Tanssiva kongressi, namupaketti ja eläimiä

Suomikaupan tilaus tuli. Laatikollinen namia. Hitaasti niiden kanssa nyt, sillä yritän kumminkin syödä terveellisesti noin niinkuin kokonaisuutena katsoen.

Vanha pihapöytä lahosi täysin. Se oli ikivanha Ikea, jota maalasin ulkosään lakalla yhä uudestaan sateenkestäväksi vanhojen kerrosten päälle, mutta nyt se oli mennyttä. Mieheni ratkaisi uuden hankinnan kahdessa minuutissa ennen kuin ehdin edes alkaa stressata siitä, miten ja mistä löydän jonkun sopivan säänkestävän pöydän, joka on värillinen, oikean kokoinen eikä maksa kovin paljon. 

Sanoin vain, että olen miettinyt, että nykyisen vihreän pöydän voi laittaa kesäksi istuma-alueelle, koska ei sitä tarvita kukille tuossa varjoisessa nurkassa kuitenkaan. Joten tarvitaan enää vain toinen suht saman kokoinen. Ei tarvitse etsiä pitkää pöytää. Mieheni kysyi, mistä sen edellisen hankin, muistaakseni rautakaupasta. Nettisivu esiin, tässä olisi tällainen, tilataanpa se. Se tuli ja se on ihan identtinen kuin meillä jo on. Siitä tulee täydellinen, kun laittaa ne vierekkäin.

Aurinkovarjon kanssa ei käynyt ihan niin helppo säkä. Netistä tilattu uusi tuli, betonia. Huomasin, että siinähän on halkeamia yltympäriinsä. Katsottiin alapuolelta ja se oli kahdessa osassa, murtuma keskeltä koko materiaalissa. Mieheni lähetti kuvat asiakaspalveluun, he antoivat rahat takaisin ja sanoivat, etteivät halua vanhaa takaisin, kun se on susi. Mieheni aikoi muutenkin ajaa kaatikselle kuorman lähiaikoina, joten suostuimme hoitamaan poiston itse. Paikallisesta kaupasta löydettiin lopulta uusi jalka.

Vihanneskaupan ilmaislahja pani mettimään, mikä älppäri tämä on, mutta olikin omenamerkin sponsoroima värikäs ostoskassi.

Naapurin kissa livahti pihaovesta sisään ja halusi juoda kraanasta erittäin paljon vettä. Annoin sille kunnon juomat, se tiskasi kanssani ja joi sen jälkeen toisenkin kerran ja lähti. Täydellisen palvelun talo.

Kovasti on talviturkkia.

Söpönä.

Käytiin all you can eat -buffettiravintolassa. Kuulumme varmaan yhä pienenevään eliittiin, jolla on vieläkin varaa käydä joskus ravintolassa. Inflaatio nostaa hintoja. Muistan kyllä, mikä tämänkin hinta ennen vanhaan oli, huoh.

Hoidimme ystävämme rakkauspapukaijaa viikon, kun omistaja oli lomalla. Kävimme sitä varten päivittäin kaverin talossa parin korttelin päässä. Vaihdettiin vedet ja ruoat ja lennätettiin. Lintu tuhoaa pöydällä pahvilaatikkoa ja puree siitä suikaleita. Pelkään sen voimakasta koukkunokkaa jonkun verran, mutta se oli minulle vain ystävällinen ja käveli jopa olkapäällä ja käsivarrella. En ole koskaan oikein tajunnut sitä lajia, sen kimeää huutelua ja arvaamatonta käyttäytymistä, mutta ehkä me sittenkin ystävystymme. 

Yrittää kiinnittää suikaleita selkähöyhenien sekaan.

Kävin työnantajan järjestämässä iltakonferenssissa, iltajuhlat esitelmineen. Mietin jo,  miksiköhän menin ilmoittautumaan. Ehkä siksi että kaikki, jotka tunnen, menivät sinne itsestäänselvästi myös.

