Aamupuurot, iltasushit ja työvuorot

Kohtalo: tekee töitä käsillä jatkuvasti kaksi viikkoa ilman ongelmia, mutta melkein nyrjäyttää ranteen avatessaan jääkaapin ovea ruokalassa ottaakseen taukojugurttinsa.

Joku aina laittaa töissä tietokoneelta nettiradion päälle. Hyvin omituista ja kaikenlaista (party)musiikkia on kuunneltu siellä kyllä eri kanavilta. Nykyinen nuorisokin tykkää mm. ysäriklassikoista. Jos taas laittaa läänin paikallisradion, sieltä tulee enemmän iskelmähumppaa, osin paikallismurteella laulettuna. Mutta myös kaikki 80-luvun hitit.

Minulle sanottiin, ettei minun tarvitse sitä musiikkia pitää lujalla siinä yhteistietokoneella jos luen sähköposteja, tuosta saat volyymiä pienemmälle. Mutta protestoin, että hei tämä on Dr. Alban, ruotsalainen laulava hammaslääkäri, ei sitä saa hiljentää.

Sukupolvien kuilu tuli siinä, kun parikymppinen laittoi soimaan jonkun uuspunk-albumin, jota en tuntenut. Ohi kulkeva kolmikymppinen kommentoi, että ahah, minulla on ollut tuo cd-levynäkin. Nuoriso vastasi, että "minulla ei ole koskaan ollut yhtäkään cd:tä, aika cool ajatus kyllä, että omistaisi ihan niinku fyysistä mediaa". Niin. Kerronko hänelle c-kaseteistani vuodelta 1992...

Nuoriso tiesi yhden suomalaisen asian ja kysyi, tunnenko "The Dudesons" eli "Duudsonit". Kyllä. Hän oli nähnyt niitä aikanaan MTV:ltä silloin kun siellä näytettiin Amerikassa kuvattu Duudson-sarja. Ja leffan oli kai nähnyt. 

Yhtäkkiä työkaverit alkoivat esitellä minulle suomalaisia kirosanojaan. Okei. No yksi lähde on ne Duudsonit ehkä, mutta mistä muualta kaikki Hollannin miehet niitä oppivat? Oli siellä jo vahva Top 3 hallussa. 

Ylläreitä ruokakaupassa, metrinen pehmoleluburgeri.

Kognitiivinen uupumus vaihtelee. Vai onko se vain perusväsymys, että silmät painuvat kiinni alkuillasta. Aika usein nokoset houkuttelevat. Joinain iltoina taas pystyn toimimaan oikeaan nukkuma-aikaan saakka hereillä. Tilastollisesti ne paremmat illat lisääntyvät nyt vähitellen, kun aivoni tottuvat uusiin työolosuhteisiin ja sisäistävät asioita, eikä kaikki ole enää aivan pelkästään uutta.

Useimpina öinä nukun kuitenkin kohtuullisen hyvin. Ja olen aamulla itsekseni hereillä jo ihan vapaaehtoisesti siinä seitsemän ja kahdeksan välillä; silloin alkaa tuntua siltä, että nyt ei tarvitse enempää unta. Mikä on aika ihmeellistä minulle, en minä sellaista ole ennen osannut, herätä aamulla spontaanisti. Vanhojen ihmisten touhua.

Kyllä silti torstaiaamuna mietin helpottuneena, että enää yksi kerta nousemista vekkarin mukaan, sitten saa nukkua rauhassa aamulla taas. Onhan siinä se deadline niskassa ahdistamassa kuitenkin. Liikaa traumaattisia kokemuksia väkivaltaisesta pakottamisesta nousemaan kouluun kahdeksaksi juuri kesken parhaiden unien, koko nuoruuteni ajan satoja, tuhansia, kertoja. Millaista kärsimystä se oli. Olin jo silloin aivan ehdoton iltavirkku.

Yksi aamu olin ihan mukavasti puolihereillä kun mieheni nousi, mutta sitten torkahdinkin uudestaan ja vajosin noin 20 minuutiksi unennäköön. Siinä ehdin käydä läpi kimaran seikkailuja, jotka tuntuivat siltä kuin olisin ollut matkoilla sellaiset neljä tuntia putkeen. 

Tajuan ja opin tästä, että jos näkee unia, subjektiivinen ajantaju on ihan eri asia kuin objektiivinen aika. Minusta aina tuntuu siltä, että olen seikkaillut ympäri maailmaa oikeassa ajassa laskettuna puolitoista tuntia. Mutta voi olla, että se oli vain kymmenen minuuttia, koska ilmeisesti muutamassa minuutissa ehtii kehitellä ja käydä läpi kokonaisen filmin.

Jip löysi kiipeilypaikan, alavessan minipesualtaan.

Olen opettanut lisää suomalaista kulttuuria töissä. Oli puhe leluista ja pikkuautoista ja legoista. Työkaveri kysyi, oliko Suomessa kaikki samanlaiset lelut kuin täälläkin vai onko niissä jotain eroja. Sanoin, että pitkälti ihan samat, mutta sitten on suomalaisia leluvalmistajia, joilla on ollut pari erikoisuutta. -Olisko tästä esimerkkiä? -Odota niin näytän kuvan. Sitten googlasin kuvahaulla kurkkumopon, ja naurettiin sille. Pitivät sitä hauskana. Käänsin sen kylläkin suolakurkuksi, koska se on sellainen lyhyt pönäkkä.

Yhdellä on projektina opetella paremmin saksaa nettisivulta, jolta voi tankata sanastoa englannista kääntäen. Mutta töissä on pari henkilöä, jotka ovat oppineet käytännön saksaa jo ihan sujuvasti, ja joskus me keksimme tälle nuoremmalle jonkun kivan tietoiskun nykysaksaa tai Ruhrin alueen murretta. 

Opetimme, että tällä seudulla kaikki sanovat vähän slangina "boah, ey!" kun jokin hämmästyttää. Itsekin sanon refleksinä ihan vaan saksan takia jonkun yllättyneen "boah"-äännähdyksen aika usein. Nyt sitä vedetään jo vitsinä: "boah ey, das ist viel zu viel!" ja nauretaan räkäisesti päälle. 

Saksan opiskelija sitten mainosti hakevansa tauolla automaatista jonkun megakokoisen jätti-Twixin, jollaisista en ole kuullutkaan. Rappusissa hän tuli vastaan sen patukan kanssa, ihailin sitä ja sanoin suureen ääneen, että "boah, ey!" Naurettiin hulluna.

Töissä on minimalistisesti sisustettu kattoterassi, jolla voi hyvällä säällä istua tauolla.

Kovin on hervotonta huumoria, ja rankkoja työrupeamia. Välillä pitää suht nopeaan tahtiin ja yhtaikaa lähettää antibioottinesteitä 1000 kpl apteekeille, lähettää 1000 kpl injektioita sairaaloille, ja kirjata ja järjestää varastoon 2600 uutta valmistettua lääkepulloa. Ja voi olla, että tunnin päästä ei taas ole mitään tekemistä. Kylmiötavaroiden pitää varsinkin liikkua ripeästi heti kun ilmaantuvat tehtäväpinoon, etteivät lämpene.

Onneksi nämä tehdään ryhmätyönä ja jaetaan työvaiheet useille henkilöille. Silloin isokin erä on nopeasti hoidettu. Minua on ilahduttanut jo monta kertaa, että moni tuolla on sellaisia tarkkanäköisiä nörttejä kuin minä, eli tarkistaa yksityiskohdat rauhassa ja ottaa tosissaan toimia protokollan mukaan. Minun on helpompi toimia sellaisten kanssa kuin leväperäisten haihattelijoiden. Jotenkin sama mentaliteetti. Suorastaan työmoraali.

Meidän täytyy miehen kanssa aina uudestaan suunnitella viikon ruokahankinnat ja kokkaukset sen mukaan, kuka on minäkin päivänä kuinka myöhään töissä. Minun työpäiväni alkavat toistaiseksi joko yhdeksältä tai kymmeneltä. Myöhemmin siirryn myös osastolle, jossa päivät alkavat aamukahdeksalta. Silloin kyllä vähän itken sitä seitsemältä nousua.

Jos minulla on se viimeisin vuoro illalla puoli seitsemään, niin onhan se aika myöhäinen. Mieheni saattaa olla samalla lähes iltayhdeksään töissä. Ensin kuitenkin puran laukun, tsekkaan kissojen ruokatilanteen, tiskaan, käyn suihkussa. Sitten alan kokata itselleni, syön, tiskaan senkin kaiken taas. Ruokailu ja perustalous on ehkä iltakahdeksalta kunnossa. 

Kun vaihtelu on näin vähäistä eli työ alkaa joko kello 8, 9 tai 10, niin epäröin kyllä puhua työvuoroista. Jos käytän vastaavaa sanaa hollanniksi, mieheni ainakin älähtää siitä, että ei meillä mitään oikeaa vuorotyötä ole, sellaista jossa vedetään yötä myöten tai iltakymmeneen tai aamuviidestä alkaen kuten ihan tarpeeksi monilla aloilla. Mutta ehkei se suomen kielessä ole niin tiukkaan määritelty sana. Vuorotyö kyllä on, mutta siitä en puhukaan. Työvuorolla tarkoitan vain erilaisia määriteltyjä työaikoja.

Helppo iltasushi lähikaupasta.

Janneke tarkistaa asian.

Yhtenä aamuna lähtö vähän venyi. Lueskelin rauhassa lehteä ja vasta kun olin jo pakkaamassa laukkuani, huomasin, että kissoille pitikin antaa raksuja, niiden vanhat ruokakupit piti tyhjentää ja pestä, ja Janneke halusi silityksiä. Ja ne halusivat nameja. Ja olisi kiva vähän siistiä keittiötä, ettei sinne jää ihan kaaos. 

Joka välissä katsoin kellon minuutteja: ehdinkö tämän vielä äkkiä. Ja auton takakontissakin halusin vielä testata, olisiko soikea ostoskori ratkaisu kuljettaa lukuisia eväsrasioita ja vesipulloa paremmin kuin löysässä ostoskassissa.

Lopulta käynnistin auton 9.49 ja kyllä sekin riittää olla kymmeneltä ei vain firmassa, vaan pukuhuoneen ja lokerikon kautta osastolla kuten on tarkoitus. Mutta ei ole kivaa nipistää sitä ihan minimiin ja olla vähän kuitenkin kiireessä ja pelätä, riittääkö aika, jos se on ihan parista minuutista kiinni. En halua tätä trendiksi, että olen viime tingassa.

Silti aika luksusta todeta, että ehdin ihan hyvin töihin, vaikka lähtisin ajamaan vasta kymmentä vaille.

Tuli mieleen äitini kouluajat: asui koulua vastapäätä, söi vielä rauhassa puuroa, kunnes kuuli kellon soivan, ja sitten ryntäsi kadun yli koulun pihaan ja tunnille, ajoissa. Nyt minä symbolisesti vaan syön puuroa muina miehinä viime minuutille saakka ja hurautan sitten äkkiä töihin.

Syönkin väillä vaihteeksi pikapuuroa aamulla.

Ostoskori toimii tosiaan paremmin kuin löysä kassi. Kassissa minua inhottaa joka kerta, että täysi vesipullo kaatuu kun yhdenkin mutkan kehtaan ajaa autolla. Vaikka korkki olisi kunnolla kiinni, pelkään kuitenkin, että sieltä vuotaa vettä. Toisekseen on tärkeää, että huolella pakattu eväsrasia pysyisi makuullaan. Mutta kun nostelen löysää kassia pari kertaa, lopulta eväsrasia seisoo siellä pystyssä ja huolella rakentamani kerrosleivät hajoavat. Ja kolmanneksi, kassissa eri rasiat ja elementit, joita tarvitsen joka tauolla eri yhdistelminä, ovat hirveässä kaaoksessa ja joudun kaivelemaan niitä toistensa alta käsikopelolla.

Kori korjaa nämä kaikki asiat: siihen mahtuu eväsrasia pohjalle makaamaan eikä nouse pystyyn kesken kaiken; vesipullo mahtuu nojaamaan korin päätyyn eikä kaadu, ja kaikki rasiat pysyvät järjestyksessä ja näkyvissä. Kyllä se on siirryttävä korisysteemiin.

Yksi päivä oli jylisevää ukkosta ja aurinkoa vaihdellen, ja sateenkaari kirkkaana taivaalla kun lähdettiin töistä. Kun ajoin tyhjää sivukatua autolla, sateenkaaren pää päättyi selvästi Esson huoltoasemalle. Tiedetäänhän se toki, että öljyfirmoilla on se kulta-aarre ja rikkaudet. Pysäytin auton hetkeksi, jotta sain kuvan.

En tiedä, mikä huijaus tämä on, mutta nyttemmin olen kävellyt yli 7000 askelta päivittäin. En ole huomannut mitään käytännön eroa viidentuhannen askeleen työpäiviin, mutta nyt niitä kertyy sitten jo seitsemäntuhatta päivässä.

Onko kissapaita asiallinen

Hankin omenakakun aineet ja leivoin sen lauantain kahville. Ihan kiva tuli.

Totesimme, että mistään Hollannin kaupasta ei saa valmista vaniljakastiketta. On korkeintaan jauhepusseja, joista se pitää itse keittää maitoon. Saksasta sitä kai ainakin on saatu ennen lasipullossa, ja Suomessa sitä on tetrapakissa. Oikeasti mikään Hollannin kauppaketju ei sitä myy kun googlaa, korkeintaan verkkokaupasta tilattavissa erikois-leipomiskaupoista.

Netti selitti, että kun Hollannissa on joka puolella tätä vanillevlata eli vanukasta, niin ihmiset kippaavat sitä leivonnaisten ja jäätelönsä päälle ja korvaavat sillä vaniljakastikkeen, joten kastiketta ei tarvitse myydä erikseen. No on se minusta eri asia. Vla on sellaista limaista, kastike juoksevaa ja paljon selvemmin vaniljan makuista. Aivan tyhmää. Pitää siis hankkia vaniljakastikkeetkin Saksasta varastoon tästä lähtien.

Omenakakku raakana seoksena.

Hyvää tuli.

Rupesin askartelemaan savesta. Minulla oli jo yksi vanhakin avaamaton köntsä askartelusavea, sellaista ilmakuivuvaa jota ei tarvitse polttaa. Halusin muovailla taloja. Piti vähän tutustua materiaaliin, se on hitusen elastista ja kumimaista, ja vedellä voi siloittaa pintaa tai yhdistää osia. Jos ihan pientä esinettä tekee, niin jossain tulee se raja vastaan, mitä yksityiskohtaa siihen vielä saa muokattua ihan miniatyyrinä. Minulla on muokkaustyökalujakin, jotka olivat hyödyllisiä.

Tein suunnitelmani mukaan taloja, ensin yhden kaksiosaisen Herttoniemen kerrostalon, tai Töölön. Niitä Helsingin tukevia korkeita rapattuja kivitaloja. Tosin en vielä keksinyt miten simuloisin parvekkeita, noissa ei nyt ole. Mutta on peltikatto, ikkunarivit, alaovi, savupiippu. 

Talo muodostuu.

Sitten rakensin kokonaisen korttelin, jossa on talorykelmän keskellä sisäpiha, jonne voi ajaa porttikongista. Toiselta kadulta myös kapea läpikulku jalankulkijoille. Erilaisia kattoratkaisuja Helsingin keskustan tapaan. Muovasin ensin irtotalot kattoineen perusmuotoonsa ja sitten liitin ne yhteen kylki kylkeen saumoja täytellen ja vedellä silittäen. Se oli ihan kivaa.

Kortteli.

Ensin hyppäsi Jip pöydälle haistelemaan välineet, että mitäs täällä tapahtuu. Myöhemmin tuli Janneke ja nuuski myös savipalan, ja huomasi tietysti vesikipon ja joi siitä kunnolla. Vesi oli siinä vaiheessa ihan puhdasta suoraan hanasta.

Miltä savi haisee?

No ei kovin hyvältä.

Kas, vettä! Pitäähän sitä maistaa.

Aion maalata työt myöhemmin, ja lakata. Ne kuivuvat pari vuorokautta ainakin. Tein pari kokeilupalaa, joilla voin testata miten maalit toimivat, ja ettei lakka varmasti sössi väriä sen alla, mikä minulle on nuorena tapahtunut, kun valitsin väärin eikä missään ollut infoa kuten nykyään netissä. Pitää aina katsoa mihin hommaan tarvitsee vesiliukoisen lakan, ja mihin liuotusainepohjaisen.

Pyöritin oheen vielä pari miniatyyrihedelmää. Näin kului yksi saviköntsä sopivasti loppuun. Parempi ettei noita pakkauksia availe ja yritä säilyttää loppuja, koska niihin pääsee kuitenkin ilmaa ja ne kuivuvat ajan myötä, jos ne ovat jossain kääreessä.

Tämän jälkeen lakkasin hedelmät ja niistä tuli vieläpä  kiiltäviä.

Jukenaut. Nyt tarkastin mapsista, streetviewsta, millaisia värejä Helsingin taloissa käytetään oikeasti, jotta saan savityöni maalattua realistisesti. Olihan minulla vahva aavistus, että tiedän ne kyllä: peltikatot ovat joko tummanpunaisia tai mustia, ja rapatut seinät beessejä, kellertäviä, punertavia, vihertäviä. Ehkä tummemmankin ruskeita joskus. Alaovi usein puunväristä puuta. Mitä en ollut tajunnu tietoisesti, on että myös asuinkerrostaloissa voi olla katutason seinä eri väriä tai jopa materiaalia kuin yläkerrokset, erillisenä raitana.

Ensimmäisen savitalon kohdalla muistelin mummon ja vaarin taloa Herttoniemessä, ennen kaikkea. Mietin, että talon päähän voisi liimata erikseen sellaisen savupiippu-ulkoneman alhaalta ylös. Epäilin, onkohan sellaisia oikeasti vai keksinkö vaan. Mutta se tuntui sopivan ja laitoin taloon sellaisen. Samoin koostin talon kahdesta osasta, joista toinen on vähän taempana ja vain siis osin liittyneenä päätyseinästään toiseen taloon. Ja epäröin, onko tällaisia taloja oikeasti.

No nyt tulee se jukenaut: menin streetviewssä Mäyrätielle ja mitä löydän mummon ja vaarin talosta: just tasan sellaisen päätyyn liimatun savupiipun. Siinä on vielä rautaiset huoltoraput koko matkalla ylös. Ja mitä löydän tasan sitä taloa vastapäätä: sellaisen porrastetusti toisiinsa liitetyn kaksoistalon, jossa oikea osio on kauempana kadusta.

En minä tiennyt, että minulla on näin tarkka muisti.

Karttapalvelun kuvassa savupiippuperiaate.

Ja tällä tavalla kaksiosainen porrasteinen talo.

Meidän katollamme näin yksi päivä puolikaljuja rastaita, varmasti mustarastaan nuorikkoja sulkasadossa. Niiden päähän pitää vielä kasvaa kunnon höyhenet, oli kapea kaula ja kirjavaa, harvaa sulkaa päässä.

Töiden myöhäisvuoron takia olisin saanut nukkua yhdeksään, mutta kello 7.57 alkoi moottorisaha soida. Ne perkeleet tulivat kaatamaan sen pihapuun, millä ne uhkailivat uutta naapuria jo kesällä. Ensinnäkin kauhea meteli ettei voi nukkua, toiseksi harmi hyvää puuta, kolmanneksi ainakin kolme taloutta tässä rivissä oli jyrkästi sitä vastaan, että se puu kaadettaisiin, koska se tuo pihalle varjoa paahteeseen, luontoarvoa ja on näköeste suoraan vastapäisiin taloihin. Eivät ne diktaattorit kuuntele ketään asukkaita. Tosi kivaa että nyt näkyy makuuhuoneen ikkunasta oikealle ainakin 10 täysin kaljua pihaa missä ei kasva yksikään kasvi, ihan autiomaa. Ja joutuu tuijottamaan muiden talojen rumia takaikkunoita.

Meiltä ei kyllä lähde yksikään puu pois niin kauan kun minä määrään.

Muuten, Hyvinkäällä puretaan nyt Keskustan koulua, entistä yläastettani ja lukiotani, joka oli suurimman osan aikaa nimeltään vanhanaikaisesti Hyvinkään yhteiskoulu; mikä kuulosti mielestäni turhan hienostelevalta. Purkutöistä on paljon valokuvia netissä. Ensin meni kolmiosainen alatalo mäsäksi, murikkakasa vaan jäi. Alatalossa oli taideaineet ja käsityöt: musiikki, kuvaamataito, rättikässä ja puukässä. Päätalossa purku aloitettiin juhlasalin eli yläliikuntasalin siivestä. Ja nyt on ruokala vissiin mennyt eli pihan puoleinen osa luokista ja tiloista heti vasemmalle rappukäytävästä.

Ei se minua liikuta. Ei se mikään säilyttämisen arvoinen rakennus ole, vanhentunut haiseva koulu. Ruma ollut aina. Todella standardi suomalainen koulurakennus. Jos jollain on muistoja, ne säilyvät ilman sitä taloakin; en ole kiintynyt tällaiseen materiaan. 

