Suomi – paluu

Toisena Helsinki-päivänä oli jo jotain -7, ja pitkät kalsarit olivat hyvin hyödylliset kävelyetapeilla. Fazerilla mieheni sai kunnon laskiaispullan, jossa oli torni kermavaahtoa. Sivusali oli koristelu vaaleanpunaisen romanttisesti kirsikankukin, joita on Geisha-rasioissa koristeena.

Fazerin laskiaispulla.

Kluuvikadun kupoli.

Ajettiin ratikalla Töölön hallin pysäkille ja käytiin siitä Ratikkamuseossa. Se on pieni ja ilmainen. Kalustoa on kourallinen ja oheiskylttejä ja -mainoksia muutaman vitriinin verran. Oli myös hyvin varhainen hevosvetoinen raitiotievaunu, jossa oli pitkittäiset puupenkit toisiaan vastapäätä, ja sen kyljessä luki Sörnäs - Söörnääsi. Hauska.

Vanha puinen vaunu.

Kauniit maalaukset kyljessä. Jo tuolloin puiset ovet olivat taittuvat haitariovet.

Hevosraitiovaunu.

Rahastajan pestiä ja istumapaikkaa muisteltiin teksteissä ja kuvissa.

Vanhemman vaunun ohjaamo.

Alemmat väriskaalat tunnen ratikoista, ylin sininen ei ole tietoisuudessani, olikohan sitä liikenteessä vai onko vain suunnitelmataulu.

Keksin Sokoksen 10. kerroksen baarin, missä en ole koskaan ollut. Hienostelua. Hotelliaulasta hissillä ylös. Saatiin lupa, että voimme ottaa näköalapöydässä drinkit, jos teemme tilaa kun siihen tulevat pöydän varanneet ruokaseurueet myöhemmin. Oli näkymä Lasipalatsille ja Forumille.

Aurinko laski pilven alla.

Hyvinkäällä kävimme taidemuseossa (Museokeskus Taika). Kävely ostoskeskuksesta Jussintorille tapahtui ihan perinteisessä lumituiskussa. Auratraktorit kolasivat lunta kävelytiellä ja lunta läiski tuulen mukana reippaasti naamaan. Ei ollut pitkä matka, mutta kovat olosuhteet. Mieheni ymmärsi kun sanoin, että tällaisessa säässä päätin nuorena välillä kävellä takaperin koko kadun matkan, etten saisi jatkuvasti lunta suoraan naamaan. Paljon miellyttävämpää, kun etupuoli on suojan puolella.

Baarinäyttely Hyvinkään yöelämästä oli kiva. Paljon infotekstejä ja esineitä. Vanha pajatso siellä oli täynnä markkoja ja Finnhitsit soivat. 80-luvun Martina-ravintola mainittu, ja Rantasipin lukuisat menneet yökerhot eri nimillä. Paljon selvisi faktaa alkoholin annostelusta ja luvista Suomen historiassa, alkaen kieltolaista ja miten tarjoilu vähitellen vapautui. Kun naisetkin alkoivat päästä ravintolaan ilman miesseuraa, ja alkoholia sai alkaa tilata ilmankin ruoka-annosta. Joku keskiolutasiain tarkastaja kiersi kapakoita ympäri maata tekemässä muistiinpanoja, ettei meno ollut liian villiä ja anniskelusääntöjä noudatettiin.

Näyttelyn nimi on Neonvaloja ja nurkkapöytiä.

Suurissa olutlasikylteissä kerrottiin yksittäisten baarien historiaa.

Vanha rahapeli.

Aura-oluen mainos.

Tähti-pilsnerin mainos.

Tarkastajan muistiinpanot yllätyskäynniltä.

Klassisen ravintola Hopealyhdyn juustokampanjaa 80-luvulta.

Museokaupassa myydään nyt myös Darrakatti-tuotteita. Niissä esiintyy mustavalkoinen kissa, joka kommentoi elämää kyynisesti. Hankin magneetteja ja avaimenperän. "Kahvituttaa" on oikein hyvä jääkaapissa. "Vähän ahdistaa" -kissan ja "Nyt ei pysty" -kuvan haluaisin kiinnittää koristeeksi käsilaukkuuni, tosin "Nyt ei pysty" on magneetti, joten se pitää tuunata jotenkin sitä varten.

Sitten olikin henkilökorttini tullut. K-marketin kassalla oli postinurkkaus, rullakossa pakettia, ja jossain siellä oli tarkoitus olla poliisipostikin. Löytyi kassan alta suorastaan. Tarkistukset ja kirjaukset, hakukoodit ja passin vertailut. 

