Hyvin pieni vappu

Miten pervo kylmä tuuli. Muutoin aurinko kuumentaa kunnolla ja olisi ihan bikinisää, jos ei olisi tuota viimaa idästä tai pohjoisesta koko ajan ja joka päivä. Pihassa kun istuu, häiritsee että puuskittain lehden sivut ja ruokapakkaukset ja nenäliinat lentävät johonkin. Varjossa on tuulen takia vähän liian viileää ja pitää ottaa villatakki päälle. Auringossa taas en voi kauan istua, ettei ala iho palaa.

Ihan hirveät siitepölyt kerroksena kaikkialla, ei ole pitkään aikaan satanut. Jopa vähän apokalyptisen epäilyttävä tunnelma, kun viikosta viikkoon on jokainen päivä pelkkää sinitaivasta eikä koskaan näy yhtäkään pilveä. Mutta nyt viikonloppuna pitäisi tulla joku ukkoskuuro ja sadekuuro. 

Syreeni on upeassa paksussa kukassa. Piha kyllä kaunistuu silmissä, kun kaikki täyttyy vihreällä.

Tämä liian hyvä sää jotenkin myös tekee sen, että en saa asetuttua sisään tekemään palapeliä vaikka tahtoisin. Koska "pitää istua pihassa ja lukea siellä ja juoda pihakahvit ja nauttia vehreydestä ja säästä". 

Illalla taas kun yritän aloitella palapeliä, niin sittenkin aina mieheni löytää telkkarista jotain liian mielenkiintoista katsottavaa eli lähinnä dokumentteja: tulee yllättäen ennestään tuntematon Air Crash Investigation, tulee Airport Lost and Found, Toronto Airport, Ambulance UK, ja nyt on taas uudet kaudet Schipholia ja Amsterdam Centraal -rautatieasemaa. Ja perjantaisin katson The Voice of Hollandia, josta puuttuu enää finaali. Ja tuli myöskin huomaamatta seurattua koko kausi "Flikken Maastrichtia" eli Maastrichtin kyttiä, joka on perinteinen fiktiivinen rikossarja. Kausi oli ilahduttavan laadukas juonenkäänteineen.

Vähitellen tämä aika rientää enkä missään nimessä ehdi hankkia ja lukea uusia e-kirjoja vaikka luulin, että otan lukumaratonin tähän väliin.

Meillä pesii nyt sepelkyyhky murattipuskassa, joka roikkuu aidalta. Ihan surkeat heikot heiluvat pari oksaa, voihan yritys. Sehän on tiedossa, että kyyhky laittaa noin kaksi oksaa ristiin ja sanoo, että jaahas, siinä on pesä. Mutta tuossa ei ole oikein mitään materiaalia. Saa nähdä, pysyykö siinä munat ja poikaset. Kovasti siinä nyt haudotaan. 

Ymmärrän tietysti, että nyt kun naapurin iso kuusi on poissa, niiltä puuttuu pesäpaikkoja ja ne yrittävät nyt sitten mitä vain muuta sen lähistöllä. Sikäli ne ovat hyvässä paikassa meidän pihassamme, että me emme niitä häiritse. 

Kampaajalla raavittiin sinisten värien viimeiset jämät purkeista ja ne riittivät juuri yhdeksi kerraksi. Nyt pitää vielä käyttää pinkit ja violetit loppuun. Päätin nimittäin, että vähitellen lopetan tukan värjäämisen ainakin toistaiseksi. Sovittiin kampaajan kanssa, että käytämme hyllystä pois ne henkilökohtaisesti vain minulle tilatut varastot, joita siellä vielä on. 

En enää jaksa istua pitkiä blondeeraussessioita, joissa menee puoli päivää. Ja maksaahan se myös jotain. Jos pärjäisin seuraavaksi taas luonnollisella värillä. Vaan on siinäkin tottumista tietysti monen vuoden shokkivärien jälkeen.

