torstai 27. huhtikuuta 2023

Alpakoita ja kevätkukkia

Tapahtui niinä päivinä, että unohdin ilmeisesti laittaa herätyskellon päälle, mutta heräsin silti onneksi ajoissa ja ehdin fysioterapeutille. Piti soida 8.41, havahduin muka-johonkin-ääneen 8.54, katsoin kelloa ja nousin.

Aika usein havahdun muka-johonkin-ääneen, mutta se voi yhtä hyvin olla omassa päässäni se ääni. Se voi tulla unimaailmasta, ja silti havahduttaa minut. Kukaan ei voi kelata taaksepäin aikaa ja tarkistaa, oliko sillä hetkellä ulkomaailmassa jokin oikea ääni, naapurin kolahdus tai vastaava. Minulla on korvatulpat, joten ihan pieniä en kuule.


Mutta hyvä, että jokin häiritsevä jymähdys tuli päähän tuolloin, niin ehdin ihan rauhassa syödä aamupalaa. Tämä olisi voinut päättyä täyskatastrofiin ja keskipäivään saakka nukkumiseen, olisin missannut fyssarit ja työt. Olen meinaan aika väsynyt ja tarvitsen paljon unta.



Tällä hetkellä on Kuninkaan päivä ja nautimme vapaasta pyhäpäivästä. Osa joutuu tosin töihin ja heitä varten ruokala oli valmistellut arvoisan menyyn.



Pääsiäisen aikaan voimme istua ekaa kertaa ulkona omassa pihassa kahvilla mieheni kanssa. Tipuilta loppui talviruokinta, putsasin siilot, pyyhin pöydät, lakaistiin, laitettiin pöydät taakse istumapaikoille, tuolit ja istuintyynyt ja aurinkovarjo asemiin. Aurinko paistoi. Puoli viideltä alkoi viilentyä.


Tässä tuhotaan mignon-munaa kahvin ohessa.

Piha on laitettu kesäkuntoon nyt myös kukin. Se oli vähän vitsi, että pääsiäismaanantaina lähtee puutarhakauppaan, koska koko Hollanti tunkee perinteisesti silloin huonekalukauppoihin, rautakauppoihin, pihakauppoihin ja autokauppoihin. Mutta ei meidän pikku Venrayssa nyt onneksi ole sellaista, ettei sekaan mahtuisi.




Oli niin lämmintä ja ekat pörriäiset pörisivät, että heti tuli idea, että tähän tarvittaisiin nyt ne kukatkin ruukkuihin.


Onnistui hyvin. Ihania jaloleinikkejä ranunculus oli isoja ja pieniä, pakko saada. Lemmikkejä etuovelle ruukkuun ja sitten kun ne ovat kukkineet loppuun, laitan juurakot varmasti maahan, koska minulla on ennen ollut lemmikkejä takapihassa, mutta ne ovat hiipuneet pois. Roikkuvaa pelakuuta amppeliin.






Iski flunssa. Kurkussa vihloi ja tuntui pientä lämpöilyä. Olosta tuli niin lepsu, etten mennyt töihin. Millä tätä kestää. Äh kun väsyttää. Junnaavia unia ja joka viides minuutti kumminkin niistämässä pitkin yötä. Nukuin jollain tyynyvuorella ja siinä menivät kakki ergonomiat pieleen, kun makasin niska rutussa, jottei räkä tuki röörejä kokonaan. Keuhkoissa muhi joku limaklöntti pelottavasti. Joka lihakseen ja niveleen sattui ja päätä jomotti ja kaikki hyödylliset jumpat olivat tauolla. Terveyshän tässä menee tässä survivalmoodissa.




Päätin kuitenkin parantua sopivasti niin, että pääsin mukaan alpakkafarmille ulkoilmaretkelle, joka oli sovittu jo joskus tammikuussa miehen siskon perheen kanssa.



Meillä oli piknik varattuna ja siellä niityllä sitten istuttiin ja saatiin eväskori. Alpakoille sai pahvimukissa ruokaa, sokerijuurikasmössöä, jota sai kädestä tarjoilla. 








Ohjeet käyttäytymiseen oli. Varovasti, ja lähesty edestäpäin, etteivät ne pelästy ja potki. Ovat hieman arkoja. 


”Alpakat sylkevät vain harvoin, ja eivät lähes koskaan ihmisiä päin”, sanoi kyltti. Paitsi että takanamme kuulimme porukasta outoja ääniä ja huudahduksen, että nyt se perhana sylki. Tekivät varmaan jotain väärin...


