Piikkejä ja neulatyynyjä

Nukuin ilmeisesti aamulla niin sikeästi, että herätyskelloni piipitti koko sarjan alusta loppuun asti, kunnes vihdoin hiljeni itsekseen. Minä vain kuuntelin ärsyttävää piipitystä unessani enkä herännyt siihen. Puolen tunnin päästä tapahtumasta havahduin spontaanisti hereille ja ihmettelemään myöhäistä kellonaikaa sekä sitä, että kellossa oli vielä herätys päällä vaikka aika oli jo ohi.

Onneksi on joustava työaika.

Siinä unessa saavuin mieheni kanssa talvilomalle puiselle mökille ja mietin, että on täällä vähän viileää vielä, tuossa seinässä on joku termostaatti, saisikohan siitä lämmitystä päälle. Aloin säätää ja painaa nappia seinässä, ja silloin alkoi piipittää. Se oli ilmeisesti se herätyskello oikeassa maailmassa. Hämäännyin ja ärsyynnyin, että miksi lämmitysnapista alkaa joku hälytysääni, mitä muka tein väärin. Vilkuilin ympärilleni tuvassa, että mikä hitto täällä piipittää.

Tuolla nukkuu karvainen kissa puskassa.

Toisessa hienossa unessa kuljin kukkulaa ylös suuressa väkijoukossa, kävelytie, puisto, kesäistä hauskaa. Alkoi huvipuiston alue. Myytiin herkuja kojuista, oli pyörityslaitteita ja värivaloja. Kaikkialla oli houkutteleva hälinä ja hyvä tunnelma ja kaiken halusin nähdä. Vaelsin alas ja tulin aukiolle, johon päättyi huikean kaunis liukumäkikompleksi. Ihmiset saivat istuutua upeisiin retromaisiin puisiin pastellivärisiin pikku autoihin ja kelkkoihin ja laskea niissä kumpuilevaa liukumäkeä alas. Mäkiä oli vierekkäin monta rataa, laitos oli kokonaan katettu ja siinä loistivat kauniit valot. Teki heti mieli mennä kokeilemaan. Mikä parasta, tämä ei ollut mikään ohimenevä tivoli, vaan meille Venrayhin rakennettu pysyvä huvipuisto. Pääsisin rata-ajelulle milloin tahansa monta kertaa!

Siinä oli paljon ilahduttavaa: että Venrayhin oli ilmestynyt oikea iso kukkula, sinne oli tullut huvipuisto ja ihana mäkiautoilu, ja lisäksi kuntaan oli yllättäen rakennettu ratikkakiskotkin.

Tässä olisi konseptini kaupunkikehitykselle, kuuleeko kunnanvaltuusto?

Kai tämä kevät on paras vuodenaika minulle. Aistii sen innostuksen, kun kaikki kasvaa ja lämpenee. Pääsee taas ulos. Kadun isot puut ovat lopulta kokonaan lehdessä ja se tuntuu ihmeeltä. Pääskyset alkoivat huutaa silloin kun tulimme Lontoosta, silloin kuulin ne samantien ekaa kertaa kun seisoin pihassa.

Erityisen viileä kevät, on odotettu kauan että lämpenisi. Viime vuosina on kekkaroitu t-paidassa jo maaliskuussa. Kyllä minua on ottanut aivoon paksussa alpakkavillapaidassani, että toukokuussa vieläkin paleltaa sisälläkin niin ettei kestä. 

Takki pitää olla vieläkin päällä.

Piha on upeassa kukassa, on huimat 120 cm siniset akileijat, jollaista korkeutta en ole koskaan ennen nähnyt. Syreeni kukki hienosti ja on jo ohi. Vaaleanpunakukkainen vanha pensas on täydessä torvikukassa ja kimalaiset käyvät siinä. Laventelipuska kukkii hienon violettina ja vetää kimalaisia myös. Kurjenpolvet maanpeittokasvina kukkivat pinkkinä ja saniaiset kasvavat upeiksi. Päivänkakkarakin kukkii penkissä.

Kävimme kaupassa hakemassa ruukkuihin 3 uutta kesäkukkaa: kevään jaloleinikit kukkivat aika nopeasti loppuun. Lontoon aikana ne olivat aika lailla hukkuneet ja mädäntyneet sateisiin. Korvasin ne laventelilla, kellokukalla johon heti säntäsi kukkakärpänen, ja petuniavärilajitelmalla, jossa on samassa ruukussa montaa väriä. Toivottavasti kestävät peruspuskana pitkään.

Kukkakaupan houkutuksia.

