Satunnaista läppää

Kävin perjantaina isot ruokaostokset moneksi päiväksi. Siellä soi karnevaalihumppa. Lujalla. Onneksi ei tarvitse enää mennä kauppaan karnevaalin aikana. 

Ihailin aulassa eri värisiä tulppaanikimppuja ja pastelliväreillä maalattuja pääsiäisoksia ja keinotekoisesti värjättyjä sini-pinkkejä ruusuja, selvästi Valentine's daytä varten. Hollannissakin on Valentijnsdag, joka on Suomessa väännetty ystävänpäiväksi. 

Mutta mitään leikkokukkia en enää osta kissojen takia. Lähes kaikki lajit ovat niille myrkyllisiä, ja tiedämme kyllin selvästi, että nämä kissat maistelevat mielellään kukkia ja oksia. Ei voi riskeerata.

Teki mieli katkarapuleipää skandinaaviseen tapaan. Tajusin, että voin koota sellaiset itselleni lounaaksi, kun vain ostan pikkurasian parhaita rapuja. Meillä oli sattumalta valmiina vaaleaa leipää, kurkkua, majoneesia ja keitetty muna.

Perjantaina oli vuosipäivä, kissat ovat olleet tasan kaksi vuotta meillä. Tein videokameran kanssa haastattelun ja kysyin niiltä, onko asiasta mielipidettä ja miltä nyt tuntuu. Jip antoi vastaukseksi sellaisen "tonnin seteli" -ilmeen, eli mitään ei tapahtunut, tuijotteli tyhjyyteen. Jannekelta sain kunnon halveksivan mulkaisun. Hahahaa.

Jip "tonnin seteli"

Janneken mulkaisu

Mutta eiköhän niillä hyvin mene. Kehräävät usein, leikkivät, syövät hyvin, hakevat meiltä silityksiä, nukkuvat lahjakkaasti eri paikoissa. 

Naapurin kissa kävi pihassa. Janneke huomasi sen ensin ja näin Janneken tuijotuksesta, että nyt siellä on joku. Sitten Jip heräsi ruokakupilta ja näki myös Janneken käyttäytymisestä, että nyt kannattaa katsoa ulos; hyppäsi myös ikkunalaudalle. Vieras kissa katsoi pihan takaosasta hetken meidän suuntaamme ja käveli sitten jo poispäin. Siinä kohtaa Jip oli tuohtunut ja nousi takajaloilleen seisomaan pitkänä ikkunaa vasten. Teki siinä pieniä huitomisliikkeitä etutassuilla. "Häivy, vihulainen!" Sitten se juoksi pari minuuttia eri puolille taloa varmistamaan etupuolella ja yläkerrassa, että vieras kissa ei ole tulossa mistään päin meille.

Satunnaisissa keskusteluissa töissä vahvistui kuva saksalaisen koululaitoksen erilaisuudesta. Meinaan kirjoitusvälineiden saralla. Siellä on (ollut) omanlaisensa kirjotusvälinekulttuuri kouluissa, esimerkiksi käytetty paljon jonkinlaista läpikirjoitus-kopiopaperia, jossa käsin kirjoitettu teksti toistuu alla oleville paperikerroksille. Saksan kouluissa on kirjoitettu tyypillisesti mustetäytekynillä, ja virheitä on korjattu puikolla tai kynällä, josta tuleva neste pyyhkii näkymättömiin mustekirjoituksen. Tuon nimen "Tintenkiller", musteentappaja, olen kuullut monesti. Kuulemma hommasta tulee sössöä, jos joutuu käyttämään sitä liikaa. Kuulakärkikynä on tabu Saksan kouluissa, sellaista EI ole saanut käyttää. 

Ja koululaisten piti hankkia koulun vaatimaa konseptipaperia kirjakaupasta. No sellaista, tosin varmaan eri designia, oli meilläkin ainekirjoituksiin ja matematiikan tehtäviin. Pieniruutuista tai isoruutuista, ja muista jättää leveä marginaali.

