Talviaika ja perusmeno

Yritimme jo aiemmin viikonloppuna kylpylään, mutta ei päästy. Odotettiin liian kauan varaamisen kanssa ja sitten paikat oli jo loppuunmyyty. Varattiin se seuraavaksi lauantaiksi. Haaveilen lämpimään veteen laskeutumisesta.

Myrskysäässä olisikin ehkä ollut vähän turhan levotonta mennä sinne. Koko yön losotti todella paljon sadetta; sadetutkassa ihan koko Hollanti oli sademassan alla niin että karttaa ei näkynyt sinisen alta ollenkaan. Yöllä tuli joku kovempikin rummuttava rankkasadekuuro yli. Lopulta sen kuuli, että tuuli rauhoittui ja tuli hiljaista; jatkuva ja vaihteleva humina lakkasi. 

Pelkkä sadealue.

Nyt on sitten se talviaika ja pimeys. Avasin talvisesongin kaakaolla ja marsipaaneilla. Kissat ainakin osaavat näyttää mallia, miten vaan jatketaan rauhallisesti hyvillä nokosilla pitkin iltaa.

Marsipaanisushit ja vaahtokarkkikaakao.

Jip osaa rentoutua sohvalla.

Jip myös tuli palapelini päälle kerran auttamaan ja huiskaisi hännällä pari palaa laudalta.

Voi ei...

Janneke taas asettui silityslaudalle tärkeisiin pesuhommiin ja minun piti odottaa, että pääsen aloittamaan.

Ensin pestään häntä...

Kaduilla on lehtipuhaltajia siivoamassa. Keskustassakin he tekivät minulle tietä, etteivät ihan puhalla naamaan kulman takaa.

Kävin vähän pihakaupan joulumaailmassa. Katselin pieniä kulmikkaita "diskopalloja". Siellä oli myös mahtavia värikkäitä ja kimaltavia soikeita kuusenpalloja, joissa on sellainen omituinen keskieurooppalainen koristesyvennys kyljessä. Jollaisia ei koskaan myydä Suomessa. Joita näkyy vain keskieurooppalaisessa kuvastossa, kuvituksissa, piirroksissa, ja meidän 70-luvun muistipelissämme (Ravensburger, Saksa) oli myös joku sipulinmuotoinen pallo.

Siitä saakka onkin sitten soinut päässäni Käärijän (melko älykäs) biisi "I got big, big disco balls, I've got very very very big disco balls".

Suomalaisittain omituiset kuusenpallot.

Visuaalisesti pystyn sulattamaan tarjonnan lokakuun lopussa; ei se mitään, että siellä on valtavat joulunallet ja joulukuusimetsät ja joulupukit. Mutta se äänimaailma, että siellä soi täysillä jingle bells lokakuussa, on kertakaikkiaan epätoivottava, karsea. Se ei ilahduta. Sitä en oikein pysty kestämään. Ja joulukylien ja automaattisten liikkuvien koristeiden alueella soi sellainen hirveä muovisen ontto kilkatus ja hohotus sekasortona, kun eri koristeista lähtee ohjelmoitua ääntä.

Tämänkin skenarion olisi asiakas saanut käynnistää painamalla nappia, mutten uskaltanut.

Minulla oli viikko lomaa ihan vaan kotioleilua ja lepoa varten. Päätin, että voin siinä olla pari kertaa hyödyksi ja laittaa jotain hitaampaa ruokaa ja leipoa kerran.

Jatkoin perinneruokien kokeilujani. Näin vanhasta naistenlehdestä vinkin, että TikTokin ja Youtuben Ylämummola-kanavalla mummot jakavat perinnetaitojaan ja reseptejään, ja siellä on hyvä kaalilaatikko kolmen minuutin videossa. Siihen tulee ekstrana paketti sulatejuustoa. Onhan noita reseptejä netti täynnä, mutta tuo vaikutti aika hyvältä, joten katsoin siitä mallia.

Hankin kaalilaatikon aineet ja ajoissa aloin keitellä kaalia kokoon. Hienosti ajoitin koko prosessin viideksi, mutta sitten mieheni viestitti, että ylitöiksi menee. Perhana. Oli pakko pysäyttää uuni ja myöhemmin jatkaa lämmitystä.

Siitä tuli tosi hyvää ja mehevää. Piti tulla muka kahdeksalle hengelle, mutta ei se riitä kuin neljään annokseen meille. Mies sanoi, että voin tehdä kaalilaatikkoa vaikka joka viikko. Toisaalta minua kovasti kiinnostaa kaalipiirakka seuraavaksi. Näin, että sen taikina on hyvin mahdollinen tehdä.

Kaali täyttää padan.

Kunnes kutistuu.

Aamupalaa tehdessä soi päässä voimallisesti Pet Shop Boysin Suburbia. Leivoin mokkapalat aamupalan jälkeen.

Kävin kaupoissa, kun meillä juhlitaan tällä kertaa taas miehen sukulaisten kanssa Sinterklaasia ja tarvitsen pari pikkulahjaa. Mutta maanantaisin ovatkin sitten pienet lahjatavaraliikkeet kokonaan kiinni Venrayssa. Olisin halunnut etsiä asioita jokaisesta niistä, mutta ei, kaikki suljettu. Vaikka maanantaisin on se toripäiväkin ja väkeä liikkuu paljon. Ovatkohan nuo kauppiaat ihan viisaita.

Kävin TAAS optikolla säätämässä rillejä, koska ei tämä käy, että nämä valuvat koko ajan nenällä alemmas sittenkin. No nyt se sitten painaa korvan takaa, helkkari, ja varmaan pakko mennä TAAS sinne pian.

Mokkapalaa reilusti.

Jumalialauta, auttakaa nyt joku, päässä soi "Tonttu Torvinen on salainen, pukin tärkein alainen"! Kun teen palapeliä, aivot tuottavat muutenkin sitä alitajunnan yllättävää sontaa.

Se tuli siitä, kun tarkkailin taas Jannekea ja mietin, että sitä harmittaa aina, jos raput naksuvat ja paljastavat muille sen, missä se kulkee. Se haluaa olla salainen hiipivä kissa.

Tästä jouduin tonttuun.

Janneke varastossa.

Käväisin kerran jopa naapurikylässä saakka, koska halusin katsoa siellä vielä yhden erikoiskaupan. Taas oli se tarina, että ajan vain vartin johonkin, mutta jo heti sillä sekunnilla kun saavun määränpäähän, minulla on ihan hirveä pissahätä eikä missään ole vessaa johon saisi mennä. Oli aika vaikeaa käydä se kauppa, kun pissahätä vain yltyi. Nyt vasta jälkikäteen muistan, että onhan sielläkin yksi ketjukauppa, jossa saattaisi olla yleisövessa kuten Venrayssakin nykyään on; mutta ei se kyllä ole varmaa, onko.

Päästin Janneken yläkaappiin vaihteeksi.

Kissoille mieheni toi voimakkaita kissanminttu-"sardiini"leluja, ja ennen kaikkea Janneke oli niiden kimpussa ja pyöri lattialla selällään. Laitoin siitä videon instaan ja taustalle musiikiksi "Can I play with madness" (Iron Maiden) ja sitten "Älä syö liisteriä" Hassisen koneelta. Mielestäni hauska vitsi.

Sardiinin pyydystys.

Päätin myös kerran kävellä keskustaan. Halusin pari kuvaa puiston keltaisista puista ja sitten sain bistrossa lounaan. Olikin kyllä upeita puita auringon loisteessa.

Loaded fries.

Menyyn sesonkitarjous saksalaismakkaran tyyliin.

Olihan se ihana kylpylä. Kuumat saunat. Allasbaarissa ostin Tiramisu Martinin. Ja söin ravintolassa liikaa. Suola-altaassa minulla aina soi päässä kaikkein banaalein kappale, tällä kertaa se oli edelleen viikon kappale, Käärijän Disco balls.

Nakkiarkea ja juhlaruokaa

Hirveä myrsky, sataa joka puolelta. Nopeasti kiitävät pilvet olleet jo monena päivänä. Piti silti käydä ruokakaupassa kunhan pääsin töistä myöhään. Humina kuuluu ja lehdet lentävät.

Hieman tornadon näköinen sadetutka.

Sade lyö ikkunaan. (Onnea, jos nyt alkaa Eppujen biisi soida päässä.)

Myrsky ja toinen myrsky; jo seuraavana iltana ja yönä tuli seuraava rintama. Ja ensi viikolla lisää. Ei täällä muuta näy kuin että kaduilla makaa paljon irtolehtiä ja pikku oksia.

Puu on roskannut kadun.

Muistelen syksyllä aina jotain ala-asteen askarteluprojektia, johon käskettiin keräämään keltaisia kauniita vaahteranlehtiä.

Joku tuntematon eksoottinen puu, jolla on valtavat lehdet.

Ja tällaisia pähkylöitä siitä putoaa. Ei mitään aavistusta lajista.

