torstai 30. joulukuuta 2021

Epäonninen paluulento

Yritimme palata joululomalta Suomesta. KLM:n Embraer hajosi nenämme edessä Helsinki-Vantaalla emmekä päässeetkään lähtemään. Lentokenttäbussiin nousemisesta lähtien seisoimme sinä iltana yhteensä 4,5 tuntia eri jonoissa ja odotuspaikoissa, kunnes yllätystilanteen ratkaisu oli järjestetty ja toteutettu.


Jo aiemmin lentokentän baggage drop -tiskille oli pitkä jono, vaikka meillä oli boarding passit valmiina. Ne kun eivät käyneet automaateilla pandemiapapereiden tarkastuksen takia, vaikka olimme ladanneet ne todistuksetkin jo etukäteen KLM:n sivulle ja siitä oli tullut hyväksymismeili. Sitten turvatarkastus ja sen pistokokeet päälle. 


Seuraavaksi jonotettiin kahvilajonossa, mutta saatiin säkällä kiva ikkunabaaripaikka, vaikka ruokala oli hyvin täynnä. Sitten alas portille ja sen tiesi, että bussikuljetus tulee eikä kone ole kätevästi putken päässä. Bussi oli tullessakin. Jos portin nimi on 31E niin se kuulostaa jo bussilta.



Lastaudutaan bussiin, kaarretaan koneen viereen odottamaan. Nähdään, että taskulampulla teknikko valaisee vasenta siipeä moottorin takana ja katsoo. Toinenkin äijä paikalle. Sitten siellä otetaan jo kännykällä valokuvia ja ihmetellään niitä. Ei hyvältä näytä. Pilottien kanssa neuvotellaan ja näytetään kuvia ohjaamossa. Seistään bussissa, seistään. Lopulta perämies kuuluttaa bussin ohjaamosta, että siivessä on ”small technical problem”, josta pitää tarkistaa, voiko silti lentää vai ei, ehkä voi. ”Olemme yhteydessä Schipholiin.”


Odotetaan vielä ainakin puoli tuntia paikallaan, bussissa seisten, ja koneen aiottu lähtöaika 18.10 lipuu ohi. Henkilökunta laskeutuu portaita pakkaseen ja tulee kertomaan, että pitää odottaa päätöstä Brasiliasta valmistajalta ja on epävarmaa, lennetäänkö vai korjataanko samantien vai eikö lennetä.


Lopulta tulee päätös, että ei lennetä. Bussi ajaa takaisin aulaan, josta tulimme. Kuulutus käskee menemään Arrival Servicesiin ja hakemaan matkalaukut takaisin hihnalta. Palveluaulassa seistään jonossa ainaki tunti ja kuunnellaan epätietoisuutta. Tuleeko hotelliyö ja korvaava lento vasta huomenna, vai lentäisikö kone sittenkin vielä. Lopulta tiskiltä aletaan jakaa hotellivouchereita ja illalliskorvausta. 



Uudet lennot kuulemma ilmoitetaan myöhemmin sähköpostilla ja tekstiviestillä. Ilmainen bussi hotelleihin lähtee kuulemma laiturilta 42. Mutta ensin matkatavarat tulevat viereiselle hihnalle.


Jos tulevat. Ilmeisesti henkilökunta odottaa, kunnes ihan viimeinenkin matkustaja on saanut hotellipaperinsa kuntoon tiskillä ja siinä kestää tunnin, että notkutaan siinä tyhjällä hihnalla. Mietin, että kello tulee 21, mitä ruokaa mistään hotellista edes saa enää tähän aikaan. Nälkä olisi.


Tieto tulee. Uusi lentomme on vasta 10.40 aamulla. Ja aamupalaa ei ole rastitettu korvauslistaan, pitääköhän meidän lähteä nälkäisenä terminaaliin jonottamaan aamulla?



Sitten ulos 20 asteen pakkaseen ja bussilaituri 42 on tietysti siellä katujen toisella puolella hangen takana ja tietenkään siellä ei ole bussia valmiina. 100 ihmistä jonottaa matkalaukkupinoineen pakkasessa pimeässä. Lopulta tulee pieni pakettiautobussi meidän hotelliamme varten ja sinne tungetaan laukkuja telineelle ja ihmisiä sisään niin paljon kuin mahtuu, ehkä korkeintaan 20.


Kuulemme hotellin jonossa jälkeenpäin, että loput ihmiset olivat alkaneet ottaa takseja hotelliin, koska seisoivat hampaat kalisten pakkasessa eikä uutta bussia kuulunut. Ihmisiä on ripoteltu pitkin päivää eri yhtiöiden eri lennoille Amsterdamiin. Joitain oli esim. jaettu Finnairin aikaiselle aamulennolle.


Hotelli on hieno, Skyline. Aina kun joudumme lentokenttähotelliin lentoyhtiön laskuun, se on näköjään tuollanen korkea rakennus, jossa on aulana sisäpiha julkisivuseinien välissä ja sen laidalla nousevat ylös näköalahissit, joista näkee 8 kerrosta alas aulaan. Düsseldorfissa nimittäin muutama vuosi sitten hajosi Finnairin Embraer, kun istuimme jo koneessa, ja siellä saatu hotelli muistutti arkkitehtuurilltaan kovasti tätä laitosta. Aulassa on kivat nojatuolit ja takkatulet ja pergolat ja viherseinät, lämmin rusehtava valaistus, moderni mutta tunnelmallinen.






