maanantai 29. marraskuuta 2021

Salaperäinen sumu ja kivulias käsivarsi



Hienoa kuinka
sumu tekee
ilmasta
materiaa


Runo syntyi kun ajoin moottoritiellä pimeässä. Sumu oli pakahduttavan hienoa, kun lähdin töistä. Oli hiirenhiljaista, se tuntui imevän äänet pois samalla lailla kuin pehmeä lumi Suomessa. Täysin tyyntä. Kadulla näytti autiolta. Kuin maailma olisi tyhjentynyt kaikesta, ihmisistä ja autoista, vain sumun ansiosta. 


Moottoritiellä rivi katulyhtyjä. Märkänä kiiltävä musta asfaltti. Valokeilat harmaana massana, kolmiulotteiset kartiot lamppujen alla. Ja ilma oli ainetta, ainesta. Ei tavallista läpinäkyvää, näkymätöntä, olematonta kirkkautta. Vaan ilma oli täytetty harmaalla sumu-aineella, kuutiometrittäin täytetty, ja tila muodosti tien päälle katon, jonka alla roikkuu lamppuja. Oli sumuseinätkin, tila tuntui rajoiteltulta, loppuvalta. Kuin olisikin sisätiloissa. Kuinka intiimiä. Kuinka kolmiulotteista ja kuinka täyttä. Maagisen erilaista.


Kävelin kauppaan. Jalkakäytävillä ei huomannut muita kulkijoita kuin vasta kun he ilmestyivät parin metrin päässä eteen pimeydestä. Eikä heistäkään kuulunut ääntä. Vaimentamia. Joku yksittäinen tippa kuului putoavan syyslehtiin puun oksalta. 



Tajusin töissä, että tunnistan tuttuja ihmisiä todella herkästi heidän äänestään. Hallissa kaukana joku puhuu, niin tunnen kyllä äänen sävystä, kuka se on. Tunnenko ylipäätään ihmiset paremmin äänestä kuin ulkonäöstä? Koska minulla on joissain tapauksissa ihan todellinen kasvosokeus. Tottahan sitä ääntä täytyy olla kuullut tarpeeksi paljon, jotta sen muistaa. Toisaalta moni hahmo on niin uniikin näköinen, että todellakin tunnistan aina näöltä ilman epäilystä. Mutta toiset, kuten 5-10 kpl joukko vaaleatukkaisia nuoria naisia meidän osastollamme, tuppaavat menemään sekaisin.





Viikolla imuritraktori imi syyslehdet pois kadulta. Ja onneksi imi. Isot puut olivat ladanneet kadulle kaikkensa näinä päivinä. Olin ylpeä, kun näin ja ymmärsin, miten traktoritiimi toimii. Lehtipuhaltajat tekevät esityön, kasaavat lehdet valliksi kadun reunaan. Ja sitten traktorimies ihan yksin ajaa pitkin vallia ja imee kärsällä, myöhemmin. 


Viikon alussa naapurirouva haravoi pihaansa ja teki kasaa jalkakäytävän puun juurelle. Sanoi toivovansa, että pian tulevat kunnan puutarhurit siivoamaan. Liityin kasaan, koska uskoin, että he todellakin tulevat pian pelastamaan. Ottakoot meidänkin etupihan lehdet mukaan.


Kun kävelin sumuiltana, näin traktorin. Myöhään, työpäivän lopussa. Eikä se imenyt enää, se vain ajoi. Okei, mikä pläni? Se kääntyi meidän kadullemme päin. Jaaha! Ehkä meidän vuoro lähestyy todella! Ehkä se kartoittaa tilannetta? Traktori hurahteli pari kertaa edes takaisin.


Ja kyllä, se oli nähnyt kasat ja kertonut tilanteen eteenpäin. Koska seuraavana päivänä lehtipuhaltajien tiimi parkkeerasi pakunsa meille ja alkoi puhallella. Siinä meni meidän kasa! Ja myöhemmin iltapäivällä traktori ilmestyi imurin kärsän kanssa. 


Uskomaton kärsä, se heiluskelee edes takaisin telineessä ja imee ilmiömäisesti koko vallin umpinaiseen peräkärrysäiliöön. Kas näin heiluu kärsä, ja kärsä heiluu näin. Katsoin ikkunasta innoissani ja filmasin tapahtumaa. Ja sinne meni lehdet. Olin osannut lukea merkit ja arvata oikein, että nyt ne kannattaa kasata.




Ensi-ilta: Hasselbackan perunat ekaa kertaa koskaan. Hyvin onnistui kai, koska mies söi ne kaikki loputkin eikä jäänyt varastoa. Jos osa perunoista on isoja, varaudu tosin kypsentämään näitä 55 minuuttia uunissa.


Nämä syötiin yrttimaustetun kalafileen kanssa.


Yöllä tuli jotain räntää. Yhdellä vajan katolla ja yhden varjossa olevan auton päällä näkyi rantu valkoista. 


Sekatavarakauppa myy lenkkimakkara-olohousuja ja -paitoja. Tai oikeastaan tämä on hollantilainen savumakkara, jota sama tavaratalo on myynyt vuosikymmeniä kuuluisimpana tuotteenaan.



Mielenkiintoinen terveyskokemus taas. Aina, kun joku paikka kropastani hajoaa täysin, opin uuden latinalaisen lihaksen nimen. Tällä kertaa infraspinatus.


Käsivarteen alkoi sattua kesken työpäivän sen verran intensiivisesti, että onnistuin hankkimaan ajan lääkärihoitajalle samana päivänä. Koska mikä helevata tähän nyt tuli. Koko oikea olkavarsi tulessa, olkapää myös, ja lepokipu kiskoo alas ranteeseen ja pikkurilliin saakka. Sormetkin kylmät, no nyt meni verenkiertokin sitten.


Testeissä selvisi diagnoosi, että em. lihas lapaluun seudulla kramppaa ja painaa hermoja, lihaksia ja verisuonia, jotka tuntuvat koko käsivarressa. Kipulääkkeitä reseptillä, lepoa, lämpöä hartiaan, mutta myös liikettä kipeään käteen, varovaista käsivarren nostelua ja sormien heiluttelua, etteivät paikat jumitu tyystin.


Olkapäähän voi tässä iässä tulla vaikka mitä jänteen repeämää ja kalkkeutumista ja tiedän työkavereita, joilla on ollut vuosikaudet kipua olkapäässä ja joita on leikattu ym ym. Joten tosi kiva, että tämä on vain lihasperäistä ja krampin kautta selvitettävissä pois.


Vuorokaudessa kipu jo puolittui. Yöllä käsivarsi jomottaa ja on vaikeaa nukkua sen päällä. Ei missään asennossa hellitä jomoamasta, vaikka mihin suuntaan tai koukkuun tai suoraan sen laittaisi.


Kipulääke tramadoli aiheutti hirvittävän yrjöilyn. Ensin meni hyvin, se auttoi akuuttiin kipuun, teki vain uneliaaksi. Mutta aamulla otettu nappi meni aivan pieleen. Huimasi jo maatessa niin että laatta lentää ja sitten oksettikin kunnolla. Mitään en saanut syötyä tai siis se vähä mitä yritin, tuli kaikki mahasta ulos. Kamala aine, tuollainen pahoinvointi on jotain järkyttävää. Ja päähän sattui samalla, siitä sitten vielä sivuvaikutuksena päänsärkyä. Onneksi käsivarren kipu alkoi rauhoittua niin ettei ollut enää pakko ottaa mitään.



Miksi käsivarsi hajoaa? Syiksi tällaiseen lihasjumiin mainitaan netissä ihan vaan työasennot. Kaikki, missä on kädet koko ajan edessä, kuten ammatillinen auton ajaminen taikka tietokone koko päivän tai vaikka leipuri koko päivän. No tässä on pidetty tätä asentoa 30 vuotta, niin en tiedä, miksi se nyt (vasta) hajoaisi.


Aivan pieniä muutoksia ja tekoja on ollut, naurettavan pieniä. Se on pienestä kiinni minun lihaskramppini. Mahdollisia syitä: 1. kaksi viikoa sitten akupunkturistin tekemä pieni hieronta olkapäähän? 2. Kylpylässä uin minuutin isossa altaassa ja en ole uinut sitten kesän, voihan sekin rasittaa lapaa. Siellä ekaa kertaa tunsin lievää jomoa oikeassa olkavarressa. 3. Kerran ennen on tullut juuri kylpylän jälkeen, sen kaiken lämmön ja lihasten rentoutuksen jälkeen, noidannuoli alaselkään. Saunojen lämpökin jopa, niin hyvää kuin se tarkoittaa, voikin provosoida lihaskrampin. 4. Samoihin aikoihin toin monitorin kotiin ja aloin etätyöskennellä korkeammalla pöydällä erillisellä näppäimistöllä, kun siihen saakka tein etätyöt pelkästään läppärillä. Monta asentomuutosta siinäkin. 5. Yksi päivä tein erityisen monta joogan aurinkotervehdystä, jossa punnerretaan käsivarsien päällä, voihan sekin olla hetkellisesti liikaa. 6. Haravoin ja lakaisin etupihasta lehtiä 10 minuutin ajan. Kun minulla ei ole mitään lihaskuntoa, niin voihan se olla jo sekin.


Kaikki tämä tapahtui parin viikon aikajanalla; silloin, kun varsinainen kramppi iski, en tehnyt yhtään mitään erityistä. Aika avutonta, kun tällainen kiputila hyökkää yllättäen ja ilman tunnistettavaa syytä. Epäilen, että lihasten tasapainoni on niin heikoilla, että se odottaa vain pienintä muutosta tai virhettä päästäkseen kramppaamaan oikein kunnolla.


Neuvotaan, että tietokonetyössä pitäisi oikeasti nousta joka 20. minuutti seisomaan ja heilutella raajoja minutin verran. Täytyy ottaa ohjelmaan tosissaan, jos en halua hajota tämän enempää.



keskiviikko 24. marraskuuta 2021

7 keinoa tukkoiseen nenään

Tunnettua on ja lehdetkin säännöllisesti toitottavat, että joitakin nenäsuihkeita ei saa käyttää yli viikkoa tai käy kalpaten. Se on aivan totta. Mutta se koskee vain ksylometatsoliinia sisältäviä suihkeita. Nenäsuihkeita eli nenäsumutteita on sen seitsemää sorttia, joista suurella osalla ei ole käyttörajoituksia ja jotkut on nimenomaan tarkoitettu käytettäväksi jopa kuukausia kerrallaan säännöllisesti.

Täytyy siis tietää, mistä puhuu. Siksi olen hieman allerginen yleistäville otsikoille, että ”Älä käytä nenäsuihketta viikkoa kauempaa”. Siis mitä monista mahdollisista nenäsuihkeista? Ne toimivat keskenään aivan eri tavoilla. 


Jos artikkelissakaan ei kertaakaan mainita, että se vaikuttava aine, joka tekee kaiken sen eron ja jota pitää pakkaussselosteessa tuijottaa, on ksylometatsoliini (= kans. väl. xylometazolin), turhaudun kovasti. Eihän ihminen edes voi oppia, mistä on kyse, jos tieteellistä nimeä ei kerrota. Niiden juttujen jälkeen kaikki luulevat, että mitään nenäsuihketta ei saa käyttää kauan. Ja se ei ole ollenkaan totta.



Pahiksen esittely


Ksylometatsoliinia käytetään nenäonteloita laajentavissa, avaavissa nenäsuihkeissa, jotka on tarkoitettu ohimenevästi flunssan / nuhataudin oireiden lievittämiseen. Tiedän kyllä ksylometatsoliinin vaarat. Tiedän, miten siihen voi jäädä koukkuun. 


Omat nenäonteloni ovat ahtaat ja tukkeutuvat helposti monista syistä varsinkin öisin. Vino nenän väliseinäni on leikattu, jotta sinne saatiin vähäsen enemmän tilaa ilman kulkea. Olen ollut tilanteessa, jossa hain helpotusta hapen saantiin ksylometatsoliinisuihkeesta (kauppanimi esim. Otrivin), mutta en lopettanut käyttöä, koska nenä meni aina vain uudestaan tukkoon joka päivä, jos en ottanut suihketta. 


Lopulta suihkekaan ei enää avannut onteloita, vakka sinne yritin edelleen truutata ainetta epätoivoisesti. Siinä se nenäsuihkeriippuvuus sitten oli: limakalvot äityvät yhä vain paksummiksi pitkästä käytöstä, eikä avaava suihke enää auta. Lopputuloksena nenä on tukkoisempi kuin koskaan aiemmin ja tilanne pahempi kuin ennen kuurin aloittamista.


Vieroittuakseni suihkeesta eli antaakseni limakalvoille aikaa parantua normaalihkoiksi minun piti väkisin lakata käyttämästä sitä, vaikka se tarkoitti, että öisin en saanut pienintä pihausta henkeä nenän kautta. Kaikki ilma kulki vain suun läpi. Siinä suu kuivuu eikä pelkän, sataprosenttisesti pelkän, suun kautta hengittäessä pysty oikeasti nukkumaan. (Kokeile: se tunne kun painat sormilla nenän aivan kiinni ja sitten haukot henkeä suun kautta.) Valvoin ainakin 3 yötä ihan zombiena siinä painajaismaisessa tilassa, kunnes alkoi vähän helpottaa.


Tein ksylometatsoliinin liikakäytön virheen muutaman kerran. Sen jälkeen päätin selkeästi, etten enää koskaan koske tuon lajin nenää avaaviin suihkeisiin, en edes flunssassa. Vaikka niitä kuinka minulle mainostetaan telkkarissa tai apteekissa tai suositellaan lääkärin tai apteekkarin taholta.


Kuulin viimeksi töissä tosi söpön kommentin, kun joku kertoi ksylometatsoliiniongelmistaan: ”Ai jaa, niinkö se toimii. Kun lehdissä on, että nenäsuihkeesta tulee riippuvaiseksi, niin mä luulin, että se on kuin joku huumeriippuvuus, että se vaikka haisee niin hyvältä ettei käyttöä voi lopettaa.” 




Paremmat aineet


Nenäkeinoja on todella laaja arsenaali. Tällä hetkellä minulla on yöpöydällä 3 eri suihketta valittavaksi tukkoisuuden sattuessa, ja kylppärin kaapissa lisäksi yksi öljytuote ja yksi nenävoide. Puhun tässä nyt pitkäaikaisesta spontaanista nenän turpoamisesta tukkoon, en niinkään ohimenevistä räkäisistä nuhista tai poskiontelontulehduksista.


Vuosikymmenien kokemuksella esittelen:



1. Allergiasuihke


Allergiaoireita vähentävä nenäsuihke on heinänuhaiselle klassikko. Ne saattavat auttaa tukkoisuuteenkin. Allerginen nuha on tyypillisesti aivastelua ja vuotavaa nenää, mutta se voi olla myös pitkäaikaista tukkoisuutta ja yötukkoisuutta. Ja joskus tukkoisuus näyttääkin olevan allergiaperäistä myös muina kuin perinteisenä allergiasesonkinani keväällä. Voi siis hyvinkin käydä niin, että kun otan nukkumaan mennessä allergianenäsuihketta, tukkoisuus alkaa hyvin selvästi helpottaa viimeistäänkin kahden-kolmen päivän käytön jälkeen.


Allergiasuihkeita saa käyttää viikkokausia, useita kertoja päivässä, ja ne on nimenomaan tarkoitettu pitkäksi kuuriksi. Niitäkin on jo itsessään erilaisia. Niissä voi olla suoraviivaisen tarkoituksenmukaisesti joitain nenään sopivia antihistamiineja; natriumkromoglikaatteja sun muita. 


Mutta esim. nykyään ostamani Prevalin-suihke on kehittynyt aivan erilaiseksi, nyt siinä on lähinnä limakalvoja hoitavia luonnollisia öljyjä ja joitain sekalaisia ufoaineita, joista en löydä viittausta varsinaiseen antiallergiaan. Silti sekin toimii ja auttaa minulla tukkoisuuteen. Aina tulee uusia, ja alalajit ovat aika erilaisia koostumukseltaan. 


”Nenäsuihke allergiaan” on kuitenkin kokoava käsite näissä.


Ja kyllä tällaista uskaltaa kokeilla ihan varmuuden vuoksi sellainenkin, jolla ei ole allergiadiagnoosia. Mieheni ei esimerkiksi koe olevansa allerginen millekään, mutta aivastelee ja niiskuttele silti iltaisin kotona. Jo vain yksi allergiasuihkeen tussaus lopettaa niiskutuksen siihen siltä illalta.



2. Piparminttu- / eukalyptus- / mentoliöljy


Saksassa opin keinon migreenipäänsäryn lievittämiseen. Kemikaliokaupasta saa ”japanilaista piparminttuöljyä” taikka jotain mentoli- tai eukalyptusöljyä, jota voi joko käyttää sellaisenaan tai sitten pitää sekoitella sitä itse pullossa vaikka jojobaöljyyn, jottei se ole iholle liian tujua. Öljy kylmentää otsaa, kun sitä tuputtelee vaikka paperilla iholle.


Samat öljyt avaavat luonnonmukaisesti nenää. Vanupuikkoon pari tippaa piparminttuöljyä, ja sitä kääntelee hellästi molemmissa sieraimissa. Yleensä tämä avaa nenää useaksi tunniksi ja auttaa nukkumaan öitä tukkoisuusjaksoina.


On myös ohjeita, että minttuöljyä tiputetaan nenään oikein pipetillä pari tippaa. Onnistuin hankkimaan pipetin, mutta en silti ole kokeillut tätä, vaan pysytellyt vanupuikkometodissa.


Jotkut sivelevät minttuöljyä ihoon nenän alle, mistä sitä höyrystyy hengitettäväksi sieraimiin, ja sekin jo auttaa kuulemma.



3. Mentolisuihke


Kunnes joku keksi mentolinenäsuihkeen, jossa on avaavat öljyt kätevästi valmiina nenätuotteena. Nyt saan meidän supermarketista A. Vogelin mentolisuihketta, jota on helppo tussauttaa nenään illalla. Avaa hengitystietä ilman sivuvaikutuksia tai riippuvuutta.


Mentolisumutteita on saatavina monella eri merkillä.


Minttuöljyjä.



4. Nisita-nenävoide


Mainio keksintö on apteekin minulle kerran suosittelema nenäsalva. Se on vaseliinimaista rasvaa, jossa on sitruunan aromi ja sitruunaöljyä. Tuubista puristetaan sentin makkara ainetta ja muussataan sellainen kumpaankin sieraimeen. Sitruunaöljy imeytyy limakalvoihin ja ta-daa, nenäontelo avautuu hengitykselle. 


Auttaa monen tunnin ajan, lähes koko yön. Todella hyvä ratkaisu.


Ainoa ällö on, jos menee jo makuulle pian ja se vaseliinin lötkö on vielä matkalla nenäontelossa ja sieltä putoaa sellainen voidelimppi taakse kurkkuun ja maistuu rasvaiselta sitruunalta... yyh. Mutta Nisitan vaikutus kestää vielä pari tuntia kauemmin kuin mentolituotteiden, joten mielelläni otan sitä silti.


Ystäväni Nisita.



5. Suolavesi-nenäsuihke


Joskus tukkoisuus johtuu vain kuivista limakalvoista. Kuten vaikkapa talvella tyypillisesti, kun patterien lämmittämä sisäilma on kuivaa. Suihkaus ihan luonnollista suolaliuosta voi jo auttaa avaamaan nenää.


Sama funktio on kaikkien näiden nenätuotteiden öljyillä ja vaseliineilla: tuoda kosteutta nenän sisälle.



6. Nenähuuhtelu kannulla


Virallisen nenähuuhtelukannun voi ostaa vaikka apteekista, mutta minä olen pärjäillyt nokkakannulla, sellaisella sairaalamukilla, jossa on kansi päällä ja pieni kärsä juomiseen. Sen kärsä sopii sieraimeenkin. 


Nesteeksi tarvitaan hyvin lämmintä eli miellyttävän ihonlämpöistä vettä ja siihen vähäsen suolaa liuotettuna, oliko se puoli teelusikallista tuollaiseen mukilliseen. Suolavesi on miellyttävämpää ja terveellisempää nenäkudoksille.


Sitten pesualtaan päälle pää poikittain, hengitys suun kautta suu auki, ja vettä kaatamaan päällimmäiseen sieraimeen. Vesi kulkeutuu kivasti sinne poskionteloihin ja otsaonteloihin silmien taakse ja lirisee sieltä lopulta ulos alemman sieraimen kautta pesualtaaseen. (Minusta aina tuntuu, että se tekee kierroksen aivoissa.) Vesi huuhtoo samalla ulos räkää, jos siellä sellaista on.


Monet kehuvat nenähuuhtelua oikein ihmekeinona heinänuhaan ja muuhun tukkoisuuteen. Minulla se ei auta kovin spektakulääristi. Voi hetkiseksi helpottaa ja kosteuttaa, mutta ei minun tukkoisuuteni siitä paljon inahda. Mutta silti, helppo luonnonmukainen keino kokeilla, ainakin jos on hitusen masokisti.





7. Kortisonisuihke


Jos on truuttaillut aikansa kaikenlaisia öljyjä, allergiasuihkeita, voiteita, minttuja ja sitruunoita nenään ja vieläkin joka yö tai päivä tukkoisuus haittaa, tai vain pahenee, voisi olla aika kysellä lääkäriltä reseptiä kortisoni-nenäsuihkeeseen. 


Näyttää siltä, että Suomeessa kortisonisuhikeen voisi saada suoraan apteekista ilmankin reseptiä. Hollannissa ei saa mitään kortisonituotteita käsikaupasta, vaan kaikkeen tarvitaan resepti. 


Kortisonia, kortikosteroideja ym. sukulaisia on olemassa hyvin eri nimisiä eli tässä on paras luottaa apteekkarin/lääkärin sanaan, että saa kortisonin tai sitä vastaavan tuotteen. Monessa latinalaisessa liemessä olen keitetty, mutta minun suihkeeni vaikuttava aine oli jo komea sanahirviö: mometasonifuroaatti.


Kortisonisuihke on tarkoitettu nimenomaisen pitkäksi kuuriksi, sitä saa ja jopa pitää ottaa päivittäin monta viikkoa ellei kuukautta. Siis täydessä ristiriidassa yleistäviin lehtiotsikoihin ”älä käytä nenäsuihketta viikkoa pidempään”.


Minulla suihke hoitui etävastaanottona eli lääkäri arvioi puhelimessa, että miten olisi kortisonisuihke tuohon ongelmaan, ja laittoi sähköisen reseptin apteekkiin. Meinasin, että enhän minä tiedä jos nenäontelossani on vaikka polyyppejä (limakalvossa roikkuvia kasvaimia, jotka ahtauttavat onteloa ja haittaavat ilman kulkua). Että eikö olisi parasta tavata joskus livenäkin ja tähystellä sinne nenään. Mutta lääkärin vastaus oli, että jos siellä on ylimääräistä kudosta, sitäkin nimenomaan hoidetaan pois tällä kortisonisuihkeella ja sen pitäisi tällä kuurilla kutistua.


Kortisonilla lisäapua.


Nenätuotteita on siis hyvin hyvin monenlaisia ja täytyy vähän olla selvillä, millaista ainetta hakee ja etsii. Tuotenimikään ei sano mitään suoralta kädeltä, sillä esim. Otrivin-merkin suihkeita on moneen lähtöön, sekä ksylometatsoliini-pahista sisältäviä että harmittomia/luonnollisia. Ei tämä suunnistaminen siis helppoa ole.


Mutta pääpointti on: jos et halua vaikeuksiin, katso vain, ettet osta ksylometatsoliinia. Ja että vaihtoehtoja on runsain mitoin kokeiltavaksi.


Harmiton kolmen kopla: suolavesi, minttusumute ja allergiasumute.


sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Jotain tolkkua minilomassa

Pystytettiin joulukuusi. Kuusi oli ullakolla kolmena osana. Valot laitettiin heti. Muu koristelu sai odottaa pari päivää kunnes ehdittiin.


Tää on välillä tällasta, että nukahdan klo 19 ja on pakko ottaa nokoset. Tai tällasta, että yhden yön nukun oikein hyvin, mutta seuraavana yönä olen vielä 4.25 täysin valveilla enkä ole nukkunut sekuntiakaan vaan odottanut pelkästään, että vihdoin nukahtaisin.


Parin päivän loma oli, puoli viikkoa. Ei ollut pakko tehdä oikein mitään, onneksi. Kylpylään haluttiin kerran vielä uudestaan löllymään (linkki: tässä jutussa kerroin uudesta kylpyläkokemuksesta ekaa kertaa.)  Kylpylä on kiva, mutta saan siitä aina migreenin sekä sen, että nukahdan samantien sen jälkeen. Eli taas nokoset.


Minua stressaa pieninkin todo-lista enkä saa siltä yhtäkään kohtaa tehtyä pois. Aina tuntuu, että loppumaton pino asioita odottaa ja pitäisi ottaa niille se aika vihdoin. Tämän piti huom. olla loma.


Alan olla huolissani jaksamisestani, jos tämä on tällaista, että joka päivä tule migreeni ja joka ilta nukahdan vääjäämättä klo 19 niin että on pakko mennä oikeasti nukkumaan. Ja että unirytmi sekoilee epätasaisesti, minkä johdosta en saa yhteensä tarpeeksi unta öisin. Ja jos en lomallakaan osaa mitään muuta kuin stressata.


Lopulta kyllä nukuin lähes kaikki lomayöt hyvin ja pitkään, eli kyllä sitä unta sittenkin sai kohtuullisesti tankattua.


Aika paljon ehdin lukea myöskin. Lisää kirjoja pukkaa, ei tosin ole olemassa niin monta tuntia päivässä kuin lukemista olisi tarjolla. Lisäksi on lehtiä ja löysin pinon suomalaisia naistenlehtiä kesältä, joita en koskaan ehdi lukea. Ehkä ehtisin vähän enemmän, jos en lukisi nettiä ja facebookia koko ajan.


Aivan harmaita päiviä.

Kun tässä vain hissutellaan pimeässä lähinnä, on näköjään keskitytty ruokahuoltoon ja kokkailuihin. Tein thaimaalaista kookosmaito-kanawokkia, johon tungin perunanpaloja ja viinirypäleitä.


 Työpaikkaruokalassakin sai äskettäin ilahduttavan kulinaristista sinihomejuusto-päärynäleipää, ei huono.

Thai-kokkaus alkaa. Improvisoidut ideat lapulla.




Kokkiviini ei kuulunut reseptiin, mutta jämä löytyi kaapista ja piti ilmeisesti juoda pois.

Ja leivoin unelmatortun, jossa on vanilja-voikreemiä täytteenä. Leivinpaperi oli Saksasta hankittu rulla, josta voi itse leikata. Meidän kaupasta saa vain valmiiksi arkitettua paperia, ja jos paistaa uunipellillä jotain nestämäistä kuten pannukakun taikka tällaisen kääretorttupohjan, arkista puuttuu aina reunasta 2 cm pituutta.


Kunnon rulla Saksasta.

Hei rullaati rullaati...

Muumit menossa mukana.

Tähän on tultu, että katan kakkuhaarukan. Keskieurooppalainen hienostelu.

Kylpylässä oli kyllä oikeasti zen-hetkiä. Kun makaa 60-asteisessa huoneessa lepotuolissa, jossa soi hiljaa abstrakti meditaatiomusiikki, värivalot liukuvat lempästi kauniin sävyisinä koko spektrin läpi hissuksiin, ja panoraamaikkunasta näkee suoraan rantaveteen, jossa seisovat osmankäämit ja kaislat tuulessa huojuen. Pikku järveen ulottuu pusikkoinen niemi, jonka rantaviivasta erkautuu nokikana ja alkaa kelluskella laineilla. Toiset nokikanat sukeltelevat kaksistaan ja löytävät syötäviä vesikasveja pinnan alta.


Suomalainen panoraamasaunakin tarjoilee saman näkymän järvelle. Aina siellä on joku kanashow. Näiden molempien huoneiden nimi pitäisi olla ”Kanapanoraama”. Oli muuten hassua kääntää hollantilaiselle, mitä tarkoittaa suomalainen lajin nimi ”nokikana”. No onhan se musta kuin noki, mutta ei se nyt ihan kana ole.


Kun luen, että suomeksi on kokonainen vesilintuheimo nimeltä ”rantakanat”, niin se on aivan söpöä. Kyllä sen myönnän, että kun nokikana kävelee tai ui, sen pää nyökkii samalla lailla eteenpäin kuin kanalla. Ja hollanniksikin lähisukulainen liejukana on waterhoen, ”vesikanalintu”, siis sittenkin kana. Saksaksi ovat nokikana ja liejukana Blässhuhn ja Teichhuhn, eli nimen puolesta ”kanalintuja” myöskin. 



Thermen Berendonck -kylpylän sisäänkäyntihalli. Kännykät jätetään pukuhuoneisiin, luonnollisesti on valokuvakielto alastomien ihmisten altailla.


Sen verran kauan tuli lilluttua isossa altaassa, että sieltä rappusia noustessa painovoima iski todella ilkeästi. Jo alkoivat kilot roikkua. Koko keho tuntui painavalta. ”Tältäkö tää tuntuu! Tällastako painovoimaa tässä tulee sietää! Tällasenko kanssa me yleensä eletään!” Voi kamala. Olin oikeasti hämmästynyt.


Suola-altaassakin käytiin taas 2 kertaa, se on kyllä maaginen. Se on ulkona, intialaisten muurien ympäröimänä, vesi lämmintä. Portilla automaattisuihku, lämmin, pesee suolat pois. Hämärässä höyry näkyy tunkevan portilta leijumaan ilmaan. Kylmässä koko lämpimän altaan pinta leijuttaa usvaa. Vedessä lamput ovat siniset, seinillä turkoosit. Suolaveden kelluttavuus on hämmästyttävä. Ongelma on se, kuinka edes kaula ei meinaa painua pinnan alle ja niskaan tulee kylmä.


Sanottiin, että nyt me ”marinoidutaan” suolavedessä tai että meistä tulee suolattu joulukinkku. Ja aika absurdi kombinaatio on katsoa niitä intialaisia muureja ja tunnelmavaloja ja päässä soi ”Kouvola, Kouvola, kaikkea kivaa betonista”. Se oli ilmeisesti niin hyvä sävellys, että se jäi päähäni mestariteoksena. (Linkki tähän Kalevauvan kappaleeseen löytyy tästä postauksesta loppupuolelta.)


Virtahepo olohuoneessa tms.


1001 yön sauna tähtikattoineen oli kans kiva ja siellä oli intialaista musiikkia. Mietin kyllä, että ehken halua lällymusiikkia, vaan miksei täällä kylpylässä voisi soida vaikka Nirvana. Vaikkapa masennuslääkkeen mukaan nimetty kappale Lithium. ”I’m so happy cause today I found my friends, in my head.” Miksei voisi. On vapauttavaa puhua avoimesti mielenterveydestä. (Harmi vaan, ettei ihan mennyt putkeen lopulta Kurtin mielenterveys.)


Poistuessa oli taas pimeää.

Suolattu kinkku.


Joulukuusi koristeltiin sitten myöhemmin rauhassa kokonaan. 




Hain flunssarokotteen lääkäriasemalta. (Kutsukirje: ”Huom! Tämä on lauantai!”) Sujuvasti sisään pikku jonoon ja minuutissa takaovesta ulos. Rokotettu käsivarsi on paksu ja arka ja punainen, mutta sen päällä pystyy silti nukkumaan. 


Illalla oli siitä ehkä vähäsen lämpöä, tai sitten se johtui oluesta, jonka join. Siinä oli tulista paprikaa ja valkosipulia. Se oli kaverin tuoma tuliainen eteläisestä paikallispanimosta. Onneksi se ei oikeasti maistunut valkosipulilta, mutta sellainen chilinen tulisuus siinä oli.



Katsoin keskiyöllä ikkunasta kadulle ja odotin kissaa. Se on aina yllätys ja odottamatonta, kun ne ilmestyvätkin. Sitä ei usko, että siellä on joku, keskellä yötä ja kylmällä säällä, mutta usein ei tarvitse odottaa kuin puoli minuuttia ja joku nelijalkainen hiipparoikin kadun poikki. Nyt oli sellaiset olosuhteet, että täytyyhän siellä olla kissa: vaeltavat pilvet, joiden välissä hieman valoisaa, melkein täysikuu. Totta kai täysikuulla pitää olla määyyh mouur. Kissojen yö. Ja siellä hyppi pieni ja iso kissa ja nuuskuttelivat naapurien autoja ja juoksentelivat pitkin katua.




Joulukalenteritkin ovat valmiina. Sain vanhemmiltani partiolaisten kalenterin ja lisäksi kaivettiin ullakolta jo edellisvuonna Saksasta hankittu kuvakalenteri. Voisin Eindhovenin suuresta kirjakaupasta saada englantilaisen kuvakalenterin, mutta pienten paikkakuntien peruskaupoista saa Hollannissa ainoastaan suklaakalentereita. Ei ole sitä perinnettä, että pelkkä kuva riittää palkinnoksi. Minulle riittää, en tartte ällöä halpissuklaata.


Nyt sitten jossain kunnossa takaisin työelämään.


tiistai 16. marraskuuta 2021

Kissakahvila Groningenissa

Minulla on vielä kissareportaasin kuvat odottamassa! Kävimme syyskuun lopussa Groningenin kaupungissa, jutun voit lukea tästä linkistä. Vierailuun kuului myös paikallinen kissakahvila nimeltään ”Op z’n kop” (tarkoittaa ”päällään”, ”ylösalaisin”). Tässä kaikki parhaat kissaotokset sieltä.

Kissakahvila Op z'n kop.




Kissakahvila oli kiva, kissat olivat tosi rauhallisia tyyppejä. Kissoja asui kahvilassa 7 kappaletta sillä hetkellä. Useimmitenhan kaikkialla suurin osa kissoista vetää sikeitä, mutta kyllä näitä kulki myöskin aina pari pitkin poikin ja tuli tutustumaan.


Kahvilan kissat ovat löytöeläintalosta adoptoituja, jotka ovat joutuneet eri syistä jättämään edellisen kotinsa. Pari niistä on pelastettu kadulta. Hyvin ovat löytäneet paikkansa kahvilassa ja tuntuvat elävän siellä harmonisen tyytyväisenä. Nukkumapesiä ja korkeita paikkoja on tarpeeksi, jotta tuntevat olonsa kotoisaksi.


Puck vetää sikeitä hyllylaatikossa.

Dotje ojentaa koipea.

Lientje pötköttää.

Tämä Benny on kuuro ja sillä on enää 3 jalkaa jäljellä. Pärjää kuitenkin oikein hyvin.


Thomas O'Malley kerällä.

Pitääks herätä?

Määyh!

Varsinkin iso pitkäkarvainen Maine Coon - maailman suurin kissarotu, 7-kiloinen tämäkin - oli kanssamme pitkään. Bowie makasi tuolilla ja sitä sai aina silittää. Välillä se torkahteli ja sitten taas katseli, ja aina kelpasi silitys. 





Ja taas ramasee...


Tää on hyvä tuoli, ota sä ihminen vaan jakkara...

Silitä vaan.


Valko-oranssi Thomas O’Malley meni yhä uudestaan tietokoneen päälle kassapöydälle istumaan ja henkilökunta sanoi: ”Voi ei, toi istui taas läppärin päällä ja se jumittui, pitää käynnistää uudestaan.” Ja 5 minuutin päästä sama tyyppi hyppäsi siihen taas.




Osaan mä istua tavallisellakin pöydällä.


Tilasimme pikku välipaloja ja jännittäviä juomia. Välillä Bowien piti tarkistaa pöydällä, olisiko jotain herkullisia nuoltavaa jäljellä. Skonssien mukana tullut clotted cream -kulho kiinnosti kovasti.




Onko tämä kissalimu?


Saisko tarjoilua?



Välillä pieni leikkitappelu.

Koipi ilmaan!


Tunnelma oli täällä suuren opiskelijakaupungin kissakahvilassa rauhallinen ja kiireetön. Hyvin miellyttävä kissakahvila.