Otin kaupasta mukaan ilmaisen ruokalehden, ja nyt olen lukenut sen kokonaan. Siellä oli yllättävän paljon hyviä ja helppoja uusia reseptejä, joita voi mielellään kokeilla. Lisäilin sivuja reseptimappiini. Ainakin niissä on sellaista inspiraatiota, että jos tuosta vaihtaa pari ainesta oman maun mukaiseksi, niin sitten on varmaan tosi hyvä.
Haettiin ullakolta jouluhavupötkö valmiiksi esiin, muttei vielä jaksettu ripustaa.
![]() |
| Marokkolaiskaupan tarvikkeista kokoelmaa. |
Keksin tehdä itselleni ruuaksi spontaanisti tomaattipastasalaatin variaation, kun näin, että minulla on kokonainen paketti pikkutomaatteja, joita en ole saanut käytettyä. Sen verran jaksoin halkoa tomaatteja ja keittää pastaa, vaikka flunssa oli vielä vähän päällä.
Tietysti meillä oli tonnikalaparty kissojen kanssa sitten kun aukaisin tonnikalatölkin. Se on laki: ihminen ei saa syödä tonnikalaa jakamatta sitä kissojen kanssa. Jip tuli aika pian häntä pystyssä keittiöön katsomaan, sitten kutsuin Janneken yläkerrasta mukaan ja ne saivat molemmat pikkukiposta pari lusikkaa tonnikalaa.
Ripustettiin se pötkö kattoon. Havuköynnös. En muistanut sanaa köynnös, vaikka yritin. Kahden päivän päästä muistin. Nyt on jouluvaloa. Enkä ole ensimmäinen; olen nähnyt somessa, että joillain tutuilla on jo kuusi pystyssä.
Kissat söivät olkitähden. Meillä oli koristelaatikko avoinna kun ripusteltiin niitä köynnökseen, ja jossain välissä Janneke vähän kävi nuuskimassa. Siellä on myös rasiallinen suomalaisia pieniä olkipyörylöitä, sydämiä ja tähtiä. Myöhemmin kuului lattialta jotain rapinaa ja nakertelun ääntä, siihen osallistui myös Jip, ja sitten löysin palasiksi pureskellun ja irralleen vedetyn olkitähden.
Mutta köynnökseen ne eivät pääse käsiksi. Nyt testataan, jättävätkö ne pöydän valokuuset sekä suomalaisen olkipukin rauhaan, vaan ovatko nekin kohta irtolankoina ja tuhantena palana.
Nykyään kausivalot ja ehkä jopa kuuset tulevat ihmisille jo pari kuukautta ennen joulua. Naurattaa oikein, kun muistelen sitä entiasaikojen tiukkaa säännöstöä, että monet suomalaiset vannoivat, että "ei kuusta saa koristella kuin vasta aatonaattona". Keskusteltiin ja väännettiin siitä, saisiko sen ehkä laittaa jo 22. päivä sittenkin.
Sitten on tämä keksitty sääntö, että "ensin pitää odottaa itsenäisyyspäivä ja sitten vasta saa ottaa jouluvaloja esille". Näillä juhlillahan ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, eikä itseänäisyyspäivä vaadi mitään koko talon koristelua, joka pitäisi käytännön syistä odottaa ja purkaa ennen kuin joulukoristeet mahtuvat. Eli siis hihasta vedetty.
Hollannissa on usein se sääntö, että "ensin pitää juhlia Sinterklaas 5. joulukuuta, ja sitten vasta saa siirtyä joulutunnelmiin". Tämän voi paremmin ymmärtää, koska Sinterklaas on käytännössä Hollannin joulupukki ja lapset saavat häneltä lahjoja, ja siihen kuuluvat namut ja herkuttelu, ja jonkinlaiset punaiset koristuksetkin ovat sallittuja. Täällä se ja joulu todellakin aika lailla häiritsevät toisiaan ja ovat omituisia tuplana.
Ymmärrän historiallisena faktana, että Sinterklaas on Hollannissa se tärkeä juhla ja täällä koetaan, että joulupukkijutut ovat jotain amerikkalaista päälleliimattua hapatusta myöhemmiltä ajoilta. Niinhän ne ovatkin, jos siihen ei ole omaa kulttuuritaustaa. Tosin ei se joulupukki ole amerikkalaisten keksintöä, vaan esim. Pohjoismaissa ollut perinteenä pitkään joulupukin vierailu aattona ja lahjasäkki.
Joten ei tänne saa joulupukkia integroitua oikein millään perheiden oikeaksi tavaksi, mutta ihmiset tykkäävät joulukuusista ja koristeista ja valoista, ja nykyään vanha sääntökään ei ihmisiä haittaa, vaan joillain on joulukuuset jo ennen Sinterklaasia.
![]() |
| Naapurilla on Halloweenin kurpitsa kukkaruukussa. |
GLS-kuriiri toi minulle paketin ovelle. Vanhahko mies pakulla. Seuranta kertoi aika tarkkaan, milloin se tulee, joten osasin kytätä ikkunasta. Avasin oven, että "Hei toi on varmaan mulle!" ja hän selitti jotain, että "tietty ootkin odottanut koko päivän pelkästään tätä." Niin olen.
Ainakin täällä saa heittää jotain läppää viranhaltijoille ja ammatissa toimiville. Tämä on minulle joku uusi perspektiivi, joka on avautunut vasta myöhemmällä iällä. En minä lapsena tai nuorena Suomessa kokenut, että voisi ja saisi vitsailla tuntemattoman kanssa, tai kaupan myyjän. Oletin, että pitää olla vakava ja virallinen. Ja kaikki tuntemattomat olivat pelottavia, en minä nyt niille osannut ruveta vitsailemaan, loukkaantuvat vielä.
En tiedä, kuuluiko tämä 70-80-luvun ilmapiiriin, että turhia ei naureskella kun hoitaa asioita, ja onko se Suomessa nykyään muuttunut, vai onko tämä jotain Keski-Euroopan hommia tämä arjen iloisuus ja tyhjännauraminen. Minusta se ainakin tuntuu kepeältä, että ei tarvitse olla vakava kaikille.
Ruokakauppaan oli isohko lista, koska aioin tehdä ensin kaalipiirakan ja sitten lohta keskiviikkona töiden jälkeen ja ostin koko viikon aineet; rukoilen, että jaksan sitten töiden jälkeen vähän kokata. Ainakin tulen aikasin töistä eli on varhainen työvuoro.
Vastuksia oli paljon, mutta kauppa oli ihanan tyhjä ja etenin rauhallisesti.
Ensin en mahtunut autolla ulos meidän kadultamme, koska siinä oli juuri lava-auto hakemassa vessapömpeliä. Jollain on asunnon edessä vessapömpeli ollut jo pari viikkoa, koska siellä on tehty jotain isoa remonttia, ehkä vessa on pois käytöstä. Mutta juuri siinä sen piti seistä, mihin joku asukas parkkeeraa autonsa keskelle jalkakäytävää, vaikka pysäköintiruutujakin on lähellä, ja niiden kahden välistä ei oikeasti mahtunut; käännyin ja ajoin toiseen suuntaan pois.
Sitten etsin kaalia. Viimeksi minun oli pakko ostaa kaksi kaalia, jotta saan noin kilon. Nyt laitoin kaksi kaalia vaa'alle ja ne olivat jo 1800 grammaa. Häh. Vaihdoin pienempiin kaaleihin, sama juttu. Lopulta uskoin, että yksi iso riittää tällä kertaa.
Puhuin tietysti kaaleille ääneen ja raahasin niitä edes ja takaisin kylmäkaappiin. Ne olivat vielä ovien takana. Sori. Ai niin, täytyy mainita, että käytän suippokaalia näihin kaaliruokiini, koska nyt kauppa on juuri pullollaan pelkästään suippokaalia. Kuulemma se kypsyy nopeammin kuin keräkaali, ja on makeampi tai miedompi maultaan.
Sitten puhuin jauhelihalle, joka oli tarjouksessa. Sitten seisoin kymmenen minuuttia lohen ääressä laskelmoimassa. Koska oli paketti 500 g, mutta eihän se nyt 4:ään annokseen riitä vai pitäisikö riittää. 125 g per henki on aika vähän. Pitääkö ottaa 250 g päälle eli yhteensä 750 g?
Googlasin ohjetta, mitä Suomessa suositellaan lohta per henkilö. 150-200 grammaa. Eli tosiaan se 750 yhteensä sopisi. Hollannissa lohta pidetään niin luksuksena, että kaupat kirjottavat rasian päälle, että tästä saa 4 kertaa henkilön annoksen, joka olisi 125 g eli surkean vähän. Näin kulttuurit eroavat. En halua pihistellä lohesta, vaikka kallista se on. Ei sitä joka päivä syödä.