Illalla alkoi mennä nuoskaksi ja sitten loskaksi, oikein vesi tippua. Näin sen lämpötilan suoraan paksusta harmaasta taivaasta, jossa oli mustan synkkiä osioita. Jotenkin näki silmällä selvästi, että nyt alkaa suojasää. Yöllä romahtikin kasa lunta katolta. Lähtiessä vesilätäköt jo lilluivat polulla.

Synkkä nollasään taivas.

Prismassa näkyi spontaanisti kirkkaankeltainen pikkukattila eli kahvallinen kasari. Otin sen heti käteen, että mitä painaa. Oli ihan kevyt. Kyllä tällaisen voi viedä matkalaukussa. Meidän vanha kasarimme on aika kalkkeutunut ja vanha, ehkä sen voisi korvata tällä.

Kannattaa tarttua tilaisuuteen aina, jos saa harvinaisesti hyvän värisen jonkin esineen, mitä on yleensä olemassa vain mustana.

Jopa kassa alkoi minulle jutella, että onpa piristävä väri. Myös muilla kerroilla huomasin, että kassalla juteltiin ja oli leppoisasti aikaa. Ei kireää kiirettä. Vieressä autettiin jotain vanhempaa henkilöä, jolla oli joku vaikeus, ja yhdeltä oli vuotanut nestettä tuotteesta ja kassa lohdutteli ja auttoi pyyhkimään ja kertoi vastaavasta tapauksesta, kun tuttavalla aukesi pullo jotain.

Prisman kassalla tosin oli se outous, että iPhonella maksaessa se pääte ei hyväksynyt minun tavallista EU-systeemin kuuluvaa hollantilaista pankkikorttiani. Vain fyysisen pankkikortin otti. Mikä on ihan absurdia, kun kaikissa muissa Suomen kaupoissa se toimi. HSL:n lippuakaan en saanut ratikan sisällä puhelimen pankkikortilla, mutta puhelimen luottokortilla sain.

Keltainen kasari kotioloissa.

Matkalaukut täyttyivät hyvin tuliaisista. Ihan hyvä laittaa ne ruisleivät jo etukäteen matkalaukkuun niin ettei tarvinnut niitä enää lentokentän Alepasta hankkia.

Söimme ensimmäistä kertaa Helsinki-Vantaan lentoaseman ruokatorilla, jossa voi näytöltä tilata neljältä eri ruokatiskiltä jotain; pizzaa, aasianuudeleita, falafelia, burgereita. Päädyimme Bastard Burgeriin. Kirjava sisustus, kyseenalaisia alakulttuurien tarroja liimattu tiski täyteen. Onko oikeasti olemassa lumilautamerkki nimeltä "jumalauta"? Jos on, niin aika nerokas. 

Hattivattimetsässä pitää käydä.

Hyvät burgerit.

Robert'sin kahvit.

Tahra puserossa.

Burgerit olivat hyvät ja sitten ehti vielä kahvillekin. Totesin, että nyt sössäsin rasvatahran tähänkin paitaan eli alkavat puhtaat vaatteet loppua, joten on sopiva aika mennä kotiin. Ainoille housuilleni oli mieheni jo läikyttänyt lasin appelsiinimehua aiemmin. Aina kun minulla on koko loman ajaksi vain yhdet housut mukana, joku muu kaataa niille ensi töikseen jotain. Yksi kerta ne kuraantuivat heti Düsseldorfin kentällä pysäköintihallin vieressä, kun pakettiauto kaahasi vierestäni kuralätäkköön.

Takakäytävällä kurkki Fazerin logo kulman takaa. Netissä näinkin kommentin, että Fazer on juuri avannut toimipisteen kentälle.

Koneet olivat ihan ajallaan, vaikka oli melko sumuista, mikä voisi haitata laskeutumista. Lento oli taas aika tuulinen ja varsinkin nousun jälkeen ravisteli jonkin aikaa. Amsterdamissa laskeuduimme ikuisen kauan harmaassa pilvessä ilman näkymää mihinkään. Sadepilvi melkein maahan asti.

Kone portilla.

Kotona kissat olivat tyytyväisiä, niillä oli käynyt päivittäin kotihoitaja. Sitten taas nuuskuteltiin ja purettiin laukut, ja nyt saan tottua keväisempiin lämpötiloihin.

*

Matkan ensimmäinen puolisko löytyy tästä artkkelista: Suomi – meno.