Tuossa leijuu kukkakärpänen.

Vapaana keskiviikkonani en voinut nukkua pitkään, koska tuli apteekkikuriiri injektiolääkkeeni kanssa. SMS ilmoitti 7.45, että lähetys tulee ovelle 8.40. Samantien ylös vaan ja pukeutumaan. Ja se tuli jo 8.30 oikeasti. 

Saan osallistua uuden biologisen migreenilääkeen testiohjelmaan eli lääkeyhtiö sponssaa minulle 4 kuukauden pistokset. Vakuutus korvaa tämän lajin lääkkeet kroonista migreeniä sairastaville, muttei vielä jaksollista migreeniä, ja minulla on jaksollinen. Byrokratia on pyörimässä ja korvattavuuden toivotaan laajentuvan piakkoin.

Aine on pistettävä kynällä itseensä ihon alle. Ensimmäisellä kerralla tulee hoitsu opettamaan, miten se tehdään, ja sitten se on tarkoitus osata itsenäisesti kerran kuussa.

Mukana paketissa tuli hirveä pino infolehtisiä ja lomakkeita ja käskettiin lataamaan migreeni-appi. Kirjeessä oli valokuvat, ketkä ovat mahdollisia hoitajia, jotka tulevat antamaan pistoksen. Ja sain virallisen ruiskujätesäiliön, ettei kukaan pistele itseään käytettyihin neuloihin. Lääke piti säilyttää jääkaapissa ja tiedän, että se maksaa monta sataa euroa. Oli yhtäkkiä kalliimpi sisältö jääkaapissa kuin jääkaappi itse. Vierekkäin muina miehinä halloumijuusto ja 500 euron lääke. Absurdi.

Kaavakuvaa migreenikivusta. Allekirjoitan. Just tollee.

Helatorstain pitkänä viikonloppuna oli vihdoin hyvä sää istua pihalla, toisaalta mieheni äkkäsi, että voimme katsoa ilmaiseksi Ivalo-sarjaa Hollannin telkkarin arkistosta ja se on ällön jännä ja se pitäisi katsoa loppuun. Ja 2 housut odottavat ompelua. 

Ylipäätään aina kun yritän rentoutua ja vaikka vain lukea, omaatuntoani jäytää pesemätön pyykki, silittämätön silitys tai joku helvetin ompelutyö.

Ei oikein muista mitä oli, mutta taloustöitä siinä oli. Oli 5 päivän viikonloppu ja ainakin lyhensin yhdet Camden Townin housut melko helposti ja nopeasti, ja sitten ähersin valuvien pellavahousujeni kuminauhat. 

Nyt on sopivan pituiset.

Huomasin pellavahousuja ratkoessa että kääk, tämä on minun ompelukseni jälki: olen siis jo aiemminkin vaihtanut näihin kuminauhan. Tässä on varmaan ollut tämä kuminauha vain yhden kesän verran ja nyt se on vuodessa hapertunut niin, että rits vaan kuuluu ja se on ihan löysänä. Mikä tarkoittaa sitä, että saan vaihtaa taas samalla vaivalla ja kiroilulla uuden kuminauhan heti ensi kesänä uuden sesongin alkaessa. Mikä on pebasta. 

Tämä on ratkaistava erilailla. Tungin väliin oikean kiristysnauhan, josta housuja voi kuroa vyötärölle silloinkin kun kuminauha on taas heittänyt henkensä. Kolmatta kertaa en ala samaa housua ompelemaan.

Nämä ovat toiset Lontoon housut. Toivottavasti cargohousut ovat taas muotia...

Pesin pyykkiä. Siivosin myös. Vietin rätti kädessä oikeasti pari tuntia, se oli uskomatonta. Minullahan ei ole mitään motivaatiota siivota; järjestän kyllä tavaroita paikalleen, mutta niinku pölyn poisto on niin graaah tylsää ja vaativaa. 

Mutta joku mitta täyttyi, kun näin oikein harmaata massaa olohuoneen hyllyssä koristetarjottimen päällä ja siis oikeasti tätä kertyy kohta sentti jos en edes joskus pyyhi. Siivosin makuuhuoneesta tosi paljon pölyä pois ja olohuoneen hyllystön kokonaan ja imuroin hyllyjen päältä. Tuntuu, että tuntikaudet siinä tein hommia, ja ehkä noin 1% talosta puhdistui, hoh hoi.

Istuin kyllä pihassakin ja luin ja kirjoitin blogia, mikä oli hauskaa.