Ennen juhlia tuntui siltä, että kohtalon miekka roikkuu pääni päällä ja on pakko lähteä  Baarloon Kasteel de Bercktiin vaikkei välttämättä huvita. Tungin tavarani käsilaukkuun. Joka pullottaa aina ihan epätoivoisesti. Miksen ole osannut hankkia hieman väljempää käsilaukkua, joka olisi neutraali tuollaisiin tilaisuuksiin?

Hajuvettä hipiään.

Virallisena.

"Tuosta ulos ja tuosta sisään, siitä mun matkani pitää." (Tiernapojat)

Olihan se. Rasittavaa, mutta muistettavaa. Hyviä alkupaloja puulankuilla ja baarit, joista sai alkoholittomia cocktaileja. Alkusalissa oli intialainen koristeltu kolmipyöräinen auto, jonka lavalla tarjoiltiin maustettua vettä tankeissa.

Esitelmät kestivät neljä tuntia. Ilman taukoa. Niiden piti kestää alle kolme. Tietäähän sen, että aikataulu taas venyy. Pitopalveluille voisi noissa tilaisuuksissa standardisti ilmoittaa, että dinner alkaa kuitenkin puolitoista tuntia oletettua myöhemmin. Kyllä peba puutui.

Kello 22 alko suunnilleen syönti. Pyöreissä pöydissä valtavassa salissa. Ja bändi alkoi soittaa. Niin lujaa, että sai huutaa täysillä toisille. ”Oh, my favourite situation”, mietin. Taas tätä, että hirveä hälinä salissa, liian kova musiikki, en ymmärrä mitään, mitä joku sanoo ja saan karjua ääni käheänä, jotta yksikin sana menee perille. Täällä ei sitten voikaan keskustella yhtään mistään koko iltana.

Ruoan ohessa käytiin hauskassa valokuvaushuoneessa, jossa oli muovirekvisiittaa, ja tungettiin koko osasto samaan kuvaan.

Sillaikaa alkoi jälkiruokabuffetti, jostai sai kauhoa mitä halusi, vaikka maha olikin jo täynnä. Tanssilattialla tanssittiin ja sai toivoa kappaleita bändiltä. En innostunut tanssimaan tällä kertaa. Ruokapöydässä syödessä hoilattiin vain mukana YMCA ja Jolene.

Keskiyötä käydessä lähdin. Parkkipaikalla oli pimeää, koska minut oli ohjattu nurmikolle autoriviin vihannestarhan viereen ja siellä ei ollut katulamppuja. Olin puoli yksi kotona ja yhdeltä sängyssä. 

Ei ole olo virkein, jos on 6 tunnin nukkumisen jälkeen taas toimistolla. Mutta aina näistä jää hauskaa muisteltavaa elämyksenä, joten ehkä menen ensi kerrallakin. Kai minut saa houkuteltua ilmaisella ruoalla lähes mihin vain.

Kuivaneulausta ja kuivakuppausta

Lakaisin takapihaa, katkoin kasveja, tein kevättä. Saniaisen raadot irti. Etupihakin pitäisi vielä vapauttaa vanhoista syyslehdistä.

Pihatöissä usein huomaan, että minun pitää olla niin varovainen hartioideni kanssa. Se minuutin lakaisu tuolloinkin, kuukausi sitten, jumitti taas lihakset niin, että migreenin alku jomosi uhkaavasti niskassa. Yritin saada lihakset pehmeiksi. Laitoin lämmitettyä kirsikankivityynyä niskaan, hieroin ja jumppasin, ei auttanut.

Töissä kuulin postinkäsittelyn naiselta inspiroivan tarinan hiirikäden hoidosta. Suomeksi on näköjään käsite ”hiirikäsi” oikeasti olemassa, tunsin lähinnä hollanniksi hiirikäsivarren, ”muisarm”. Viikkoja sitten nainen valitti, että ranteessa on tulehdus ja koko käteen sattuu ja kaikki lihakset jumissa. Nyt kyselin, mitenkäs on terveyden laita.

