Piikkejä ja neulatyynyjä

Nukuin ilmeisesti aamulla niin sikeästi, että herätyskelloni piipitti koko sarjan alusta loppuun asti, kunnes vihdoin hiljeni itsekseen. Minä vain kuuntelin ärsyttävää piipitystä unessani enkä herännyt siihen. Puolen tunnin päästä tapahtumasta havahduin spontaanisti hereille ja ihmettelemään myöhäistä kellonaikaa sekä sitä, että kellossa oli vielä herätys päällä vaikka aika oli jo ohi.

Onneksi on joustava työaika.

Siinä unessa saavuin mieheni kanssa talvilomalle puiselle mökille ja mietin, että on täällä vähän viileää vielä, tuossa seinässä on joku termostaatti, saisikohan siitä lämmitystä päälle. Aloin säätää ja painaa nappia seinässä, ja silloin alkoi piipittää. Se oli ilmeisesti se herätyskello oikeassa maailmassa. Hämäännyin ja ärsyynnyin, että miksi lämmitysnapista alkaa joku hälytysääni, mitä muka tein väärin. Vilkuilin ympärilleni tuvassa, että mikä hitto täällä piipittää.

Tuolla nukkuu karvainen kissa puskassa.

Toisessa hienossa unessa kuljin kukkulaa ylös suuressa väkijoukossa, kävelytie, puisto, kesäistä hauskaa. Alkoi huvipuiston alue. Myytiin herkuja kojuista, oli pyörityslaitteita ja värivaloja. Kaikkialla oli houkutteleva hälinä ja hyvä tunnelma ja kaiken halusin nähdä. Vaelsin alas ja tulin aukiolle, johon päättyi huikean kaunis liukumäkikompleksi. Ihmiset saivat istuutua upeisiin retromaisiin puisiin pastellivärisiin pikku autoihin ja kelkkoihin ja laskea niissä kumpuilevaa liukumäkeä alas. Mäkiä oli vierekkäin monta rataa, laitos oli kokonaan katettu ja siinä loistivat kauniit valot. Teki heti mieli mennä kokeilemaan. Mikä parasta, tämä ei ollut mikään ohimenevä tivoli, vaan meille Venrayhin rakennettu pysyvä huvipuisto. Pääsisin rata-ajelulle milloin tahansa monta kertaa!

Siinä oli paljon ilahduttavaa: että Venrayhin oli ilmestynyt oikea iso kukkula, sinne oli tullut huvipuisto ja ihana mäkiautoilu, ja lisäksi kuntaan oli yllättäen rakennettu ratikkakiskotkin.

Tässä olisi konseptini kaupunkikehitykselle, kuuleeko kunnanvaltuusto?

Kai tämä kevät on paras vuodenaika minulle. Aistii sen innostuksen, kun kaikki kasvaa ja lämpenee. Pääsee taas ulos. Kadun isot puut ovat lopulta kokonaan lehdessä ja se tuntuu ihmeeltä. Pääskyset alkoivat huutaa silloin kun tulimme Lontoosta, silloin kuulin ne samantien ekaa kertaa kun seisoin pihassa.

Erityisen viileä kevät, on odotettu kauan että lämpenisi. Viime vuosina on kekkaroitu t-paidassa jo maaliskuussa. Kyllä minua on ottanut aivoon paksussa alpakkavillapaidassani, että toukokuussa vieläkin paleltaa sisälläkin niin ettei kestä. 

Takki pitää olla vieläkin päällä.

Piha on upeassa kukassa, on huimat 120 cm siniset akileijat, jollaista korkeutta en ole koskaan ennen nähnyt. Syreeni kukki hienosti ja on jo ohi. Vaaleanpunakukkainen vanha pensas on täydessä torvikukassa ja kimalaiset käyvät siinä. Laventelipuska kukkii hienon violettina ja vetää kimalaisia myös. Kurjenpolvet maanpeittokasvina kukkivat pinkkinä ja saniaiset kasvavat upeiksi. Päivänkakkarakin kukkii penkissä.

Kävimme kaupassa hakemassa ruukkuihin 3 uutta kesäkukkaa: kevään jaloleinikit kukkivat aika nopeasti loppuun. Lontoon aikana ne olivat aika lailla hukkuneet ja mädäntyneet sateisiin. Korvasin ne laventelilla, kellokukalla johon heti säntäsi kukkakärpänen, ja petuniavärilajitelmalla, jossa on samassa ruukussa montaa väriä. Toivottavasti kestävät peruspuskana pitkään.

