Kylppäriremontti Osa 1: Reikä seinän läpi, se on menoa nyt!

Kaksi viikkoa ennen: Ensin haisu ja sitten melu

Kylppäriremontti on alkanut. Tarkoitus on, että itse maalaamme kylpyhuoneen sisäkaton puulistat ja ikkunanpuitteet uusiksi, haluamallamme värillä, sitten kun remonttimiehet ovat hoitaneet osuutensa. Mieheni halusi poistaa vanhat maalit etukäteen. Parempi sössätä nyt kuin vasta sitten, kun sinne on juuri laitettu uudet siistit kaakelit ja lattiat. Rautakaupasta löytyi geelimäinen soppa, joka liuottaa lakat päältä ja ne voi helposti kaapia irti. Siinä sunnuntaiprojekti.

Siellä se muhii.

Ensin tuli haisu. ”It started with a stink”. Mukaillen 70-luvun herkkää laulua ”it started with a kiss”. Kiisseli haisi kamalalta, vaikkakin eri lailla kamalalta kuin oletin. Ei pistävän alkoholimaiselta liuottimelta, vaan makean yrjömäiseltä. Mutta lakat lähtivät hyvin.

Sitten tuli melu. Kadun yhdessä asunnossa, eri rivitalossa, alkoi sama kylpyhuoneremontti, joka meille on tulossa. Maanantaiaamuna klo 8.00 kuulin kadulta hurinaa, nosturiautomaista. Mieheni sanoi, että ne tuovat nyt pientä romulavaa naapuritalon viereen. Nosturissa roikkui kaksi lavaa päällekkäin yhteen jumittuneina. Vain alempi oli tarkoitus laskea puoli metriä alemmas kadulle. Kuski tuli ja otti valtavan lekan ja hakkasi sillä. Bum bum bum. ”Naapurit herää. Kaikki.” Sitten alempi lava irtosi ja putosi maahan, KLONGG.

Nyt siellä naapuritalossa piikataan irti vanhoja kaakeleita ja se jyrinä resonoi tänne saakka yli koko kadun.


Päivää ennen: Tyhjennys

Saamassamme aikataulussa lukee, että ensimmäiseksi tulevat purkumiehet ”Pascal ja Kristo” klo 7.30 ja pistävät kaiken matalaksi. Se kuulostaa kohtuullisen pelottavalta.



Tyhjensimme kylpyhuoneen. Pesukone raahattiin yläkerran työhuoneeseen, matot ja huonekalut makuuhuoneeseen, ja pyyhepinot ja joka päivä tarvittavat kosmetiikkatavarat alas olohuoneeseen. Tunkiollekin lensi jotain.

Yläkerran käytävällekin teimme varmuuden vuoksi remonttitilaa, joten siirsimme painavan lipaston makuuhuoneen puolelle. Makuuhuoneesta tuli hankalan ahdas.

Olohuoneen kirjoituspöytä.

Kohde alkaa olla tyhjä.

Suorastaan tekniikkamuseonostalginen lämpöpatterin painemittari.

Suunnitelmia ja aikatauluja.

1. päivä: Reikä seinässä – grande catastrofe?

Aamulla epäilin, tuleeko mitään remonttia ollenkaan, kun ketään ei kuulunut. Että jos osoitteet ovat sittenkin sekaisin rakennusfirmassa. Meidänkin aikataulussamme lukee välissä ihan muu osoite eri kadulta, jonka ovat jo myöntäneet olevan ”oho virhe”.

Jos ne ilmoittavatkin kohta, että ai sori, ei me tulla teille kuin kahden viikon päästä. Perkele. Me ollaan raahattu pesukone ja ihan kaikki pois, myös käytävältä, ja järjestelty, milloin käydään suihkussa missäkin. Että sopii tulla.

7.40 tuli ensimmäinen poika (firma Janssen) ja 7.50 toinen (firma Raedts). Saivat avaimen ja jätin mieheni hoitamaan ne ja puhumaan.

Juuri ekana päivänä oli Hollannin ennätyskylmä yö -8, ja sitten ne marssivat sisään ja jättävät ulko-oven auki ensi töikseen.

Lisäksi se, että välillä sähkö/lämmitys/vesi väännetään pois päältä työn ajaksi ja talo kylmenee sillä aikaa. Oliko tämä homma oikeasti ihan pakko tehdä tammikuussa!