Hiirikäsi oli parantunut kokonaan. Hän oli sattumalta saanut vinkin manuaalisesta fysioterapiasta, ja siellä oli tarkistettu koko selkäranka ja avattu nikamat tyypillisin järkyttävin naksahtelu- ja rasahteluäänin. Korjattu kahdella käyntikerralla alaselkäkivut, etukumaruus, niskan liikerajoitteet ja hiirikädet. Ei mitään vaivoja sillä alalla enää, ja vanhat monivuotiset vaivatkin poissa. Jos Hollannissa lukee ”manuaalinen terapia”, se tarkoittaa käytännössä sellaista kiropraktiaa/naprapaattia, jossa naksautellaan selkänikamia. 

Ja yhtaikaa naisella on kuulemma postifirmassa työkaveri, joka on ollut huonossa kunnossa hiirikäden takia jo 2 vuotta, sanoo, että se ei parane koskaan, saa siihen jotain pistoshoitoja ja tuskin pystyy laittamaan ruokaa ja käyttämään oikeaa kättään mihinkään. Niin ehkäpä hänenkin kannattaisi mennä vaikka manuaaliseen terapiaan. Ratkaisu voi olla yksinkertainen, jos sattumalta osuu oikeaan paikkaan.

Hyvä ryhti.

Aloin miettiä, pitäisikö minunkin ehkä vielä yrittää tehdä jotain ongelmallisen yläselkäni hyväksi. Minullahan on jäänyt hoitamatta krooninen niskalihasten jännitystila. Jokainen lääkäri ja hieroja sanoo, että niskahartiani ovat kivikovat, mutta sitä asiaa ei ole kukaan pystynyt muuttamaan. Akupunktio ei auttanut, sitäkin yritettiin.

Aloin selata netistä fysioterapeuttien erikoisaloja ja tulikin vastaan kuivaneulaus, dry needling, jota ovat kehuneet migreenipotilaat, joilla on samanlaisia ongelmia. Että se on auttanut, vaikka akupunktiot, osteopaatit, hierojat tai tavalliset fysioterapiat eivät ole auttaneet. Kuivaneulaus on eri juttu kuin akupunktio, mutta tehdään samoilla neuloilla. Neulat tungetaan vain hetkeksi suoraan lihaksen triggerpisteisiin, ja avot hää rentoutuu.

Tästä mennään fysioterapiaan.

Varasin ajan. Sain analyysin. Minulla on kuulemma ”hyvin kehittyneet hartialihakset” - jotka ovat jäykkänä turhaan ja tekevät siellä duunia, vaikkei niiden tarvitsisi. Nikamien raksuttelu oli tarpeen yläselästä. Päätä väännettiin eri suuntiin, koska niskanikamien liikkuvuus voisi olla parempi. Keskiselässä on hyvin jäykkä nikamien alue.

Muistan, kun Bonnissa 25 vuotta sitten paransin kumaraa yläselkääni ensimmäistä kertaa, menin mahalleni fysioterapeutin pritsille, ja se pelottavan lihaksikas kehonrakentajatyyppi runteli nikamani päältä painamalla ja kuului ”naks” ja ”ruts”. Hyvin avautui olo yläselässä. 

Tällä terapeutilla oli eri metodit mutta hän teki sen saman testin, joka oli Bonnissa myös legendaarinen, että istun ja laitan kädet niskan taakse ja kyynärpäät kohti kattoa ja sitten pitäisi vääntää yläselkää niin notkolle, että pää kääntyy kattoa kohti. Tässä kohdassa on haasteita. Raksutelkoot uudestaan ensi kerralla, jos on tarpeen.

Huonohko ryhti nukkuessa?

Kuivaneulaus tehtiin hartialihaksiin molemmin puolin. Hyvinkin neutraaleja käsittelyjä minulle, en huomannut lähes mitään. Lihas kuitenkin reagoi, silminnähden liikkui, mutta itse en tuntenut sitä. Yhdessä kohdassa lihas kuulemma oikein kouristi ja nyki (Carne tremula vol. 3), mutta itse en huomannut siitäkään mitään.