Jossain asunnossa tässä vieressä tehdään nyt kylppäriremonttia, romulava on parkkipaikalla. Jotenkin en kuullut sitä vaihetta ollenkaan, kun jyskytetään kaikki kaakelit ja lattia irti. Ehkä se oli minun työpäivänäni. 

Sen kuulin, kun sähköyhtiö tuli ja alkoi jyrsiä seinään upotuslinjaa sähköjohdoille omilla helvetinkoneillaan, jotka resonoivat monen asunnon päähän. Kissatkin hermostuivat.

Hyvin ystävällistä oli kuitenkin se, että sähkömies aloitti sen hirvittävän metelin vasta aamulla kello 8.36, kun minulla oli herätyskello laitettuna soimaan 8.40 ja olin käytännössä jo hereillä. Hänhän olisi voinut aloittaa vaikka kello 7 nimittäin.

Töissä katseltiin hämähäkkejä katossa, niillä oli vaikeaa siirtyä muovisten liuskojen yli paneelista toiseen. Yksi lukki oli lähettyvillä ja yksi putoili paniikissa lankansa varaan. Kannoimme huolta siitä, että eihän täältä sisältä löydy mitään ruokaa niille kumminkaan. 

Mietittiin, voisiko niille syöttää jotain ja yksi ehdotus oli: Eiköhän täältä löydy varastoista vaikka litiumia, jos sillä on masennus. -Ai onko se masennukseen? -Tietääkseni on. Nirvanallahan on myös biisi Lithium.

Sitten lauloimme sitä, koska selvisi, että kyllä myös nykynuori tuntee biisin koko sanat. Laulettiin: I'm so happy / cause today I found my friends / they're in my head. / I'm so ugly / but that's okay / cause so are you. / Yeaah-yeahh-yeah. Silloin neljäs kollega tuli sisään ja katsoi oudosti konserttia. Ei hätää, täällä vaan lauletaan Nirvanaa.

Hienoa, että nuoriso tuntee vanhat laulut.

Ilmeilyä sohvalla Jipin kanssa.

Aloitin vihdoin 1000 palan Helsinki-palapelin, mitä olen suunnitellut viisi viikkoa. Tiedän, että se on kamala, ja haluan silti tehdä sen. Parasta lauantai-illan huumaa.

Kun on hiljaista, minulla soivat parhaat biisit päässä. Nirvanan Lithium ja Smells like teen spirit, ja Eppujen Joka päivä ja joka ikinen yö, sitten Whigfieldin Saturday Night (joka tuli radiosta töissä), sitten tuntemattomasta syystä Pink Floydin lapsikuoro: We don't need no education.

Apulainen saapui paikalle. Kansi oli varmistettu kiinnostavalla narulla.

Mahdun kanteen makaamaan. Melkein.

Kampaajalla lähtivät nyt viimeiset värjätyt hiustupsut ja tukka on oikeasti enää ruskea.

Selvisi, että minun oma kampaajani lopettaa kampaajana pian. Tuli allergiaa tms., iho ei kestä niitä aineita, ja hän lähtee terveydenhuollon pariin alanvaihtajaksi. Mutta samassa liikkeessä on monta muuta kampaajaa, jotka voivat ottaa homman.

Käytiin synttärinäni erikoislounaalla keskustan ravintolassa, joka sattui juuri silloin tarjoamaan uniikin viiden kattauksen syysmenyyn, vain sinä päivänä. Laitoin juhlamekkoa päälle ja pyöräiltiin keskustaan, jotta voidaan ottaa kattaukseen kuuluvat viinit. 

Ihan hyvä menyy oli. Alkupalassa oli sieniä, alkuruuassa kauristartar, väliruuassa fasaania, pääruassa ankanrintaa suklaa-kahvikastikkeessa, ja jälkiruoassa oli mukana kastanjaa ja pähkinää. Myöskin punajuurta, kirsikkaa, karhunvatukkaa, omenaa ja selleriä esiintyi syksyn makuina. Sekä huvittavan kuuloinen "friteerattu hapankaali", mutta se oli ihan kivaa, rapeita lankoja koristeena päällä. Hah, ei ollut kurpitsaa missään.

Mietin etukäteen, että jos he suosittelevat joka kattaukseen jotain eri viiniä, niin kuinka monta isoa lasia muka pystyn kittaamaan ennen kuin putoan pöydän alle. Mutta viini kuului varsinaisesti vain kolmeen osioon, ja ennen kaikkea, sitä sai myös puolena lasina, ja se nyt oli vain pari kulausta. 

Mutta totta on, että viini väsyttää minua, ja kotona ramaisi hieman.

