Nyt löytyi se motetti

 1.4. ja tyhmät aprillipilat pitkin mediaa ja facebookia. Ha ha ha ha. Koko maailma on jo yks vitsi, niin enempää ei tartte.

Pääsiäinen tulee ja ruokakauppojen tv-mainosten mukaan sen päätarkoitus on ostaa paljon erikoiselintarvikkeita ja syödä erityinen pääsiäisaamiainen, pääsiäisbrunssi, pääsiäislounas ja pääsiäisillallinen useaan kertaan.

Minua taas kyllästyttää tällä hetkellä erityisen paljon keittiössä seisominen ja kokkaaminen ja tiskaaminen. En ala kyhätä mitään juhla-aterioita meille kaksistaan, mitä varten, mitä jeesusta varten muka. Se yksi pasha riittää, sen teen, ja mignonit on.

Minulle suurinta juhlaa ja rentoutusta olisi, että on pelkkiä haku-, valmis- tai tilausruokia. Että joku muu kokkaa. Meillä ei ole vielä suunnitelmaa. Saa nähdä.

Tämäkin kikka on ikävä kyllä juuri käytetty: Kun mietittiin, mitä syötäisiin, mieheni totesi siihen: "Mä haluan syödä perunoita." Tuli 3 kiloa perunoita, joita syötiin 3 päivää. Niitä syötiin kasvisten ja kalan ja lihan kanssa, sekä kylmien kalojen ja tapaksien.

Siel on takapiru!

Joku esittää pääsiäispupua verhon takana.

No nyt löytyi se motetti. Kun aina muistelen ja väitän, että ala-asteen kuorossa laulettiin hengellisiä lauluja ja motetteja, mutta varsinaista todistetta en ole pystynyt esittämään. Osa vakavista uskonnollisista kappaleista on ihan koulun perusmusiikkikirjoissa, eivätkä ne ole kategorialtaan motetteja. Kuten "Siunaa ja varjele meitä" ja "Soi kunniaksi Luojan".  Motetti on virallisesti esim. barokki- tai renessanssiajan hengellinen laulu, joka on tehty moniääniselle kuorolle esitettäväksi ilman säestystä. Kyllä motetti yleensä kertoo, jos se on motetti, ja se on ilmoitettu otsikossa.

Mutta nyt muistin tämän: "Herra sun armos vaill' äärtä on, kuin taivas kaukosiintoinen." Sitä ei ole musiikkikirjoissa. Sen on siis täytynyt olla ihan meidän kuoromme projekti, jonka nuotit jaettiin kopiopaperina käteen. Säveltäjä on joku Eduard Grell, no ei kovin merkittävä, koska hänen wikipediasivunsa on hyvin lyhyt eikä edes olemassa suomeksi. Ja hän on aika uusi, vasta 1800-luvulta. Ja hän on erikoistunut motetteihin.

Tämä on oikea motetti. Muistan siis tuon koko sävelen ja sanat. Ja sen sävel on erinomaisen erikoinen. Varsinkin kohdassa "Ja taakse tähtein, ja taakse tähtein totuutes yltää taakse aikain aavain."

Kaikkea sitä.

Mutta tosiaan, kyllä ihan hardcorekristillistä musiikkia on jyystetty klassis-orientoituneessa lapsikuorossamme. Toisaalta oli normaalia vielä 80-luvulla, että 10-vuotiaat laulavat koulun radion aamuhartaudessa "siunaa ja varjele meitä".

Jotkut kappaleet herättävät jälkikäteen lähinnä ironisia tunteita ja huvittuneisuutta, mutta on siellä kivojakin, esim. Agnus Dei rokkaa. Totta kai opimme latinaakin 10-vuotiaina. Agnus Dei, qui tollis peccata mundi, miserere nobis, dona nobis pacem.

Viimeksi luin kampaajaa odotellessa Aku Ankkaa. Tietysti se oli tieteellinen koe. a) Osaanko nykyään edes lukea sarjakuvaa ja seurata siitä tarinaa? b) Millaista kieltä käytetään Hollannin Akussa? Onko siitä sellaiseen kulttimaineeseen kuin Suomessa? 

Osasin kyllä lukea sarjakuvaa, ja kielestä ei noin lyhyessä ajassa vielä saanut kokonaiskuvaa, mutta minua järkytti se, että yhdessä repliikissä Tupu/Hupu/Lupu teititteli Akua! Älkää Te setä sellaiseen ryhtykö. Tms.

