Susiruma kranssi

Sain Helsinki-palapelin valmiiksi. Lopulta Jip meni makaamaan ja oikein pyörimään selällään sen päälle. Pitihän sen taas "siunata" palapeli valmiiksi, kuten se on välillä tehnyt.

Jätin sen hetkeksi esiin ja vertasin sen vuonna 1952 tehtyä karttapiirustusta tämän hetken Mapsiin. Hyvin hämmästyttävästi moni yksityiskohta on edelleen paikoillaan; esim. kaikkialla, missä siinä on kuvattu piirretyin hahmoin hoitajia ja lääkäreitä tai kipsijalkaisia, on todellakin sairaala vieläkin, tai on ollut aiemmin sairaala; Marian sairaala, Kirurginen; Meilahti; Lastenklinikka; tai Lapinlahti, jossa mielisairaalan potilas takoo päätänsä vasaralla hyvinkin, kröhöm, sensitiivisenä kuvana "hulluista". Tällainen huumori on nähtävä ja anteeksi annettava 1950-luvun valossa.

Yhdestä pienestä piirustuksesta sain jo aiemmin selville mielenkiintoisen seikan lääketieteen historiasta. Laakson sairaalan kohdalla makaa sängyssä potilas, ja hänen päänsä päällä loistaa jokin valtavan kirkas keltainen valopallo. Jotenkin sain tuon yhdistettyä tuberkuloosiin ja luin, että keinovalolla annettu kirkasvalohoito oli taannoin yksi tuberkuloosiin käytetyistä metodeista. Sitä siinä kuvataan.

Missä ravihevonen juoksee vuonna 1952, siinä on edelleen velodromi. Missä joku golfaa, on edelleen minigolf. Telakat ja satamat ovat pitkälti paikallaan. Missä lapset kiipeilevät, on edelleen leikkipuisto. Koulut siellä siellä missä joku pikkutyttö seisoo tai poika puhisee pulpetissa. Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha edelleen. Hotelli Torni. 

Flunssa iskikin sitten kun yritin palata töihin lomaviikon jälkeen. En pitkälle pötkinyt. Ja vihaan sitä, jos pitää ilmoittautua sairaaksi töihin, sillä minusta tuntuu kuitenkin hirveän syylliseltä, vaikka otan sairaslomaa vain todella sairaana. 

Flunssa eskaloitui täysin yhdessä yössä. Koko yön valvoin kurkkukivun takia. Hikoilin. Oli ainoa oikea päätös ilmoittautua heti sairaaksi, koska seuraavaksi oli vuorossa vuotava nenä, joka vaati jatkuvaa niistämistä koko päivän ajan kaksi kertaa minuutissa. Ei silloin ole mitään mahista tehdä työtä hygieenisesti, eikä olla tartuttamatta muita. 

Tämä kyllä nousi hyvin nopeasti koko loistoonsa. Nenän iho oli pian punainen ja rikki. Mieheni osti minulle uuden Nivean rasvan nenän ihon korjaamiseen, vanha alkoi separoitua peltipurkissaan, oli aika vanhaa.

Kyllä he ymmärsivät töissä. Kerran sieltä soitti firman seurantahoitsu tai vastaava. Joka ei Hollannissa ole työterveyslääkäri, josta olisi jotain hyötyä minulle, vaan ulkoistettu kontrolli-instanssi, joka haluaa varmistaa, että saikuttavat ihmiset ovat oikeasti sairaita. Hänelle piti vähän kertoa, mikä on vointi, ja sillä selvä. Minusta ihan reilu homma.

Minulla oli valtava tyynykasa, johon nojaten pystyin joten kuten nukkumaan; päivällä Janneke teki itselleen pesän sen päälle ylimmälle tyynylle. Oikein "prinsessa ja herne". Päivänokosilla hänen kuninkaallinen armollisuutensa salli minun jakaa tyynyn kanssaan. Kehräystä kuului pääni päältä.

Eikö valkosipulin pitäisi auttaa basilleihin?

Nauroin, kun telkkarissa eräs tunnettu naiskoomikko vastasi kysyttäessä, että ei kyllä erityisemmin tykkää uudenvuoden vietosta. Että se on kaikkein älyttömin juhla. Kaikki odottavat innolla keskiyötä, asiaa joka tapahtuu jokaikinen päivä koko vuoden ajan, mutta yhtäkkiä se on joku suuri ihme tällä kertaa, että se kello siirtyy. Odottaminen koko illan on hirveän tylsää, ja mikä on palkinto sitten, kun siihen saakka on valvottu: sitten saadaan tammikuu. Kamalin kaikista kuukausista. Hurraa.

