Kotijumppaa, nallebingoa ja karanteenikaakaota

Kuntosali, joka on kiinni, lähetti linkin onlinevideoihinsa. Siellä ohjaajamme hyppelevät 30 minuutin jaksoissa, joita voi kotijumpata.

Nyt ei ole tekosyitä, nyt on pakko liikkua. Ei ole meinaan sen verran käsi eikä into liikahtanut, että olisin tällä välin etsinyt itselleni jonkun youtubejumpan ja alkanut tehdä.

No olen minä käynyt kävelyillä ja pyöräilyillä kuitenkin. Jopa ylämäkipyöräilyllä. Tai maalla pellon välissä, jossa lisävastusta toi tuuli sekä kuoppainen hiekkatie, jota sai ähistä.

Cool, täällähän on ihan upea pyöräcrossrata pusikossa. Tämän tosin löysin kävellen, pyörällä en ole vielä kokeillut.

Rangaistuksena kolmen viikon jumppaamattomuudesta valitsin sitten Miken räjähtävän kuntojumpan. Joo. Lääh. Tuli todistettua, ettei hikijumppaan muuta välinettä tarvita kuin se ohjaaja, joka sanoo, että ”no ni, ja vielä 6 kertaa!” Ja jolle voi vastata: ”Joo, tee sä vaan keskenäs vielä 6.”

a) hiki b) hengästys. Liikkatunti out of hell. Päästäkää mut pois täältä jumppasalista. Eiku mä olenkin kotona olohuoneessa.

Ensi kerralla otan kyllä pilateksen tai jotain muuta rauhallisempaa.

Kun minulla pari viikkoa sitten etätöiden alkaessa oli Matti ja Teppo -humppavaihe, niin nyt olen edennyt Leevi and the Leavings -vaiheeseen. En tiedä onko se sitä parempi, mutta vähän erilainen kulttuuri-ilmiö.

Pomo soitti etätöihin asiallisesti, Teams toimii.

Lounastauko kotitoimistossa.

Ja tukka kasvaa ja kampaaja on kiinni.

Moottoriteiden nopeusrajoitus 100 km/h tuli voimaan koko Hollannissa just ennen kuin kansa lopetti autolla ajamisen lähes kokonaan. Vain illalla klo 19 jälkeen saa ajaa nopeammin. Uudet liikennemerkit paljastettiin teippirastien alta sillä viikolla kun vielä menin töihin päivittäin. Kyllä se on ihan eri fiilis ajaa satasta 130:n sijaan. Kaikki tuntuu slow motion -filmiltä. Se vaatii tottumista.

Aika hyvin ihmiset tottelivat jo ensimmäisinä päivinä. Muutama ohittaa ja ajaa edelleen 120-140. Ajakoot. Poliisilla on teoreettisesti siviiliautoja liikenteen seassa valvomassa.

Mutta eiköhän tämä eristystilanne rauhoita menoa muutenkin. Sopii fiilikseen.

Soosista jäi yli tilkka kermaa, joten siitä oli pakko tehdä iltakaakao kermavaahdolla.

Uneni ovat yhä enemmän persiistä ja ahdistavia. Edellinen päättyi sairaalan kaaokseen. Sitä ennen oli kokouksen ja liikematkan kaaos. Myöhästyin matkasta, koska en löytänyt kenkiäni ja sitten kujin koko päivän märillä sukilla kylmällä sateisella jalkakäytävällä. Onneksi ulos alkoi muotoutua hauska teemapäivä ja opiskelijabileet. Sairaalassa ehkä positiivista oli se, etten ollut potilaana, vaan vierailupäivän vierailija ja tarjouduin auttamaan psykiatrian sairaanhoitajia hallitsemaan tilannetta, jos vain voisin. Mun unikirja vähän laittaa huutomerkkiä, jos unessa on potilaana, koska silloin on melkoinen kriisi päällä.

Doris kävi lintulaudalla.

Mieheni katsoo nyt paljolti telkkaa kuulokkeilla silloin kun yritän tehdä töitä tai lukea. Niitä James Bondeja, tai ajankohtaisia uutiskatsauksia. Nyt kun sieltä kuuluu joku ihmetyksen ääni ”Huh, uijui” tai ”Uups”, niin en koskaan tiedä, koskeeko reaktio jotain James Bondin temppua ja takaa-ajoa vaiko talousuutisia tai koronatilastoa. Sopisi molempiin.