No, Suomessa ei meidän aikanamme 70-80-luvulla mitään mustekyniä (enää) ollut. Tosin vanhoissa puisissa vinopulpeteissamme oli edelleen pyöreä reikä ja legendatieto siitä, että siihen oli ennen asetettu mustepullo.

Oikein musteeseen kastettava kynä on taasen eri asia kuin saksalaisten täytekynä, josta juoksee mustetta kuulakärkikynän tapaan.

Kirjotin kai ensimmäiset 9 kouluvuottani eli koko ala- ja yläasteen lyijykynällä. Kumittamista ja tuhraamista. Lukiossa otettiin esiin kuulakärkikynät. Meillä ei siihen ollut korjausmetodia. Kai piti vetää yli koko sana tai lause, jos halusi korjata, ja kirjoittaa perään uusi.

Ala-asteella saadut vahaliidut ja vesiväripaletti.

80-luvulla keräiltiin cooleja lyijykyniä.

Yhdellä lounaalla taas sain ihmetellä, kun minulla oli joku täysin sattumanvaranen intuitio asiasta, josta en tiennyt mitään. Työkaveri esitteli, että heillä on pian koko uuden osaston kokous, jossa esitellään visio. Koko osaston tulevaisuuden visio. Ookkei... katselimme vähän epäilevänä, että jännä nähdä sitten, mikä sieltä tulee. 

Heitin siihen vain täysin hihasta, hetken mielijohteesta, että "sound and vision". Viittasin sillä David Bowien kappaleeseen, jota eivät kyllä ihan kaikki tunne. Mutta tuo kaveri tunsi. "Se David Bowien biisi? Joo, tunnen. Soitinkin sen itse asiassa just eilen illalla. Se oli sen mun hyvän ystävän lempilaulu ja nyt on hänen kuolemansa vuosipäivä. Sen kunniaksi soitin sen."

Okei. En tiennyt. En tiennyt mitään. Nappasinkohan sen vain jostain energiakentästä?

Toinen vastaava tapaus oli tuhat vuotta sitten, kun Englannista tuleva kollega oli vielä meillä töissä ja olimme ravintolassa liikeillallisella. Juttelin parhaani mukaan siinä englanniksi ja yritin keksiä jotain kivoja aiheita, joista voisi puhua. Tuo tyyppi kai asui jo silloin maalla, missä oli tuvassa takkakin, ja oli puhe kai ainakin polttopuiden hakkaamisesta. 

Jostain minulle tuli impulssi jatkaa puutaiteen suuntaan, olin nähnyt telkkarissa juuri moottorisahalla tehtyjä upeita patsaita, ja heitin siihen sattumalta, että seuraavaksi voitkin sitten tehdä "chainsaw art", rynn rynn. Se olikin kollegan lemppariaihe. Hän oli ihan innoissaan, "uskomatonta miten ne osaavatkin, ihailen kauheasti, tiedätkö kuinka vaikeaa se on, haluaisin myöskin kokeilla tehdä jotain hienoa puusta". 

No, mitä tuo mies nyt tekee kymmenen vuotta myöhemmin? Hänet irtisanottiin ja nyt hänellä on yritys, jossa hän valmistaa puureliefejä ja koriste-esineitä, sahaa ja viilaa ja hioo ja petsaa ja kiertää myymässä niitä käsityömarkkinoilla. Ihan kiva, että sellaisenkin ennustin.

Likööriä, perunaa ja pinaattia

Täällä on krookus. Mutta kohta kylmenee uudestaan, karnevaaliviikonloppuna tulee -2 yöllä ja +3 päivällä ja mahdollisesti räntää, tai ainakin sadetta. Onneksi me olemme vain pelkästään kotisohvalla tyytyväisenä.

Mieheni juhli synttäreitä ja siitä seurasi kaksi asiaa. Meillä on tapana juhlia kummankin synttärit syömällä ravintolassa, joten pääsinkin heti taas buffettiravintolaan, jossa on aivan upeat sushit, ja valkosipulinen teppanyaki-paistopiste. 

Katselen kun kokeilla on oikein korkeat kokinhatut.

Sushit.

