Tillin tallin

Tillisalaliitto. Se, että vähitellen tajusin, etten tykkää tillistä ja vähitellen vasta tajuan, missä kaikkialla sitä on. Silloin kun se on yrttinä uusien perunoiden seassa ja uunilohen päällä, se on ihan nätti koristus ja siitä sen voi sentään ottaa pois. Mutta usein kalaanhan kuuluu tillikastike. Jos meillä työpaikkaruokalassa on kalapalaa tai -filettä, niin järjestään sen päälle laitetaan remouladea, jossa on tilliä, ja se on niin tympeän makuista, etten tykkää siitä kastikkeesta yhtään. (On myös olemassa remouladereseptejä, joissa on vain muita yrttejä, mutta yksi tyypillinen variantti on tillillistä.)

Aina, jos jossain on resepti lohelle tai kalalle, Suomessa tai muualla, niin siinä on maininta, että sitten tehdään tillikastike päälle. On tehtävä. On pakko tehdä. Koska joku on jossain päättänyt, että aina, jos on kalaa tai lohta, on väen väkisin sataprosenttisesti myös oltava tilliä. 

Tai siis se päätelmän eskaloituminen ehdottomaksi ohjenuoraksi on niin tylsää. Että joku on joskus todennut, että tilli sopii kalan kanssa ihan hyvin, niin voihan se olla totuus useimmille, mutta miksi siitä pitää tehdä sellainen noudatettava sääntö, että heti kun jossain vähänkään haiskahtaa kala, niin on PAKKO tunkea siihen tilliä, aina, aina ja kaikkialla.

Vastustan!! Mikä vain muu kastike mutta ei sitä iänikuista tilliä! Sitten söin ostamaani salaatinkastiketta, hunaja-sinappikastiketta, ja rupesin ihmettelemään, miksi se maistuu oikeastaan niin pahalta. No siinähän ui myös tilliä! Näen ne hitulat. Tosi järkevästi sitä ei ole pakko eritellä aineksissa, vaan etiketissä lukee vain ”yrttejä ja mausteita”. Mutta satavarmasti siinä on tilliä ja se on se syy, miksi en tykkääkään tästä kastikkeesta. 

Onko edes olemassa hunajasinappikastiketta ilman tilliä?? Menin markettiin nuuskimaan. Eivät he kerro, kaikissa lukee vain ”yrttejä”. Mutta katsoin silmällä ja löysin eri merkin lasipullon ja siinä ei mielestäni ui mitään tillejä. Ihan oikein; se on hyvää, koska siinä ei ole tilliä. Nyt minun täytyy aina katsoa suurennuslasilla, onko johonkin odottamattomaan tuotteeseen taas ujutettu tilliä pääni menoksi. Koska nyt kun tiedän, kuinka se minua häiritsee, yritän välttää.

Keskustassa olivat terassipöydät vieläkin kutsuvina. Lämmin syksy.

Kerronpa siivousnopeudestani. Tänään puhdistin ulko-oven lasin sisäpinnan. Siinä on ollut taideprojektin jämiä eli ikkunamaalin pikku palasia, jotka välillä osuvat silmään ja joita olen jo kymmeniä kertoja miettinyt, että ai niin, nämä pitäisi vielä poistaa tarkemmin. Nyt sen tein. Eikä kestänyt kuin 12 vuotta!!

Se saattoi olla jotain 2009 tai 2010, kun halusin koristella ulko-oven lasia. Ostin pari väriä ikkunakoristeluun tarkoitettuja tuubeja ja piirsin ruudun sisäpuolelle kauniita kukkaköynnöksiä lehtineen. Petyin. Luulin värien olevan kunnolla näkyviä, mutta pastellivärit osoittautuivat kuivuessaan katoavan lähes läpinäkymättömiksi. Kuviot olivat lähinnä reliefinä tunnistettavissa, silikonimaisina luikeroina, joissa vähän häivähti kellertävää tai vihertävää. Ei niitä ainakaan ulkopuolelta lähes huomannut ollenkaan. Ja ne oli tarkoitettu ystävälliseksi tervehdykseksi, joka näkyisi uloskin.

En kauaa niitä turhia köynnöksiä katsellut. Varmaankin jo 2011 päätin poistaa ne. Kun tylpällä ruokailuveitsellä vähän painoi kuvion reunaa, se katkesi ja lähti muovinpaloina liukumaan, ja sen voi pyyhkiä lasin pinnasta. Kävin vaivalloisesti näin läpi kaikki köynnökset, kukat, lehdet ja varret ja poistin ne muutaman millin palasina.

