Deventerin upeat putiikit

Teimme taas yhden retken vanhaan, kauniiksi kehuttuun Hollannin kaupunkiin, jossa emme ole ennen käyneet. Kohde oli Deventer Hollannin sisämaassa, itäpuoliskolla. 

Se oli kyllä kannattavaa, vaikka retkeä varten pitää herätä vähän aikaisin lauantaina. Ajomatkaa oli lähes puolitoista tuntia. Netin suosituksen mukaan pysäköimme tälle puolelle IJssel-jokea ja otimme siitä lautan keskustaan. 

Parin minuutin ylitys. Jonoa oli, mutta kaikki mahtuivat ensimmäiseen lastiin kerralla. Seisomapaikkoja ja vain alakansi, polkupyörät mahtuivat mukaan. Akkukäyttöinen lautta, hiljainen. Magneettikiinnitys laituriin.

Joen pinta oli kuivasta kesästä johtuen edelleen matalalla, mutta onneksi lautta kulki silti. Laskusilta meni aika jyrkästi alamäkeen tästä johtuen.

Sää oli aamupäivällä harmaa ja joella tuuli viileästi. Silti oli sellainen nihkeä tuntu ilmassa ja sääennusteessa lupaus siitä, että lämpötila nousee monta astetta päivän aikana, joten tein sen rohkean päätöksen, että jätin hupparini autoon ja menin pelkässä t-paidassa. Lauttamatkalla olin vielä kananlihalla ja muutkin puhuivat, että no nyt on kyllä vähän vilakkaa ja jätin neuleeni autoon, toivottavasti tämä tästä.

Vedestä näkyi kaupungin siluetti komeasti ja keskellä iso kirkko. Sillä oli harvinaisempi nimi Lebuinuskerk, ja kirjoittelin instaan laiskasti vain, että "iso kirkko"; lähtiessä näin kyltin turistikartasta satamassa, että sillä on virallisesti toinenkin kansan antama nimi, nimittäin "iso kirkko". Olinkin ihan oikeassa.

Jokinäkymä vanhaankaupunkiin.

Vastarannalla vanha tuulimylly.

Päivän aikana tosiaan lämpeni, ja aurinko alkoi pilkahdella yhä enemmän. Pärjäsin hyvin t-paidassa. Kävimme ensin kirkon aukiolla kahvilla. Kahvila oli ruusuaiheinen, ulkopenkeillä ruusukankaiset tyynyt, kakku tuli vanhalla ruusukuvioisella posliinilautasella, ja sisällä oli tapetti tulvillaan ruusuja lattiasta kattoon.

Söpöjä kahviloita ja ruokapaikkoja ulkopöytineen.

Ruusuinen kahvila.

Kakkuun oli koristeltu kirkon kuva.

Deventer on yli tuhatvuotinen, Hollannin aivan vanhimpia kaupunkeja, entinen hansakaupunki. Yksi liitutaulu sanoi, että 1250 vuotta vanha. Välillä kuulee ihmettelyn, että miten sisämaan kaupunki on voinut kuulua hansaan ja käydä kansainvälistä kauppaa, kun ne yleensä ovat merien satamakaupunkeja, joissa voi lastata isot laivat. Vastaus tällaisessa tilanteessa on järjestään: no siinä tapauksessa kaupunki on leveän joen varrella, jonne ovat sen ajan rahtilaivat päässeet myös aika hyvin.

Oli kansallinen historiallisten talojen päivä, jolloin olisi päässyt kierrokselle vaikka raatihuoneelle, joka on yleensä suljettu yleisöltä. Myös torin ikivanha koristeellinen Waag-rakennus, jossa on punnittu markkinatavarat, on suosittu museo.

Nättejä taloja.

Vanhat kapeat talot olivat oikein söpöjä. Kahvilan vessakin oli holvikellarissa, jonne johti kaarevat jyrkät puuraput ja kaiteessa näkyi tuhatvuotiset kerrokset halkeilevaa maalia. Autenttinen tunnelma.