Klo 12.30: ”Hupsista perhana.” Mies käy lounastauolla katsomassa ja löytää suuren reiän makuuhuoneen seinästä. Kaakeleita poistaessa on sisäseinä vähän lohjennut. Ja toisella puolella myös komerossa useita murtumia ja irti pudonneita paloja.

Et oo tosissas.

Komeron seinää.

Laittavat reiät kuulemma taas kuntoon, jossain vaiheessa. Ja kuulemma tällainen lohkeilu piikatessa on melko normaalia. Heppoiset sisäseinäharkot.

Lattiat on peitetty ”Ivana”, tai jos sellasen taidevarjon laskee mukaan, niin ”Iivana”-merkkisillä muovipaloilla. Niin että kuka on syy reikään? Iivana varmaan.

Kaakelit ovat todellakin radikaalisti poistuneet seinistä. Siltä osalta menestys. Patterikin on poissa ja talon lämmitys toimii silti, jee.

Otettiin aukosta suht humoristisia kuvia. On se aika dramaattisen näköistä, kun seinästä tulee käsi.

Kauhuleffa.

”Hyvin menee pojat, jatkakaa vaan.”

Se reikä seinässä oli niin hyvä strömssi, että laitoin siitä pari kuvaa Ei menny niinku Strömsössä -Facebook-ryhmään. Sain kommenteissa vaikka kuinka hyviä ehdotuksia, miten aukko voisi olla hyödyllinen. ”Jos loppuu vessapaperi kesken niin siitä voi ujompikin ojentaa.” ”Tai jos unohtui pyyhe, kun menee suihkuun.” ”Nythän tuohon voi kätevästi asentaa pisuaarin makuuhuoneen puolelle.” Niinpä, tai kusaista suoraan aukosta kylppäriin (jos on mies).

”Kahden viikon päästä teillä ei ole väliseinää ollenkaan.” Joo, koko yläkerran kokoinen kylppäri. ”Kätevä monitoimitila.” Vastasin, että ehkä vähemmän kiva silloin kun jompi kumpi istuu nurkassa pöntöllä. Toisaalta, jos tämä olisi alakerrassa, niin tilasta tulisi ”kylppäri-olohuone” ja se olisi ainakin omituinen sitten, kun tulee vieraita. ”Mutta siinähän voi mukavasti samalla keskustella vessakäynnin aikana.” Huomautin, että eikö muinaisessa Roomassa ollut vessarivistöjä, joissa koko kylä voi istua vierekkäin aukoilla turisemassa (tai ”turisemassa”). Joku sanoi, että Suomen kyläkouluissakin oli tällaisia yhteisvessoja.

Meinasin laittaa jonkun graffitin siihen valkoiseen läikkään, joka jää korjauksen jälkeen. Joku ehdotti söpösti, että maalaa siihen ruusu. Ehkä.

Oikeastaan olisi kyllä ihan tarpeeksi jälkiremontoitavaa jo itse kylppärissäkin. Ja makuuhuone on tungettu täyteen kylppäristä tyhjennettyä kamaa ja mööpeliä, ja nyt pitäisi sinnekin tehdä seinänkorjaustilaa jollain keinolla.

Kukkuu vaan.

Se sentään on hyvä, että reiskat peittivät heti muovilla raput kokonaan, ja Iivanalla eteisen ja yläkerran käytävän lattian. Ei tarvitse niiden materiaalien puolesta niin pelätä.

Otimme käyttöön japanilaisen ”vessatohvelit on erikseen” -tyylisen käytännön. Että kun ei halua sukilla mennä sinne työmaan puolelle ja levittää pölyä kaikkialle, niin laitetaan tohvelit jalkaan aina pölyalueelle siirryttäessä.

Yölläkin on nyt kavuttava alakerran vessaan, tohveleilla, jotka jätetään makuuhuoneen eteen.

Mutta aivan pienin haitta, täysin kestettävissä, on se, että hammaspesut ja tukanpesut tehdään keittiön pesualtaassa. On pyyhe ja välineet ja lämmin vesi, se on helppoa.



2. päivä: Sähkömies, seinämies, lattiakaivomies

Perjantaina mieheni oli kotona ja täällä kävivät vähän kaikki. Uusia kuparivesijohtoja asennettiin ja pistorasioille ja sähköjohdoille kaivettiin uraa.

Pelottavien masiinoiden kokoontumisajot.