Totta kai jotain pientä jäi huomaamatta. Jonain kertana, kun seisoin ovella ostosten kanssa ja kaivoin esiin avainta, silmäni osui ulkopuolelta pariin kukanjämään: aijai, tuohan on vielä sitä vanhaa ikkunaväriä. Pitäisi poistaa viimeisetkin palat joskus. Aina välillä satuin huomaamaan ne, sitten menin sisälle, purin ostokset jääkaappiin ja pakastimeen - ja unohdin koko homman. Aina oli jotain muuta puuhaa ja pää tyhjeni.

Kunnes tänään. Noin 12 vuotta jämähavainnon jälkeen. Poistin ne. Ja lasinpuhdistajaa päälle ja ruutu puhtaaksi.

Eli: olen huono perinteisessä siivouksessa eli jynssäyksessä. Hyväksyvästi voin katsella jotain ”tarttis tehdä” -kohtaa 12 vuotta eikä se haittaa niin paljon, että tekisin sen. Toisaalta kamalaa ja yhteiskunnan normien mukaan moraalisesti epäilyttävää. Toisaalta uskon, että on paljon ihmisiä, jotka eivät edes olisi huomanneet noita 98% läpinäkyviä pikkupaloja ruudussa, eivät olisi koskaan fokusoineet niin yksityiskohtiin. Tai oivaltaneet, mitä ne ovat: itse aiheutettua ikkunaväriä.

Ei huolta. Koti on aika hyvin järjestyksessä, sillä järjestelen tavaroita usein paikalleen ja mikä tärkeintä, meillä on tavaroille omat paikkansa. Kaikki kuuluu johonkin tiettyyn laatikkoon tai kaappiin, joten systeemi on helppo ylläpitää. Keittiö siistitään päivittäin yhdessä. Mieheni hoitaa suuren osan jynssäyspuolesta. Minä teen sitten muuta hyödyllistä kuten pyykit, silitykset ja pihan. Kotityöt on tasaisesti jaettu.

Ilmaisin toiveen, että mitä jos olisi kerran erilainen uusvuosi. Joku kylpylähotellin hemmottelu ja oma rauha mieheni kanssa. Jotain relaxiä ja chilliä, tai ehkä jokin hotellihuone missä on oma sauna. En vaan jaksa meidän rutiiniamme, se on niin ankeaa! Se istuskelu parin äijän voimin kaverimme olohuoneessa kaljaa litkimässä, ja sitten niiden pitää seistä tunti kosteassa säässä ulkona katsomassa ei-ammattimaisia naapuruston raketteja, ja minä pelkään sisällä sitä paukkumista ja ovista vetää kylmä sää. Inhoan sitä paukuttelua yhä enemmän, ja se on sitten olevinaan se juhlan kohokohta. Kamoon. 

Joukosta on jo jättäytynyt pois pariskunta, koska heillä on kissa, joka ei uskalla olla yksin kotona rakettien yönä, ja ymmärrän. Mutta siten minulla ei ole naisellista höpinäseuraakaan siellä porukassa ollenkaan. Lisäksi yksi katoaa aina tunniksi keskiyön tienoilla pois kotiinsa, koska hänen pitää lohduttaa susikoiraansa. Kovin monta henkilöä ei jää jäljelle sitten enää.

Joskus luin ihan radikaalin jutun jostain Suomen julkisuuden henkilöstä vai mikä kirjailija se oli, joka sanoi, että aina uudeksivuodeksi hän varaa hotellin ja vetäytyy pariksi päiväksi yksin tekemään sinne välitilinpäätöksen. Miettimään, miten meni vuosi, mikä voisi mennä paremmin, ja mitä kaipaa tulevalta vuodelta. Oikein muistikirjan kanssa miettii ja tekee suunnitelmia. Ooh.

Eräskin työkaveri, jonka kanssa juttelin, on ihan samoilla linjoilla kanssani. Hänkin yrittää vetäytyä pakkojuhlista pois ja irti. Ei jaksa tylsiä synttäreitä eikä koe osaavansa small talkia. Hän on jo ottanut itselleen oikeuden käyttää uusivuosi rauhoittumiseen kotona! Kissojen kanssa. Lukea sohvalla. Aah, minun ideaalini. Miksi en saa vain lukea sohvalla?? Juuri sitä minä kaipaisin enkä mitään juhlia. Sanoin, että uudenvuoden tienoilla olen kaikkein masentuneimmillani eikä yhtään tekisi mieli juhlia, päinvastoin, jättäkää minut rauhaan.