Kannatti sikäli olla ajoissa, että sivukadun putiikit olivat erityisen ihastuttavia ja niissä meni aikaa. Emme me mihinkään nähtävyyksiin olisi ehtineet, kun piti nuuskia kauppa toisensa perään. Ne olivat oikein aarreaittoja, yksittäisiä yrityksiä, kaikki ne erikoisliikkeet poikkikaduilla. Isoin ostoskatu sisälsi tutut ketjuliikkeet.

Kapealla kadulla alkoi kuulua musiikkia, ja nelihenkinen orkesteri ilmestyi esiin soittaen keskiaikaista kappaletta keskiaikaisissa puvuissa. Ihmiset pysähtyivät katselemaan.

Ostoskatu oli koristeltu leijuvin sateenvarjoin.

Keskiaikaiset muusikot.

Seinätaidetta.

Sivukujilla oli mm. laukkuliikkeitä hyvin erikoisin nahkalaukuin, ja kukan muotoisia isoja sateenvarjoja. Yksi kauppa myi neonkylttejä kotiin ja hauskoja printtejä ostoskaseihin ja t-paitoihin. Kaksi kirjakauppaa nuuskittiin ja ostin 500 palan kissapalapelin. 

Kivoja laukkuja ja sateenvarjoja.

Neonkyltti kotiin?

Palapeliostos.

Kirjakaupassa oli trendikäs pöytä, jolta voi hankkia mysteerikirjan: lahjapaperiin piiloon käärityn kirjan, jonka päällä lukee vain henkilökunnan raapustama lyhennelmä teemoista ja tyylistä. Sitten voi katsoa, kiinnostaako kuvailu ja houkutteleeko ostamaan kirjan. Ihailin myös Jip ja Janneke -lastenkirjaa, joka oli käännetty paikalliselle Sallandin murteelle; siinä käytetään jopa ö-kirjainta näköjään ja paljon diftongeja. 

Paikallismurretta.

Mysteerikirjoja, jotka ostetaan näkemättä kantta.

Yhdessä kaupassa oli pääasiassa 70-luvun antiikkia eli meidän lapsuutemme vanhaa tavaraa, muoviesineitä, leluja, keittiötarvikkeita, purkkeja ja astiastoja. Antikvariaatti, levydivareita ja levykappojakin oli. Vanha saksalainen Derrickin muotokuva komeili pelitkyltissä yhdessä näyteikkunassa. 

Vanha koulukartta.

Vaatekaupassa oli kaikki omistajien omaa designia, värikkäitä naistenvaatteita, paitapuseroita, mekkoja. Hämmennyin niiden erikoisuudesta niin, etten osannut keksiä, mitä haluaisin. Tuota pitäisi sulatella, siellä oli uskomattomia printtikankaita, ei sellaisia saa mistään muualta. Huh huh. Minulla ei nyt ollut mentaliteettia ostaa vaatteita, mutta siis se yksikin sienipaita oli aivan uskomaton. Pitäisikö mennä takaisin.

Värikäs vaatekauppa.

Täällä näköjään harrastetaan käsitöitä, koska kutomistarvikkeiden ja lankojen kauppoja oli parikin. Yhden kaupan ovella oli "lankojen vaihtokirjasto", johon saa laittaa yli jääneet kokonaiset lankakeränsä ja ottaa mukaan, jos tarvitsee jonkun muun lahjoittamaa ylijäämäväriä.

Yksi villalankakaupoista

Lankakirjastokaappi.

Paperitavarakauppa.

Kortti- ja paperitavarakaupoissa keskityin kunnolla. Ihastuttavia vintagepostikortteja. Ostin monta. Ja sielläkin jäi häiritsemään yksi oravakortti, jonka näin vasta lähtiessä. Perkele, pitääkö tosissaan mennä takaisin. 

Ostin kissarintamerkkejä ja yhden kissatarran. Pelkkiä tylyjä kissoja, ne ovat erikoisuuteni. Ja mieluiten vielä jos ne ovat mustavalkokissoja jotka muistuttavat naamamaskiltaan Jip-Jannekea. Yhdessä pinssissä selvästi Jip näyttää keskisormea.

