Miniloma rannalla Osa 2 – Meren tuulahdus

Perjantaina olikin sitten korvia repivä tuuli, viileää ja harmaata. Jopas oli ranta tyhjä nyt. Ei voinut auringonpalvoa siellä kuten eilen. (Lue tästä Osa 1, jossa vielä hikoillaan helteessä.)

Tiedätkö sellaisen tuulen, jonka johdosta on vaikeaa vetää ilmaa nenään sisälle hengittääkseen? Tuntuu siltä, että sieraimet ja nenä lepattavat tuulessa.

Kävin dyynin päällä tarkastamassa sään rannan puolella. Jep, takki tarvitaan.

Tuulitakissa ja kunnon kengät jalassa lähdimme kävelylle seuraavaan rantakylään Westkapelleen, noin 4-5 kilometrin päähän Zoutelandesta. Tämä on hauska perusreippailu, jos haluaa lisätä lomaan liikuntaelementin.

Rannalla pitää tunkea lukemattomat kerrat puisten paalujen välistä, joissa kasvaa simpukkayhdyskuntia ja roikkuu vihreää levää. Aina on arviointi käynnissä, missä on suurin väli, että mahtuu sivuttain punkemaan, mutta jos on reppu selässä niin ei mahdukaan.

Tässä yritin jo eilisen hellemekossa samaa.

Aallot vyöryivät kovalla kohinalla, nousuvesi oli nousemassa, rantaa oli paljaana riittämiin. Koiria juoksenteli palloja hakemaan, lenkkeilijöitä hölkkäsi, leijoja lennätettiin. Loputon tila jokaiselle. Kyllä nyt voi olla rannikkovartiosto tyytyväinen. Ei mitään ongelmaa ihmismäärän eikä välimatkojen kanssa.

Ja käveltiin ja käveltiin. Kosteakaan hiekka ei ole ihan kova alusta, vaan jalat vajoavat osin monessa kohdassa. Ekstra lihastyötä.

Tuulee niin että tukka lähtee. Tässä paalujen päällä on normaalisti ravintola auki.

Lokkeja oli jonkin verran, meriharakka huusi, tiiroja, jokunen kormoraani (siis merimetso, suom. huom.) Ja yksi suloinen pikku kahlaaja, mustavalkoharmaa, joku sirri.

Vaahtoa aallot kasasivat hiekalle jonkin verran ja se hytisi tuulessa kuin mikäkin tytinä-aladoobi.

Westkapelleen tultiin ja siellä oli torilla hillitysti actionia: 1 juustokoju ja 1 hedelmäkoju, sekä pari ravintolaa, jotka ulosmyivät katoksen alla ulkona hakuruokaa. Syötiin poffertjes-pikkuletut siinä, yleisellä penkillä. Turisteja vaelsi, pyöräilijöitä ja kävelijöitä, pyörävuokraamot toimivat.

Westkapelle näkyvissä, siellä on tuo meripelastajien iso päämaja ja tutkatorni.

Kun tultiin Westkapellesta takaisin rantaa pitkin, yhä nousevia nousuveden aaltoja väistellen, alkoi ripsiä vettä. Tämän piti olla ihan kokonaan kuiva päivä täällä rannikolla; korkeintaan illalla mahdollisesti joku kuuro. Ei nyt keskipäivällä ainakaan mitään.

Eikä kun sade vain yltyi, ja jatkui ja jatkui ja jatkui. Ei ollut mikään nopea kuuro. Oli harmaata roikkuvaa pilveä, josta ei nähnyt selkeästi, mikä niistä sataa. ”Jaaha. Tämä on just tämä sadetyyppi, että ennuste sanoi poutaa, mutta sitten sataa koko saakelin iltapäivän.”

Tuuli puhalsi sadepisaraa vinosti takaa selkään päin ja housut alkoivat kastua. Tuulitakin hihoista alkoi tipuskella vettä alas. Ja sama se, vaeltaako rantahiekassa vai ylhäällä dyynin polulla, koko matkalla ei ole minkäänlaista sateensuojaa. Siellä on paljaan taivaan alla. Kiva tietää, että on noin 5 km kävely edessä sateessa ilman armoa.

Tarvottiin pari tuntia ja satoi koko ajan kunnes oltiin hotellissa. Noin puolen tunnin päästä siitä saderintaman loppu purjehti yli ja sade lakkasi vihdoin. Jee.

Käytiin päivälevon jälkeen vielä bunkkerin päällä näköalapaikalla. Täällä on näitä toisen maailmansodan jäänteitä, saksalaisten betonibunkkereita dyynin sisään kaivettuna, ja vastaavasti liittoutuneiden panssarivaunu Westkapellen rantatiellä.

Alkoi pohkeissa vähän tuntua se, että oltiin kävelty jo 11 km. Yhteensä kertyi n. 15 km sinä päivänä. Pehmeässä hiekassa tarpomisesta syntyi ei vain perus-pohjekipua, vaan jalkalihakset kristivät myös edestä ja sivuilta.

Silloin kun suuntaa kuivan, pehmeän, hienon hiekan kasojen läpi kohti dyynin rappuja ylämäkeen, olo on kuin Vekkulan rappusissa. Joka askelma vajoaa alta pois, eikä etene yhtään ylöspäin.

Pilvet sateen jälkeen.

Ruokaa sai Zoutelandessa ihan hyvin hakuluukuilta. Krääsäkaupatkin olivat auki. Ostoskadulla jonotettiin nätisti välimatkoin vuoroa mennä ruokatiskille esittämään tilauksensa.

Täytenä päivänä, torstaina, kalakaupasta mukaan sai summerin, joka hälytti sitten kun oma kala-annos oli valmis. Piti hengailla lähettyvillä kadulla väljästi ja odottaa. Perjantaina sinne pääsi samantien sisään ja sai minuutissa kalansa. Hain makrillisämpylän lounaaksi.

Kalaruokaa ja muuta.

Jäätelöbaari oli suosittu. Sekoilin ja tilasin palleja jäätelöpallojen sijaan. Tallinnan laivan pallimeri-ilmiö iski. Bollen piti olla, ei ballen. Että mahtuuks kolme pallia siihen kippoon... Nauroin sitä heti kyllä itse, mutta ei se mainetta pelastanut.

Ei ihme, että he sen jälkeen puhuttelivat minua saksaksi. Tosin täällä 80% turisteista on aina saksalaisia, joten kaikkia puhutellaan pääsääntöisesti ensin saksaksi.

Kaikki pallit kulhossa..?

Ihmiset istuivat aukion rappusilla syömässä eväitään eri puodeista, siinä oli kätsät betoniraput penkkeinä. Hakuruuissa on vain se huono puoli, että jätteen määrä on suuri, pakkauksia syntyy. Mutta kunta oli onneksi realistisesti tajunnut, mitä tapahtuu ja sijoittanut suuria roskiksia erittäin paljon näkyvästi keskustaan, ja paikat pysyivät tasan sen ansiosta siistinä.

Iltaruoka italialaisesta, kätevästi toimi sekin. Ulkona oli tilaustyyppi, jolle voi maksaa kortilla ja hän kysyi kokilta, kauanko kestää. Vartin kesti vain valmistaa tilaus ja sitten aukeni ikkuna ja saatiin alumiinivuoissa isot annokset penneä ja spagettia ja syötiin huoneessa.

Meillä oli parveke huoneessa ja istuttiin torstaina hetken siinä, mutta perjantaina oli jo liian tuulista.

Vieressä oli kirkko, joka sanoi pimm aina puolelta, ja pimm pimm tasatunnein niin monta kertaa kuin oli kello. Onneksi muuten sanovat ajat amerikkalaisittain eikä eurooppalaisittain. Iltakymmenen on siten ”10 pm” pimm, eikä 22 kertaa pimm.

- Joo kyllähän toi lopettaa yöksi. Onhan ne nykyään ohjelmoitu niin, etteivät kellot soi pitkin yötä.
- Famous last words... saapa nähdä.

Niin, kuului yöllä klo 2 pimm pimm, ei se mitään lopettanut. Ehkä joissain muilla paikkakunnilla, mutta ei täällä. Silloin nousin sulkemaan parvekkeen liukuoven. Oli hellepäivän jäljiltä vähän kuuma huoneessa.

