Nakkiarkea ja juhlaruokaa

Hirveä myrsky, sataa joka puolelta. Nopeasti kiitävät pilvet olleet jo monena päivänä. Piti silti käydä ruokakaupassa kunhan pääsin töistä myöhään. Humina kuuluu ja lehdet lentävät.

Hieman tornadon näköinen sadetutka.

Sade lyö ikkunaan. (Onnea, jos nyt alkaa Eppujen biisi soida päässä.)

Myrsky ja toinen myrsky; jo seuraavana iltana ja yönä tuli seuraava rintama. Ja ensi viikolla lisää. Ei täällä muuta näy kuin että kaduilla makaa paljon irtolehtiä ja pikku oksia.

Puu on roskannut kadun.

Muistelen syksyllä aina jotain ala-asteen askarteluprojektia, johon käskettiin keräämään keltaisia kauniita vaahteranlehtiä.

Joku tuntematon eksoottinen puu, jolla on valtavat lehdet.

Ja tällaisia pähkylöitä siitä putoaa. Ei mitään aavistusta lajista.

Jossain asunnossa tässä vieressä tehdään nyt kylppäriremonttia, romulava on parkkipaikalla. Jotenkin en kuullut sitä vaihetta ollenkaan, kun jyskytetään kaikki kaakelit ja lattia irti. Ehkä se oli minun työpäivänäni. 

Sen kuulin, kun sähköyhtiö tuli ja alkoi jyrsiä seinään upotuslinjaa sähköjohdoille omilla helvetinkoneillaan, jotka resonoivat monen asunnon päähän. Kissatkin hermostuivat.

Hyvin ystävällistä oli kuitenkin se, että sähkömies aloitti sen hirvittävän metelin vasta aamulla kello 8.36, kun minulla oli herätyskello laitettuna soimaan 8.40 ja olin käytännössä jo hereillä. Hänhän olisi voinut aloittaa vaikka kello 7 nimittäin.

Töissä katseltiin hämähäkkejä katossa, niillä oli vaikeaa siirtyä muovisten liuskojen yli paneelista toiseen. Yksi lukki oli lähettyvillä ja yksi putoili paniikissa lankansa varaan. Kannoimme huolta siitä, että eihän täältä sisältä löydy mitään ruokaa niille kumminkaan. 

Mietittiin, voisiko niille syöttää jotain ja yksi ehdotus oli: Eiköhän täältä löydy varastoista vaikka litiumia, jos sillä on masennus. -Ai onko se masennukseen? -Tietääkseni on. Nirvanallahan on myös biisi Lithium.

Sitten lauloimme sitä, koska selvisi, että kyllä myös nykynuori tuntee biisin koko sanat. Laulettiin: I'm so happy / cause today I found my friends / they're in my head. / I'm so ugly / but that's okay / cause so are you. / Yeaah-yeahh-yeah. Silloin neljäs kollega tuli sisään ja katsoi oudosti konserttia. Ei hätää, täällä vaan lauletaan Nirvanaa.

Hienoa, että nuoriso tuntee vanhat laulut.

Ilmeilyä sohvalla Jipin kanssa.

Aloitin vihdoin 1000 palan Helsinki-palapelin, mitä olen suunnitellut viisi viikkoa. Tiedän, että se on kamala, ja haluan silti tehdä sen. Parasta lauantai-illan huumaa.

Kun on hiljaista, minulla soivat parhaat biisit päässä. Nirvanan Lithium ja Smells like teen spirit, ja Eppujen Joka päivä ja joka ikinen yö, sitten Whigfieldin Saturday Night (joka tuli radiosta töissä), sitten tuntemattomasta syystä Pink Floydin lapsikuoro: We don't need no education.

Apulainen saapui paikalle. Kansi oli varmistettu kiinnostavalla narulla.

Mahdun kanteen makaamaan. Melkein.

Kampaajalla lähtivät nyt viimeiset värjätyt hiustupsut ja tukka on oikeasti enää ruskea.

Selvisi, että minun oma kampaajani lopettaa kampaajana pian. Tuli allergiaa tms., iho ei kestä niitä aineita, ja hän lähtee terveydenhuollon pariin alanvaihtajaksi. Mutta samassa liikkeessä on monta muuta kampaajaa, jotka voivat ottaa homman.

Käytiin synttärinäni erikoislounaalla keskustan ravintolassa, joka sattui juuri silloin tarjoamaan uniikin viiden kattauksen syysmenyyn, vain sinä päivänä. Laitoin juhlamekkoa päälle ja pyöräiltiin keskustaan, jotta voidaan ottaa kattaukseen kuuluvat viinit. 

Ihan hyvä menyy oli. Alkupalassa oli sieniä, alkuruuassa kauristartar, väliruuassa fasaania, pääruassa ankanrintaa suklaa-kahvikastikkeessa, ja jälkiruoassa oli mukana kastanjaa ja pähkinää. Myöskin punajuurta, kirsikkaa, karhunvatukkaa, omenaa ja selleriä esiintyi syksyn makuina. Sekä huvittavan kuuloinen "friteerattu hapankaali", mutta se oli ihan kivaa, rapeita lankoja koristeena päällä. Hah, ei ollut kurpitsaa missään.

Mietin etukäteen, että jos he suosittelevat joka kattaukseen jotain eri viiniä, niin kuinka monta isoa lasia muka pystyn kittaamaan ennen kuin putoan pöydän alle. Mutta viini kuului varsinaisesti vain kolmeen osioon, ja ennen kaikkea, sitä sai myös puolena lasina, ja se nyt oli vain pari kulausta. 

Mutta totta on, että viini väsyttää minua, ja kotona ramaisi hieman.

Ruokaa ja viiniä.

Kalevala-korun vanhat otsot menossa mukana.

Vapaapäivänä kävin keskustassa, koska piti käydä kemikaliossa. Torilta ostin lisää japanilaisia riisipalleroita pähkinäkojusta. Ja menin lounaalle. Ei torille, jossa on kalakoju, koska kaikki ovat sanoneet minulle, että mene mieluummin Thielenin kalakauppaan, siellä on se sama uppopaistettu turskapala-annos eli kibbeling halvempaa ja parempaa.

Kadulla oli edelleen terassipöytiä myös kalakaupan edessä. Kevyen takin tarvitsi, mutta ihan miellyttävä ja aurinkoinen sää. Kahviloiden terassit olivat täynnä edelleen.

Kala-annos oli tosiaan halpa ja hyvä. Siinä oli maistuvat maustesekoitukset päällä ja kiva valkosipulikastike. Otin kokistölkin oheen. 

Harvoin on maistunut lounas niin hyvältä kuin se kibbeling ja tylsä peruskokis. Juuri niille sattui olemaan tarve.

Kalapala.

Tällaisena voin hyväksyä syksyn ja tykätä siitä. Isoja puunlehtiä makailee kadun reunoilla ja puistoissa. Puihin alkaa tulla kaunista punaista ja keltaista väriä. Aurinko paistaa. On melko lämmintä.

Auton lämpömittari näytti 14 astetta. Silti se tuntuu ihan subjektiivisesti siedettävältä ja miellyttävältä, kunhan on vaan tavalliset pitkät housut päällä ja villapaita tai kevyt takki. Aika hassua. Vain vähän kaipasin niskaan kaulaliinaa, kun en nyt ottanut sitä mukaan.

Sitten tein kuuluisan nakkistroganoffin tarkalleen lehden ohjeen mukaan. Olipa suuritöinen loppujen lopuksi. Monta vaihetta ja ainetta. Monimutkaisempi kuin luulin. Seisoin puolitoista tuntia keittiössä. Ja ihan outoja vaiheita, jollaisia en ole koskaan tehnyt: keitellä jotain voi-jauho-vesinestettä ja odottaa, että se muka sakenee; eihän se mitään sakene, ehe ehe.

Tuli siitä lopulta jotain. Näytti vähän harmahtavan epämääräiseltä sössöltä, mutta oli se hyvää. Keitettyjä jauhoisia perunoita laitoin oheen, se sopi vähintään yhtä hyvin kuin muussi. Erittäin spektakulääristi Saksasta ostettu smetanan virkaa toimittava Schmand oli jopa laktoositonta, niin ei tullut mahavaivoja.

Nakkistroganoff making of.

Helsinki-palapeli on ihan hirveää helvettiä. Pelkkää minimaalista yksityiskohtaa, joka palan paikkaa saa etsiä tihrustaen noin tunnin; ei isoja kokonaisuuksia. Mutta itsepä halusin. Ei voi sanoa, etten tiedä mihin ryhdyn, koska teen noita samoja palapelejäni yhä uudestaan. Mutta nuo kauheatkin koukuttavat. Uskon, että vaikka niiden kanssa pinnistelee, ne silti vaikuttavat aivoterveyteen parantavasti.

Melko uutena tuotteena, käsittääkseni, tuli nyt coca-colalta kofeiiniton versio. Ja hankin pikkupullon. Koska silloin tällöin haluaisin kokista illalla vaikkapa pikaruuan kanssa, mutta en uskalla, koska se voi pilata yöuneni kokonaan oikeasti. Haluaisin joskus harvoin ottaa lasillisen pelkäämättä mentaaliterveyteni puolesta. 

On se aidon makuista, eli ratkaisu asiaan.

Lapsuuteni legenda on kuulemma se, että jotain kuusivuotiaana matkalla Ahvenanmaalla intin isälle ja äidille, että haluan ehdottomasti kokista, koska "mul on coca-cola-jano". Ei sitä tuotetta ihan heti löytynyt siihen hätään. 

Myös päivällä ruokalassa vähän haaveilin kokiksesta, ja sitä olisi ollut automaatissa, mutta en suonut sitä itselleni, koska joku roti sentään ja vesi on paras ruokajuoma; en halua kuluttaa liikaa sokerijuomia enkä kyllä makeutusaineellisiakaaan. Mutta kokeilin sitä kofeiinitonta illalla.

Nauroin äidin kanssa, että välillä sitä vaan on coca-cola-jano, kuten 50 vuotta sitten, ja nyt jo taas.