Pihassa alkoi laulaa joku uskomaton lintu. Parina päivänä kuulin sitä naapurin puusta ja nyt se istui syreenissä ihan pokkana vieressäni ja aukoi päätään. Hirveä virtuoosi ja paljon variaatiota äännähtelyissä. 

Ei minulla ole aavistustakaan tuollaisista laulajista. Eihän niitä koskaan näe kunnolla, ne ovat aina joko puskan piilossa tai vastavalossa niin ettei laululinnuista saa selvää värityksestä. Sen verran näin lehden takaa peräpäätä, että se oli ihan sellainen perusvarpusen kokoinen.

Otin laulua videolle ja yritin verrata musiikkikirjastoni linnunlaulukokoelmiin ihan intuitiolla kokeillen. Nykyihmisellä on kuulemma puhelimessa sovellus, joka tunnistaa linnun, kun vain kuuntelutat sitä kännykälle. Minulla ei nyt ole sellaista. 

Lehtokerttusen ääniraita oli jo pitkälti samanlaisehkon kuuloinen kuin tämä, mutta lopulta se oli minusta ihan tasan kultarinnan kuuloinen. Mutta mitä tekee kultarinta meidän pihassa? Se kuuluu enemmän pelloille, maatalon pihoihin, metsiin. Jos se oli just muuttomatkalla Afrikasta ja piti vain vähän taukoa tässä taajamassa ennen kuin keksi oikean pesäpaikan kauempana luonnossa??

Julius-kissa kävi pari kertaa silitettävänä. Tai sitten se juoksee yläkertaan ja sitten se huutelee siellä eri huoneissa mau mau mau. Tai hyppää olohuoneen hyllyyn ja huutaa sieltä mau miu mau. En ymmärrä, mitä se silloin haluaa sanoa. Jos pihaovi on auki, se saattaa yhtäkkiä seistä äänettömästi olohuoneessa ja kurkistaa penkin alta.

Yläkerta on tutkittu.

Prinsessa nukkuu patjapinossa.

Toinen karvakaveri.

Sitten tuli se päivä, kun injektiomestari tuli laittamaan minulle ruiskun.

Miksi minua aina kiusataan, kun yritän olla valmistautunut. Oli lomakkeet ja lääkkeet esillä ja kaikki mietitty hoitajaa varten, niin juuri 30 min. ennen sitä soi ovikello ja hullu valokuitukaapelimies tulee kyselemään, että kun tänne pitäisi se johto yhdistää niin saisko tsekkaa sähkökaapin ja modeemit. Sitten sain väitellä mieheni kanssa puhelimessa, kun hän ensin väitti ettei ole tilannut mitään, mutta sillä miehellä oli mieheni nimi, osoite, puhelinnumero ja meili ja hän sanoi, että hän on sen kaapelin tilannut. Mieheni oli käsittänyt minulta jotain väärin ja oli se ukko sitten ihan oikealla asialla. Mutta minä en tiennyt koko kaapeliasiasta mitään ja mieheni taas oletti, että he ilmoittaisivat ennen kuin alkavat kiertää ovilla.

No olin tästä ihan sirkuksessa ja adrenaliineissa, että mitä ihmettä täällä taas tapahtuu ja mistä minä tiedän, mitä minun pitää sille allekirjoittaa ja miksi edes päästän jotain äijiä sisään. No päästän jos ne väittävät että mieheni on ne tilannut, ja lisäksi selviää jälkikäteen, että hän on ne todella tilannut.

No sain hoitajan kanssa hoidettua asiat. Oltiin yhtä mieltä siitä, että vatsaan on paras pistää, kun siellä on parhaat rasvakudokset. Reisi saattaa iho-oireilla enemmän. Hän neuvoi, että sillee vaan reippaasti harakiri-otteella painat sen mahaan.

Tuntui paljon vähemmän kuin pelkäsin, eli sen pistoksen saa helposti tehtyä itse. Nyt sitten odotellaan, alkaako se jossain vaiheessa vaikuttaa millään tavalla.

Metron ylistys - London Underground

Minut yllätti, kuinka kuuma Lontoon metrossa oli jo nyt kevätkylmilläkin. Äkkiä alkoi hikeentyä takissa. Löysin netistä lehtiartikkeleita, jotka selvittävät asiaa. Varsinkin kesähelteillä joillain linjoilla on kuulemma 35 astetta. 

