Näytetään tekstit, joissa on tunniste islannin kieli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste islannin kieli. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. helmikuuta 2025

Talviaurinkoa ja islantilaista punkkia

Illalla raapaisin itseltäni palan ihoa irti poskesta. Älykäs. Ravistelin nimittäin astmalääkettäni kovinkin reippaasti ja olin samalla viemässä sitä jo suuta kohti, ja kynsi otti ihoon. 


Tietysti ajattelin silloin tuhatta muuta asiaa enkä keskittynyt. Silloin tapahtuu onnettomuuksia. Olin myös jo tietoinen siitä, että kynteni ovat liian pitkät ja vaaralliset, mutten ollut jaksanut leikata niitä vielä. 



Etätöissä kotona näpyttelin tilinpäätöstä putkeen yli lounastauko-ajan. Toimistolla mennään ruokalaan kahdentoista maissa. Nyt pääsin vasta yhden jälkeen syömään lounaan. 




Jip pyydysti hiiren.

Ulkona paistoi melkein aurinko ja oli vihdoin lakannut satamasta (fiiliksen mukaan noin kuuden viikon pituisen saderintaman jälkeen), joten kävelykin olisi kiva. 


Kun olin lähdössä takki päällä, heti kuulin päässäni kysymykset ja kritiikin, ihan kuin muka pomo tai joku töistä kysyisi: ”Ja mihinkäs sä nyt luulet meneväsi, kahdelta iltapäivällä?” Vastaukseni oli sentään selkeä: ”F*ck you all, I didn’t have any break until now!”


Jos itseltä kysyy niin saa vastauksen.


Ulkona oli lumikelloja. Nyt tulee kuitenkin kylmä jakso ja joka yö yöpakkasia taas viikon tai pari. Joten ei se kevät ihan pyörähdä käyntiin.




Eilenkin olin reippaasti kävelyllä, kun paistoi aurinko koko päivän. Huh se on kirkas. Oli aurinkolasit koko ajan ja se oli tarpeen.


Jääriitettä ojassa.



Riittäisikö tänään liikunnaksi se, kun siivottiin yhdessä olohuonetta? Kykin sentään lattialla jynssäämässä tahroja rätillä ja pyyhin raput ja kiipesin vaihtamaan hajonneen lampun tähtilampusta. Sieltä löytyi ikivanha sellainen pitkulainen putkikokoelman muotoinen energiansäästölamppu joltain vuosituhannelta. Hui.


Toimistopäivinä ruokalassa tapahtuu välillä näin, että luen ruokalistaa ja haukun: ”Hyi kamala, tota en ainakaan syö!” Sitten livenä se muka kauhea ruoka näyttääkin oikein sievältä ja houkuttelevalta ja otan sen sittenkin, ja lopulta se on hyvää. 


Näin kävi esim. sille, mikä oli ”leek casserole”, purjopata. Oikeasti siinä on kivat perunaviipaleet juustogratiinissa.



Yksi ilta vain alkoi soida päässä ”Murheesi suista, ilmasta puista...” Onpa ruotsalainen melodia. Niin ruotsalaista perinnettä että. 


On kiva osata etnisiä lauluja. Tuokin on etninen laulu. Toinen kiva on Eh gulaitsi. Ajettih tsiganaizet. Kiehtovaa, että se on karjalan kieltä. On coolia osata ulkoa sellainenkin teksti, niin marginaalinen varsinkin täällä maailman mittakaavassa.


Lisäksi osaan vaikka pohjoissaamea ja Gulan du esittää (Mari Boine). Ja osaan Sally Nyolon Djine-kappaleen kokonaan etoniksi. 



Haluaisin sanoa, että osaan myös laulaa islantilaista punkkia, mutta minulta ovat nyt unohtuneet Ununin kappaleet, ne lempparitkin, jotka tosiaan taatusti osasin ulkoa aikoinani.


Olisiko siinä projekti, soittaa ja oppia Ununia uudestaan?


