Rotterdamin pienoisrautatie

 ...ja vähän muutakin.

Loma: Mitä kaikkea voi päivän aikana tehdä. Hirveä hulina päällä ja hommasta toiseen.

Rotterdam oli inspiroiva. Siellä oli taas yllättävän kivaa, ja kivoja yllätyksiä. 

Meillä oli loman viimeiseksi perjantaiksi loput Ismo Leikolan comedyshowhun Rotterdamin Ahoy-tapahtumahalleilla (jossa järjestettiin taannoin mm. Euroviisut). Suunnitelma oli ajaa jo keskipäivällä autolla hallille, mihin oli varattu pysäköintilippu, ja ajaa sieltä metrolla keskustaan ja pienoisrautiemaailma Miniworldiin viettämään iltapäivä. 

Olemme olleet aiemmin kaksi kertaa turistina retkellä Rotterdamissa ja nähneet siellä jo mm. Euromast-näköalatornin, kuutiotalot Kubuswoningen ja modernin kauppahallin Markthal, sekä vanhan sataman. Ja tehneet risteilyn teollisuussatamaan sekä ajaneet näkoalakierroksen Splash Tours -amfibibussilla, joka laskeutuu välillä veteen veneeksi. Ja ajaneet museoratikalla.

Näkemättä oli vielä Miniworld sekä kaupungin vanha eläintarha Blijdorp, jonne voisi ajaa vaikka junalla, sillä se sijaitsee heti aseman takana. Tänä päivänä juna ei tullut kyseeseen, koska ensinnäkin Hollannissa oli junalakko koko päivän, ja Ismon shown jälkeen menee sen verran myöhään, ettei meidän paikallisjunamme enää ajaisi yöllä kotiin saakka.

Hassu hot dog -pakettiauto moottoritiellä.

Saapuminen Ahoy-hallille. Tuulee.

Melko hyvin se metro löytyi, vaikka Zuidpleinin ostoskeskuksen ja bussiaseman ympäristö on ihan outo varjoinen ja synkkä tunnelihelvetti, johon ei oikein mahdu jalankulkijoita ja bussit kaahaavat katosten alla ja alikuluissa. Ja iso rakennustyömaa tukki yhden kulun sinnepäin.

Rotterdamin metrokartan otin haltuun kahdessa minuutissa, meidän piti ottaa linja E tai D rautatieasemalle, pohjoiseen. No problem. Metro tuli. Se oli aluksi maan päällinen, meni vasta myöhemmin tunneliin. En tiennyt, että yksi metrolinjoista ajaa Haagiin saakka! Ja toinen Hoek van Hollandiin, jossa voi viettää kesäpäivän hiekkarannalla uiden.

Metroasema.

Metroverkko.

Päärautatieasema.

Asema oli hiljainen junalakkopäivänä. Siellä seisoskeli vartijoita porteilla, varmaan valmiina kertomaan ihmisille että ei kannata tulla, mikään juna ei aja. Miniworld löytyi helposti. Se avasi juuri klo 12.00 kun tulimme, kourallinen ihmisiä odotti ovien edessä.

Olihan se pienempi kuin Hampurin valtava (maailman suurin) miniatyyrimaailma Miniatur Wunderland, mutta hallista löytyi silti kaikenlaista. Joka 24. minuutti tuli yö. Napeista sai painella päälle liikkuvia toimintoja ja valoja joissain kohdissa. 

Rakentajat valvoivat teknisistä monitoreistaan systeemejä. Jos joku juna jäi jumittamaan, he tulivat ja tönäisivät sen kepillä liikkeelle tai takaisin raiteille. 

Tuttuja ja oletettuja aiheita: tuulimyllymaisemia, hiekkarantaelämää, teollisuussatama, kermis-markkinat, rockfestarit. Ahoy-hallissa soi Gangnam Style. Jalkapallostadion De Kuip. Satamassa oli jostain syystä suomalainen rahtilaiva nimeltä Kari Ahola. Suomen vaakuna kokassa ja Suomen lippu perässä.