Siellä on monisyinen ongelma. Käyttölämpö, jarrukitka, tunneleiden tuuletus, savimaahan kertyvä lämpö. Maan yllä käyvien linjojen junat imevät auringon lämmön ja tuovat sen maan alle. Ongelma, jota ei osata ratkasta. Ja jos ilmastoit vaunut, ne puhaltavat lämmöt tunneleihin ja vain pahentavat tilannetta.

Me ajoimme aika paljon syvälle rakennetuilla kuumilla linjoilla kuten Central, Bakerloo, Jubilee tai Victoria. Niissä oli matalakattoiset kaartuvat junat, jotka juuri ja juuri mahtuvat matalaan pikkutunneliin. Mieheni pää melkein koski vaunun kattoa ja ovissa hänen piti kumartua. 

Tunneleissa kirskuivat kiskot välillä korviahuumaavasti kurveissa. Ovien sulkemispiipityskin oli korviin käyvän kimeää niillä linjoilla. Ja vaunut heiluivat ja kolisivat, ja se vetää niin hirveää vauhtia tunnelissa.

 

Circle ja District-linjoilla, jotka kulkevat osin maan yläpuolella, on korkeammat junat. Ne ovat kokonaan toisiinsa kytkettyjä putkia alusta loppuun, niitä ei ole jaettu vaunuihin. Näet tunneliefektinä ihan koko junan päästä päähän. Nivelkohtia on, mutta niissä ei ole ovia välissä, vaan vapaa kulku.

Asemilla oli automaattiportit, joille piti vain vilauttaa maksuvälinettä eli vaikkapa puhelinta. Sisään ja ulos pitää mennä samalla välineellä (pankkikortti, luottokortti tai puhelin, joissa lähimaksu), jolloin järjestelmä laskee ja veloittaa hinnan automaattisesti. 

Yksittäisistä ajoista maksaisi yksittäishinnan, mutta jo parin kerran jälkeen täyttyy päivälipun kattohinta, joka sitten veloitetaan tililtä yön aikana, kunhan kaikki vuorokauden ajot on summattu. Varmaan joka päivä ylitimme kertamaksujen rajan, sillä metro otti tililtäni säännöllisesti reilut 9 euroa, vaikka ajoimme erilaisia määriä per päivä. On mahdollista ladata sovellus ja nähdä sillä tarkalleen matkansa ja veloituksensa, mutta minä päätin luottaa sokeasti systeemiin. Se toimi hyvin.

En ymmärrä, miksi ihmiset vielä parveilevat ja jonottavat asemien lippuautomaateille ja ostavat jotain kertalippuja niistä, koska jos sinulla on pankkikortissa tai puhelimessa lähimaksu, niin ei sitä tarvitsisi kuin piipata portilla. 

Samoin Oyster card kuuluu ihan turhiin neuvoihin. Katsoimme proseduuria turistille Hollannista käsin. Se pitäisi ensin hankkia fyysisesti ja se tulisi etukäteen Hollantiin postitse, eli pitäisi olla viikkoja etukäteen liikkeellä varmuuden vuoksi. Sille pitäisi sitten ladata rahaa luottokortillaan tai tililtään ja tietää, mitähän se metro maksaa, miettiä paljonkohan tarvitsee rahaa lomansa aikana ja seurata sovelluksesta, paljonko arvoa siellä vielä on. Ja latailla sitä taas uudestaan loman aikana automaateilla, jos menee niukaksi. Ja jos sille jää käyttämätöntä rahaa, niin millähän nekin saa sieltä takaisin. Aivan turhan monimutkanen. Silti koko ajan kaikki neuvovat, että ”hei Lontoossa pitää sitten olla se Oyster card”. Ei pidä. 

Underground goes overground...

Kyllä hyräilin välillä London Underground -biisiä, jossa haukutaan lakkoilevia laiskuri-metronkuljettajia. Eivät ne nyt lakkoilleet, mutta meidän lähin Queenswayn asemamme oli monena päivänä kiinni yhtäkkiä esim. aamuisin ”due to staff shortage”, henkilökuntapulan takia. Oli verkko-ovet alhaalla. 

Vaikka asemilla on automaattiportit, joista mennään sisään ja jotka käytännössä tarkistavat lippumaksun, niin henkilökuntaa notkuu kuitenkin asemilla ja on valmiina auttamaan, jos joku ei vaikka saa porttia auki. Eivät asemat ilman henkilökuntaa silti pyöri. Ja sitten laitetaan säppiin, jos kukaan ei tule valvomaan paikkaa.

Myös Queenswayn viereinen Lancaster Gate oli koko oleskelumme ajan kiinni, juna ohitti sen ryömintävauhtia, ehkä siinä oli korjaustyöt menossa.