Tämä on ikävä kyllä kuvaus vähän siitä, mitä minä tunnen jokaikisen juhlan kohdalla. 

Joskus olen liian rationaalinen ja kökkö ja hapan ilonpilaaja. Muiden onneksi osaan kuitenkin usein olla ihan hiljaa enkä möläyttele tyhmiä negatiivisia mielipiteitäni ilmoille.

Flunssan aikana pohdiskellessani löysin vain lisää vahvistusta ilonpilaajuudelleni.

Sillon kun päänsärky ei vaivannut liikaa, pystyin lukemaan vanhoja naistenlehtiä. Ensin nauroin itselleni Kotilieden ääressä. Usein eri naistenlehdissä on vinkkejä, että askartele kranssi niistä ja niistä kukista ja oksista. Kiepauta rautalangalla ja asettele jne. Joka kerta irvailen ja kritisoin, että minä en kyllä ikinä tule vääntämään mitään kranssia mistään aineista. (Paitsi no yhden olen kerran tehnyt säilyvistä aineista pitkäaikaiseksi koristeeksi sisälle.) 

En aio naulata ulko-oveen koskaan mitään, enkä saakaan varmaan vuokra-asunnon lakattua ovea naulata pilalle. Ja muutenkaan ei innosta se vaivannäkö jotain lyhytaikaista ja varisevaa asiaa varten. 

Silti luen ne ohjeet tarkkaan, ja kiroilen itsekseni. Juuri tämä on niin hauskaa minun aivoissani, että kehtaan ärsyyntyä asioista, jotka on tarkoitettu rakkaudella tehtäviksi, ihaniksi ja söpöiksi, pelkästään hyvällä tarkoituksella: kauneutta elämään ja kivaa näpertelyä. Ja minä katselen niitä happamana, että "älkää jaksako". 

Mutta osaan nauraa sille ominaisuudelle itse, että olenpa kyllä aika tyhmä. Toiset yrittävät tosissaan olla positiivisia ja minä puhisen, että taas joku helvatan kranssi. Siis periaatteessa tykkään kyllä erilaisista askarteluista kumminkin ja kiinnostun niiden ohjeista oikeasti, mutta olen ilmeisesti hyvin valikoiva.

Siinä Kotiliedessä oli tällä kertaa kevätkranssi (joo, vanha lehti) orvokeista. Ohjeessa varoitettiin, että siis orvokithan nuukahtavat ihan heti jos ne leikkaa, joten laitapa tähän multapaakkuineen niitä kasveja, niin säilyvät kosteina vähän pidempään. Jumankekka nyt menee pitkälle, sössätä mullan kanssa siinä vielä hankalasti. Voi apua, miten epäkäytännöllistä ja vaativaa. Ja maksavathan ne kukatkin rahaa ja sitten sun kranssi elää ehkä neljä päivää, vai.

No sitten perään tuli uusi Kodin Kuvalehti, jonka kannessa on kasvikranssi. Ja sisäsivulla kudontaohjeissa ruskeavalkoinen kuvioneulottu villapäällysteinen kranssi, ruma. Näytin sen äidille huumorina videopuhelussa ja sanoin, että et sitten yritä kutoa tällaista susirumaa kranssia; outo makkara. Heh, no en yritä. 

Kas, äidilläkin oli käsityökritiikkiä. Sieltäkö se periytyy: -Eikö siinä vieressä ollut jotkut tyhmät sukatkin? -Haha tyhmät, no on tässä tällaiset joulukuusisukat tosiaan. 

Itse asiassa: kannessa lukee "kuusisukat" ja arvaa mitä minä heti luin mielessäni: "kusisukat". Siinä vaiheessa mietin, että ehkei minun kannata yrittää lukea mitään enää tällä flunssapäällä.

Niin että pitäkää susirumat kranssinne kaikki. Mutta eivät ne "kusisukat" ehkä ole niin tyhmät, jos osaisin kutoa.

Minulta löytyy kyllä myös täysin päinvastainen vaihde. Tämä nyrpeys liittyy ehkä siihen, että tulkitsen herkästi kaikki ohjeet ja ehdotukset vaatimuksiksi itseäni kohtaan. Ihan kuin jokainen askarteluohjekin vaatisi, että "sinä, juuri sinä siinä niin, alapa heti hommata materiaaleja ja vääntää tällaista". Sillon ensireaktioni on uhmata, että "no en varmana ala" sekä arvioida kriittisesti, olisiko siitä sitten tarpeeksi hyötyä vaivannäköön nähden.