Vasen hartia oli erityisen jäykkä ja sai erityisen selvän muutoksen neuloilla. Minusta tuntui  heti käsittelyn jälkeen siltä kuin vasen hartiani olisi taaempana kuin se ensin oli. Selitä näitä nyt, kun konkreettisesti on sellainen mielikuva, että vasemman hartialihaksen yllä leijuu sellainen vaalean harmaan sinertävä energiakenttä, joka on uusi, tyhjä ja viileä, ja olassa on vapaampi, avartunut tunne.

Mutta lopulta kuivaneulauksenkin teho kestää vain lyhyen aikaa, eli ylläpito pitäisi kuitenkin tehdä omilla harjoituksilla. Lupaan tehdä jumpat, joita neuvotaan.

Muista vetää kaksoisleuka niin saat pään korjattua taakse.

Toisella kerralla mainitsin, että on hankalaa, kun en tajua ollenkaan, milloin pääni on esim.  liian edessä, joten olisipa hyödyllistä oppia tunnistamaan hyvä ja huono ryhti. Sain kinesioteipit niskaan, jotta ne kiskovat vähän, kun pää valuu eteen, jotta se muistuttaisi minua hyvästä asennosta. Eivät ne nyt hirveästi tunnu. Hyvä idea kuitenkin ja hauskaa, että minulla on vihdoin teipit. Minusta on ollut coolin näköistä aina kun ihmisillä on pinkkejä ja sinisiä kinesioteippejä raajoissaan.

Ja sitten se tärkein eli jumppaohjeet. Sain pätkän jumppanauhaa itselleni, ne vetävät sitä joltain 45 metrin rullalta. Ja käytiin läpi 3 harjoitusta kuminauhalla ja 1 ilman. Sain harjoitukset meilitse linkkinä pikkuvideoihin, niin muistan tehdä oikein. 

Harjoitukset aktivoivat lapaluiden väliä eli yläselkää sekä hartioita. Yksi on jopa liian rankka, alkaa sattua jo alle puolessavälissä toistomäärää. Pitää varovaisesti edetä. Hyvin tehokas tuollainen viattoman näköinen kuminauha, kun sitä pitää jännittää ja samalla liikkua. 

Nyt on pakkoliikunta, nämä pitää tehdä päivittäin.

Jumpalla yritetään vahvistaa hartialihaksia niin etteivät ne reagoisi vaikkapa pikku haravointiin enää niin voimakkaasti. Ja lavan seudun lihaksia, jotta pää pysyy helpommin oikeassa ryhdissä ja pääsen siten eroon kiristystiloista epäkäslihaksessa.

Kolmas käynti. Näytin, että kainalon takana on kivulias paikka molemmin puolin. ”Ahaa, latissimus dorsi.” Selkälihas kiinnittyy siinä solmuna ja sen herkistyminen kertoo siitä, että olen tehnyt kuminauhajumppaani ahkerasti. 

Hartiani oli taaskin hieman jumissa uusimmasta haravoinnista. Lihaskipu laantuu kuulemma pois yleensä neljässä päivässä, ja näin olen itsekin kokenut. Saa pitää paikat lämpimänä, ja se tarvitsee lepoa ja rauhaa parantumiseen. Ja yleistä liikuntaa, vaikka lenkillä käyntiä. Aika hoitaa. Ei siihen oikein ole itsehoitotemppuja, jotka nopeuttaisivat prosessia. 

Täälläpäin sattuu usein, että joku vastaanotto, asunto tai taidekoulu on entisessä luostarissa.

Mutta nyt kun satuin olemaan paikalla, tehtiinkin yläselkään kuivakuppaus l. imukuppihieronta eli tyhjiöllä imeminen muovikipolla ilman verenvuodatusta. Kipon liikuttelua niskan alla ja lapojen välissä. Tuntui, kuinka ihon alla kiskoi, pisteli ja viilteli, mikä on kuulemma tyypillistä. Kuppaus vetää faskiakerroksia erilleen ja sepä siellä kiskoo. Pientä jomotusta ja turvotusta voi jälkikäteen tulla alueelle siitä, että käsittely vetää myös nesteitä kudoksesta.

