Korttelin kuulumisia

Illalla hämärässä kadulla kuljeskeli jotain tyyppejä ja naisia huomioliiveissä. Mieheni kävi kysymässä mitä siellä tapahtuu, kun he hengasivat siinä niin kauan jalkakäytävillä. Tekivät lepakkojen laskentaa kuulemma. Lepakkokartoitus. Toivottavasti se tarkoittaa jotain hyvää lepakoille.

Nyt alkoi helle. Pihan takaosassa puiden varjossa istuessani oksilla on varpusia ja tiaisia, jotka pudottelevat muruja niskaan.

Kissat alkavat sulaa tarhassaan. Tulevat välillä viilenemään sisään laminaatille pötkölleen. Etsivät sentään varjon ulkona järkevästi.

Eilen kuuma. Tänään kuuma. Huomenna kuuma.

Yritin ostaa e-kirjoja, siis yksittäisiä ladattavia tiedostoja, joita voin lukea tietokoneellani. Daniil Kozlovin Ryssää ei saa ollenkaan e-kirjana mistään, outoa. Tuleekohan se myöhemmin joskus vielä. Ja Suomalaisesta kirjakaupasta ei nyt enää saa ostaa yhtään mitään, jos asuu ulkomailla. Se blokkaa tilauksen heti kun huomaa ulkomaisen sähköpostiosoitteen. Jää enää Adlibris ja Ellibs, eikä niissä ole kaikkia kirjoja, ja ne ovat aika kalliita. Adlibris myös vaatii, että postiosoitteeksi ilmoittaa suomalaisen katuosoitteen.

Olen lukenut, että e-kirjojen myyjät pelkäävät sitä, ettei kaikilla kirjoilla ehkä ole ulkomaan oikeuksia. Se on kyllä kumman vaikeaa. Minä ainakin pystyin omien kirjojeni levitys- ja toimitusehtoihin laittamaan yksinkertaisen ruksin, että näitä saa myydä myös ulkomaisten tahojen kautta maailmanlaajuisesti. 

Aika tylyä suomalaisille isojenkin kustantamojen tunnetuille kirjailijoille, jos suomenkieliset kohderyhmän lukijat eivät saa ostaa sitä tuotetta vain siksi, että lukijan kotipaikka on ulkomailla. Voisiko tämän korjata jotenkin? Me ulkosuomalaiset emme voi marssia suomalaiseen kirjastoon lainailemaan, vaan meidän on pakko ostaa kirja omaksi, jos sen haluamme lukea; ja sitten sekin kielletään. Miksi?

Ulkosuomalaiset nimenomaan haluavat pitää yllä äidinkielen taitoaan lukemalla suomalaista kirjallisuutta. Miksi sen kaikki hankkimiskanavat kuivatetaan kokoon?

Muut listalla olevat e-kirjat kuitekin tällä hetkellä vielä sain hankittua. Luin Anna-Leena Härkösen muistelmat eli Taskupainoksen loppuun. Sujuvaa ja viihdyttävää, ja rankat totuudet rehellisesti. Mielenkiintoista.

Tuttu parin asunnon takainen rivitalonaapurimme muutti eri paikkaan, eräänlaiseen palveluasumistaloon. Hänellä on erilaisia terveyshaasteita.

Tyhjän asunnon pihaan ilmestyivät yhtäkkiä metsurit poistamaan "hoitamattomia" puskia moottorisahalla. Naapuri oli kertonut, että he aikoisivat odottaa pesimäkauden loppuun ja tulla vasta heinäkuussa, mutta eipä siitä luonnonsuojelulaista sitten taaskaan välitettykään. Koko puska nurin. 

Tuon puskan poistamisen myötä avautui taas makuuhuoneestamme lisää tylsää näkymää takanaapureille ilman että välissä on mitään kasvillisuutta. Vehreys vähenee, takapihan puolesta tulee ihan autiomaa, jos sieltä vedetään joka muuton yhteydessä nurin kaikilta pihoilta kaikki.