Tätä mun korona-ulkoilulookin väriyhdistelmää ei nyt pelasta enää mikään. Jos on jo brutaalin vihreä takki, oranssit housut, tummanvioletit kengät ja tomaatinpunainen kaulaliina, niin se on yks ja sama minkä pipon siihen yrittää yhdistää. Vaihtoehdot ovat turkoosi, sinapinkeltanen ja violetti. Anteeks.

”Katson koivumaisemaa ja yymmärräään....”

Laitoin nallen yläkertaan ja meidät nallekartalle. USA:ssa ja monessa maassa on  kampanjana laittaa ikkunaan pehmonalle, jotta lapset voivat vaikka kävelyllä äidin tai isän kanssa kiertää katuja ja etsiä niitä ikkunoista. Tylsyyttä vastaan ja ilahduttamisena kriisiaikoina. Perheen kesken saa täällä mennä kävelylle vielä. On myös printattavia listoja tai nallebingoja, joihin voi kirjata havaintonsa, minkälaisia nalleja näkyi ja kuinka monta sai kerättyä. Ja on maanlaajuinen karttasivusto, jossa nallejen sijainnit voi zoomata.

Hollannin nallet ja vähän Belgiankin.

Näin niitä sitten löytyy korttelikävelyllä.

Eaimerkki nalle-tuloslistasta.

Naapureillakin on karhuja ikkunassa, täältä löytyy sitten bonusnalleja useasta talosta vaikka olin ainoa, joka ilmoitti meidän kadun viralliselle kartalle.

Nyt. Ensi viikonloppuna on se sopiva aika vaihtaa piha ja vaatevarasto kesävaihteelle.

Sekalaisia tunteita, hissutteluelämää ja ihan oikeita töitä

Persus puutuu etätöissä. Tekemistä tunkee niin paljon että piti oikein tehdä töitä koko päivä. Huomaan, että on kuukauden tilinpäätös päällä, ja sen kiireen huomaa jopa kotona etätöissä. Ihan se sama stressi siirtyneenä toimistolta kotiin.

Tein pari aurinkotervehdystä välillä, koska alkaa tuntua siltä, että lihakset joko jäykistyvät tai surkastuvat kohta istumisesta ja liikunnan puutteesta.

Hieman ehkä kaduttaa, etten hoitanut tuoliasiaa silloin kun maailma oli vielä normaali ja Ikeat auki. Vanha rullallinen säädettävä työtuolini ei enää ole ihan parhaassa terässään ja minusta sen istuinosa on aavistuksen vinossa. Nyt kun sillä saakin yllättäen istua viikkokaudet, saan varmaan jonkun asymmetrisen lihassyndrooman selkään. Olisi pitänyt hankkia uusi jo aikaa sitten.

Kotona tai toimistolla, itse kehitellyn taulukon parantaminen on parasta aloittaa tosiasioiden toteamisesta.

Tähän on hahmoteltu Amy Winehouse ja Rehab-biisin sanoja.

Huomaan ihan vilpittömästi kaipaavani työkavereita. Juttuja niiden kanssa. Olla tiiminä toimistolla. Tekisi mieli laittaa ryhmächattiin sellaiset itkevät emojit ja ”Mä kaipaan teitä!”

Siinä tunteessa on ystävyyttä, ja kiitollisuutta siitä, että meillä on yleensä niin mukavaa yhdessä.

Eli tuleehan sieltä jopa se kiitollisuus. Senhän tämä tilanne tulee kirkastamaan, mitä kaipaa silloin kun asiat eivät ole normaalisti, eli mistä ja kenestä on syytä olla kiitollinen silloin kun se on olemassa ja toiminnassa.

Kuka olisi uskonut, että tällaista tapahtuu. Ja talous romahtaa kokonaan.

Meillä oli kivat toimivat rakenteet yhteiskunnassa ja asioilla oli tarkoituksensa; sen tärkeyden huomaa silloin kun ne lakkaavat toimimasta. Todellakin yhtäkkiä kaikki vanhemmat arvostavat nyt opettajia ja huomaavat, etteivät ne ongelmat johtuneetkaan opettajista, vaan ihan niiden omista pikku riiviöistä, joiden pitäisi nyt muka käydä kotikoulua.

Ja jos tämä kaikki on vasta alkua.

Toimistolla yksi vanhan roinan harrastaja tarjosi neuvostoliittolaisia kaasunaamareita.

Salkun tarrra ainakin on oikeasti Leningradin fanerikombinaatista.

Työpäivänä valmiina päiväkävelylle. Aurinko paistaa mutta kylmä tuuli vaatii pipoa.

Keukenhof raukka ei avaa koko sesonkina, 7 miljoonaa kukkasipulia istutettuna, joita ei nyt kukaan näe. Aloittavat jo virtuaalisten videokierrosten valmistelun.