Ruokaa ja viiniä.

Kalevala-korun vanhat otsot menossa mukana.

Vapaapäivänä kävin keskustassa, koska piti käydä kemikaliossa. Torilta ostin lisää japanilaisia riisipalleroita pähkinäkojusta. Ja menin lounaalle. Ei torille, jossa on kalakoju, koska kaikki ovat sanoneet minulle, että mene mieluummin Thielenin kalakauppaan, siellä on se sama uppopaistettu turskapala-annos eli kibbeling halvempaa ja parempaa.

Kadulla oli edelleen terassipöytiä myös kalakaupan edessä. Kevyen takin tarvitsi, mutta ihan miellyttävä ja aurinkoinen sää. Kahviloiden terassit olivat täynnä edelleen.

Kala-annos oli tosiaan halpa ja hyvä. Siinä oli maistuvat maustesekoitukset päällä ja kiva valkosipulikastike. Otin kokistölkin oheen. 

Harvoin on maistunut lounas niin hyvältä kuin se kibbeling ja tylsä peruskokis. Juuri niille sattui olemaan tarve.

Kalapala.

Tällaisena voin hyväksyä syksyn ja tykätä siitä. Isoja puunlehtiä makailee kadun reunoilla ja puistoissa. Puihin alkaa tulla kaunista punaista ja keltaista väriä. Aurinko paistaa. On melko lämmintä.

Auton lämpömittari näytti 14 astetta. Silti se tuntuu ihan subjektiivisesti siedettävältä ja miellyttävältä, kunhan on vaan tavalliset pitkät housut päällä ja villapaita tai kevyt takki. Aika hassua. Vain vähän kaipasin niskaan kaulaliinaa, kun en nyt ottanut sitä mukaan.

Sitten tein kuuluisan nakkistroganoffin tarkalleen lehden ohjeen mukaan. Olipa suuritöinen loppujen lopuksi. Monta vaihetta ja ainetta. Monimutkaisempi kuin luulin. Seisoin puolitoista tuntia keittiössä. Ja ihan outoja vaiheita, jollaisia en ole koskaan tehnyt: keitellä jotain voi-jauho-vesinestettä ja odottaa, että se muka sakenee; eihän se mitään sakene, ehe ehe.

Tuli siitä lopulta jotain. Näytti vähän harmahtavan epämääräiseltä sössöltä, mutta oli se hyvää. Keitettyjä jauhoisia perunoita laitoin oheen, se sopi vähintään yhtä hyvin kuin muussi. Erittäin spektakulääristi Saksasta ostettu smetanan virkaa toimittava Schmand oli jopa laktoositonta, niin ei tullut mahavaivoja.

Nakkistroganoff making of.

Helsinki-palapeli on ihan hirveää helvettiä. Pelkkää minimaalista yksityiskohtaa, joka palan paikkaa saa etsiä tihrustaen noin tunnin; ei isoja kokonaisuuksia. Mutta itsepä halusin. Ei voi sanoa, etten tiedä mihin ryhdyn, koska teen noita samoja palapelejäni yhä uudestaan. Mutta nuo kauheatkin koukuttavat. Uskon, että vaikka niiden kanssa pinnistelee, ne silti vaikuttavat aivoterveyteen parantavasti.

Melko uutena tuotteena, käsittääkseni, tuli nyt coca-colalta kofeiiniton versio. Ja hankin pikkupullon. Koska silloin tällöin haluaisin kokista illalla vaikkapa pikaruuan kanssa, mutta en uskalla, koska se voi pilata yöuneni kokonaan oikeasti. Haluaisin joskus harvoin ottaa lasillisen pelkäämättä mentaaliterveyteni puolesta. 

On se aidon makuista, eli ratkaisu asiaan.

Lapsuuteni legenda on kuulemma se, että jotain kuusivuotiaana matkalla Ahvenanmaalla intin isälle ja äidille, että haluan ehdottomasti kokista, koska "mul on coca-cola-jano". Ei sitä tuotetta ihan heti löytynyt siihen hätään. 

Myös päivällä ruokalassa vähän haaveilin kokiksesta, ja sitä olisi ollut automaatissa, mutta en suonut sitä itselleni, koska joku roti sentään ja vesi on paras ruokajuoma; en halua kuluttaa liikaa sokerijuomia enkä kyllä makeutusaineellisiakaaan. Mutta kokeilin sitä kofeiinitonta illalla.

Nauroin äidin kanssa, että välillä sitä vaan on coca-cola-jano, kuten 50 vuotta sitten, ja nyt jo taas.