Kukkakaupan houkutuksia.

Tuossa leijuu kukkakärpänen.

Vapaana keskiviikkonani en voinut nukkua pitkään, koska tuli apteekkikuriiri injektiolääkkeeni kanssa. SMS ilmoitti 7.45, että lähetys tulee ovelle 8.40. Samantien ylös vaan ja pukeutumaan. Ja se tuli jo 8.30 oikeasti. 

Saan osallistua uuden biologisen migreenilääkeen testiohjelmaan eli lääkeyhtiö sponssaa minulle 4 kuukauden pistokset. Vakuutus korvaa tämän lajin lääkkeet kroonista migreeniä sairastaville, muttei vielä jaksollista migreeniä, ja minulla on jaksollinen. Byrokratia on pyörimässä ja korvattavuuden toivotaan laajentuvan piakkoin.

Aine on pistettävä kynällä itseensä ihon alle. Ensimmäisellä kerralla tulee hoitsu opettamaan, miten se tehdään, ja sitten se on tarkoitus osata itsenäisesti kerran kuussa.

Mukana paketissa tuli hirveä pino infolehtisiä ja lomakkeita ja käskettiin lataamaan migreeni-appi. Kirjeessä oli valokuvat, ketkä ovat mahdollisia hoitajia, jotka tulevat antamaan pistoksen. Ja sain virallisen ruiskujätesäiliön, ettei kukaan pistele itseään käytettyihin neuloihin. Lääke piti säilyttää jääkaapissa ja tiedän, että se maksaa monta sataa euroa. Oli yhtäkkiä kalliimpi sisältö jääkaapissa kuin jääkaappi itse. Vierekkäin muina miehinä halloumijuusto ja 500 euron lääke. Absurdi.

Kaavakuvaa migreenikivusta. Allekirjoitan. Just tollee.

Helatorstain pitkänä viikonloppuna oli vihdoin hyvä sää istua pihalla, toisaalta mieheni äkkäsi, että voimme katsoa ilmaiseksi Ivalo-sarjaa Hollannin telkkarin arkistosta ja se on ällön jännä ja se pitäisi katsoa loppuun. Ja 2 housut odottavat ompelua. 

Ylipäätään aina kun yritän rentoutua ja vaikka vain lukea, omaatuntoani jäytää pesemätön pyykki, silittämätön silitys tai joku helvetin ompelutyö.

Ei oikein muista mitä oli, mutta taloustöitä siinä oli. Oli 5 päivän viikonloppu ja ainakin lyhensin yhdet Camden Townin housut melko helposti ja nopeasti, ja sitten ähersin valuvien pellavahousujeni kuminauhat. 

Nyt on sopivan pituiset.

Huomasin pellavahousuja ratkoessa että kääk, tämä on minun ompelukseni jälki: olen siis jo aiemminkin vaihtanut näihin kuminauhan. Tässä on varmaan ollut tämä kuminauha vain yhden kesän verran ja nyt se on vuodessa hapertunut niin, että rits vaan kuuluu ja se on ihan löysänä. Mikä tarkoittaa sitä, että saan vaihtaa taas samalla vaivalla ja kiroilulla uuden kuminauhan heti ensi kesänä uuden sesongin alkaessa. Mikä on pebasta. 

Tämä on ratkaistava erilailla. Tungin väliin oikean kiristysnauhan, josta housuja voi kuroa vyötärölle silloinkin kun kuminauha on taas heittänyt henkensä. Kolmatta kertaa en ala samaa housua ompelemaan.

Nämä ovat toiset Lontoon housut. Toivottavasti cargohousut ovat taas muotia...

Pesin pyykkiä. Siivosin myös. Vietin rätti kädessä oikeasti pari tuntia, se oli uskomatonta. Minullahan ei ole mitään motivaatiota siivota; järjestän kyllä tavaroita paikalleen, mutta niinku pölyn poisto on niin graaah tylsää ja vaativaa. 

