maanantai 14. tammikuuta 2019

Erikoisten vibojen päivä

”So, was war das denn jetzt?” ”What did I just experience?” ”Mikä tää tällanen päivä oli?”

No onpa erikoinen vuoden alku ja uudet vibat. No onpa erikoiset vibat kaikkialla!

Juuri totesin, että kyllä asiat muuttuvat ja pääkoppa puhdistuu vuodenvaihteen jälkeen. Mutta että näin! Ja että tämä on näin kollektiivista!

Minulle tulivat työpäivän aikana ihmiset puhumaan mitä erikoisimmista aiheista, oikein avautumaan. Olen seissyt minuuttikaupalla nyökytellen ja kuunnellen, ja haluten kuunnella. Tajuten, että jaaha, tällaista, tuoltahan tulee oikein pitkäkin puhe, ja ottaen kunniana sen, että minut koetaan kuuntelijana, jolle uskalletaan avautua. Ja ne aiheet!

Mitäh?

Kuten postihuoneen Ilse, siinä vaiheessa kun siihen tuli myös ruokalan keittiöpäällikkö Jeroen hakemaan housujaan.
– Saatiin uusia työvaatteita, on vähän myöhässä. Ekat oli väärän kokoiset, en mahtunut lahkeeseen. Kestipä niillä kauan vaihtaa.
– Onks tämä näitä mereen joutuneita kuljetuksia?
– Sieltä Pohjanmeren konttilaivasta? Hmm... (heiluttelee ja kuuntelee pahvilaatikkoa, onko siellä laineiden liplatusta).

Siitä merien likaantumisesta taas kerran roinalla ja myrkyillä päästään siihen ”kuinka kallisarvoinen planeettamme on ja surullista kuinka ihmiset sen pilaavat” ja Ilse alkaa avata elämän arvoituksia:
– Mietin, että milloin me kaikki kuollaan, kun ajan autoa niin joskus tulee mieleen, että miten se menee ja pitääks sitä pelätä.
– No älä nyt siinä autoa ajaessa kuitenkaan hirveästi katsele taivaalle ja mieti, tai se tapahtuu turhan aikaisin, haha!

Ilse kertoo olleensa itse asiassa jo kerran kuollut, leikkauspöydällä vatsaleikkauksessa. Tässä vaiheessa Jeroen poistuu takavasemmalle ja vahvistaa sen teorian, että tiettyjä aiheita kuulevat ja kuuntelevat vain ne, jotka kestävät niitä kuunnella ja ovat siihen valmiita. Toisilla menee kaikki henkinen yli hilseen ja eivätpä he sitten olekaan paikalla parhaissa keskusteluissa. Minä jään, koska olen avoin ja haluan nimenomaan kuulla. Nimenomaan kestän kuulla, enkä pelästy vähästä.

Eli Ilse nousi ylös itsensä ja leikkaussalin päälle, imeytyi vetovoimalla kohti tunnelia, mutta siihen tuli esteitä, että nyt et menekään tästä läpi, vaan palaudut takaisin kehoon; elvytys oli onnistunut suuresta verenvuodosta huolimatta. Toipumisen jälkeen piti opetella uudestaan elämän rakenteet, mitä ovat viikonpäivät ja kuukaudet. Ja siitä saakka hän on tuntenut muista ihmisistä samantien heidän energiansa, tiennyt, mitä joku, joka tulee huoneeseen, aikoo sanoa, ja kokenut etiäisiä eri tapahtumista. Ja luullut tulleensa hulluksi kaiken tämän rajatiedon takia.

Jotenkin se aallonpituus avautunut sitten kai siinä käynnissä kuoleman porteilla. Yritin rauhoittaa, että kyllä ne energiat ja viestit ovat ihan totta etkä varmasti ole hullu. Siitä on paljon tarinoita, kuinka varsinkin lapsilla on näitä etiäisiä, ja aikuisillakin. Kaikki on energiaa ja energia sisältää informaatiota. Ei ole välttämättä yliluonnollista, vaan aika järkeenkäypää ja arkipäiväistäkin aistia sitä herkästi; ei se tule mistään pelottavasta toisesta maailmasta, vaan on ihan keskuudessamme. Tyhmää on ennemminkin se, että usein muut kieltäytyvät uskomasta tällaisia viestejä, vaikka ne ovat arvokasta tietoa.

Noh, kerro lisää.

Sitten olin Lauran luona arkisemmassa keskustelussa, mutta sieltäkin tuli juttua niin, että huomasin jumittuvani siihen paikkaan tyystin, koska hänkin tarvitsi kuuntelijaa.

Okei, tänään mä olen Kuuntelija. Tänään otan siihen aikaa, enkä keskeytä enkä kiirehdi. Tämä on tehtäväni.

Seuraavaksi Timo hyppää taas tyhjästä eli vitamiinimehuista suoraan vaihtoehtolääketieteeseen ja kehokokonaisuuteen ja chakroja tasapainottaviin nesteisiin ja ayurvedan ravintoneuvoihin ja joogaan. Tämän hän tosin tekee usein. Ilman small talkia kolmessa sekunnissa neokapitalismin kritiikkiin. (Timo on muuten melko yleinen saksalainen nimi, vaikka kuulostaa niin suomalaiselta.)

Ja kuka vielä. Pelkkää tällaista. Joku itäeurooppalainen Finance-Paul minulle rapuissa heitti ”see you tomorrow”, mikä oli minusta erikoista, koska emme koskaan oikeasti puhu toisillemme eikä yleensä kukaan huomioi minua rappuja kulkiessa. Mikä, mitä. En edes tiennyt, että joku Finance-Paul huomaa olemassaoloni.

Kenen kanssa sitä resonoi, ehkä ne jotenkin erottuvat joukosta näinä päivinä.

Mitä jännää tapahtuukaan, jos osaa kulkea sydän avoinna.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti