Mielipiteitä

Pohjoisessa Hollannissa on tullut jäätävää tihkua ja alijäähtynyttä vettä, joka kuorruttaa kadut hetkessä oikein peilijääkerroksella. Ihan kokonaisella. Uutisissa näytettiin monta filmiä, joissa perheet luistelevat kotikadullaan, luistimet jalassa vetävät täydellisellä jäällä, ja yhdet pelasivat jääkiekkoakin. 

Meillä on hitusen plussaa, mutta hyvin kylmä tuntu ja lisäksi hyytävä tuuli usein. Eikä näy oikein loppua talvelle. Se sama Siperian kylmäkupla, joka on täysin jumittunut paikalleen ja kylmettää Suomen, vaikuttaa meille saakka.

Putkimies kävi, ja sen pomo. Oikein mukavia. Harkitsivat ratkaisuja ja sitten laitettiin kaksi ensimmäistä helposti toteutettavaa yritystä paikoilleen. 

Ongelma on se, että monta kertaa vuodessa, epäsäännöllisesti mutta aina uudestaan, ilmaus ei toimi ja siksi suihkun lattiakaivossa pulputtaa vettä kun ala- tai yläkerran vessan vetää. Siellä on katsottu kameralla putkessa jo monta kertaa ja tulos on aina se, etteivät putket ole tukossa mistään töhnästä, vaan kyse on vain ilman kulkemisesta ja ettei se pääse sieltä ylös. 

Se on vaikuttavaa, kun putkimies sanoo yläkerran kylppärissä, että "mä oon kuljettanut kameran tästä jo kadulle saakka viemäriä pitkin, ja kaikki on ihan vapaana." Ehkä se ilmausventtiili kylppärin nurkassa on myös jotenkin huono mekaniikaltaan, se jumittuu kuulemma välillä kiinni. 

Ennen suurta kylppäriremonttiamme monta vuotta sitten nurkassa oli korkeampi putki ja nyt laitettiin sellainen taas takaisin, joka kohoaa pään korkeudelle. Ja lavuaarin alle putkistoon sai lisäpalana ilmausventtiilin myös ekstrana. Rukoilkaamme! Että nämä ratkaisut auttavat. Koska seuraava on se, että pitäisi yhdistää ilmausputki katon tuuletusputkeen jotenkin, ja silloin ei olisi enää tilaa seinäkaapille, oranssille hienolle vaivalla etsitylle ja kaakeleihin poratulle seinäkaapille, joka on olennainen jokapäiväisten tavaroiden paikka. Se ei mahdu mihinkään muuallekaan.

Putkimiehen hassut:

a) Putkimies oli kaksikymmentä minuuttia liian aikaisin ovella ja minä olin vielä yöpuvussa. Paniikissa jotain päälle. Sitten kun hän lähti hakemaan varastolta materiaaleja, ehdin pukeutua kunnolla. b) Putkimies pyysi minulta parasetamolia päänsärkyyn, kun ei löytänytkään omiaan autosta. Sai mukaankin päivän jatkolle kaksi. Meillä on suurpakkaus, siitä riittää. Sanoin lopuksi tablettilevyä tihruten, että "täytyypä vielä varmistaa, että tämä todella on parasetamolia enkä ole syöttänyt sulle jotain outoja pillereitä", ehe he. c) Putkimies soitteli virkapuhelimellaan apua ja sanoi "pomo tulee nyt", ja sitten ovella oli lyhyt nainen. Vaikka nykyään kuka vain voi olla mitä vain ja tiedostan sen hyvin, yllätyin silti (iloisesti), kun putkimiehen pomo olikin lyhyt nainen. d) Putkimies katsoi Kemijärven pikajunan kylttiä, hoksasi että minä olen Suomesta, ja kyseli Suomesta. Olohuoneessa on Santa Claus Expressin metallikyltti, joka on hankittu VR:n myynnistä lailllisesti Suomen Rautatiemuseosta Hyvinkäältä tapahtumapäivänä. 

Kaikissa näissä tapauksissa olen iloinen, että asumme vuokralla ja maksamme pientä kuukausimaksua huoltosopimuksesta. Korjaajat voi tilata sen nimissä paikalle aina kun jokin hajoaa, ja lasku ei tule meille.

Olen tässä keräillyt ja hautonut muutamia elämänkokemuksen muovaamia mielipiteitä, joista en aio perääntyä ja joista ihmettelen, miten niin aina löytyy niille vastustaja, koska se on ihan absurdia. 

