Kengännauhasäätöä

Satoi rakeita ja räntää tummista pilvistä, ja sitten paistoi kirkas aurinko. Hyytävän kylmää, tuuli pohjoisesta. Yöllä oli ukkosen jyrähdys ja rajuja sadekuuroja tuulenpuuskien kanssa.

Viime viikolla kävin hakemassa vain perunasalaatin kaupan kylmiöstä ja aavistin jo itsepalvelukassalla, että tämä on varmaan hyvin epäilyttävä tapaus, joka oikeuttaa pistokokeeseen: että joku ostaa "muka" vain yhden artikkelin. Ja on laittanut kuitenkin kassin täyteen nyysittyjä artikkeleita, joita ei piippaa. No niin, pistokoe tuli. Mutta tuotteita oli minulla oikeasti vain yksi.

Marketti oli tosi kaoottinen ja täynnä, myös parkkipaikka. Ja siinä vieressä kaivetaan maata ja on ollut jalkakäytävä auki jo monta viikkoa. Tämä näyttää jatkuvan ikuisesti myös eri lähikaduilla. Jalankulkijat ja pyöräilijät eivät mahdu reiteilleen ja pakotetaan ajotielle poikittain. Autoa ajaessa saa olla erityisen varovainen.

Janneke pelehtii taustalla.

Lähdin autolla vielä keskustaan hakemaan kanatuotteita uudesta kanagrillistä. Helppo valmisateria lämmitettäväksi kotona. Oli avajaistarjouksia. Keskustan kehätielläkin kaivetaan jalkakäytävää parkkiruutujen vieressä, sinne laitetaan kai vahvempaa sähköverkkoa. Kaivuualue vain laajenee ja laajenee, ja nyt oli koko entisten parkkipaikkojen rivi aidattuna työmaaksi. Mutta keksin paikan pieneltä P-alueelta, jolla saa myös pysäköidä parkkikiekolla. 

Kanabaarissa oli jonoa ja joku mies jo valitti, että miten nuo tuolla tiskin toisessa päässä saavat ensin palvelua vaikka minä olen ollut tässä kauan. Sitten hänkin sai vuoronsa. (Vinkki kanabaarille: kannattaisi olla ehkä vuoronumerot, tai ainakin jokin merkintä siitä, missä kohtaa on jonotuspaikka ja jonon alku. Käytännössä siellä oli kaksi samanaikaista jonoa eri paikoissa tiskiä eli taattu kaaos.)

Sillaikaa kun rasioitani täytettiin, huomasin, että kanasämpyläjonoon tuli poliisi univormussaan, he olivat jättäneet partioauton jalankulkualueelle siihen viereen. Lounasaika ilmeisesti. Ulkona jotkut ohikulkijat juttelivat poliisiauton ikkunasta sen toisen poliisin kanssa, joka istui siinä odottamassa.

Keskustassa myös uusitaan suihkulähteiden kivetystä, ollut jo pitkään työmaana sekin.

Jip puutarhavälineenä hyllyllä.

Jip ja tassun levitys.

Tilasin netistä kahdet koristossut, joihin voi valita vaikka millaisia kirjavia kankaita. Nettimainonta iski uhriinsa tehokkaasti. Vanhat koristossuni alkavat kulua loppuun ja on kiva saada oikein hienon väriset korvaavat. 

Tunnelmaan sopii Ultra Bran kevätkappale Kroketti:

"Kaikki tietävät sen tunteen

kun talven jälkeen ensimmäistä kerta

laittaa lenkkitossut

lenkkitossut jalkaan

Portaita alas loikkii kevyesti

ylös kaksi askelmaa

kerrallaan"

Musikaalisesti kappale on melkoisen avantgardistinen ja kuulijan pitää sietää aika Taiteellista Musiikkia, jotta pystyy siitä pitämään. 

Hain kengät postin automaatista. On ne nätit, ja sellaiset kuin kuvassa luvattiin. (Merkki on Yes We Vibe, ja kengät tulevat USA:sta.) 

Mietin, että voisin vielä vaihtaa niihin värilliset kengännauhat alkuperäisten mustien ja valkoisten tilalle. Violetteihin voisivat sopia juuri sattumalta suutarilta ostamani punavioletit nauhat.

