Mössöstrategia ja seinämaalaukset

Käytiin miehen sukulaisten kanssa testaamassa intialaista ravintolaa Venlossa. Kaupungissa oli sunnuntai-iltanakin terassit täynnä, ihmisiä ja saksalaisia kulki, ravintoloihin mentiin, ja pari kaljaterassia oli ihan täynnä mökäävää juhlakansaa. Kauppojen näyteikkunat pikkukujilla houkuttelivat tulemaan sinne taas joku päivä katsomaan ja kulkemaan rauhassa.

Ravintola oli hyvä. Hieman tulista intialaista.

Venlon sivukujia.

Intialainen lautanen.

Englantilainen lahjatavarakauppa.

Iltatunnelmaa.

Työpäivän iltana söin pakkasesta valmisaterian, oikein eineksen, joka vain lämmitetään mikrossa. Oli oikeasti hyvää, ahmin sen aika nopeasti. Välillä taas mies järjesti ruuat onneksi, lähetti vain kuvan marketin hyllystä, että mitä otetaan.

Minun oli taas vaikeaa keksiä ja suunnitella viikon lounaspaketit itselleni kaikiksi päiviksi. Myöhäisempinä päivinä on huonot taukoajat, joissa keskimmäinen tauko on lyhyt, eli pitäisi syödä päivän päälounas vartissa. Siihen ei voi ottaa kovin monimutkaista askartelupakettia. Ja kyllästyin kinkkujuusto-paahtoleipiini niin, että halusin jotain muuta välillä. "Jotain muuta, mitä."

Tämän mahiksen olin kokonaan unohtanut lounasideoistani: hollantilaiset "salaatit" eli kaupan valmismössöt, joita voi lappaa leivän päälle. Munasalaatti, rapusalaatti, tonnikalasalaatti, kana-maapähkinäkastikesalaatti... Niitä ei tosin varmaan kannata levittää leivälle jo kotona aamulla, koska ne ovat aika vetisiä, ties mihin ne valuvat sillaikaa. Mutta pienen rasian voi ottaa kokonaisena mukaan töihin, niissä on hyvä kansikin, laittaa jääkaappiin, ja siellä levittää leivälle, ei siinä kauan mene. Muistaa vain ottaa pikkuhaarukan mukaan.

Tonnikalamössö oli hyvä strategia. Se oli tosi hyvää leivän päällä. Pikkurasia riittää juuri kahdeksi päiväksi ja sen toisen puolen voi jättää töihin jääkaappiin seuraavaksi päiväksi. Varmaan nuo muutkin salaatit kannattaa kokeilla. Maistuu se paremmalta kuin joku pelkkä voi ja juusto kuivakan leivän päällä.

Esittelin työkaverille konseptin: "Nyt kyllä syön tuota tonnikalasalaattia seuraavat viisi viikkoa putkeen joka päivä ja sitten sanon että yök, nyt riitti. Siinä suunnitelma." Hän tunnnisti ilmiön. Syö yleensä Nutellaa mielellään, kunnes tulee jakso, ettei se maistukaan yhtään enää ja menee viikkoja ilman. Kunnes sitä alkaakin taas tehdä mieli. 

Minulla on ollut tämä jaksoitteluilmiö sushin kanssa ihan äärimmäisesti. Lopetin syömästä mitään sushin tapaista varmaan seitsemäksi kuukaudeksi, ellei melkein vuodeksi. Ei yhtään houkutellut ja luulin tai pelkäsin jo melkein, että se on pysyvää enkä koskaan enää tykkää sushista. Kunnes se alkoikin taas maistua.

Uunissa paistettuja juusto-taikinapötköjä. Liekö myös hollantilainen erikoisuus. Toki kunnon hollantilainen friteeraa nämäkin, mutta myös uunissa onnistuu.

On naurettu taas paksuhäntä-kissoille, kun ne säikäyttävät toisiaan.

Yleensä häntä on ihan ohut luiru.

Seikkailua banaanilaatikossa.

Ehkä nyt alkuviikosta oli ihan viimeisiä päiviä jolloin voin istua pihalla lämpimässä auringossa. Vielä 22 astetta. Varpunen kylpee kipossa. Keskellä sinitaivasta näkyy valkoinen kuunsirppi korkealla.

Kävin torilla. Tai siis keskustaan lähdin pyörällä, kun oli niin aurinkoinen lämmin päivä vielä, että voisi jopa ottaa lounaan jollain terdellä. Maanantaisin on nyt viikkovapaani, ja maantaisin meillä on tori.

Paljon pyöräliikennettä keskustassa.

Luulin, että tori olisi jo ohi alkuiltapäivästä, muttei ollutkaan. En minä mitään tarvinnut, mutta kun siellä olikin yksi laukkumyyjä, niin muistin katsoneeni kesällä yhtä vihreää olkalaukkua, joka voisi olla hyödyllinen, ja se oli siellä vielä. 

Se täytti tarpeen kriteerit niin hyvin, että ostin sen. Olen haaveillut tukevasta pönäkästä laukusta, joka pysyy muodossaan, kun minulla on vain sellainen todella löysää kangasta oleva lepsu pussukka olkalaukkuna, ja se yleensä ärsyttää minua epämääräisyydellään. Tämä on oikean värinen eli vihreä, tukeva laatikkomalli, ja näyttää olevan juuri oikean kokoinen niin että siihen mahtuu perustavarani: lompakko, kännykkä, lääkepussukka, nenäliinoja ja avaimet.

Vieressä oli pähkinä- ja kuivahedelmätiski, joka kiinnosteli; ostin japanilaisia riisiraksuja ja kauhallisen suklaakuorrutettuja pähkinöitä.

Päädyin aukiolle aurinkovarjon alle syömään kala- ja gambassalaatin.

Ihan kesä, uskomatonta. Väki pyöräili ja käveli shortseissa ja t-paidoissa, tai vähintäänkin farkuissa ja ohuessa puserossa. Jollain harvalla takki päällä, mutta auringossa oli kyllä ihan helle.

Aurinkoinen päivä lokakuussa.

Illalla biojätesäiliö oli vielä ulkona kadulla tyhjennystä varten, menin hakemaan sen takaisin takapihalle, kadulla oli juuri auringonlaskun jännä valo, ja aivan tyyntä, ja edelleen 20 astetta. Tosi tyyni, rauhaisa, turvallinen illan tuntu. Naakat kokoontuivat puihin kaakattamaan isoina parvina. Niitä jäin katselemaan. 

Nuo vastapäiset valtavat puuthan ovat tosiaan pyökkejä. Pyökeistä tippuu pähkinöitä kovissa raksuvissa kuorissa kadulle ja jalkakäytäville. Tekee pahaa ajaa niiden yli auton renkailla, koska ne tuntuvat niin kovilta ja teräviltä, että pelkään renkaiden puolesta. Ja kävellessä ne ovat aikamoisia muhkuroita myös kengän alla ja haittaavat kävelyä. Pyökeillä on tunnetusti joinain vuosina erityisen hedelmällinen vuosi, jolloin pähkinöitä tulee tuhottomasti, ja sitten usean vuoden ajan ei. 

Pyökki pudottelee lehtiä.

Pyökeistä on alkanut kertyä myös lehtiä kadulle ja kun tulin töistä alkuillasta, oli vielä hetken valoisaa, ja naapureita oli kokonaisina perhekuntina lasten kanssa haravoimassa jalkakäytäviään kuin olisi jotkut ulkobileet. 

Sitten oli minun vuoroni vähän siistiä talon edustaa. Oven eteen olikin puhaltanut kokonainen kasa lehtiä, ja harjasin myös niitä pähkinöitä aika paljon pois jalkakäytävältä.

Pyökin pähkinöitä ja kuoria.

Nyt kylmeni. Pakko kai laittaa oikein lämmitys päälle. Syksy tuli. Enää 14 astetta ja sataa. Talo viilentyy alle sietorajan.

Hyvinkään paikallishistoriasta löytyi varsinainen arkeologinen aarre. Facebookissa oli taas ajankohtaisia kuvia vanhan Hyvinkään Yhteiskoulun purkamisesta, ja nyt on päästy vihdoin pohjakerroksen ruokalaan saakka. Näissä valokuvissa näkyi ruokalan takaseinä, ja siinähän komeilivat edelleen meidän vuosikerran maalaamat suuret sota-aiheiset seinämaalaukset.

Kuvat on ottanut Ari Suomi, julkaistu Facebookin Hyvinkää!-ryhmässä.

Moni luokkalainen ei muistanut koko maalausten tekemistä. Ihmettelin myös, miten me juuri se toinen maailmansota-aihe siihen keksittiin talvisotineen ja korsuineen, aika sattumalta varmaan, ehkä potkiaisten aiheen mukaan. 

Minullahan oli siitä päiväkirjamerkintä, että seinämaalaukset on tehty helmikuussa 1992 ja potkiaisten aiheena oli sattumalta "kutsunnat" eli abeja nöyryytettiin jonkun kersantin käskyillä ja laitettiin hölkkäämään koulun ympäri; tarjolla oli hernekeittoa ja pannukakkua. 

Minullahan on valokuviakin maalaamisesta. Päiväkirjasta selvisi myös, että uskoimme seuraavan vuosikerran maalaavan näiden kuvien päälle muuta jo heti ensi vuonna. Mutta siellähän ne ovat olleet koko ajan tallessa, 34 vuotta ja 9 kuukautta, yhden vuoden sijaan. Lähtivät vasta kun itse seinä laitettiin paloiksi.

Omia kuviani maalaamisprosessista ja potkiaisista armeijatyyliin.

Tosin välillä seinien päälle on asennettu lautoja ja pahvipaneeleja, joissa on ollut muita kuvituksia jossain vaiheessa. Luulen kyllä ja muistan ehkä nähneeni, että nämä sotakuvat olivat siellä kyllä ensin ihan sellaisenaan muutaman vuoden.

Masentava aihe. Säälittää ne koululaiset, jotka joutuivat ruokailemaan siellä meidän korsujen ja raunioiden varjossa ties vaikka kuinka monta vuotta kunnes joku kehitti päälle jotain muuta.

Mutta on tuo nyt perin erikoista nähdä koko koulun purkautuessa irtotiiliksi, että meidän itse sinne sutimamme kuvat ovat näkyvissä.

Deventerin upeat putiikit

Teimme taas yhden retken vanhaan, kauniiksi kehuttuun Hollannin kaupunkiin, jossa emme ole ennen käyneet. Kohde oli Deventer Hollannin sisämaassa, itäpuoliskolla. 

Se oli kyllä kannattavaa, vaikka retkeä varten pitää herätä vähän aikaisin lauantaina. Ajomatkaa oli lähes puolitoista tuntia. Netin suosituksen mukaan pysäköimme tälle puolelle IJssel-jokea ja otimme siitä lautan keskustaan. 

Parin minuutin ylitys. Jonoa oli, mutta kaikki mahtuivat ensimmäiseen lastiin kerralla. Seisomapaikkoja ja vain alakansi, polkupyörät mahtuivat mukaan. Akkukäyttöinen lautta, hiljainen. Magneettikiinnitys laituriin.

Joen pinta oli kuivasta kesästä johtuen edelleen matalalla, mutta onneksi lautta kulki silti. Laskusilta meni aika jyrkästi alamäkeen tästä johtuen.

Sää oli aamupäivällä harmaa ja joella tuuli viileästi. Silti oli sellainen nihkeä tuntu ilmassa ja sääennusteessa lupaus siitä, että lämpötila nousee monta astetta päivän aikana, joten tein sen rohkean päätöksen, että jätin hupparini autoon ja menin pelkässä t-paidassa. Lauttamatkalla olin vielä kananlihalla ja muutkin puhuivat, että no nyt on kyllä vähän vilakkaa ja jätin neuleeni autoon, toivottavasti tämä tästä.

Vedestä näkyi kaupungin siluetti komeasti ja keskellä iso kirkko. Sillä oli harvinaisempi nimi Lebuinuskerk, ja kirjoittelin instaan laiskasti vain, että "iso kirkko"; lähtiessä näin kyltin turistikartasta satamassa, että sillä on virallisesti toinenkin kansan antama nimi, nimittäin "iso kirkko". Olinkin ihan oikeassa.

Jokinäkymä vanhaankaupunkiin.

Vastarannalla vanha tuulimylly.

Päivän aikana tosiaan lämpeni, ja aurinko alkoi pilkahdella yhä enemmän. Pärjäsin hyvin t-paidassa. Kävimme ensin kirkon aukiolla kahvilla. Kahvila oli ruusuaiheinen, ulkopenkeillä ruusukankaiset tyynyt, kakku tuli vanhalla ruusukuvioisella posliinilautasella, ja sisällä oli tapetti tulvillaan ruusuja lattiasta kattoon.

Söpöjä kahviloita ja ruokapaikkoja ulkopöytineen.

Ruusuinen kahvila.

Kakkuun oli koristeltu kirkon kuva.

Deventer on yli tuhatvuotinen, Hollannin aivan vanhimpia kaupunkeja, entinen hansakaupunki. Yksi liitutaulu sanoi, että 1250 vuotta vanha. Välillä kuulee ihmettelyn, että miten sisämaan kaupunki on voinut kuulua hansaan ja käydä kansainvälistä kauppaa, kun ne yleensä ovat merien satamakaupunkeja, joissa voi lastata isot laivat. Vastaus tällaisessa tilanteessa on järjestään: no siinä tapauksessa kaupunki on leveän joen varrella, jonne ovat sen ajan rahtilaivat päässeet myös aika hyvin.

Oli kansallinen historiallisten talojen päivä, jolloin olisi päässyt kierrokselle vaikka raatihuoneelle, joka on yleensä suljettu yleisöltä. Myös torin ikivanha koristeellinen Waag-rakennus, jossa on punnittu markkinatavarat, on suosittu museo.

Nättejä taloja.

Vanhat kapeat talot olivat oikein söpöjä. Kahvilan vessakin oli holvikellarissa, jonne johti kaarevat jyrkät puuraput ja kaiteessa näkyi tuhatvuotiset kerrokset halkeilevaa maalia. Autenttinen tunnelma.

Kannatti sikäli olla ajoissa, että sivukadun putiikit olivat erityisen ihastuttavia ja niissä meni aikaa. Emme me mihinkään nähtävyyksiin olisi ehtineet, kun piti nuuskia kauppa toisensa perään. Ne olivat oikein aarreaittoja, yksittäisiä yrityksiä, kaikki ne erikoisliikkeet poikkikaduilla. Isoin ostoskatu sisälsi tutut ketjuliikkeet.

Kapealla kadulla alkoi kuulua musiikkia, ja nelihenkinen orkesteri ilmestyi esiin soittaen keskiaikaista kappaletta keskiaikaisissa puvuissa. Ihmiset pysähtyivät katselemaan.

Ostoskatu oli koristeltu leijuvin sateenvarjoin.

Keskiaikaiset muusikot.

Seinätaidetta.

Sivukujilla oli mm. laukkuliikkeitä hyvin erikoisin nahkalaukuin, ja kukan muotoisia isoja sateenvarjoja. Yksi kauppa myi neonkylttejä kotiin ja hauskoja printtejä ostoskaseihin ja t-paitoihin. Kaksi kirjakauppaa nuuskittiin ja ostin 500 palan kissapalapelin. 

Kivoja laukkuja ja sateenvarjoja.

Neonkyltti kotiin?

Palapeliostos.

Kirjakaupassa oli trendikäs pöytä, jolta voi hankkia mysteerikirjan: lahjapaperiin piiloon käärityn kirjan, jonka päällä lukee vain henkilökunnan raapustama lyhennelmä teemoista ja tyylistä. Sitten voi katsoa, kiinnostaako kuvailu ja houkutteleeko ostamaan kirjan. Ihailin myös Jip ja Janneke -lastenkirjaa, joka oli käännetty paikalliselle Sallandin murteelle; siinä käytetään jopa ö-kirjainta näköjään ja paljon diftongeja. 

Paikallismurretta.

Mysteerikirjoja, jotka ostetaan näkemättä kantta.