Suomi – meno

Tää sisällöntuottaja kävi vähän talvilomailemassa eikä tuottanut sisältöä. Ei ehi.

Suomessa sattui meille sellainen täystalven viimeinen viikko. Vielä ihan lumihankia, kunnon pakkasia, kadut jäässä, lumipyryjä, liukkaita paikkoja. Alkoi juuri nollaantua ja loskaistua kun lähdimme pois. Tosin Hollannissakin oli juuri matkaa ennen aivan talven valkoinen iso räntäsade ja tuntui, että ei täälläkään mikään talvi lopu ollenkaan. Juuri sen jälkeen se käänne lauhempaan vihdoin tuli.

Taas sai puhdistaa autoa lumesta Hollannissa.

Schipholin kentälle tulimme ajoissa. Käytiin poseeraamassa suihkukoneen moottorissa, joka on kauppakäytävällä. 

Minulla oli turkoosi paita päällä ja hiukset ovat juuri kirkkaan turkoosit. Turvatarkastuksessa tuli kommenttia miespuoliselta työntekijältä, jolle näytin siniset kenkäni, että pitääkö nämäkin ottaa pois. "Ahah, huomaan että sulla on kivasti saman värinen pusero kuin tukka, ja kengätkin sopii, kyllä on mietitty värit selvästi." Koneessa taas stuertti sanoi, että "no nyt on KLM:n värinen tukka." Naurahdin että juu, ihan tätä päivää varten erikseen tietty.

Syötiin lounasta taempana olevassa voileipäbaarissa, joka huomattiin viime kerralla vaihtoehdoksi liian ruuhkaiselle aulakahvilalle. Samalla lailla sieltä sai sämpylää, leivonnaista, kahvia ja juomia. Oli jopa jonkinlaisia kaneli- ja kardemummapullia; pohjoismainen trendi levittäytyy maailman kaupunkeihin.

Designmerkkien kalliissa kaupassa näin laukunkoristeita ja yksi niistä oli valkoinen nahkasydän, johon oli raapustettu teksti "kiss my ass". Hinta 70 euroa. Tosin nyt 50% alennusta, eli 35 euron "ass". Naureskeltiin sitä aika lailla. Sanoin, että maksaa 3 euroa kun askartelen sulle käsin saman.

Siitä tulikin esiteltyä miehelle Juicen klassinen kappale "rock and roll and blues and jazz, kiss my ass."

Nähtiin portilla, kun koneeseemme tuli Catering service. Kommentoin, että ne pahat KLM:n voileivät lastataan nyt. Siksi meillä onkin strategia aina syödä jotain ennen lentoa, jotta voimme kieltäytyä niistä. 

Periaatteessa leipiä on useita lajeja ja ehkä joitain niistä voi syödä, mutta meillä kyllä käytännössä tarjotaan vain yksi vaihtoehto lennolla ja se on aina paha. Ollaan yritetty ainakin kahdenlaista puputtaa, ja kamalaa on. Kuivakkaa höttöistä leipäsiivua, kumijuustoa ja jotain sinapinmakuista levitettä, tai hapanta paprikasörsseliä välissä. Ei pysty. Ja jopa mieheni on ihan samaa mieltä, vaikka onkin hollantilainen leivänsyöjä, jolle juustoleipä on yleinen lounas.

Mutta se on KLM:n ja Hollannin ylpeys, jota ei saa haukkua. Useimmat syövät kyllä sen leivän ihan tyytyväisenä. Kääreessä kehutaan, kuinka uniikki ihana juusto siinä on välissä suoraan Hollannin maaseudulta, joten sitä pitää tietty palvoa. Jukenauta. Olen nähnyt Instagramissa yhden ulkomaalaisen sanovan, ettei tykkää niistä leivistä, ja hän sai niskaansa tuhat vihaista hollantilaista, että kuinka voit halveksua meidän parasta kansallistuotettamme. En siis sano tätä ääneen kuin suomalaisille.

Mutta pari rundia virvoitusjuomia, kahvia ja teetä saa, ja otamme vastaan myös jälkiruoan eli pienen yksittäispakatun kakkupalan, ne ovat syötäviä. 

Meillä oli paikat takana ja sitä varten oli takaraput eli kuljettiin kentän kautta. Sai pari kuvaa koneesta läheltä. A321 neo. KLM on uudistamassa kalustoaan. Vanhemmat työjuhdat ovat B737:ja. Ne korvataan vähitellen Airbuseilla.