Rotterdamin tunnettuja rakennuksia: asema (otsikkokuvassa), Kubuswoningen, vanha hotelli joen rannalla ja Holland-America Linen valtamerilaiva, vanhan sataman Oude Havenin vanha koristeellinen kerrostalo, Erasmusbrug-silta, Euromast-torni, Blijdorpin eläintarha. 

Tori, tulipalo jota sammutetaan, rekka joka on juuttunut alikulkuun. Kellarissa oli vielä rakenteilla Englannin kaikki nähtävyydet ja maisemat. Infotauluista oppi paljon historiaa. Joimme kahvit kahviossa.

Torinäkymä.

Yövalaistus.

Ulkona oli ihan hirveä tuuli koko päivän. Puskimme katujen läpi kohti keskustaa. Jos katsoisi vähän niitä perus-kauppakatuja. Oli siellä ihmettelemistä, kaikki eksoottiset kulttuurit. Rotterdamissa asuu yli 170 kansallisuutta. Halal-ruokia, mustien hiusten kampaamoja, peruukkiliikkeitä, vihanneskauppoja. 

Ihan summittaisesti valitsin, mitä katuja jatketaan ydinkeskustaa kohti, ja sitten näinkin ikkunassa julisteen, että Rotterdamin popmusiikkihistorian näyttely, vapaa pääsy, tässä, nyt. Pysäytin mieheni, että katso. Menimme heti sisään. Se oli vain viiden viikon väliaikainen pikku näyttely ja se oli enää kolme päivää auki. Kävipä tuuri, pophistoria on mieheni harrastus, kiinnostaa varmasti.

Oli selkeät informatiiviset musiikkigenrejen ja tapahtumapaikkojen ja bändien esittelyt ja valokuvia ja levynkansia. Rautalankamusiikkia 50-luvulta saakka. Hahah, ainoa suomalaisille tuttu rotterdamilainen musiikki on varmaan nopea teknokappale, Rotterdam Termination Source: Poing. Se, jossa kuuluu syntetisaattorista koko ajan poing poing poing poing jne.

Vuoden 1970 Holland Pop Festival oli eräänlainen Hollannin Woodstock.

Siellä promottiin samalla tietokirjaa, joka oli aiheesta juuri ilmestynyt. Näyttelymies neuvoi, miten kirjaa saa. Pikkupainos oli melkein lopussa, eli kiirehdi. Paras ehkä mennä Donnerin kirjakauppaan. Se on suht lähellä keskustassa. Kuulemma muutenkin jännässä rakennuksessa ja monikerroksinen, eli kannattaa käydä. No toki, hyvä vinkki, isot kirjakaupat ovat aina hienoja.

Ostoskatu Lijnbaanin yllä oli koristuksia poikkipalkeilla: kiiltäviä saippuakuplamaisia palloja, värikkäitä puhallettavia rantapalloja, ja isoja keltaisia kylpyankkoja. Ruokapaikkoja oli peräkkäin vaikka minkä maanlaisia. Burgeria, sushia, pokebowlia, ramenkeittoa, aasialaisia voileipiä, Halal fried chicken, bubble tea, intialainen. 

Käväisimme fanikaupassa, jossa oli t-paitoja ja kaikkia artikkeleita, jotka viittaavat mihin tahansa suosittuun tv-sarjaan, leffaan, kirjaan, animeen tai Disneyn piirrettyyn. Harry Potter -nurkkauksesta olisi saanut valita itselleen yksilöllisen taikasauvan. Star Trekiä, Star Warsia, Shrekiä, Friendsejä, Game of Thronesia, jopa Knight Rider -muki. Totesin siellä, että en ilmeisesti fanita yhtään mitään sarjaa tai leffaa. En ole mihinkään niin kiintynyt, että ostaisin sen mitään fanituotetta. Mutta hauska erikoiskauppa silti.

Ritari Ässä -muki.

Kirjakauppa oli vähän piilossa ruokakopperoiden takana ja se oli entinen ylväs ABN-AMRO-pankin konttori, logo katolla. Vain tarkasti katsomalla näki kirjakaupan logotarroja toisen kerroksen ikkunoissa. Piti nousta harmaat kiviportaat ja tulla upeaan kierreportaiden ja koristeltujen kaiteiden aulaan. Hissilistasta näki, että pankkia on edelleen yläkerroksissa. Kirjakauppa oli vasemmalla ja sitä oli neljässä kerroksessa.