Yhdessä kaupassa oli pääasiassa 70-luvun antiikkia eli meidän lapsuutemme vanhaa tavaraa, muoviesineitä, leluja, keittiötarvikkeita, purkkeja ja astiastoja. Antikvariaatti, levydivareita ja levykappojakin oli. Vanha saksalainen Derrickin muotokuva komeili pelitkyltissä yhdessä näyteikkunassa. 

Vanha koulukartta.

Vaatekaupassa oli kaikki omistajien omaa designia, värikkäitä naistenvaatteita, paitapuseroita, mekkoja. Hämmennyin niiden erikoisuudesta niin, etten osannut keksiä, mitä haluaisin. Tuota pitäisi sulatella, siellä oli uskomattomia printtikankaita, ei sellaisia saa mistään muualta. Huh huh. Minulla ei nyt ollut mentaliteettia ostaa vaatteita, mutta siis se yksikin sienipaita oli aivan uskomaton. Pitäisikö mennä takaisin.

Värikäs vaatekauppa.

Täällä näköjään harrastetaan käsitöitä, koska kutomistarvikkeiden ja lankojen kauppoja oli parikin. Yhden kaupan ovella oli "lankojen vaihtokirjasto", johon saa laittaa yli jääneet kokonaiset lankakeränsä ja ottaa mukaan, jos tarvitsee jonkun muun lahjoittamaa ylijäämäväriä.

Yksi villalankakaupoista

Lankakirjastokaappi.

Paperitavarakauppa.

Kortti- ja paperitavarakaupoissa keskityin kunnolla. Ihastuttavia vintagepostikortteja. Ostin monta. Ja sielläkin jäi häiritsemään yksi oravakortti, jonka näin vasta lähtiessä. Perkele, pitääkö tosissaan mennä takaisin. 

Ostin kissarintamerkkejä ja yhden kissatarran. Pelkkiä tylyjä kissoja, ne ovat erikoisuuteni. Ja mieluiten vielä jos ne ovat mustavalkokissoja jotka muistuttavat naamamaskiltaan Jip-Jannekea. Yhdessä pinssissä selvästi Jip näyttää keskisormea.

Torilla oli hulinaa ja kaikki laidat täynnä kahvilaravintoloita terasseineen, jokainen täynnä väkeä. Ruukkukasveja ja kukkasipuleita myytiin suurella alalla. Kalaa ja kanaa, kaikki vihannekset ja hummukset, vaatemyyjä. 

Oikein mainio 21 asteen sää oli ollakseen syyskuu. Väki oli liikkeellä. Oli lounasaika ja halusimme myös syödä. Löysimme paikan Hannun ja Kertun lasitetulta terassilta ja otin lämpimän tonnikalaleivän.

Tori.

Lopulta kaikki korttelit kierrellen takaisin rantaan ja lautalle.

Tosissani mietin, milloin pääsisin palaamaan sinne uniikkiin vaatekauppaan. Meiltä pääsee myös junalla tasan kahdessa tunnissa Deventeriin. Mutta vaikka muutaman viikon sisään jo lähtisin, en osaa sanoa, onko juuri ihailemiani paitoja silloin edes jäljellä. Niitä valmistetaan pieninä sarjoina, jotka voivat huveta nopeasti. 

Hah, niillä on online-shop. Olin kyllä tyhmä, etten kokeillut kaupassa, jotta tietäisin kokoni. Mutta koska itken, jos en saa sitä paitaa, niin riskeeraan nyt vaan ja uskallan tilata sen, mittataulukon ja ohjeen mukaan mieluummin reilun kokoisena. Jos jossain vaiheessa palaan Deventeriin, otan hommaksi käydä sen kaupan kunnolla läpi ja kokeilla useita vaatteita.

Sienipaita tuli. On se sopiva. Kivasti pakattu; 1. kirjava muovipussi, johon kynällä käsin kirjoitettu tervehdys, 2. kirkkaan sininen silkkipaperi, joka suljettu söpöllä tarralla, 3. värikkäät infolappuset ja kaupan tarra, 4. ilmaiset kreisit flamingosukat kaupan päälle.

Kaupan päälle sukat.

On tämä nyt kyllä vuoden paras ostos.