Kylmiä alkupaloja.

Jäätelölajitelma.

Toisekseen ostimme juomia iltabileisiin ja jäin tuijottamaan liköörihyllyssä olevaa aivan makean pinkkiä pulloa. Pitihän se saada. Joku ällömakea selvästi, makuna vadelma-karamelli. Väri oli vastustamaton ja se ainekin jopa oli vaaleanpunaista.

Viinaosaston "Maksettu" -tarra otsassa.

Synttärikortiksi olin löytänyt oikein hauskan, missä on kaksi mustavalkoista kissaa juhlallisena, ihan kuin Jip ja Janneke frakeissa. Hihi.

Kissat ovat leikkineet vanhalla auton talvipeitteellä, Janneke ryömii sen alle ja hyökkäilee möykkynä Jipiä vastaan, kun se tulee nuuskimaan tai koittamaan tassulla.

Peiton alla on Janneke.

Yksi päivä lensi viherpeippo ikkunaa päin, kyyhötti paksuna maassa ja hengitti nopeasti. Odotin. Jip tuijotti. Siinä lensi harakka samalla, ehkä se pelästyi sitä. Ja meillä siis on jo valkoisia tarran palasia noissa ikkunoissa juuri tätä estämään. Ei se auta, jos se kauhistuu jotain yhtäkkiä laskeutuvaa harakkaa ja säntää vaan johonkin.

Mutta siinä nurkassa oli aika turvallista odottaa toipumista. Lopulta se oli vähän toennut, laihtunut pullukasta, ja sitten kulkenut roskisten väliin kuiluun vähän huilaamaan lisää. Oikein hyvä. Törmäyksestä oli puoli tuntia. Netti sanoo, että tunnin päästä pitäisi olla edistymistä, ja shokista ja aivotärähdyksestä paraneminen suureksi osaksi tapahtunut, ja linnun voi odottaa lentävän pois, jos se ei ole liian vakavasti loukkaantunut.

Viherpeippo has left the building. Varmistin, ettei se ole raatona roskisten takana. Ei. Kyllä se on onnistunut lentämään pois.

Viherpeippo toipumassa.

Tein pinaattipannukakun, koska Kodin Kuvalehden resepti sanoi, että pinaattiletut voi tietysti myöskin tehdä uunissa pellillä. En ole tullut ajatelleeksi. Hyvin toimii. 

Huomasin kaupassa, että perunaa myydään nyt tarjouksessa 3 kg säkki alemmalla hinnalla kuin mitä maksaa 1 tai 2 kg pussi. He selvästi haluavat perunasta eroon. Sato on kuulemma runsas ja liiankin hyvä. Teen tästä pyttipannua.

Ai hei, minulla on vielä yksi mielipide. Tajusin ja sanoin tämän teini-ikäisenä ja sain vastustusta. Mielestäni olen edelleen oikeassa. Huomasin, että lähes kaikki maailman pomusiikkihitit ja rockbiisit on laulettu englanniksi. Ja niissä voi olla hienojakin kielikuvia ja sanavalintoja. Mietin, että jos olet sattumalta syntynyt englanninkieliseksi, esim. Englannissa tai Amerikassa, niin sinulla on melkoinen etu ja valttikortti muihin nähden jo taskussa ennen kuin alat säveltää. Se, että osaat vaivatta ilmaista itseäsi laulun sanoissa tarkalleen kuten haluat. Tai laulajana ääntää ne heti oikein, vaikeimmatkin sanat. Muut väkertävät ja mongertavat sitä englannin taitoaan vieraana kielenä ensin kasaan ennen kuin voivat ensinnäkin sanoa sillä jotain järkevää, ja toisekseen ääntää sen niin uskottavan korrektisti, ettei se häiritse biisin kuuntelua.