Pankkitalon aula.

Mieheni meni musiikkiosastolle ja minä katsoin lahjatavaroita ja halusin ylös palapeliosastolle. Erikoisissa sisustusesineissä ja paperitavaroissa näki heti potentiaalia. Oli kivoja askartelupaketteja, kauniita kasseja, graafiskuvioisia pahvimunia, söpö pilkullinen säilytyslaatikko, hienoja lasinalusia, itse kasattavia Book nook -pienoismallihuoneita vanerista, jotka on eräänlainen trendi laittaa kirjahyllyyn kirjojen väliin, ja todella iso palapeliosasto. Erittäin hyvin kuratoitu eli paljon erilaisia laatumerkkejä ja -sarjoja ja useita kiinnostavimmista, joita olen nähnyt globaalissa nettiryhmässäni. Ostin yhden, jota olin katsellut jo netissä usean kerran.

Yläkertaa lahjatavaroineen.

Mieheni osti parikin musiikkikirjaa ja minä itselleni sen pilkullisen laatikon. Menimme syömään paikalliseen burgeripaikkaan. Sitten piti käyttää vielä tunti enkä jaksanut painavien kassien kanssa enää kauppoihin, ja sitten alkoi vielä sataa. 

Istuimme lähimmälle terassille, missä oli kuivaa isojen aurinkovarjojen alla ja oli takkatuli kamiinassa ja se oli apres ski -baari, jossa soi humppamusiikki ja schnitzel. Otettiin vain juomat ja notkuttiin. Tuuli kävi kovasti ja tuli viileää. 

Sitten takaisin asemalle, jaloissa tuntui jo kävely, ja kävelimmekin lähes 12 tuhatta askelta sinä päivänä. Metrolla takaisin sutjakkaasti, tavarat autoon Ahoyn parkkipaikalla, vain pikkukäsilaukku mukaan, ja odottamaan sisäänpääsyä. 

Ovella oli laukkutarkastus ja nainen halusi katsoa olkalaukkuuni, ja siellä oli lääkepussukkani, ja hän pyysi avamaaan senkin. Mutta... pussukassa oli vain lisää pussukoita... hän ei enää pyytänyt avaamaan sitä kolmatta kerrosta. Varmaan siellä pussukan sisällä olevassa pussukassa olisi ollut vielä pussukka. Minulla on aina mukanani pieni hätäpaketti, jos iskee astma, allergia, migreeni tai päänsärky, tai laastarin tarve.

Salissa oli vain kovat muovituolit kuin jossain konferenssissa tasalattialla, ikävä kyllä, olin luullut että on nouseva teatteri jossa olisi upottava plyysi-istuin. Hö. Vähitellen rivit täyttyivät ja olihan sitä väkeä lopulta oikein paljon. 

Hollannin euroviisuedustaja Jeangu Macrooy muraalissa.

Muisto vuoden 2021 Rotterdamin euroviisuista.

Ismon lämmittelijänä oli egyptiläinen koomikko Amerikasta, Tamer Kattan, joka asuu nyt Berliinissä jne. ja hän oli kyllä myös hauska.

Ismo oli sellainen osin alatyylinen ja hänellä oli ne omat maneerinsa, mutta hän kertoi vaikka mitä juttuja ja ne naurattivat yleisöä eri asteisesti. Muutama oikein hervoton absurdismi siinä oli ja hyvin menivät ihmiset mukaan hirnumaan. Kyllähän kaikki taisivat tietää etukäteen millainen Ismo on, ja olivat jo faneja. Hollannissa on oikein ronskeja stand up -koomikkoja, joille mikään ei ole pyhää, joten täällä ollaan kyllä totuttu kaikenlaisiin tarinoihin.

Yllättävää oli, kuinka kansainvälistä yleisö oli. Aulassa kuulin hollantia, mutta myös paljon englantia, ennen kaikkea ulkomaalaisten englantia eri aksenteilla keskenään. Kun Ismo kysyi kielivertailujuttuunsa yleisöltä apua, sieltä tuli spontaanisti sana puolaksi, norjaksi ja liettuaksi.