Sitten tarkistin, onko meidän suosimamme belgialainen majoneesimerkki tosiaan poistunut valikoimista kokonaan; on. Ruokakerma oli lopussa hyllystä ja kiroilin, mitä minä nyt teen. Googlailin sitä seuraavaksi: voiko tavallista kuohukermaa laittaa. Niin, mihin. Unohdin jo, mihin tarvitsenkaan sitä kermaa ja mihin taas ranskankermaa, jotka olivat listalla molemmat. Ai niin, kerma lohen kastikkeeseen. Voi se olla tavallista kermaa.
Jouduin kassalla taas pistokokeeseen. Ehkä tekoälykamera oli rekisteröinyt, että raahasin kaaleja edes takaisin moneen kertaan ja seisoin googlaamassa hyllyjen välissä vaikka kuinka kauan. Niin, epäilyttävää.
Unohdin jauhot, niitä pitäisi olla toivottavasti vielä tarpeeksi taikinaan.
Oli. Arvioin sitä, mitä olin nähnyt kurkistaessani jauhopurkkiin ja olin sitä mieltä, että no siinä on sellaiset kahdeksan desiä kuitenkin vielä, eli riittävästi sekä takinaan että jauhotukseen. Tänään sitten mittasin: tasan kahdeksan desiä.
Minusta on kiva tehdä tuollasia satunnaisia arvioita intuitiivisesti, testinä, ja usein huomaan, että tiedän sen tarkalleen.
Piirakka onnistui. Onhan siinä sitä keittiöpuuhaa jonkun verran, mutta kuitenkin suht helppo. Mutta aina syntyy tiskiä, varsinkin ne rasvaiset pannut.
Taikina oli sillä lailla teoriassa omituinen, etten olisi uskonut, että siitä tulee taikina ollenkaan: voita, ranskankermaa, jauhoja ja leivinjauhetta. Ja sitten kääk-hetki on miettiä, miten kummassa saan ison, ohueksi kaulitun taikinakannen muka siirettyä täytteen päälle kokonaisena ja oikeaan paikkaan. Taittelin sitä vähän kaulimen päälle ja kannattelin, ja se lensi paikoilleen. Taikina onneksi kesti repeämättä.
Töissä ruokalan yleisessä ryhmässä mainitsin tehneeni suomalaista kaalipiirakkaa. Naisia ei paljon kiinnostanut kommentoida, mutta yllättäen talkkarimme kiinnostui ja sanoi rakastavansa kaikkia kaaleja: valkokaalia, kukkakaalia, parsakaalia, lehtikaalia... Kerroin täytteestä ja hän kysyi, teinkö lehtitaikinaan, ja kerroin, että ihan itse tehty hassu taikina, johon tuli ranskankermaa. Hän arvosti.
Kannattaa kuunnella avoimesti eikä etukäteen rajoittaa tai päättää, mistä aiheesta puhuu kenellekin. Eivät välttämättä vain ne keski-ikäiset naiset intoile kokkausresepteistä keskenään, vaan talon teknikkomies on kiinnostunein.
![]() |
| Kiinnostunut mies Jip; ei-teknikko. Meillä Janneke on enemmän insinööri. |
![]() |
| Janneken häntä. |
Nyt on sitten monen viikon ajan hirveän aikainen nousu 6.55. Siis suhteellisesti minulle ja minun työhistoriaani nähden aikainen; tiedän ja kuulen kyllä usein muiden kokemista kello 6 alkavista työvuoroista ja että pitää nousta neljältä ja ensin lenkittää koirat jne... Aina voisi olla pahemminkin.
Päivä meni sillee kivasti, mutta töiden jälkeen, kun olin vielä tiskannut ja käynyt suihkussa, olin kyllä sammahtamassa kovasti. Kertakaikkiaan väsyttää.
Jaksoin kuitenkin sitten tehdä sen lohen sinappi-kermakastikkeessa ja kirsikkatomaattien kera. On se aika nopea ruoka kuitenkin onneksi, vähä lohta ja mikä vain kermakastike hetkeksi päälle kiehumaan.


