Kävin huonekalukaupassa katsomassa uutta tyynyä minulle, koska vanha on muhkurainen. Voihan sen Ikean pestä, mutta ei siihen mikään auta, että se on paakkuinen eikä tasaannu enää, vai. Toivoin oikein littanaa tyyynyä, koska ohuimmatkin ovat minulle useimmiten liian paksuja ja tuntuvat niskassa pahalta. No olihan siellä littana ja se oli nimeltään "lasten tyyny". No sama se, se oli ihanan ohut kerrankin.

Purin tyynyn muovista olohuoneessa ja 10 sekuntia sen jälkeen Jip makasi sen päällä torkkumassa. Sen jälkeen kissat riehuivat ja tyyny sekä istuinpehmuste makasivat penkin alla, ja Jip jatkoi torkkujaan tyynyn päällä siellä lattialla. Nostin tyynyn takaisin penkille, ja seuraavaksi Janneke lepäili tyytyväisenä sen päällä. Vielä myöhemmin Janneke oli käpertynyt aivan intensiiviseen uneen onnellisena. Joku maailman paras nukkkumapaikka, koskaan nähnyt parempaa?

Kuinka kissat tulevatkaan pettymään kun kerron niille, ettei se ole niiden tyyny, vaan minun... Mutta voisinhan lahjoittaa niille vanhan tyynyni, joka on menossa roskiin. 

Lasten tyyny oli tosiaan aivan ihana niskalleni, heti ihan taivaallinen. Mutta kun minulla on lievä nuhailu päällä ja nenäontelo tukossa, otin sen alle kuitenkin kakkostyynyn. Mutta kunhan tämä hengityselin paranee täysin, niin se tyyny on ihan täydellinen.

Vanhan tyyny vietiin olohuoneen penkille, ja Jip oli silläkin heti torkkumassa. Kelpaa myös.

Kävin kaupoissa, menin vapputunnelmaan ja otin mukaan minidonitseja ja yhden cocktailjuomatölkin. Ja vaahtosienikarkkeja. No nyt olisi suomalaista vappua. Pitäisikö sitä juhlia aattona vai vappupäivänä. Molempina. Aloittelin donitsit kahvin kanssa. Mitään juhlia ei kyllä ollut, päivä on arki täällä ja mieheni oli töissä tavalliseen tapaan.

On siellä perunasalaattikin.

Olen tällä kertaa kirjoittanut arviot kaikista euroviisukappaleista ja aion julkaista ne seuraavaksi blogissa.

On ikävää, että nykyään on poliittinen statement, ettei boikotoi euroviisuja. Mitä tahansa mieltä onkin itse Israelin politiikasta ja toimista, miljoona muuta ovat sitä mieltä, että aivan väärä mielipide ja paha ihminen. Sama tilanne, jos onkin päinvastaista mieltä. Siksi tästä on aika turha vääntää enkä jaksaisi vääntää.

Mutta ehkä haluan perustella sen, miksi silti edelleen haluan seurata musiikkikilpailua. Jos nyt ottaa poliittisen kannan, niin maiden osallistuminen ei kuitenkaan ole minun päätettävissäni eikä minun boikottini siihen vaikuta. Lopulta taustalla vaikuttaa raha, raadollisesti. Yhden maan poissulkeminen ei ole edes kokonaisten valtioiden tekemien boikottien saavutettavissa. Hollantikin jää pois tältä vuodelta protestina. Kuten näkyy, ei sillä saavuteta mitään muuta kuin että edelleen on Israel on kisoissa, mutta Hollanti ja pari muuta maata ei.

Tilanne tuskin tulee muuttumaan, eli aikooko Hollanti nyt sitten jäädä seuraaviksi 50 vuodeksi ulos viisuista? Ja mitä se auttaa? Viisuissa on hyvin monta muutakin maata mukana ja kiinnostavaa kappaletta ja artistia, joita fanit haluavat tukea ja niistä innostua.

Näin ikivanha sotatanner kun ei ole minkään kulttuurialan vaikuttajan muutettavissa, vaan ratkaisu pitäisi tehdä siellä kansainvälisen politiikan johtotaholla. On liikaa vaatia jotain laulajaa tai edes kaukaisen maan yleisradioyhtiötä ratkaisemaan tällaista vuosikymmeniä kytenyttä konfliktialuetta, kun siihen eivät edes suurvaltioiden johtajat pysty.