Aulassa pitkä jono, respassa 1 henkilö, hirvittävän hidasta lappujen täyttelyä. Lomakkeet jaetaan sentään älykkäästi pitkin jonoa, 2. henkilö saapuu. Jaa, kello on jo 21.30. Seisomme hotellin aulassa jonossa matkalaukkujen kanssa oikeasti tunnin kunnes olemme vuorossa ja saamme huoneen. 


Ilmaisen KLM:n voucherilla luvatun ruuan saaminen venyy jännitysnäytelmäksi. Kuulen respan selittävän, että nyt alkaa tulla kiire ruokailun kanssa, kun ravintola pitää sulkea säännösten mukaan kymmeneltä. Takanamme on jonossa montakymmentä ihmistä, jotka eivät ole vielä saaneet huonettaan. 


Mutta kuulemme onneksi, että aamupalakin kyllä kuuluu majoitukseen, ja että lentokenttäbussi järjestetään hakemaan aamulla 7.30.


Ruoka hoidetaan noutona, koska ravintolatilan pitää oikeasti sulkeutua kellonlyömällä 22 ja huoneeseen saa ruokaa kello 23 saakka. KLM korvaa 22 euroa per henkilö ruokaan, menyystä saa tilata ja sitten saa keittiöstä paperipussin mukaan huoneeseen. 


Haha, tuolla minäkin istun odottamassa ruokaamme. Mies otti kuvan 5. kerroksesta.



Iltaruoka on hyvää, iso burgeri miehelle ja kana-aurajuustopasta minulle. Sitä tunkee sitten naamaansa kello 22.15. Vedän liian raskasta aurajuustopastaa yötä myöten ja siihen vielä huikan miehen pepsiä ja mietin, että tässä just vien itseltäni viimeiset mahdollisen yöunen rippeet, kun maha möyryää ja kofeiini jyllää. Enkä kyllä oletettavasti pystykään nukkumaan tuollaisen stressin jälkeen uudessa tuntemattomassa paikassa ja tietäen, että 6.30 on taas herätys seuraavalle lennon yritykselle. 


Ja vielä pitäisi hoitaa netin kautta uudet boarding passit. Mikä ei onnistu, vaikka ladataan sinne taas uudestaan samat terveyspaperit kuin ekalla kerralla ja saadaan ilmoitus KLM:n hyväksyneen ne. Ei silti irtoa netistä boarding passia, vaan pitää hankkia se tiskiltä lähtiessä.


Ja haisen sitten. Päätän, että en huolella pakattua matkalaukkuani ala avaamaan hotellihuoneessa sen yhden yöpymisen ympärillä. Hammaspesuksi otan miehen hammastahnatuubista ja purskuttelen sillä. Ei ole dödöä enkä sitten laita tukkaa pöyheäksi suolasuihkeella. Olkoon littana. ”Roikkuu ku räkä”, sanoisi äiti. Ja samat vaatteet, samat sukat. Ja nukkuminen ilman yöpaitaa. Ainoa paha on se, että korvatulppanikin ovat matkalaukun sisuksissa ja minunhan on todella vaikeaa nukkua ilman. Kyllä kuuluvatkin hiljaiset hissien kohinat selvästi.


Se hotelliyö tuli nukuttua vain ehkä 3 tuntia korkeintaan.




Aamupalalla riisipuuroa ja karjalanpiirakkaa, ja nakit ja kokkelit jonossa, monipuolinen buffetti mistä valita. Ja mehunaattori, jossa valitaan tabletilta mehu ja sitä tulee hanasta. Keksin sanan juuri. 


Aamulla Helsinki-Vantaalla oli melko rauhallista. Tiskillä systeemistä poistettiin vanhat matkalaukkumerkintämme ja laitettiin uudet sisään. Ehdimme istumaan lähes tyhjään Espresso Houseen parvelle, josta oli hauskat näkymät terminaaliin ja ulos kentälle. Ruuhkaisempina aikoina sen vähäiset istumapaikat olivat täynnä.


Déjà vu -saari, taas täällä. Uudistetusta terminaalista on kyllä tulossa hieno.




Lentokoneessa istuimme eri riveillä, koska meitä oli buukattu viimeisille hajapaikoille. Saa kai olla kiitollinen, että edes pääsimme molemmat samalla vuorolla Amsterdamiin. Koska on siinäkin suoritus, että saa 130 matkustajaa tungettua seuraavan päivän eri lennoille hyvin rajallisille tätä reittiä lentäville yhtiöille. 



Tämä kone lähtee, jopa. Tänne pääsee sisään asti, puh.


Vieressäni oli hiljainen ja sivistyneen oloinen pieni täti, joka vaikutti suomalaiselta. Olin toivonut ehtiväni kirjoitella päiväkirjaa lennolla. Alkuperäisen lennon paikkamme olivat olleet aivan takarivissä täydellisenä paranoian estona: olisin voinut siellä olla varma, ettei kukaan näe olkani takaa henkilökohtaisia kirjoituksiani. 