Täällä Euroopassa Ismo sai rauhassa pilkata amerikkalaisia. Joku sanoi ulos virratessa ”I knew that he is hard...” ja hän saattoi olla amerikkalainen. Ismo sanoi kertovansa yhden norjalaisjutun ja pelkäsi että ei kai täällä ole norjalaisia paikalla... oli, 1 tai 2. ”Huh... no kerron silti.”

Oli se siis hauska, aika kului nopeasti, ja hymyilytti ulos mennessä. Sitten ajoimme kotiin yöpimeässä.

Päiväkeikka Rotterdamiin - vesiliikennettä ja Suomi-kulttuuria

Matka kävi Rotterdamin merimieskirkkoon. Siivosin kirjahyllyn ja totesin, että kourallinen kirjoja joutaisi kiertoon. Olisi hienoa, jos löytyisi suomalaisia lukijoita niille. Ja niitähän löytyy tehokkaasti merimieskirkon kirjaston kautta. Sovin sinne tapaamisen.

Päiväretki siis, mitäs vielä oli listalla nähtävänä isossa kaupungissa. Varasimme turistien laivakierroksen konttisataman suuntaan. Tosin sinne piti etukäteen sitovasti päättää, ottaako sisä- vai ulkopaikan, ja saattaa olla sadekuuroja, mutta riskeerattiin. Se, ettei saa vaihtaa paikkaa spontaanisti, liittyy koronasääntöihin.

Ajoimme pysäköintitaloon Erasmusbrug-sillan alle. ”Hei täällä on yleisövessa! Tää on maailman paras pysäköintitalo!” Se on aina sama tilanne, on ajettu monta tuntia ja kun päästään perille, olisi kätevää, jos olisi vessa just siinä, mutta koskaan ei ole. On jalkauduttava tuntemattomaan kaupunkiin ja alettava kaupunkikierros siitä, että vessa pitää löytää jostain. Joten pointsit tästä keksinnöstä.

Heti oli ison kaupungin tuntua nenän edessä: ei meillä vaan ole pilvenpiirtäjiä.

Rannassa pikku aukiolla oli mukavaa. Oli värikkäät penkit. Vanha citroen-bussi oli liikkuva kahvibaari. Laivaliput hoidettiin kioskilla: nettivarauspaperimme vaihdettiin polettiin, jolla pääsee laivaan. Veden äärellä oli kivan näköinen terassi. Ja siinä aukiolla näkyi olevan ruskeiden museoratikoiden päätepysäkki. Olimme edellisellä kerralla Rotterdamissa jo katsoneet, että olisi kiva mennä noilla joskus.

Tuollaisella Spido-veneellä mentiin.

Venetaksit ja venebussit liikennöivät. Välissä tavaraproomuja. Oli joella soutajiakin. Kyllä se on kiva olla niin vetinen kaupunki.

Sadetutka uhitteli pilvirintamalla, joten varmuuden vuoksi oli iso sateenvarjo mukana. Se on hyvä suojautumiskeino. Yleensä silloin ei sada, kun se on mukana. Silloin sataa kun ei ole sateenvarjoa. Pysyikin poutana ajelun ajan. 

Näimme lähimpiä teollisuussataman osia, tosin se satama jatkuu vielä 5 kertaa niin pitkälle kohti merta oikeasti. Baarista mies haki kahvikupposen välillä. Selostusta tuli ämyreistä 4 kielellä, ei kuitenkaan häiritsevän paljon. Mukava siinä oli katsella. Ohitimme mm. koko Euroopan tärkeimmän mehutiivistevaraston, jonne tuodaan appelsiiniainesta Brasiliasta, josta sitten Euroopan maat sekoittavat mehua omille markkinoilleen.

Turisteja yläkannella.

Rotterdam skyline.

Myös vanha SS Rotterdam -matkustajalaiva näkyi taas. Se on ankkurissa hotellina keskustan tuntumassa ja siellä olisi varmana hauskaa olla joskus hotelliyö. Sen ravintola oli täyteen varattu ikävä kyllä, muuten olisimme voineet vaikka illastaa siellä. Se on Hollannin suurin koskaan rakentama matkustajalaiva ja se on vielä 70-luvun alkuun saakka liikennöinyt New Yorkiin. 