Monet asiat ovat monitahoisia ja aika usein minulla ei ole selkeää mielipidettä, koska näen asiat yhtaikaa eri vinkkeleistä. Useimmiten en myöskään koe tarvetta muodostaa mitään selkeää ja voimakasta mielipidettä. Mutta nämä tapaukset nousevat yhä uudestaan tietoisuuteeni ja näissä minulla on vakaumus, että olen oikeassa.

Ensimmäinen on se pöyristys, että minut laitettiin autokoulussa Bonnissa (30 vuotta sitten...) heti ensimmäisestä sekunnista alkaen ajamaan ajotielle, vaikken edes tiennyt, miten auton saa liikkeelle. En tiennyt polkimista mitään, tai vaikka vaihteista. En ollut koskaan istunut ratissa. Luulen, että useimmat nuoret ovat harjoitelleet salaa jonkun sukulaisen kanssa syrjässä edes niin, että saavat auton liikkeelle ja tuntevat kaasun, jarrun ja kytkimen toiminnan. Minulla oli nollatilanne. Mutta kadun laidasta lähdettiin suoraan puskemaan vilkkaalle kaupungin kadulle autojen väliin. 

Minun mielestäni on typerää, ettei oppilaalle anneta ensin parkkipaikalla edes kymmenen minuutin perehdytystä auton perustoimintoihin. Keneltä se olisi pois, jos ensin saa kokeilla, miltä tuntuu kaasu ja jarru ja ohjaaminen? Silti minä siis jostain syystä tapaan aina vain ihmisiä, jotka ovat eri mieltä. "Eiku siitä vaan kadulle, sunhan pitääkin oppia ajamaan liikenteessä. Siellä on se oikea tilanne, muiden seassa. Ihan oikein mennä sinne heti." Ei hemmetissä. Jos taidot ovat sellaisia, että moottori sammuu seitsemän kertaa minuutissa koska et vielä osaa pitää sitä elossa, niin tosi kiva olla siellä tukkimassa autoletkaa ja risteyksiä. Pyydän vain kymmentä minuuttia tutustua autoon ennen kuin pitää lisäksi ruveta tarkkailemaan kadun liikenneruuhkaa ja liikennesääntöjä.

Nyt kun katselen esim. hollantilaisia nykyisiä autokouluja netistä, moni niistä kertoo, että ensimmäisen tunnin alussa tutustutaan ja säädetään autoa ensin rauhallisella paikalla ennen kuin lähdetään liikenteeseen. Niin. Juuri näin. Minulle sitä ei suotu ja se on edelleen vääryys. 

Seuraava aihe on se, kuinka aina kaikki toitottavat, kuinka helppoa on oppia automaattivaihteet. Meillä on töissä esim. vuokra-autoja automaatilla enkä ole koskaan ajanut sellaista, ja olen siitä epävarma. En haluaisi joutua yhtäkkiä siihen tilanteeseen, että minun pitää ajaa automaattia. 

Uskon, että se on helppoa, mutta se on minusta liioittelua, kun minulle sanotaan, ettei siihen tarvitse MITÄÄN perehdytystä. Onhan siinä niitä kirjaimia, joiden merkitys pitää oppia! Kyllähän se keppi laitetaan ajoasentoon ja parkkiasentoon ym. ja pitäisi kerran saada tietää, mikä on mikäkin ja milloin niitä käytetään. Siis ihan kahden minuutin selitys kokeneelta kuskilta. Pliis. "Ei siihen MITÄÄN opetusta tarvita!" Jaa ei? Lähden sitten ajamaan peruutus- tai parkkivaihteella, kun kyllähän se pitäisi tietää ilman neuvoja?

Näen netistä, että ne kirjaimet ja niiden käyttötarkoitus on tosiaan äkkiä selitetty. Mutta tarkoitankin ihan kirjaimellisesti, että JOKIN opetus tarvitaan, edes kaksikymmentä sekuntia. Silti minulle kaikki väittävät, että ei, siitä vaan ajamaan. Kamoon, ihmiset.

Kolmas on kouluajoilta. Se, kuinka meidät, klassiseen musiikkiin aiemmin keskittyneen musiikkiluokan kuoro, tuosta noin vain pyydettiin integroitumaan ns. Big Bandiin yläasteella. Kukaan meistä ei tiennyt, mikä on Big Band. Kukaan meistä ei ollut kuullut sen tyyppistä musiikkia; me tulimme moteteista ja kristillisistä veisuista. Sitten iskettiin kulunut nuottikopio käteen, että tosta noin. Täysin tuntemattomia kappaleita, joiden tyylistä meillä ei ollut käsitystä. 