Tää on jotenkin herkän taiteellinen kurvi.

Suihkun lattiakaivo on tarkoitus kaivaa esiin ja vaihtaa, ja lattiamies rytyytti betonia koko päivän puhisten eikä saanut sitä valmiiksi perjantaina ylitöistäkään huolimatta. Ensimmäinen myöhästyminen on tässä. Maanantaina 7.30 hänen on pakko tulla jatkamaan. Silloin piti jo seuraavan työvaiheen alkaa.

Kunhan ei kaiva aukkoa lattiasta läpi alakertaan! Tämä on aktiivisin huoleni tällä hetkellä. Strömssiryhmässä kuulin, että sitäkin tapahtuu jopa jo lattialaattoja piikatessa, eikä mitenkään harvoin.

Kaivaa Kiinaan asti?

Parannuksia on tiedossa kyllä. Mieheni ilmoitteli päivän aikana pieniä hyviä uutisia: että lavuaarin alla oleva viemäriputki upotetaan nyt seinään eikä sojota siinä altaan alla enää; mikä tekee helpoksi hankkia siihen mahdollisesti kaappi alle. Ja että lampun hollantilainen vanhanaikainen narukatkaisija korvataan tavallisella katkaisijalla. Ja että pesukoneen johdon käyttämä omituinen sähkötoosa seinässä korvataan tavallisella pistorasialla. Pesukoneen johto on pelkkä kuparilankanippu, joka oli kiinni siinä toosassa, joten meidän pitää askarrella pesukoneeseen oikea pistoke.

Pesualtaan poistoputki sisällä seinässä.

Tässä tehdään korkealle asennetusta narukatkaisijasta oikeaa tavallista ihmisen nappia vyötärön korkeudelle.

Viestejä perjantailta: ”Se lattiakaivo on vielä vaiheessa. Klo 14 tulee sähkömies.” ”Käytävällä makaa pelottava iso tärinäkone.” ”No nyt tulikin rappaaja-kaakelinlaittaja. Katsoo aukkoja seinissä.” ”Ruuhkaa. Nyt tuli vielä sähkömies. Ja se yks hakkaa ja kaivaa viemäriä esiin.” ”Annoin niille kahvia.” ”Hakkaavat ja kaivavat kaikki.”

Yleismies Janssen ja Sähkömies Van Gogh pakuillaan.

Tässä roikkui ennen remonttia minun kaulakorujani. Hyvä, että pelastin ne etukäteen pölyn tieltä.

Vinoa rakentamista!

Hollantilainen rakennustaide on välillä vähän kyseenalaista. Strömssiryhmän rakennusihmiset huomauttivat kuvasta, että tässähän on ollut kaakelit paiskattuna suoraan sisäseinään ilman vesieristyksiä. Jepu jee.

Saksalaiset rakennusmiehet vitsailevat, että Hollannissa suorat kulmat ovat aina vinossa. Löysimme jo 3 vinoa asiaa tästäkin remontista.

1) Pesukonenurkan sähköjohdot näkyivät koko ajan kulkeneen melko diagonaalisesti kohti lattiaa. Sen verran olen sähköasennuksen nyrkkisäännöistä kuullut, että linjat vedetään aina vaakasuoraan tai pystysuoraan, jo senkin takia, että seinään poraaja pystyy ennakoimaan, missä kohtaa ei osu kaapeliin. No ei Hollannissa. Summittaisen vinosti, ja kiemurrellen.

2) Uusi seinälampun paikasta uutta pistorasiaa kohti vedetty johto ei myöskään ole suorassa kulmassa. Laskee koko pituudeltaan alamäkeen ja kaartaa sitten luovasti hassussa kaaressa suunnilleen alas. Eihän tästä apinakaan tiedä enää jälkikäteen lamppua kiinnittäessä, missä sitä sähköä on ja missä ei.

Otettiin siitä varoitukseksi kuva.

3) Ja lattiamieskin meinasi jo alkaa vinoilla. Mieheni kuuli hänen mutisevan ”mä luovutan ja vedän tän viemäriputken tästä poikittain” ja sai sitten läksytyksen, että teepäs se työ ihan niin suoraan kuin määräyksissä sanotaan.