Ununistahan täytyy kertoa se, että näin ne livenä Reykjavíkin yöelämässä 1995. Bändin pääjäsenet, pikku punkkarityttö Heiða sekä iso partaköriläs Dr. Gunni hengasivat baarissa meidän Nordjobb-porukoiden kanssa ja siksi he ovat melkein kuin perhettä. Tämä Reykjavík minun pitää kertoa vielä tulevassa kirjassani, jota joskus aloittelen. Ununin kaksi albumia ovat tallennettuina tietokoneeni musiikkikirjastossa.




Kuuntelinkin sitten Ununin puolitoista albumia, jotka ehdin illalla, ja muistin aika paljon. Onhan siellä ne upeat lempparit. Hnefafylli (kourallinen), Hótel Kuagerði, Föstudagurinn langi (pitkäperjantai), Ljúgðu að mér (valehtele minulle). Ja Fullir unglingar, känniset nuoret. Við við viðtækið, positiivinen poppis, jossa radiolaite puhuu kuuntelijalle, että viihdytän sinua. Hassu. 


Muistan, että lemppareitani on myös Geimryk, avaruuspölyä, mutten ehtinyt siihen saakka vielä. Ja sitten täytyy mainita innovatiivisuuspalkinto otsikosta Gærastar: í gær on eilinen ja kærastar on rakastavaiset, niin gærastar onkin sitten eilisen rakastavaiset eli entinen pari.



Entä mihin sfääriin veisi se, jos soittaisi Sugarcubesia uudestaan? Sugarcubes on islantilainen bändi, jossa Björk oli solistina ennen soolouraansa. 80-luvun lopusta 90-luvun alkuun. Sugarcubesin kitaristi Thor Eldon soitti myös Ununin ensimmäisellä albumilla. Pienet ovat piirit. Sugarcubes toimi myös islanniksi nimellä Sykurmolar, tai määräisen artikkelin kanssa Sykurmolarnir. Suomeksi loogisesti Sokeripalat.


Tämä vie ainakin yhteen typerään muistoon. Miksi olen aiemmin elämässäni hengaillut niin hirveiden idioottien kanssa? Sellaisten facepalm-myötähäpeä-idioottien? Yhdessä porukassa, siis sata vuotta sitten nuorena, silloinen poikaystäväni oli luvannut jollekin tutun tutuille kyydin. Autossa oli CD:llä Sugarcubesia. Sanottiin sille miehelle, että musiikkina on Sugarcubesia. ”Ai Sugababesia? Cool.” -”Ei Sugababes. Vaan Sugarcubes. Eri bändi.” Kun laitettiin musiikki päälle, niin tämä on ihan pettyneenä: ”Mutta eihän tää oo Sugababes!”


Miksi olen suostunut olemaan ihmisten piirissä, joilla ei ole yhtään kykyä kuunnella tai vastaanottaa tietoa? Eihän tässä ole mitään tasoa.


Ainakin tämä on varoitus valita porukkansa paremmin. Taso on tietääkseni noussut noista ajoista. Toivottavasti.




sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Lumipyryssä Saksaan

Ruokakaupassa oli musiikki lujalla. Kajareissa pauhasi The Policen Message in a bottle niin kovaa etten pystynyt mieheltäni kunnolla kysymään, otetaanko quiche ja unohtuiko bonuskortti kotiin vai ei. Mutta sen jälkeen alkoikin hahhah hauska lapsikuoro laulaa Sinterklaas-rallatusta. Antakaa vaan sittenkin se Police takas.


Hollannin Sinterklaas-juhla saattaa estää sen, että joululauluja ei joudu kuulemaan vielä niin varhain. Mutta sen sijaan tulee lapsikuorojen Sinterklaas-rallatuksia 6. joulukuuta saakka.



Janneke oli taas niin insinööri. Se käveli tulostimen päällä ja se meni taas kerran päälle, koska tassu osui sattumalta käynnistysnappiin. Sieltä tulee tyhjä kopio silloin. Janneke tutkiskeli luukkua, mistä paperi tuli, että ”siis mitä täällä tapahtuu”. Kysyin siltä ”otatko sä taas kopiota pebastas?” 