Mutta jos joku  muu on innostunut projektista ja tehnyt sen työn ja valikoinut yksityiskohdat ja iloinnut tekemisestä, ja saanut vielä tuloksen aikaan, niin ihailen vilpittömästi. Silloin sanon ihan ilman ironiaa, että voi kuinka hienoa ja söpö tuli. Silloinkin, jos se ei ole ihan minun makuni mukaista estetiikkaa. Koska käsityön tekeminen on aina arvokasta ja uniikkia. Ja kyselen kiinnostuneena, mistä sai parhaat rautalangat ja oliko helppoa vai vaikeaa. Kun asia on jonkun toisen henkilökohtainen aarre, niin pelkästään kunnioitan.

Talviaika ja perusmeno

Yritimme jo aiemmin viikonloppuna kylpylään, mutta ei päästy. Odotettiin liian kauan varaamisen kanssa ja sitten paikat oli jo loppuunmyyty. Varattiin se seuraavaksi lauantaiksi. Haaveilen lämpimään veteen laskeutumisesta.

Myrskysäässä olisikin ehkä ollut vähän turhan levotonta mennä sinne. Koko yön losotti todella paljon sadetta; sadetutkassa ihan koko Hollanti oli sademassan alla niin että karttaa ei näkynyt sinisen alta ollenkaan. Yöllä tuli joku kovempikin rummuttava rankkasadekuuro yli. Lopulta sen kuuli, että tuuli rauhoittui ja tuli hiljaista; jatkuva ja vaihteleva humina lakkasi. 

Pelkkä sadealue.

Nyt on sitten se talviaika ja pimeys. Avasin talvisesongin kaakaolla ja marsipaaneilla. Kissat ainakin osaavat näyttää mallia, miten vaan jatketaan rauhallisesti hyvillä nokosilla pitkin iltaa.

Marsipaanisushit ja vaahtokarkkikaakao.

Jip osaa rentoutua sohvalla.

Jip myös tuli palapelini päälle kerran auttamaan ja huiskaisi hännällä pari palaa laudalta.

Voi ei...

Janneke taas asettui silityslaudalle tärkeisiin pesuhommiin ja minun piti odottaa, että pääsen aloittamaan.

Ensin pestään häntä...

Kaduilla on lehtipuhaltajia siivoamassa. Keskustassakin he tekivät minulle tietä, etteivät ihan puhalla naamaan kulman takaa.

Kävin vähän pihakaupan joulumaailmassa. Katselin pieniä kulmikkaita "diskopalloja". Siellä oli myös mahtavia värikkäitä ja kimaltavia soikeita kuusenpalloja, joissa on sellainen omituinen keskieurooppalainen koristesyvennys kyljessä. Jollaisia ei koskaan myydä Suomessa. Joita näkyy vain keskieurooppalaisessa kuvastossa, kuvituksissa, piirroksissa, ja meidän 70-luvun muistipelissämme (Ravensburger, Saksa) oli myös joku sipulinmuotoinen pallo.

Siitä saakka onkin sitten soinut päässäni Käärijän (melko älykäs) biisi "I got big, big disco balls, I've got very very very big disco balls".

Suomalaisittain omituiset kuusenpallot.

Visuaalisesti pystyn sulattamaan tarjonnan lokakuun lopussa; ei se mitään, että siellä on valtavat joulunallet ja joulukuusimetsät ja joulupukit. Mutta se äänimaailma, että siellä soi täysillä jingle bells lokakuussa, on kertakaikkiaan epätoivottava, karsea. Se ei ilahduta. Sitä en oikein pysty kestämään. Ja joulukylien ja automaattisten liikkuvien koristeiden alueella soi sellainen hirveä muovisen ontto kilkatus ja hohotus sekasortona, kun eri koristeista lähtee ohjelmoitua ääntä.

Tämänkin skenarion olisi asiakas saanut käynnistää painamalla nappia, mutten uskaltanut.

Minulla oli viikko lomaa ihan vaan kotioleilua ja lepoa varten. Päätin, että voin siinä olla pari kertaa hyödyksi ja laittaa jotain hitaampaa ruokaa ja leipoa kerran.

