Katuelämää Amsterdamissa

Paluu Amsterdamiin. Lomaviikon loput.

Valitusosio:

Hotellin patja oli ylipehmeä, sellainen johon vajoaa, ja tyynyt hirveän pulleita niskalihakset kovettavia, ja sitä materiaalia mistä tulee yön aikana betonia korvan alla. Ensimmäisen yö nukuin silti hyvin pelkästä matkauupumuksesta. 

Toista yötä en nukkunut hyvin. Hartialihakset perkelöityivät hirveäksi kivuksi yöllä, ja paksu tyyny oli yhtä tuskaa kunnes otin sen pois. Aamulla otin parasetamolia. Kallonpohjaa kiristi ja puristi.

Olisiko se alkanut jotenkin siitä laukun raahaamisesta pitkin junia sitten kuitenkin. Mutta

seuraavat yöt nukuin, onneksi, taas sikeästi. Ilman tyynyä oli ihan täydellistä.

Huoneessa oli sentään kiva tapetti.

Valitus jatkuu:

Hirveää hikoilua koko ajan joka päivä. Pakko laittaa takki päälle, koska päivä alkaa aina viileänä. Aamupäivällä 13 astetta ja pohjoistuuli. Iltapäivällä auringossa ja 16 asteessa sen takin olisi voinut jättääkin pois ehkä. 

Kaupoissa taas on lämmitys täysillä ja tuntuu heti kuin +40. Kuuma ja hiki. Ei jaksa riisua takkia, kun ensin pitäisi ottaa olkalaukku alas ja vääntäytyä. Ja jos sen riisuu, takkia pitää roikottaa käsivarrella ja hankalaa sekin. 

"Oot niin kuuma, mut jääkylmä..." erään viisun sanoin. Tähän ei ole ratkaisua. Suomessa on yhtä lailla pitkiä jaksoja, jolloin lämpötila vaihtelee päivän mittaan paljon. Paitsi olisin voinut yrittää etsiä mukaan vähän kevyemmän ja helpomman takin. 

Mutta kaupoissa oli kovin hauskaa. Amsterdamissa on kukkatorilla esim. kauppa, jossa on vain joulukoristeita ja joulutuotteita (ja Hollannin Sinterklaasia).

Ja vaatekaupoissa hassuja tuotteita.

Kaduilla on maalauksia, mielipiteitä, julisteita, tarroja ja graffiteja. Ja erikoisempia taloja.

"Kaikki säännöt ovat keksittyjä." Totta puhuu olio.

Graffiti ja köynnöskasvi.

Kivat sillat ja klassiset kanavanäkymät eivät ihan heti lopukaan.

Tuollakin porukkaa kulmakuppilan katupöydissä sillan nurkalla.

Kapeilla kaduilla ajaa paljon pikku mopoautoja tai moderneja versioita eli sähkökäyttöisiä yhden istuttavia koppiautoja. En tiennytkään, että Fiat valmistaa myös sellaisia. Ne mahtuvat pysäköintiruutuun vaikka poikittain, kaksin kappalein. Amsterdamissa kaikki on kapeaa ja ahdasta, joten pieni ajoneuvo on oiva ratkaisu.

Sää oli oikeastaan mahtavan hyvä sillä viikolla, eli oli aina poutaista. Naamani oli usein vähän punainen auringosta, koska ulkona tuli oleiltua paljon.

Oli niinkin lämmin päivä, että puistopiknik Vondelparkissa oli hyvä idea. Nokikanoilla oli kaksi pörröistä poikasta ja ne pitivät showta edessämme. Myös sorsa ja niilinhanhi kävi, ja pulu kylpi lammen rantavedessä.

Macaron Vondelparkissa.

Niilin hanhi (afrikanhanhi).

Reippaana jatkui päivittäinen kävely, ja mittari nousi jo yli 14 tuhanteen askeleeseen. Paperinen turistikartta oli monta kertaa hyödyllinen, varsinkin kun siinä luki myös ratikkapysäkit ja linjat. Aina ei jaksa etsiä ja zoomailla kännykän näyttöä suunnitellakseen reittiä ja kohdetta.

