Sukellus Thaimaahan

Eli mistä aloittaisi. Haluan tehdä vähän yhteenvetoa, koska tapahtumia on jo paljon. Täältä käsin voin kirjoitella ensimmäisiä pintaraapaisuja, ja myöhemmin käyn läpi ison kameran parhaat valokuvat ja retket asia kerrallaan.

Koska uusia vaikutelmia, näkymiä ja maailman ihmeitä täällä riittää. On tosiaan hieman erilainen marraskuu. Uskomatonta oikeastaan, että samaan aikaan kun kotona on pimeää ja kylmää, muualla voi olla 32 asteen kostea helle ja auringon paahde joka päivä, linnunkokoiset perhoset liitelevät palmujen alla, ja orkideat kukkivat livenä, loiskasvina puun rungolla.

Ao Nang Villa Resort. Ei p*skempi uima-allas.

Toinen ihme on se, että miten voi lentokone lentää ylipäätään ja vielä 12 tuntia putkeen. En ymmärrä enkä tule ymmärtämään, mutta menen silti kyytiin. Kaikkea se ihminen rakentaa.

Tämä oli yksi asioista, jotka tajusin vasta ihan viime tingassa: Onks se lento todellakin 12 tuntia pitkä? Tai 12,5 tuntia? On! Ei perkele. Sitä oli vaikea laskea aikaeroineen meinaan. Ja sitten tuli totuus. Kyllä siinä peba alkaa puutua, ja häntäluu ja selkä ja niska ja ihan kaikki.

Toinen viime hetken totuus oli lukea nettikokemuksista, että Thaimaa on näitä maita, joissa ei saa heittää vessapaperia pönttöön ja jossa on kyykkyvessoja ja joissa on tarkoitus pestä peba vedellä eikä pyyhkiä paperilla muuta kuin kuivaksi. Voi olla kyykkyvessa ja vieressä vain vesiämpäri ja kauha. Ajattelin, että okei, ihan hyvä etten tajunnut ja miettinyt tätä jo kuukausia aiemmin. Nyt on vaan pakko sopeutua siihenkin. Hotellissa toki on länsimainen pönttö, mutta sinne ei saa paperia laittaa.

Ao Nang, Krabi.

Kuuluisat perinneveneet. Ja moottorien pörinä on kova.

Tropiikin kukka.

Suuria tropiikin kukkia putoaa suoraan puusta uima-altaaseen. Eihän täällä mikään ruoho kasva, mutta vihreä nurmikenttä hotellissa on tehty jostain helteenkestävästä maanpeittokasvista. Ja tuohan on juoru, joka kiemurtelee puussa valtavana ja peittää maata nurkassa. Viidakkokasvin vitsi: ”Hei tätä lajiahan myydään meillä puutarhakaupassa huonekasviksi kahdellakympillä, mutta kymmenesosan kokoisena.”

Hotellin lammessa ui metrinen varaani ja lipoo kielellä. Ravintoloiden valomainoksissa kävelee gekkoja varjona tekstin päällä ja pyydystää hyönteisiä. Älykästä, koska ötökät tulevat sitä valoa kohti tietysti ja siitä voi gekko napata.

Löydä 2 gekkoa. Kiinalaiset tekstit ovat turisteille.

Thaimaasta on pääosin hyvää kerrottavaa ja hyviä ja hauskoja kokemuksia. Kunhan vain sain ensin terveyteni kuntoon.

Matka oli todella rasittava:

Tiistai-iltana Amsterdamin lentokenttähotelliin. Nukuin huonosti.
Tiistaiaamuna lennolle. Yö meni valvoen. En minä istuen ja hälinässä pysty nukkumaan. Singapore Airlinesin palvelu ja ruoka oli hyvää, mutta onhan se 12 tunnin lento aikamoinen painajainen lopulta kestää pienessä tilassa surkealla penkillään.
Keskiviikkoaamuna tulo Singaporeen.
Keskiviikkopäivä Singaporessa.
Keskiviikkoiltapäivänä lento Krabiin, onneksi vain 2 tuntia. Tämä halpalentoyhtiö Scoot omasi todella ahtaat penkkirivit.
Keskiviikkoiltana tulo kentältä taksilla Krabiin.
Muuten hyvä yö, aikaisin nukkumaan, mutta heräsin jo viideltä torstaina.
Torstaina tuli migreeni ja nukahdin sikeästi iltapäiväksi ja illaksi.
Huonosti nukuttu torstaiyö.
Perjantaina vähäsen vatsavaivoja ja päänsärkyä.
Huono perjantaiyö, migreeni palasi.

Tässä sekoaa päivissä ihan kokonaan, sikäli tyypillistä lomaa. Mitä tehtiin ja miten se meni siis? En hahmota itsekään matkaa tänne kovin hyvin, kun on ensin 7 tunnin (Singapore) ja sitten 6 tunnin (Thaimaa) aikaero, Hollantiin nähden siis. Suomeen yksi tunti näitä vähemmän. Ja sitäpaitsi täällä on joku ihan muu vuosi, oliko se 2562, ja numerotkin kirjoitetaan erilailla mm. seteleissä. Niin en tosiaan tiedä paljon.

Terveyden kohtalo on se, että pääni reagoi kaikkiin muutoksiin päänsäryllä tai migreenillä, ja tällä matkallahan muuttui kaikki kerralla täysin: vuorokaudenaika, sää ja lämpötila, ruoka, ilmanlaatu. Lisäksi pitkiä oleskeluja keinotekoisessa ilmastointi-ilmassa lentokoneessa ja lentokentällä. Niin jos en voi sopeutua yhtään mihinkään uuteen ilman päänsärkyä, niin sitähän tässä riittää.

Filosofiset ajatukset osa 3: itseäni ja huonoa terveyttäni en pääse pakoon edes lomalla. En voi edes lomalla rentoutua ja nauttia, jos otan sinne päänsärkyni mukaan.

Mutta lopulta, noin neljän päivän kuluttua, kaikki parani ja vuorokausirytmi löytyi. Aloin nukkua öitä hyvin ja kivut poistuivat.

Varpaat hiekkaan vihdoin.

On jo koettu: Night market. Retki ”Hot Stream ja Emerald pool” Krabin lähellä eli viidakon kuumat lähteet, joissa uitiin turistisruuhkassa, mutta kivaa ja hienoahan se oli silti. Monkey trail ja uimaranta eli kävely metsän halki kiikkeriä ja vinoja puurappusia ylös ja alas hikoillen, ja sen jälkeen uimassa meressä lahdelman hotellin rannalla. Tällä apinapolulla oli tarkoitus nähdä apinoita, mutta niitä ei nyt ollut. Hotellissakin varoitetaan apinoista, mutta ei ole vielä tullut vastaan. Ja on tehty 4 saaren retki, johon kuului snorklausta, hienoja saaria ja rantoja ja pyhä pippeliluola. Uhrilahjana metrisiä puusta veistettyjä eri värein koristeltuja miehisiä elimiä, hedelmällisyyden symbolina. Kyllähän pyhiä paikkoja täytyy kunnioittaa, vaikka vähän naurattikin.