Janneke syö kärpäsen.

Hollannilta kysyn myös, että miksi aktivistit laittavat kaikki paukkunsa vain viihdealalle ja musiikkiin? Miksi yksikään ääni ei vaatinut, että Hollanti jäisi pois viime talviolympialaisista? Niissäkin oli nimittäin Israel mukana. Miksei kukaan vaatinut, että kaikki urheilijat jäävät kotiin eivätkä kilpaile siellä? Jättäisivät kultamitalinsa saamatta. Miksi sitä vaaditaan kulttuurialalta, muttei urheilulta? Oikeasti epäreilua. 

Kukaan urheilija ei edes joutunut haastatteluissa perustelemaan, miksi kehtasi olla kisaamassa olympialaisissa. Kuten laulajilta tivataan, kun menevät viisuihin rakentamaan omaa uraansa.

Viisuista on tosiaan harmonia poissa ja poliittinen äänestäminen pilaa kuvaa, mutta en näe ratkaisuna koko instituution hylkäämistä. Kaikesta huolimatta haluan pitää viisuni, olen kuunnellut kappaleet ainakin kuusi kertaa ja katsonut viralliset videot, ja pukahdan mielipiteeni ensi artikkelissa.

Vapaaherran elämää

Seitsemäntoista vuotta sitä kesti, mutta viimeinen osastojen uudelleenjärjestely oli liikaa. Eli tällä kertaa, ja vihdoin, minutkin uudelleenorganisoitiin pihalle työpaikastani. Voisi ennemminkin sanoa, että oli jonkinlainen ihme, että vieläkin siellä roikuin, koska politiikka oli hyvin dynaamista ja aina uudelleen laitettiin tiimejä ja rakenteita uusiksi.

Välillä olinkin jo katsellut, löytyisikö vaihtoehtoista työpaikkaa, mutta kun ei ihan priimaa sattunut näkymään, jäin sitten aina vain tuttuun ja turvalliseen. Sikäli se toki on kiva suvantovaihe, kun tietää, mitä tekee ja palkka juoksee. Mutta jotenkin sen tiesi, että se on vääjämättä jossain vaiheessa edessä, että uudistukset osuvat meidänkin pieneen tiimiimme.

Irtisanomispaperit piti tarkistuttaa asianajajalla. Se oli aika stressaava vaihe. Piti useaan kertaan odotella takaisinsoittoa sitten kun oikeat henkilöt ehtivät ottaa yhteyttä, mikä on hirveän rasittavaa olemassaoloa, kulkea koko ajan kännykkä mukana joka vessakäynnillä, jos se tärkeä soitto tuleekin juuri nyt. 

Mutta sain senkin prosessin puskettua läpi. Juristi teki kunnon työtä ja tarkisti yksityiskohdat. Siinä vaiheessa kun häneltä tuli kello 22 illalla valtavan pituinen meili kaikkine huomautuksineen, mietin "That's my man". Itsekin saan tuottavia purkauksia aivan vääriin aikoihin. Noilla tariffeilla saattaa ymmärtääkin, että lakimiehen työpäivä joskus venyy 14-tuntiseksi.

Koska olen ollut niin kauan talossa, minulla oli pitkä irtisanomisaika. Periaatteessa meillä lähtijöillä oli työntekovelvollisuus loppuun saakka. Hieman omituinen tyhjiö syntyi siitä, että oma esimiehenikin poistui ennen minua. En ollut minkään osaston osa enkä minkään pomon alainen, eli kenelleköhän niitä töitä muka teki. Oli mentaalisesti ristiriitaista ja raskasta olla samalla julistettu hyödyttämäksi, mutta kummasti kuitenkin olla niin tarvittu, että pitikin vielä hoitaa vastuitaan.

"Työkaveri sanookin, että mitä väliä, ei voi olla sun ongelma enää ratkaista näitä. Mutta on se sittenkin. Kaikesta huolimatta haluan siististi saattaa päätökseen vielä leijailevat asiat. Vastuudentunto ja omatunto.