Mutta nyt oli vieressä pieni täti enkä halunnut hänen näkevän tekstejäni. Olin aulassa ehtinyt aloitella kirjoittamista, ja koneessa minun piti vielä avata läppäri, jotta saan sen kokonaan sammutettua. Tekstinkäsittely oli auki ja siinäkin pätkässä näkyi aika monta kertaa kirosana ja minusta tuntui, että sen kahden sekunnin aikana täti heti ehti nähdä nekin jo ja paheksua.


Ei auttanut kuin vain nuokkua lennolla. Ja olihan siinä väsy tuon yön jälkeen. Monta kertaa olin ihan unessa, pystyssä. Yritin asemoida itseni vasemmalle kallistumaan ikkunaa kohti, mutta joka kerta kun havahduin selkäni löystyessä, huomasin roikkuvani eniten sitä tätiä kohti oikealle. Toivottavasti en kuorsannut ja toivottavasti en romahtanut tädin olkapäälle missään vaiheessa. Onneksi tätikin torkkui välillä.


Nukkumisen välissä valokuvasin upeita pilvimaisemia ja monia päällekkäisiä pilvikerroksia.




Hollantiin palatessa vastassa oli hirveä rankkasade ja harmaa pilvi, joka roikkui melkein maahan saakka estäen pitkään näkyvyyden laskeuduttaessa. Ojat olivat täynnä vettä, vissiin satanut koko viikon, märkää ja lätäköt kaikkialla. Hyi. Piti taas elimistön sietää ilmaston vaihtuminen kuivasta pakkasilmasta 100-prosenttiseen kosteuteen.





Yhteensä alkuperäisenä lähtöpäivänä jonotimme eri jonoissa sellaiset 7 tuntia. Jee. Olisin toki mieluummin ihan vaan saapunut kotiin kuten suunniteltu. Eihän lentoyhtiö vialle mitään voi ja tuo koneyksilö näytti listauksen mukaan olevan vain vajaan vuoden vanha eikä mikään romu. Olisi pilottikin varmasti mieluummin lentänyt kuin aiheuttanut yhtiölle suuret kulut hotelliöistä ja myöhästymiskorvauksista. Mutta lentoliikenteessä ei paljon riskejä otella, jos on havaittu visuaalisesti vian mahdollisuus.


Väsyttävää se oli, ja hyödytöntä ajan ja yhden lomapäivän tuhlausta, mutta hotelli oli esteettinen elämys, ruoka oli hyvää ja pääsimme seuraavana päivänä kotiin. 17 tuntia aiottua myöhemmin. Sattuuhan sitä.

lauantai 18. joulukuuta 2021

Täysillä paahtaen kohti joulutaukoa

Vika fysioterapia, 5. kerta. Kipu on poissa. Edellisellä kerralla luulin jo, että kaikki on tosi hyvin, mutta sitten hän löysi hartian päältä hirveät lihaksen kipukovettumat, jotka piti vielä muussata pois. Mutta nyt, 3 viikon päästä siitä kun yhtäkkinen kiputila iski lapalihakseen, vaiva näyttää olevan laantunut kokonaan. 

Hollanti sai hallituksen aikaiseksi, jeeh. Kestikin vain huhtikuusta saakka. Samat pösilöt edelleen kuitenkin, keksivät vain uusia ministerinpalleja.


Jopa EU sanoi jotain järkevää: haluavat turvata vapaan liikkuvuuden eivätkä halua, että maat sooloilevat ja asettavat lisävaatimuksia EU-kansalaisten maahantulolle. Suomen ministereiden lausunnoista ymmärsin, että he toivoivat EU:n nimenomaan laittavan lisää rajoituksia kansalaisilleen kaikki yhdessä. Olettivat ja odottivat, että huippukokouksessa Brysselissä päätetään uusista tiukennuksista. Että siellä olisi sama hysteerinen paniikki, joka Suomessa hallitsee, mutta hups, ei ollutkaan. Päinvastoin. Toivottavasti joku Suomessa kuuntelee edes EU:ta. Mutta eivät ne taida kuunnella.


Hollannissa tosin on myös täyspaniikki päällä, haluavat nyt viikonlopun läpeensä miettiä lisärajoituksia, mutta mitäs vielä rajoittaisi. Kaikki kaupat saattavat mennä kiinni kokonaan. Ja kaikki kotiinsa lukkojen taa kai sitten. Kieltäkää edes työnteko ja pysäyttäkää firmat, niin saisi edes olla rauhassa.



Meidän entinen naapurimme ja ystävämme, hieman vanhempi nainen, on kuollut. Välillä soittelimme ja viestittelimme. Se tiedettiin, että hän oli heikkona, jo monta kertaa sairaalassa keuhkokuumeen takia. Harmi nyt. Vähän alle 70-vuotias. Erikoinen persoona, lämminsydäminen, ja iloinen ja vitsaileva, hitusen anarkistikin, kun kertoi juttujaan. Jokin minulla synkkasi sielussa hänen kanssaan. Sellainen rajoja rikkova hippitäti, ilkikurinen, oman tiensä kulkija.