Jatkoin perinneruokien kokeilujani. Näin vanhasta naistenlehdestä vinkin, että TikTokin ja Youtuben Ylämummola-kanavalla mummot jakavat perinnetaitojaan ja reseptejään, ja siellä on hyvä kaalilaatikko kolmen minuutin videossa. Siihen tulee ekstrana paketti sulatejuustoa. Onhan noita reseptejä netti täynnä, mutta tuo vaikutti aika hyvältä, joten katsoin siitä mallia.

Hankin kaalilaatikon aineet ja ajoissa aloin keitellä kaalia kokoon. Hienosti ajoitin koko prosessin viideksi, mutta sitten mieheni viestitti, että ylitöiksi menee. Perhana. Oli pakko pysäyttää uuni ja myöhemmin jatkaa lämmitystä.

Siitä tuli tosi hyvää ja mehevää. Piti tulla muka kahdeksalle hengelle, mutta ei se riitä kuin neljään annokseen meille. Mies sanoi, että voin tehdä kaalilaatikkoa vaikka joka viikko. Toisaalta minua kovasti kiinnostaa kaalipiirakka seuraavaksi. Näin, että sen taikina on hyvin mahdollinen tehdä.

Kaali täyttää padan.

Kunnes kutistuu.

Aamupalaa tehdessä soi päässä voimallisesti Pet Shop Boysin Suburbia. Leivoin mokkapalat aamupalan jälkeen.

Kävin kaupoissa, kun meillä juhlitaan tällä kertaa taas miehen sukulaisten kanssa Sinterklaasia ja tarvitsen pari pikkulahjaa. Mutta maanantaisin ovatkin sitten pienet lahjatavaraliikkeet kokonaan kiinni Venrayssa. Olisin halunnut etsiä asioita jokaisesta niistä, mutta ei, kaikki suljettu. Vaikka maanantaisin on se toripäiväkin ja väkeä liikkuu paljon. Ovatkohan nuo kauppiaat ihan viisaita.

Kävin TAAS optikolla säätämässä rillejä, koska ei tämä käy, että nämä valuvat koko ajan nenällä alemmas sittenkin. No nyt se sitten painaa korvan takaa, helkkari, ja varmaan pakko mennä TAAS sinne pian.

Mokkapalaa reilusti.

Jumalialauta, auttakaa nyt joku, päässä soi "Tonttu Torvinen on salainen, pukin tärkein alainen"! Kun teen palapeliä, aivot tuottavat muutenkin sitä alitajunnan yllättävää sontaa.

Se tuli siitä, kun tarkkailin taas Jannekea ja mietin, että sitä harmittaa aina, jos raput naksuvat ja paljastavat muille sen, missä se kulkee. Se haluaa olla salainen hiipivä kissa.

Tästä jouduin tonttuun.

Janneke varastossa.

Käväisin kerran jopa naapurikylässä saakka, koska halusin katsoa siellä vielä yhden erikoiskaupan. Taas oli se tarina, että ajan vain vartin johonkin, mutta jo heti sillä sekunnilla kun saavun määränpäähän, minulla on ihan hirveä pissahätä eikä missään ole vessaa johon saisi mennä. Oli aika vaikeaa käydä se kauppa, kun pissahätä vain yltyi. Nyt vasta jälkikäteen muistan, että onhan sielläkin yksi ketjukauppa, jossa saattaisi olla yleisövessa kuten Venrayssakin nykyään on; mutta ei se kyllä ole varmaa, onko.

Päästin Janneken yläkaappiin vaihteeksi.

Kissoille mieheni toi voimakkaita kissanminttu-"sardiini"leluja, ja ennen kaikkea Janneke oli niiden kimpussa ja pyöri lattialla selällään. Laitoin siitä videon instaan ja taustalle musiikiksi "Can I play with madness" (Iron Maiden) ja sitten "Älä syö liisteriä" Hassisen koneelta. Mielestäni hauska vitsi.

Sardiinin pyydystys.

Päätin myös kerran kävellä keskustaan. Halusin pari kuvaa puiston keltaisista puista ja sitten sain bistrossa lounaan. Olikin kyllä upeita puita auringon loisteessa.

Loaded fries.

Menyyn sesonkitarjous saksalaismakkaran tyyliin.

Olihan se ihana kylpylä. Kuumat saunat. Allasbaarissa ostin Tiramisu Martinin. Ja söin ravintolassa liikaa. Suola-altaassa minulla aina soi päässä kaikkein banaalein kappale, tällä kertaa se oli edelleen viikon kappale, Käärijän Disco balls.