Minulla on luettavana 2 kirjaa ja 2 lehteä. Yhden ostin kaupasta, kun Kodin Kuvalehteä ei kuulunut vielä 10 päivää ilmestymisensä jälkeenkään. Tuli se lopulta sitten. Ja on muitakin harrastuksia ja velvollisuuksia jonossa. Mutta ei minulla ole aikaa, minä olen töissä. Etätöissä tai oikeasti töissä.

Harmittaa vähäsen, että maailma on karanteenissa, mutta minä olen edelleen maailman turhimmissa töissä tuhlaamassa niille jokaisen päiväni. Tosi niinku mielekästä istua jossain excelissä 9 tuntia päivässä.

Tosin jos kohta tulevat lomautukset niin saa nähdä miten suu pannaan kun palkka loppuu. Saattaa vituttaa sekin.

Niinku ihan jännä kokemus tämäkin, odottaa, että onko tämä päänsärky vain migreeniä vai tuleeko nyt korona, jonka ekoja oireita on päänsärky. Oikeasti pelätä sitä, että nyt meillä on se.

Migreenilääke tuntui toimivan eli minulla oli ehkä vain migreeni. Miksi miehelläni on koko ajan pikkuflunssa ja päänsärky, sitä en tiedä. Kuumetta tai yskää sillä ei ole.

Mind shift, näkökulman vaihto ja kiintoisaa sekin kokemus, alkaa miettiä sitä siltä kannalta, että jos minä olenkin se, joka on vaarassa tartuttaa muita. En se, jonka on suojauduttava muilta. Vaan se, jonka on suojattava muita itseltäni. Jos minä olen se kantaja ja mihin menenkin, esim. toimistolle sen yhden kerran viikossa, tarkoittaa sitä, että levitän sen muille.

Jos minulle nyt nousisi se kuume, niin kyllä minua hävettäisi kertoa esimiehelle ja muille, että ne ovat ehkä saaneet sen minulta. Nolottaisi ja vituttaisi. Tuskanhikihän tällaisesta tulee. Jos olisin sen aavistaen tai ehkä tietäen silti ollut toimistolla ja saattanut muut vaaraan.

Onneksi minulla on etätöitä ensi viikon torstaihin saakka. Voin olla rauhassa eristyksissäni varmuuden vuoksi.

Kyllä se alkaa meistä molemmista tuntua siltä, että on edesvastuutonta työnantajalta vaatia meitä menemään työpaikalle enää ollenkaan. Katastrofi laajenee ja se piru vaanii kaikkialla. Se on hengenvaarallinen tauti.

Ja koivu hullu kukkii jo ja aiheuttaa allergiaa.

Tehtiin iso lista ja menin markettiin hankkimaan yli viikoksi aterioita. Kaupan täti desinfioi ruokakärryjen kahvat aina jonkun palautettua ne. Oli melko vähän väkeä, joten ei tarvittu jonottamista ulkona. Useimmat yrittävät navigoida niin että etäisyys muihin pysyy.

Mutta hidasta se ostosten teko on kun pitää lisäksi koordinoida ja oikeasti odottaa, jotta pääsee johonkin hyllyväliin, jos siellä on jo liikaa väkeä. Tai odottaa, että hyllyn täyttäjä saa hommansa tehtyä. Pidän käsineet kädessä koko kauppareissun ajan muutenkin varotoimenpiteenä.

Kävin pyöräilemässä myös. Kylmä viima tuntuu korvissa. Nyt on niin kuivaa, että hiekkapilvet leijailevat maaseudulla, kun auto ajaa ohi. Pölypilvi liikkuu yli maiseman ja pitää katsoa, ettei saa hiekkaa silmiinsä.

Yksin on hyvä käydä kävelyllä. Kolea kevään tuuli viuhuu tyhjillä kaduilla, ja vastaan ajaa vain poliisiauto. Joka nykyään oikeasti valvoo, ettei kokoonnuta ryhmiin.

Mikä dystopia, mikä leffa.

Eilen oli se sama kissa samalla tennishallin kulmalla ja juoksi luokseni silitettäväksi. Se kulki ympäri vaikka kuinka pitkään. Tunnistin sen valkoisista sukista, että se on se sama vanha kaveri. Kuin Bill Clintonin kissa Socks.

Sitten tuli iso dobermanni, joku sellainen 80-kiloinen koira hihnassa ohi. Kissa loikki pusikkoon turvaan ja katseli sieltä. Koiranvonkale ärisi ja läähätti ja kiskoi täysillä kissan suuntaan. Onneksi sen isäntä oli myös ainakin 80-kiloinen vonkale ja kiskoi koiraa remmistä takakenossa vastaan.