SS Rotterdam.

Pannukakkulaiva.

Hah, tuossahan seilaa Pannenkoekenboot - mahdollista vain Hollannissa. Täältä löytyy usealta paikkakunnalta sisävesiltä Pannukakkulaiva, joka ajelee kierroksen ja jonka menyy koostuu valtavan täyttävistä isoista letuista varmaan viidelläkymmenellä eri suolaisella ja makealla täytevaihtoehdolla. Lasten suosikki. Sisämaasta löytyy vastaavasti Pannukakkuravintoloita. Hollantilainen standardi-ilmiö.

Varustamo Holland-Amerika-Lijnin konttori on vanha kivilinnamainen rakennus, joka on säilynyt ja seisoo nyt modernien pilvenpiirtäjien välissä; nyt se on Hotel New York.

Sitten kiemurtelimme autolla Finse Huisiin, Suomalaiseen Taloon, jossa komeilee Suomen lippu. Siellä toimii merimieskirkko, kirjasto, kahvilatiski ja suomalaisten tuotteiden kauppa. Vehreällä takapihalla on saunatalo, josta voi varata etukäteen ajan omaan käyttöön.

Rotterdamin merimieskirkko.

Suomalainen kohtaaminen Elinan ja Riitan kanssa.

Terassilla tapasimme Riitan ja Elinan. Höpisimme ja pidimme kahvitauon, ja kirjapinoni lisäksi ujutin kokoelmaan oman kirjani. Puhuimme ulkosuomalaisten blogeista, kirjoista ja kirjoittamisesta, merimiehistä jotka joutuvat näinä aikoina pysymään satamissa eivätkä pääse palveluiden pariin kaupunkeihin kuten normaalisti, suomalaisisista rekkakuskeista jotka käyvät saunomassa, suomalaisista maailmalla ja Hollannissa. Niinpä, kyllä meitä on kaikkialla.

Finse Huis jää ensi viikonlopun jälkeen kesätauolle syyskuuhun saakka, mutta sitten  pääsee taas kirjastoon ja ruokaostoksille. Hyvin saimme pakastimeen Suomi-herkkuja; munkkirinkilöitä, ruisleipää ja raakana pakastettuja karjalanpiirakoita, jotka paistoin kotona heti kypsiksi. 

Kirjastolla on iso suomenkielinen kokoelma.

Kun jatkoimme matkaa, alkoikin ripsiä sitä sadetta vihdoin. Strategia peliin: nyt sopisi se ratikka-ajelu, siellä istuu mukavasti kuivassa ja näkee paikat. Takaisin vain Willemspleinille ja lippua ostamaan. Oli lupsakat shaufföörit aurinkovarjon alla ja kirjauduimme listalle seuraavaan lähtevään vuoroon. 

Raitiovaunussa haisi ihanasti vanhalle puulle ja vanhalle liikennevälineelle. Oli oikein vieteripehmustetut nahkapenkit. Vanhat lamput katossa ja vanhoja kylttejä seinillä; ”älkää sylkekö; älkää tupakoiko” ynnä muuta vanhanaikaisesti kirjoitettuna. Takapäässäkin oli ohjauslaitteet. Ratikan oli rakentanut Siemens ja joku muu yhteistyössä, oli 30-luvulta ja oli ollut liikennekäytössä vielä 70-luvulla.

Pitäkää poistuessanne kiinni vasemmasta kahvasta vasemmalla kädellä.

Älkää sylkekö.

Älkää tupakoiko - nykyään kirjoitettaisiin yhdellä o:lla, tässä on parit oikeinkirjoitusreformit välissä.

Rahastajanainen tuli mukaan kierrokselle ja kertoi, että vanhoja ratikoita ylläpitää säätiö ja koko ajan on vaunujen kunnostus käynnissä useiden henkilöiden voimin. Kuski ajoi seisten ja ratin näköinen puupyörä, jossa oli vipu pystyssä, oli kaasu ja jarru. Sitä piti väännellä ahkerasti, kun ajoi kurveissa ja pysähtyi liikennevaloihin.