3. ja 4. päivä: Schönox ja Mosa seisovat Iivanalla eteisessä

Viikonloppu. Työmaa lepää. Erikoisia materiaaleja on pinottu eteiseen. Työmiehet huomasivat perjantaina, että jatkuva sadekeli tulee ja ei ole hyvä sementtisäkkien seistä lavalla jalkakäytävällä talon edessä. Pinosivat kaikki laatat eteiseen ja yläkertaan, säkkejä eteisen nurkkiin, ja jonkun kemiakanisterin jättivät yläkertaan.

Ahaa, laatat ovat Mosaa eli maastrichtilaista merkkiä Maastrichtin kuuluisasta keramiikkateollisuudesta. Maastricht on historiallinen kaakelikaupunki, siellä on esimerkiksi katu nimeltä Avenue Ceramique, vanhoja keramiikkatehdastiloja ja vieläkin toimivia tehtaita. Posliinitehtaassa siellä tehtiin Sphinx-vessanpönttöjä vuoteen 2008 saakka.

Sementtikin on näköjään Maastrichtin ENCI-tehtailta. Mörttelit sun muut hakevat Saksan puolelta Straelenista kuulemma. Säkissä lukee ”Schönox”, no sillä tulee kaunista vai (schön = saksaksi kaunis)? Naurattaa. Kuka tonkin nimen keksi.

Vaikka reikä otettiin huumorilla, niin muutama asia alkaa pänniä. Kukaan ei sano, milloin ne seinien aukot korjataan, mutta sen verran oli sanottu, että tarttis tehdä tilaa varastohuoneessa sitä varten. Joten siinä meni lauantai ruuvatessa varastosta ihan koko hyllykkösysteemi irti seinästä ja tyhjentäessä isoja kamoja – matkalaukut, silityslaudat, pihatuolien tyynyt – jotka eivät mahdu oikein mihinkään nyt.

Ja sitten hiki päässä raahaat ja ruuvaat, suihkuremontin takia, etkä saa mennä suihkuun sen jälkeen, koska suihkua ei ole.

Suihkussa käynti miehen siskon luona toisella puolella paikkakuntaa on 40 minuutin keikka.

Se tunkeminen ja mahtuminen tässä ekstravahingossa kyrsii eniten. Meillä on katsos takahuone ja muutenkin ahdas makuuhuone jo täynnä pesukonetta ja tavaroita, ja nyt sinne piti tunkea vielä varastotavarat sekä tehdä tilaa makuuhuoneen vaurioituneen seinän viereen. Siirtelen niitä kylppäristä tulleita hyllykköjä en-enää-tiedä-minne, kun ne muutenkin tungettiin makuuhuoneeseen sellaisella periaatteella, että siellä ei mahdu enää kääntymään ja pitää luikahtaa sivuttain pinojen välistä.

Sitä ahtautta kiristetään kuin peukaloruuvia aina enemmän, koska nyt onkin kyse neljästä eikä enää vain kahdesta tilasta, jotka pitää tyhjentää; se rassaa hermoja.

Pölyä on laskeutunut makuuhuoneeseenkin aimo kerros. Siivosin siellä rätti kädessä. Se varmaan pölähti sinne siitä alkaen, kun aukko syntyi ja ennen kuin tukittiin se froteepyyhkeellä. Kun yritin vähän harjata rappusia, siitä nousi sellaista sementtipilveä nenään, että alkoi henkeä ahdistaa heti.

Tämän työmaan lonkerot ulottuvat epämiellyttävän pitkälle koko talouteen.


Tulevaisuus: Venttaas vielä vessaa

Kunhan lattiakaivomies saa lattiakaivon kuntoon, saatetaan olla jo voiton puolella. Siitä alkaa uuden luominen. Uusi lattia. Siistiä laatoitustyötä. Uusi pesuallas ja hana, pönttö ja suihku.

Mutta... siinä vaiheessa, kun ei olla vielä saatu palautettua tavaroita kylpyhuoneeseen, alkaa alakerran vessan romutus. Vessa pitää tyhjentää kokonaan ensi viikonloppuna. Lisää laatikollisia tavaraa. Olohuoneessakin on jo nyt aika ällöttävän sekava pino kaikista huoneista tullutta koriste- ja käyttöesinettä. Kohta olohuone on ihan täynnä ja joka tila menettää toimintakykyään näin yhä enemmän.

Ja selvää on, että kun hommat on tehty, saa suursiivota ihan koko talouden sementtipölystä.

Etukäteen tämä remontti ei innostanut minua yhtään, ja täytyy sanoa, että todellisuus osoittautuukin melko rasittavaksi.

Lohdutukseksi leivoin meille banaanikakun. ”Onneksi keittiö toimii.”

Suomi-tietoutta jakamassa maailmalla

Välillä töissä saa vaikka kuulla saksalaisen käsityksen suomalaisista pienpanimo-oluista: ”Niissä on varmana etiketissä joku sellanen kilometrin pituinen suomalainen sana!”

Joku oli tuonut Ikeasta keksejä meille kaikille. Ilahduin ja selvensin, että Ikean ruokakaupassa on välillä suomalaisiakin tuotteita välissä. Kuten sillit soosissa. (Ei, ne palat lasitölkissä eivät ole sama kuin ruotsalaisten haiseva surströmming. Mutta joidenkin täkäläisten mielestä sinappisilli on ihan yhtä kamala asia.) Ja että moni ruokakulttuurin osa onkin kyllä ihan identtinen Suomen ja Ruotsin välillä.

Ikea ja muut Ruotsi-promoottorit ovat lanseeranneet köttbullar-sanan niin laajalti Saksan medioihin, että moni tavallinen saksalainen tuntee sen ja moni osaa lausuakin sen oikein ruotsalaisittain, eikä tavallisella k:lla. Minä sain sitten selvittää tiedusteluihin, että kyllä Suomessakin tunnetaan nämä, mutta ei, niiden nimi ei meillä ole köttbullar, vaan ”lihapullat”. Sitä ihmeteltiin ja toisteltiin.

Kävin yhden pikaisen työkurssin. Siellä parini oli aika kärkäs antamaan palautetta, jota pitikin tosin antaa. Hollantilainen, joka uskaltaa kiritisoida – niitähän on kuulemma paljon. Uuh. Mutta se on sen luonne. En voi panna pahakseni.

Usein tarkkanäköiset, Hollannissa asuvat tai asuneet suomalaiset toteavat, että ”hollantilaiset ovat suorapuheisia”. Niin kai sitten. En osaa niin analysoida, koska en näin monen vuoden jälkeen oikein näe ulkopuolelta enkä tunnista eroja Suomeen selvästi, mutta eipä tuota voi kiistäkään. Aika tutulta tuntuu. Ei täällä välttämättä kaarrella. Sen näkee tietysti vielä selvemmin joku, joka on asunut monessa eri kulttuurissa; niissäkin, joissa juuri hyssytellään ja peitellään totuudet kohteliaisuuksiin.

Kurssilla ilmeni, että kriittinen luonne on samalla myös se henkilö, joka uskaltaa heti alkuun paukauttaa: ”Saaks kysyä, mistä sun erikoinen nimi tulee? Mistä maasta sä olet?” Minusta on helpottavaa, kun kysytään suoraan. Yhdeksän kymmenestä ei kysy. Näköjään kuuluu sellaisen luonteen ominaisuuksiin, joka uskaltaa avata suunsa ja tiedustella, että voi olla samalla sellainen kuuluisa kriittinen, joka uskaltaa ilmaista negatiiviset asiat.

Muistin samalta nuorelta mieheltä myöhemmin vaikka kuinka monta epäileväistä kommenttia jo kurssin alusta. Hän on todellakin vain sellaista tyyppiä, jolla on mielipide ja joka sanoo sen ääneen. Ei todellakaan kannata ottaa nokkiinsa kaikista niistä lausunnoista. Nämä henkilöt voivat kritisoida aiheettakin asiaa, joka on minun tai muiden mielestä ihan hyvin.

Se on näkökulmakysymys. Jos etsii, niin aina voi jonkun huomauttamisen löytää. Jos on meinaan oppinut, että huomauttaminen, skeptisyys ja oikeutusten kysely on arvokasta ja toivottavaa. Mutta ei se tarkoita lopullista totuutta. Joku voi olla myös hieman ylikriittinen.

Ahaa, alan oppia tajuamaan ihmisten luonteita.

Muutoin olin kursseilla vaihteeksi vähän sellainen sankari, jolle tuntemattomat olivat, että ”oho vau Suomesta, oho osaat noin paljon kieliä”. Kiinnostusta ja ansaitsematonta ihailua. Olin parrasvaloissa hetken tarpeekseni.