Ensimmäisellä kerralla kun Queensway oli suljettu, en tajunnut lähintä asemaa ja kävelimme pitkälle Notting Hill Gateen saakka. Sen jälkeen vasta näin Mapsista, että Bayswater-asema onkin ihan vieressä. Tosin aivan eri linjoille kuin Queensway, joten kiertotiesuunnitelmia piti tehdä metrokartalla. 

Illalla tulimme kerran Queenswaylle ja meinasimme kääntyä vasemmalle tuttuihin poistumisportteihin, mutta ne olivatkin kiinni. Hetken ihmettelimme muun turistin kanssa, mutta kulman takana pääsi käytävää oikealle ja siellä olivat toiset ovet auki. Joista yleensä tultiin vain sisään.

Queensway oli myös siitä uskomaton asema, että junalta pois pääsi vain isolla hissillä, joka veti 20-30 henkeä ja vei ylös suoraan porttien eteen. Koko poistunut junallinen jonotti massana kahden suurhissin edessä tunnelissa ja lastautui niihin vuorotellen. Vaihtoehto olivat raput, joissa oli 123 askelmaa, mistä varoitettiin, että näitä kannattaa käyttää vain hätätapauksessa. Tosin juuri silloin jos on kiire, ne ovat turhan pitkät.

Yhteensä metrot ovat upea systeemi ja suhasimme niillä koko ajan. Joka asemalla roikkuu metrokartta, josta voi suunnitella reittinsä. Jos on onnekas, saattaa telineestä löytää oikean paperisen kartan tarjolla. Useimmiten katselimme jossain kadulla seisten puhelimeen ladattua pdf:ää, jota zoomailin ja suurentelin. 

Toki täytyy sen verran valmistautua, että vertailee etukäteen, mitkä asemat ovat lähellä mitäkin kohdetta oikeassa Lontoon kaupunkikartassa ja mikä on kulloinkin paras asema, jolle pyrkii ajamaan. 

Sitten vaan silmä kovana seuraa, mitä käytävää mennään seuraavalle linjalle ja valitsee laitureista southbound vai northbound, tai east ja west, ja tsekkaa vielä seinästä asemalistan, että oikeaan suuntaan mennään. Joillain raiteilla tulee 2 eri linjaa vuorotellen ja on hitusen hankala tulkita, mikä juna nyt tulee. Niissä junissa on sisällä kattolaidan tarroissa sitten kahta erilaista variaatiota linjoista ja täytyy tietää, kumpaa on ajamassa. Kuulutus ilmoittaa sen.

Onhan se metro kauhea ja ruuhkainen välillä, mutta se on niin nopea. Välillä joutuu seisomaan kun kaikki penkit ovat varattuja ja välillä on kuuma, tai hirveä brutaali tuuli ja kolina tulee vaunujen välisestä ikkunasta, jonka tarra kehottaakin avaamaan tuuletuksen tarpeessa. Mutta se on niin kätevä. 

Metro säästää loputtomia kilometrejä kävelyä tai muuta keinoa, kun haluaa nähdä Lontoon eri puolia. 

Silti ei kyllä voi pitää yllä sitä illuusiota, että voisi aivan olla laiska, jos kerta käyttää metroa kaikkeen, koska linjojen yhdysreitit maan alla voivat olla pitkiä ravaamisia. Hyvin usein on ensin edessä rappusten nouseminen tai laskeutuminen, eikä rullaportaita todellakaan ole joka kohdassa, jossa on korkeusero.

Metrokäytävillä muistelen Helsingin metrotunneleita opiskeluaikoinani 90-luvulla ja se tuntuu kotoisalta. Yleisesti ottaen sydämeni sykkii metrolle. Jokin niissä maanalaisissa kulkureiteissä herättää positiivisia tunteita. Siellä on melkein yhtä maagista kuin joissain mystisissä unissani.

Ne käytävästöt ja eri syvyyksissä operoivat linjat pitkien rullaportaiden päässä ja kaakeloidut kaartuvat käytävät, se on niin surrealistinen maailma, rakastan sitä. Taas yhdet metallivahvistetut raput ja taas kulman taakse ja taas montakymmentä metriä kapeaa käytävää suoraan. Rakastan syvästi.

Lontoo-sarja on nyt valmis. Blogiarkiston aikajanalta löytyy 3 edellistä Lontoosta kertovaa artikkelia.

Valmistin tällä välin Lontoosta myös pikku videon, jonka voi käynnistää tästä linkistä tai ruudusta: https://www.youtube.com/watch?v=Fall42ELoe4