Kävimme jäähyväistilaisuudessa iltasella ajaen läpi maaseudun, jossa Brabantin maatilalliset olivat pystyttäneet jouluvaloina pihaansa lampuin koristeltuja traktoreita. Sehän on suomeksi ruumiinvalvojaiset, koska täällä on ruumis avoimessa arkussa hyvästeltävänä. Kuvittele nyt. Maaseudun Suomessa sellasta oli ennen, ei nykyään luterilaisessa kirkossa.


Siihen alkaa tottua kun on pari nähnyt.


Paikalle toivottiin vain yksi valkoinen ruusu per henkilö, loput kimpusta jäi koristamaan omaa pöytää.

Osaston joulujuhlaksi pomon pomo on keksinyt hiton monimutkaisen virtuaalipelin, johon ostetaan oikea pikkulahja ja sitten pelataan niistä kaikki online ja kahmitaan lahjoja. Pitää kirjautua ja laittaa linkkiä ja en tajua mitä kaikkea. Kapasiteetti ylittyy aivoissa tällaisesta. Eikä olisi aikaakaan. Minunkin pitäisi kaikkein mieluiten olla miettimässä Suomen pakkauslistaa sekin aika. Tai edes tehdä töitä, jotta saan kaiken varmasti hoidettua loppuun ennen joululomaa.


Keskustassa oli niin kylmä, että ”tyttöjen pitkikset” (tällä nimellä on myyty ja ostettu pitkiä kalsareita, kyllä) eivät olleet yhtään liioiteltu asia housujen alla. Kävin pari kauppaa yhden etätyöpäivän lounastauolla ja hankin ne joulupelin lahjat töihin.


Venrayn kunnantalon valtaistuimet. Avoinna jokaiselle.


Mielipiteeni on ja pysyy, että: en tarvitse joulun alla yksiäkään bileitä tai tilaisuuksia. Tekemistä riittää minuuttiaikataululla muutenkin aina koko joulukuuksi. Jokainen ekstra on vain kauhistus. Ei hauskaa, vaan kauhistus. Minulla on lisäksi säädöt siitä menossa jo hyvissä ajoin, että on matka Suomeen ja pakkaaminen. 


Peli-ilta oli kyllä mukava, vitsailtiin. Mutta huomasin seuraukset, että siitä meni puolitoista tuntia työaikaa vikana toimistotyöpäivänäni ennen joululomaa ja olisin oikeastaan tarvinnut senkin ajan töiden tekemiseen. Viimeiseksi oli sitten etätyöpäivä perään ja loputtomiin hirveän paljon aikaa vaativia tehtäviä jonossa vieläkin, lisäksi muutama tekninen vaikeus ja muu mutka ja muiden tekemä virhe. 


Sainkin ihan hitosti hoidettua, mutta vain ylitöiden avulla. Lisäksi tietysti alihankkijat ilahduttivat tammikuun töillä jo nyt, ”tässä olis tällanen lasku tarkastettavaksi etukäteen”, joo kiva kiitti, että pino kasvaa vikana perjantai-iltapäivänä, sitä tässä just tarvitsinkin. Kun yritän saada edes joulukuuta ja tämän nykyisen vuoden asioita kuntoon.


Kun sain hommat pulkkaan klo 18.20, aloin syödä otsikkokuvan konvehteja. Kiitos pomolle joulupaketista!


Aina paahdan epätoivoisena töitä ennen lomaa. Kai se pitäisi jo tietää ja uskoa. Se tarkoittaa, että minun on todella hölmöä myöntyä mihinkään työbilekutsuihin vikalla viikolla ennen joululomaani. Kotona on hommaa ja töissä on hommaa, kaikki muu on liikaa.


Saksalainen työkaveri ilahdutti Teams-puhelussa osaamalla sanoa ”kiitos” ja ”näkemiin” suomeksi.


Jollain tauolla ehti töiden lomassa yhden marsipaanin.


Pihalla ruokapaikalla 14 varpusta, pulut pöydällä, punarinta kävi, tiainen roikkuu seinällä, mustis hyppelee, harakat tsekkaavat onko niillekin jotain ja syövät taemmas kipattuja jämäsiemeniä, talvipeippo käväisee roikkusiilossa. Uutena oli yksi viherpeippo.


Isot pulut nokkimassa.


Marketissa nainen kysyi, enkö halua häntä ennen kassalle, kun hänellä oli hirveä kasa ja minulla vain pari tuotetta. Että onko minulla kiire. Vakuutin hyvin ystävällisesti, että ei mitään, ihan rauhassa hoidat hommas siinä. Kassalla olen aina tietoisesti loputtoman kärsivällinen, ei mikään siihen viiteen minuuttiin hajoa vaikka joku olisikin hidas. Vuoroni tulee kyllä. Sitten kun ostin kukkia palvelutiskillä, minulle tuli vanha mies ojentamaan heidän saamansa säästölippusen, joita he eivät itse kerää, kun vaimo oli nähnyt, että minä otin sellaisen vastaan kassalla. Kiitin. Vaikka totuus on, että me tungemme ne lippuset hyväntekeväisyyskeräyksen lippaaseen, joka on siinä aulassa, jotta vähävarainen saa tuotepaketin.


Mutta pointti on se, että ihmiset olivat siellä hyvin kohteliaita ja ystävällisiä ja minä ihan sydämellä otin sen vastaan ja olin tosi ystävällinen takaisin. Hyvä tunnelma. Vaikka aluksi kuljin katse lattiassa katsomatta ketään silmiin, ettei vain mikään ärsyttäisi enkä saisi liikaa ärsykkeitä aivoon. On toivoa ihmiskunnassa.




torstai 16. joulukuuta 2021

Perutaanko joulu taas?