Juttua tulee siis riittämään näistä kaikista.

Koh Tup

Phra Nang Beach

Koh Gai "Chicken island" ja sen kananpää-kallio.

Random ilmiöitä Thaimaasta: 

- Ai tämä on näitä maita, joissa sähköjohdot roikkuvat nippuina ja solmuina alhaalla jalkakäytävän päällä.
- Mitä mopoja tuossa myydään, lavalla laajennettuja, ai jaa, nämä ovat nyt niitä tuk-tukeja.
- No niitä ajaakin koko ajan vastaan, ihmisiä tai tavaroita kyydissä.
- Tuolla hitsataan verstaan pihalla, ilman suojalaseja tietenkin.
- Apteekkeja, pikkuravintoloita, pikkukauppoja, kirjavia mainoskylttejä.
- Monia kauppoja, jotka myyvät henkien taloja eli pylvään päälle kiinnitettyjä pikkupalatseja, joihin uhrataan tontin hengille päivittäin suitsuketta, kukkia ja ruokaa. Jotta he suvaitsevat ihmisiä ja heidän taloaan paikalla, joka oli alunperin henkien omaa aluetta.
- Monen liikkeen ja myös hotellimme edessä aktiivinen henkien talo eri värisin koristeluin tai kullanvärisenä.
- Skoottereilla ja mopoilla ajetaan paljon, tietenkin ilman kypärää.
- Koululaisilla on samanlaiset puvut, huivi kaulaan sidottuna.
- Tuossa jotain koulunuorisoa ryhmiteltynä, aina muutamalla samanvärinen t-paita päällä.
- Kookospalmuplantaaseja.
- Tässä ne korkeat kalliot alkavat, ihan pystysuorat.
- Hedelmänmyyntikojuja.

Sähköä riittää...

Tuk-tuk-kuskit odottavat asiakkaita.

Thait ottavat kengät pois jalasta astuessaan privaattialueelle eli jonkun kotiin, ja siis hotellin matkalaukkupoika sekä vastaanoton tyttö ottivat kengät pois ennen astumista huoneeseemme näyttämään paikkoja ja tuomaan laukut. Mielenkiintosta/suomalaista.

Kadulla oli hauska nähdä, kun tatuointistudio (joita on paljon) oli täynnä turistia iltayhdeksältä ottamassa tatuointia, ja kaikki niiden varvastossut oli jätetty liikkeen eteen jalkakäytävälle lojumaan. Kotoista ja suloista.

Ihmiset ja henkilökunnat ovat tosiaankin ystävällisiä, joskus jopa niin nolon nöyrästi tervehtien ja niiaten, että on ihan että ohoh, mulleko ne pokkuroi, no ei nyt tartte hei. Wai-tervehdys (kädet yhteen) ja hymyilee ja tervehtii aina kohdatessa. Nyt sujuu minultakin jo sawadii khaa (Päivää) ja kop khun khaa (Kiitos).

Paras juoma on ”young coconut”, joka hakataan auki tuoreeltaan. Silloin saa sen koko boltsin, ja siinä on pilli, jolla kookosveden saa imettyä. Mukana tulee myös lusikka, jolla voi kaivaa valkoista hedelmälihaa sisäpinnasta.

Kookosvettä suoraan pähkinästä.

Onhan tämä kostea kuumuus ihan kauhea. Huoneessa on tosi viileä ilmastointi, jos haluaa. Kun astuu ulos parvekkeelle tai käytävälle, niin havahdun joka kerta, että ”siis mitä helevettiä tää on”. Että tämäkö on lämpötila, siis oikeasti, kamoon hei. Välillä se mietityttää, että jopa yöllä on kuuma ja että yhtäkään viileää päivää täällä ei tule näkemään, koskaan. Aika armotonta.

Onkin siunattua, että illalla jo kuudesta alkaen aurinko on laskenut ja tulee pimeä. Ei tarvitse ainakaan pelätä ihon palamista enää.

Illalla muutenkin elämä on kaduilla ja kaikki kaupat auki myöhään, ehkä keskiyöhön. Päivällä on ikävämpi olla ostoksilla, kun aurinko paahtaa. ”Menetsä nyt ostamaan sen pussukan?” ”Ei nyt, illalla sitten. Minä teen ostoksia vain pimeässä.”

Rantakatu illalla.

Night marketiin mentiin tuk-tukilla. Se on auki joka ilta. Mopon pärinää. Helppo homma. 100 bahtia maksaa Nopparat Tharaan. Senku puhuu niille miehille, jotka notkuvat kadun reunassa ajokkeineen, niin he järjestävät, kuka ajaa. Meidän toisesta tuk-tukista oli nopeusmittari hajonnut, näytti pelkkää nollaa koko matkan. Isompia lava-autoja on myös diskoversioina, joissa on kaiuttimet ja musiikkia ja värivalot takana matkustamossa.

Tuk-tuk-mopon kyydissä.

Hedelmätiskin hedelmäjuomia iltatorilla.

Ao Nangin kadulla tapahtuu, vaikka tämä on varmaan vain kyläpahanen verrattuna muihin paikkoihin. Värivalot vilkkuvat. Ravintoloiden sisäänheittäjät häritsevät. Kauppiaat houkuttelevat krääsäputiikkiinsa. Takapihoilla on baareja, joihin houkutellaan flaijereilla ja happy hour -hinnoilla. Ravintoloiden menyyssä saatta olla ruotsalainen osasto ”köyttbullar” ja muutenkin kirjoitetaan miten sattuu. Sen sijaan suomi yhdessä menyyssä oli virheetöntä.

Ja jalkakäytävällä seisoo kauniita tanssityttöjä leningeissä ja korkkareissa ja tarjoaa valokuvaa kanssaan. He ovat kuin ovatkin kaikki ladyboyta eli lähtöisin oikeastaan miehiä. Sitä mainostettiin ämyriautolla, että tulkaa klubille katsomaan heidän kabareetaan.

Ladyboy-shown mainos, en nyt (vielä?) mennyt maksusta kuvaan kanssaan.

Ei ole myöskään vaikeaa ostaa venelippu tai saariretki. Niitä tarjoavia putiikkeja ja ulkotiskejä on kymmenittäin kadun varrella mainostamassa.

Hierontaa on ihan massoittain tarjolla rannan äärellä, sekä hotellien toimesta, spa-yritysten että yksinkertaisten hierojatätien, jotka toimivat vuokraamissaan puukatoksissa, joissa on useita lavereita vierekkäin ja paljon henkilökuntaa yhtaikaa hieromassa useita. Hintalistat roikkuvat kaikkialla ja jakavat esitteitään joka käteen joka kerta kun kulkee ohi.

Ihme snäkkejä kaupassa, niissä on kuivattua kalaa; no se on tuttua Islannista minulle. Tai kuivattua mustekalaa rapeina paloina, tai jotain vihreitä merilevämattoja. Dominokeksejä on sellaisena, joissa on vihreä matcha-tee-täyte.

Valtion lippuja nähkyy paljon matkan varrella. Aina kun on joku hospital tai academy tai valtion virasto, Thaimaan liput liehuvat ympäri tontin ja kiviaita on koristeltu juhlallisesti viikatuin kangasnauhoin. Kullasta tykätään, kyläpahastenkin kadunnimikyltit saattavat olla kultareunuksin koristeltuja ja niissä voi olla päällä pikku norsu- tai lintukuvio minipatsaana.

Kuninkaan kuva on joka kylässä tai kaupunginosassa jossain tärkeässä risteyksessä, valaistu illalla, parimetrinen potretti kultakoristellussa kehystetyssä hössäkässä.

Valaistu kuningas Ao Nangin rantakadun risteyksessä.

Lääkäriasema, no jaa, mainostaa samalla ”emergency” ja ”wellness”. Tai ”emergency” ja ”beauty”. Joojoo.

Nyt on päästy retkille ja saarilla on todella vakavasti suojauduttava auringolta, missä teenkin parhaani. Vesi on ihanan lämmintä ja kyllä nyt on mukavaa kun on kunnossa. Jatkamme retkeilyä; näihin kuviin, näihin maisemiin.

Mitä odotan Thaimaan-matkalta

Nyt on lomalle lähtö edessä vihdoin.

”Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan”.

Rokotukset

Kävimme rokotuksissa aikaa sitten ja käsivarsiin sattui sen jälkeen. DTP uusiksi, koska ainakin  tetanus on tärkeää pitää kaukomailla voimassa. Opin sen, että P-kirjain DTP:ssä ei olekaan pertussis, hinkuyskä, vaan polio. En tiennyt, että polio on relevantti aikuisille yhä tänä päivänä. Suomessa saadussa DiPeTe-kolmoisrokotteessa oli mukana pertussis, ja poliothan olivat meillä erikseen, mutta DiPeTe ei olekaan sama kuin täkäläinen DTP.

Matkaneuvonnassa oli vastassa sellainen perinteinen terveystäti, samaa mallia kuin Suomen valistustädit tai koulun terveydenhoitajat, riuska ja selkeä, ja hän latasi tiskiin, mitä kaikkea vielä voisi rokottaa. Miehelleni riemastuneesti: ”Ha HAA, sulla ei olekaan tuhkarokkorokotusta, nyt laitetaan sekin.” Hepatiitti B voisi olla ihan suositeltava jos matkustelee... Saimme reseptin, jolla haettiin malarian hätälääkityssetti mukaan, jota voi alkaa syödä heti jos tauti iskee Thaimaan hyttysestä. Voitaisiin myös harkita rabies-esirokotuksia, jotka eivät tosin suojaa taudilta, mutta aloittavat sarjan. Ööh.

Humoristisen lannistava tuollainen ”matkan vaarat” -valistuskäynti: ”Joo päivällä siellä on ne dengue-hyttyset ja illalla sitten malariaa. Aina hyttyssuihke käyttöön ja nuku verkon alla. Lammikosta saa loisia, älä ui makeassa vedessä. Apina kun raapaisee niin tulee vesikauhu ja se on tappava. Jos joudut hammaslääkäriin siellä tai menet parturiin, voit saada B-hepatiitin.” Joo hyvää matkaa.

No mutta hei, lavantautia ja koleraa ei Thaimaassa näy ainakaan täkäläisten karttojen mukaan.

Lentomatkan tarpeelliset: niskamakkaratyyny, korvatulpat, purkkaa, hömppälehtiä. (Niiden täkäläinen ykkönen on ehdottomasti Vriendin eli Ystävätär. Parhaat dramaattiset tarinat.)

Pakkausta

Ehkä suurin haaste on siirtymä Hollannin talvisäästä tropiikkiin: mitä pukea päälle, kun samana päivänä on ulkona +7:ssä asteessa, mahdollisesti viileässä lentokoneessa, ja sitten +32 asteessa? Jos ottaa paksun talvitakin päälle lähtiessä, sitä on sitten raahattava helteessä mukana kolme viikkoa matkalaukussa.

Lentokentän tienoilla siirrymme ulkokautta pitkäaikaisparkkialueelta shuttle-bussiin ja bussipysäkiltä noin 5 min. kävelymatkan kenttähotelliin. Illalla meinaamme kävellä syömään jotain Schipholin tiloissa. Aamuvarhain siirrymme hotellista laukkujen kanssa terminaaliin. Ei sitä ehkä ihan ilman takkia halua tehdä talvilämpötiloissa.

Onneksi muistin kevyttoppatakin. Se on tilaihme, joka mahtuu omaan pikku pussukkaansa, kun siitä puristaa ilmat pihalle. Onnistuin tunkemaan makkaran kuoreensa uudestaan. Oiva ratkaisu. Se nyytti ei paljon haittaa matkalaukun nurkassa matkan aikana.

Takki mahtuu 15 sentin putkiloon.

Mikä kaikki on kivaa:

Lennämme Singapore Airlinesilla, jolla on varmaan hyvä palvelu.

Lennämme A350-koneella, jotka ovat uusia ja jollaisella en ole koskaan lentänyt.

Pääsemme välilaskun aikana tutustumaan Singaporen upeaan Changi-lentokenttään, josta löytyy mm. elokuvasali, uima-allas, trooppinen perhospuutarha ja auringonkukkatarha.

Jos paikkoja riittää, saamme menomatkalla odotusaikana ilmaisen city tourin eli lentokentän järjestämän bussikierroksen Singaporen kaupunkiin.

Krabin Ao Nangissa odottaa hyvätasoinen hotelli uima-altaineen. Krabista tiedän, että se on aika täynnä turisteja ja että siellä eivät ole mitenkään Thaimaan kauneimmat rannat, biitsinä ottaen. Mutta kuvissa näkemäni Krabin seudun maisemat, joissa saaret kohoavat jyrkkinä kallioina vedestä, ovat kiinnostavia ja kauniita. Minulla on tullut niistä se tuntu, että tämä on niin erikoista, että tämän haluaisin nähdä itse joskus.

Sieltä voi tehdä veneellä päiväretkiä eri saarille ja rannoille sekä bussiretkiä viidakkoon vaikka vesiputouksille. Joten tämä on matkan seikkailullinen aktiiviloma-osuus. Tutustumme ympäristöön ja luontoon ja retkeilemme.

Ja ei meitä ensikertalaisia se turistillisuus haittaa. On ihan hyvä totutella maahan sellaisessa helpossa paikassa, jossa on paljon palveluja ja kaikki tottuneet matkailijoihin.

Reilun viikon päästä siirrymme Khao Lakiin, jossa odottaa toinen hyvätasoinen hotelli allasalueineen vehreässä ympäristössä. Tämä on ehkä enemmän relax-osuus pitkän valkean hiekkarannnan äärellä.

Toisaalta jos haluaa vaihtelua, täältä käsin voi varata retken Khao Sok -kansallispuiston metsiin, joissa voi vaikka meloa ja bongata lintuja ja apinoita ja myös viettää yön, jos haluaa pidemmälle viidakkoseikkailulle.