Ja muut tähän, että: "No onhan se englanti helppo oppia ja opetella, ei siinä niin suuri kynnys ole, kuka vaan voi tehdä biisin englanniksi." No tässä kun yläasteella väänsi sana sanalta englannin taitoa kasaan hirveällä pänttäämisellä, niin enhän minä nyt kokonaisen vieraan kielen sujuvaksi opettelua kutsuisi helpoksi ja yksinkertaiseksi, sellaiseksi "tosta vaan ja äkkiä se käy" -projektiksi, en ollenkaan. Onhan se nyt eri asia, että joudut laulunsanojasi pläräämään sanakirjasta, että "mites jos mä haluaisin sanoa ton noin". Lisäksi puuttuu kulttuurinen ymmärrys ja kasvaminen ympäristössä, joka antaa eväät siihen, mitkä sanonnat ja kielikuvat ovat missä tilanteessa usein käytettyjä. Ja englanninkieliset vain porskuttavat itsestäänselvällä tietoudella. Onhan se niin. Onhan siinä nyt hyvänen aika ero, onko se äidinkieli vai vieras kieli.

Totta kai hyvin monet bändit ovat myös tehneet maailmanlaajuista legendaarista uraa muista maista käsin englanniksi, ja se onnistuu toki. Mutta mietin tätä lauluntekijän näkökulmasta, että siinä on yksi ylimääräinen kynnys heti alussa.

Tukka ennen kampaajakäyntiä...

ja jälkeen.

Mielipiteitä

Pohjoisessa Hollannissa on tullut jäätävää tihkua ja alijäähtynyttä vettä, joka kuorruttaa kadut hetkessä oikein peilijääkerroksella. Ihan kokonaisella. Uutisissa näytettiin monta filmiä, joissa perheet luistelevat kotikadullaan, luistimet jalassa vetävät täydellisellä jäällä, ja yhdet pelasivat jääkiekkoakin. 

Meillä on hitusen plussaa, mutta hyvin kylmä tuntu ja lisäksi hyytävä tuuli usein. Eikä näy oikein loppua talvelle. Se sama Siperian kylmäkupla, joka on täysin jumittunut paikalleen ja kylmettää Suomen, vaikuttaa meille saakka.

Putkimies kävi, ja sen pomo. Oikein mukavia. Harkitsivat ratkaisuja ja sitten laitettiin kaksi ensimmäistä helposti toteutettavaa yritystä paikoilleen. 

Ongelma on se, että monta kertaa vuodessa, epäsäännöllisesti mutta aina uudestaan, ilmaus ei toimi ja siksi suihkun lattiakaivossa pulputtaa vettä kun ala- tai yläkerran vessan vetää. Siellä on katsottu kameralla putkessa jo monta kertaa ja tulos on aina se, etteivät putket ole tukossa mistään töhnästä, vaan kyse on vain ilman kulkemisesta ja ettei se pääse sieltä ylös. 

Se on vaikuttavaa, kun putkimies sanoo yläkerran kylppärissä, että "mä oon kuljettanut kameran tästä jo kadulle saakka viemäriä pitkin, ja kaikki on ihan vapaana." Ehkä se ilmausventtiili kylppärin nurkassa on myös jotenkin huono mekaniikaltaan, se jumittuu kuulemma välillä kiinni. 

Ennen suurta kylppäriremonttiamme monta vuotta sitten nurkassa oli korkeampi putki ja nyt laitettiin sellainen taas takaisin, joka kohoaa pään korkeudelle. Ja lavuaarin alle putkistoon sai lisäpalana ilmausventtiilin myös ekstrana. Rukoilkaamme! Että nämä ratkaisut auttavat. Koska seuraava on se, että pitäisi yhdistää ilmausputki katon tuuletusputkeen jotenkin, ja silloin ei olisi enää tilaa seinäkaapille, oranssille hienolle vaivalla etsitylle ja kaakeleihin poratulle seinäkaapille, joka on olennainen jokapäiväisten tavaroiden paikka. Se ei mahdu mihinkään muuallekaan.