Ryhdissä on huomioitava myös alaselkäni. Muista korjata alaselän notkoa! Se notkoilee liikaa. Heti kun korjaan alaselän (alkaa jo lantion kiikauttamisesta eteenpäin), se korjaa koko ryhdin niin, että olkapäätkään eivät roiku liian edessä.

Nyt ei kai voi sanoa muuta kuin ”Jatkamme harjoituksia”!

Suklaata, valon puutetta ja retki Saksaan

Lunta tulee oikein reilusti. Pyryttää koko päivän. Isoja rättejä leijailee. Eilen tuli jo räntää, kun olin töissä, mutta se suli saman tien. Nyt yöllä on tullut kerros valkoista. Onneksi minun ei tarvitse lähteä liikenteeseen tänään, tiet ovat liukkaat tai lumimössössä tai siellä on kaaosta. 

On kaunista, loistaa valkoisena ja sankka pyry on tunnelmallinen. Kun hiutaleet leijailevat, tulee ihan joulun tuntu. Varpusia istuu oksilla, jotka ovat pulleina ja pörheinä lumesta. Siis oksat, ei varpuset.

Suomikaupan aika eli karkkia netistä, ulkosuomalaisen pelastus. Suklaavarastoni ovat melkein ihan lopussa. Ostin jo hädissäni lähikaupasta After Eightin korviketta - niillä ei ole oikeaa merkkiä enää myynnissä, vaan belgialainen matkija! Brexitkö iski ja liian kallista hankkia alkuperäistä? 

Fazeria tulee nyt sitten nettitilauksena, miehelleni myös hänen lempparilevynsä. Joku sanoi, että Fazerin sinisen reseptiä jossain vaiheessa muutettiin eikä se siksi maistu yhtä taivaalliselta kuin ennen muinoin. Olen huomannut myös, ei se ole enää niin herkullista kuin oletan. Joku vinkkasi, että punainen eli vaalea maitosuklaa voisi olla parempi. Muistan senkin, joskus syönyt. Kokeilen sitä vaihtiksena yhden. Mutta tärkeintä minulle ovat patukat, pitää saada Tupla, Jim ja Susu ja ehkä pari muutakin kuten Kismet ja Da Capo.

Suomen Käärijä muuten kerää huomiota myös Hollannin mediassa. Kappale esiteltiin tv:n puheohjelman euroviisuteeman myötä silloin kun Hollannin kappale julkistettiin, ja se on komeillut mm. maanlaajuisen lehden nettiversion etusivulla.

Hollannissa Käärijä on julkistettu neonvihreän boleronsa takia ”Vihreä mies Hulkiksi” ja kappaleesta kerrotaan yleensä positiiviseen sävyyn: huomiota herättävä, energinen, live-esitys saa varmasti ihmiset innostumaan Liverpoolissa. 

Lehti kertoo, että ennakkosuosikki Suomen esitys sisältää "kiinni sidottuja tanssijoita ja letkajenkkaa". Tai siis käännän lähinnä letkajenkaksi Hollannin "poloneesin", joka on täällä suosittu alkoholipitoisen juhlimisen muoto: jossain vaiheessa yötä baarissa tai diskossa voi porukka alkaa kiertää ympäri salia toisiaan seuraten ja hypellen pitkänä jonona, kädet aina edellisen olkapäillä, silloin kun jokin tähän soveltuva riehakas biisi soi.

"Tämä on varmasti juhlaa Liverpoolissa; energinen ja piiskaava kappale on euroviisufanien suosiossa ja laulajalla on täyteen puhalletut Hulk-käsivarret"

Ennen kuin alkoi uusi räntäsade- ja sadekausi, aurinko houkutteli minut kävelylle välillä, kylläpä se paistoi. Aurinkolasit tarpeen autossa. Huomasin valtavan lumikelloesiintymän, se on tosin siinä paikassa joka kevät puiston nurkassa, mutta ohoh, olipa niitä nyt tosi paljon tällä kertaa.