Ihmettelen, että kenellekään ei koskaan tullut mieleenkään kuunteluttaa meillä yhtä esimerkkiä, miten tällainen kappale on jollain taltioinnilla laulettu. Mikä on sen volyymi ja swingi. Miltä sen pitäisi kuulostaa. Yleisössä varmasti oli enemmänkin sellaisia, jotka tunsivat sen kappaleen jonain esitettynä versiona ja voivat sitten alkaa vertailla meidän aneemista lauluamme siihen. Me emme edes tienneet, mitä me tavoittelemme. 

Toki sinä aikana ei ollut internettiä eli musiikinopettajilla ei helppoa keinoa laittaa pyörimään joku laulu. Mutta eikö ollut edes mitään C-kasettia, ääninauhaa tai LP-levyä, jolla olisi voinut tutustuttaa meidät edes kerran kappaleeseen, jota meidän on tarkoitus esittää yleisön edessä? Luotettiin noin täysin opettajan suullisiin ohjeisiin. 

Minusta tämä on edelleen typerä metodi. Tosin ehkä yleinen kaikessa kuorolaulussa, vaikkakin nykyään on netti optiona jokaiselle itsekseen. Kuinka paljon paremmin olisi voinut saada käsityksen kappaleesta, kun kuulisi sen edes kerran ammattimaisena esityksenä. Olen meinaan sitten aikuisena kuullut joitakin niistä kappaleista sattumalta ja tajusin, että minulla oli ihan nolla mielikuvaa niistä silloin kun niitä piti kylmiltään alkaa laulaa.

Tätä mielipidettä ei ole kukaan aktiivisesti vastustanut, mutta jälkikäteen läimäytän otsaani, että eikö musiikin opetuksessa kenellekään tullut mieleen kuunteluttaa kappaleita oppilailla oppimistarkoituksessa. Miten älytöntä.

Kasvomaalausta

Kasvomaalauskurssi eli yhden illan työpaja pidettiin Venrayn keskustassa lahjatavarakaupan takahuoneessa. Oli tupa täynnä, pienessä tilassa varmaan 10 - 12 osallistujaa. Kaikilla on täällä tähtäimessä karnevaalin asut ja koristukset, minulla taas muut tilaisuudet, joissa voi käyttää vähän naamiaisasuja.

Olin kuullut työkaverilta lounaalla jo vinkkejä erilaisista karnevaalimeikeistä. Että on vesiliukoisia ja rasvaliukosia. Ja eri laatuja. Halvemmissa on niukasti pigmenttiä eli kalliimpiin on parempi satsata. Sinisistä ja vihreistä saattaa jäädä väriä naamaan puhdistuksesta huolimattakin. On sivellinjuttuja ja sienellä töpötettävää, ja valmiita sateenkaarimeikkejä, joissa on väriliuskat puuterirasiassa vierekkäin. Rasvaliukoiset meikit lähtevät parhaiten irti, jos länttää naamaan reilusti jotain kosteusvoidetta, sössää kaikki maalit sekaisin ruskeaksi mössöksi, ja pesee pois.

Kurssilla oli kauniisti iso kasa kaiken värisiä pyöreitä maalirasioita pöytä täynnä. Ne olivat vesiliukoisia maaleja. Hintaan kuului 6 tuotetta, joilla siellä harjoitellaan ja jotka saa pitää: kaksi erilaista sivellintä, iso sieni, pieni sormenpäähän sujautettava sieni jolla töpötellään sapluunan läpi, sapluuna ja pieni vesisuihkepullo. Jokaisella istumapaikka ja oma seisova pikkupeili ja pikkupyyhe, johon pyyhkiä väriä. Sai kupin teetä.

Teoriaosuus oli hyvin informatiivinen. Paljon hyödyllistä oppia alustuksesta, kompositiosta, värien käytöstä, peruskerroksesta, helmiäisväreistä ja mattaväreistä, sienten ja siveltimien liikkeistä, kaksiväristen kukkien tekemisestä. Värit kosteutetaan kunnolla vedellä, jotta niistä tulee siveltimeen nestemäistä maalia. Ja mitä glittereitä on olemassa ja miten niitä laitetaan (ja poistetaan). On myös hyödyllinen ihonsuoja-aine joka estää sen, että pigmenttiä jää naamaan puhdistuksen jälkeen. Varoitus yhdestä intensiivisestä merensinisestä, joka on tunnettu siitä, että kaikesta huolimatta olet sitten sininen viikon.  