Iltapäivän kurssin vetäjä, aasialaisen näköinen hollantilainen, vastasi suomalaisuuteeni heti, että ”ahaa, Suomi, hei mä osaan yhden sanan: kiitos!” Sitten hän nauroi nolona, että Netflixiä tässä on vaan vähän tullut katsottua. Niin, siellähän menee jo useita suomalaisia rikossarjoja nykyään, Sorjosesta se alkoi, sitten tuli Karppi ja ties mitä vielä. Suomi on menossa maailmankartalle.

Jouduin äskettäin vielä yllättäen uudestaan huomion keskipisteeksi. Siis jumalialauta, olen ollut tuolla käpäsellä toimistolla töissä 10 vuotta. Pomo järjesti juhlat. Sain virallisen sertifikaattini ja lahjakortin, ja osasto oli designannut hienon kortin, tosi kiva. Mohammed oli vääntänyt jostain lähteestä käsiinsä suomalaisen käännöksen ja tavannut korttiin vaikka kuinka monta lausetta suomeksi, hyvin suloista.

Viimeksi sain valistaa ”kahviputkimiestä” Suomen asioista. Kahviautomaattien putsaaja alkoi kysellä, tunnetaanko ”kuuma kaakao” myös Suomessa, kun se on Hollannissa niin perinteistyypillinen juoma, jota kuuluu talvella kitata aina ulkoilun tai luisteluretken jälkeen. No kyllä se sinällään tunnetaan talvijuomana Suomessakin. Mutta lapsille on kautta vuosikymmenet tarjottu ennen kaikkea kuumaa punaista mehua; se oli standardi minulle 70-luvulla hiihtomajalla. Selvitin kaikki punaiseen mehuun mahdollisesti kuuluvat marjat, puolukat ja punaherukat, ja skandinavisen glögin, joka on makeampaa ja enemmän mehulta maistuvaa kuin Saksan hapan punaviinipohjainen glühwein.

Kahvimies esitti viikon humoristisimman kysymyksen (jonka käänsin mielessäni jostain syystä turkulaisittain): ”Ei suinkka siel alkoholii juoda?” Siis Suomessa. Yritin olla lysähtämättä lattialle makaamaan naurusta kieriskellen. Kokosin itseni, että no kyllä, jotkut vähän liikaakin. ”Mutta kallista se on?” No tämän tietää kyllä ihan jokainen, Pohjoismaiden pelottavat viinan hinnat.

Selvisi, että kahvimiehen veli on parin viikon päästä menossa matkalle Lappiin. Että onko lunta ja kylmä. No kyllä varmasti on, nyt on paras aika oikealle talvelle. ”Laitetaanko siellä vaseliinivoidetta naamaan pakkasella?” Hyvä kysymys; 70-luvulla laitettiin, mutta sen jälkeen sanottiin, että ei kannatakaan, koska se voi olla jopa pahempi vaihtoehto paleltumien kannalta kuin ilman. Nykyään sitä ei suositella.

Neuvoin menemään saunaan ja sieltä tietysti avantoon. ”Täh, niinkö siellä tehdään!” -”Joo, sahataan reikä järveen ja siihen tikkaat. Lipokkaat jalkaan ettei jalat jäädy hankeen kiinni matkalla.” Toivovat näkevänsä revontulia. Toivottavasti onnistaa.

Kuvia jäisestä Hollannista

Kova yöpakkanen, yö toisensa perään, alkoi jäädyttää vesistöjä. Oli kerrankin miellyttävä, kunnon suomalainen kuiva, tyyni pakkasilma, joten lähdin sunnuntaikävelylle ulkoiluttamaan kameraa. Strategisesti auringonlaskun aikaan eli noin puoli viideltä-viideltä. Jos löytyisi pari kaunista väriä taivaalta; niitä, joita ihailen aina auringon noustessa autosta käsin, mutten pysähdy kuvaamaan.

Muualla Hollannissa jo alettiin kaivaa matkaluistimia esiin ja ilakoida jäätyneillä lammilla, ojilla ja tulvaniityillä. Mutta missä meidän vesistöt? Tämä on Hollannin kuivaa itäosaa, jossa ollaan jopa merenpinnan yläpuolella, eikä meiltä löydy kanavia. Muistin viereisen asuinalueen teko-ojan, joka on siihen arkkitehtonisesti pykätty modernien rivitalorivien väliin viivasuorana. Bingo! Jäätä löytyi.