Toinen vipu oli vaihteiden vaihtamista varten. Mutta parissa kohdassa kuski näki, etteivät kiskot menneetkään edessä oikeaan asentoon, ja pyysi rahastajanaista menemään vaihtamaan sen käsin ulkona vaunun edessä. Sinne hän kiiruhti ovesta ja hoiti homman.

Nainen kertoi käyneensä kerran ostoksilla ratikalla. Oli koeajossa yksin kierroksella ja tuli mieleen, että pitikin käydä tuossa alkoholiliikeessä ostamassa sedän juhliin lahjapullo. Ratikka keskelle katua ja siitä pikaisesti kauppaan. Katu oli sellainen, ettei siinä aja tavallisia ratikkavuoroja, joten pysähdys ei hirveästi haitannut. Erikoisempi kauppakassi.

Nysse lähtee!

Aika runsas kierros, sutjakkaasti 70 minuuttia ympäri keskustaa. Kolinaa ja nykäyksiä, mutta moitteettomasti se kulki. Meillä maalaistolloilla riitti ihmettelemistä kadunvarren erikoisliikeissä ja varsinkin ravintoloissa ja pikaruokaloissa, jotka olivat kotoisin kaikista mahdollisista maista.

Hauskaa, kun täällä ratikkakiskot kulkevat monessa paikassa ruohikon läpi.

Näin pitkälle itään päädyttiin lähtöpaikasta Erasmusbrugin vierestä.

Laivalta olimme nähneet vanhan jalankulkijatunnelin talot, samalla tavalla identtiset pömpelit joen kahta puolta kuin Hampurissa Elben tunnelin merkkinä. (Tässä vuoden takainen Hampurin-juttu siitä.) Ajoimme katsomaan. Siinä oli tosiaan vanha 30-luvun kaakeloitu tunneli pyörille. Sen alle vei rappuset ja siellä oli erikseen jalankulkijoiden tunneli. On olemassa myös kapeahko autotunneli erikseen, sillä oli ihan omat sinne johtavat tiensä lähistöllä. 

Tällainen talo johtaa raitista ilmaa tunneliin.

Samanlainen näkyy vastarannalla, Euromast-näköalatornin oikealla puolella vihreäkattoisena.

Pyörätunneli.

Jalankulkutunneli.

Aulasta laskeutuivat ikivanhat, puurimoilla päällystetyt rullaportaat alas. Aika pitkät, ja niissä kuljetettiin myös polkupyöriä. Tunneli oli aktiivisessa käytössä. Rullaportaat oli tilattu muinaisesta Carl Flohrin tehtaasta Berliinistä ja olivat malliltaan tavallista leveämmät, jotta polkupyörä mahtuu viereen. 

Portaissa alkoi hieman huimata, koska valokuvanäyttelyn kuvatkin oli ripustettu portaiden mukaan vinossa kulmassa. Lisäksi minua oli alkanut taas tyypillisesti jäkikäteen heipata päässä se aamupäivän laiva-ajelu aalloilla.

Carl Flohrin puiset liukuportaat 1930-luvulta.

Mosaiikkiteoksessa näkyi tunnelin periaate: päälle on kuvattu laivoja ja kalojen alle autoja, jalankulkijoita ja pyöräilijöitä.

Etsimme ruokapaikan keskustasta. Witte de Withstraatin nurkilla oli useita komeita seinämaalauksia.

Ja koska täällä on mielipiteenvapaus, löytyi myös tarrasta mielipide pääministeri Mark Ruttesta.

Ravintolaksi löytyi värikäs texmexpaikka. Sade oli täysin loppunut, joten uskalsimme ottaa ulkopöydän ilman katosta. Hyvää ruokaa tuli, jo pelkästään grillattu lisuke-maissintähkäni oli ilmiömäinen: päällä chilikastiketta, fetamössöä, granaattiomenan siemeniä ja kevätsipulia.

Kiitos, oli taas elämys isossa stadissa ja jännin Suomi-vivahtein tällä kertaa.