 

Suomeen jouluksi aikova ulkosuomalainen saa tässä jännittää sitä, että ehkä Suomen 

hallitus keksii, että meidät pitää testata 3 kertaa, jotta saadaan tulla maahan, koska uusi muunnos. Nykyiset rajakäytännöt ovat voimassa 19.12. saakka ja mehän lennämme 20.12. Kukaan ei osaa sanoa, mitkä ovat säännöt silloin, rupeavat vasta vääntämään asiasta. 


Miten minusta tuntuu, että jouluaattona tai joulupäivänä olisi parempaakin tekemistä kuin yrittää saada pakollista testiaikaa itselleen. Varsinkin jos on kahdesti tai kolmesti rokotettu, oireeton  ja etukäteen jo 2 kertaa testattu. (Sehän on trendi, että vaaditaan sekä hidas että pikatesti ennen lentoa eri aikatauluilla ja eri voimassaoloajoilla sekä testi maahan tultua, jos kerran ruvetaan testejä vaatimaan.) Tiedän, tästä on mielipiteitä nollasta sataan ja tiedän, monet asuvat valtioissa, joissa testataan vielä tätäkin enemmän jo nyt, mutta jossain kohtaa ylittyy minusta hätävarjelun liioittelun käsite, varsinkin kun muunnos on ollut jo aikaa sitten sisällä Suomessa. 


Kaikki meidän liikkumisemme kaupoissa, lentokentällä ja lentokoneessa  tapahtuu kuitenkin maski naamalla, eikä Hollannissa ole mitään yleisötilaisuuksia eikä edes ravintolat tai baarit auki klo 17 jälkeen, joten kyllä tässä perustason turvallisuudesta huolehditaan kuitenkin jo kautta linjan.


Oikeasti siellä on THL:llä joku, joka on esittänyt ministeriölle yhtenä vaihtoehtona kaiken Suomeen tulevan lentoliikenteen keskeyttämistä. Kiitos vaan tuhansien ulkosuomalaisten ja heidän läheistensä joulun pilaamisesta. Kaikilla on tiketit ostettuna ja lahjat pakattuna, valmiina näkemään perhettä sen yhden kerran vuodessa. Kukaan ei poliittisissa neuvotteluissa sanalla mainitse inhimillisen kärsimyksen määrää, jos juuri jouluksi pamautetaan piikkilanka rajan eteen. Puhutaan vain turisteista taas, kukaan ei muista kahden kulttuurin perheitä.



WHO sanoo, että on ihan turhaa valtioiden sulkea rajojaan ja keskeyttää lentoliikennettä tämän variantin takia, sillä se leviää kuitenkin ympäri maapallon ja kansainväliset yhteydet ovat tärkeitä. Täydellistä sulkua ei saa mikään maa aikaiseksi, koska se ei ole realistista. Ja silti kymmenet valtiot ovat paniikkitilassa nimenomaan sulkeneet tai sulkemassa rajojaan. En minä ole välinpitämätön, mielipiteeni takana on WHO! 


Jopa EU miettii testauspakkoa kaikille, ja se voisi tulla voimaan pian. Kuka ne kaikki EU:n sisäiset lentomatkustajat testaa, ajoissa ennen lentoa? Mikä testauspiste pystyy nostamaan kapasiteettiaan tuhatkertaiseksi ja juuri joulupäivänä?


”Ei pidä pandemian aikana matkustaa mihinkään”, sanovat monet. Tämä pandemia kestää 5 vuotta enkä anna kenenkään kieltää minua näkemästä lähimpiä perheenjäseniäni 5 vuoden ajan! Missasimme jo viime joulun Suomessa. Tätä emme, piste.


No, Hollannin hallitus käskee viettämään joulua korkeintaan 4 hengen kesken. Ja eivät saisi isovanhemmat halailla lastenlapsia kuusen alla. Ja muuta täydellistä paskaa. Haistakaa vittu. Ketään enää kiinnosta. Mentaaliterveys, ajatteleeko sitä yhtään kukaan ollenkaan näitä päätöksiä tehdessä? Tietysti virologin näkökulmasta jokaisen pitäisi nyt istua yksin sellissä seuraavat 5 vuotta, mutta siinä ajassa 90% tekee itsemurhan. Tässä alkaa vahvempienkin mielenterveys rakoilla, kun sosiaalisia kontakteja rajoitetaan näin kauan.


En vähättele tautia, joka on huono-onnisille tappava. Tunnemme ihan tarpeeksi tutuntuttuja, jotka ovat sen saaneet, olleet sen takia sairaalassa tai jopa kuolleet. Silti tällainen politiikka vuosikaudet läpeensä on kestämätöntä.



Uutiset ovat yhä epätoivoisempia, pelkkiä negatiivisia. Ei siellä ole kuin katastrofi toisensa perään. Pandemiakatastrofin uudet muunnokset ja uudet rajoitukset vapaaseen liikkumiseen ja arkielämään, tulevaisuudessa pelkästään poliitikkojen yhä vain enemmän kiristämät rajoitukset niin että kuukausikaupalla kukaan ei saa elää normaalisti. Siihen päälle kaikki muut maailman katastrofit, joista meidän kaikkien pitäisi kai tuntea syyllisyyttä, kun ei saada Jemenin sotaa ja nälänhätää ratkaistua eikä Afganistanin hulluja eikä Syyriaa, ei Valko-Venäjää eikä mitään muutakaan.


Joskus mietin, että mikä on uutislähetyksen sekä Suomen iltapäivälehtien tarkoitus, saada meidät kaikki tekemään itsemurha depression takia vai? Koska ei sieltä tule kuin synkkyyttä ja toivottomuutta. Eihän sellaista voi katsoa, ei pidä katsoa sellaista.



Minäkin vajoan kaivoon, jos en keksi itselleni miellyttäviä rentoutumiskeinoja ja pieniä ilon tekoja, joissa keskityn vain omaan hommaani. Käännyttävä sisäänpäin. Siihen kuuluu itsekkyys: rajaan kaiken muun ulkopuolelle, koska on välttämättömyys, että pääsen rauhaani, omien muurieni sisälle.


Alkaa olla pakko keskittyä sisäänpäin ja henkisyyteen. Ei ole kohta muuta tietä enää synkkyydestä. Meditoin jo kaikki chakrat ja puhdistin ja avasin energiakanavat. Jotta migreenikivut ja lihaskivut löytäisivät tien ulos kehosta. Jotta jumit avautuisivat. Rukoilen myös rauhaa, sisäistä rauhaa.


Enpä ole ennen tajunnut Beatlesin Across the Universen olemassaoloa. Kappale tehty sen jälkeen kun kävivät vähän valaistumassa Intiassa. Meditaatiotrippi ja maailmanrauha, tosi nätti Jai guru deva -kohta, joka soi nyt päässä jatkuvasti.



Tämä aika aiheuttaa vastareaktioita. Se on jännä. Kun huomaan töissä, että perinteisesti ei-niin-henkiset ihmisetkin kiinnostuvat henkisistä rituaaleista. Lukevat rituaaleista joulun jälkeisinä päivinä, talon puhdistamisesta yrtein ja lappusten kirjoittelusta, joissa on kaikki vanha ja paha ja jotka poltetaan ulkona. Muutkin alkavat kertoa minulle ihan samasta: että yrittävät miettiä kiitollisuuden aiheita illalla, ettei fokusoi vain huonoon. Aikovat tyttärensä kanssa polttaa suitsukkeita uudenvuoden tienoilla ja polttaa myöskin lappuja. Niin hyvä asia. Ehkä minunkin pitäisi kaivaa tuoksuhartsini esiin.


Ehkä tämä pandemiakriisin jatkuvuus ja näköalattomuus ja loputon painajaisen jatkuminen ja kaikki turhautuminen alkaa kulminoitua niin pahaan oloon, että ihmiset alkavat herätä. Herätä keskittymään aivan muuhun.


Om namah Shivaya. Jai guru deva. Joka päivä. Keskity olennaiseen.




keskiviikko 15. joulukuuta 2021

En osaa olla marketissa

En ole pitänyt itseäni sellaisena ihmisenä, jolla pitäisi aina olla suunnitelma, järjestys ja etukäteen mietitty toiminta, jottei mene sekaisin. Mutta kyllä se niin on, etten tykkää yllätyksistä. 

Esimerkki supermarket. Osaan ostaa listan mukaan 200 ml kookosmaitoa, vaikka hämmennyn jo siitä, miten monta merkkiä ja hintaa niitä on, ja pitääkö valita peltitölkki vai tetrapak ympäristön kannalta. Pitääkö ottaa eettisesti fairtrade tai bio ja maksaa siitä enemmän. Onko jokin tunnettu merkki jollain tapaa parempi kuin tuntematon nimi.


Mutta sitten siinä on vielä tarjous: näitä saat 2 tölkkiä yhden hinnalla. Eli yhteensä 400 ml. Mutta en minä tarvitse tämän päivän reseptiini kuin 200 ml. 


Pitääkö ostaa tarjoustuote vain siksi, että se on olemassa? Mutta mitä teen ylimääräisellä tölkillä? Nyt pitäisi tietää, tarvitsenko tulevaisuudessa ja millä aikavälillä uudestaan kookosmaitoa. Enhän minä osaa tässä just nyt ennustaa, mitä aion kokata vaikkapa 8 kuukauden päästä. Eli onko riski ostaa lisätölkki kaappiin haisemaan vai saanko sen menemään. 


Päässä kaikuu, että on hölmöä jättää tarjous käyttämättä, kun nyt halvalla saisi 2. No voi vittu sentään, siis haluan vain 200 ml, miksen saa vain valita jotain sopivaa 200 ml tölkkiä välittämättä tarjouksista? Tällainen ale saa tämän konseptin ja vertailun niin monimutkaiseksi, että tarvitsen 5 minuuttia aikaa miettiä, millä nyt sitten saan ostaa vain 200 ml olematta luuseri.