Se oli kuitenkin sentään pienellä kirjoitettu se "u". Se on hollannissa yleensä pienellä siis. Sen ei tarvitse olla isolla kuin jos oikein pitää liioitella ja puhutella suunnilleen Jumalaa.

Huom. kun vertaan tuohon motettiin, niin siinä sinutellaan Jumalaa. "Herra sun armos." Aku-Setä on kunnioitettavampi??

Kampaajasessio alkaa, aseena 2 hollantilaista ja 2 suomalaista naistenlehteä.

Tukka tuli.

Mieheni otti yhteyttä postin asiakaspalvelun chattiin saadakseen paketin toimituksen vaihdettua toimipisteeseen. Onnistui. Myöhemmin mietin, että "se oli varmaan tietysti taas sellainen semiautomaattinen chat" eli tekoälyavusteinen, mahdollisesti joku ihminen mukana keskustelussa tai sitten pelkkä kone. Sitten muistin, mistä tuo semiautomaattinen on sanana tuttu, holl. semiautomatische wapens, puoliautomaattiset aseet. No kiva. Kiva kun on mukavat assosiaatiot.

Tankatessa tein hyvän tempun. Ihmiset seuraavat nyt sovelluksista päivän bensahintoja ja valitsevat halvimman bensiksen. Lähestyin töiden jälkeen ruuhka-aikaan sitä bensa-asemaa, joka meillä yleensä on kaikkien halvin, ja näin kaksi asiaa. Tankkiauto oli siellä juuri täyttämässä säiliöitä, mikä tukkii pari paikkaa, ja henkilöautoja seisoi jonoksi asti kadulle saakka odottamassa. 

Okei okei, plan B. Minun aikani on arvokasta, en haluaisi venyttää kotiin pääsyä seisomalla puoli tuntia tankkijonossa. Mitenkäs mahtaa olla sen toisen, ihan lähellä olevan bensa-aseman hinta? Jos se on vain sentin tai pari enemmän, niin todellakin tankkaan siellä eikä tarvitse jonottaa.

No, ajan rohkeasti riskillä sinne sadan metrin päähän ja siellähän onkin identtinen hinta. Ihan sama kuin sillä kaikkein halvimmalla. Ja heti vapaa paikka pumpulla. Todellakin kannatti, vältin ruuhkan enkä menettänyt yhtään enempää rahaa.

Iltatee ja Schiphol Airport -dokumentin uusi kausi, jee.

Yöllä olivat molemmat kissat jaloissani, peba pebaa vasten. Nukuin omituisesti melkein mahallani jalat pitkällään ja siinä raossa niiden välissä ne pötköttivät, Jip reisien välissä. Tuntien jälkeen oli pakko kääntyä. Laitoin lampun päälle, tarkastelin tilannetta ja sanoin: "Millä mä nyt sitten tässä mahdun kääntymään ja mihin saan jalkani?" Janneke: "No en mä tiedä." Jip: "Se on ihan sun ongelma."

Yhtenä iltana Janneke aivasteli ja olimme vähän huolissamme. Voi kissoilla olla tavallinen nuhatauti ilman että se on sitä hirveää kissaflunssaa, jota vastaan ne rokotetaankin vuosittain. Kuulemma silloin täytyy pitää kissa lämpimänä ja levossa, ja katsoa että sillä säilyy ruokahalu.

Levon järjestin niin, että kun Jip halusi riehua ja jahdata Jannekea, käytin Jipin energian laserpisteen pyydystykseen, ja näin Janneke sai olla rauhassa. 

Toisaalta Jipkin tuntui aavistavan, että Janneke on vähän outo. Se tuijotteli sitä pitkään myös kun se nukkui, ja nuuhki välillä Janneken nenää ihmeissään ihan kuin siinä olisi poikkeava haju.

Lämmön järjestin siinä, että Janneke tuli sohvalle taakseni ja oltiin tiiviisti ja säteilin sille ruumiinlämpöä. Se otti hyvät nokoset. Lauloin sille hellästi myös "Karhunpoika sairastaa". Sitä kuunteli myös Jip, katsahti lempeästi minuun ja venytteli.

Janneke parani kahdessa päivässä.

Janneke jääkaapin päällä eli hyvin menee taas.