Torilla oli hulinaa ja kaikki laidat täynnä kahvilaravintoloita terasseineen, jokainen täynnä väkeä. Ruukkukasveja ja kukkasipuleita myytiin suurella alalla. Kalaa ja kanaa, kaikki vihannekset ja hummukset, vaatemyyjä. 

Oikein mainio 21 asteen sää oli ollakseen syyskuu. Väki oli liikkeellä. Oli lounasaika ja halusimme myös syödä. Löysimme paikan Hannun ja Kertun lasitetulta terassilta ja otin lämpimän tonnikalaleivän.

Tori.

Lopulta kaikki korttelit kierrellen takaisin rantaan ja lautalle.

Tosissani mietin, milloin pääsisin palaamaan sinne uniikkiin vaatekauppaan. Meiltä pääsee myös junalla tasan kahdessa tunnissa Deventeriin. Mutta vaikka muutaman viikon sisään jo lähtisin, en osaa sanoa, onko juuri ihailemiani paitoja silloin edes jäljellä. Niitä valmistetaan pieninä sarjoina, jotka voivat huveta nopeasti. 

Hah, niillä on online-shop. Olin kyllä tyhmä, etten kokeillut kaupassa, jotta tietäisin kokoni. Mutta koska itken, jos en saa sitä paitaa, niin riskeeraan nyt vaan ja uskallan tilata sen, mittataulukon ja ohjeen mukaan mieluummin reilun kokoisena. Jos jossain vaiheessa palaan Deventeriin, otan hommaksi käydä sen kaupan kunnolla läpi ja kokeilla useita vaatteita.

Sienipaita tuli. On se sopiva. Kivasti pakattu; 1. kirjava muovipussi, johon kynällä käsin kirjoitettu tervehdys, 2. kirkkaan sininen silkkipaperi, joka suljettu söpöllä tarralla, 3. värikkäät infolappuset ja kaupan tarra, 4. ilmaiset kreisit flamingosukat kaupan päälle.

Kaupan päälle sukat.

On tämä nyt kyllä vuoden paras ostos.

Antakaa silliä

"Eniten kaipaan kurpitsalaattia." Ja juuri noin, että yksi tavu puuttuu. Se kuuluisa purkki 80-luvulla vuokramökkikylässä, mihin tehdas oli painanut sen väärin. Oli lapsuuteni suurimpia riemuja lukea päärakennuksen kuistilla tuhkakuppina seisovaa purkkia yhä uudestaan siskoni kanssa ja yrittää päättää, sanotaanko siinä kurpit-salaatti vai kurpitsa-laatti.

Nyt kun maatalo tässä lähellä myy hienoja eri värisiä kurpitsoja pihallaan, tuli vaan mieleen se lapsuuden lisuke, lasitölkissä kaupasta ostetut kirkkaan keltaiset kuutiot kurpitsaa makeassa sälilykeliemessä. Tätäkin muuten aina epäröin: onko oikein sanoa lasitölkki vai lasipurkki? Tölkki ja purkki kun voivat molemmat myös olla metallisia säilytysastioita, sekavasti. 

Kai se oli joku hapanimelä tai vastaava. Jos palat uivat etikassa, niin siinä oli rutkasti sokeria mukana, koska ne olivat lähinnä makeita. Se on ainoa kurpitsaruoka, josta olen koskaan tykännyt.

Ostaisin, jos täältä saisi, mutta Hollannissa ei ole niitä. On pieni mahdollisuus, että ehkä Saksassa tämä olisi tunnettu. Täytyy tarkistaa ensi kerralla. Tai täällä joku Puola-kauppakin ehkä, jos se on myös slaavilainen tunnettu asia. Kuten jotkut suomalaisen keittiön asiat ovat.

Netin mukaan kurpitsasalaatti tarkoittaa juuri näitä säilöttyjä kuutioita eli kurpitsapikkelssiä. Siinä on happoa, mutta ensimmäisenä reseptissä aika iso määrä sokeria. Saattaa olla neilikkaakin. Felix ainakin tätä myy nykyään.

Felis catus, kissa latinaksi.

Nyt on kyllä huippu. Aamulla kuulin kissojen kolinaa. Kun tulen olohuoneeseen, näen, että ylimääräinen Ikea-tuoli on (taas) kaatunut ja pistorasiakin pöydältä heilahtanut alas riehuessa. No menenpä nostamaan tuolin; en muuten ole nähnyt Jannekea vielä, missähän se luuraa? No paljastuu, että se makaa siellä takana, kaatuneen tuolin selkänojalla tyytyväisenä nukkumassa. Käyttää tuhotyötään lepopaikkana. Rikollinen uneliaana rikospaikalla eikä välitä. En sitten nosta tuolia.

Rikollinen jäi rikospaikalle nokosille.

Leivoin kahvimuffinseja, mikä oli mieheni toive. Kolmessa päivässä ne sitten tuhottiin. Iloitsin Suomesta tuomastani leivinjauhepurkista. Onneksi tajusin ja muistin ostaa sitä mukaan. Kyllähän täältäkin leivinjauhetta saa, mutta vain pienissä paperipusseissa, jotka on hankala säilyttää laatikossa kun ne on kerran repinyt auki. Niissä riittää sisältöä ainakin neljäksi leivontakerraksi, mutta avaamisen jälkeen joutuu itse keksimään ja askartelemaan, millä klipsulla tai muovipussiin sulkemalla paperipussukan saa kiinni. Minulla ainakin aine alkaa paakkuuntua avattuna säilytyksessä vaikka kuinka yrittäisin säilyttää sen asianmukaisesti. Joten pliis, Suomen paakkuuntumaton jauhe pahvipurkissa, kiitos.

Suomalainen leivinjauhe.

Hollantilainen ja saksalainen leivinjauhe.

Otin kissavuoat käyttöön.

Piiloon vitriinikaappiin kissan varalta.

Käytiin ostamassa sisustuskaupasta uusi siisti pala muovimattoa kissanvessojen alle ja korvattiin rispaantunut pala. Sielläpä oli joulukuuset vastassa ja kuusenkoristeet. Ja ovimatto, jossa luki "Live, Laugh, Fuck off" kaunokirjoituksella. Siitä piti ottaa kuva.

Pihakaupasta haettiin kissanruohoa ja uusi talitiaisen pesäpönttö. Sielläkin oli valtava joulukuusi, johon ripustettiin palloja. Ja valtava joulupukkipatsas. Ja digitaalinen joululaskuri, kuinka monta päivää jouluun. Ja takaosassa oli koko ison jouluosaston kokoaminen käynnissä työmaa-aidan takana. Aika innokasta. Tässä täytyisi kuitenkin hoitaa ensin Halloweenin kurpitsat ja Hollannin Sinterklaas-juhlakin ensin pois alta.

Auringonkukka huomasi, että vielä on kesää jäljellä, ja teki vielä sentin minikukan.

Kiipesin pihalla keittiötikkaille (onko se niiden nimi suomeksi? Pienet taitettavat A-raput 3 tai 4 askelmaa?), ruuvasin vanhan lahoavan pöntön irti, etsin ruuvin uudelle ripustuskoukulle, ripustin uuden. Vanhassa pöntössä oli sisällä paksu matto sammalta ja oli haljenneita munankuoria, eli poikasia on kuoriutunut. Toivottavasti ottavat heti uuden pöntön käyttöön vaikkapa myös yöpymispaikaksi talvikuukausina.

Maalasin savesta askartelemani Helsingin korttelin, joka talon eri sävyllä ja katot erikseen. Lakka toimii kivasti, eli tuli hienon kiiltäväkin.

Kortteli on valmis.

Vähitellen olen alkanut tarvita ja käyttää kotona villasukkia tavallisten puuvillasukkien päällä. Ja vaihdoin olohousut paksumpiin. Ja koti-t-paidan pitkähihaiseen. Voisin, mutta en aio vielä, vaihtaa vaatekaapissa talvivaatteita esiin. On luvassa taas koko viikko reilusti yli 20 astetta.