Mitä me tehdään väärin kun muut maalailevat, että "lauantaina menen jalkapallomatsiin / festareille / häihin / bileisiin", ja minä listaan, että me imuroidaan, käydään talouskauppoja ja kissatarvikkeita, pesen pyykkiä, pyyhin pölyjä... missä on joku vapaa-ajan kiva asia? 

Kaipa sellainen pitää suunnitella erikseen ja sijoittaa se kalenteriin ennen noita taloustöitä. Ehkä kaikki muutkin tekevät ne taloustyöt, mutta heillä on myös aina joku kiva vapaa-ajan juttu. On meilläkin niitä ohjelmia välillä, muttei joka viikonloppu.

Lupasin leipoa uudestaan saman omenakakun joka oli viime viikonlopun hitti, no sitä on ainakin kiva syödä.

Tarvitsin taas 600 grammaa omenaa. Suomalaisen reseptin mukaan se on 5-7 omenaa, mutta mitä miniatyyrejä he ajattelevat, että niin monta tarvittaisiin? Hollannin kauppojen perusomenoita jos ottaa 3 kappaletta niin se on yli 600 grammaa. Nyt latasin ne 3 vaa'alle ja mitä se sanoi: 598 grammaa. Aika tarkalleen.

Keksittiin sitten vaniljajäätelö omenakakun oheen, kun vaniljakastiketta ei saanut.

Lämpömittari auringossa näytti 30 astetta, oikeasti varjossa oli jotain 22 kai. Ei kesä mene mihinkään. En todellakaan vaihda vielä mitään kesävaatteita tai -kenkiä pois kaapeista. Olin kirjavassa tropiikki-t-paidassa ja lyhyessä röyhelöhameessa kun kävimme kaupoissa ja kaatopaikalla eli kierrätysasemalla.

Tropiikin värit kesässä.

Käytiin ostamassa kissantarvikkeita. Kokeillaan myös eri märkäruokaa, koska ne ovat ruvenneet nirsoilemaan nykyisen kanssa. Jos vaihtelu auttaisi. Ja tuotiin uusi kissanruoho taloon. Vietiin paperit keräykseen samalla.

Kissanruohoa piti saada heti.

Eläin- ja puutarhakaupan vaateosastolla näin nyt pelkästään paksuja villapaitoja ja tosi paksuja talvitakkeja, oikein sellaisia topattuja. Tuolla ulkona paahtaa aurinko helteisesti, ja nämä ovat vaihtaneet aivan extreme-talvivaatteisiin, niin paksuihin pakkasen takkeihin, että sellaisia ei täällä tarvita edes tammikuussa, ei koskaan. Miksi niitä myydään kesähelteellä? En nähnyt mitään välimuotoa, syysvaatteita. Kuinka älytöntä.

Ulkotulet ja toppatakit valikoimissa.

Totuus ulkona: täys helle.

Töissä olen vähän tarkastellut, minkälaisia paitoja voin pitää. Toisaalta tietysti ohjekirja toivoo "asiallista pukeutumista" ja noudatan sitä, että työnkuvaan ja turvallisuuteen kuuluvat pitkät housut sekä suljetut kengät, ei siis sandaaleja. Mutta minulle on kertynyt koko valikoima kivoja kissa-aiheisia t-paitoja. Kuinka monia niistä voin eli kehtaan pitää töissä? Mikä niistä on "asiallinen" ja mikä menee överiksi? 

Työtehtävien aikana paitani on työtakin alla. Eli vain tauoilla ruokalassa se oma paita näkyy. Tietysti silloinkaan ei voi enkä halua mitään tökeröä pitää päällä. Eli en laittaisi varmaan sitä, missä kissan peba sanoo "Hi!" Mutta muut hassut kissapaidat? Yhdellä työkaverillakin oli kissapaita, mikä antoi minulle luvan käyttää useimpia niistä. Kommentoikoon joku jos ei kelpaa.

Ammuskeleva psykopaattikissa EI selvästi ole kelvollinen työpaita. Liian aggressiivinen. Puolustuksekseni, tämä on kulkeutunut minulle sattumalta lahjoituksena. Mutta kotioloissa hauskan kreisi.

Söpöjä kissanpoikia nyt kehtaa näyttää.

Venyttelevät hölmön näköiset kissatkin arvioin vielä tarpeeksi neutraaliksi.