Olen ommellut tulostimen päälle pikku koristepeitteen, koska se on muuten niin sysiruma ja tarvitsemme sitä niin harvoin, että olkoon piilossa. No, näen kun Janneke seuraavaksi oikein määrätietoisesti kaapii liinaa syrjään tulostimen päältä, että ”annas kun minä katson, mistä nämä toiminnot tulevat. Mitä täällä alla on, että se alkaa puhista, kun kävelen päällä. Mitä nappeja täällä on ja mitä nappia pitää painaa.” Oli oikein laitteen analysoinnit käynnissä. 


Se käyttelee kohta tulostinta täysillä omiin tarkotuksiinsa. Ja ehkä kaikkia muitakin talouskoneita.





Välissä oli hirveän kylmät viikot, yöllä 1-2 astetta ja päivällä 5. Mahdollisesti räntää tms. Saa nähdä onko Saksassa lunta työmatkalla. Siitä on muutoin tulossa ehkä ihan rento keikka. Syömme lähinnä lounasta alihankkijan kanssa ja juhlistamme sitä, että meille hyvin tuttu pitkäaikainen työntekijä sieltä jää eläkkeelle.


Olikin melko hurja työmatka, koska alkoi tulla räntää ja lunta taivaan täydeltä paluumatkalla. Jo aamulla oli valkoinen kerros hyhmää autoni päällä. Sitten ajoin työkaverini luo, pysäköin kadulle, otettiin firman vuokra-auto alle ja haettiin vielä yksi työkaveri mukaan. 




Oli pakko ottaa kuva kahvitauolla huoltamon ruokamainoksesta. Jotenkin niin saksalainen pöperö. Leberkäse-box. Mitä on Leberkäse? Eräänlaista tiivistä maksapateeta, jota syödään lämpiminä siivuina. Tässä sitä on sekoitettu kuutioina paistettuun perunaan, kaalisalaattiin, sipuleihin ja retiiseihin. Päällä hunaja-sinappikastike. Hm, söisiköhän tuota?


Lounastilaisuus oli hauska ja onnistunut ja sillaikaa mieheni oli jo viestittänyt, että meillä on lunta. Se rintama tuli meitä vastaan moottoritiellä. 



Pohjoissaksalaista idylliä.



Muuttui yhä valkoisemmaksi. Oikein hiutaleita pöllysi ja kiisi tuulessa vastaan. Loskaa alkoi kertyä ajoradallekin eli liukkaus olla mahdollista. Puskettiin vaan läpi. Maisemassa alkoi näkyä, että pelloille ja pensaiden päälle jää kerros valkeaa. Vuokra-autossa oli kuulemma talvirenkaat. Sen sijaan volkkarin ilmastointi oli osin rikki, niin että huurua tiivistyi ikkunoihin. Tuulilasin sai kirkkaaksi vain huudattamalla puhallusta täydellä teholla aina hetkittäin.



Liikennettä oli koko ajan paljon, ja valtavasti rekkoja. Mutta vasta paluumatkalla pitkin Ruhrin aluetta oli hidastelevaa liikennettä ja ryömimistä. Päästiin takaisin pienellä viivästyksellä. Hollannissa oli tosiaan märkää lunta kerros. 


Hollannista pyry oli jo siirtynyt länteen, ja vastaan tuli kirkas taivas ja auringonlasku.




Autoni päällä oli jonkin verran valkoista ja ikävä kyllä se oli jäätynyt kiinni tuulilasiin ja jouduin oikein jääraapalla kirskuttelemaan sitä pois. Aika kevyellä se lähti irti onneksi.



Muutoin on ollut sellaista kevyen rasittavaa ja ärsyttävää arkea. Joskus ihan kaikki asiat, joita yrittää tehdä, tuovat lisätehtäviä sekunnissa ja kärsivällisyyttä koetellaan. Kaikki laitteet esim. vaativat jotain. 