Haluaisin siis olla tosi rauhassa jossain pehmeässä hiljaisessa hotellihuoneessa. Mieheni onneksi suostui tähän ideaan ja sitten etsittiin netistä. Sopiva paketti löytyi. Melko läheltä, melko yksinkertainen kylpylä (hulppeampiakin on), mutta ei se mitään. Saa pulikoida kahtena päivänä, on seisova pöytä ”maailman makuja” juhlaruokana, ja joku DJ soittaa illan ja keskiyöksi saa samppanjalasin. Siinä on oikein hyvät juhlat.

Kerrankin uusivuosi ilahduttaa.

Ostos- ja lämmityssesonki

Laitettiin lämmitys päälle. Hyvin toimii. Lämpimän syksyn takia pystyttiin venyttämään lämmityskauden alkua todella pitkälle. 

Hollannissa sanotaan, että lämmityskuukausia ovat ne kuukaudet, joiden nimessä on R-kirjain. Ensimmäinen on siten september ja viimeinen april. Toukokuusta elokuuhun ei ole r-kirjainta latinalaistyylisissä kuukauden nimissä, eli se on lämmin kesäkausi. Pätee englannin kieleen samalla lailla. Joten pystyimme olemaan koko syyskuun, joka on jo ”virallisesti sallittu” lämmityskuukausi, ilman pattereita.

Koitetaan taaskin, nykyajan kaasuhinnoilla, pärjätä alhaisilla lämpötiloilla eli säästää rahaa. Tosin moni pitää sen vielä paljon alempana kuin me. Ja yritetään muistaa säätää lämmitys alas silloin kun olemme molemmat päivän poissa.

Lähdin töihin eikä kumpikaan muistanut alentaa termostaattia, eli se lämmittäisi ihan turhaan koko päivän tyhjää kämppää. Laitoin miehelleni viestiin lenteleviä setelinippuja, että kallis moka. Pitäisi yrittää muistaa. Yöllä täytyy kokeilla mikä riittää, koska yläkerrassa on ainakin noin 1 asteen kylmempää kuin alhaalla, missä se mittaa.

Tosin mieheni suomalaistuminen edistyy näköjään. Itse jo suostun kärvistelemään täällä 20,5 asteessa kaulaliina kaulassa. Yöllä 19,5. Mieheni tulee alas: ”Onks lämmitys jo päällä?” ”On, säädin 20,5 astetta.” ”No huh, mulle riittää, nyt kyllä laitan 21 astetta.” Oh hoh.

Pari uudistusta kämppään. Kai me haluamme korvata nämä pölyiset kaihtimet vekkiverhoilla. Niitä saa värillisinäkin. Ei koskaan enää tarvitsisi katsoa rasittavasti kaihtimien raitojen välistä, mikä minua yleensä ärsyttää. Olohuoneen molemmat puolet tarkoittavat yhteensä 4 ikkunaa, ja tuleehan niille hintaa. Käytiin verho-mattokaupoissa, joissa systeemejä myydään.

Patja näyttää myös siltä, että pitäisiköhän vaihtaa se sänky vihdoin. Tai ainakin pelkkä patja, koska sängyn runko on sinällään kunnossa.

On se suomeksi ihan oikea sana, vekkiverhot tai vekkikaihitimet. Päätettiin tilata ne vanhasta perheyrityksestä, joka on ollut vuosikymmenet paikallaan samalla kadulla. Siellä on tekninen osaaminen selvästi, eli mittaus ja asennus kuuluu pakettiin. Ei tee mieli porata betonista kattoa ja ährätä itse. 

Palvelun tarjoaa (yli)reipas, hyvin energinen mies, joka osaavasti kertoi eri vaihtoehdoista. Olisi ne saanut toisestakin kangas-verhokaupasta, mutta (yli)reipas mies oli niin valloittava. Mieheni ei ollut varma, tunsiko takavuosilta tämän joko isän tai veljen. Veljekset siellä ainakin näkyvät olevan edelleen hommissa.

