perjantai 11. tammikuuta 2019

Silmälääkärillä Hollannissa

Mitä tapahtuu, kun joutuu Hollannissa silmälääkäriin? No nyt tiedän.

Suomessa nuorena kävin silloin tällöin silmälääkärissä. Kun piti tutkia, pystyisinkö käyttämään piilolinssejä. Tai tarkistaa likinäköisyys ja hajataitteisuus. Mitata silmänpaine. Muistan, että joku muovisauva siinä kävi silmämunan pinnassa ja että se pelotti teoreettisesti. Ja muistan, että pupilleja laajentavien tippojen jälkeen päivänvalo ulkona häikäisi.



Hollannissa optikko mittaa näkökyvyn ja jopa silmänpaineen, käyttämällä ilmaa puhaltavaa aparaattia. Ei sen tulosten pitäisi täyttä humpuukia olla, vaikka tiedetäänkin, että lääkärin kunnollisemmalla mittarilla tulokset voivat olla vähän matalampia kuin optikolla. Optikon on tarkoitus tehdä esiseulontaa ja lähettää asiakas silmälääkärille, jos huomaa jotain omituista.

Minulla huomattiin. Silmänpaineet olivat nousussa, ja jokaisella uudella mittauksella yhä korkeammat, jo 25. Omalääkärin kautta lähete silmälääkäriin.

Siis sairaalan pakeille. Jos Hollannissa joutuu erikoislääkärille, kyseessä on järjestään poliklinikka eli paikallinen sairaala.

Onneksi meillä sentään on (vielä toistaiseksi) paikallinen sairaala. Paikallisella sairaalalla on usein joku omituinen pseudolatinalainen nimi. Kuten tämä: VieCuri. Tai englantilainen: Boxmeerin kunnan sairaalakompleksille päätettin pari vuotta sitten antaa remontin jälkeen uudeksi nimeksi ”Health Campus Boxmeer”. Kansalaiset: ”Ihan tyhmää. Millä mun 90-vuotias vaari osaa lausua, että sen pitää mennä mihin-hiton-Health-Campukseen? Josta ei edes tajua, mikä se on?” Samaa mieltä.

Omalääkäri: ”Sähän tiedät, että silmälääkäreille on melkoiset jonot.” (Ai jaa, no en tiedä.) ”Soita sinne ajanvarausnumeroon heti tänään.” Näin tehden sain ajan vajaan kolmen kuukauden päähän. No, on sitä pahempaakin jonoa nähty maailmalla.

Sairaalasta luvattiin tällaisesta käynnistä perään lasku, arviolta jotain 150 ja 300 euron väliltä. Omasta taskusta. Erikoislääkärit maksetaan omavastuuosuudesta, kunnes on riehunut vuoden aikana 385 euron arvosta niin, että alkaa saada vakuutuksesta korvauksen.

Antoivat sentään kokonaisen vapaan sairauspäivän töistä. Tai siis ostin sen sillä argumentilla, että sairaalan ohjeessa lukee: tule kuskin kanssa silmäpolille, sillä silmätippojen jälkeen et saa itse ajaa autoa.

Paikallinen sairaalarakennus on vanha ja rapistunut. Mutta henkilökunta ei. Ja laitteet ovat hyvin modernit, se selvisi tälläkin käynnillä.

Sitä pelkää niitä mittauksia ja miten ne aikovat ronkkia silmää, ja samalla saa katsella käytävällä painajaismaisia piirroksia suurennetuista silmämunista.



Lopulta löysin itseni tilanteesta, jossa silmälääkäri pitää kourassaan muovista tennispallon kokoista halkaistua silmämunaa ja selittää, miten nesteet kiertävät tai sitten ei ja painetta syntyy.

Mutta ensin olin vähän välinpitämättömällä assistenttirouvalla, joka skannasi silmät. Kuvia ilmestyi tietokoneen näytölle, kun tuijotin sinistä valoa pimeässä huoneessa. Sinisen valon vieressä värähteli näkökentässäni mustalla pohjalla silmämunan muotoinen terävä punainen ääriviiva. Jännä. Ovatpa keksineet hienoja laitteita sitten 80-luvun.

Sitten olin ystävällisellä teknisellä assistentilla. Nainen kyseli taustat, katsoi optikon paperit, laittoi puudutustipat ja keltaväritipat ja mittasi silmänpaineet tökkimällä sinistä valorinkulaa loistavalla putkella suoraan silmään edestäpäin (”meillä on tämä maailmanmarkkinoiden luotettavin Goldmannin tonometri”). Sitten hän mittasi sarveiskalvon paksuuden vetelemällä muovisauvalla myöskin pitkin silmän pintaa kivasti. Miten senkin kestin, en tiedä vieläkään.

Tipat kirvelivät, mutta ei niistä antureista onneksi tuntunut oikein mitään.

Silmänpaine oli enää 16 tällä virallisella mittauksella. Mikä oli hyvä. Mutta kuten kaikki toistivat, ”pelkkä silmänpaine ei kerro koko totuutta”, vaan pitää tarkistaa, mitä silmän sisällä tapahtuu ja mikä on tilanne.