”koittaa kepillä jäätä”

Kun näin nämä valkoiset viivat, tuli sellainen tuntu, että tässä on kävellyt joku päällä, naksuvalla ja murtuvalla jääkannella. No tuossa näkyy tuollainen mulauksen jälkikin, ohuempi aukko.

Syylliset ilmoittautuivat samantien. Kaksi poikaa sillalla kysyi, kuvailenko täällä usein ja otinko kuvan myös jään raidoista. Kyllä vaan. ”Me tehtiin ne.” -”Se varmaan napsahteli vielä aikalailla.” -”Joo. Mä mulasin. Kato, kenkä ja lahje märkä, hehe”, sanoi nuorempi pojista. -”Onneksi tässä ei ole kovin syvää, niin pääsee varmasti ylös vedestä. Mutta toi kuivuu kyllä vasta sisällä lämpimässä, sulla on varmaan vähän ikävän kylmä jalka nyt.”

Pojat halusivat ehdottomasti päästä kuvaani, vaikka olivat niin nuoria, etteivät ole vielä kännykkäiässä enkä heille kuvaa voi välittää somen kautta.

Jatkoin matkaa mielisairaalalle päin. Siihen kuuluu monta rakennusta, tuetun asumisen yksikköjä ja suuri puistoalue, jota nimenomaan tarjotaan semi-julkisena tilana kaikkien käyttöön. Siitä saa kuka vain kulkea läpi, ja jos rullaluistelen siellä kesällä, minua tervehditään ystävällisesti. Ei ole mitään ”yksityisalue” tai ”asiaton oleskelu kielletty” -kylttejä, vaan halutaan, että yhteiskunta on lähellä tätä melko suurta psykiatrista laitosta.

Paikallislehdissä oli kerrottu, kuinka puistoon oli viime kesänä rakennettu uusi ”elämyspuutarha” polkuineen ja erilaisine rakennelmineen. Löysin sen nurkalta hienon pikku kappelin, joka oli suloisen vinosti ja satutalon näköisesti tiilistä ja keramiikkatöistä käsin kyhätty.

Taidepuu ilahduttaa.

Koristeluun oli moni asukas osallistunut keramiikkatyöpajassa selvästikin. Sisällä oli oikein alttarimainen syvennys, suitsukkeita ja tuikkuja sytytettäväksi.

Naakat asettuivat yöpuulle

...ja lähtivät taas.

Kuu nousi.

Pihassa tiput söivät viime päivien pakkasilla hyvin.

Tunnelmalliset kyyhkyt.

Mä lähren ny.

Tintti käyttää siiloa.

Sitten tuli lumipyry. Lunta tuli yhdessä iltapäivässä yhtä soittoa 5 cm. Ja tällä kertaa se jäi maahan. Liikenne hidastui sohjossa ja tiet ruuhkaantuivat. Ruuhkakartta alkoi näyttää 2300 km verran moottoritien sumia koko Hollannissa yhteenlaskettuna. 

Räntää naamaan. Oho, se jää oikeasti maahan. Ja ruuhkakartta punastuu.

Tärkeimmille kaduille levitettiin paljon suolaa, kuten täällä tapana on, mutta tuntui, että siitä aiheutuva sulava sössö oli pahempi ja liukkaampi vaihtoehto kuin siististi tien pintaan tamppautuva lumi olisi ollut.

Olin iloinen, kun pääsin moottoritien jonossa turvallisesti ja hitaasti kotiin saakka ilman onnettomuuksia. Matkaan meni tunti tavallisen 22 minuutin sijaan.

Aika harvoin meidän kylätie näyttää näin suomalaiselta lumipinnalta.

Lumipallon heitto -muki sopi kerrankin ympäristöönsä. Oli nuoska.

Tiput jatkoivat syömistä. Ja turkinkyyhkyt kukkotappelujaan. 

Kun vesikippo alkoi näyttää pelkältä hangelta, jota linnut nyppivät, vaihdoin siihen oikeaa vettä. 

Kissa kävi uhkailemassa pihassa, ja harakat päivystivät ja räksyttivät sille.

Harakat rakentavat jo pesää puuhun. Räkätystä ja mekkalointia riittää, jopa keskellä yötä.

Lumi jää maahan ainakin pariksi päiväksi. Jollain tapaa ilahduttaa, että vuodenajat ovat vielä olemassa eivätkä kaikki talvet ole sulaneet pelkäksi sateeksi täälläkään.