Suomessa oli valkoista ja jäistä. Ohjelmassa oli perheen parissa viikon aikana saunaa ja hyviä Suomi-ruokia. Runebergintorttujakin vielä sai. Laskiaispullat oli myyty loppuun kaupassa. Pari kertaa saimme tehdä lumitöitä pyryn jälkeen.

Heti maanantaina kävin anomassa henkilökorttia poliisilta. Ensin otettiin asiaankuuluva aneeminen passikuva valokuvaamossa. Poliisilla kuvat löytyivät tietokoneelta koodilla ja annoin kaksi sormenjälkeä ja allekirjoitin. Pikana kortin pitäisi tulla 2-4 päivässä eli se voi onnistua hyvinkin lomaviikon aikana. Hakupaikaksi sovittiin pieni K-kauppa lähistöllä.

Kun minulla ei ole niitä suomalaisia pankkitunnuksia, minun pitää hankkia henkilökortin lukulaite, joka lukee sen uuden kortin sirun tietokoneelle tai puhelimelle, jotta voisin kirjautua sillä Suomen digipalveluihin. 

Yritin kysellä henkilökortinlukijaa ympäriinsä. Powerissa oli periaatteessa, mutta ei varastossa. Olisi tullut joskus maaliskuussa. No, silloin en ole enää Suomessa. Kyselin teleoperaattoreilta, ei ollut. Kyselin Clas Ohlsonilta, ei ollut valikoimissa. Hesassa kysyin vielä Gigantista, ei ollut. Ainoa vinkki oli, että Verkkokaupasta saa tilata. Nähtiin, että kyllä niitä saa Hollannistakin netistä. Suomessa ne lisäksi maksavat sellaiset 44 euroa, ja Hollannissa noin 18.

Aika hankalaa, ettei sitä laitetta saa mistään suoraan käteen. Aika harvassa siis on tarve. Niinhän se onkin Suomessa asuville, kun voivat kirjautua pankkitunnuksilla. Yrität sitten käyttää DVV:n tarjoamaa kiertotietä ulkosuomalaisille ja toteat, ettei siihen tarvittavaa laitetta saa oikein mistään koko Suomesta ostettua.

Sitten hankimme elintarviketuliaisia. Otin myös purkin leivinjauhetta, koska täkäläiset pikkupussit ovat todella epäkäytännöllisiä. Niissä on aina enemmän kuin yhteen kakkuun tarvittavat 1 tai 2 teelusikallista, ja loput jauheet ovat auki revityssä pussissa, jota ei saa enää kiinni, ja vaikka sulkee sen solmulla pieneen eväspussiin, se loppu on kökköinä tai muruina seuraavalla kerralla eikä tiedä, toimiiko se enää. Hollannista ei kertakaikkiaan saa leivinjauhetta purkissa, jossa on kansi, jonka voi avata ja sulkea. Jos vain saan sen aineen pysymään purkissa kuivana täällä kosteassa säässä, niin siitä riittää ikuisesti.

Kävimme junalla Helsingissä. Oli ilkeän kylmää pohjoistuulta ja -5. Kävimme katsomassa rautatieaseman Taulu-ravintolan, jossa on myös kahvilatiski ja baariosasto, ja korkean katon alla voi istua mukavasti monilla tuoliryhmillä. Siellä on kunnostettu kuuluisa Järnefeltin seinämaalaus Kolin maisemasta, joka näkyy nyt hyvin ja arvokkaasti. 

Senaatintorilla oli alkamassa Ukraina-tilaisuus sodan alkamisen muistopäivänä, kuoro lauloi rappusilla. Käytiin katsomassa tyhjää Kauppatoria. Jäässä oli meri loputtomana hankena melkein reunaan asti, missä näkyi siipale harmaata märkää jäätä. Silja tuprutteli ja oli melkein lähdössä.

Nyt oli ruokateltta kiinni.

Muutama turisti oli sielläkin päin rohkeasti liikkeellä. Jotkut vetelivät matkalaukkujaan hotelliin. Oli jääkylmää, ja kaduilla sai katsoa miten kulkee lumen, jään ja liukkaan päällä. Tuli sellainen "respect"-olo, että he ovat päättäneet uskaltaa talvella Hesaan viimassa ja jäässä tulla puskemaan. Minullakin oikein sattui naamaan, tuntui että rillit jäätyvät nenään kiinni. Esplanadin puistossa penkit olivat täynnä lunta. Ei houkutellut istumaan.

Piakkoin seuraa tarinan jälkimmäinen puolisko artikkelissa "Suomi - Paluu". Tässä linkki!