Katoan kuplaani värittämään värityskirjaa. Mitä enemmän tapahtuu ulkomaailmassa ahdistavaa, sitä tiukemmin olen siellä värityskirjassa. Se näyttää söpöltä pastelliväriseltä puuhastelulta, mutta se on kivenkovaa selviytymisstrategiaa."

Hyvä, että aloin ajoissa tyhjennellä tavaroitani ja luokitella, mikä on omaa omaisuuttani ja mikä saa mennä roskiin. Ei minulla ollut kuin kolme lipastonlaatikkoa, mutta hyvin kului siihenkin prosessiin kolme kuukautta saada oikeasti tyhjää tulemaan.

"Poistuessa en halua paljon pakaasia. En halua sitä klassista elokuvien pahvilaatikkoa, jossa kannetaan omat tavarat kotiin kun saa potkut. Siksi olen karsinut sieltä jo lähes kaiken. Viimeinen esine tulee olemaan se kotoa tuotu Hackmannin teelusikka, jolla juon kahvia."

Yhteiskeittiön kaapista löytyi välillä aarteita, kuten Oasis-bändin muki suoraan 90-luvulta.

Mutta vähitellen tehtävät vähenivät ja alkoi näyttää siltä, että istun paikalla tyhjän panttina ja puuhailen omiani. Se ei ole kenellekään järkevää eikä optisesti kaunista muiden katsoa. 

"Nyt aloin lukea kirjaa töissä. Yhdellä istumalla pääsin sivulle 115 yhteensä 409:stä. Mitähän minä sitten teen kun kirja loppuu. Ehdotuksia on kuultu, kuten: ota piirustus- tai maalausvälineet mukaan. Tuhannen palan palapeli. Diamont painting -kuva.

Vaikka tietäisi, ettei siellä tarvitse nyt viimeisenä aikana enää edes esittää, että tekisi jotain hyödyllistä, niin mieluummin kuitenkin lukisin ne kirjani kotona rentoutuen enkä katseiden alla perus-avokonttoriparanoiassa. Ei tämä ole vapaa-aikaa. Vaikkei olisi mitään tekemistä, niin ei työpaikalla voi rentoutua ja palautua, vaan on jatkuvassa ahdistuksessa ja levottomuudessa."

Omia projekteja: kirja.

Omia projekteja: värisommitelmia.

Omia projekteja: analyysi siitä, kuinka erilaisilta ö-kirjaimet näyttävät Suomen ja Ruotsin liikennemerkeissä. Ruotsissa pisteet ovat kauempana toisistaan.

Sitten keräsin jämälomani ja sain pari viikkoa vapautusta tehtävistä, ettei mene ihan älyttömäksi. Ja nyt sitten katselen uutta työpaikkaa. Vuosia työmarkkinoilla on minulla vielä reippaasti edessä, joten olisi kiva löytää jotain kivaa.

Sain pitää viimeisen läsnäolopäiväni yhtaikaa työkaverin kanssa. Kivempi juhlia ne jäähyväisbileet yhdessä kuin yksin.

Vaikka meillä ihmiset lähtisivätkin ikävissä merkeissä, aina kuitenkin järjestetään positiivissävyiset juhlat viimeiseksi ja kiitetään kokemuksista. Tehtiin kakkutajoilu, limubaari ja karkkibaari.

"Pitää siivota viimeiset tiedostot, meilit ja tavarat ja lähettää muutama lässytys-jäähyväismeili. Eläydyin ja kiitin vilpittömästi lämminhenkisistä kohtaamisista ja siitä, että olen saanut kuulla kaikkien stooreja ja tavata niin monta mukavaa työkaveria.

Kävin hakemassa ruokalasta viimeisen kunnon makukahvin ja tiedotin sinnekin, että enää maanantaina saan nauttia hyvästä lounasruoasta."

Viimeinen kokonainen työpäivä loppui saksalaisten intensiiviseen lehtikaali-Reibekuchen-perinneruokakeskusteluun. Juuri sellaiset satunnaiset aiheet ovatkin aina olleet niin kivoja ja opettavaisia kohdata.