Auringon palatessa maisemaan huomasin, kuinka valtavan ja masentavan pimeää koko talvi on taas ollut. Todellakin kaipaan valoa ja minun on vaikeaa sietää sitä fyysistä synkkyyttä. 

Yksinkertainen ideahan on kirkasvalolamppu. Tilasin netistä. Niitähän saa edullisesti nykyään kotikäyttöön. Jos sitä ensi pimeän alkaessa käyttäisi aina aamulla, niin ehkä se auttaisi jotain. 

Ja ehkä meillä kannattaisi olla talvella valot päällä olohuoneessa. Mieheni pitää tunnelmavalaistuksesta ja laittaa standardisti hämäränhyssyn koko illaksi, mutta ehkä minä haluaisinkin ihan oikeaa valoa välillä.

Mietin muutenkin, miten piristää talvikauden raskassoutuista tuntua. Joku sanoi, että mitä jos talvikaudella keskittyisi vain kivojen asioiden etsimiseen. Huomaan, että minulta esim. puuttuvat kulttuurikokemukset, kannattaisi ehkä käydä näyttelyssä, museossa tai vaikka teatterissa joskus. Kokea jotain muuta kuin se oma olohuone. 

Huomaan, että minulta puuttuu myös kauneuden kokemus. Omien kortteleiden ja työpaikan ympäristön maailma on niin väritön ja harmaa koko talven ajan. Missä näkisi välillä kauniinkin maiseman ja vähän väriä? Pitää etsiä, pitää miettiä. Minullahan on joku kauneuden aistivajekin siitä, kun tuijotan pelkkää harmaata ja rumaa maisemaa 6 kk ajan. Kyllä ihmistä koetellaan pohjoisessa Keski-Euroopassa sään puolesta.

Yhtenä iltana pyykinpesusuunnitelmani vaihtui migreenin takia telkkarin sosiaalipornon tuijottamiseen. Joltain kauhealta kaupalliselta kanavalta tulee ihania sairaalan ensiapu -realitydokuja Englannista ja Australiasta. Kiinnostaa. Paikkailevat siellä ihmisiä onnettomuuksien jällkeen ja tarkkailevat sydänoireisia ym. Oli välillä myös ykköskanavan kiinnostava matkadoku. Ja sekin on hauska ohjelma, jossa amatöörit ja ammattitaiteilijat yrittävät toisintaa Vermeerin kadonneita maalauksia alkuperäiseen tyyliin paneutuen. Kyllä telkkarikin voi olla ihan avartava ajanviete.

Ehkä minun pitäisi tosiaan myös suoda itselleni vapaa-aikaa eli lepoa ilman suoritusta välillä. Katsoa vaan sitä telkkaa, jos en jaksa esim. lukea.

Yhtenä lauantaina kävimme lähistöllä Gravessa, joka oli oikein jopa historiallinen kylä Maasin rannalla. Vanhoja kivitaloja, koristeellisia, ja keltapunaiset liput liehuivat taloissa. Ja vanha tykki oli kivisillalla.

Sieltä Saksaan ostoksille, ihan vaan huvikseen johonkin katselemaan, ja siinä on Goch lähellä. Pitkä kävelykatu ja riehuimme Tedi-marktissa, joka on valtava kaiken halpakrääsän kauppa. Myös DM-Drogeriemarktista ostimme kaikkea hiusväriä ja suihkusaippuaa. Kosmetiikka on tunnetusti Saksassa paljon halvempaa kuin Hollannissa, ja isot rohdoskaupat vetävät hollantilaisia shoppailijoita rajan tuntumassa. 

Kävimme tietystikin myös leipomossa kahvilla ja siellä oli hyvät saksalaiset valikoimat kakkupaloja ja viinereitä (isoja). 

Ajoimme lopuksi isoon Edekaan ruokaostoksille ja hankimme kaikkea, mitä Saksasta saa. Näillä pakasteaterioilla pärjää taas hetken.