Mutta joku mitta täyttyi, kun näin oikein harmaata massaa olohuoneen hyllyssä koristetarjottimen päällä ja siis oikeasti tätä kertyy kohta sentti jos en edes joskus pyyhi. Siivosin makuuhuoneesta tosi paljon pölyä pois ja olohuoneen hyllystön kokonaan ja imuroin hyllyjen päältä. Tuntuu, että tuntikaudet siinä tein hommia, ja ehkä noin 1% talosta puhdistui, hoh hoi.

Istuin kyllä pihassakin ja luin ja kirjoitin blogia, mikä oli hauskaa.

Pihassa alkoi laulaa joku uskomaton lintu. Parina päivänä kuulin sitä naapurin puusta ja nyt se istui syreenissä ihan pokkana vieressäni ja aukoi päätään. Hirveä virtuoosi ja paljon variaatiota äännähtelyissä. 

Ei minulla ole aavistustakaan tuollaisista laulajista. Eihän niitä koskaan näe kunnolla, ne ovat aina joko puskan piilossa tai vastavalossa niin ettei laululinnuista saa selvää värityksestä. Sen verran näin lehden takaa peräpäätä, että se oli ihan sellainen perusvarpusen kokoinen.

Otin laulua videolle ja yritin verrata musiikkikirjastoni linnunlaulukokoelmiin ihan intuitiolla kokeillen. Nykyihmisellä on kuulemma puhelimessa sovellus, joka tunnistaa linnun, kun vain kuuntelutat sitä kännykälle. Minulla ei nyt ole sellaista. 

Lehtokerttusen ääniraita oli jo pitkälti samanlaisehkon kuuloinen kuin tämä, mutta lopulta se oli minusta ihan tasan kultarinnan kuuloinen. Mutta mitä tekee kultarinta meidän pihassa? Se kuuluu enemmän pelloille, maatalon pihoihin, metsiin. Jos se oli just muuttomatkalla Afrikasta ja piti vain vähän taukoa tässä taajamassa ennen kuin keksi oikean pesäpaikan kauempana luonnossa??

Julius-kissa kävi pari kertaa silitettävänä. Tai sitten se juoksee yläkertaan ja sitten se huutelee siellä eri huoneissa mau mau mau. Tai hyppää olohuoneen hyllyyn ja huutaa sieltä mau miu mau. En ymmärrä, mitä se silloin haluaa sanoa. Jos pihaovi on auki, se saattaa yhtäkkiä seistä äänettömästi olohuoneessa ja kurkistaa penkin alta.

Yläkerta on tutkittu.

Prinsessa nukkuu patjapinossa.

Toinen karvakaveri.

Sitten tuli se päivä, kun injektiomestari tuli laittamaan minulle ruiskun.

Miksi minua aina kiusataan, kun yritän olla valmistautunut. Oli lomakkeet ja lääkkeet esillä ja kaikki mietitty hoitajaa varten, niin juuri 30 min. ennen sitä soi ovikello ja hullu valokuitukaapelimies tulee kyselemään, että kun tänne pitäisi se johto yhdistää niin saisko tsekkaa sähkökaapin ja modeemit. Sitten sain väitellä mieheni kanssa puhelimessa, kun hän ensin väitti ettei ole tilannut mitään, mutta sillä miehellä oli mieheni nimi, osoite, puhelinnumero ja meili ja hän sanoi, että hän on sen kaapelin tilannut. Mieheni oli käsittänyt minulta jotain väärin ja oli se ukko sitten ihan oikealla asialla. Mutta minä en tiennyt koko kaapeliasiasta mitään ja mieheni taas oletti, että he ilmoittaisivat ennen kuin alkavat kiertää ovilla.

No olin tästä ihan sirkuksessa ja adrenaliineissa, että mitä ihmettä täällä taas tapahtuu ja mistä minä tiedän, mitä minun pitää sille allekirjoittaa ja miksi edes päästän jotain äijiä sisään. No päästän jos ne väittävät että mieheni on ne tilannut, ja lisäksi selviää jälkikäteen, että hän on ne todella tilannut.

No sain hoitajan kanssa hoidettua asiat. Oltiin yhtä mieltä siitä, että vatsaan on paras pistää, kun siellä on parhaat rasvakudokset. Reisi saattaa iho-oireilla enemmän. Hän neuvoi, että sillee vaan reippaasti harakiri-otteella painat sen mahaan.

Tuntui paljon vähemmän kuin pelkäsin, eli sen pistoksen saa helposti tehtyä itse. Nyt sitten odotellaan, alkaako se jossain vaiheessa vaikuttaa millään tavalla.