Ja huomaan, että tarjoukset ärsyttävät minua itse asiassa aina. Koska ne panevat ostamaan enemmän yksiköitä kuin tarvitsee, tai siis tuovat sen paineen, että höh, nyt pitää sitten ottaa esim. 3 purkkia kun ne kerta ovat samaan hintaan, vaikka tarvitsen vain 2. Koska silloin ne kriteerit eivät ole minun fiilikseni, vaan joku pakottaa, painostaa, ottamaan sen tarjouksen, vaikken edes haluaisi. 


Pitäisi tuota taloutta miettiä muka, vaikkei olisi mitään intoa ja hinkua jaksaa säästää jostain paristakymmenestä pennistä. Joskus jopa kassa huomauttaa, että ”hei näitä olisi saanut 3 samaan hintaan, mutta sä ostat vaan kaks”. Niin, se on se pointti, että en oikeasti tarvitse kuin 2 enkä tiedä, mitä tehdä sillä pakotetulla kolmannella! 


Minulla on suunnitelma ja haluan noudattaa suunnitelmaani. Sillä oli tarkkaan harkittu syynsä, että kirjoitin ostoslistaan 2 enkä 3 purkkia. Miksi minun pitää heittää oma suunnitelmani ja täydellinen resepti romukoppaan siksi, että joku keksi jonkun random tarjouksen?



Sitten minulla on melkein sellainen aivojen meltdown siinä, että en nyt saa valittua sitä 200 ml kookosmaitoa, kun tuossa on tuo tarjouskin häiritsemässä. Seison tiellä, en osaa, ihmiset pyrkivät hyllylle takaani, mutten saa päätöstä valmiiksi.


Niin että oonko autistinen vai en. Olen vuoden miettinyt ja testaillut ja saanut kohtuullisia pisteitä onlinetesteistä, koska tunnistan niin elävästi osan autismin kirjoon liitetyistä aivotominnan piirteistä omassa päässäni kautta aikojen. Mutta en nyt aio tuhlata tuhannesti ylikuormitettujen psykologien vastaanottoja menemällä selvittämään, onko diagnoosia vai ei. Varataan se mielenterveyshuolto nyt niille, joilla on oikeasti hätä. Saatan olla vain aistiyliherkkä introvertti ja ajoittain perfektionistinen, sekin jo selittää osan.



Stressissä tällainen säätäminen eli yksityiskohtiin jumittaminen korostuu, vaikeina aikoina, kun on huono henkinen kapasiteetti. Silloin on hetkiä, jolloin tuntuu, etten enää kohta tiedä, miten hoitaa arkipäiväni ja toimia yhteiskunnassa. Koska kaikki on kovin monimutkaista ja moniselitteistä ja päivän aikana täytyy tehdä niin monia mikropäätöksiä.


Kysyin mieheltä, kokeeko hänkin tarjouksien aiheuttaman dilemman ostoksilla. Kokee, ja miettii merkit ja hinnat ja optiot läpi, ja se on tosiaankin hieman monimutkaista. ”Mutta sä et jää siihen tuijottamaan hyllyä 5 minuutiks?” ”En, mä vaan päätän nopeesti jotain.” Okei.





perjantai 10. joulukuuta 2021

Huoltotöitä kropassa ja taloudessa

Yhtenä aamuna oli oikeaa lunta auton päällä aamulla. Kiinni jääkerroksella tuulilasissa. Käytin lumiharjaa ja raappaa. Juuri kun piti pitkästä aikaa mennä toimistolle.

Koska kerran elämässä oli yksi lomapäivä, joka oli maanantai, kävelimme miehen kanssa kerrankin Venrayn torin läpi. Ei sinne normaali ihminen pääse, koska se on vain maanantaisin päivällä. 


Ohhoh. Siellä on aika kivoja ruokakojuja, kaksi tuoretta kalatiskiä lohineen, indonesialainen ruokamyynti, on hedelmät ja leivät, juustoja ja iso pähkinä-kuivahedelmämyynti. Ja välissä vaatemyyjiä, yhdellä oli satoja uimapukuja siinä roikkumassa, +4 astetta pipo päässä ja kylmä viima, kiva kuvitella jos tuossa riisuutuisi alasti ja kokeilisi pari uimapukua, hrr. Nahkavöitä oli, nappeja ja lankoja. 


Kauppakatua.

Ja ompelukojulla roikkui kaulureita! Juuri olin miehen kanssa kerrannut Suomen nerokkaan kaulurin, tosin tarkoitan sitä kaulurimyssyä, joka lapsille laitettiin vuonna 1979. Naama vain näkyi aukosta, päässä oli huppu joka jatkui leuan alta suojaamaan koko kaulan ja sitten sellainen lappu hartioilla. Jotain venyvää ohutta neulekangasta. Siihen pipo päälle ja kaulaliina, ei päässyt lumi niskaan. 


Nykyään on jopa uudestaan muotia sellaiset villalankakaulurit, joissa on vain poolokaulus ja hartialappua, niitä kutojat kutovat ja ohjeita jaetaan eri värisenä. Niskavaivoihin tuli minulle netissä suosituksia, että lämmitä koko kaula yölläkin nukkuessa, niin hieman mietin, miltä tuntuisi kokeilla joustavaa kauluria, joka pysyisi paikallaan yöllä ehkä hyvin eikä painaisi. Ja heti tuli kauluri vastaan! Pakkohan se oli ostaa kokeiltavaksi. Haisi tosin kemiantehtaalta, joten pesin sen nyt ensin.


