Positiivinen pöhinä

Vuoden sosiaalisin viikonloppu oli Suomalaisen Naisen Päivät, tapahtuma ulkosuomalaisille naisille Hollannissa. Ja saavat sinne toki Suomessa asuvatkin tulla tapaamaan tuttuja, tai pitämään työpajoja. Reilun vuorokauden ohjelma lauantaiaamusta sunnuntaipäivään hurahtaa kuin siivillä. 

Olipas siinä tosiaan paljon suunnittelua ja valintoja jo laukun pakkaamisessa. Mieheni sanoi, että "se on vaan yks yö, eiks se ole helppoa". Mutta kun siinä on hyvin erilaisia tilanteita. Luentoa, workshoppia, teemajuhlat eli käytännössä naamiaiset, joissa aioin käyttää uusia kasvomaalejani, disko, tavaroiden myyntiä, metsään meno, saunaan meno, dinner. Koko ajan saa vaihtaa vaatteita.

Kissanpeba-paitakin sai tulla mukaan.

Menomatkalla piti muka olla aurinkoinen lauantai, mutta oli harmaata ja sumuista ja lämpötila jumittui kolmeen asteeseen ihan koko matkaksi. Ajomatkaa oli reilu puolitoista tuntia. Tilaisuus pidetään joka vuosi eri paikassa Hollannissa, ja nyt sattui minullekin pidempi ajo.

Paikka oli meiltä suoraan pohjoiseen, paitsi että suoria teitä ei sinne ole ja pitää valita jonkinlainen siksak-reitti. Monikin tuttava kysyi, missä se on, mutta vaikka sanoisin "Hulshorst", ei sitä pikkukylää kukaan tunne. Veluwen metsäalueen pohjoisosassa siinä Nunspeetin ja Harderwijkin välissä.

Saapuminen ja suomalaisuuteen sopiva Perkele-paita.

Hotelli oli sokkeloinen kompleksi, johon kuului useampia taloja; huoneet olivat yhdessä, sauna toisessa, ja tilaisuudet ja torit ja työpajat päärakennuksessa. Välissä kulki kevyesti puu- ja olkikatoksilla katettuja kivikäytäviä, oli lintutarha ja suihkulähde ja puutarhan pikkupolkuja nätisti. Rustiikkinen tyyli, valkoisia kivitaloja, paljon puuta sisustuksessa. Myöhemmin kuulin tuttua tööttäystä lintutarhasta, siellä oli seeprapeippojakin.

Lintutarha.

Seutu on ulkoilijoille suosittua, metsää on, voi vaeltaa ja pyöräillä, ja hotelliinkin tuli pariskuntia ja perheitä polkupyörät pakattuna auton taakse. Metsän puista kuului säännöllisesti tikan pärinä, ja hotellin puissa näin pyrstötiaisia oksilla, kyllä ne siluetista tunnistaa. Joku tipu sirkutti sunnuntaiaamuna niin säännöllisesti, että heräsin siihen, että mikä ääni toistuu ja toistuu. Yksi kertoi heränneensä aamulla semmoiseen "onks se kyyhky..." "Ai sellanen huhuu-hu?" "No just sellanen huhuu-hu". Niitä on tosin meillä kotonakin.

Pyrstötiaisia.

Pyllypuu.

Teeman mukainen sanomalehti Villin Pohjolan Sanomat kertoi ohjelman ja aikataulut ja osallistujat, ja olihan siellä taas vajaa sata henkeä. Ruokailut tapahtuivat seisovasta pöydästä salissa lasikaton alla, jossa mökä oli suuri. Niin pääsee tutustumaan pöydissä aina eri naisiin tai kuulemaan vanhojen tuttavuuksien uusista vaiheista. 

Aurinko alkoi vihdoin tulla esiin ja pikkuryhmissä pidettävät iltapäivän työpajat olivat kiehtovia taaskin, niin sisällä kuin metsässä. Infoa ja asiaa, ajattelun aihetta ja elämyksiä.

Pikkuiseen saunaan tunki parhaimmillaan 14 naista yhtaikaa ja siellä vaihdettiin tietysti taas kauhukokemukset ulkomaiden oudoimmista ja huonoimmista saunoista esim. kuntosaleilla ja naurettiin.

Illalliselle oli sitten tarkoitus laittaa teemapuku päälle, jos haluaa pukeutua sen mukaan. Aika sopivasti sain kasvomaalinkin väännettyä. Ehkä hitusen aiemmin olisin voinut aloittaa, koska oli jo illallisen alkamisaika kun olin aivan valmis. 

Käytin karnevaalin aikaan käymäni iltakurssin oppeja. Asuun laitoin suomalaiseen metsään viittaavaa vihreää sekä talven sinistä, ja naamaankin halusin kahden vuodenajan puoliskot: toisaalta sinistä ja lumihiutaleita, toisaalta vihreitä versoja ja lehtiä.

Jotkut huomauttivatkin, että sopivasti oli juuri kevätpäiväntasaus, jossa talvi taittuu kevääksi ja puoliskot kohtaavat toisensa.

Saunanpunainen naama peittyy kohta maalin alle.

Talvipuoli: hiutaleet.

Kesäpuoli: lehviä.

Muillakin oli naamakoristusta. Kuten teemasta voi olettaa, metsän eläimiä näkyi. Oli kauriita ja hirviä, susia ja karhuja ja kettu. Sarvia ja korvallisia eläinhattuja, ja kuviointia naamassa. Oli noitia, shamaaneja, viikinkejä ja metsänhenki-keijuja. Pajukruunua, oksista tehtyjä koristeita, lehviä, murattia, oksasauvoja tietäjän sauvoina. Glittereitä naamassa, oikein isoja kuvioiksi liimattuja strasseja. Ja peräkylän baarin karvahattukansaa. Ja kylpytakkiin pukeutuneet saunojat vihtoineen ja kiuluineen.

Illallisella vaihdettiin kokemuksia mm. ruoanlaitosta eli siitä, kuinka hankalahkoa on pitää yllä suomalaisia perinneruokia ja traditioita, kun jo ainekset eivät ole ihan sitä samaa mihin on tottunut, eikä Hollannin suku välttämättä edes arvosta lopputulosta ja vaivannäköä. Perkeleellä vääntää sitten itse mämmiä ja paistonkestävää luumuhilloa ja voisilmäpullaa, jossa ei pysy voi sisällä. (Tai niitä minun löysän littania korvapuustejani.)

Sitten diskoiltiin suomihittien tahtiin joihin kuului mm. Käärijän tuotantoa, tunnettuja UMK- ja viisukappaleita viime vuosilta ja Erika Vikmanin parhaat. Ja Liekinheitin hoilotettiin mukana.

Pihalle oli laitettu ulkotulia. Tähdet olivat ulkona todella kirkkaat, kah siinähän on Orion. Meillä kotona kun on valosaaste, niin ei näy näin kirkkaasti kuin täällä metsässä. Käytiin vielä vähän yhdellä takakontilla salaisilla Salmari-höpsyillä. UMK-kandidaatti Takatukasta teimme version "Takakontti takakontti takakontti, se on siinä, tosi komia."

Kyllä oli taas raihnainen olo, selkään ja jalkoihin sattui parin tunnin tanssiminen. Sitten se kysymys, lähteekö tämä kaikki naamamaali suosiolla irti. Pesin ja pesin naamaa vedellä ja puhdistusaineella ja aluksi näytti jäävän sitkeästi vielä vihreää ja sinistä laikkua poskeen. Jatkoin jynssäämistä ja kävin suihkussa, ja oli se lopulta hyvin puhdas. Silmien alla oli ehkä vielä häivähdys väriä, mutta ei sitäkään aamulla enää näkynyt.

Huone oli hyvin rauhallisen hiljainen yöunille. Tuollaisen diskon jälkeen aina vajoaa enemmän sellaiseen koomaan rättiväsyneenä ja lihakset kivistäen ja kyllä siinä sitten saa untakin. Kunnes alkoi tipu ääntelehtiä.

Aamiaisella päivä käyntiin.

Aamulla sitten vielä myyntitorit ja kirpputorit ja arpajaiset ja lopputilaisuudet. Ostin torilta Lahdessa toimivan seppämestari Kirsi Vahteran koruja, netissä löytyy nimellä Routa Design (routadesign.com). 

Toivoteltiin hyvät kotimatkat ja tavataan ensi vuonna taas ym. Oli se vaan tosi positiivinen pöhinä.

Kissat auttoivat tavaroiden purkamisessa.

Sähkö ja tatska

Kävelin korttelitalolle äänestämään kunnallisvaaleissa. Pyörätien varrella olivatkin juuri nyt puut kukassa. Siellä on hattaraisia valkokukkaisia ja vaaleanpunaisia puita, joista haluan aina saada kuvan keväisin. No nyt sattui sekin kohdalle. Puiden kukinnat menevät hyvin nopeasti ohi, kiva että satuin paikalle.

Yhtenä iltapäivänä ruokapöydän lamput alkoivat välkkyä. Mieheni laittoi ne pois ja päälle, sama jatkui. Koska ne kaksi lamppua värisivät molemmat, se ei voinut johtua vain yhdestä hajoavasta led-lampusta, vaan koko sähkösysteemistä, mikä oli pelottavaa. 

Sitten sähköt sammuivatkin useasta laitteesta ja lampuista. Keittiön valosta, jääkaapista, mikrouunin näytöstä, siis koko keittiöstä, ja pyörävarastosta missä on ylimääräinen pakastin ja jääkaappi. Ja makuuhuoneen kelloradiokin oli pimeänä. Muistelen, että se on ennenkin kuulunut samaan sulakkeeseen näiden alakerran asioiden kanssa.

Mutta sähkökaapissa ei ollut yksikään sulake mennyt eri asentoon. Kaikki vielä ns. toiminnassa. Eikä se ollut yleinen sähkökatko, koska osa kämpästä toimi. Eteisen valot, olohuoneen toinen puoli töpseleineen kaikkineen, ja yläkerrasta kaikki muut huoneet paitsi makuuhuone oli kunnossa. Lämmityskin oli päällä vielä.

Mieheni alkoi soittaa huoltoyhtiölle ja jonotti puhelimessa jonkun aikaa. Keskus varmisti myös, etteikö sulake ole pompannut. No kun ei ole. Lupasivat lähettää huoltomiehen.

Onneksi aika pian firman pakettiauto ajoi talon eteen ja äijä tuli. "Mä oon ollut täällä laittamassa teidän kylppäriremontin sähköt." Ai jaa. Mittaili sähkökaapissa; kaikki kunnossa. 

Seuraava paikka oli mennä tikkailla keittiön lampun aukkoon, missä kulkee katossa sähköjohto. Piti poistaa keittiön lamppu ja katsoa. No siellähän se vika heti oli. "Täällä on piuha irti. Johto on vähän sulanut." Joku sokeripalan tapainen liitospala oli kärtsännyt.

Déjà-vu Bonn 1990-luvulla, kerrostalon olohuoneen katto. Siellä aivan sama systeemi: katossa kulkeva johto, jota pitkin kulkee koko asunnon sähkö, ja jossa kärisee sokeripala. Silloin siellä haisi sulavalta muovilta katossa jo monta kertaa ennen kuin se sähkö pimahti. Nyt ei haissut.

Sähkömies askarteli sinne uutta liitosta ja johdonpätkää ja kaikki alkoi taas toimia. 

Sähkön pala.

No nämä ovat alkuperäisiä 80-lukulaisia materiaaleja, eikä se ole koskaan ennen hajonnut. Eli ehkä se on aika normaalia, että se joskus ylittää sietokykynsä. Tällaista tapahtuu kuulemma aika usein. Ja se, että tulee kärtsäys, ei aina automaattisesti tarkoita sitä, että sulake lentäisi.

Keittiön sulakeryhmä onkin suurin kai, kun sen pitää kestää uuni, mikrouuni, vedenkeitin, 2 jääkaappia ja 2 pakastinta, kahvinkeitin, plus muuta sälää. Silti sähkömies vakuutti, että tämä vika ei johdu meistä. Meidän pitää vain käyttää edelleen kaikkea ihan kuin ennenkin. Emme olisi voineet tätä estää, meillä on ihan tavalliset talousvehkeet.

Pihasyreeni alkaa tehdä silmuja ja jopa kukinnon nuppuja.

Kun sähkökatkon takia digikellot nollautuivat, asetettiin ne uudestaan aikaan illalla. Myös mieheni herätyskello. Silloin kun nousemme molemmat töihin normaaliin aamuvuoroon, en yleensä laita itselleni vekkarin hälytystä, vaan mieheni saa nousta ensin vähän seitsemän jälkeen, minä havahdun niihin aamutoimiin, ja sen jälkeen alan itse siirtyä kylppäriin.

No, mies nousee, peseytyy, minä torkun sängyssä. Pitäisi vähitellen nousta. Oletus on, että nyt kello on jotain 7.40. 

Otan kännykkäni penkiltä ja siinä lukee 8.40. Mitäh? Entä minun herätyskelloni, joka toimii pattereilla ja on siis koko ajan oikeassa ajassa? Sekin on 8.40. Täh? Vain mieheni vekkari näyttää 7.40. Voiko se olla väärin? 

Siinä on siis kai erehdytty tunnilla silloin kun mieheni näppäili siihen numerot eilen? Eihän kännykän kello voi olla väärässä! Kyllä me nyt hitto ollaan tunti myöhässä aikatauluista. Mieheni pitäisi olla töissä kello 9. Niukaksi menee.

Kääks. Kävelin heti yöpuvussa alakertaan, missä mieheni söi rauhassa aamupalaa ja ilmoitin, että nyt on kyllä oikeasti 8.40 jo. Ei hitto! Jos menee NYT autoon niin voi ehtiä ajoissa. Kamat kasaan, kengät jalkaan, puoli leipää jäi syömättä. Siivosin mitä mieheltä jäi kiireessä lojumaan. 

Olenhan minäkin myöhässä jo, mutta minulla on joustava työaika, jonka voi kompensoida vaikka heti jäämällä illalla pidemmäksi aikaa. Peseydyin, pukeuduin ja söin ekstranopeasti ja olin töissä 9.30 eli tasan tunnin normiaikaa myöhemmin.

Ihan sellainen klassikko kuin jossain sarjakuvakirjassa.

Jotta tällainen draama tällä kertaa.

Jip: "Täh?"

Haluan nyt vielä esitellä kunnolla oikean kyynärvarteni tatuoinnin, koska on jo sen ottamisen vuosipäivä. Meinasin viime vuonna koko ajan laittaa siitä pari hyvää kuvaa blogiin, mutta aina artikkeli täyttyikin muista asioista enkä koskaan päässyt aiheeseen. Jos nyt sitten tasan vuoden myöhässä.

Ei ollut eka kerta; vasemmassa olkavarressani on parina eri ajankohtana otettuja kuvia ja siellä on jo aika värikästä johtuen isosta saniaisen lehdestä, jonka ympärillä on akvarellityyliin väriläiskiä. Kaikki alkoi jo vuonna 1995 pienestä mustasta lunnista.

Mutta lopulta, kun vasen puoli oli kunnolla täytetty maksimiin, jäi kaivelemaan, että haluaisin vielä oikeaankin käsivarteen jonkin koristuksen. Jotain kevyttä. Se oli vain fiilis. Joka kerta kun näin jonkun naisen kyynärvarressa jossain somepostauksessa kivan koristeellisen tatuoinnin, ihailin sitä kovasti ja halusin itsekin. Tunne toistui ja toistui ja toistui. 

Ja tällä kertaa tosiaan kaavailin jotain herkällä tyylillä, nätisti ja kepeästi ja ilmavasti. Kyynärvarsi, jossa kuvio ulottuu melkein ranteeseen, on toki paljon useammin näkyvillä ihmisten ilmoilla jos vähänkään käärii hihaa, joten sen edustuskelpoisuuskin piti miettiä erityisen hyvin.

Lopulta löysin netistä fineline-tyylin tatuoijan, jolta tällainen ohut naisellinen piirrostyö ja hempeä väritys näyttäisi onnistuvan. Meidän kylällämme on vain väärän tyylin putiikki, mustaa ja melko massiivisen tummaa, jykevää tai realistista. Tuo sopiva oli puolen tunnin ajomatkan päässä Helmondissa. 

Keräsin ideoita ja piirtelin itse luonnoksia, joihin ymppäsin kaikki kivat ja läheiseltä tuntuvat elementit yhteen kuvioon.

Ideassa oli mukana tuulessa keinahtelevaa koristeketjua, jossa on kiinni sulkia ja niissä häivähdys värejä kuten turkoosia ja violettia, ja ylimpänä mystinen kuunsirppi, josta ketjut roikkuvat. Ja olisihan hauska laittaa mukaan vielä kissamme.

Kävin keskustelemassa ideoista, näytin kuvat, ja tatuoija otti niistä valokuvia muokatakseen lopullisen versionsa niiden perustella. 

Ääriviivaluonnos iholla.

Kissat tosiaan sisällytettiin kuvioon, nyt ne pusivat toisiaan kuunsirpillä, ja mallia otettiin valokuvista niin tarkkaan, että yhdellä kissalla on musta häntä ja toisella valkea hännänpää kuten oikeastikin.

Kun lisäiltiin vähän mintunvihreää ja turkoosia, sain itse katsella tatuoijan väripurnukoita ja valikoida tasan haluamani sävyt.

Tykkäsin myös kovasti siitä, että tatuoija lisäsi pikku tähtiä tuikkimaan sinne tänne tyhjiin kohtiin. Olen kovasti tykännytkin sen tapaisista tatuoinneista, joissa on ripoteltuna pieniä lisäelementtejä; pisteitä, kuplia tai tähtösiä.

Hienohan siitä tuli, ja sellainen herkkä kuten halusin. Hetkeäkään en ole katunut. Mietin, että on hauskaa, kun kädessä on aina mukana koristus, vaikkei jaksaisikaan laittaa mitään rannekorua.

Jip tutustuu kuvaansa.