Aloitettiin harjoitukset käsivarresta. Sienellä alakerros, siveltimellä spiraaleja ja pisaroita, sitten kaksivärisiä lehtiä ja terälehtiä kukkasiveltimellä. 

Sitten opetteja meikkasi avustajan koko kasvot esityksenä, miten se toimii, kaksi erilaista puolta. Oli esimerkkikuvia kasvokuvioinneista. Ja sitten sai miettiä oman designinsa ja alkaa laittaa kasvojaan. Laiton sitä suoja-ainetta alle, sitä oli siellä tarjolla.

Käsivarressa jo huomasi, että värit ovat kivasti voimakkaita ja pensselikuviot tulevat hyvin selkeästi alusvärin päälle. Voi oikeasti taiteilla. Ja: vaikka värit ovat vesiliukoiset, ne kuivuvat todella nopeasti ja ne pysyvät hyvin. Ei niistä irtoa mitään vaatteisiinkaan, vaikka vetää hihan käsivarren päälle ihan reilusti.

Lopuksi sai shoppailla tuotteita alennuksella. Ostin pienempiä puuterirasioita useassa värissä ja ihonsuoja-aineen.

Siitä oli tullut etukäteen sähköposti, että huom. menet sitten meikeissä kotiin täältä. Jip katsoi aika pitkään. Kyllä ne sitten lähtivät pois, kun kunnolla vedellä läträsi ja vähän vielä saippualla.

Tein Pihabongauksen, joka on meillä aina viikkoa myöhemmin kuin Suomessa. Kaikki lajit tulivat näyttäytymään, niitä oli oikein rivissä puussa kuin näyttelyeläiminä yksi kappale jokaista: varpunen, turkinkyyhky, sepelkyyky, talitiainen, sinitiainen, harakka, punarinta, viherpeippo, mustarastas. Vain peippoja oli heti kaksi ja myöhemmin kolme. En meinannut uskoa, että varpunen tulee yksin eikä koko perheensä kanssa, mutta tuli se. Myös kyyhkyjä on useimmiten useampi kerralla, nyt oli vain kaksi turkinkyyhkyä. Juuri kun olin laittanut tulokset nettiin, sen jälkeen tuli neljä kyyhkyä puuhun poseeraamaan.

Pihakaupan pihalla oli jo esikoita tarjolla kaiken värisiä. Mutta kun näen ennusteessa vielä miinus kolmen jaksoja tulossa, niin ei ihan kevätkukkaa vielä ajattele. 

Ja nyt ne jo kirjoittavat I love you valkoisella maalilla mehikasvin pintaan kun tulee Valentine's day, sellaisia pikkuruukkuja oli kassalla. Ja hankittiin uusi kissanruoho, jota Jip alkoi kaluta heti eteisessä jo ennen kuin ehdin ottaa sen ympäriltä muovikääreen.

ABC:llä oli hyvä ruoka. En tarkoita suomalaista huoltoasemaa, vaan meillä on sen niminen massasyöttölä, jossa lastataan könttäsummalla ruokaa napaan niin monta lautasellista kuin ehtii hakea. Ohessa on keilarata, hohtogolfia ja sen sellaista peliä viihdekeskuksessa. Meillä oli lahjakortti, jolla sai tuolta alennusta, ja se piti joskus käyttää pois. Muutama annos saatiin vedettyä. Pastajonossa, missä kokki kypsentää itse valitut ainekset, kesti kauan. Jälkiruoissa on paljon mauttomia tehdastuotteita, mutta siellä on myös levyllinen amerikkalaista cinnamon rollia sokerikuorrutteella, ja se on valtavan hyvää. Siellä käy niin paljon saksalaisia, että kokit puhuvat oletuksena saksaa kaikille ja kyltit ja ohjeet ovat ensi sijassa saksaksi.

Paluumatkalla pimeässä näki toisaalta ihmisillä vielä jouluvaloja / kaamosvaloja pensaissa ja puissa, ihan tavallisia kullanvärisiä, ja toisilla on ne vaihdettu puna-viher-keltaisiksi karnevaalin valosarjoiksi. "Tammikuu: kuukausi, jolloin näkee yhtaikaa jouluvaloja ja karnevaalivaloja." Kaduilla on myös koristeltu viirein joitakin pätkiä karnevaaliväreihin pitkin Venrayta.

