Matka osa 11 - viiltävä analyysi tanskan kielestä

Autolla Hollannista Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ja takaisin.

Matkapäiväkirja heinäkuulta.

Kalmarin jälkeen otimme maisemareittinä yhden pätkän maalaistietä moottoritien välissä. Puskan takaa alkoi tulla paikkakunnan kylttiä ”JUAN” ja olin että ”Juankoski here I come”? Mutta se oli Juanslycke. 

Sielläpäin lähes kaikkien kylien nimet loppuivat joko -ryd tai -lycke tai -måla. Tajusin, että se -ryd on varmaan samaa perua kuin Hollannin kaikki -rade ja -rooij ja -ray  -loppuiset kylät, joita on meidän seudullamme paljon. Niissä se tarkoittaa metsään asumusta varten raivattua aukiota. Skoonempana murrealuetta -rydistä tuli -röd, arvatenkin edelleen samaa sananjuurta.

Ja tämäkin vielä.

Myöhemmin tarvitsimme kahvitauon. Halusin tunnelmallisen kahvilan matkan varrelta JA toivoin saavani punschrullea. Googlasin spontaanisti mapsista Kristianstadin jonkun perinnepuiston jonkun puukartanon Wienercafén.

Tie vei outojen pienteollisuusalueiden kautta ja mieheni jo älähti, että mihin sitä ollaan menossa, mutta kehotin luottamaan reittiin. Ja olihan siellä lopulta idyllinen puisto vastassa. Oli ankkalampi ”kato täällä on chicken island”, ja naakat kävivät kylpemässä rantavedessä pörheinä ”kato chicken beach”. Eli oli kiva paikka.

Toinenkin toive toteutui: vitriinissä makasi meitä varten tasan 2 punschrullea. Elegantissa Wienercaféssa soi It’s raining men. Juttelin kesätyöntekijätytöiltä punschrullet ja kaffet ja mehut, ja kysyin vielä löytyykö mjölkiä kahviin kun ei näy, ja he kaivoivat sen kylmiölaatikosta, oli unohtunut laittaa esille kun he juuri avasivat kahviota. Osasin siis hitusen ruotsia. 

Vitriinin lapussa käytettiin punschrullesta perinteistä kansannimeä ”dammsugare”. Se on selvä, että leivos muistuttaa vanhan ajan putkimallista pölynimuria. Etsin googlen kuvahaulla, mikä vanha pölynimurimalli eniten muistuttaisi sitä. No on olemassa vihreä Electroluxin ruotsalainen imuri vuodelta 1937, joka näyttää aika lailla siltä.

Punschrulle eli dammsugare

Saavutimme Malmön ja sillan. 

Ja taasko saa tunkea pankkikorttia koneeseen.

Hei, Tanska!

Alun perin etsimme hotellia Roskildesta silloin kun varasimme kaikki etapit toukokuussa kotisohvalta käsin. Ei ollut. Ei yhtäkään hotellihuonetta löydettävissä koko Roskildesta. Kaikki täyteen varattuja. Tarkistin jo, ettei juuri silloin vain ole Roskilden rockfestarit, mutta ei ollut. 

Jouduin harhailemaan kartalla pitkälle maaseudulle, koska tässä kohdassa täytyisi kyllä jo lopettaa autolla ajaminen ja löytää joku majapaikka. Samalla kävi selväksi, että toukokuussa olikin korkea aika varata kaikki yöpymiset etukäteen, koska hyvin pian myytäisiin jo eioota todella monessa paikassa. Erityisesti Tanska oli silloin jo ongelmallinen maa vapaiden hotellihuoneiden suhteen.

Kävimme sitten Roskildessa vain katsomassa pikaisesti vanhaakaupunkia ja lounaskahvilassa syömässä. Se oli mukava, suosittu ja suuri ruokala. Siellä soi Abban What’s the name of the game. Tilaaminen tapahtui sovelluksella ja pöydän koodilla; onneksi tätä olemme harjoitelleet jo Hollannissa.

Lounaalla Roskildessa. Aika iso annos, puuh.

Olemme palanneet Tuborgin maahan. Limsakin tulee Tuborg-lasissa.