Kun katsot hetken puhelinta, huomaat, että akku on vähissä ja pitää hakea kaapeli ja alkaa ladata. Avaat tietokoneen ja huomaat, että senkin akku on vähissä ja pitää järjestää kaapeli ja alkaa ladata. Keittiössä huomaat kasan, joka olisi tosiaan tiskattava mahdollisimman pian. Käyt vessassa ja rulla loppuu ja pitää vaihtaa, lisäksi huomaat että uusi rulla olikin vessan viimeinen ja pitäisi täydentää rullia varastosta hakemalla. Sitten niistät nenän ja huomaat, että nenäliinat loppuvat korista ja pitäisi täydentää siihen kymmenen pakkausta repimällä niitä irti muovista (tässä maassa saa vain ärsyttäviä pieniä 10 kappaleen kääröjä). Vilkaiset tietokonetta toisen kerran ja nyt se inisee, että tärkeä ohjelmistopäivitys on tehtävä jokseenkin heti, vaikka olet juuri lähdössä töihin etkä varmasti ehdi.


Arki on parasta, mutta joskus tällaiset pikkuseikat kasaantuvat uskomattomaksi maratoniksi heti peräkkäin.



Islannissa purkautuu taas sama Reykjanes. Toiset sanovat että 7. kerta tai 8. tai kuudes. Hienoja videoita. Laava on jo vallannut Blue Lagoonin parkkipaikan. Se taas ei ole kivaa. Ettei vaan ole koko pyhättö vaarassa.


RÚV:lta oli instassa uutisvideo, jossa kaksi Blue Lagoonin työntekijää filmaa auton ikkunasta laavapurkausta. He ovat nuorisomaisesta kielenkäytöstä päätellen ilmeisesti nuoria miehiä; kiroilevat koko ajan islannin englanniksi. 


Parasta on, että se on translitteroitu siihen ja nyt opin, miten nykyiset englantilaiset ilmaisut vääntyvät islanniksi. Loogisesti, totta kai. Ihanaa nähdä kielitiede käytännössä.


Islannin erikoiskirjainten ääntämyksen mukaan tämä kirjoitettaisiin suomeksi ”ou mai gad”. Eli aivan looginen.



Aksentillinen o äännetään ”ou”, eli aukeaa tämäkin.

Tuntematon kirjain on englannin th:n tapainen.

Tässä on enemmän oikeaa islantia. ”Tämä on kreisiä, katso.” Vain siis crazy-sana on islannistettu englannista. 


Vertailevana kielitieteenä huomautan, että myös Suomessa kirjoitetaan ”kreisi”, ja että myös Hollannissa käytetään väännöstä ”fokking” kirjoitettunakin. Ilmiö sinällään on kansainvälinen. Ja englanninkieliset kiroukset suosittuja maailmalla.


sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Anteeksi että perinnevaivaan



Ennen EM-kisoja alkoi joku jalkapallon maaottelu telkkarissa ja olin että ääh, jalkapallo, en varmasti katso matsia. Mutta sitten näin Islannin lipun. Okei, katsotaan. Hollanti-Islanti. Pitää katsoa kun on joku Islanti-juttu. 


Olen pitänyt yllä kielitaitoa lukemalla netistä tänä keväänä paljolti mbl:ää (Morgunblaðið, ”Aamulehti”) ja ennen kaikkea Reykjanesin tulivuorenpurkausten artikkeleita. Seuraan RÚV fréttiriä myös instassa (”Ylen uutisia”; RÚV = Ríkisútvarpið, ”valtionradio”). 


Siellä se laava virtaa, ja kotimaan toimituksessa on kaikki tiedot, kartat laavavirtauksen suunnista, havainnekuvat, suojavallien rakentamiset, viidet aktiiviset kraatterit, maannoususta huolestuminen, voimalaitoksen sähköjohtojen tuhot, korjaussuunnitelmat. Milloin avataan Blue Lagoon taas ja milloin evakuoidaan.


Täytyy ihailla sitä kaikkea a) tietotaitoa b) tyyneyttä c) reippautta ja sitkeyttä. Sitä kun geologit, meteorologit ja vulkanologit kilvan mittaavat ja jakavat dataa, kuinka monta kuutiometriä laavaa sekunnissa purkaus syöksee tänään, mihin ennustetaan laavavirran ulottuvan tähän iltaan mennessä jne. Tienrakentajia, jotka arvioivat laavamassaa, joka peitti maantien, ja sanovat, että ”nooh, kunhan katsastetaan tilanne niin mehän voidaan alkaa rakentaa uutta tietä jo kuuman laavan päälle, eikä kyse ole ollenkaan viikoista, vaan parista päivästä, kun saadaan ainakin hätätie toimimaan taas”. 


”Tämä on nyt viides kerta kun laava vyöryy tänä keväänä tämän tien yli; aletaas raivata taas.” ”Blue lagooniin ei nyt sitten pääse enää idästä eikä pohjoisesta, mutta tuolta etelästä koukkaamalla on tie edelleen auki no problem.” Joku päivä leijui vulkaanista kaasusmogia pääkaupunkiseudulla ja kehotus pitää lapset ja heikot sisällä. Kaivinkoneilla maaston aineksista improvisoidut suojavallit ovat käytännössä jo säästäneet Grindavíkin kylän talot täystuholta, ohjanneet kuuman laavan kiertämään alueen.



Kun ulkona kulkee paksussa takissa ja kylmä tuuli viuhuu, on täälläkin vähän sellainen Islanti-fiilis. Oli kesäkuu silloin kun olin mieheni kanssa siellä vuosia sitten, ja kesä alkoi jopa Islannin oloihin erityisen kylmästi. Muistan ikuisesti, kun retkitoimistoon pullahti kadulta työntekijänainen paksussa takissa ja huudahti kollegoilleen: ”Hvenær byrjar djöfulsins sumarinn!” - ”Milloin se helkatin kesä alkaa!” 


No sitä mekin vähän ihmettelimme, kun oli niin jäätävää. Snæfellsnesin retkellä vihmoi räntää naamaan. Pikkukajavat (eräänlaiset lokit) olivat kyllä söpöjä kalliopesissään ja lounaaksi tarjoiltu kuuma keitto erittäin tarpeellinen lämmike.



Monena aamuna viime viikolla oli 12 astetta ja kaipasin jo käsineitä auton ratissa. Kylmä tuuli usein. Mietin, että marraskuussa meillä on joskus 14 astetta ja istutaan terdellä; kohta alkaa marraskuukin olla keskimäärin lämpimämpi kuin tämä kesäkuu.


Yksi päivä satoi sellaiset 9 tuntia putkeen, mutta iltapäivällä yhtäkkiä alkoi loistaa aurinko ja näkyi sinitaivasta pilvenriekaleiden välissä. Menin heti kävelylle parkkipaikalle. Sadetutkasta näki, miksi paistaa aurinko: olimme selvinneet sellaisen valtavan, Hollannin kokoisen sadespiraalin eturintaman läpi ja tulimme myrskyn silmään, pyörylän keskustaan, jossa oli hetken poutaa.




Kävimme kirjaston avajaisissa. Siellä oli paljon väkeä. Sisätilat ilahduttivat. Oli oikea moderni kahvitiski, lehtilukuaula, iso lastenosasto, jossa koroke, jolla istuskella tai leikkiä, söpöjä huopakiviä ja sohvia, luentosali kauniine samettituoleineen, kirjanpalautusautomaatit. Kahvilanurkassa puinen koroke eli pitkä rappu, jolla istua; jostain syystä rakastan korokkeita tiloissa, laitoja ja askelmia, joilla saa istua.






Sitten tuli taas jalista. EM-kisat alkoivat Saksassa. En tullut ajatelleeksi, että kisat kaukaisissa kaupungeissa vaikuttaisivat meidän arkeemme haittaavasti. Haittaavat ne; Saksan rajaviranomaiset laittoivat kunnon tarkastukset ja pistokokeet pystyyn Hollannista Saksaan vievillä teillä, turvallisuusvarotoimena, ja ruuhkaa syntyi ja ekstra jonotusta esim. 45 minuutin verran. Ja tämähän toiminta ei koske vain avajaispäivää, vaan noita kisoja pelataan siellä kuukauden verran. Joutuvatkohan meidän firmamme sadat saksalaiset työntekijät seisomaan ruuhkassa nyt sitten jokaikinen iltapäivä, kun he haluavat Hollannista kotiinsa?


Lähikaupassa myytiin suklaisia jalkapalloja.

Ja söpöjä pikku pelaajia.


Viimeksi etsin tiikerikakkua kaupasta ja luulimme, että se on standardikakku, jota on aina hyllyssä valmispötkylänä. No ei ollut. Oli vain kokoblondia peruskakkua. Lisäksi minua kiinnosti tarkistaa, mikä on sen oikea nimi hollanniksi. Koska se ei ole suoraan käännettynä tijgercake. Mutta onhan sillä joku nimi. Mieheni ei tiennyt. Se on kuitenkin ihan tuttu malli täälläkin.


Teki mieli jotain kunnon leivonnaista mutta siltähän se näytti, että jos haluan jotain hyvää, niin on pakko leipoa se itse. Miten olisi korvapuustit? Pitkästä aikaa.


Huomasin, että minulla alkaa kertyä leivontalaatikkoon jo useita suomalaisia erikseen pullaa varten ostettuja kardemummapakkauksia. Ulkosuomalaisethan ostavat kardemummansa erikseen Suomen kautta, koska joissain maissa sitä on vaikeaa saada kaupasta ylipäätään ja lopuissa maissa se jauhetaan liian hienoksi, ihan harmaaksi pulveriksi, eikä saa niitä mustia sattumia taikinaan. 




Hankin puustiainekset. Huoh, sitten piti ilmeisesti ryhtyä hommiinkin, kun tuli suunniteltua ja luvattua. Se on tyhmää, kun impulsiivisesti tekee päätöksen, että nythän minä rupean, mutta tunnin päästä onkin tunne, että mieluiten istuisin sohvalla loppuillan. Ja sitten on pakko vääntäytyä keittiöön.


Mutta kun sieltä tuli setien jalkapalloanalyysiä, niin se motivoi pakenemaan keittiön puolelle.


Jalkapallon kotikatsomo jonkun mainoksen mukaan.


Taikina nousi ihan hyvän tuntuisesti. Sekotin ensin puukauhalla ja sitten käsin. Tosin se tuntui sitkoistuvan jo kauhalla vääntäessä. 


Mietin, että tässä on sellainen syvään juurtunut suomalaisten naisten perinne ja oletus ja vaatimus ja riman asetus korkealle, että hiivataikinasta tulee kunnollista vain jos sitä vaivaa omin paljain käsin. On joku sellanen ylpeyden aihe, että tottakai käsin vaivataan ja kuuluu vaivata ja aina on vaivattu. 


Tuntuuhan se minustakin oikealta. Kun se hiivakin on jotenkin elävä. Leipomisen magiikka. Ei tällaisesta ole kuultu muissa maissa. Muissa maissa taikina kuin taikina menee keittiökoneeseen.


Anteeksi, että perinnevaivaan.




Toisen satsin voita käytin liian kauan mikrossa. Sitten tursusi voimössöä ulos rullasta ja se oli hankalaa. Nämä löysän täytteen yksilöt lytistyivät erityisen rumiksi ja epämuotoisiksi pellillä niin että alkoi soida päässä Britney Spearsin kappale ”...My loneliness is killing me”, mutta muodossa ”My ugliness is killing me...”  Tein kuvan, jossa surkea vino pullakasa laulaa tätä.

 




Onneksi on olemassa se lause: ”Mutta tärkeintä on kuitenkin maku”. Siitä minä elän puustieni kanssa.


Näistä tuli ulkonäöstä ja erityishaasteista huolimatta tosi kuohkeita, ilmavia ja pehmeitä.