Yhtenä aamuna heräilin itsekseni noin kello 6 ja sitten en saanutkaan enää unta. Oli jo valoisaa ja varpuset huusivat ulkona. Kello 8 alkoikin työmies pöristä kovasti laitteella entisen naapurin pihassa, siellä kai muokattiin maaperää. Se oli siinä se nukkuminen.

Mieheni oli käynyt aiemmin naapurin pihassa auttamassa jossain hommassa ja tiesi, että hän on laiskempina aikoinaan antanut koiransa kakata pitkin pihaa korjaamatta jätöksiä, ja että siellä haisee ja maa on täynnä pökäleitä. 

Nyt siellä selvästi alettiin huolehtia siitä pökälesaasteesta. Näin yläkerran ikkunoista sivuttain, että pihassa oli kaksi naista, jotka tutkailivat ja lakaisivat pihaa, ja lopuksi he selvästi inhosta väristen ja irvistellen kaatoivat pitkin käsivarsin puhdistusainepullosta jotain desinfiointiainetta pitkin pihalaattoja. Koska kakka, ilmeisesti. 

Anteeksi, mutta tämä jotenkin nauratti koomisesti tämä kakkataistelu. Se inhon irvistys näkyi hyvin selvästi 20 metrin päästä minulle saakka, joten tiesin, mistä on kyse.

Pihalle tuli viimeisenä vaiheena joku kypäräpäinen professionaali laitteen kanssa ja pöllytti ja aurasi ja muokkasi multaa pari tuntia. Ehkä on pihan perustukset nyt neutralisoitu ja uusi asukas voi laittaa uutta puutarhaa.

Janneke vilahti yläkaappiin nuuskimaan kissan namuja.

Sisällä asunnossa on sen jälkeen ollut uusi asukas tai uudet asukkaat ja apulaisia aloittamassa sisätilojen remontointia. Helteellä on ikkunat ja ovet auki, joten kuulin omaan pihaan saakka selkeästi sahausta, sitten miehen äänen puhinaa ja "aargh" -huutoa, kun sahaaminen oli raskasta eikä heti onnistunut. 

Tunnen sen tilanteen, kun sahaa ja sahaa kaikin voimin eikä lankku vieläkään katkea, hauikseen alkaa jo sattua eikä jaksa enää. Silloin tulee suusta tuollaista turhautunutta mölinää.

Täytyy taas helteen takia pitää makuuhuoneen ikkunaa auki yön yli, siinä on tukeva kissa- ja hyttysverkko. Yössä kuuluvat sammakot toisen puolen naapurin pihasta, missä on pikku lammikko. Varmaan outo ääni kissoille, jotka eivät ole koskaan nähneet, mistä sellainen vaakutus lähtee.

Yhtenä iltana tarkistimme, että lähikylän laadukas jäätelösalonki on auki kello 22 saakka, vielä ehtii. Lähdimme käymään Overloonissa auringonlaskussa. Salongin ulkopöydät olivat vieläkin ihan täynnä kesäihmisiä ja turistia, jotka tulivat paikalle autolla, pyörällä ja moottoripyörällä. Sattumalta saimme yhden vapautuvan pöydän, kun iso porukka lähti juuri pois.

Kävimme myös päiväsaikaan keskustassa pyörällä. Paisteessa lierihattu, tarkemmin paperinaruhattu, on paras aurinkosuoja kasvoille ja niskalle. Mutta aina kun laitan lierihatun päähän, minusta tulee täti. Joku sanoo minua tädiksi, ja minusta tuntuu tädiltä. Tyyli muuttuu tädiksi. Vain sen hatun takia. Vaikka tekisi mitä.

Uusi kirjani Reykjavik Helsinki Bonn

Uusin kirjani ”Reykjavik Helsinki Bonn” on ilmestynyt ja tilattavissa useista verkkokaupoista! Hieman myöhemmin tulee vielä e-kirja markkinoille. Ja sitten toivottavasti jossain vaiheessa kirjastotkin hankkivat sen.

Takakannesta jo ehkä selviää olennainen:

Ihana Islanti! Reykjavik, unelmieni kaupunki!

Radikaali päätös muuttaa Saksaan jatkamaan opintoja.

Kielitiedettä, suomea, ruotsia, islantia, saksaa. Parisuhde ja opiskelijan köyhyys. Pyrkimyksiä, pyristelyä ja realiteetteja. Ahdistusta ja absurdia huumoria. Työelämä, mikä ihme, ja miten.

”On huonoja päiviä ja on hyviä. Eilen oli huono ja tänään parempi. Tai hyvä, jos uskaltaa mennä niin pitkälle lausunnossaan.”

”Sain virallisen lapun, että kurssit ovat pulkassa. Piti mennä sellaisen yli-erkkikuraattorin ja sadanpäämiehen vastaanotolle tarkistuttamaan suorituslappusensa ja opintoviikkojen määrä.”

”Sivuhuomautus: neðanjarðarlest = metro islanniksi. Huom. heillä ei ole metroa, joten heidän ei tarvitse sanoa tätä usein.”  

Jatkan tässä päiväkirjalinjalla ja meno on rempseää tuttuun tapaan. Islannista kertyy hauskoja ja ihmeellisiä kokemuksia, ja kirjaan sijoittuvat kokonaisuudessan ne noin viisi vuotta, jotka asuin Saksassa. 

Aikuistumiseen kuuluu myös tietynlainen syvä psyykkinen reflektointi ja kysymys siitä, kuka oikeasti olen ja mitkä pelkoni tai opitut tapani ovat turhia ja vääriä, ja mitä voin tehdä kestävämmän mielenterveyden eteen. Tuleeko masennus muka tyhjästä? Ei. Oivallan jotain sen syistä.

Tämä kirja sulkee ympyrän. Tämä jälkeen olen kertonut ne kokemukset, jotka kaavailin kertovani viidessä kirjassa yhteensä. Tämän kirjan tapahtumien jälkeen tarina jatkuu kirjassa ”Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia”, jonka julkaisin vuonna 2020 ensimmäisenä kirjanani.

Kanteen uskalsin nyt toteuttaa sellaisen visuaalisen idean, jota olin kaavaillut jo siihen ensimmäiseen Hollanti-kirjaani. Mutta silloin olin ensi kertaa liikkeellä enkä ollut varma, kuinka pokkarin kannessa toteutuisi suoranaisen pieni piiperrys eli yksityiskohtainen piirroskuva. Sittemmin kokemus osoitti, että myös yksityiskohtaisia elementtejä voi hyvin käyttää.

Minulla oli jopa jo valmiina akvarelli- ja tussimaalaus ja siitä otetut koevalokuvat Hollanti-kirjaan, mutta päädyin sitten eri ratkaisuun. 

Ideana oli leikata paperista piirroksen muotoja myötäillen sellainen kiemurteleva S-muotoinen nauha, jonka pinnalla on kuvia kirjan tapahtumapaikoista: katuja, taloja, monen maan busseja, pyöräilijöitä, omenapuulaaksoja, kaniineja. Paperiliuskan laittaisin väripaperin päälle niin, että se on vähän koholla ja varjoefektistä näkyy kivasti, että se on tosiaan irrallinen paperi makaamassa toisen paperin päällä. Ihan nättiä. Ja piirrosliuskan väliköihin voisi sitten sijoittaa kirjan otsikon sanat.

Hollanti-kirjan kansipiirros, jota ei julkaistu.

Kansisuunnitelma-vaihtoehto.

Nyt tartuin pöytälaatikkoideaan uudestaan. Koska mutkitteleva paperinauha tekee kaksi täyskäännöstä, on käytettävissä kolme aluetta, joille piirtää. No, tässä uudessa kirjassa on kolme sisällöllistä jaksoa eli kolme maata. Niin piirsin ylimpään osioon seikkoja Islannista, keskimmäiseen Helsinkiä ja sen ajan yksityiskohtia, ja alimpaan Bonnin maisemia, Reinin, raatihuoneen, lautan ja muuta, minkä merkitys selviää kirjan yksittäisistä tapahtumista.

Kansipiirroksessa on mystisiä asioita, joiden tausta tosiaan selviää tekstistä. Kuten suuri islannin aksentillinen Y-kirjain.

Uuden kirjan kansipiirros syntyy.

Sain postissa mallikirjan tarkistettavaksi. Kaikki muu näyttää hyvältä ja on paikoillaan, mutta onhan siellä perhana se pakollinen virhekin, inhottava automaattisen tavutuksen erehdys. Harmitti kyllä, kivasti heti sivulla 1 sisällysluettelossa. Pitkä otsikko on jaettu väärästä kohdasta. Pyydän anteeksi.

Olenhan minä senkin tarkastanut ja minusta tuntuu, että korjasin sen jo kerran, mutta jotenkin se on luiskahtanut takaisin. Automaattinen tavutus tekee käsittämättömiä virheitä solkenaan ja ne pitää kaikki yksitellen muuttaa käsin. Juuri noita tavutuksia olen vääntänyt ihan joka sivulla niin tarkkaan kuntoon.

Mutta päätin, että en lataa uudestaan koko hiton sisältötiedostoa ja odota taas kahta-kolmea viikkoa mallikappaletta. Vaan tämän kanssa on elettävä. Tämä on nyt näin. Tässä kärsimättömyys voitti perfektionismin: halusin, että kirja on nyt valmis. 

Koska olen kuitenkin tarkka oikolukija, haluankin lukea vielä ihan rauhassa kirjan paperiversion ja haukkana huomata, puuttuuko sieltä jokunen kirjain jostain. Voi olla, että digitaalista tiedostoa tarkistaa kaksikymmentä kertaa, mutta silti jää huomaamatta jokin väärin kirjoitettu sana, koska aivot niin sukkelasti täydentävät sen sellaiseksi kuin sen pitäisi olla. Virheen huomaa vasta lopullisessa tuotteessa, kun on liian myöhäistä. Lohdutus on, että isojen kustantamojen huippusuosituissa kirjoissakin on aina muutama kirjoitusvirhe.

Alkuperäinen idea oli myös, että kaikki viisi kirjaa ovat saman kokoisia pokkareita ja niistä muodostuu jonkinlainen värisuora eli joka kirjalla on oma selkeä erilainen kansivärinsä. Vihreä selvästi puuttui, joten tämä on nyt vihreä.

Kirjani valmistetaan tarvepainatuksena Books on Demandilla Saksassa. Toimitus heidän suomenkielisestä verkkokaupastaan on mahdollista moniin maihin. Suomeen se pelaa melko nopeasti. Kirjan lähtöhinnan pitäisi olla siellä, alkuperäisellä valmistajalla, matalin, mutta päälle tulevat postilähetyksen kulut. Tässä blogisivun palkissa on pysyvät linkit Books on Demandin kauppaan kaikkiin kirjoihin. 

Suomessa asuville voi olla edullista tilata kirja Suomalaisen kirjakaupan myymälään haettavaksi. Ainakin aiemmin siihen ei silloin tullut erillisiä toimituskuluja päälle.

Tässä muutamia valmiita linkkejä verkkokauppoihin, joissa kirjaa myydään: 

Books on Demand -kirjakauppa

Suomalaisen kirjakaupan verkkotilaus

Adlibris

Booky

Akateemisen kirjakaupan verkkokauppa

Tietoja kaikista kirjoistani kirjailijasivulla www.liisarauhakoski.net

Lomanjämä

Pitää muistuttaa miestäni, etten minä tahallani kiusaa ja tee pussilakanan laittoa hankalaksi. En minä vain tajua heti, että pitäisi astua lähemmäs, roikottaa peittoa alempana, levittää eri lailla. ”En minä ole ilkeä! Olen vain tyhmä.”

Huom. hollantilaisissa pussilakanoissa ei ole niitä Pohjoismaiden käteviä käsiaukkoja yläkulmassa, mikä tekee operaatiosta vielä astetta haastavampaa. Ja miehelläni on valtava tuplakokoinen peitto + pussilakana yksin itsellään, ja sekin on aikamoinen laitos.

Kun palattiin Hollantiin, täällä oli edelleen 31 astetta. Mä en jaksa. Paahteessa ei voi muuta kuin bunkkeroitua sisälle suljettujen verhojen taakse, koska ulkona ei voi olla. Etupihassa ovat jotkut kukat kuihtuneet ruskeiksi kasoiksi ja pitäisi poistaa, mutta siellä on jatkuvasti helle niskassa.

Liiallinen kuumuus ei tosin sikäli haittaa, että ei nyt ihan heti teekään mieli lähteä retkeilemään. Vastahan tässä ajettiin lentokentältä kotiin niin että silmissä vilisi. Ei ole mitään pakkoa, voidaan lepäillä loput lomapäivät.

Ensimmäisenä aamuna levättiinkin eli nukuttiin pitkään ja sikeästi. Mieheni meni markettiin hakemaan leipiä ja leikkeleitä. Minä aloin pestä pyykkiä. Sitä olikin viisi koneellista. Käsittelin kaikki valokuvat tietokoneella. Kun vielä tehtiin pidempi ruokasuunnitelma ja käytiin vihanneskauppa, keksin, että haluan leipoa mokkapaloja. Pitäähän loman jämällä sentään tehdä jotain hauskaa kuten leipoa ja syödä.

Joku päivä kuitenkin istuin pihassa, kun ei muutakaan tehty. Siivosin etupihan ja silitin. Hetken oli nimittäin pilvistä, sitten taas alkoi aurinko paahtaa sinitaivaalta. Mutta puun varjossa kesti olla.

Torstaina halusin vihdoin liikkua ja nähdä jotain muuta kuin olohuoneen. Teki mieli käydä pitkästä aikaa nuuskimassa kirpparia keskustassa. Ja voisi käydä puutarhakaupassa ihan vaan katselemassa (kun he rakentavat arvatenkin jo joulukuusimaailmaa). Pyörällä. Mieheni tuli mukaan.

Kirpparin ihmeitä.

Eläinkaupassa kissanruohohylly oli ihan tyhjä. Puutarhakaupassa olikin yllättäen kissanruohoa pöydät täynnä ja vielä tarjouksessa. Kissat alkoivat heti näykkiä ruohoa innoissaan, kun laitoin ruukut ulkohäkkiin.

Etiketissä ruohon nimi oli innovatiivisesti ”miauwkauw” eli ”miau-pureskelu”. Sama saksaksi Miaukau.

Perjantainakin keksittiin tekemistä: kävimme erikoisolutkaupassa valitsemassa muutaman oluen varastoon. Halusin ajaa tämän keikan minun autollani, jotta se ei ihan ruostu paikoillaan kahta viikkoa. Kurvattiin pienteollisuusalueelle ja mieheni sanoi: ”bloody hell, unohdettiin se lahjakortti kotiin”. Totta. Ajoin takaisin ja sitten saatiin oluet.

Aloitin palapelin, jossa on erikoisen muotoiset palat, jännä kokeilla sekin. 

Ja halusin tehä linoleumista kärpässienileimasimen. Materiaaleja oli vielä kaapissa. Joku pakkomielle kaivertaa kärpässieni niin että laittaisin siihen valkoista akryyliväriä, ja sen voisi painaa tummille papereille. Oli hauskaa ja helppoa tehdä pikku taideprojekti. 

Tuli hyvä, ei-perfektionistinen sieni. Tekisi mieli painaa sitä johonkin t-paitaan tai vaatekappaleeseen, jos olisi joku sopiva tumma. Mutta se pitäisi varmaan laittaa jollain oikeilla tekstiiliväreillä, oletan.

Pihassa näin ihmeen. Vaikka toukokuussa istuttamani karviaispensaan taimi on kärsinyt paahteesta ja kuivuudesta ja on vähän surkea, näin, että siinähän roikkuu yksi marja. Tummanpunainen ja pieni, mutta marja kumminkin. 

Olihan se vähän pikkuinen olosuhteista johtuen, mutta oikean makuinen. Kirpeähkö, loogisesti. Jos olisi ollut koko kesän runsaasti vettä ja vähemmän saharamaista kuumuutta, siitä olisi tullut pulleampi ja makeampi.

Kun meiltä hajosi yksi punainen emalikattila ennen lomaa, etsimme kaikki Venrayn kaupat läpi, saisiko jonkun värillisen sen tilalle. Ei saa. Ei enää nykyään. Se punainen setti oli taannoin paikallisesti ostettu, mutta nykyään sallitut värit ovat musta ja teräs. Jopa koko Suomen katsoin sitten läpi, eikö ole vaikka jotain Finelin retro-Vegetaa uutena painoksena tai edes punaista tai mitään kuviota, mutta ei. Olisin oikeasti tuonut jopa kattilan matkalaukussa Suomesta saakka, jos olisi ollut värillinen tarjolla.

Vältimme siis nettiostelua oikeasti parhaamme mukaan. No, nettikaupasta löysin söpön kattilan ja se tulikin sitten Puolasta saakka ja on valmistettu Tshekissä. Kyllä tuo slaavilainen estetiikka välillä puhuttelee minua. Entisen itäblokin nostalgiakuvasto on osin samaa kuin suomalainen elämäntyyli 70-luvulla. Meillä oli ne idän vaikutteet.

No, kattila on ylisöpö pilkullinen ja vielä sellainen pyöreä tynnyrimuotoinen, ja yritin lukea tshekkiläistä tuotelappua. Jotain baabushkaa siinä pukkasi selvästi... ja käännösohjelma vahvisti, että se on sarjaa ”Isoäidin keittiö”. Todellakin. 

Se on minun estetiikkaani. Olihan minulla nostalginen emalimukikokelmakin jo nuorena. ”Grannycore”, mummocore, on nykyisille nuorillekin houkutteleva trendielämäntyyli: monista nuorista naisista on kiinnostavaa kasvattaa viherkasveja, kutoa sukkaa, nauttia teekupposesta rauhassa ja mennä aikaisin nukkumaan.

Lopulta sitten katsoin, että uusin romaanikäsikirjoitukseni on valmis. Annoin sille nimeksi ”Reykjavik Helsinki Bonn” keskeisten tapahtumapaikkojen mukaan. 

Laitoin kirjan liikkeelle. Alotin projektin. Valitsin julkaisupaketin. Sain ISBN:n. Totesin, että ladattava sisältöhän pitää olla pdf eikä pages. Tein pdf:n. Sitten kansikuva valitti, että on huono resoluutio. Väänsin sitä alusta ihan uudestaan isommassa alkuformaatissa. Sain toimeksiannon tehtyä. Väänsin koko kirjailijasivuni (www.liisarauhakoski.net) siihen suuntaan, että uusi kirja on mukana ja sillä on oma alasivu. 

Olen saanut mallikappaleen tarkastettavaksi ja kirja on ilmestymässä nettikauppoihin tilattavaksi nyt vähitellen ensi viikkojen kuluessa, ja e-kirja tulee noin kuukausi myöhemmin. Pokkarin saa tilattua nyt jo tästä linkistä: https://kirjakauppa.bod.fi/reykjavik-helsinki-bonn-liisa-rauhakoski-9789528098614

Kerron täällä piakkoin enemmän kirjan aiheistosta.

Että olihan siinä taas yhdelle lomalle ihan tarpeeksi.