Kävimme useissa sänkykaupoissa vähän nuuskimassa ja koeistumassa/makaamassa. Ovathan ne aika kalliita. Onhan niitä kivan näköisiä ja tuntuisia. Kokonaiseen uuteen parisänkyyn menee kyllä jotain 2500 ja 4000 euron väliltä.

Eikä heti löydetty patjaa kaupasta. Meille suositeltiin vain huonon tuntuisia ja ne vähätkin vaihtikset maksavat paljon enemmän kuin luulin. 2000 euroa pelkästä patjasta?? Alkuperäinen hinta 2800??

Patjoja pitäisi kokeilla realistisesti, mutta jos kysytään, mikä on minun nukkuma-asentoni, niin se on se, että polvi on suussa. Ei molemmat polvet, se olisi sikiöasento, vaan yksi polvi. Toinen jalka on suorana. Erittäin koukistunutta jalkaa ei koskaan mainita nukkuma-asentojen analyyseissä. Onko se muka niin harvinaista?

Kun löytää sen oikean kaupan niin sitten sujuu. Onneksi saatiin 30 pros. alennus joustinpatjasta, niin meni noin 1500 euroa plus 30 vanhan kantamiselle ja poistamiselle. Ehkä 6 viikkoa kestää. Oikein hollantilainen merkki Auping, se onkin ikivanha perheyritys ja ne patjat tehdään oikeasti Hollannissa. No onhan se nyt komeaa. Myyjä mainitsi, että jos tilaa jonkun Kiinassa valmistettavan, se tietysti seilaa merikontissa pari kuukautta ja ne ruiskutetaan täyteen hyönteismyrkkyjä, tosi kiva.

Yksi päivä marketissa soi niin hyvä musiikki, että meinasin jäädä sinne kuuntelemaan biisiä. OIi harmi myös jättää kärryt katoksen alle ja lähteä, kun ulkonakin soi hyvä biisi. Ne olivat joitain olisiko 2000-luvun rockhelmiä, jotka olin hieman unohtanut. Aloin heti antaa anteeksi uudemmalle musiikille, että on siinäkin oikein hyviä joukossa. Oletko huomannut, että James Bluntin Wisemen kuulostaa ihan Elton Johnilta? Koskettavasti melodia nykäisee ylöspäin ja falsettiäänen puolelle ihan kuin jossain... Tiny Dancerissa. Se on se ”got to ask yourself the question: where are you now”. Piti tarkistaa netistä, kuka se oli. Aika lailla Elton Johnin tyyliä, hämmästyin, en ollut itsekään huomannut ennen kuin nyt maitohyllyllä, kun ensin rupesin arvuuttelemaan, että mikä Elton Johnin biisi täällä soi.

Kävimme isossa ostoskeskuksessa Saksassa, eli Centrossa Oberhausenissa. Katsoin tosi paljon vaatteita. Monesta paikasta löytyi semikivoja puseroita ja neuleita, joita olisin voinut ostaa, jos vain olisi vähänkään tarve.

Housut olivat tällä kertaa huonoja. Hollannissa lahkeet ovat useimmiten aivan liian pitkät minulle, ja Saksasta löytyy helposti sopivia. Mutta nyt olikin vain jopa liian lyhyitä! Kun menin istumaan pallille, ne olivat jossain puolivälissä pohjetta. Kun selasin toisistakin hyvän värisistä housuista koko ison pinon, se oli ihan naurettava: ainoa pituus oli 28 jokaisessa! 

Ei jatkoon. Toppaliivit olivat kyllä tosi in, niitä oli joka paikassa.

Tämä on parempi.

Kaulaliinoille on paljon käyttöä. Vanhani ovat vuodelta nolla, joten sain kyllä nyt ostaa uutta.

Etsin myös välikausitakkeja. Taisi olla liian myöhäistä, kun 90-prosenttisesti joka kauppa tursusi toppatakkeja, sellaisia -30 asteeseen sopivia ihan kuin täällä sellaista koskaan olisi.

Löysin taskuallakan ensi vuodeksi. Ja sopivan kokoisen sydän-kakkuvuoan.