Passissani on asialliset kuoret.

Mitä muuta oletan ja odotan?

Kuumuutta ja kosteutta. Jatkuvaa hikoilua.
Hyvää ja edullista paikallista ruokaa. Tosin ehkä liian tulista.
Eksoottisia hedelmiä ja kookosta.
Kirkkaita värejä, kauniita koristeluja.
Kulttuurisia erityispiirteitä, uskontoon ja uskomuksiin liittyviä erikoisuuksia.
Kirjaimia, joista en tajua mitään.
Vaikeasti ymmärrettävää englannin lausumista.
Gekkoja seinillä. Onneksi en tällaisia otuksia pelkää. Gekko on kaveri, joka syö hyönteiset pois.
Sadekuuroja auringonpaisteen lomassa.

Mihin pitää varautua?

Minun pitää suojata itseni auringolta hyvin. Suojakerroin 50 naamaan ja bodiin, leveälierinen hattu, huivi hartioille, aurinkolasit.
Koska kraanavettä ei voi juoda ja on kuuma, pitää huolehtia siitä, että juomavettä on aina tarpeeksi saatavana ja mukana.
En tiedä, paljonko ötököitä liikkuu, mutta on varmaan paras tsekata, ettei ole juuri iso myrkkyhämähäkki tai pureva tuhatjalkainen kengässä odottamassa. Fauna on eksoottista eikä aina niin harmitonta kuin koto-Euroopassa; käärmeitähän on myös liikkeellä.
Khao Lakissa elää vuoden 2004 tsunamikatastrofin muisto, jonka ääreen osin hiljennymme.

Mitä en niin tykkää?

Eläinten kohtelu. Että on paljon katukoiria ja -kissoja, jotka saattavat olla sairaita. Tetanusrokotus on otettu ja rabieksen vaaroista tiedetään; emme mene silittämään kulkueläimiä.
Emmekä mene norsuaktiviteetteihin, jotta emme tukisi villien norsujen kesyttämistä väkivalloin. Eri asia ovat sitten vankeudesta vapautettujen norsujen suojelupuistot.
Apinat voivat ensin ihastuttaa, mutta etsiessään ruokaa turisteilta ne voivat purra.
Jätehuolto on yleisesti ottaen surkealla tolalla ja se on harmi. Jos vain voi valita, yritämme käyttää vaihtoehtoja, jotka tuottavat vähemmän jätettä. Otamme omat ostoskassit mukaan ja juomapullot kanisterivettä varten.

Tänne jäävät marraskuun lehdet kasaantumaan jalkakäytävälle ja oven eteen. Tuuli tuo ne kuitenkin kaikki aina meille.

No niin, saamme nähdä. En tiedä wifin ja netin tasosta enkä tiedä, ehdinkö ja pystynkö paikan päältä laittamaan blogiin uusia juttuja. Joka tapauksessa kirjoitan siellä muistiin kokemuksia, jotta voin jälkikäteen kirjoittaa niistä.

Läppäri tulee mukaan. Koska pystyn suoltamaan tekstiä monta aanelosta illassa, olen todennut, että turha minun on mihinkään mennä ilman kirjoitusvälinettä. Matka ilman tietokonetta on kidutusta.

Ja valokuvia varmasti kertyy matkan aikana liikaakin.

Nähdään!

Käännös parempaan

Käännös parempaan? Käännös parempaan.

Pystyn nukkumaan. Terveys paranee. Päänsärkyputki loppuu.

Energiat tasoittuvat. Tuntuu oikeasti paljon tukevammalta ja ennen kaikkea rauhallisemmalta kuin viime päivät. Tasapainoisemmalta.

Oikein sellainen hetki, että nyt voi huokaista helpotuksesta ja hengittää syvään.

Ehkä sellainen olo, että voisi vähitellen tajuta jotain. Syvällisiä lauseita tulee mieleen, pohjavirtaa.

Tajuan? Mitä. Nämä viime päivät/viikot ovat olleet tosi raskasta kaaosta, siltä ne näyttävät energeettisesti taakse katsoen. Musta vellova meri. Enhän mä ole oikeasti ehtinyt miettiä, en ole pystynyt rauhoittumaan, en saanut ajatuksia järjestykseen. Levotonta ja sekavaa. Kaikki todella rasittavaa.

Sitä tyypillistä stressijaksoahan tämä on ollut, sitä että kivatkin asiat näyttävät velvollisuuksilta.

Ei tällaista puristusta ihminen loputtomiin jaksaisikaan. Luotan kyllä, että tällaiset jaksot loppuvat ihan itsestäänkin lopulta, koska sen ne tekevät. Sitten kaikki on helpompaa ja kevyempää.

Mutta huomaan, kuinka sinä aikana kaikki on painanut paljon ja kasaantunut taakaksi ilman mitään tsäänssiä käsitellä sitä pois ja helpottaa oloaan.

On tosiaan loman aika. Että voisi taas olla kepeästi ja rauhalliseen tahtiin.

Jos minun työni fiilis on pitkäaikaisesti tällainen kuin viime aikoina, niin minä en tule sitä kestämään. Huomaan rajani. Tämä on ollut liikaa. En kestä enkä halua tällaista stressiä.

Minulla ei ole ollut ilmaa hengittää. Tilaa. Avaruutta. Aikaa antaa asioiden laskeutua. Aina on tulvinut jotain uutta päälle, päällekkäin, yhtaikaa.

On ihan ylärajoilla mitta täynnä. En tajuakaan mitään tällaisessa tahdissa. Minun tekemisteni tahdin pitäisi olla kolme kertaa hitaampi kuin mihin minut pakotetaan. Ei ihme, etten tajua. Juoksua, suoritusta. Tällaista elämää mä just EN halua.

Mutta se on nyt kääntymässä ja huomaan, että sen myös on pakko kääntyä. Jos ei taakka itsestään kevene niin minä alan kyllä huolehtia siitä, että se kevenee. Vetämällä rajoja. Joskus tulee se piste, jossa on pakko huomata ottaa kuormitusasiat tosissaan.

Tosin nyt voi siunata sitä, että on tehty todella paljon asioita etukäteen pois listalta ja saa pakata matkalaukkua ihan rauhassa ja miettien ja keskittyen. Joku hyöty sentään viime kuukausien stressaamisesta: että nyt on se rauhan hetki eikä tarvitse panikoida lähtöpäivään saakka tuhatta eri asiaa.

Nyt viikonloppuna nukutaan pitkään, eli ladataan akkuja ja parannetaan kehoa ja mieltä. Korjataan tuhoja. Palaudutaan pahimmasta myrskystä.

Surkea tarina unettomista öistä, stressistä ja päänsärystä

Kävin hakemassa influenssarokotuksen, kun minut kerran kutsuttiin ilmaiseksi astmapotilaana. Voihan sillä mahdollisesti välttää tosi ikävän taudin.

Massarokotus järjestettiin lauantaina. Kirjeessä luki hämmentyneelle kansalaiselle erikseen: ”Huom! Tämä on lauantai!” Mummoa virtasi sisään ja ulos lääkäriasemalle ennätystahtiin. Pyörillä ja autoilla, sähköpyörillä ja rollaattoreilla.

Piikki oli hetkessä pistetty. Seuraavana päivänä tuli päänsärky ja yritin venytellä niskoja. Oli aika lämminkin olo. Ne ovat virallisesti flunssarokotuksen reaktioita.

Yö 1

Unessa olin Pohjois-Koreassa. Matkamuistomyymälässä. Paikalliset myyjät tiesivät, että kaikkialla muualla on paremmin, mutta niiden pitää vaan kestää. Selasin postikortteja pystytelineessä ja jäin katsomaan kultareunuksista technicolor-värikästä maisemakorttia. Nuori miesmyyjä sanoi vierestä jonkun analyyttisen ja ironisen kommentin, että siinä nyt näkyy maamme erinomaisuus erityisesti. Minua ilahdutti suunnattomasti, etteivät he olekaan yksilöinä alistettuja ja alistuneita. Selasin kirjapöydällä mustavalkoista valokuvakirjaa, jossa valistettiin Euroopan maiden tavoista. Hollannin kohdalla oli aiheena uiminen, kuvassa oli ihmisiä lammen rannalla menossa uimaan.

Josko tämä kääntyisi hyväksi vielä. Nyt on muutama sairas ja rasittava päivä. Raskas ja väsynyt olo. Painavaa työntekoa. Huonoja öitä. Random paskaa.

Yö 2

Jumittava päänsärky eteni lopulta migreeniksi sittenkin ja otin tabletin joskus klo 2 yöllä, kun en enää kestänyt. Sitten kun vaipuu uneen vihdoin joskus klo 4, niin kiva kun se vekkari soi klo 7 ja olen ihan vanuvana, että mitä tapahtuu.

Nousen sitten vaan ja raahaudun töihin, koska tiedän, että sielläpä odottaa hirvittävän paljon tekemistä ennen lomaa. Ei voi jäädä pois, kun on kalenterissa ohjelmat monille eri tunneille ja tapaamisille.

Yö 3

Seuraavana yönä yritän nukkua, mutta huomaan olevani levoton. Lopulta kun olen nukahtanut, herään syvästä unesta helvetilliseen kutinaan polvessa klo 1.30. Hyttynen on syönyt minua. Hyttynen marraskussa. Kyllä, niitä vaanii etuovella, niitä sikiää rännissä, ja niitä tulee sisään.

Sitä kutittaa niin että järki lähtee. Vaikka yritän rauhoittua, niin sydän vaan lyö yhä kiivaammin vihasta sitä elukkaa kohtaan, joka aikoo pilata mun koko yön. Koska tiedän, että se tulee takaisin. Ja se kutina on aina puolentoista tunnin verran niin intensiivistä, etten pysty nukkumaan.

Nousen, otan kärpäslätkän ja taskulampun ja yritän löytää hyttysen käytävältä, makuuhuoneesta tai pyykkihuoneesta. Ei näy. Sen sijaan näen valossa, että polveni yläpuolella on valtavat ovaalit paukamat, ihan törkeän kokoiset paksut läikät. Mikä hiton hirviö tämä on?

Sitten kääntelehdin pari tuntia ja pelkään, että hyttynen palaa. Vihdoin olen juuri nukahtamassa ja kuulen korvan juuressa inaisun. Hyttynen lentää pois korvalta. Korvaa alkaa kutittaa: nyt se on syönyt mun korvalehteä. S**&/%! v#*** Tässä menee mun kolmas yö.

Lisäksi on edelleen päänsärky. Kestää monta tuntia ennen kuin nukahdan edes hetkeksi ennen kuin vekkari soi.

Silmäpussit roikkuvat aamulla polviin asti ja sinne taas raahaudun töihin.

ATK-katastrofit

Ja siellä on ihan hirveästi hommaa ja se pelko, etten ehkä ehdikään kaikkea suunnittelemaani näinä vikoina päivinä.

Ja lisäksi siellä on painajainen, joka on tuhota ihan koko suunnittelun. Painajainen ei ole pelkästään hankala Windows 10, vaan toinen softwareongelma. Alihankkijan välttämätön yhteistyöhön ja laskutukseen vaatima verkkosivu ei toimi enää uudelleenasennuksen jälkeen.

Mitä nyt? Sitä sitten hikoillessa yöllä mietin, pelätessä hyttystä.

Ja sitä pettymystä, että olen suunnitellut ja järjestänyt etukäteen lomani sijasuuksia varten ihan kaiken, kirjoittanut manuaalit, käynyt läpi, treenannut pomon, aikatauluttanut, nähnyt loputtomasti vaivaa ja edennyt suunnitelman mukaan. Ja aika käy nyt vähiin ja minulla on kädet täynnä töitä. Niin siihen päälle tuleekin ATK-ongelma, jota minulla ei ole mitään mahdollisuuksia ratkaista. Silti tuntuu kuin oletettaisiin, että minä tämänkin ratkaisen jotenkin. Ei voi olla tottakaan kuinka katkeraa.

Minua ahdisti ja ahdisti ja lopulta marssin läpppäri kädessä Windows-asentajien huoneeseen varovasti kysymään, olisiko niillä minuutti aikaa kuunnella spesifiä tapausta, kun verkkosivulla javascript jumittaa eikä menyyt aukene meille.

Onneksi niitä kiinnosti. ”No näytäs tänne”. Seurasi muminaa SAP-sivustosta ja Javasta, ja mites Edge ja Chrome, mutta tää on palvelimen Java, mites se Trusted site, no ei mekään sitä saada laittaa. Lopulta ne saivat idean ja se oli vain yksi asetus ja sen jälkeen kaikki toimi.

Kerroin selvästi, kuinka onnellinen olen, että se toimi. Ja nekin oli jotain, että kiva kun on happy customer. Nyt me voidaan hoitaa laskut ennen lomaa ja loman aikana ja loman jälkeen. Amen.

Niin että se oli valoisa käänne ja valtavan hyvä juttu. Ei tarvitse sen asian ahistaa enää.

Muutenkin alkoi usko palautua siihen, että saan kaiken hoidettua. Siihen ei usko unettomina öinä ollenkaan.

Unettomina öinä uskoo katastrofiin. Jokainen millin pikkuseikka, jonka huomaa unohtaneensa töissä tai kotona, on valtavan painava virhe, joka heittää varjon koko elämän ylle.

Yö 4

Koko yön jatkui päänsärky. Nukuin siitä huolimatta sikeästi ja pitkään, onneksi vihdoin. Vapaapäivä. Mutta aamulla kun yritin herätä ja liikkua, tunsin heti kipeät niskat ja jomotuksen ohimoilla. Tuskaa koko ylävartalossa ja sellainen uupumus, että 10 tunnin yöunet eivät riittäneetkään vielä mihinkään tämän sairauden kourissa.

Vaikea nousta ylös, väsymys päällä, voimat vähissä. Raskas ajatus, että tänään pitäisi käydä kaupassa ja alkaa pakata ekoja juttuja.

Yhden pyykin sain pesukoneeseen käyntiin ja juuri vaatteet päälleni, niin ovi kävi. Ai juu, miehellä oli se hammaslääkäri keskellä päivää. Onks jo keskipäivä? Onks noloo myöntää, etten ole ehtinyt vielä edes alakertaan saakka enkä aamiaiselle?

Valitin, että olen kokonaiskipeä. Päänsärky, lihaskivut, väsymys, lievä pahoinvointinen olo,  ja kylmä hiki koko vartalossa. ”Kuulostaa flunssan oireilta”. Kiitos rokote? Viiden päivän tauti siitä? Lisäksi silmästäni oli näköjään hajonnut verisuoni, siinä oli ilkeän näköinen kirkkaanpunainen läikkä.

Päätin aamupalan jälkeen yrittää kauppaan. Sittenpä näkee, lähteekö tämä käyntiin ollenkaan. Rauhallisesti ja hitaasti ja asia kerrallaan. No onnistui se, ja olo alkoi parantua vähitellen.

Urheilu ja viini paljastavat surkean terveyteni

Kun koko viikon on vaihtelevasti päänsärky ja migreeni tauotta vuorokauden ympäri, niin alkaahan se vähän ketuttaa.

Sekin, että silloin kun harvinaisena ideana tulee mieleen: ”Voisin jopa juoda lasin viiniä illalla tämän stressin jälkeen”, niin se pää AINA sanoo, että ”ei kyllä kuule tee mieli mitään alkoholeja, kun on tämä päänsärky tai alkava migreeni”.

Minusta olisi kiva joskus harvoin, tosi harvoin, saada sanoa, että ”rentoudun nyt oikeasti vähän illalla ottamalla lasin viiniä” niinku normaali ihmiset tekevät.

Tai joskus suunnittelen sen viinin vaikka lauantai-illaksi, sitten kun kaikki velvollisuudet on tehty. Mutta joka kerta, kun olen edes ajatellut sitä viiniä, niin tulos on se, että sinä iltana on taas päässä jomo. Joka tuhoaa viinin mielihalun tehokkaasti.

Joka kerta.

Ja suunnittele se nyt sitten johonkin ylipäätään koskaan, kun sulla on päänsärky sunnuntaina, päänsärky maanantaina, päänsärky tiistaina ja päänsärky keskiviikkona.

Viinilasin haluaminen on yksi indikaattori, josta huomaan, kuinka usein olen kipeä. Kuntosali on toinen. Siitä saakka kun olen käynyt viikoittain kuntosalilla, olen pettymyksekseni saanut todeta, kuinka monella kerralla minulla on sellainen olo, etten oikeastaan voi mennä sinne. Todella usein on juuri päällä joku flunssamainen olo, ylisuuri väsymys, sydämentykytys, voimattomuus, päänsärky, migreeni, huimaus tai muu surkeus. Prosentuaalisesti hyvin monena päivänä verrattuna terveisiin päiviin, jolloin ei ole mitään fyysistä estettä ruveta urheilemaan hikiliikuntaa samantien.

Lomalle lomps

Kaiken tämä rasittavan valossa on nyt sitten vihdoin tullut niitäkin ajatuksia, jotka sanovat: ”Ehkä ihan kiva mennä lomalle!” Tai: ”Mä haluaisin oikeastaan sinne lomalle jo!”

Silloin kun arki sujuu, mietin, että mikä arvo se loma edes on, on niin kiva olla kotona ja tehdä hommiaan ja hallita kaikkea.

Mutta silloin kun se arki on näin stressaavaa, niin voi tajuta sellaisia kultaisia totuuksia kuin: ”No loman aikana ei tarvitse esim. tehdä töitä, eli onhan se nyt aika kiva, jos saa mennä uimaan sen sijaan.” Ja lisäksi matkalla ei tarvitse kokata ja tiskata itse koko ajan. Eikä tarvitse herätä niin aikaisin.

Olen sitä vähän odottanutkin, että iloinen odotus tulisi ja se loman arvo näytettäisiin mulle. Että tietäisin arvostaa sitä, että sinne pääsee. Niin kyllä sen elämä vähän näyttääkin nyt.

Sivuni ystäväkirjaan

Sain ystäväkirjahaasteen H niin kuin Hausfrau -blogista. Tere sinne vaan! Olemmekin aikoinaan tavanneet blogitapaamisissa täällä Keski-Euroopan puolella, ja hauskaa oli. Tässä Jennin vastaukset linkissä.

Tajusinkin samantien, että kiinnostavaahan se on aina lukea tällaisia listauksia ja kuulla vähän henkilökohtaisia taustoja.

Vastauksia miettiessäni vähän nousee perfektionismin haamu, että millä tavoitan juuri tähän sen kaikkein tärkeimmän ja loistavimman vastauksen, kun mahdollisuuksia on monia. Mutta kysymyksiä on aika liuta, joten paras vaan kroolata läpi jotenkin.

Muuten, ala-asteella me teimme ihan omia ystäväkirjoja tyhjiin vihkoihin. Jollain lapsuuden kaverilla muistan nähneeni virallisen painetun kovakantisen ystäväkirjankin, mutta meillä oli koulussa muotina ottaa tyhjä ruutuvihko tai ainekirjoitusvihko (jossa sivut olivat vaakatasossa pitkät) ja kirjoittaa itse keksityt kysymykset kunkin sivun ylälaitaan. Sitten sai kukin kaveri vuorollaan vastata joka sivulle. Jokainen kirjoitti eri värisellä tussilla, jotta voi seurata, mikä vastaus on kenenkin. Kyllä me oltiin luovia.

Nyt saa nauraa.

Bloginimeni tarina:

Kun aloitin blogin (ensin Kodin Kuvalehden alustalla, sittemmin muutin Blogspotiin), mietin ja listasin erilaisia nimiä. En tuntenut blogimaailmaa oikein yhtään sillä hetkellä itse, ja tärkeänä käytännön kriteerinä olikin tarkistaa netistä, ettei kaavailemani nimistä blogia ole jo olemassa. Halusin, että nimi on melko lyhyt. Lopulta tämä fantasiaolento Hollanninhippiäinen jäi vahvimmaksi ideaksi. Se oli vain putkahtanut jostain päähäni.

Tuntui, että koska keskiössä on vakituisesti Hollannissa asuvan suomalaisen arki ja ajatukset, voisi sen seikan eli Hollannin joka tapauksessa pläjäyttää ihan samantien otsikossa esille, niin raamit ovat jokaiselle uudellekin lukijalle kerralla selvät.

Hippiäinen on pieni lintu, ja rakastan lintuja ja tarkkailen niitä luonnossa. Hippiäisellä on vähän väriäkin pään päällä, ja koen olevani värikäs persoona ja pukeudun mielelläni kirkkaisiin väreihin. Ja sekin on ihan hauska sattuma, että nimeen sisältyy myös hippi-sana. Olen kai jonkinlainen sisäinen hippi, kannatan vapautta, suvaitsevaisuutta ja rauhanomaisia arvoja.