Mutta totuus on, että ne nauhat ovatkin liian lyhyet, 90 senttiä. Nilkkakorkuisiin kenkiin tarvitsee 120 senttiä tai enemmän. Pitää palata suutarille.

Töissä valitin, että olen yrittänyt käsin ommella kiinni pikkurepun remmiä ja se repeää taas, ja jos yritän ompelukoneella, saattaa paksukin farkkuneula katketa, kun se on niin tukevaa monikerroksista tavaraa siinä kohdassa. Työkaveri vinkkasi, että vie se suutarille. Suutarit korjaavat laukkuja.

Hyvä idea. Meidän suutarimmekin tosiaan ilmoittaa netissään, että toimialaan kuuluu myös laukunkorjaus. En ole yhtään tullut ajatelleeksi. Ja toisesta repusta taas ovat kuluneet läikille käsikahvojen vahvikkeet, jotka ovat murenevaa tekonahkaa. Jos ne saisi edes siististi ratkottua pois ja ommeltua pelkät kahvat uudestaan kaksinkerroin sen jälkeen.

Yksi pikkureppu on käytössä työlaukkuna.

Vein laukut suutarille aamulla; ja etsin taas parkkipaikkaa kiroillen, koska se tietyömaa vie edelleen koko kadun kaikki parkkipaikat. Ei tule valmista, eikä siltä näyttänyt että pian tulisi. Myös suihkulähteen kiveystä kootaan edelleen hartaasti.

Shokeeraten se suutari (tai next generation, koska oppipoika on oppinut ja pyörittää nykyään yksin kauppaa useimpina päivinä) sanoi, että laukut ovat valmiit jo iltapäivällä. Gulp. Taasko pitää jaksaa ajaa autolla, mutta kun ei täällä voi edes pysäköidä. 

Ehkä on parasta uskoa, että pitää käyttää polkupyörää. Vain hitusen laittomasti ostoskadun poikki ajamalla saan pyörän suoraan oven eteen. On kylmää, pipo päähän sitten, eivät kai ne jalat heti jäädy polkiessa. 

Illalla oli myöskin tarkoitus pyöräillä ravintolaan ja takaisin. Sinne oli varattu pöytä pienellä kaveriporukalla.

Suutarin mainoslause rimmailee kuin joskus vanhoina aikoina.

Suutari korjasi laukut 6 eurolla kappale. Kengännauhojakin oli myynnissä myös 120-senttisinä värillisiä. Hirveä säätö, mikä väri kävisi, koska sitä aivan samaa parasta purppurasävyä ei ollut pitkänä versiona olemassa. Oransseihin tossuihin on hyvät turkoosit nauhat, kengissä on turkoosiakin kuviota. 

Kai nuo violetit nauhat ovat okei, vai mitä muuta sävyä vielä pitäisi keksiä.

Harmi että punavioletit ovat liian lyhyet solmia.

Ravintola oli vanhassa raatihuoneessa. Pöytään tuotiin kippo vihannessipsejä sekä leipäkori ja dippejä alkupalana ilman tilausta. Vihannessipsit olivat tosi hyviä. Muut söivät leipää ja dippejä innoissaan, mutta minä vedin sipsejä eivätkä ne kiinnostaneet ketään. Pidin salaisuuden itselläni ja söin koko kipon tyhjäksi.

Oli laadukas ruoka ja täälläkin se systeemi, että pikkuannoksia tilattiin peräkkäin. Täällä sai valita kaksi annosta per kierros.

Monen pääruokakierroksen jälkeen olimme täynnä ja kaikki vakuuttelivat, että no yksi jälkiruoka ehkä mahtuu korkeintaan. Mutta ne olivat niin hyviä, että tilasimme perään vielä lisää jälkiruokia. Yhdessä oli päällä maailman herkullisin kahvinmakuinen vaahto.

Espressojälkiruoka, jossa ui kaksi suklaa-kahvipapua.

Alkoikin jo jalkojen lihaksissa tuntua jotain, koska ajoin saman päivänä kaksi kertaa pyörällä keskustaan. Näin kylmiltään, sesongin aloituksena, siihen ei ole tottunut.

Väsynyttä kansaa. Itsekin kyllä nukuin kuin tukki ravintolaillallisen jälkeen.

Muistin, että marketistakin saa vihannessipsejä, joten ostin itselleni pussin. Ne olivat melkein yhtä hyviä, tosin ravintolassa ehkä vielä hitusen suolaisempia.