Kotona tein talvivaatteiden inventaarion. Huomasin, että housuja on tarpeeksi eikä haittaa, etten löytänyt nyt yhtään. Huomasin, että myös talvipuseroita on tarpeeksi ja onneksi ostin vain 2 vaatetta. Ja huomasin, että minulla on siis ainakin 4 toimivaa välikausitakkia nyt jo, joten voin ihan milloin vain heivata vanhan 20-vuotiaan kuluneen retaleen etsimättä sille korvaajaa. Se on enää psyykkinen ongelma, etten pääse ikuisesta lempitakistani eroon.  

Lopuksi söimme ravintolassa ulkopuolella ravintolakadulla. Kanavan takana on jopa maailmanpyöräkin nykyään. 

Kyllä oli täyttä lauantaina ostoskeskuksessa, ja siellä on akustisesti aika kauheaa, kakofonia, kuten muistelinkin. Silti säilyin ihmeen hyvin järjissäni. 

15 tuhatta askelta tuli käveltyä. Nyt meidän molempien puhelimet mittaavat sitä kunnolla. Selvisi, että mieheni noin 13 tuhatta askelta on minun yli 15 tuhatta askelta. Sen verran lyhemmät jalat minulla on.

Ikea ja katoavat tavarat

Vieläkin ihana sää, aurinko paistaa. Tosin ulkona on hirveä ilmankosteus ja sisällä siksi jatkuvasti 72-74%. Lämpimän sään takia ei ole tarvinut laittaa talon lämmitystä päälle vielä ja sekin osaltaan ylläpitää kosteutta. Ilma oletettavasti kuivahtaa jonkin verran, kunhan patterit alkavat puhista. Sitten saa taas helpommin myös kylppärin pyyhkeet ja pyykkitelineen pyykit kuiviksi.

Hyttyset vaanivat ulkona, ne näkyvät oikein hämärässä ikkunaa vasten, että ”meitä on täällä 50 ja me halutaan tulla sisään imemään verta”. Eilen illalla läiskin 5 olohuoneesta, ne olivat päässeet pihaovesta koska kärpäsluiskat ovat surkeat ja päästävät kaiken läpi. Täällä on ollut oikein uutisissa, että tänä syksynä on sääolosuhteiden johdosta erityisen paljon hyttysiä.

Kohta ne uhkaavat a) sadepäivillä b) viilenemisellä c) pimeydellä. Pakko mennä kävelylle kohta tuonne aurinkoon, koska tiedän, että se tarjonta harvinaistuu pian. Tällä viikolla vähän käytän kesäisiä housuja ja t-paitoja sillä ajatuksella, että ”kesän viimeiset kesävaatteet”. Kohta pitää vaihtaa talvivaatteet esiin kaapissa ja kesähousut poistuvat varastopinoon.

Ulkona riehuvat tiaiset. Nyt ovat tali- ja sinitiaiset lyöttäytyneet taas yhteen ryhmiksi ja pelleilevät. Ne käyvät kylpemässä pihalautasella, pitää muistaa vaihtaa siihen vettä vähän useammin. Punarinnan kilkattava ääni kuuluu usein, mutta näy ei.

Aloin etsiä keltaista rokotuspassiani, johon on kerätty IHAN kaikki rokotukset vauvasta koronan aikoihin saakka. Hieman kohosi verenpaine, kun en löytänyt sitä sieltä laatikosta, jossa se on ollut viimeiset 3 vuotta. Muistan, että joitain rokotuspapereita oli käsissäni, kun siivosin dokumentit laatikoista. Enhän minä nyt vain laittanut keltaista rokotuskorttiani mihinkään tuhottavien papereiden paperikoriin tai säkkiin vahingossa muiden mukana! Enhän minä voi olla niin huolimaton! Paperit on viety jo monta kertaa keräykseen. Henkilökohtaisen tiedon paperit tuhosimme yksitellen käsin repimällä, olisihan sen nähnyt jos siinä olisi ollut rokotuspassi välissä! Selasin lääkärikansioita yläkerrassa eikä se ollut sielläkään. Voi ei, voi EI. Kunnes muistin: ehkä laitoin sen passini kanssa samaan tärkeiden asioiden laatikkoon. Laitoinhan minä! Muistan! 

Se oli siellä. Nyt myös digitoin sen sivut valokuviksi, etteivät ne tiedot kaikesta mene hukkaan, jos se yksi dokumentti katoaa.