Jip kilttinä.

Kengännauhasäätöä

Satoi rakeita ja räntää tummista pilvistä, ja sitten paistoi kirkas aurinko. Hyytävän kylmää, tuuli pohjoisesta. Yöllä oli ukkosen jyrähdys ja rajuja sadekuuroja tuulenpuuskien kanssa.

Viime viikolla kävin hakemassa vain perunasalaatin kaupan kylmiöstä ja aavistin jo itsepalvelukassalla, että tämä on varmaan hyvin epäilyttävä tapaus, joka oikeuttaa pistokokeeseen: että joku ostaa "muka" vain yhden artikkelin. Ja on laittanut kuitenkin kassin täyteen nyysittyjä artikkeleita, joita ei piippaa. No niin, pistokoe tuli. Mutta tuotteita oli minulla oikeasti vain yksi.

Marketti oli tosi kaoottinen ja täynnä, myös parkkipaikka. Ja siinä vieressä kaivetaan maata ja on ollut jalkakäytävä auki jo monta viikkoa. Tämä näyttää jatkuvan ikuisesti myös eri lähikaduilla. Jalankulkijat ja pyöräilijät eivät mahdu reiteilleen ja pakotetaan ajotielle poikittain. Autoa ajaessa saa olla erityisen varovainen.

Janneke pelehtii taustalla.

Lähdin autolla vielä keskustaan hakemaan kanatuotteita uudesta kanagrillistä. Helppo valmisateria lämmitettäväksi kotona. Oli avajaistarjouksia. Keskustan kehätielläkin kaivetaan jalkakäytävää parkkiruutujen vieressä, sinne laitetaan kai vahvempaa sähköverkkoa. Kaivuualue vain laajenee ja laajenee, ja nyt oli koko entisten parkkipaikkojen rivi aidattuna työmaaksi. Mutta keksin paikan pieneltä P-alueelta, jolla saa myös pysäköidä parkkikiekolla. 

Kanabaarissa oli jonoa ja joku mies jo valitti, että miten nuo tuolla tiskin toisessa päässä saavat ensin palvelua vaikka minä olen ollut tässä kauan. Sitten hänkin sai vuoronsa. (Vinkki kanabaarille: kannattaisi olla ehkä vuoronumerot, tai ainakin jokin merkintä siitä, missä kohtaa on jonotuspaikka ja jonon alku. Käytännössä siellä oli kaksi samanaikaista jonoa eri paikoissa tiskiä eli taattu kaaos.)

Sillaikaa kun rasioitani täytettiin, huomasin, että kanasämpyläjonoon tuli poliisi univormussaan, he olivat jättäneet partioauton jalankulkualueelle siihen viereen. Lounasaika ilmeisesti. Ulkona jotkut ohikulkijat juttelivat poliisiauton ikkunasta sen toisen poliisin kanssa, joka istui siinä odottamassa.

Keskustassa myös uusitaan suihkulähteiden kivetystä, ollut jo pitkään työmaana sekin.

Jip puutarhavälineenä hyllyllä.

Jip ja tassun levitys.

Tilasin netistä kahdet koristossut, joihin voi valita vaikka millaisia kirjavia kankaita. Nettimainonta iski uhriinsa tehokkaasti. Vanhat koristossuni alkavat kulua loppuun ja on kiva saada oikein hienon väriset korvaavat. 

Tunnelmaan sopii Ultra Bran kevätkappale Kroketti:

"Kaikki tietävät sen tunteen

kun talven jälkeen ensimmäistä kerta

laittaa lenkkitossut

lenkkitossut jalkaan

Portaita alas loikkii kevyesti

ylös kaksi askelmaa

kerrallaan"

Musikaalisesti kappale on melkoisen avantgardistinen ja kuulijan pitää sietää aika Taiteellista Musiikkia, jotta pystyy siitä pitämään. 

Hain kengät postin automaatista. On ne nätit, ja sellaiset kuin kuvassa luvattiin. (Merkki on Yes We Vibe, ja kengät tulevat USA:sta.) 

Mietin, että voisin vielä vaihtaa niihin värilliset kengännauhat alkuperäisten mustien ja valkoisten tilalle. Violetteihin voisivat sopia juuri sattumalta suutarilta ostamani punavioletit nauhat.