"Voi että niskaani kivisti nyt loppusuoralla. Päättelin, että voisin neutralisoida sitä makaamalla ilman tyynyä nokosten verran. Otin makuuasennossa sumuisen, puoliksi torkkuvan meditaation, jossa symbolisesti päästin taakan harteiltani. Se näyttäytyi ihan isona harmaana kivenmurikkana, valtavan painava. Makuutin niskaa littanana ja se teki hyvää.

Sama se on miten olen mentaalisesti valmistautunut näihin vaiheisiin ja työn todelliseen loppumiseen ja miten olen tehnyt tunteiden käsittelyni ja psyykkisen työni ja stressinpoistoni jo kuukausien ajan; kai se silti vähintään kropassa tuntuu jollain tasolla, kun muutos on oikeasti käsillä."

Jäähyväistilaisuus oli yhteensä kepeämpi kuin luulin. Joukkoa tuli paikalle ihan massa, mutta yksi kerrallaan juteltiin ja oltiin ystävällisiä. Tehtiin kivat tarjoilut.

Virallisissa juhlissa saimme kumpikin työkavereilta kukkapuskan, ison kortin ja lahjakortin hyvään verkkokauppaan. Kun ryntäys vähän hiljeni, sain erikseen lahjoja parilta läheisimmältä kaverilta: itse virkatut neljä kissanpeba-lasinalustaa, ihan mahtavat. Kortteja ja pikku kirjoja. Julisteen, jossa on hauska kissaryhmä-piirros.

Onneksi olin päättänyt tilata paikalle ATK:n hakemaan heti pois tietokoneeni ja tyhjentämään pöydän konkreettisesti monitoreista ja näppäimistöistä. Ei minkäänlaista takaovea siihen, että joku olettaisi minun vielä kotona avaavan työkoneen työsuhteen viimeisinä viikkoina.

Surullista oli tietysti hyvästellä läheisin henkilö, joka oli ollut tiimin johtajamme ja tehnyt minun kanssani yhteistyötä koko tämän ajan alusta asti.

Mutta lopputunteena koko paikasta minulla oli, että vihdoin pääsen pois, pääsen ulos.

Ei tässä nyt ole ehtinyt varsinaisesti lepäillä, paitsi toki minulle on terveellistä nukkua aamuisin pidempään kuin vain seitsemään. Mutta yhtäkään pelkän luppoajan päivää ei ole ollut. Kotitalous pyörii ja ruokaa pitää keksiä ja kissat ja puutarha hoitaa ja tehdä hankintoja. Ja aina on jotain harrastusta ja järjestettävää, ja kirjoja luettavana. Ja uusien työpaikkojen kyttäämistä. Ja yllättäviä katastrofeja kuten tukkoontuneita putkia.

Rupesin myös suht heti keksimään, mihin kehyksiin saisi kivan lahjaksi saadun kissajulisteen. Muistin, että minunhan piti myös kehystää ne Jip ja Janneke -muotokuvat, jotka maalasin viime vuonna. Ja voisin vihdoin korvata vanhat Kreikan turistikortit eteisessä viidellä omalla piirroksella. Ja mieheni sanoi toistamiseen, että hänen puolestaan tuon vanhan seeprapeippojulisteen voisi jo ottaa pois eteisestä.

No siitä lähti domino. Sen paikalle mahtuisi kissajuliste, kehykset ottaisin teoksesta, jonka paikalle taas mahtuisi silloin Jip ja Janneke, jne.

Kaivauduin laatikoihin, yhdistelin, leikkelin kehyspahvit pienille ja isoille kuville, naulattiin seinää, ja tuli valmista parissa tunnissa. 

Ilmeisesti en sitten halunnut lepoa, vaan luovaa tekemistä aivoille. Oli inspiraatio tähän hommaan ja oli voimat tehdä kaikki tämä, mikä on oikeastaan suurprojekti ja jota ei väsyneenä jaksaisi.

Mutta kyllä nyt yritän myös levätä vähän aikaa.