Janneke räpisteli eteisen lämpöpatterilla ja löysin sen roikkumasta etutassun kynsistään patterin yläreunassa, maksimaalisesti ylös venyneenä takatassut juuri ja juuri lattiassa, eikä saanut kynsikoukkuja irti patterista, ja oli pulassa. Nostin koko kissavartaloa varovaisesti, jotta tassut pääsevät irti. Voi hyvänen aika.

Ja joku oli raahannut sukkaa makuuhuoneesta yläkäytävälle, minun kirjavaa kotisukkaani. Janneke on vähän villi taas.

Naamiaisasuhommia

 

Jipin kanssa on harrastettu lentämistä erilaisissa koreissa ja muovilaatikoissa taas. Nostan sen maasta ja keinuttelen, ja kehräys vain yltyy.

Aamulla Jip tuli nuuskimaan kättäni, ja silloin nenän ja sormen välissä oli pieni sähköisku. Tuikkaus räpsähti. Onneksi Jip ei paljon pelästynyt. Onkin aika kuiva ilma nykyään, kun ulkona on niin kylmä ja patterit puhaltavat. Mikä lisää staattisuutta. 

Opin netistä, että pikku sähköiskuja syntyy esineisiin talvella kuivan ilman takia ja rajat ovat ihan selkeät: jos suhteellinen ilmankosteus on alle 40%, tulee paljon sähköiskuja, koska kostea ilma nyt vaan johtaa paremmin sähköä ja tasaa staattisuuden pois. Välillä 40 - 55% on kohtuullisesti mahdollisuus saada sähköiskuja. Ja kun kosteus nousee yli 55 prosentin, niitä ei käytännössä tule ollenkaan.

Hankittiin uudet auton talvihuput ja kokeiltiin, että ne toimivat. Vanhoista olivat kiinnityskuminauhat ihan jo ylivenyneet ja rispaantuneet. Otin astetta isomman, koska Suzukissa kangas on tiukalla siksi, että se on aika korkea auto. M-koko tarkoittaa pidempää eli ei mistään saa leveyttä lisää, mutta auttaa kai silti saamaan peräpään kiinnityskoukkuihin vähän väljyyttä.

Kissat saavat vanhat huput leikittäväkseen kun leikattiin niistä kuminauhat irti.

Sää on aika hyytävä ja lähellä nollaa päivälläkin. On lumetonta, paitsi että töissä oli oikein traktorilla aurattu parin viikon takaista lunta kasoihin parkkipaikalla ja niistä on vieläkin jämät jäljellä.

Mieheni teki makaronilaatikkoa kahdeksi päiväksi, ja seuraavaksi minä teen vihanneswokkia, johon laitan kanaa ja siihen kokeilen uuden Sticky chicken -kastikkeeni. Koska perjantai-lauantaina söin pikaruokalasta tilattua pizza calzonea, teki mieli jotain terveellisempää vihannesta välillä. Sunnuntaina suikaloin suippopaprikaa pannulle, mieheni teki perunamuussia ja paistoimme tuoretta kalafilettä.

Kävin jo marketissa ostamassa vihannekseni. Siellä oli outoja loppuunmyytyjä tyhjiä myyntipaikkoja vihanneksille. Kello 18 illalla tuotteet jo loppu?

Sekin oli sitten kiva totuus, joka selvisi. Mieheni on aina sanonut, että osta mieluummin kokonaisia kanafileitä ja leikkaa ne itse kotona, koska valmiit kanapalat ovat kilohinnaltaan PALJON kalliimpia. Kiltisti olen aina ostanut sitten filettä 15 vuotta ja leikannut itse leikkuulaudalla veitsellä tai saksilla (mikä on muuten tosi kätevää), mutta sitten pitää pestä heti leikkuulauta ja veitsi tai sakset kuumalla vedellä ja paljolla tiskiaineella, koska pelko bakteereita ja salmonelloja kohtaan ym ym.

Viimeksi, kun tein uunivuokaa kanapaloista, päätin katsoa oikein silmällä sitä kilohintaa. Että onko ihan oikeasti taaskin pakko leikellä itse ennen kuin heittää ne marinadiin ja näkee kaiken muunkin kokkauksen vaivan? Eikö oikeasti saa ostaa valmiita kanasuikaleita? Hah HAH, siellähän luki, että kanapalan kilohinta on aivan tasan sama kuin kokonaisten fileiden! Kiitti vaan! Voin laskea, kuinka monta tuntia olen elämästäni tuhlannut leikkelemällä filettä, jota en jaksaisi leikellä, vain fiktiivisen muka-säästön takia.