Putkimiehen hassut:

a) Putkimies oli kaksikymmentä minuuttia liian aikaisin ovella ja minä olin vielä yöpuvussa. Paniikissa jotain päälle. Sitten kun hän lähti hakemaan varastolta materiaaleja, ehdin pukeutua kunnolla. b) Putkimies pyysi minulta parasetamolia päänsärkyyn, kun ei löytänytkään omiaan autosta. Sai mukaankin päivän jatkolle kaksi. Meillä on suurpakkaus, siitä riittää. Sanoin lopuksi tablettilevyä tihruten, että "täytyypä vielä varmistaa, että tämä todella on parasetamolia enkä ole syöttänyt sulle jotain outoja pillereitä", ehe he. c) Putkimies soitteli virkapuhelimellaan apua ja sanoi "pomo tulee nyt", ja sitten ovella oli lyhyt nainen. Vaikka nykyään kuka vain voi olla mitä vain ja tiedostan sen hyvin, yllätyin silti (iloisesti), kun putkimiehen pomo olikin lyhyt nainen. d) Putkimies katsoi Kemijärven pikajunan kylttiä, hoksasi että minä olen Suomesta, ja kyseli Suomesta. Olohuoneessa on Santa Claus Expressin metallikyltti, joka on hankittu VR:n myynnistä lailllisesti Suomen Rautatiemuseosta Hyvinkäältä tapahtumapäivänä. 

Kaikissa näissä tapauksissa olen iloinen, että asumme vuokralla ja maksamme pientä kuukausimaksua huoltosopimuksesta. Korjaajat voi tilata sen nimissä paikalle aina kun jokin hajoaa, ja lasku ei tule meille.

Olen tässä keräillyt ja hautonut muutamia elämänkokemuksen muovaamia mielipiteitä, joista en aio perääntyä ja joista ihmettelen, miten niin aina löytyy niille vastustaja, koska se on ihan absurdia. 

Monet asiat ovat monitahoisia ja aika usein minulla ei ole selkeää mielipidettä, koska näen asiat yhtaikaa eri vinkkeleistä. Useimmiten en myöskään koe tarvetta muodostaa mitään selkeää ja voimakasta mielipidettä. Mutta nämä tapaukset nousevat yhä uudestaan tietoisuuteeni ja näissä minulla on vakaumus, että olen oikeassa.

Ensimmäinen on se pöyristys, että minut laitettiin autokoulussa Bonnissa (30 vuotta sitten...) heti ensimmäisestä sekunnista alkaen ajamaan ajotielle, vaikken edes tiennyt, miten auton saa liikkeelle. En tiennyt polkimista mitään, tai vaikka vaihteista. En ollut koskaan istunut ratissa. Luulen, että useimmat nuoret ovat harjoitelleet salaa jonkun sukulaisen kanssa syrjässä edes niin, että saavat auton liikkeelle ja tuntevat kaasun, jarrun ja kytkimen toiminnan. Minulla oli nollatilanne. Mutta kadun laidasta lähdettiin suoraan puskemaan vilkkaalle kaupungin kadulle autojen väliin. 

Minun mielestäni on typerää, ettei oppilaalle anneta ensin parkkipaikalla edes kymmenen minuutin perehdytystä auton perustoimintoihin. Keneltä se olisi pois, jos ensin saa kokeilla, miltä tuntuu kaasu ja jarru ja ohjaaminen? Silti minä siis jostain syystä tapaan aina vain ihmisiä, jotka ovat eri mieltä. "Eiku siitä vaan kadulle, sunhan pitääkin oppia ajamaan liikenteessä. Siellä on se oikea tilanne, muiden seassa. Ihan oikein mennä sinne heti." Ei hemmetissä. Jos taidot ovat sellaisia, että moottori sammuu seitsemän kertaa minuutissa koska et vielä osaa pitää sitä elossa, niin tosi kiva olla siellä tukkimassa autoletkaa ja risteyksiä. Pyydän vain kymmentä minuuttia tutustua autoon ennen kuin pitää lisäksi ruveta tarkkailemaan kadun liikenneruuhkaa ja liikennesääntöjä.

Nyt kun katselen esim. hollantilaisia nykyisiä autokouluja netistä, moni niistä kertoo, että ensimmäisen tunnin alussa tutustutaan ja säädetään autoa ensin rauhallisella paikalla ennen kuin lähdetään liikenteeseen. Niin. Juuri näin. Minulle sitä ei suotu ja se on edelleen vääryys. 