Söpöjähän ne olivat. Onneksi sääennuste parani viime hetkellä ja oli kuiva sää sen aikaa. Halusimme mennä huhtikuussa, jolloin alpakat on vielä pulleita ja karvaisia, koska toukokuussa ne kai keritään ja sitten ne ovat yhtäkkiä laihoja. Niiden kanssa voi tarhalta myös varata metsäkävelyretken.







lauantai 22. huhtikuuta 2023

Legendaarinen opastuskeikkani



Sainpa tässä eräänä päivänä yhteydenoton hollanninsuomalaisista piireistä, josko huhtikuussa voisin opastaa yhden museokäynnin suomalaisryhmälle. Kertoa vähän hollannista kääntäen ja toimia linkkinä suomen ja hollannin kielen välillä. Ja kun paikka on lähellä Nijmegeniä eli minua. 


Näyttää olevan mielenkiintoinen museo, arkiesineitä vanhoilta ajoilta. Hmmh joo. Sisältö kiinnostaa kyllä, vanhoja kauppoja ja motskareita ja radioita ja keittiövälineitä ja kaikkea.  Mutta siis aivan hirveää ottaa vastuu 50 ihmisen kommunikoinnista. Ja silti sanoin, että voisin tehdä sen.


Jokin minussa näkee siinä tilaisuuden kehittyä, kokeilla uutta, ehkä päästä omista rutiineista ulos. Vaikka se onkin hirveä haaste.


Museo soitti, että paras mennä tutustumaan etukäteen kunhan avaavat huhtikuun alussa. Nyt pelottaa, mutta ei se mitään.




No selvisi, mikä se on, valtava paikka traktorihalleineen. Nostalgian ja tekniikan museo Langenboomin kylässä keskellä maaseutua. Nettisivu: http://www.museumlangenboom.nl/


Kokoelman perustaja oli Langenboomin kyläsepän poika, joka alkoi maatalouskonebisnestensä ohessa kerätä ”vanhaa romua”. Erikoisia esineitä kertyi myös matkoilta kaikista maanosista. Lopulta harrastuskokoelma setvittiin ja laitettiin virallisesti näytille ja sitä varten rakennettiin halli. Yksityiskokoelmaa varten perustettiin säätiö.




Ideana ”vanhoissa rojuissa” oli säästää jälkipolville välineitä noin 50-60-luvulle saakka, siltä ajalta kun kaikki tehtiin lihasvoimalla ja esineet tehtiin kestämään koko eliniän. Kun vielä keksittiin ja kyhättiin itse apuvälineitä, ennen kuin tuotanto teollistui ja kaikkeen alettiin käyttää konetta. Ennen kuin massateollisuus alkoi tehdä yhä nopeammin hajoavia kapineita ja muovi ilmestyi markkinoille. Traktoreita on vain ajalta ennen hydrauliikkaa.


Ajatuksena oli säilyttää tieto tekemisen tavoista ja varhaisista keksinnöistä. Traktoreiden ohessa on runsaasti ihan kaikenlaista nähtävää, noin 70 eri ammatin esineistöä ja tavallisia talouden käyttöesineitä. Kokoelmiin on liitetty eri harrastajien keräilykokokelmia monelta alalta kuten sormustimia, silitysrautoja, munakuppeja, nukkeja, astiastoja, poliisin hattuja eri maista...



Kravateissa ja polvihousuissa pojat rakentavat...


Museo ei ole yleisesti avoinna, eli siellä ei saa kiertää itsekseen, vaan sisälle pääsee vain varaamalla ajan opastetulle ryhmäkierrokselle. Talvikuukaudet museo on kiinni. Silti siellä käy parhaina vuosina 6000 vierailijaa.


Viileää oli, halleissa kuulemma 17-18 astetta ja palelin. Parempi pitää takki päällä. 2 tuntia menee kevyesti ja kiidetään kokoelmien läpi: jos niitä jäisi nuuskimaan, menisi koko päivä.







Suunnitelmana on, että voin alkuun pitää kunnon intron sillaikaa kun matkailijoille annetaan kahvia. Ryhmä jaetaan sitten 4:ään ja minun pitää kierroksen aikana juosta ryhmältä toiselle - en tiedä miten sen improvisoin. Ja lopuksi vielä kysymyksiä baarin puolella.


Siellä on kokonainen koululuokka ja apteekki ja parturi-hammaslääkäri ja sepän, leipurin, palokunnan ja suutarin välineet, liikkuvia lelukaruselleja, ompelukoneita, pesukoneita, moottoreita, höyrykoneita, pienoismalllihöyrykoneita, emalia, hanoja, sähkökatkaisimia ym ym ym. Ja keskellä 200 traktoria. Uskomattoman iso. Entisillä kirkon penkeillä voi istua välillä.


Hauskoja juttuja kertoivat oppaat, yritän niistä välittää osan.






Tyypillinen lukutaulu, jolla opeteltiin koulussa tavuja ja vokaaleja.


Kahvimyllyt ja öljylamput ovat toki tuttuja suomalaisillekin. 




Jotkin asiat ovat tyypillisiä hollantilaisia. Puukenkien teko ja erikoiset puukengät tietysti. Erinäiset kaasulla toimivat liedet ja lämminvesivaraajat. Pitsiset valkoiset naisten pääkoristeet. Joku oli keksinyt erikseen valkokaalin viipalointilaitteen, jotta saa hapankaalin ainesta pienittyä vähän nopeammin veivaamalla leikkurissa puolikasta kaalinpäätä.


Maalaistaloissa on ollut niinkin hienoja vesipumppuja, joissa kaivovesi nousee suoraan keittiöön kiviseen pesualtaasen ja joissa saattaa olla jopa valittavissa vesiputken haara, joka vie viereiseen navettaan jotta voi pumpata vettä myös suoraan eläimille.



Valkokaalin suikalointilaite.

Kaasuhella, tämä on kyllä iloiselta 70-luvulta sanoisin.

Puimurin pienoismalli toimi alun perin oikeasti. Puimuria käytettiin jakohihnan kautta traktorin moottorilla ja siinä oli hienouksia kuten tavarahissi 80-kiloisille jyväsäkeille. Hollantilaisten puukengillä oli erityinen vaara liukastua jyvissä ja joutua syöttöaukkoon, minkä johdosta työturvallisuuslaki määräsi puimureihin kunnon kannen päälle. Oljista saatiin sitten uutta pehmeää täytettä patjaan.


Puimurin pienoismalli esittelyssä, tutustumiskierroksellani jolla oli hollantilainen vierailijaryhmä.

Parturi oli usein myös hammaslääkäri; kun kerran oli hyvä tuoli, siinä voi yhtä hyvin juottaa kipupotilaalle viinaa puudutukseksi ja vetää hampaan, tai harjoittaa suoneniskentää. Iilimatohoito oli myös tunnettu; sillä imettiin pahaa verta ja vatsavaivat saattoivat parantuakin, kun verijuotikas eritti verta ohentavaa ainetta.



Jo vuonna 1948 radiokauppias rakensi oman kokeellisen tv-vastaanottimen ja yritti sillä saada signaalia Philipsiltä Eindhovenista. Mutta välissä oli jonkinmoinen kukkula (olemme Alankomaiden eteläosissa), joka esti aaltojen vastaanottamisen. Pastorilta heltisi lupa kiivetä viereisen kylän korkeaan kirkontorniin ja siellä kirkon miehet ja puoli kylää voivat ihailla varhaista tv-kuvaa.


Itse kyhätty tv-kuvaputki vm. 1948.


Itämaisessa diskogramofonissa värivalo pyöri peililaattojen edessä levyn mukana.



Varhainen jääkaappi oli puinen kaappi, jonka ylälaatikkoon laskettiin jääklöntti ja alaosassa säilytettiin elintarvikkeita; puukuoren ja metallisisustan välissä on paksu kerros korkkia eristyksenä.


Varhainen jääkaappi.


Ompelukonemerkit Peugeot, Opel, Mercedes ja Lada hämmensivät.




Hollannin moottoritiepoliisi on aikoinaan ajanut Porschella. Tämä toimi väillä ralli- ja show-autonakin.



Seniorit osoittautuvat olevan lohjalaisia ja pitkällä bussmatkalla halki Hollannin ja Saksan. Olin keikasta hermostuneena ja peloissani, vaikka miten päin vääntäisi.


Kyllä se sujui, kaaos vain vähän häiritsi. Se, ettei voi hallita 54 ihmisen ryhmää niin että ehtisi puhua kaikki keskustelut loppuun, kun yhtaikaa moni nykii hihasta. Improvisointi koko ajan on vaikeaa hallita, että kaikkien tarpeet tulevat täytetyiksi heti kun on jotain.


Yhteistyö hollantilaisten oppaiden kanssa meni hyvin, he käyttivät minua juuri oikein hyväkseen kääntämään parit tarinat. Salissa pidin intron. Oli langaton mikrofoni ja ehkä vähän heikosti kuului ääni, niillä oli joku kattokajarisysteemi. Yritin puhua lujempaa.




Vaihtaminen kahden kielen välillä spontaanisti oli onneksi helppoa ja yhteistyö vanhan isännän kanssa myös oikein hyvää, sovimme käytännön jutut selkeästi. 


Porukalla oli selvästi paljon juteltavaa kokoelmista. Löytyi kaikkea tunnistettavaa ja kuulin kaikenlaisia omia muisteloita. Tuli hyviä kysymyksiä, joihin vastasin, valokuvakirjoja ostettiin, vieraskirjaan kirjoitettiin, ja poistuessa lurittivat vielä kiitos paljon -laulun, jota en itse tuntenut yhtään!