Kun oli nähty myös ne vähän rähjäisemmät korttelit Chinatownin ja punaisten lyhtyjen tienoilla (joihin kyllä kuuluu myös kivat putiikkikadut, joille Amsterdam on näköjään antanut yhteneväisen nimen "Damstraatjes"), piti enää pakata ja lähteä kotimatkalle. 

Viimeinen aamukävely hotellin korttelissa eli lähiön kanavalla. Toisella puolella rouheampaa elementtikerrostaloa, toisella puolella selvästi vanhempaa keskustamaisempaa rakennuskantaa. Joillain oli oma vene laiturissa.

Junamatkalleni, jolla nyt sain istua pitkään samassa pikajunassa, hankin lentokentän kioskista pari juorulehteä viihdykkeeksi. Hmh, lehti "Mijn geheim" ("Salaisuuteni") on alkanut käyttää tekoälyllä luotuja, maalaukselta näyttäviä kuvituksia joissain jutuissaan, ja sen näkee kyllä edelleenkin, kun tarkistaa henkilöhahmojen kädet. Ne ovat useimmiten omituisen muotoisia eivätkä vastaa oikeaa anatomiaa.

Tuliaisena kaupungeista toin kotiin mm. sarkastisia kortteja, jotka liimasin heti vessan taidenäyttelyyn. 

Myös komea Freddie Mercury.

Janneke tutkaili läpi, mitä Kissanomistajan ohjekirjassa oikein lukee.

Ja minulla on nyt niin paljon kissa-aiheisia t-paitoja, että luulenpa, että tulevina vuosina käytän ennen kaikkea ja lähinnä kissa-aiheisia t-paitoja.

Ensimmäinen Amsterdamin artikkeli tässä linkissä: Amsterdam kutsuu.

Oikein kiva Utrecht

Kaiken Amsterdamin välissä oli aikaa uhrata yksi päivä Utrechtille. Varsinkin kun junamatka sinne kestää vain noin 25 minuuttia suuntaansa. Sitä välillä mainostetaankin vaihtoehtokohteeksi turisteille, jotka haluavat "pienemmän Amsterdamin" ja vähän rauhallisemman kaupungin. 

Toki täytyy sanoa, että Utrechtin vanhassa kaupungissa on myös aika paljon väkeä ja turisteja liikkeellä kaduilla, mutta skaala on kuitenkin pienempi ja fiilis vähemmän hektinen kuin Amsterdamissa.

Kun pääsee suurelta rautatieasemalta ostoskeskuksen läpi vanhan keskustan kanavalle, voi alkaa humpata. Tunnelma on kohdillaan, vanhat talot kauniita, kiertoajeluveneet kulkevat kanavassa siltojen alla, ja on pari yhtä ilahduttavaa siltanäkymää kuin Amsterdamissa. Vanhoja puita, kahviloita, ravintoloita, terasseja.

Siltoja ja kanava: löytyy.

Kiertoajeluvene ja italialainen ravintola.

Pikkuinen talo.

Retki oli kiva ja onnistunut. Utrechtissä on niin söpöjä kauppoja ja erikoisia ruokapaikkoja. Ekologisesten pikkutavaroiden kaupassa (E&co warenhuis) ihailin kaikkea ja olisin ostanut meille kissakirjan, pannunalusen ja korttien lisäksi astiapyyhkeitä ja rättejä heti, jos meillä ei olisi jo aivan maksimissaan pyyhkeitä. Koska siellä oli hedelmävärisiä ja pastellivärisiä makeita ruudullisia silmäkarkki-tekstiilejä.

Ihmettelimme kanavaa aivan sen laidalta ja silloilta ja katselimme erilaisia ruokapaikkoja alhaalla laiturilla veden äärellä. Utrechtissa voi, toisin kuin Amsterdamissa, istua ravintolan ulkopöydässä aivan veden äärellä, jos könyää kadulta jyrkät raput alas. 

Lopulta kuitenkin söimme esteettisen lounaan värikkäässä Margie's-bistrossa katupöydässä. Sisällä oli oikein instagram-seinä täynnä tekokukkien viidakkoa ja neonkylttiä. Vessassa pyöri kaiuttimista yllättäen selkeä korean kielen oppitunti, jossa toisteltiin lauseita englanniksi ja koreaksi, luullakseni.

Värikäs lounaspaikka.

Ruokakin oli hyvää ja kaunista.

Utrechtissa sai joka ravintolassa ja kaupassa myös mennä kapeita vinoja portaita ylös ja alas.

Mukavia aukioita ja terasseja ja ihmisiä auringossa. Italialainen söpö jäätelökärry ja muita ruokamobiileja. Kanavalla proomuliikennettä, turisteja kanooteissa ja akkuveneissä, ja isompia risteilyjä. 

Monta kahvilaa aukiolla.

Jäätelökioski-auto.

Kah, polkuveneitäkin on tarjolla kanavassa. Näimme vain pari kanootilla sekoilevaa turistikaksikkoa, joiden oli vaikea pysyä suunnassa. "Uups, mennään laitaa päin..."

Proomulaivat toivat alatason ravintoloille kokiskoreja pinoittain laituriin, nostelivat niitä pikku nosturivarrella maihin. Niinpä tieytysti, miksi tuolla pitäisi käyttää rekkaa kapeilla mukulakivikujilla mihin ei mahdu, kun vieressä on vesitie.

Limsakoreja tuodaan ja viedään vesiteitse.

Kävimme nuuskimassa monta pikkukauppaa, mm. todella laadukkaita ja sisälle pitkälle laajenevia korukappoja. Iso kirjakauppa löytyy, monipuolinen ja täyteen ahdettu keittiötarvikkeiden kauppa, lahjatavaroita, juustoja, vaatekirppiksiä ja paljon pikku krääsää eri tyylisuunnissa.

Törkeän huumorin kortit ilahduttavat aina.

Pieni viinakauppa.

Menomatkalle saimme alehintaiset junaliput rautateiden NS-sovelluksesta, 8 euroa per henkilö, koska matkasimme ruuhka-ajan ulkopuolella kello 10 jälkeen. Paluumatka taas oli ihan normihintainen 10 euroa. Vaikka junaan tungeksi paljon väkeä, saimme silti istumapaikat yläkerrasta. 

Se oli inspiroiva reissu, koska kaupoissakin jo pelkällään oli niin kaunista ja tyylikästä ja hauskaa ja humoristista ja ilahduttavaa kamaa. Niin hauska katsella. Ja monessa nurkassa ihastuttava ja kaunis vanha kaupunkinäkymä.

Lastenkirjakauppa.

Paluumatkalla olimme muuten jo aivan legendaarisia urban survivoreja, tottuneita sukkuloimaan suurkaupunkien ruuhkassa nopeaan tahtiin. Katsoin, että mistä se paluujuna lähtee, raiteelta 7, no se on ihan tuossa rullaportaiden alla. Mutta juna onkin kymmenen minuuttia myöhässä näyttökyltin mukaan. Meillä on 12 minuuttia aikaa. 

Siskoni keksi, että kun illaksi piti kuitenkin vielä ostaa mukaan ruokaa jostain marketista, niin tuossa asemahallissahan on tuo pikkuinen Albert Heijn. Jos ostetaan siitä heti, niin ei tarvitse mennä hotellilta kävellen erikseen markettiin.

Hirveä ruuhka oli asemahallissa ja laiturilla ja kaupassa, ja silti vaan tungettiin sujuvasti. Suoritimme ostokset pikana, maksoimme itsepalvelukassalla piip-piip sujauksessa, ja olimme ajoissa junassa. Like the champions. 

Tässä jutussa Amsterdamin lomaviikon ensimmäinen osa: Amsterdam kutsuu