Positiivinen pöhinä

Vuoden sosiaalisin viikonloppu oli Suomalaisen Naisen Päivät, tapahtuma ulkosuomalaisille naisille Hollannissa. Ja saavat sinne toki Suomessa asuvatkin tulla tapaamaan tuttuja, tai pitämään työpajoja. Reilun vuorokauden ohjelma lauantaiaamusta sunnuntaipäivään hurahtaa kuin siivillä. 

Olipas siinä tosiaan paljon suunnittelua ja valintoja jo laukun pakkaamisessa. Mieheni sanoi, että "se on vaan yks yö, eiks se ole helppoa". Mutta kun siinä on hyvin erilaisia tilanteita. Luentoa, workshoppia, teemajuhlat eli käytännössä naamiaiset, joissa aioin käyttää uusia kasvomaalejani, disko, tavaroiden myyntiä, metsään meno, saunaan meno, dinner. Koko ajan saa vaihtaa vaatteita.

Kissanpeba-paitakin sai tulla mukaan.

Menomatkalla piti muka olla aurinkoinen lauantai, mutta oli harmaata ja sumuista ja lämpötila jumittui kolmeen asteeseen ihan koko matkaksi. Ajomatkaa oli reilu puolitoista tuntia. Tilaisuus pidetään joka vuosi eri paikassa Hollannissa, ja nyt sattui minullekin pidempi ajo.

Paikka oli meiltä suoraan pohjoiseen, paitsi että suoria teitä ei sinne ole ja pitää valita jonkinlainen siksak-reitti. Monikin tuttava kysyi, missä se on, mutta vaikka sanoisin "Hulshorst", ei sitä pikkukylää kukaan tunne. Veluwen metsäalueen pohjoisosassa siinä Nunspeetin ja Harderwijkin välissä.

Saapuminen ja suomalaisuuteen sopiva Perkele-paita.

Hotelli oli sokkeloinen kompleksi, johon kuului useampia taloja; huoneet olivat yhdessä, sauna toisessa, ja tilaisuudet ja torit ja työpajat päärakennuksessa. Välissä kulki kevyesti puu- ja olkikatoksilla katettuja kivikäytäviä, oli lintutarha ja suihkulähde ja puutarhan pikkupolkuja nätisti. Rustiikkinen tyyli, valkoisia kivitaloja, paljon puuta sisustuksessa. Myöhemmin kuulin tuttua tööttäystä lintutarhasta, siellä oli seeprapeippojakin.

Lintutarha.

Seutu on ulkoilijoille suosittua, metsää on, voi vaeltaa ja pyöräillä, ja hotelliinkin tuli pariskuntia ja perheitä polkupyörät pakattuna auton taakse. Metsän puista kuului säännöllisesti tikan pärinä, ja hotellin puissa näin pyrstötiaisia oksilla, kyllä ne siluetista tunnistaa. Joku tipu sirkutti sunnuntaiaamuna niin säännöllisesti, että heräsin siihen, että mikä ääni toistuu ja toistuu. Yksi kertoi heränneensä aamulla semmoiseen "onks se kyyhky..." "Ai sellanen huhuu-hu?" "No just sellanen huhuu-hu". Niitä on tosin meillä kotonakin.

Pyrstötiaisia.

Pyllypuu.

Teeman mukainen sanomalehti Villin Pohjolan Sanomat kertoi ohjelman ja aikataulut ja osallistujat, ja olihan siellä taas vajaa sata henkeä. Ruokailut tapahtuivat seisovasta pöydästä salissa lasikaton alla, jossa mökä oli suuri. Niin pääsee tutustumaan pöydissä aina eri naisiin tai kuulemaan vanhojen tuttavuuksien uusista vaiheista. 

Aurinko alkoi vihdoin tulla esiin ja pikkuryhmissä pidettävät iltapäivän työpajat olivat kiehtovia taaskin, niin sisällä kuin metsässä. Infoa ja asiaa, ajattelun aihetta ja elämyksiä.

Pikkuiseen saunaan tunki parhaimmillaan 14 naista yhtaikaa ja siellä vaihdettiin tietysti taas kauhukokemukset ulkomaiden oudoimmista ja huonoimmista saunoista esim. kuntosaleilla ja naurettiin.