Perusjuttuja

Siviilisäätyni: Toista kertaa naimisissa.

Asumismuotoni: Vuokralla rivitalossa. Asunnossa on 2 kerrosta ja pieni piha.

Ammattini: Jaa miten tämän nyt vääntäisi. Toimistotyöntekijä. Englanniksi administrator. Taustaltani olen germanisti-humanisti, kielitieteilijä, maisteri.

Työpaikka: Hollannin Venlossa, Euroopan-pääkonttorissa, painotuotteiden koordinointitiimissä, joka on lähellä markkinointi- ja graafisen suunnittelun osastoa.
Sen verran hilpeitä juttuja kerron blogissakin välillä toimistolta, tai kritisoin koko touhua, että yhtiön nimeä nyt en ainakaan lähde mainitsemaan. Joku roti sentään.

Kiinalainen horoskooppini: Tiikeri. Kun tajusin, että mieheni on Sika, vähän nauratti. Kyllä se nauratti häntä itseäänkin.

Harrastukset: Olen harrastanut maalaamista ja piirtämistä laajasti taidekouluissa ja -kursseilla sekä opetellut huovuttamaan parissa workshopissa. Osaan myös ommella vaatteita ompelukoneella. Kaikenlainen luova käsityö ja askartelu on hauskaa, mutta toteutan sitä nykyään liian harvoin.
Joogakursseilla olen käynyt niin, että voin koota itselleni kotijoogavenyttelyjä tarpeen mukaan. Käyn kuntosalilla. Kesällä rullaluistelen.
Valokuvaus. Palapelien kokoaminen. Lukeminen. Kirjoittaminen. Lintujen tarkkailu. Lentokonebongaus.

Mä oon että ”vau, 3 Lufthansan jumbojettiä peräkkäin kuuluu meidän yllä!”

Syvällistä

Periaatteet: Elä ja anna toisten elää. Jokaisella on tiensä kuljettavana ja eri teemojen läksynsä opittavana, joten älä tuomitse nopeasti tai heppoisesti. Anna ihmisten rauhassa tehdä omat valintansa (ja kantaa niiden seuraukset).
Ja ymmärrä, että voit vaikuttaa itse siihen, miten koet elämäsi, eli voimaannu ottamaan oma vastuusi.

Maailmankatsomukseni: On monia turhia (kulttuurin tai perinteen sanelemia) sääntöjä, jotka saa ylittää, jos ei teoillaan vahingoita muita. Itseilmaisuaan, vapauttaan ja elämäniloaan voi laajentaa, kun ajattelee vähän avoimemmin. Ei ole pakko mahtua joka normiin.

Pohdin: Että tietty itsekkyys on välttämätöntä - jos elämänkokemukseni on opettanut minulle jonkun näkemyksen, ei sitä ulkopuolinen voi muuttaa käskyttämällä tai teoretisoimalla. Jos elää vain toisten neuvojen tai odotusten mukaan, tulee todella onnettomaksi. Liian kilttien on tärkeää löytää tämä oma selkäranka jossain vaiheessa ja alkaa arvostaa omaa mielipidettään ja reviiriään.

Vihaan: Eläinrääkkääjiä.

Halveksin: Yritän olla halveksimatta kovin monia asioita tai varsinkaan ihmisiä, koska se on niin negatiivisen raskas tunne, että kuluttaa tehokkaasti omaa energiaa. Keskityn mieluummin omiin asioihini enkä kovin pitkäaikaisesti jaksa tuomita muita. Mutta no, sellaiset ihmiset ärsyttävät, jotka heittävät roskia pitkin katuja olkansa yli oikeasti välittämättä. Tai muuten, vaikka liikenteessä, eivät kunnioita muita ja yhteistä hyvää, vaan tunkevat itsekkäästi oma nokka edellä raivaten muut tieltään aggressiolla.

Pyrin: Olemaan rehellinen ensi sijassa ainakin itselleni, jotta tajuan, missä mennään.

Rakastan: Läheisiäni, eläinten vilpittömyyttä, luonnon kauneutta. Kuvataiteen, valokuvataiteen, kirjallisuuden ja musiikin elämyksiä, jotka tarjoavat jotain upean kaunista, oivaltavaa tai avartavaa.

Haaveilen eniten: Siitä, että saisin joskus kirjojani julkaistuksi. Kässäreitä on työn alla.

Tarvitsen: Säännöllisesti omaa rauhaa ja hiljaisuutta.

Pelkään: Joskus totuuden kertomista suoraan sille, jota ristiriitainen asia koskee ja jolle se totuus on pettymys. Joskus pimeää, jos vietän myöhäisiltaa yksin tai olen nähnyt pelottavaa unta, tai pihassa rapisee JOKIN. Lentämistä silloin kun on turbulenssia. Putoamisen tunnetta vuoristoradoissa ja muissa hurjissa huvipuistolaitteissa, joihin en siksi menekään enää ollenkaan. Joskus korkeita paikkoja vähäsen.

Kaipaan: Suomen-läheisiä, joiden arjessa en ole fyysisesti läsnä. Kunnollista pakkasta ja hankea silloin täällä on meneillään seitsemäs talviviikko harmaassa ja tuulisessa tihkusateessa. Karjalanpiirakoita, leipäjuustoa sekä kaikkia Suomen leivonnaisia bebe-leivoksesta voisilmäpullaan ja kuorrutettuihin munkkeihin.

Murehdin: Mihin tämä sotaisa ihmiskunta menee (varsinkin omituisten ja tylsien diktaattoriensa johdolla) ja sitä, kuinka pahasti planeetta ja luonto on jo pilaantunut ihmiskunnan toimesta.

Kerään: Mieluiten kokemuksia ja muistoja. Tavaroissa olen ohittanut sen käännekohdan, kuten joku sanoi: ”Ensimmäiset 40 vuotta ihminen haalii yhä enemmän tavaraa, ja sen jälkeiset 40 vuotta hän yrittää päästä siitä eroon.”
Olen aiemmin hillitysti kerännyt vanhanaikaisia peltileluja, vieterikananpoikia sun muuta, ja niitä on pari kourallista. Olen kerännyt postimerkkejä, mutta en enää jaksa keskittyä niihin. Eli kokoelma on kunnossa muutamassa albumissa, mutta en keräile uusia. Minulla on aika täydellinen satsi puolijalokiviä eli kvartsikiviä hiottuina kimpaleina (sarjaa sitriitti, tiikerinsilmä, ametisti, ruusukvartsi, karneoli, sodaliitti jne.)

Unkarilainen vieterikananpoika Csipegetö csibe eli "Nokkiva tipu", kuten rasiassa luki.

Lempi-

Värini: Omenanvihreä. Toisella sijalla turkoosi.

Vuodenaika: Kevät.

Eläin: Lunni.

Kirja: Ronja ryövärintytär, Veljeni Leijonamieli, Muumipeikko ja pyrstötähti, A.W. Yrjänän päiväkirja, 50-luvun tytöt (Katarina Haavion ja Satu Koskimiehen lapsuuden päiväkirjat), Tommi Liimatan Jeppis, Hannu Väisäsen Vanikan palat ja sen jatko-osat... Eli aikuisten nykykirjoista kiehtovat eniten realistiset ja muistelomaiset jutut.

Elokuva: Delicatessen (ranskalainen taiteellinen Jeunet-Caro-leffa, hyvin erikoinen ja hämmentävä tragikoominen dystopia). Subway (taas ranskalainen, Luc Besson) oli myös aika erikoisen mieleenpainuva. Ja Chungking Express, aasialainen ysäriklassikko.

Musiikkilaji: 80-luvun syntikkapop. Punk, New Wave. Eli linja Hassisen kone - Blondie - The Police. Etno kuten fuusiojoiku, Saamenmaan Ulla Pirttijärvi ja Mari Boine. Ysäriteknoa ja -housea oli mahtavaa tanssia sillon raveissa ja tanssilattioilla, mutta en sitä kuuntelumusiikkina kuuntele. Tykkään yhteensä todella monen erilaisen lajin artisteista eli mukaan mahtuu myös mm. Ultra Bra, Waltari, CMX ja Maija Vilkkumaa. Björkin Post-albumia pidin aikoinaan Maailman Parhaana Levynä, ja kyllä se ansiokas onkin.

Numero: 3

Asia minussa: Avarakatseisuus. Sitkeys silloin kun on tosi kyseessä.

Ruoka: Sushi.

Juoma: Vesi, mustikkamehu.

Lomakohde: Islanti on ihmeellisin.

Tuoksu: Vanilja. Tai kardemumma.

Kasvi: Saniainen.

Säätila: Mukavan kesäinen +22 ilman liian polttavaa aurinkoa.

Tapa viettää vapaailta: Kotoillen, lukien ja kirjoitellen, miehen seurassa. Välillä pelaamme yhdessä vaikka Scrabbleä tai Afrikan tähteä.

Kysymyksiä

Pidätkö tytöistä vai pojista? Höh, molemmista, jos tässä lapsista on kyse.

Onko sinulla salaisuuksia? No ehkä on pari.

Onko sinulla valkolakkia? On. Jäänyt tosin Suomeen yläkaappiin vanhempieni luo.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys? Jos korvareiät lasketaan, ne ”ammuttiin pistoolilla” (kuulostaa dramaattiselta) kai 14-vuotiaana kultasepänliikkeessä. Tatuointi löytyy olkavarresta, opiskeluaikoina otettu ja vähän aikaa sitten kunnostettu ja laajennettu. Sen keskushahmona on lunni, jossa yhdistyy teemana linnut, pohjoisen luonto ja Islanti (olen opiskellut myös islantia ja ollut siellä Nordjobb-kesätöissä).

Mitä tilaat baarissa? Jonkun hedelmäisen erikoisoluen (belgialaistyylisiä kirsikkaoluita, stoutia tai muita makeita/tummia), tai lonkerovariaation.

Poltatko tupakkaa? En.

Omistatko eläimiä? Seeprapeippoja. Parven koko on vaihdellut, isoimmillaan niitä oli 12 kerralla.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Muuttaessa maasta toiseen on paljon väliaikaisia kavereita jäänyt taakse, joten kovin tiivistä ystäväpiiriä minulla ei ole. Suomeen on edelleen hyvä yhteys vanhoihin luokkakaverihin. Monenlaiset laajemmat yhteisöt ja viiteryhmät kannattelevat minua.

Mitä muuttaisit itsessäsi? Ottaisin vähän ajoittaista turhaa ahdistavaa stressausta ja kiireen tunnetta pois, yleensä sen aiheet eivät ole sen arvoisia.

Kerro jotakin siitä…

Olit 10-vuotta nykyistä nuorempi: Silloin alkoi tasaisempi elämänvaihe, jossa olen siitä saakka pysytellyt aika lailla aloillani asumisen ja työn sekä ihmissuhteen kannalta. Sitä ennen muutin maasta toiseen (Suomi-Saksa-Hollanti), asunnosta toiseen melko vilkkaasti, vaihdoin pätkätyöpaikasta toiseen koko ajan ja erosin ensimmäisestä avioliitostani.

Viimeksi koit romanttisen hetken: Päivittäinen pusu mieheltä. Kivaa on myös, kun hän herättelee minua aamulla varovasti ja lempeästi. Paljon parempi kuin herätyskellon piippaus.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Nauroin pomoni kanssa töissä, keksin muistaakseni jonkun ihme sanaleikin saksaksi.

Joku kehuu sinua taitavaksi: Yritän sanoa ”kiitos”, mutta kehut tuntuvat kuitenkin nololta.

Teet itsellesi lounasta: Suunnittelen ja kokoilen jotain perusvälipalaa leipä-hedelmä-pähkinä-jugurttiosastolta, en kokkaa lämmintä lounaaksi. Tämä siis vapaapäivinä kotona. Töissä syön kanttiinissa vaihtelevasti jotain kylmää tai lämmintä, pientä tai isoa.

Sinulla viimeksi oli kotoisa olo: Illat kotona ovat aina kotoisia. Tosin töissäkin saa meillä onneksi olla aika lailla rennosti oma itsensä, ja havahdun välillä arvostamaan sitä.

Lausut kehuja: Kehuin miestäni whatsappissä mm. siitä hempeästä herätyksestä aamulla. Ja kiitän häntä vaivannäöstä, jos hän hoitaa ruokaostokset tai laittaa ruuan.
Kehuimme tiimissä vastikään työkaveria sankariksi, sillä hän osaa tuoreet ensiapukurssit ja voi pelastaa meidät kaikki hätätapauksessa. Jos jotain pyörryttää, hän tietää heti, mitä tehdä.

Viimeksi luit jotakin syvällistä: Luen mielelläni henkisiä artikkeleja netistä. Perimmäisen viisauden ääressä muistan taas, että oikeasti kaikki on hyvin ja voin luottaa elämään. Ihmisessä asuu sisällä todella paljon viisautta, kun sitä vain muistaa pysähtyä kuuntelemaan.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: Tämä Belgian vuoden 2017 euroviisu on ihan mestariteos. Melankolinen ja tunnelmallinen. Blanche: City Lights.
Ysäriajalta myös tämä saksalainen on ollut uudestaan kuuntelussa, nimenomaan tänä MTV Unplugged-liveversiona, jossa soi sitar, koska sitarin kanssa kokonaissaundi kuulostaa upealta. Die Fantastischen Vier: Millionen Legionen.
Viime aikoina pinnalla myös paatoksellinen Sia: Chandelier, menevä Madonna: Ray of Light, ja hyväntuulinen kestosuosikkini Mika: Grace Kelly.


Ystäväkirja-haasteen eli samat kysymykset voisin välittää vaikkapa Muusalle ja Katille eli näille ulkosuomalaisille blogeille: Tahdon asiat, Suomalainen im Allgäu.