Siis ihan pimee valo

Miten voi olla niin kreisit unet. Ne menevät yleensä aina vain kreisimmäksi aamulla, jos on aikaa jatkaa nukkumista. Olen ollut kokkauskurssilla ja thaimaalaisissa halpasnäkkilöissä, vuokrannut asuntoja Helsingistä ja Roermondista, puhunut majavan kanssa rannalla, ajanut bussin kyydissä lähes pystysuoran jyrkkää alamäkeä, pelännyt ukkosta metsäsuomalaisten metsässä 1800-luvulla ja melkein jumittunut asemalla kiskoille junan lähestyessä. En voi ymmärtää, mistä mieleni keksii näitä leffoja.

Jaa vappu. Ei ollut minulla, oli etätyö. Netti oli poikki aamulla, mieheni jätti lapun minulle tiedoksi. Kadulla oli tosiaan äijät kykkimässä joka pömpelin ääressä, Ziggon äijät. Muka huoltotyöt, mutta hehän olivat todellisuudessa hajottaneet sen netin ja paniikissa yrittivät korjata. Viiden tunnin katkos ollut aamuvarhaisesta. Yhdeksän jälkeen netti palasi ja pystyin aloittamaan työt. 

Kävin keskipäivällä lounaskävelyllä ja Ziggo kykki vieläkin ainakin kahdella eri kadulla pömpelissä langat käsissään ja pakettiauto vieressään. Iltapäivällä netti katkeili taas muutamaan kertaan ja alkoi ottaa päähän. Telkkarikin piti jotenkin resetoida illalla, kun siinä on Apple-tv.

Yksi päivä piirtelin ja yritin omakuvaa.

Päivällä keitin omaa kardemummakahviani, jonka ostin Suomesta itselleni jouluna, sitä on vieläkin. Mieheni ei siitä pidä, joten se on vain minun tuotteeni. 

Aina, kun käytän Moccamasteria, minusta tuntuu alienilta. Siltä, että minä en ole mikään kahvikoneen käyttäjä. Että en oikeasti hallitse tätä, vaan esitän vain. Minulla on kirjoitetut ohjeet tietokoneen muistilapulla, että miten keitetään kahvia kahvinkeittimellä ja muuten en todellakaan osaa. Ja ekalla yrityksellä siitä tulikin laihaa, sitten lisäsin jauheen määrää.

Olen kahvinkeitossa aina ulkopuolinen, koska olen tehnyt sen elämässäni vain muutaman kerran ihan yksin. Mieheni laittaa meille aina kahvit muutoin. Minä olen katsos vanha ei-kahvinjuoja ja sitten Senseo-padikoneen, joka tekee yksittäiskupillisia, kahvinjuoja - eli pelkkä huijari sillä alalla. 

Mutta kardemummakahvi oli taas ihanaa ja tuoksuvaa ja onneksi Moccamaster sallii myös vaikka vain 2 mukin keiton. Koska enempää ei oikein mene kurkustani alas päivän aikana.

Yhtenä iltana tein littania korvapuusteja. Osaan vain rumia lituskoja.

Kävin pyörällä stadissa ja säästin kahdesta kemikaliokaupasta yhteensä yli 12 euroa! Ostin niin hyvillä alennuksilla, että se oli pelkkää säästöä. Maksoin kaikesta alle 12 euroa, ja säästöä normaalihinnasta oli kuitissa raportoituna yli 12 euron edestä. Säästin enemmän kuin maksoin tällä keikalla.

Oli jo kolmas kerta kun pyöräilin tänä vuonna. Ensin eturengas oli lötkönä ja pumppasin, mutta nyt se on pysynyt hyvänä. Olen pyöräillyt kampaajalle ja kaksi kertaa kylälle ostoksille.

Skootterin omistajan näkemys liikenneturvallisuudesta.

Oli ukkonen, viisti Venrayn alapuolelta ja jyrisi. 10 tippaa satoi. Sitä ennen oli aivan ihana kesäinen tuntu jo pihassa, aurinko paistoi ja kimalaiset pörräsivät kurjenpolvessani ja vanha halpa ruukkulaventelini kukkii maassa tyytyväisenä, mihin sen dumppasin joku vuosi. 

Piha on ihan täynnä vihreää, mistä puolet on jotain rikkaruohoa mutta so what, siellä kasvaa aika hyvin kaikkea variaationa ja on jopa lemmikkejä ja saniaiset kasvavat pituutta. Paitsi skimmia, skimmia on ihan delaamassa, lehdet ruskistuvat ja kokonaiset oksat kuolevat. Voi olla, että se on lopussa eikä pelastettavissa. 

Peipponen laulaa, sepelkyyhkyt pesivät kuusessa, harakat käyvät tepastelemassa ruokaa poikasilleen, ja voi hyvin olla että tiaiset pesivät meidän pöntössämme.

Kävelyllä oli tosi hiljaista kortteleissa, yksi kukko rääkyy aina yhden tiheän pensasaidan takana pihassa, johon ei näy. Yksi kyyhkyn huhuilu, taivaalla pörrää joku vanha potkurikone kaukaisesti. Tuskin ketään liikkeellä aurinkoisella kadulla. Pyörä tai sähköpyörä menee humisten ohi. Myöhemmin kun kävelin markettiin illalla, oli enemmän mökää, kun mopot ja skootterit kaahasivat. Kollipojat makasivat omassa etupihassaan ja katsoivat minua väsyneesti silmät sirrillään kun tervehdin niitä.

Valitsin Lontoon-matkalle vaatteita ja päätin ottaa mukaan ne kuluneet vihreät housut, joista ehkä repeää persus keskellä Lontoota. Punk. Otan jotkut joustohousut mukaan varalle. Ne kun sopivat niin täydellisimmin ihan kaikkiin puseroihini, niin oli vaan pakko valita ne. Ja yhdet kengät vain, ne joihin luotan aivan täysin, että niissä on mukavaa jaloilla vaikka niillä kävelisi maratonin.

Töissä lupasin etsiä jonkun BBC:n ykköskameran kruunajaisten aikaan ja käydä virnistelemään sen eteen. Mieluiten niissä revenneissä housuissa. Showtime. 

Siis oikeasti halusimme vain katsella vähäsen Lontoota ja tajusimme vasta junaliput varattuamme, että tulopäivänä on menossa kevyet kruunajaiset.... ja keskusta suljettuna turvatoimin. Toivottavasti meno normaalistuu pian sen jälkeen.

Keittiöstä oli sammunut lamppu yksi päivä ja mieheni oli jo hommannut uuden rautakaupasta. Hän oli katsonut lumenit kyllä ihan oikein, että on tarpeeksi kirkas, mutta hankkinut sellaisen kellertävän hehkulamppusävyisen. Lootassa luki ”warm white”. Olin että ”perse, ja taas saan katella seuraavat 30 vuotta liian keltasta valoa keittiössä”. 

Meillä on jo liikaa kellertävän vanhanaikaista hehkulamppuvaloa ledeissä ympäri kämppää, aina saa koko talven häslätä valokuvienkin kanssa ja digitoida niitä sinisemmiksi tietokoneella. Otan ruokaryhmään ruokakuvia keittiössä ja olohuoneessa ja saan kommentteja, että ”miten toi annos on ihan keltanen”. Niin, anteeksi, se on valo jossa elän, ja yritin jo korjata sitä paremmaksi tietokoneella, mutta ei onnistu vaikka miten pelleilen värisävynupit kaakkoon.

Joten onks pakko jatkaa sitä linjaa? Lisäksi päivänvalo eli kalpeampi, sinisempi valo on luonnollisempaa ihmiselle ja voisi olla jopa (mielen)terveydelle miellyttävämpi päivänvalon illuusio koko pimeän talven ajan kuin se v**un 70-luvusta muistuttava hämäränkeltainen.

Kyselin, voisiko sittenkin hankkia luonnollisempaa värisävyä, kun mä en jaksa tätä keltaisuutta enää. Talutin miehen takaisin rautakauppaan kädestä pitäen ja valittiin yhdessä ”cool white”. Lisäksi hän oli havainnut, ettei kirkkauden skaala nykyään lopukaan noin 1000 lumeniin, vaan nyt niitä saa 1500 ja jopa 2000 tienoilla. No nyt! Valoa kansalle! Saisinko vaikka 1500?