Mutta totuus on, että ne nauhat ovatkin liian lyhyet, 90 senttiä. Nilkkakorkuisiin kenkiin tarvitsee 120 senttiä tai enemmän. Pitää palata suutarille.

Töissä valitin, että olen yrittänyt käsin ommella kiinni pikkurepun remmiä ja se repeää taas, ja jos yritän ompelukoneella, saattaa paksukin farkkuneula katketa, kun se on niin tukevaa monikerroksista tavaraa siinä kohdassa. Työkaveri vinkkasi, että vie se suutarille. Suutarit korjaavat laukkuja.

Hyvä idea. Meidän suutarimmekin tosiaan ilmoittaa netissään, että toimialaan kuuluu myös laukunkorjaus. En ole yhtään tullut ajatelleeksi. Ja toisesta repusta taas ovat kuluneet läikille käsikahvojen vahvikkeet, jotka ovat murenevaa tekonahkaa. Jos ne saisi edes siististi ratkottua pois ja ommeltua pelkät kahvat uudestaan kaksinkerroin sen jälkeen.

Yksi pikkureppu on käytössä työlaukkuna.

Vein laukut suutarille aamulla; ja etsin taas parkkipaikkaa kiroillen, koska se tietyömaa vie edelleen koko kadun kaikki parkkipaikat. Ei tule valmista, eikä siltä näyttänyt että pian tulisi. Myös suihkulähteen kiveystä kootaan edelleen hartaasti.

Shokeeraten se suutari (tai next generation, koska oppipoika on oppinut ja pyörittää nykyään yksin kauppaa useimpina päivinä) sanoi, että laukut ovat valmiit jo iltapäivällä. Gulp. Taasko pitää jaksaa ajaa autolla, mutta kun ei täällä voi edes pysäköidä. 

Ehkä on parasta uskoa, että pitää käyttää polkupyörää. Vain hitusen laittomasti ostoskadun poikki ajamalla saan pyörän suoraan oven eteen. On kylmää, pipo päähän sitten, eivät kai ne jalat heti jäädy polkiessa. 

Illalla oli myöskin tarkoitus pyöräillä ravintolaan ja takaisin. Sinne oli varattu pöytä pienellä kaveriporukalla.

Suutarin mainoslause rimmailee kuin joskus vanhoina aikoina.

Suutari korjasi laukut 6 eurolla kappale. Kengännauhojakin oli myynnissä myös 120-senttisinä värillisiä. Hirveä säätö, mikä väri kävisi, koska sitä aivan samaa parasta purppurasävyä ei ollut pitkänä versiona olemassa. Oransseihin tossuihin on hyvät turkoosit nauhat, kengissä on turkoosiakin kuviota. 

Kai nuo violetit nauhat ovat okei, vai mitä muuta sävyä vielä pitäisi keksiä.

Harmi että punavioletit ovat liian lyhyet solmia.

Ravintola oli vanhassa raatihuoneessa. Pöytään tuotiin kippo vihannessipsejä sekä leipäkori ja dippejä alkupalana ilman tilausta. Vihannessipsit olivat tosi hyviä. Muut söivät leipää ja dippejä innoissaan, mutta minä vedin sipsejä eivätkä ne kiinnostaneet ketään. Pidin salaisuuden itselläni ja söin koko kipon tyhjäksi.

Oli laadukas ruoka ja täälläkin se systeemi, että pikkuannoksia tilattiin peräkkäin. Täällä sai valita kaksi annosta per kierros.

Monen pääruokakierroksen jälkeen olimme täynnä ja kaikki vakuuttelivat, että no yksi jälkiruoka ehkä mahtuu korkeintaan. Mutta ne olivat niin hyviä, että tilasimme perään vielä lisää jälkiruokia. Yhdessä oli päällä maailman herkullisin kahvinmakuinen vaahto.

Espressojälkiruoka, jossa ui kaksi suklaa-kahvipapua.

Alkoikin jo jalkojen lihaksissa tuntua jotain, koska ajoin saman päivänä kaksi kertaa pyörällä keskustaan. Näin kylmiltään, sesongin aloituksena, siihen ei ole tottunut.

Väsynyttä kansaa. Itsekin kyllä nukuin kuin tukki ravintolaillallisen jälkeen.

Muistin, että marketistakin saa vihannessipsejä, joten ostin itselleni pussin. Ne olivat melkein yhtä hyviä, tosin ravintolassa ehkä vielä hitusen suolaisempia.