Mikrouunissa käytetty kirsikankivityyny lämmittää.


Hollannissa jatkettiin sitä, että ravintolat ja kaupat kiinni klo 17. Ja jatketaan varmaan ensi vuoteen. Minkäänlaisia tilaisuuksia ei saa pitää klo 17 jälkeen, eikä urheilupaikkoihinkaan pääse. Nyt kuuluu, että hollantilaiset käyvät massoittain Saksassa ja Belgiassa ravintolassa syömässä iltaisin. Mikäs siinä, jos asuu lähellä rajaa. Koronapassilla ja ajanvarauksella pääsee, ei se ole kiellettyä. Mutta kukaan tuskin lähtee sitoutumaan kuntosalijäsenyyteen rajan taakse.


Kunnantalo sanoo olevansa kunnantalo.


Tilattiin huoltomies. Saatiin kokonaan uusi keittiön hana, kun se oli sisältä niin vanha ja kalkkiintunut ja tiputteli. Suihkun putket sen sijaan eivät testissä vuotaneet yhtään vaikka luulin niin. Edellinen viemärimies avasi suihkun viemärin, koska se kurlutteli.


Autoni ilmastointi haisi ja puhkui huonosti, vein sen huoltoon. Siinä oli liian vähän kaasua. Kuulemma ilmastoinnissa pitää olla nesteen lisäksi myös kaasua. Jaaha. Ja systeemi otsonoitiin, jolloin se raikastuu eikä haiskahtele. Kaikkea sitä.



Huollettuja asioita viime aikoina: Auto. Keittiö. Kylpyhuone. Minun hampaani - reikiä nolla. Miehen hampaat - kaksi vanhaa paikkaa piti uusia, kun alkoivat haljeta. Hän oli tyytyväinen uuteen naishammaslääkäriin, joka oli helläkätisempi ja jopa porasi pehmeämmin kuin vanhan liiton äijät, jotka meillä olivat aiemmin hammaslääkäreinä ja lähtivät eläkkeelle. Nuoret naiset, modernimpi koulutus. ”Antavat jopa taukoa, jotta voi niellä tai sulkea suunsa välillä! Upeaa!” Vanhat paksusormet ne vaan tunkivat brutaalisti. Suunta parempaan.


Huollossa edelleen: lapalihas. 4 fyssaria käyty. Vähitellen kipuilu laantuu, mutta on siinä se perusvika vielä paikallaan, että tuntuu helliä kohtia lihaksessa ja hyvin helposti se yrittää alkaa jomoilla aina uudestaan, yöllä tai päivällä, käsivarteen säteillen.


Fyssari viimeistä edellisellä kerralla: juteltiin paljon. Että joulupuu on laitettu meillä jo viikkoja sitten. Hän piti sitä virheenään, että laittoi jo kuusen vaikkei vielä ollut Sinterklaas juhlittuna. Sama sääntö kuin Suomessa, että kuusipuun saisi laittaa vasta kun itsenäisyyspäivä on ollut. Äh mitä välii, se on vain vanha traditio. Sanoin, ettei se ukko Sinterklaas sitä kuusta pelästy.


Kerroin, että Suomessa meillä on 23 astetta sisällä eikä tällaista hollantilaista palelua. Että Suomessa opitaan välineiden tärkeys pakkasilla. Että -33 asteessa kävelin kouluun. Hän oli käynyt vain Norjassa eikä tiennyt mitään suomalaisia sanoja. Ehdotin ”sauna” ja ”Nokia” nyt kumminkin, ja kun sanoin ”entäs formulakuskit”, hän muisti ”Räikkönen”. Sen hän tiesi, että suomi vilisee ä- ja ö-kirjaimia.



Taas piti raapia jäätä autosta aamulla. Pelkäsin, että siitä tulee uusi lihaskramppi.


Luin vähän enemmän lihasten triggeripisteistä. Niihin kertyy oikein kuona-aineita ja ne paisuvat siitäkin. Niihin pitäisi saada verenkiertoa ja aineenvaihduntaa liikkeelle. Triggeripistettä saa painaa sormella kovasti, juuri siihen mistä kipu tuntuu tulevan ja säteilevän. Harmi, etten pysty omalla sormella painamaan tuolta olkapään takaa. Käskin miestä painamaan. Ja ainakin se yö meni kivuitta.


Aika loogista oli se, että yö meni hyvin ja nukuin sikeästi, kunnes aamulla olin ihan jäykkä hartioista, leukaperätkin lukossa ja lavat ja kaikki, ja tunsin että ne pitää saada liikkeelle, verenkiertoa. Jäykistymisestä pääsee triggerpistekin taas riehaamaan. Pyörittelin ja liikuttelin ja venyttelin niskaa ja koko aluetta, veri alkoi virrata, ja kivut poistuivat.


Viimeksi fyssari jutteli musiikista, ei ollut euroviisufani mutta tiesi kyllä, että Suomesta tulee jotain hevirokkareita, ja Lordi. ”Joo, se on legenda.”



Töissä suklaajoulupukki sai poikasen. Ja tuhottiin kotona melko nopeasti. Mies tarjosi minulle joulupukin päätä tarjottimella: ”Saat ton.” Kiitti.