Sitten ajoimme majapaikkaan mahat niin täynnä, ettei oikeaa iltaruokaa edes tarvittaisi.

Pääskylän rauhaa Tanskassa. Kartanon edessä viljapellot ja valkomahaiset pääskyset hyönteisten perässä kirmaamassa. Räystäspääsky vai haarapääsky, sitä en koskaan osaa erottaa.

Uskomaton hotelli, eli ilmoittautuminen tapahtuu kylän krouvissa ja siitä ajetaan kilsa majoittumisrakennukseen pellolle. Matkailijat ovat paikalla kartanomaisessa rakennuksessa ypöyksin ja kulkevat saamillaan ovikoodeilla ovista. Vain aamiaisen ja siivouksen ajaksi paikalle saapuu henkilökuntaa. 

Otimme illalla aamiaishuoneessa kahviautomaatista hintaan kuuluvat kahvit ja siellä turisi myös belgialaisia.

Optimaalinen rauhoittumisen paikka. Täällä ei ole mitään. On hienoa saada chillata huoneessa, syödä evässipsejä ja kirjoitella juttuja muistiin.

Ihanan tilava kylppärikin. Kerrankin hyllystöä tarpeeksi.

Minulla on monta matkaeläintä mukana kemsupusseissa.

Seuraavana päivänä jatkoimme seuraavalle saarelle tapaamaan vanhaa ystävääni ja luokkakaveria, joka oli juuri liikkumassa Tanskan-loman jälkeen paluumatkalle kohti Ruotsia. Piknikkiä Nyborgin huvivenesatamassa. Ja siitä sitten turinoiden jälkeen kohti Bremeniä.

Eih, taasko saa maksaa. Store Bælt.

Mietin kielten eroja. Tanskasta en saa puhuttuna edelleenkään mitään selvää, vaikka voin lukea ja ymmärtää tanskaksi kokonaisen romaanin. 

Jos osaa saksaa, tanskan sanasto taas on tutumpaa kuin ruotsin sanasto. Ruotsin kielessä on erikoisuuksia, jotka pitää ulkoa opettelemalla tietää, muuten ei voi päätellä mitään muista germaanisista kielistä käsin. Ruotsissa on esimerkiksi hollantilaiselle tuntemattomat ”tvätt” ja ”tvål”. Tanskan puolella ne vaihtuvat germaanisesti tunnistettavampiin sanoihin ”vask” ja ”sæbe” (tai jotenkin noin suunnilleen). 

Ruotsin silmälasit, glasögon, on hauska käännettäessä, lasisilmät. Frukostin voi ymmärrettävällä tavalla kääntää hollanniksi ”vroege kost”, varhainen ravinto. Ruotsin våning on ääntämykseltään ihan sama kuin hollannin woning, mutta tarkottaa kerrosta eikä asuntoa.

Kun ajoimme Tanskan läpi ja katselin lukemattomia paikannimikylttejä, ja olin aamiaishuoneissa kuunnellut tanskaa, tein viiltävän loppuanalyysin tanskan kielestä. Minusta sen voisi tiivistää tällaisiin sanoihin: ”Bille, balle, bølle og Rasmussen”. Syvällinen analyysi päättyy tähän.

Siitä tuli mieleen, että telkkarissa oli taannoin hahmo Balle Ramstedt, joku ruotsia puhuva mutta ehkä tanskalaista esittävä viiksivallu, vahva epäilys että sekin oli Petelius. Niin oli: se oli Velipuolikuussa. Niin että tästä voit katsoa miten 80-luvun Suomessa pilkattiin ruotsalaisia / tanskalaisia huumoriveikkoja.

https://www.youtube.com/watch?v=y-eCWTntzmM

Matka osa 1 - kauhujen yö Tanskassa

Autolla Hollannista Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ja takaisin.

Paljon ei ollut musiikkia. Autossa emme kuunnelleet radiota, koska oli täysi keskittyminen ajon ilmiöihin. Oli monta kertaa Stauta Saksassa, pitkiä tietyömaita ja muuten vain ruuhkaista. Samalla tuli rankkasadekuuroja päälle ja Saksan kovan asfaltin pinnassa vesi suihkusi valkoisena niin ettei mitään nähnyt. Pian taas paistoi aurinko kirkkaasti ja piti ottaa aurinkolasit. Ja aikataulu oli uhkaamassa, lauttasatamaan ajoissa. 

Ajoin halki Ruhrin alueen ja pitkälti Bremeniä kohti, ja mieheni loput. Nopeasti vain vedettiin Brezeliä ja Snickersiä ja Apfelschorlea huoltoasemilta, ei ehditty syömään eikä myöskään löydetty sopivaa ruokaa silloin kun olisi ehkä ehtinyt, joten lopulta syötiin Tanskaan tultua Rødbyn kebab-pizzeriassa. Jossa väänsin tanskaa ja englantia sekaisin.

Tanska lähestyy.

Fehmarnin silta Saksassa.

Ainoat musiikit olivat se, että minulla soi päässä Level 42:n Lessons in love, ja se kun pizzeriassa pikkutyttö lauleskeli perheelleen Shakiran Waka wakaa (This time for Africa) pizzan ohessa. Saksan huoltoasemalla huomioni kiinnitti hiljaisuus: ei ollut taustaradiota päällä. Hollannissa on yleensä.

Tanska oli kuten muistimme: paljon keltaista maisemassa, viljapeltoja ja heinää. Kukkuloita, mutta ei korkeita.

Teillä näkyi turisteja: paljon saksalaisia ja tanskalaisia autoja, belgialaisia myös, jokunen suomalainen rekka ja 1 henkilöauto. Hollantilaisia oli ympärillämme lautalla heti ja koko ajan, ja motellissakin. Motelli oli vanha talo, mutta siistiksi siivottu.

Scandlines lastattiin Saksan Puttgardenissa, ulos tuli autojono ramppia pitkin, paljon saksalaisia asuntoautoja lomaltapaluussa. Laiva lähti ainakin 15 min aiemmin kuin aikataulun mukaan ja oli eri alus kuin varauslipussamme luki. Self-service oli nopea automaatti, joka sylki boarding cardin. 

Lauttasataman check-in.

On täälläkin jonkun verran tilaa autokannella.

Tanskan tulli ja poliisi oikein teki pistokokeita satamassa ja katsoi, kenet vinkkaavat läpi ja keneltä alkavat kysellä passia tai muuta. Aiemmin Saksan tulli penkoi yhdellä huoltoasemalla sveitsiläistä henkilöautoa.

Puttgarden-Rødby-lautat ovat symmetrisiä, kaksipäisiä, ohjattavissa molemmista päistä. Säästää kääntyilyn satamissa. Siksi kansikartassa voikin käyttää käsitteitä ”laivan eteläpääty” ja ”pohjoispääty”, koska ne pysyvät samana, ajoi se kumpaan suuntaan tahansa. 

Siellä oli jopa shop, josta ihmiset ostivat lavoja Carlsberg-tölkkejä, ja parfyymikaupassakin kävi väkeä. Usea kahvila ja ruokabaari oli. Ylin kansi jolle pääsi oli 6, ja autotkin olivat jo 4. kannella. 

Saksa huononee ja tanska paranee matkan edetessä. Joissain napeissa oli parempaa kieltä, ”Zum Öffnen drücken”.

Ulos pääsi sivuille, mutta ei keulaan/perään. Vähäsen se jopa heilui ja olin pettynyt itseeni, kuinka alkoi heikottaa heti 5 minuutin pienessä keinutusliikkeessä. Eli mitenköhän pärjään Siljalla?

Aamupalalla oli musiikkia. Tanskalaisia nykyartisteja tanskaksi, samaa poptyyliä kuin hollantilaiset nykyartistit. Sitten oli sellainen 80-kuvun kappale ja sellainen ääni, että sanoin: eikö tämä ole se bändi joka oli euroviisuissa? Oli se, Fyr og flamme, tunnistettavalla tyylillä ja uudella kappaleella. 

Omassa päässä soi Leevi and the Leavings: ”Olen kaivannut sinua Kyllikki, kun kohtalon tuulet kaarnalaivaa keinuttaa...” kun ajoin E4:sta Smoolannin metsissä.

Aamupala oli hyvä ja totesin, että Tanskassa ainakin asiat maistuvat selkeämmin ja ovat enemmän suolattuja kuin Hollannissa. Jo yksinkertaisen kebabpizzerian pizzan juusto on maukkaampaa Tanskassa kuin Hollannissa. Ja aamupalan tuotteet, jugurtti ja leipä ja juusto ja leikkeet ja voi, maistuivat minusta kaikki voimakkaammilta kuin kotipuolen ruuat.

Illalla/yöllä kävimme yönähtävyydessä. Eläintarha Krokodille Zoo oli yllättäen auki klo 22-00. Muutama muu turisti siellä oli vain, norjalaiset asuntoautolla ja tanskalaisia. Keskellä ei-mitään Eskilstrupissa eli 3 km meidän motellistamme. Ihan ihme, että miten niin täällä on oikea nähtävyys, mitäköhän tästä tulee vai onko tämä joku ihan amatööripaikka. No ei ollut, siellä pääsi yöllä kiertämään punaisen lampun kanssa (joka ei häiritse eläinten yönäköä) trooppisen kasvihuoneen ja etsimään terraarioista ja lammikoista krokotiilejä, alligaattoreita ja kaimaaneja. 

Niitä oli vaikka kuinka monta lajia, niillä oli omat betoniset tarhat joissa ne pääsivät veteen ja tukkien väliin, ja kasvit kasvoivat ja hyönteiset (torakat!) vilisivät kasvihuoneen kuumassa ilmastossa ylhäällä roikkuvissa köynnöskasveissa ja lattian sahanpuruilla. Muutama käärme oli terraarioissa myös. Sellaiset 3-4-metriset krokotiilit tuijottivat panssarilasin läpi suoraan kohti kun katsoin lampulla. Hengenvaarallisia eläimiä. Vähän horror. 

Ulkona kävi kylmä tuuli, onneksi oli tuulitakki. Kuu loisteli pilvenriekaleiden välistä. Ulkona oli tarhat puuleopardille, puumalle, jollekin näätäeläimelle, kilpikonnille ym. Ja lintuja, papukaijoja, seeprapeippoja olisi ollut mutta ne olivat yöllä pesässä nukkumassa. Puuma sirkutti yössä, se suorastaan lauloi kuin lintu kun se huuteli toisen tarhan toiselle puumalle korkealla äänellä. 

Selvisi, että siellä tehdään krokotiililajien säilyttämistyötä ja he ovat ihan eksperttejä alallaan. Hoitaja teki ruokintakierroksen ja kertoi tanskaksi siis loputtomasti joka eläimen luona, enkä todellakaan aio teeskennellä, että ymmärtäisin yhtäkään sanaa puhutusta tanskasta paitsi lainasanat, koska ei todellakaan, ei millään, saanut kiinni mitä hän kertoo. Tekstin ymmärtäminen taas ei ole ongelma.

Lopuksi seisoimme sisällä aulassa ja hoitaja otti pythonin terraariosta kaulalleen kiemurtelemaan, kukaan ei halunnut pidellä sitä. Pari torakkaa kipitti aulassakin ja jos hoitajat näkivät sellaisen lattialla, he astuivat päälle saappaalla ja liiskasivat sen. Ällöä. Kuulemma nämä trooppiset torakat ovat tarkoituksella siellä, koska tarhassa on myös kääpiöapinoita, jotka syövät niitä koko ajan. Ja nämä eivät kuulemma selviydy ulkona, jos sieltä joku karkaisikin. Hmmh. Ihmiset olivat hieman paranoidina niistä torakoista ja ravistelivat takkejaan ja lahkeitaan, koska ihan kuin joku ryömisi siellä... 

Lopuksi hoitaja haki nuoren kaimaanin käsiinsä. Jokainen kokeili, miten sillä on selässä panssari, paksut kovat suomut, mutta mahapuolella aivan ohut ja pehmeä iho.

Se oli jokseenkin surrealistinen kokemus, pimeässä myrkkykäärmeiden ja torakoiden välissä, hengenvaarallisten eläinten pelossa, keskellä yötä, keskellä aivan tyhjää maaseutua.