Nyt keittiössä on sitten ihan törkeän kirkas ja valkoinen valo, kerrankin näkee, jee. Siis ”ihan himmee, ihan pimee”. Nämä ei konkreettisina sanoina vaan nuoriso-ilmaisuna samoin kuin teini ennen sanoi, että ihan sairas, ihan kipee, ihan miäletön, jumaleissön mikä valo.

Tämä kuvapari on naurattanut aika paljon.

Totuuksia, unia ja pakkolenkkeilyä

Passini on saapunut. Miehen synttärikahvit on juotu, leivoin mokkapaloja sukulaisilleen ja halusivat reseptin. Klassinen Suomen mokkapala on joillekin sensaatiomainen uutuus, ajatelkaa. Käänsin sen jotenkin niin, että ”kaakaon ja kahvin makuinen uunipeltikakku”.

Kaveribileissä taas käytimme leipomon alueellista perinnepiirakkaa, Limburgse vlaai, jota saa eri variantteina. Ristikkopiiraassa kirsikkahillotäyte (ja kannattaa ensin imeskellä varovasti, ettei väliin ole unohtunut kirsikankiveä, jolla saattaisi halkaista hampaansa) ja toisessa päällysteenä höttöistä vaniljalla maustettua riisipuuroa! Aika täyttävää siis.

Kirsikkapiiras kersenvlaai

Riisipiiras rijstevlaai

Unet. Täysin kreisiä leffaa. Wienissä kuljetaan katuja, ulkopuolinen ulkomaalainen ryhmä. Sumuista harmaata. Wien on fiini kaupunki. Taustalla sumussa kuitenkin poikkeuksena isoja kerrostalokomplekseja, betonilähiö. Wienissä kuulemma asuu köyhä saksalaisvähemmistö, halveksuttua B-kansalaista, työläistä. Niiden kortteleissa vaalitaisto, oma kandidaatti, suosittu kansanpuolue. Kuljetaan räkäläkorttelien läpi kohti majapaikkaa, voi ei, nyt tulee remujengi ohi, pahamaineisia saksalaisia huligaaneja, nyt toivotaan ettei jouduta puukkotappelun keskelle. ”Pitäkää pää kiinni, älkää provosoiko”, neuvoo meidän suomalaisten johtaja. Ne tulevat nahkatakkeineen vierestä, meluavat ja huutelevat. Ne ovatkin puolueen porukkaa, jakavat vaalilehtisiä, juhlivat puolueensa sankarinaista, joka kulkee joukon keskellä. Juhlittu nainen, pöyheä blondikampaus, liioiteltu pehmyt turkki ja leninki päällä, bling blingiä. Mikä rapea broileri siellä on, jota heilutellaan ja hurrataan? Broilerilegenda! Naisesta kerrotaan broilerilegendaa! Puolueen narratiivina on, että suuri johtajanainen synnyttää heille rapean kultaisen broilerin syötäväksi ja saa kaikki työläiset ruokittua, kaikki ovat kylläisiä ja saavat olutta ja rasvaista ruokaa, työläisten sankari on hän ja hyvinvointia riittää. Törkeän näköisesti nainen vetää helmoistaan jalkojensa välistä rasvaisen broilerin. Sitten juhlitaan valkoisessa juhlateltassa, soitetaan musiikkia, ranskiksia ja roskaruokaa jaetaan ja hurrataan, ja mekin menemme katsomaan puolueen riemujuhlia.

Miksei minulle anneta suoraan vakiotyöpaikkaa ja kymppitonnin kuukausipalkkaa elokuvakäsikirjoittajana, sillä minulla on joka aamu antaa valmiina uusi tällainen kokoillan leffan juoni?

Väriterapiaa kampaajalla.

Minulla on ainakin se vaihe, että on tärkeää puhua totuus. Vaikka se totuus saattaa olla negatiivista valitusta, minusta on silti tärkeää, että sanon ääneen tyytymättömyyden aiheen. Ehkä saan joitakin niistä sitten korjattua tai poistettua. Kehityshän alkaa tosiasioiden toteamisesta.

Juuri minun on tärkeää sanoa totuus ääneen, koska en ole alun perin oppinut sanomaan totuuksia ääneen. Olen oppinut olemaan kiltti ja nielemään kaiken ja hyväksymään kaikenlaisen kohtelun. Minun on korkea aika oppia asettamaan rajat.