Seuraava aihe on se, kuinka aina kaikki toitottavat, kuinka helppoa on oppia automaattivaihteet. Meillä on töissä esim. vuokra-autoja automaatilla enkä ole koskaan ajanut sellaista, ja olen siitä epävarma. En haluaisi joutua yhtäkkiä siihen tilanteeseen, että minun pitää ajaa automaattia. 

Uskon, että se on helppoa, mutta se on minusta liioittelua, kun minulle sanotaan, ettei siihen tarvitse MITÄÄN perehdytystä. Onhan siinä niitä kirjaimia, joiden merkitys pitää oppia! Kyllähän se keppi laitetaan ajoasentoon ja parkkiasentoon ym. ja pitäisi kerran saada tietää, mikä on mikäkin ja milloin niitä käytetään. Siis ihan kahden minuutin selitys kokeneelta kuskilta. Pliis. "Ei siihen MITÄÄN opetusta tarvita!" Jaa ei? Lähden sitten ajamaan peruutus- tai parkkivaihteella, kun kyllähän se pitäisi tietää ilman neuvoja?

Näen netistä, että ne kirjaimet ja niiden käyttötarkoitus on tosiaan äkkiä selitetty. Mutta tarkoitankin ihan kirjaimellisesti, että JOKIN opetus tarvitaan, edes kaksikymmentä sekuntia. Silti minulle kaikki väittävät, että ei, siitä vaan ajamaan. Kamoon, ihmiset.

Kolmas on kouluajoilta. Se, kuinka meidät, klassiseen musiikkiin aiemmin keskittyneen musiikkiluokan kuoro, tuosta noin vain pyydettiin integroitumaan ns. Big Bandiin yläasteella. Kukaan meistä ei tiennyt, mikä on Big Band. Kukaan meistä ei ollut kuullut sen tyyppistä musiikkia; me tulimme moteteista ja kristillisistä veisuista. Sitten iskettiin kulunut nuottikopio käteen, että tosta noin. Täysin tuntemattomia kappaleita, joiden tyylistä meillä ei ollut käsitystä. 

Ihmettelen, että kenellekään ei koskaan tullut mieleenkään kuunteluttaa meillä yhtä esimerkkiä, miten tällainen kappale on jollain taltioinnilla laulettu. Mikä on sen volyymi ja swingi. Miltä sen pitäisi kuulostaa. Yleisössä varmasti oli enemmänkin sellaisia, jotka tunsivat sen kappaleen jonain esitettynä versiona ja voivat sitten alkaa vertailla meidän aneemista lauluamme siihen. Me emme edes tienneet, mitä me tavoittelemme. 

Toki sinä aikana ei ollut internettiä eli musiikinopettajilla ei helppoa keinoa laittaa pyörimään joku laulu. Mutta eikö ollut edes mitään C-kasettia, ääninauhaa tai LP-levyä, jolla olisi voinut tutustuttaa meidät edes kerran kappaleeseen, jota meidän on tarkoitus esittää yleisön edessä? Luotettiin noin täysin opettajan suullisiin ohjeisiin. 

Minusta tämä on edelleen typerä metodi. Tosin ehkä yleinen kaikessa kuorolaulussa, vaikkakin nykyään on netti optiona jokaiselle itsekseen. Kuinka paljon paremmin olisi voinut saada käsityksen kappaleesta, kun kuulisi sen edes kerran ammattimaisena esityksenä. Olen meinaan sitten aikuisena kuullut joitakin niistä kappaleista sattumalta ja tajusin, että minulla oli ihan nolla mielikuvaa niistä silloin kun niitä piti kylmiltään alkaa laulaa.

Tätä mielipidettä ei ole kukaan aktiivisesti vastustanut, mutta jälkikäteen läimäytän otsaani, että eikö musiikin opetuksessa kenellekään tullut mieleen kuunteluttaa kappaleita oppilailla oppimistarkoituksessa. Miten älytöntä.