Sen sijaan meiltä oikeasti katosi yhtäkkiä keittöstä pesualtaan tulppa. Se oli aina irrallaan tiskipöydällä, koska siitä irtoaa se ketju aina heti. Ei tajua. Tuijoteltiin roskiksiin eikä nähty, että se olisi vahingossa sinne päätynyt. Hellan takaa ja kaappien alta on katsottu, ja kaapeista ja alakaapeista. Ei missään. Pitää mennä ostamaan uusi rautakaupasta.

Kaupassa oli tyhjä hylly juuri siinä, missä oli se kaikkein suosituin ja standardein mitta. Vaan tässä ei voi tehdä kompromisseja, että ”otetaan sitten eri kokoinen tulppa jos oikeaa ei ole”. Oma vikansa, jos mennään naapurikauppaan ostamaan.

Suomea rautakaupassa.

Meiltä on viime vuoden aikana kadonnut myös kangaskassi, oikein lempparikassini, jonka ostin Tukholman vanhasta kaupungista vuosia sitten. Sitä on käytetty yleiseen tavaroiden kuljettamiseen sekä ostoskassina. En tajua, mihin se on voinut jäädä. Ja puiset ”sipsipinsetit” katosivat. Pienet pihdit, joilla on helppo syödä sipsejä ilman että sormiin tulee suolaa ja rasvaa. Mutta sellaista keittiövälinettä ei löydy kuin noin joka sadannesta kaupasta ja kesti vuoden, kunnes löysimme sen tapaiset uudet.

Helmondin kuutiotalot.

Eindhovenin Ikea.

Ikeassa oli kivaa, syötiin lihapullat ja kytättiin tuleeko ravintolaan tarjottimelle korvapuusteja, kun ne olivat loppu. Myöhemmin tuli, kuumana uunista, ja kävin ostamassa ne erikseen. On pari vuotta siitä kun viimeksi kävimme Ikeassa.

Ostin itselleni uuden tyynyn ja peiton. Koska tiesin spontaanisti mitä tarvitsen: matalan tyynyn ja suht kevyen peiton, ei liian kuuman, koska minulle tulee kuuma öisin itsestään. Kyllä, tyynyä voi pestä, mutta se on alkanut paakkuuntua pesujen jälkeen. Ikeassa on kyllä helppo valita; korkeat ja matalat tyynyt on merkitty selvästi, peittojen lämmöntuotannon taso myös, ja peittoja voi hypistellä ja nostella telineeessä. Mutta kaikkia mittoja ei ole; mieheni tarvitsee oikeastaan erikoispitkän 220 cm peiton ja sellaisia ei yhden hengen kapeana mallina Ikeassa ole.

Uudet teelusikat ostettiin, paria hitusen eri kokoista settiä, joista voi valita fiiliksen mukaan. Vanhoissa Hackmanneissani oli kahvassa musta muovikaulus, joka on alkanut halkeilla ja likaantua monien vuosien jälkeen, ja mieheni perintönä oli niin rumia teräslusikoita että estetiikkani ei kestänyt niiden epäergonomista muotoilua enää. Nyt on luksustunne, kun on kauniit lusikat.

Ruokapuolella oli uudestaan olemassa pakastekorvapuustit, uudistetussa pussidesignissa. Kun välillä nekin olivat kadonneet ja valikoima oli ihan surkea välivuosina. Myös littana suorakulmainen rieska oli palannut pakkaseen. Mutta prinsessaleivoksia ei enää ole.

Siellä olivat jo joulupiparit ja piparkakkutalon rakennussetit jonossa. Glögiä ostettiin; pidän skandinaavisesta lasten mehuglögistä ja mieheni taas halusi oikeaa viinillistä. Mustikkamehutiivistettä oli, mutta raparperimehua ei. Sinappisilliä oli, muttei Kallen mätitahnaa. Otin yhden sinappisillin, koska se on se kaikkein paras laji. Sitä ei ole moneen vuoteen ollut Ikeassa.

Itsepalvelukassaksi oli muutettu sekin nykyään. Sen yhden alkoholipullon takia lamppu syttyi, että henkilökunta tulee tarkistamaan. Huokailtiin siinä, että kauankohan kestää, kun oli niin ruuhkaista lauantaina kaikkialla, ja ruokakaupassa ihan autiota eli ei henkilökuntaa mailla halmeilla. Jostain salaisesta takaovesta siihen pulpahtikin vanhahko Ikean mies ja kuittasi ostokset. Sellanen vitsaileva, että juu näkyy selvästi, että olette yli 18, eheh.

Ihan hyvä saalis.