäin spektakulääristi Saksasta ostettu smetanan virkaa toimittava Schmand oli jopa laktoositonta, niin ei tullut mahavaivoja.

Nakkistroganoff making of.

Helsinki-palapeli on ihan hirveää helvettiä. Pelkkää minimaalista yksityiskohtaa, joka palan paikkaa saa etsiä tihrustaen noin tunnin; ei isoja kokonaisuuksia. Mutta itsepä halusin. Ei voi sanoa, etten tiedä mihin ryhdyn, koska teen noita samoja palapelejäni yhä uudestaan. Mutta nuo kauheatkin koukuttavat. Uskon, että vaikka niiden kanssa pinnistelee, ne silti vaikuttavat aivoterveyteen parantavasti.

Melko uutena tuotteena, käsittääkseni, tuli nyt coca-colalta kofeiiniton versio. Ja hankin pikkupullon. Koska silloin tällöin haluaisin kokista illalla vaikkapa pikaruuan kanssa, mutta en uskalla, koska se voi pilata yöuneni kokonaan oikeasti. Haluaisin joskus harvoin ottaa lasillisen pelkäämättä mentaaliterveyteni puolesta. 

On se aidon makuista, eli ratkaisu asiaan.

Lapsuuteni legenda on kuulemma se, että jotain kuusivuotiaana matkalla Ahvenanmaalla intin isälle ja äidille, että haluan ehdottomasti kokista, koska "mul on coca-cola-jano". Ei sitä tuotetta ihan heti löytynyt siihen hätään. 

Myös päivällä ruokalassa vähän haaveilin kokiksesta, ja sitä olisi ollut automaatissa, mutta en suonut sitä itselleni, koska joku roti sentään ja vesi on paras ruokajuoma; en halua kuluttaa liikaa sokerijuomia enkä kyllä makeutusaineellisiakaaan. Mutta kokeilin sitä kofeiinitonta illalla.

Nauroin äidin kanssa, että välillä sitä vaan on coca-cola-jano, kuten 50 vuotta sitten, ja nyt jo taas.

Ääntelevä sika ja rusinadilemma

Saksassa marketissa. Kissan herkkutahnat olivat paljon halvempia kuin Hollannissa, samoin pakaste-valmisruokapussit, joissa on kokonainen ateria esim. paellaa tai kanakastiketta nuudelien kanssa; ne maksavat Saksassa välillä 2,60 ja 3,60 euroa, mutta Hollannissa noin 7 euroa. 

Perusasiat löytyivät kuten monta pakettia hyviä emmental- ja alppijuustosiivuja, perunasalaattia, kana-ananassalaattia. Vaniljakastiketta myös, mutta aika iso tetrapak on, 500 g. Paksuja punajuurisiivuja, kun Hollannissa on vain ihan ohuiksi höylättyjä.

Ostin myös kirsikkateeuutteen, eli hedelmäteepusseja, joissa ei ole oikeaa teetä ollenkaan. Saksassa näitä on suuri valikoima. Oikeastaan tulos on vähän sama kuin lämmin punainen mehu, mutta ilman mehun makeutta. Tämä kirsikkajuoma tuoksuu aivan huumaavalta, sellaiselta melkein marsipaanin aromilta.

Kirsikkateejuoma.

Otin myös Schmandin mukaan, koska se säilyy pari viikkoa. Vanhassa naistenlehdessä oli nimittäin perinteisen nakkistroganoffin ohje ja aion kokeilla piakkoin valmistaa sen tarkkaan suomalaisen reseptin mukaan. Siihen kuuluu sekä suolakurkut että smetana; ja Hollannin marketeissa ei useimmiten ole smetanaa. On vain hapankermaa ja ranskankermaa, ja niissä on paljon vähemmän rasvaa. Saksan Schmand on rasvaista ja suht sama asia kuin smetana. 

Minua kyllä vähän pelottaa, että oikeaoppiseen stroganoffiin kipataan myös suolakurkun maustelientä, oikeastiko se on hyvää.

Löysin heti Kürbis süss-sauerin, hapanimelän kurpitsan, joka näytti lupaavalta kupitsasalaatilta. Mutta ei se ihan maistu samalta kuin Suomessa. Tai no ehken edes kunnolla muista, miltä se maistui Suomessa, paitsi makealta. Ehkä se olikin juuri, ja vain, siksi hyvää, sen paljon sokerin takia...

Kurpitsaa.

Käytiin vielä leipomon tiskillä marketin aulassa ja otettiin herkkuja kahvin kanssa syötäväksi. Ja pullapoika Weckmannin otin huvin vuoksi, savesta tehtyine piippuineen. Kai sitten on jo sesonki, vaikka oikeasti se on myöhemmin syksyllä vaihdellen Martinpäivän ja Nikolauksen välissä eli lähinnä marras-joulukuun hommia. Pullapojalla on hyvin erilaisia nimityksiä Saksan eri alueilla ja niitä esiintyy myös Sveitsissä saakka.

Leivonnaiset ja piirakkapalat ovat oikeasti hyvin isoja, ei vain sattunut käsi mukaan vertailukohdaksi.

Pullapoika ja sen piippu.

Myyjä kysyi "mit oder ohne", kanssa vai ilman, ja onneksi tajusin ja olin lukenut lapuista, että pullapoikia saa rusinoilla ja ilman, ja sitä hän tarkoitti. Tässäkin rusinat ovat siis ilmeisesti kansaa jakava kiistan aihe eli jotkut eivät halua niitä ruokaansa, minkä takia Suomessakin on tarjolla myös rusinatonta maksalaatikkoa. Otin Weckmannin rusinoilla. 

Hollannissa on sämpylämuodossa pehmeää rusinaleipää ja se on kyllä aika pervoa, kun ei tiedä, yrittääkö se esittää jotain suolaista sämpylää vai sittenkin makeaa leivonnaista; mutta selkeään pulla-asiaan rusinat mielestäni sopivat. Tai vaikka rahkapiirakkaan.

No nyt siltä lähti pää.

Marketin lemmikkieläinhyllyssä oli koiran lelu, pinkki vinkusika ja siinä selventävä teksti: "Schwein mit Sound". Se nauratti. Siinä oikein sana viikonvaihteeksi. Ääntelevä sika, ja vielä englantilaisella trendikkäällä lainasanalla sound.

Vinkulelu.

Näytin töissä valokuvan vinkulelusta parille työkaverille ja sen saksalainen otsikko teki heihinkin vaikutuksen. "Schwein mit Sound" -motto muodostui suureksi hitiksi ja sisäpiirin vitsiksi, jota toisteltiin päivittäin eri tilanteissa koko viikon. "Tämä voisi myös olla vastaus kysymykseen: Mitäs teit viikonloppuna? No olin ihan Schwein mit Sound." "Äiti, mitä meillä on illalliseksi? Schwein mit Sound."

Yhtenä päivänä kaikilla oli töissä hirveä nälkä ja odotettiin taukoa, että voidaan syödä lounaamme. Mutta koko ajan lietsottiin nälkää lisää puhumalla kaikista hyvistä ja oudoista ruuista. Ihan älytöntä. Juuri kun sovittiin, että nyt ei enää puhuta ruuasta, joku jatkoi kuitenkin: Ja sitten voisi tehdä lasagnen mihin laittaakin hollantilaisia kepakkoja mukaan... Eikö joku netissä syönyt sellaisen 18-kerroksisen purilaisen... ja sitten joskus on kuule syöty kalapuikkoja sämpylän välissä, oikeastaan tosi hyvää, paitsi se yksi muka laatumerkki on kyllä huonompi kalapuikko kuin kaupan oma halpis... nyt tekisi kyllä mieli hernekeittoa, kun säät kylmenevät... Taas kun luulimme, että nyt on rauha, se alkoi taas: Entäs spagetti bolognese! Räjähdettiin nauramaan, kun aina vain oli ruoka-aihe heti kun joku avasi suunsa. 

Otettiin erittäin hienot virkatut kissanpeba-lasinaluset käyttöön.

Menin markettiin kuten olin luvannut. Autosta noustessa parkkipaikalla huokaisin, että "siis munko pitää nyt mennä sisään tuonne kauppaan? Ja etsiä kaikki ne tavarat? Ei hitto, ei kyllä yhtään huvita." 

Mutta lopulta siellä olikin hauskaa. Hyllyn välissä esim. pyllisteli yksi täti, jonka takaa yritin mahtua kärrylläni, ja toinen asiakas teki minulle tilaa, ja hymyilimme siinä ahtaudelle yhdessä, kun luikin välistä. 

Seuraavalla hyllyllä nuorehko nainen levitteli käsiään vihannestölkeille, että mitäh. Tunnistin tunteen. Juuri noin minäkin etsin sieltä aiemmin suolakurkkuja, jotka eivät olekaan muiden vihannessäilykkeiden luona. Uskalsin avata keskustelun: -Nämä eivät ole ihan loogisia... Suolakurkut ainakin ovat muualla... -Joo just se, missä suolakurkut? -No ne on erotettu tuonne ihan eri hyllyyn. Kaikki pikkelöidyt jutut. Minunkin pitää mennä sinne itse asiassa.

Sitten lähdettiin kahdestaan suolakurkkuretkelle ja näytin hänelle paikan. -Muissa marketeissa nämä on kaikki yhdessä... -Totta, se on vaikeaa, joka paikassa vähän eri ryhmittelyt.

Jip kaipailee ulos syysiltana.

Janneke nukahti häntänsä viereen.

Yöllä olivat kaikki kissat minun jaloissani. Vaiheita oli viisi: 1. Janneke nukkui jalkani vieressä. 2. Kuulin Jipin lähestyvän; sähinää ja tappelua. 3. Jip nukkui jalkani vieressä. 4. Kello neljältä katsoin yölampun valossa, että mitäs täällä tapahtuu. Molemmat kissat makasivat jaloissani vierekkäin, melkein kontaktissa toisiinsa häntä häntää vasten. Sittenkin ystävyksinä. 5. Jip lähti tapansa mukaan aamuvarhain alakertaan omiin hommiinsa, ja Janneke jäi viereeni aamun tunneiksi.

Kissat ovat niin herkkiä sekä tuntoaistille että hajuille. Jouduin laittamaan sormeen laastarin pieneen naarmuun, ja Jip huomasi sen heti silittäessä, keskeytti kaiken ja katsoi tiukasti, että miksi tuossa kädessä on tuollainen poikkeava tuntu ja haju, selitä. Sille pitää esitellä se sormi haisteltavaksi, että katso, tässä on tällainen. -Aha joo.

Huomasin, että yläkerran muovimatto vaikuttaa likaiselta ja pitäisi joskus pyyhkiä kostealla. Meiltähän löytyikin oikea narumoppi ja moppiämpäri, jossa sitä voi puristella. Moppasin. Ollaan nyt asuttu tässä yhdessä lähes 20 vuotta, mutta minulle tuli yllätyksenä, että varusteisiimme kuuluu myös oikea moppi. Tämä kertoo jotain siitä, kuka meillä yleensä tekee varsinaista putsaus-jynssäys-siivousta: mies enemmän kuin minä.

Pitihän siitä ottaa kuva kun kerran tartun moppiin.

Sitten järjestin kenkiä, järjestin ja inventoin laukut ja kassit jokaisesta säilytyspaikasta, tsekkasin talvivarusteet säilytyslaatikosta ja laitoin kesän lierihatut varastoon. Ja lopulta inventoin vaatekaappini ja vaihdoin talvivaatteita esiin.

Minulla on aika paljon paksuja neule- ja villapaitoja ja villatakkeja, melkein liian lämpimiä. Muistan, että toimistolla ne aika lailla hikoiluttivat aina, koska ne ovat sisätiloihin liian paksuja. En sitten tiedä, missä niitä käytän edes, koska nykytöissä ei kyllä koskaan ole tarve oikein lämpimälle paidalle; päällä on työtakkikin, ja koska liikun, siellä tulee suht lämmin itsestään. Talvellakin yhtä lailla tarvitsen vain ohuen paidan töihin.

Kaikkiallahan, mihin menee, on lämmin talvellakin: kaupoissa, ravintoloissa. Ehkä tarvitsen paksuja paitoja eniten kotona, jos vähän säästellään lämmityksessä ja minulla on viileää.  

Aamulla tarvitaan nyt sekä käsineitä että aurinkolaseja.