Yksi totuus on sekin, että myös minä olen nettihäiriköinnin uhri nykyään, varsinkin Instassa. Koska minulla on julkinen tili. Kaikille naisille tulee siellä noita samoja ”numeroäijiä” seuraajiksi, kuten joku osuvasti luonnehti. Noita englanninkielisen nimisiä, profiilikuvassa komeita keski-ikäisiä, ja joskus ne suoltavat jotain paskaa joko koneella suomeksi käännettyä tai englanniksi, tutustumisviestejä. Että ”olet niin kaunis, haluaisin tutustua sinuun, yleensä en kirjoita mutta meillä voisi olla jotain yhteistä”. Jotain paskahuijareita kaikki. Monella naisella on rutiini poistaa aina heti kaikki numeroäijät (tilit tyyliin ”davidwitherson_893455”, ”thomasjohn_3847”) ja se onkin parasta, ettei niitä ehdi kertyä. Muuten on kova vaiva käydä listaa läpi myöhemmin. Eli naisen kauneudenhoitorutiini joka aamu; poista numeroäijät ja niiden lipevät kommentit sun instatililtä, sitten tee aamupalaa. Tosi kivaa hei.

Nyt kun ihmiset alkavat puhua talvilomasta, huomaan, että en sitten ole suonut itselleni mitään talvilomaa kalenteriini. Olen vain ilmeisesti miettinyt, että teepäs siinä ekat 4 ja puoli kuukautta vuodesta työtä tauotta, kyllä se siitä, tsemii vaan. Tosi kivaa hei.

Jossakin aivojen hämärässä alan tajuta, että edes pieni annos liikuntaa alkaisi olla hyvin välttämätöntä hyvinvoinnilleni ja terveydelleni. Keksin juuri nerokkaan ulkoilupakon itselleni. Menimme autolla keskustan ulkopuolelle kauppaan hakemaan linnunsiemeniä ja pyysin, että mieheni jättää minut sinne ja ajaa kotiin. Laitoin lenkkarit jalkaan ja minähän kävelen sieltä reippaana kotiin. 5 astetta, joten pipo päähän ja sopivasti lämmintä päälle. Ei se ole liian kaukana. Oli hauska lenkkeillä. 

Ja siinähän on paras motivaatio: kunhan tulet sieltä kotiin niin sitten hankitaan ruokaa. Se oli noin 3 km, noin 40 minuuttia meni. Pari valokuvaa pysähdyin ottamaan matkalla ja näin kaikkea hauskaa elämää kaduilla.

Jos mies joka päivä droppaisi minut johonkin keskustan laidalle, että ”hankkiudu sieltä omin jaloin kotiin”, niin siinähän tulisi liikuttua ihan pakkomotivaatiolla: jos haluan tänä iltana vielä syödä, istua sohvalla, lukea tai kirjoittaa jotain, niin alahan laputtaa. Mitä nopeammin kuljen, sen enemmän ehdin oleskella kotisohvalla loppuillan. Aivan nerokasta.

Lenkkarit ovat nyt eteisessä motivoivasti ja olen käyttänyt niitä jopa jo 3 kertaa käymällä lenkillä. Jokainen kerta on voitto.

Vanha (seko)boltsi.

Mikä tuolla on, kevätkö? Otin toppatakin kävelylle, mutta piti avata se kun aurinko paistoi ja lämmitti. Piponkin uskalsin jättää kotiin, mutta kyllä korvia vähän palelsi ilman. 

Kun lähdin lounaskävelylle, otin kuvaa krookuksesta, joka oli selvinnyt yöpakkasista. Kissa Dorus tuli nuuhkimaan ja puskemaan kännykän kulmaa ja pilaamaan kuvat. Nauratti, hullu. Krookukset auringossa, eiku kissan varjossa. ”There’s a shadow hanging over me” kuten Beatles sanoi.

Nuuh, mikä täällä on niin mielenkiintoista?

Narsissit nostavat vihreää vartta ekoja senttejä. Ja lumikelloja näin mielisairaalalla. Menin mielisairaalalle kävelemään. Siellä on nyt valmiina paljasjalkapolku. Muistan, että sitä sinne kaavailtiin pari vuotta sitten, kun aloittelivat elämyspuistoa. Kiva. Menin nyt ihan lenkkareilla sitä pitkin. Oli paljon eri pintamateriaaleja.

Kesällä sitten testataan paljain jaloin mielisairaalan puistoa.