Mieheni otti jonkun filmikanavan ilmaisen kahden viikon koejakson ja katsoo James Bondeja aikajärjestyksessä. Vaikka Hollannin telkkari on kyllä myös kaivanut arkistoistaan kaikenlaista katsottavaa, 80-luvun sketsiohjelmia ja vaikkapa 6 tunnin pituisen tallenteen 200 km mittaisesta Elfstedentocht-matkaluistelukilpailusta vuodelta 1985.

Istuin pihalla, +14 ja aurinkoista. Koska huomenna ei voi enää istua ulkona, tulee +7 ja pilvistä ja räntää ja rakeita ja pohjoisviima. Luin pihatuolissa Päiväkirjaklubia, jonka onneksi vanhempani lähettivät paketin mukana. Sitä saa nauraa ääneen. Ne teinit. Realismia parhaimmillaan.

Siirsin pihan raivaamisen myöhempään, koska kohta tulee yöllä miinus viisi. Jokainen siellä vielä makaava vanha karike suojaa mahdollisesti uusia silmuja ja taimia. Siellä ovat akileijat jo kahden kämmenen korkuisina lehtinä, delaavatko ne kaikki pakkaseen kohta? Niinku onks pakko, miinus viis?

Viime viikollakin oli otsikko, että tulee niin kylmä yö, ettei sellaista pakkaslukemaa ole nähty koko tänä talvena oikeiden talvikuukausien aikaan kertaakaan. Niinku miks? Tuolla on vaikka mikä nupulla jo. Joskus se luontokin on kyllä sellainen, että ”haista vaan säkin keskenäs”.

Mun lempparimeemit tähän mennessä:

Eksymistä kotikulmilla

Nyt kun uudet asiakasmäärän rajoitukset ruokakauppoihin tulivat voimaan, niillä on onlinetilauksia niin paljon, etteivät ehdi toimittaa. Jos nyt tilaa, saa ruokansa vasta 10 päivän päästä. Huoh. Jotkut kaupat ovat lopettaneet toimituspalvelun kokonaan, koska eivät pysty.

Kaupat saavat siis ottaa sisään asiakkaita vain yhden per 10 neliömetriä liiketilaa. Jos luku täyttyy, uusien asiakkaiden on jonotettava ulkona vuoroaan.

Jos taloudessa jollain on kuume niin muidenkin on oltava eristyksissä virallisesti, edes kauppaan ei saa mennä.

Ja sitten on kiva tietää että elintarvikkeiden tilauksessa kestää 10 päivää. Mieti niitä jotka ovat oikeasti eristettynä, jotka eivät saa mennä sinne markettiin ja ovat sairaana kotona. Eivätkä saa ruokaa. Ei sillä pizzataksilla ehkä halua elää kahta viikkoa varsinkin kun se on ainoa aamupalakin, jos muut varastot alkavat loppua.

Jonkinasteinen säilyvän ruuan hamstraaminen tai kotivaran kerryttämien alkaakin näyttäytyä ihan asiallisena toimintana. Nyt kun ruokakauppaan meno alkaa tulla yhä hankalammaksi tai mahdottomaksi asiaksi.

Eikä siellä todellakaan ole kaikkia tuotteita enää. Jatkuvasti nenäliinatkin lopussa.

Eteläisessä Hollannissa on Baarle-Nassaun kunta, jossa risteilee Belgian ja Hollannin raja aivan siksakkina pitkin kylää jostain käsittämättömistä historiallisista syistä johtuen. Itse asiassa siellä on epämääräisiä pikkulänttejä Belgiaa keskellä Hollannin aluetta. No tällä hetkellä maissa on keskenään erilaiset rajoitukset, eli vaatekaupat ovat kiinni Belgiassa, mutta saavat vielä olla auki Hollannissa. Lisäksi Belgia on laittanut maan rajat erittäin tiukasti kiinni.

No, Baarle-Nassaussa on vaatekauppa, joka sijaitsee rajan päällä niin että osa liiketilasta on Belgiaa ja osa Hollantia. Hollannin puoli on auki, Belgian kiinni ja merkattu eristysnauhoin keskellä kauppaa. Luin lehdestä, että eräskin miesasiakas seisoi vaatekaupassa Hollannin puolella eikä voinut kuin nauraa, koska ei saanut ostaa kauluspaitaa, sillä ne sijaitsivat Belgian puolella.

Soitimme entiselle naapurillemme, johon pidämme edelleen yhteyttä; hänellä oli synttärit. Rouva ei missään nimessä saa saada tautia, sillä hänellä on takana jo sydänleikkaus ja keuhkokuumeita. Hän kertoi silti saaneensa vieraita, mutta ihanan luovasti määräyksiin sopivasti. Sukulaiset olivat tuoneet kukkapuskaa jakkaralle oven taakse, vilkuttelivat parin metrin päästä, ja laittoivat ison kaiuttimen oven taakse soittamaan partymusiikkia. Symppistä, että näin keksivät turvalliset bileet ja ilahduttivat.

Kävin vapaapäivänäni pyöräilemässä. Tunturin eka ulkoilutus. Miten kevyttä ja mukavaa pyöräily onkaan! Tuntuu siltä, ettei mikään lihas tee mitään työtä, ja silti liikun vaikka kuinka nopeasti. Jopa moottoritien sillalle nouseminen meni kevyesti, ja se on Hollannin ainoa ylämäki.

Kävin pellon takana junaradan yli, ja maaseudulla oli uusia aurattuja uria ja pellon peittävä liina, joka aaltoili tuulessa kuin meri ikään. Traktori jyrisi ohi. Usealta pihalta kuului pensasaidan takaa ”kukkokiekuu” ja yhden maalaistalon ovella kuopi kaksi kanaa, musta ja valkoinen.

Jostain kuulu ”bää-ää”, vuohi, ja näin myös lampaita. Ja peurat, jotka makasivat ”turvallaan” eli todellakin kaula pitkänä ja turpa maassa, alaleukaansa niittyyn nojaten.

Pari puuta kukki upeasti valkoisin tai vaaleanpunaisin kukin. Täällä sentään pääsee melko helposti maaseudulle päin, jossa on tyhjää.

Ja löysin hienon vihreän kaistaleen moottoritien ja asuinalueen välistä. Siellä on aidattu koirien ulkoilupuisto. Eri kohdista menee poikittaispolku ihan huomaamatta ja kapeana asuinkadulle ja tajusin, etten tunne niitä nurkkia ollenkaan, vaikka ne ovat hyvin lähellä meitä. Lopulta ajoin sieltä pois ja huomasin hämmästyneenä, että tulen takaisin ihan kotikulmilla.

Aurinko oli kirkas ja minulla oli aurinkolasit päässä. En siten nähnyt yhtään mitään kännykkäni näytöstä ja näpsin kuvia summamutikassa maiseman suuntaan tähtäillen; "kai siinä jotain sitten jälkeenpäin näkyy".

Jos pian on enää lupa mennä kilometrin säteellä kodistaan kävelylle, löysinpä ainakin tämän uuden kaistaleen, jossa on vihreän idyllin illuusio. Ja jossa voi myös helposti pitää etäisyyttä muista.

Toisena päivänä vein mieheni ulos sinne tuntemattomiin kortteleihin. ”Ahaa, tämä nurkka. Nämä talot on aika uusia. Tässä oli ennen hiekkatie. Tämä kaikki oli peltoa.”

Näytin myös hylätyn tontin, jossa viimeksi joku poika maastopyöräili. Siellä oli ihmeellisen punaruskea maaperä. Mentiin sinne ja nähtiin, että maassa näkyykin punaista urheilukenttälattiaa ja valkoista viivaa: mikä tämä on ollut? Mieheni tajusi: ”Tämä oli ennen tennishalli! Tässä oli sellanen kupurakennus tai kuplahalli.” Perustuksetkin näkyvät laidoilla, sementit.

Siitä on siis poistettu rakennus muttei sen vertaa purettu, että olisi lattiarakenteet poistettu tai murrettu. Siinä ei pääse metsä kasvamaan kun kasvit eivät pure maaperään lattiapäällysteen läpi. Päällä on vain saarekkeita multaa ja mutaa sen verran, että jotain sammalta ja heinää kasvaa.

Ja siellä vieressä oli kissa aidalla ja se hyppäsi heti meille juttelemaan.

Joku työpäivä tein lounaskävelyn taas eri kadulle. Se oli ihan parin kadun päässä, ja taas oli taas sellainen spacy tunne, kun tajusin, etten ole ollut täällä koskaan enkä tiedä, missä hitossa edes olen. On se jännää kun voi käydä eksymässä ihan kotinurkilla ihmeissään.

Siellä tehtiin rivitalon kattoremonttia. Kaipa ne pitivät etäisyyttä. Yksi työläinen alkoi juuri huutaa kadulta muille: ”Laitanksmä kahvia tulemaan?” Laita vaan jos multa kysytään.