Ainoa ruokahuolto, joka ei toiminut, oli se, että marketit sulkivat jo klo 18, koska helatorstai. Ei tajuttu sitä ollenkaan. Sekavaa nykyään, kun ne eivät ole pyhäpäivinä kokonaan kiinni, vaan sittenkin auki, mutta lyhyemmin. Ei sitten saatu sipsiä illaksi. Voihan sipsi.

Aamupala 1.

Hotelli tarjosi aamupalan isolla tarjottimella suoraan pöytiin, koska seisovat pöydät on kielletty. Oikein hyvä se oli, oli vaikka mitä. Smoothieta ja munaa, hedelmäsalaattia ja marmeladia, leivät ja päälliset, tuore appelsiinimehu. Teen ja kahvin sai itse hakea tiskinnurkalta kuitenkin.

Aamupala 2.

Paluumatkalla käytiin Veeren kautta. Klassikkokylä sekin, aina hauska käväistä vanhassa keskustassa veden äärellä. Tuuli edelleen reippaasti. Söpöt tutut kaupat olivat siellä vieläkin.

Silakanmyyjä ja huvivenesatama Veeressä.

Veeressä on hauska puolikas torni sataman suulla, huvivenesatama, vanhoja kanuunoita, ruohokukkuloita, kauniita historiallisia koristeellisia rakennuksia, kiertoajelulaiva, lampaita niityillä ja putiikkeja. Rauhallista idylliä.

Tulipahan käveltyä ja hengitettyä meri-ilmaa. Annos suolavettä ja rantahiekkaa oli tarpeellista ja virkistävää. Urheiluakin tuli jalkojen lihaksiin. Oli hienoa nähdä nämä kauniit ihan eri maisemat.

Tässä vielä pieni videokooste kolmen päivän tunnelmista.

Miniloma rannalla Osa 1 – Helteinen biitsi

Zoutelande. Pohjanmeren rannalla, Hollannin loputtomalla hiekkarantarannikolla, Zeelandin provinssissa, kaukana lännessä. 2 hotelliyötä.

Kylä on minulle tuttu useilta lomilta, ja hyväksi havaittu. Rantaa riittää loputtomiin ja kylä on suojassa pahimmalta tuulelta dyynijonon takana, joka on noin 10 metriä korkea heinikkoinen kukkularivi. Dyynin päällä voi suurelta osaltaan kulkea hiekkatietä ja nähdä maisemat.

Rantaa, rantaa, kilometreittäin hiekkarantaa.

Zoutelanden kirkko ja kylä, heti rantadyynin takana.

Tilanne oli tällä hetkellä se, että hotellit ovat saaneet avautua ja alkaa vastaanottaa vieraita, ja saavat myös tarjoilla aamiaisen, muttei seisova pöytä -tyylisesti.

Ravintolat ja terassit ovat Hollannissa vielä kiinni 1.6. saakka, mutta useat ravitsemusliikkeet tarjoavat ruokaa itse haettavaksi tiskiltä. Syödä ei saa ravintolan tiloissa, vaan se on suoritettava hotellihuoneessa, autossa tai jossain yleisellä kadulla, tai vaikka piknikkinä rannalla tai rantakadun penkillä.

Kolmeen päivään mahtui tosiaan vähän kaikki vuodenajat, kuten sääennuste arveli. Helteestä paleluun, auringon paahteesta sateeseen, tyynestä 6 boforin tuuleen.

Helteestä aloitettiin.

Jaaha, tuossa maataan innovatiivisesti omilla pihatuoleilla ottamassa aurinkoa.

Hellemekon paikka. Ja välttämätön aurinkosuojavarustus.

Ilma väreilee lämmöstä dyynitien yllä.

Tullessa torstaina oli hirmuhelle ja täysin tyyntä.

Ja koska oli helatorstai, siellä oli väkeä aika hulluna, paljon päiväkävijöitä. Joka vesi- ja rantapaikka ja puisto Hollannissa oli ylitäynnä, koska oli auringon paahde ja vapaapäivä. Tietysti.

Palokunta ajeli rantatietä ja poliisivene ja rannikkovartiosto kävivät tuijottamassa mereltä käsin, että kuinka paljon sitä ruuhkaa on. Odotettiin vähän, että kohta megafoni soi ja tulee käsky, että kaikkien pitää painua h*vettiin siitä rannalta. Mutta ei.