Ja ylipäätään lääkäreiden suositus on, että yli nelikymppisen kannattaisi käydä silmien yleisessä terveystarkastuksessa joskus. Ihan hyvä, että kaikki katsotaan, kun minulla on kuitenkin kaikenlaisia multivammoja ja erikoisuuksia silmissä. Kamalasti niitä leijuvia harmaita pölyhuituloitakin, lasiaisen tiivistymiä, joiden nimen opettelin erikseen etukäteen hollanniksi: ”glasvochttroebelingen”.


Lopuksi sain pupilleja avaavat tipat ja pääsin itse lääkärille, joka oli rento ja ystävällinen. Jo Saksassa alkoi se perinne, että jokainen lääkäri ja hammaslääkäri, jolla käyn, tietää ja kertoo jotain Suomesta, on ollut siellä lomalla asuntoautolla, syönyt karjalanpiirakoita tai telttaillut metsässä.

Niin tämäkin. Silmälääkäri muisteli ”Karhu”-sanaa talviurheiluvälineistä. –”Se tarkoittaa karhua.” –”Ai niin, niissä kengissähän olikin karhun kuva.” –”No just siks.” –”Ja hyviä murtomaasuksia ne tekee.”

Skannatuista kuvista näkyi näköhermon nysty ja oli jees. Jostain syystä lääkäri kuvitteli, että ”tiedän jotain biologiasta” ja selitti latinalaisin termein pitäen avattua muovista silmäpalloa kädessään. Aksonit olivat hyvät. Ne ovat hermosäikeitä.

”Tohtori, silmässäni on päärynä.” Vasemmassa silmässä oli näköhermon kimpun vieressä joku kuuluisa ”päärynänmuotoinen muodostelma”, joka on tunnettu ilmiö silmälääkäreiden keskuudessa eikä haittaa. Se näkyi valkoisena pitkulaisena läikkänä, kaarena pitkin hermopyörylän reunaa. ”Myeliinitupellisia hermosoluja papillan ympärillä”, löytyi netistä, ehkä se. Kuulemma ”mielenkiintoinen poikkeama”, muttei terveydelle eikä näkökyvylle merkityksellinen.

Netin "mielenkiintoisia löydöksiä"; näytti siltä kuin tuossa vasemmalla, mutta päärynäni oli eri paikassa.

Lääkäri häikäisi kamalan kirkkaalla valolla silmiin. Sen jälkeen näin pelkkää turkoosia pimeässä huoneessa. Silmänpohjat olivat jees.

Kolmen vuoden päästä haluaisivat tehdä uudestaan samat testit ja verrata skannerikuvat.

Kotimatkalla kaipasinkin jo aurinkolaseja, jotka olin ottanut mukaan häikäisyefektiä varten. Näkyi sumuisesti monta tuntia pupillitippojen jälkeen. Muistin, että se olisi enemmän häikäisyä kuin huonosti näkymistä, mutta se onkin toisin päin. Rasittavan huonosti näkyi. Ei olisi tosiaankaan kannattanut lähteä ajamaan autolla töihin näillä silmillä.

Mutta kiitos, onpahan tsekattu, ja lasku tulee perästä. Sitä ei kukaan tiedä, miksi paineet olivat ajoittain niin koholla optikon mittauksissa. Mukava tietää, että tilanne on taas normaali ja silmät muutenkin terveet tärkeiltä osiltaan. Päärynöiden ja näkökentän huituloiden kanssa pitää vaan elää.

Isopt pupillit.


Ai niin, suuri ero Suomeen tulee tässä. Suomessa on nykyään omat tulokset ja lääkärikäyntien raportit luettavissa netissä – salasanan takana, mutta kokonaan potilaan nähtävillä. Hollannissa ei ole hankkeista huolimatta onnistuttu luomaan yhtenäistä potilaskantaa. Omat mittaustulokset ovat pitkälti potilaan ulottumattomissa.

Ei minulle mitään raporttia tule siitä, että silmänpaineet olivat 16. Ihan suullisesti sain kuulla ja itse saan kirjoittaa lyijykynällä paperille kotona itselleni. Ei tule kirjettä eikä onlineportaalia. Käyntini tiedot ja päätelmät pysyvät sairaalan arkistoissa ja tiedotetaan ehkä lääkäriltä lääkärille kulisseissa, eli omalääkärilleni saakka.

Mutta että potilaalle, no way. Luin sairaalan sivuilta, että jos potilas haluaa itse katsoa omat paperinsa, hän voi tehdä tästä kirjallisen anomuksen, johon saa vastauksen 14 päivän kuluttua, jolloin voi soittaa ja sopia ajan, milloin voi tulla paikan päälle vilkaisemaan itseään koskevia potilastietoja. Jos oikein kopiot näistä haluaisi, pitää aloittaa erilainen byrokratian lomakeprosessi. Vaikeaa on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti