UMK 2022 -kappaleet kuuntelussa

Kaikki UMK-kappaleet on julkistettu ja pitäisi laittaa ne järjestykseen. Aika vaikeaa, ei itsestään selvää. Yksi näistä seitsemästä lähtee edustamaan Suomea euroviisuihin toukokuussa.

Aloin niin hymyillä vikasta julkistuksesta, Isaac Senen Kuuma jäbä -kappaleesta. Isaac ”Suomen Prince” on siitä hervoton, että kun hän on savolainen niin hän nyt sitten puhuu savoa kappaleen sanoissa, ”sissää”, ”pittää”, ”tännää”, sekaisin eteläsuomalaisen puhekielen kanssa. Ja tämä kaikki erittäin kansainvälisen saundin kappaleessa. Lingvistinen helmi.

Ihan hiton hyviä siellä on koko lista täynnä. Omalla tavallaan laadukkaita kaikki. Kaikkien videot ovat todella ammattimaisesti tehtyjä. 

Kappaleita voi katsella helposti Youtubesta, kuunnella Spotifystä, tai Ylen nettisivujen kautta avata videoita tästä linkistä. 

Suosikkini:

BESS – Ram pam pam 

Vastustamaton junttidisko. Subtiilin suomalaiset melodiat ja oikeasti nopea kappale, energiaa. Käheä ääni ja rouhea asenne. Vähän niin kuin uusi Vikmanin Cicciolina tyylillisesti. Alla jumputtaa joku ysärihousen bassorumpukone, siksi tämä kuulostaa minulle niin kotoiselta.

Isaac Sene – Kuuma jäbä 

Jotenkin vaan hauska, vaikka tämä on osin tällainen nolo eroottisesti kuiskaileva anttituisku. Lokeroimaton musiikkityyli. Rohkean oudot saundimaailmat. Rytmikäs klubihitti. Yleensä lasken miinukseksi kappaleelle, jos se on sekava, fragmentaarinen sekä itseään toistava. Tämä on sitä kaikkea, mutta silti viehättävä pala.

Ehkä seuraavana:

The Rasmus – Jezebel 

Perus stadionrock, onhan tämä tällainen rock-klassikon kuuloinen kuorotaustoineen. Hieman hitaampi kappale kuin odotin. Kertsin ekan säkeen laskeva melodia on eniten rasmusmainen. On hyvät sointuharmoniat ja kokonaisuus. Tässä ei ole sellaista koukkua kuin aiemmissa megahiteissään. Tamppaa menemään. Muttei sisällä mitään kohtaa, mikä saisi aivan rakastumaan kappaleeseen.

Näitä kolmea keskitason kappaletta on vaikea laittaa järjestykseen, koska kaikilla on sekä omanlaisiaan ansioita että omanlaisiaan puutteita:

Cyan Kicks – Hurricane 

Hevimäistä poprokkia naislaulajalla. Alussa kevyempiä poppikohtia, joissa on vain elektrohouse-instrumentteja. Sitten laitetaan sähkökitarat ja bassot ja akustiset rummut ja tulee rokki- ellei hevisaundi jäädäkseen. Plussaa: power ja rock ja riehuminen, ja ihan okei melodia. Miinusta: Stailaus cyberolioiksi, vähän pelottavat meikit ja tuimat ilmeet ja kylmät valot. Sanoista en saa otetta, irrallinen kliseekokoelma; tarina ei käy selväksi, kuka puhuu kenen puolesta: minä, me, te, ja tekee mitä? Molemmat asiat etäännyttävät minut eivätkä saa samaistumaan.

Younghearted – Sun numero 

Nättiä rauhallista folklaulantaa, akustista. Plussaa: kaunis lauluääni, kaunis surumielinen kappale. Instrumentaalien nostatuksia välisoitossa ja lopussa, eli siitä vähän lisää draamaa ja dynamiikkaa. Miinusta: Liian ehkä vähäeleinen ja tavanomainen, ei erotu massasta.

Olivera – Thank God I'm an atheist 

Hyvin erikoinen tyttömäinen lauluääni, johon moni ihastuu heti, jotkut taas eivät tykkää. Hidas tunnelmakappale, jossa filosofiset sanat menevät todella syvälle elämän kysymyksiin. Tämä saattaa herkistää ja koskettaa joitain kovastikin ja ymmärrän, jos kappaletta sanotaan helmeksi. Eräänlainen taidepläjäys. Miinusta: synkkää kuitenkin puhua kuolemasta monta kertaa, sen verran alakuloinen, ettei tästä nyt tule innnostuttua. Ja: ei oikein kestä useaa kuuntelua, eli vaikutelma huononee jos monta kertaa joutuu kuulemaan. Ehkä liian intensiivinen "kulutukseen".

Selvä jumbo:

Tommi Läntinen – Elämä kantaa mua 

Vaikka ansiona kerrotaan, että tämä on Haloo Helsingin säveltämä kappale, niin ei iske minuun. Tommi on suvereeni laulaja ja symppis esiintyjä videollakin, mutta tämä biisi ei nappaa. Kappale on ilmeisesti tarkoitettukin kasarirokin vanhaksi kaiuksi, mutta minä en tykkää näistä melodioista, varsinkaan kertosäkeessä. Huonolla tavalla vanhanaikainen.

Ja nyt pitää jännittää, ovatko omat lempparit lavalla ja livenä hyviä. Ja ettei niitä vain pilata ylilyövillä koreografioilla. 

On niin ikävää, kun laulaja laitetaan tanssimaan, kiehnäämään, ryömimään ja voimistelemaan eikä anneta hänen keskittyä laulusuoritukseen. Tai kehitetään joku kaiken hallitseva kulissi, jonka osana hänen pitää toimia alisteisesti. Näin pilattiin viime vuosien Cicciolina ja I love you. Vikman lauloi hengästyneesti, kun piti samalla kulkea ja venyä ja maata karhujen päällä. Vaikka oli se lateksipukukin kyllä kauhea. Korkeanpaikankammoinen Pandora laitettiin seisomaan ufon päälle, missä hän tökötti kauhusta jäykkänä, ettei vain putoa rakennelman päältä, jolloin hän ei uskaltanut vapautua eikä liikkua saatika laulaa luonnollisesti. Ja molemmat olivat olleet edustusvideoillaan aivan täydellisiä!

Myös taannoin Saara Aallolta pilattiin minusta vahvan kappaleen viehätys sillä, että ympättiin ihan hirveät sirkusshowt siihen: miksi laulajan pitää oikeasti heittää voltti ylösalaisin ympyrälevyyn sidottuna, eikö hän saisi vain laulaa? 

Vain etabloituneet bändit kuten Blind Channel ja varmasti nyt Rasmus päättävät itse omasta linjastaan. Toisn kyllä noissa huonoissa esimerkeissäkin on myös artistin omaa tahtoa ja näkemystä kuulemma. Mutta ei sitten mennyt nappiin se idea.

Niin juu, ja kaikkien pitää vielä osata laulaa livenä yhtä vakuuttavasti kuin videolla. Saamme nähdä.

Finaalishow on 26. helmikuuta.

Sumua ja sanoja

 

Voi kun noi varpuset on söpöjä, pomppii 20 kpl pihapolulla, boing boing boing. Ja huusin peipolle: ”Ootsä järripeippo! Eiku sä oot normaali.” Kun se näytti hetken oranssilta.

Kuuntelin aamulla ikkunan läpi varpusen sirkutusta ja keksin kymmenessä sekunnissa runon.

Tsiy tsiy
varpunen twiittaa
varpunen fiittaa
räppibiisissä

”Fiittaa” on nykysuomessa se, kun artistin kappaleella on vieraileva laulaja mukana hoilaamassa ja amerikaksi ilmoitetaan, että ”featuring” tai ”Feat.” joku. Epäilen tosin, että suomeksi pitäisi sanoa, että joku ”fiittaa biisiä” eikä ”biisissä”. Tai fiittaakohan se sitä varsinaista artistia eikä kappaletta ollenkaan. Sen siitä saa, kun keski-ikäinen yrittää puhua nuorisoa.

Sammal tykkää kosteasta säästä eli Hollannin talvesta.

Onpa pulleaa!

Yllättäen ja pyytämättä alkoi euroviisusesonki! UMK-osallistujat julkistettiin ja nyt julkaistaan päivittäin biisejä. Ooh ooh! Mielenkiintoiset 7 kandidaattia. Pääsee taas fiilistelemään ja arvioimaan. Tämähän on ihanaa sisältöä tähän typerään ja väsyttävään aikakauteen. Pääsee hyppäämään euroviisusoppaan.

Parhaat näkymät löytyvä maan tasossa kyykistelemällä, jos sää on aina ihan harmaa.

Hollanti avasi kaupat, mutta vain klo 17 saakka. Samoin kampaajat. Ruokakauppojen täytyy edelleen sulkea klo 20. Siis edelleen: täysin epäloogista, kun massoja pitäisi levittää eikä tiivistää kauppoihin! Työssäkäyvien syrjintää, kun kaikkien teollisuustöissä olevien päivävuoro päättyy klo 17.00 ja juuri silloin menee kaikki kiinni! Vain kuntosalit kai saavat nyt olla jopa illallakin auki.

Edelleenkään ei saa ollenkaan mennä museoon, teatteriin eikä leffaan. Eikä ravintolaan.

Oli taas yksi täysin sumuinen päivä. Se ei hälventynyt koko päivänä, ensin oli aamusumu ja iltapäivällä se tiivistyi taas entisestään iltasumuksi. 2 astetta, hirveän kylmä. Muualla maassa paistoi aurinko täysillä ja oli 6 astetta. Säämieskin sanoi, että ”harmi oikeastaan, kun sumukerros on vain sellainen satametrinen ja ilman sitä olisi upea sää idässäkin.” Joo olisi.

Illalla se oli taas pimeässä niin paksua massaa, jonka läpi piti uida, että äidyin sumurunoilemaan uudestaan:

Miten voi ajaa
tällaisessa materiassa?
Mahdunko sekaan
tiiviin ilman väliin?

Tuolla se aurinko yrittää.

Yhtenä päivänä näkyi vähän taivasta ja auringonlasku, siitä piti ottaa kuva.

Viikon verran leikkelin naistenlehdistä sanoja, laitoin ne kippoon, ja sitten aloin tehdä tekstejä. Vanha harrastus, muistan kun tein mainioita absurdeja paloja suomeksi ja myöhemmin myös saksaksi. Se oli hauskaa silloin. Instassa näin esimerkkejä ja inspiroiduin uudestaan. 

Tarvitsen askarteluterapiaa. Näpertelyä ja rauhoittumista. Ehdottomasti tarvitsen. 

Rupesin kokoamaan. En tiennyt, mitä niistä tulee, jotain hassua vai oikeita vakavia runoja. Kyllä niistä tuli nyt nimenomaan runoja. Assosioimalla leikkeitä niiden aihe kääntyi jotenkin aina sisäiseen maailmaan, mielenterveyden hoitoon, sielun tiloihin.

Kävimme lauantaisella metsäkävelyllä. Sumuista edelleen. Ja kylmää. Tyyntä. Viikko ollut sumuista ja väritöntä, ei ole paljon taivasta näkynyt. Kohta se vaihtuu tuulisuuteen ja sateisiin. Näemmekö koskaan enää aurinkoa?

Tämän valoisampi ei keskipäivästä tule.

Siirtymiä, loppuja ja alkuja

Rituaaleja. Ahkera päivä. Tekoja sitten kun on migreeni kärsitty ja pystyy taas. Värjäsin tukan omilla sekoituksilla; god knows milloin saan mennä kampaajalle, ehkä helmikuussa. Siivosin ja järjestin asioita. Käytiin kävelyllä. Kommunikoin netissä. Poltin suitsukehartseja hiilitabletin päällä, erittäin pitkästä aikaa. Tein nettimeditaation sillaikaa kun mies kävi kaupassa.

Uuden vuoden suitsutus.

Täh.

Hoidin asioita. Maksoin lintujensuojeluyhdistyksen vuosimaksun ja hammaslääkärin huiman laskun, joka oli 6,76 euroa. Soitin Suomen verohallintoon veropuhelimeen ja siellä soi Let it go instrumentaali-pianoversiona.

Tottahan sitä maksaa, kun varpusherra on näin kohteliaan näköinen.

Ym. sankaritekoja. Luen Suomen joululahjakirjoja vihdoin. Puhun informatiivisesti työkavereiden kanssa ja opin hyödyllisiä asioita. Jaan omenakastikkeen reseptin Facebook-ryhmässä ja saan paljon tykkäyksiä. Jaan meidän pöytäliinan kuvan ”missä kreisit eläimet napsii pillereitä metsässä” keskusteluun Strömsöryhmässä ja siitä tykkää 100 ihmistä.

pöytäliina Finlayson: Marjassa.

Käytiin Lidlissä ja katsoin hyvän tummanvärisiä kakeja, mutta olimme menossa vihanneskauppaan sen jälkeen, ”eiköhän siellä oo paremmat kakit”. Vihanneskaupassa ei ollutkaan enää kakisesonki. Menin takaisin Lidliin ja automaattikassan kautta ulos.

Edellisvuonna julkaisin kaksi kirjaa (tai no joulukuussa 2020 ja lokakuussa 2021), ja tänä vuonna haluan viimeistellä lapsuuden muistikuvista, 70-luvun fiiliksistä ja 80-luvun kasvuympäristöstä koostuvan romaanin, jonka tapahtumat sijoittuvat luonnollisesti Hyvinkäälle.

The Hyvinkää files.

En voi uskoa, että täällä on kaikki kaupat (paitsi ruoka- ja kemikaliokauppoja), ravintolat, museot, näyttelyt, teatterit, elokuvateatterit, kuntosalit, uimalat ja kampaamot kokonaan kiinni vieläkin ja kuka tietää, kuinka kauan sitä pidennetään. Avatkaa yhteiskunta NYT! Ihmiset haluavat elämänsä takaisin, he haluavat yrityksensä takaisin, ammattinsa takaisin, enkä yhtään ihmettele. Hollannissa on Europpan tiukin sulku, mutta ei ollenkaan Euroopan korkeimmat luvut.

Töissä kivasti kerrottiin, että meidät valokuvataan uudestaan kulkukorttia varten ja samalla saat kivat uudet bisnesprofiilikuvat meiliisi ja järjestelmiisi. Että laita siistit vaatteet ja tukka hyvin. Tukka hyvin? Tietävätkö ne, että Hollannissa on kampaajat kiinni neljättä viikkoa? Helkatin hyvä vitsi hei. Tulen kulkemaan 9 viikkoa tässä tukassa, niin kuka käskee minua silloin näyttämään hyvältä? Kaikilla on koronakampaus tässä maassa ja sitä pahempi, mitä kauemmin aika etenee.

Joulu on purettu.

Uusi vuosi: Hollannissa oli muka ilotulitekielto, mutta koko ajanhan täällä paukkuvat isommat ja pienemmät pommit. Viheltää ja ruuti haisee meidän pihaan saakka. Ihan täysi sotatila sieltä tulee taas keskiyötä kohti kuitenkin. Belgiassa ovat seisseet hollantilaisten jonot ostamassa raketteja minkä pystyvät.

Aika paljon paukkui yöllä. Kunnon kalliita pattereita taivaalle. Ja jotkut sytyttelivät jotain pommeja, joista tuli ihan hirveä pamaus niin että ikkunat tärähtelivät. Ei tämä maa lakkaa pommittamasta uutenavuotena niin millään. Sääli kaikkia eläimiä.

Meillä on joku kyyhkys-syöttämö.

Kröh kröh, heinänuhako: mediassa sanotaan, että nyt kun on ollut 15 astetta joulukuussa, niin siitepölykausi on jo alkanut. Yksi radiojuontaja esim. jäi nuhan takia töistä pois tekemään k-testiä, mutta selvisi, että hänellä on vain allerginen nuha.

Mikäs norkko siellä tosiaan norkoilee jo.

Olisi hyvä päästä uuden ajan valoon ja positiivisemmalle mielelle. Mutta en tiedä, millä päästä turhautumisesta eroon nyt muka seesteisen uuden vuoden myötä, koska paska on paskaa edelleenkin. Niin odotan, että koko kansan protestit poistavat liitoitellut ja turhat rajoitukset. Revolución! Rajat auki! Ihmisoikeudet takaisin! Sananvapaus takaisin!

”No Rules”. Tuli motto mieleen. Jos vapaus on minulle niin tärkeää ja ylin arvo, niin jos voisi vaikka aloittaa unohtamalla kaikki pienet tyhmät säännöt päässäni, jotka ärsyttävät ja saavat minut olemaan ristiriidassa. Siinä tilassa, että oikeastaan haluaisin tehdä toisin, mutta joku rutiini tai konventio tai laiskuus saa minut kuitenkin tekemään kuin aina ennenkin. Tai pahimmassa tapauksessa päässäni oleva oletus siitä, että joku muu haluaa, että teen näin enkä toisin. 

Ota itsellesi vapaus ainakin pienissä asioissa tehdä tasan a) impulssin ja b) intuition mukaan. Olen vapaa, minulla on tilaa oman päähänpiston mukaan toimimiseen. Ainakin sillä kaikella muulla ajalla paitsi työajalla.

Uneni olivat erittäin villejä. Puhuin manulin kanssa (eräs kissaeläin). Kattoterassin betonimuurin yli kapusi karvainen eläin, kissan tapainen. Tajusin, että tuo on arvaamaton viilieläin, saattaa purra. Se tuli minua kohti. Olin epäilevä. Sillä oli hyvin pitkä pehmeä turkki ja mietin, olisiko sittenkin mahdollista rapsutella sitä vaikka niskasta. Tajusin, että eläin oli manuli, toinen nimi arokissa. Jäin kommunikoimaan sen kanssa.

Manuli (nettikuva).

Uni 9: Tuntematon kaupunki, talvipimeä. Kerrostalojen takana lumisia kallioita. Olin kapuamassa ylöspäin kiviseinää ja kun pääsin tasalaelle, siellä oli töistä Timo-hippi. ”Ai hei, sä täällä.” Etsin autoani enkä ollut varma kaduista. Timo oli tervetullut hahmo auttamaan: ”Voidaanks kävellä tonne takaspäin, ehkä sä löydät tien paremmin? Onks sullakin auto siellä töiden tienoilla? - On, maanalaisessa pysäköintihallissa.” Löysimme oikean sivukadun ja rampin alas kohti parkkiluolaa. 

Sanoin Timo-hipille töissä, että mitä sä teit mun unessa. Olit kalliolla ja ilahduin ja autoit etsimään mun autoa. Se sanoi auttavansa mielellään, in real life. 

Kaikille ei voi sanoa suupielestä ohimennen, että näin susta unta ja mitäs hiipparoit mun astraalimaailmassa. Timolle voi.

Koitti maksetun Disney-kanavan käyttökuukauden vika päivä. Katsoimme vanhoista klassikoista pois Peter Panin ja Aristokatit. Kiva tutustua, en ollut nähnyt niitä.

Muistin vielä leffamainoksen Soul-animaatiosta parin vuoden takaa. No olipa jysäys. Syntymättömät sielut seikkailevat universumin ulottuvuuksissa ennen lähtöään maapallolle reaalielämään, ja newyorkilainen jazzmuusikko miettii elämäänsä. Aika... ööh, erikoinen. Missä vaiheessa Pixar on alkanut lanseerata omaa uskontoaan eli näkemystään tuonpuoleisen toiminnasta? Aika hevii kamaa.

Kissakahvilat Helkatti ja Purnauskis

Jouluun kuului Suomen-loman standardi, käynti Kissakahvila Helkatissa. 

Näimme vanhan tuttumme Herkuleksen ja minä sain silittää Namitassua akvaarion päällä, vanha kamu. Nuorena poikasena Namitassu kerran kiipesi syliini ja oli niin suloinen.

Herkules putsaa.

Namitassu lepää.

"His Master's Cat"

Joimme kivat piparimausteiset mocktailit. Nuori Nasu-kissa sippurahäntä pölähti pöydälle nuuskimaan kanasalaattia.

Nasu, ihmisten ruoka on kisssoilta kiellettyä.

Plääh, haistoin vaan vähän juomaa.

Vessassa oli Puu, se on siellä aina jakkaralla kerällä kissanpesässä. Kun menin sinne, se kehräsi heti kovaan ääneen ja vaati, suorastaan vaati, että silitä ja rapsuta nyt heti. Kiehnäsi ja puski ja pyöri. Kunnes oikeasti alkoi käsi väsyä monen minuutin rapsuttelun jälkeen ja lähetin miehen sinne perään jatkamaan silitystehtävää. 

Puu on palannut sikeään uneen.

Toisena hetkenä Puu vain makasi unessa eikä välittänyt tulijasta yhtään. Muutkin kissat pitkälti asettuivat kerälle kuorsaamaan, joka tuolilla oli joku sikeästi nukkuva. 

Uutuutena kahvilassa loikki myös 2 rauhallista isoa kania.

Kissa totesi, ettei tykkää kanin salaatista.

Viime heinäkuussa kävimme ensimmäistä kertaa Tampereen kissakahvila Purnauskiksessa. Siellä oli kuuma sisällä hellepäivänä. Se oli isompi tila kuin Helkatti, mutta melko täynnä sohvaryhmiä, pöytiä ja istuinryhmiä.

Taidetta Tampereella.

Takahuoneessa makasi Hugo pöydällä ja Ilves ikkunalla. Ilveksellä on tupsuhäntä ja oranssia väriä sekä isot tassut, koska sillä on ylimääräisiä varpaita. (Ylimääräiset varpaat ovat suhteellisen yleinen ilmiö kissoilla, Namitassullakin on ekstravarpaita.)

Hugo.

Ilves.

Ilves kuiskaa salaisuuden korvaan.

Ilves tykkäsi silityspalvelusta ja tuli mieheni syliin. Se hyrisi edessäni pöydällä istuen ja nuuskimme toisiamme. Se nuuskutteli naamaani, ystävä.

Myöhemmin Ilves huolehti pikkupennusta pesemällä sitä pitkään asiakkaiden kenkäkasassa.

Pennun pesuhetki.

Takahuoneessa siliteltiin muita kissoja eikä huomattu, että pallopesässä istui koko ajan myöskin kissa, kunnes se tuli sieltä ulos. Valokuvassa näkyy hämärästi, kuinka se tuijottaa sieltä pimeästä humoristisen järkyttyneenä ulos, että ”mitäs täällä tapahtuu nenäni edessä eikä minua edes huomaa kukaan.”

Muita Purnauskiksen asukkaita.

Kesällä, samalla lomalla, Helsingin Helkatissa nukkui Herkules korituolin päällä roikkuen. Se oli sen epämukavan oloinen lempipaikka niin kauan kuin korituoli kuului sisustukseen.

Nukkuu mukavasti?

Pöydällämme makasi Nestori poikittain sikeässä unessa. Asettelimme kahvit ja limut sen ympärille varovaisesti. 

Tarjoilija, haluaisin tilata yhden kissan.

Nukkuvaa emme häiritse.

Nestori heräsi vasta kun alkoi tulla kissojen ruoka-aika, jolloin se meni istumaan keittiön ovelle valmiiksi. Pian tulikin ruokakupit jokaiselle. Kaikki pysyivät kiltisti omalla kupillaan, paitsi pikkupentu, joka kulki tarkastamassa, ettei vain muilla ole jotain maistuvampaa.

Namitassua sai rapsuttaa.

Nestori hereillä. "Ai asiakkaan kenkä vai? Ei vaan mun lelu."

Vaikka aika usein useimmat kissat nukkuvatkin käynnin aikana, kissakahvila pysyy lempparikohteenamme. Aina siellä on kuitenkin jotain söpöä silitettävää.