Teema Hollannissa pidettäville Suomalaisen Naisen Päiville ilmoitettiin ja se on Villi Pohjola. Illallisella ja iltabileissä pukeudutaan. Etsin ja kokeilin, mitä vaatekaapista voisi löytyä ja miten sitä lähestyä. 

Keräsin sitten paljon vihreää metsäaiheista, ja katso, itse huovutettu vihreä myssyhän sopii hyvin. Tulee joku myyttinen metsäntyttö, Mielikki metsän emäntä. Vihreään metsään voisi myös yhdistää Pohjolan siniset talvet, lumen ja jään toisena puoliskona. Löysin useankin mahdollisen asun rungon ja keksin kaikki sopivat korut ja asusteet, mitä omista laatikoista löytyy.

Jos menis näin töihin??

Halusin myöskin käydä retkellä paikallisessa karnevaali- ja naamiaisasujen kaupassa ensimmäistä kertaa nuuskimassa, olisiko siellä jotain asustetta tähän. Ei nyt ollut, mutta mielenkiintoista nähdä, mitä siellä on ylipäätään. Monen aiheista asua kyllä, peruukkeja, oikeita kuminaamareita, hattuja, pantoja eläimenkorvin, ja paljon koristeellisia jakkutakkeja tosi hienoista kirjavista kankaista. Heillä on oma ompeluateljeekin siinä.

Karnevaaleissa paikalliset tekevät myös upeita kasvomaalauksia, joissa on kukkia, liukuvärejä, maskeja, strasseja, lehviä, ornamentteja ja vaikka mitä todella kauniisti ja tarkasti maalattuna kaikissa väreissä. Näin kaupassa, kuinka montaa erilaista lajia kasvomaaleja ja niiden koostumuksia ja siveltimiä onkaan olemassa. 

Jos haluaisin tehdä kasvomaalauksetkin itselleni joskus, pitäisi opetella alkeet. No, netissä tulikin vastaan paikallinen yhden illan kasvomaalauskurssi, jolle ilmoittauduin. Se opettaa ainakin tietämään jotain materiaaleista ja niiden valinnasta, toivon. 

Tällainen tarra oli yhden auton sivuikkunassa karnevaalikaupan luona. Saattaa olla vaikka joku hupaisa artistikaksikko.

Ai niin, minulla on loppupäivitys siitä, kun kryohoidolla eli jäätävällä typellä kävin poistattamassa poskessa olevaa ruskeaa läikkää, joka oli rasvaluomi. Kolmen käsittelyn jälkeen se reagoi ja siitä lähti paksu tumma pintakerros pois. Mikä auttaa siihen, että se ei enää kutise eikä näytä niin hallitsevalta. Mutta siihen jäi vielä haalea alin kerros, eli jonkinlainen läikkä edelleen. En jaksa enempää poistattaa sitä yhteiskunnan ja sairausvakuutuksen rahoilla, nyt riitti, olkoon se haalea jämä. 

Ruokalassa oli lounaalla enemmänkin porukkaa meidän pöydässämme yllättäen ja puhuttiin mm. savityöpajojen kivuudesta ja popcornista. Yksi saksalainen sanoi, että kun heillä ei ole mikrouunia, niin joskus kylläkin kaipaisi mikropopcorneja. Jotta saisi suolaisiakin joskus. Koska Saksasta saa kai valmispussissa vain karamelisoituja eli makeita. Sanoin, että Hollannista saa kyllä marketista helposti suolaisen ja makean valmispussin, ovat vierekkäin tarjolla.

Kerroin, että minä taas en edes tiennyt makeiden popcornien olemassaolosta ennen kuin olin asunut hyvin monta vuotta Saksassa tai Hollannissa. Meillä Suomessa popcornit ovat aina suolaisia. 

Toinen sanoi, että sepä olikin takavuosina järkytys heidän perheensä Pohjoismaiden lomilla, kun lapsi luuli saavansa tuttua makeaa popcornia, laittaa kourallisen suuhunsa, ja hyi hemmetti, sehän onkin piukan suolaista. Se voi olla aika paha shokki.

Minä taas olin ollut, että mitä ihmettä, makea tahmainen popcorni: "Mitä tää on, ja minkä takia?" He nauroivat sille "minkä takia". Että relevantti kysymys tietty.