Toisaalta se voi näyttää pahalta massalta kaukaa, mutta kun analysoin vaikka valokuvistani, niin oli siellä sittenkin ihan sääntöjen mukaan kukin perhekunta omalla reviirillään ja tyhjä vyöhyke ympärillä. Ehkei siellä edes rikottu sääntöjä oikeasti.

Nyt alkaa ranta taas levetä laskuveden edetessä. Rannikkovartioston vene tuolla katselee ruuhkaisinta osaa rannasta.

Me emme lähteneet tunkemaan juuri sille rantaosiolle, jossa maattiin ja lapset uivat ja lapiot heiluivat ja bodysurffilautailijat riehuivat ja puoliteltoissa nukutettiin vauvoja ja lihaa kärtsättiin auringossa. Mentiin kävelemään toiseen suuntaan vesilinjaa, ja siellä oli väljempää.

Dyynille pääsee nousemaan puurappuja pitkin.

Tulohetkellä oli juuri nousuvesi korkeimmillaan, mikä tarkoitti sitä, että suuri pätkä rantaa oli  kadonnut kokonaan aaltoihin. Sitä vähemmän oli hiekka-alaa ihmisten levittäytyä. Raput veivät suoraan veteen keskustan edessä. Oli vain tylsää kovaa piellä ja tervalla sidottua kivenmurikkarinnettä veteen saakka.

Totuttuun tapaan rahtilaivoja jyräsi läheltä rantaa, menossa Vlissingeniin tai Antwerpeniin.

Rantalinja on vahvistettu tällaisilla "asfaltoiduilla kivenmurikoilla". Tässä on nousuvesi korkeimmillaan ja hiekkarannan osio veden vallassa viimeiseen senttiin saakka.

Poika, kitara ja rahtilaiva.

Viime talven myrskyssä rannasta katosi taas eroosiona pari metriä hiekan korkeutta pois, eikä sitä ole vielä sovittu korjattavan pumppaamalla hiekkaa takaisin. Joten nousuvedellä ei ole rannasta mitään jäljellä paikoin.

Sen tietää muutenkin, että kauniilla säällä ja viikonloppuna tai pyhäpäivänä rannat täyttyvät Hollannissa. Ihmiset haluavat uimaan ja aurinkoon. Jos se on kauhistus ja ”näin ei voi jatkua” ja ”täytyy määrätä rajoituksia” kuten lehdistössä jo sanottiin, niin se on paras hallituksen kieltää kaunis sää kokonaan. Joka päivä vesisadetta koko kesän, niin ei tule ongelmaa. Ja sitten voisi kieltää sen vuoroveden, joka kadottaa rannan kaksi kertaa vuorokaudessa kokonaan.

Keskustan edessä olevasta rantavahtien tornista tulee Baywatch mieleen ja olettaa David Hasselhoffin ryntäävän sieltä pelastuslauta kainalossaan ulos.

Meren lämpötila oli 14 astetta, sanoi hengenpelastajien koppi. No sama se mikä, se tuntui jääkylmältä jaloissa kuitenkin. Eikä siihen kylmyyteen tottunut. Sellainen kramppikylmä, kun kahlattiin.

Monet uivat kyllä, varsinkin nyt lapset ryntäävät veteen aina vaikka mikä olisi. Olin minäkin ennen rohkea.

Koirien paratiisi se on edelleen, hauvat juoksevat rannalla ja meidänkin hotellissa oli koiratalouksia. Shiba inut tepsuttelivat sisään ja sisäpihan katutasohuoneessa asui sekarotuinen. Zoutelanden kahvilaterasseilla on aina vesikippoja koirille ja joillain jopa ruokalistassa koirien nameja tilattavaksi.

Ihana hiekka, tutut pikku simpukankuoret, pari taskuravunjalkaa, vähäsen rakkolevää, vain todella harvassa meduusan löllö.

Ilta oli aivan tyyni, mikä on harvinaista millä tahansa rannalla.

Myöhäisiä kalastajia laskuveden aikaan.

Zoutelande menee nukkumaan.

Huomenna osassa 2 päästään kävelemään tuulessa ja sateessa sekä tutustumaan söpöön Veeren kylään.