Aika kesäisesti ovatkin auringonpaisteessa vielä terassipöydät tarjolla keskustassa mukavan näköisinä. 

Cityssä kampaajan jälkeen ja viimeinen tukkavärikierros.

Kotimuotia.

Näin unta, jossa aioin lounasravintolassa pyytää vitriinistä sillivalikoiman ja makrillia ja lohta pikkulautasella, mutta minua ei palveltukaan. Henkilökunta oli tylyä, höpötti vain tuttunsa kanssa, joka kiilasi edelleni jonossa, ja minulle ei suostuttu antamaan yhtään mitään kun kysäisin hieman loukkaantuneena, saisinkohan minäkin jotain. Et saa. Jaaha, kiva.

Sitten puoliunessa keksin kostona strategian, että tänään syön kyllä lounaaksi sillejä ja perunaa. Jos vaikka ranskankermaa oheen ja voita päälle. Näin tapahtui. Minulla oli Suomesta tuotua Abban sinappisilliä sekä Ikean matjessilliä.

Aika pienet perunat.

Hyvää silliä.

Työmatkalla (sillä kolmen minuutin pätkällä) tehdään arkeologisia kaivauksia. Ehkä siihen joutomaan niitylle rakentaa joku firma pian talon tai hallin, ja sitä ennen on määrätty päästää arkeologit katsomaan; sellaista tapahtuu oikeasti usein täällä. Täällä nimittäin kannatta kaivaa. Lähin moottoritien huoltoasemakin on nimeltään Roomalainen kaivo, koska sellanen löydettiin siltä kohdalta. Ja tämä tontti on siitä muutaman sadan metrin päässä. Täällä on tunnetusti ollut esim. roomalaisasutusta.

En ole kirjallisesti nähnyt, mutta joku mieheni tuttu oli kuullut jne. Mutta kaikki täsmää kyllä: kaivannot ovat säännöllisen suorakulmaisia ja tasasyvyisiä, ja niissä seisoo tutkijan näköisiä henkilöitä pähkäilemässä ja piirtelemässä muistiinpanoja. Tontilla on peräkärry, jossa mainitaan firman alana arkeologia ensimmäisenä.

Ja mitä siihen sen jälkeen rakennetaan, on arvoitus. Jos se on yksityinen tontti ja joku firma rakentaa liiketaloa, ei siitä kerrota missään. Kunta tiedottaa vain, jos rakennetaan asuintaloja, ja siihen tuo paikka ei mitenkään sovellu: se on yritysalue ja heti moottoritien vieressä.

Totean kauhukseni yhä selvemmin, että töissä tarvittaisiin todella usein sutjakkaa päässälaskutaitoa. Jota minulla ei ole. Minulla on vain oikosulku, varsinkin jos asiassa on kiire. Ja kyse on kaksinumeroisista luvuista vain, mutten silti osaa, mitä on joku 37 plus 18 spontaanisti. Varsinkin kun ne tuolla tavalla ylittävät sen seuraavan kymmenen. Teoreettisesti tiedän miten se toimii, mutta kun askartelen yksittäisten jämälukujen parissa, olen sillä välin unohtanut, kuinka monta kymmentä oli jo pohjalla. Työmuisti hajoaa. Otan avuksi joko paperin ja kynän, tai kännykän laskimen.

Muistan, että koulussa kertotaulu oli minusta hauska ja helppo, ja opin sen ulkoa. Nykyään olen unohtanut siitäkin osan. Minun kannattaisi oikeasti päntätä sitä uudestaan, virkistää muistia. Ja minun pitäisi oikeasti harjoitella yksinkertaisia pluslaskuja kotona. Uskon, että sitä voi vähän parantaa.

Joku täysikuu tuolla oli.

Kävimme lauantaina keskustassa kahvilla ja lounaalla. Oli 20 astetta. Oltiin t-paidassa. Kylläpä tämä kesä nyt vaan jatkuu.