Illalliselle oli sitten tarkoitus laittaa teemapuku päälle, jos haluaa pukeutua sen mukaan. Aika sopivasti sain kasvomaalinkin väännettyä. Ehkä hitusen aiemmin olisin voinut aloittaa, koska oli jo illallisen alkamisaika kun olin aivan valmis. 

Käytin karnevaalin aikaan käymäni iltakurssin oppeja. Asuun laitoin suomalaiseen metsään viittaavaa vihreää sekä talven sinistä, ja naamaankin halusin kahden vuodenajan puoliskot: toisaalta sinistä ja lumihiutaleita, toisaalta vihreitä versoja ja lehtiä.

Jotkut huomauttivatkin, että sopivasti oli juuri kevätpäiväntasaus, jossa talvi taittuu kevääksi ja puoliskot kohtaavat toisensa.

Saunanpunainen naama peittyy kohta maalin alle.

Talvipuoli: hiutaleet.

Kesäpuoli: lehviä.

Muillakin oli naamakoristusta. Kuten teemasta voi olettaa, metsän eläimiä näkyi. Oli kauriita ja hirviä, susia ja karhuja ja kettu. Sarvia ja korvallisia eläinhattuja, ja kuviointia naamassa. Oli noitia, shamaaneja, viikinkejä ja metsänhenki-keijuja. Pajukruunua, oksista tehtyjä koristeita, lehviä, murattia, oksasauvoja tietäjän sauvoina. Glittereitä naamassa, oikein isoja kuvioiksi liimattuja strasseja. Ja peräkylän baarin karvahattukansaa. Ja kylpytakkiin pukeutuneet saunojat vihtoineen ja kiuluineen.

Illallisella vaihdettiin kokemuksia mm. ruoanlaitosta eli siitä, kuinka hankalahkoa on pitää yllä suomalaisia perinneruokia ja traditioita, kun jo ainekset eivät ole ihan sitä samaa mihin on tottunut, eikä Hollannin suku välttämättä edes arvosta lopputulosta ja vaivannäköä. Perkeleellä vääntää sitten itse mämmiä ja paistonkestävää luumuhilloa ja voisilmäpullaa, jossa ei pysy voi sisällä. (Tai niitä minun löysän littania korvapuustejani.)

Sitten diskoiltiin suomihittien tahtiin joihin kuului mm. Käärijän tuotantoa, tunnettuja UMK- ja viisukappaleita viime vuosilta ja Erika Vikmanin parhaat. Ja Liekinheitin hoilotettiin mukana.

Pihalle oli laitettu ulkotulia. Tähdet olivat ulkona todella kirkkaat, kah siinähän on Orion. Meillä kotona kun on valosaaste, niin ei näy näin kirkkaasti kuin täällä metsässä. Käytiin vielä vähän yhdellä takakontilla salaisilla Salmari-höpsyillä. UMK-kandidaatti Takatukasta teimme version "Takakontti takakontti takakontti, se on siinä, tosi komia."

Kyllä oli taas raihnainen olo, selkään ja jalkoihin sattui parin tunnin tanssiminen. Sitten se kysymys, lähteekö tämä kaikki naamamaali suosiolla irti. Pesin ja pesin naamaa vedellä ja puhdistusaineella ja aluksi näytti jäävän sitkeästi vielä vihreää ja sinistä laikkua poskeen. Jatkoin jynssäämistä ja kävin suihkussa, ja oli se lopulta hyvin puhdas. Silmien alla oli ehkä vielä häivähdys väriä, mutta ei sitäkään aamulla enää näkynyt.

Huone oli hyvin rauhallisen hiljainen yöunille. Tuollaisen diskon jälkeen aina vajoaa enemmän sellaiseen koomaan rättiväsyneenä ja lihakset kivistäen ja kyllä siinä sitten saa untakin. Kunnes alkoi tipu ääntelehtiä.

Aamiaisella päivä käyntiin.

Aamulla sitten vielä myyntitorit ja kirpputorit ja arpajaiset ja lopputilaisuudet. Ostin torilta Lahdessa toimivan seppämestari Kirsi Vahteran koruja, netissä löytyy nimellä Routa Design (routadesign.com). 

Toivoteltiin hyvät kotimatkat ja tavataan ensi vuonna taas ym. Oli se vaan tosi positiivinen pöhinä.

Kissat auttoivat tavaroiden purkamisessa.