Matka osa 10 - Kalmarin unioni

Autolla Hollannista Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ja takaisin.

Matkapäiväkirja heinäkuulta.

Mistä Kalmar? Etsimme vaihtoehtoa sille, että taas painettaisiin diagonaalisesti eenelosta Tukholmasta Malmöhön. Ruotsin itärannikon reitin varrella on Kalmar, jossa en ole koskaan käynyt. Ei aavistustakaan, millaista siellä on oikeasti. Joten käydään katsomassa.

Peruskoulun historiantunti kyllä oli muistissa: Kalmarin linna ja Kalmarin unioni. Jaa, mikäköhän se oli... linna on varmaan joku varhaiskeskiaikainen juttu, ja unioni joku tällainen valtioliitto, oliko siinä Tanska ja Ruotsi. 

Faktantarkastus: linna on paljon vanhempikin kuin luulin, jo 1100-luvulla aloitettu. Ja unionissahan oli mukana Tanska, Ruotsi, Norja, läntinen Ruotsin hallitsema osa Suomea, ja samalla Islanti, Färsaaret, Grönlanti ja muutama muu saari. Tanskan kuningattaren Margareeta I:n johdolla. Ja sen puitteissa kului koko 1400-luku. Unioni perustettiin Kalmarin linnassa.

Kalmarista pääsisi myös autosiltaa pitkin Öölannin saarelle. Mutta siihen meillä ei ollut aikaa. Ylipäätään ajopäivinä meillä ei ole yöpymispaikoissa aikaa päivällä tapahtuviin asioihin. Perille päästään viiden-kuuden maissa ja silloin on nälkä ja aletaan seuraavaksi etsiä iltaruokapaikkaa. Kohteeseen tutustuminen jää viimeisiin illan tunteihin.

Keskustoissa on tietysti esim. houkuttelevan näköisiä kahviloita herkkuineen, mutta alkuillasta ne jo sulkevat, ja me olemme pitäneet kahvitaukomme jossain matkan varrella. Seuraavana aamunakaan ei ehdi kahvilakulttuuriin, sillä silloin on juuri tankattu hotellin aamiaisbuffetti mahaan ja on jo kiire lähteä ajamaan seuraavaa etappia.

Tätäkin kahvilaa piti ihailla vain ulkopuolelta, kun oli illallisnälkä.

Samoin ei oikein ehdi pysähtyä matkan varrella, vaikka näkyisi kiinnostavia nähtävyyden kylttejä. Vähän nämä meidän päiväkilometritavoitteet ottivat päähän. Milloin me muka edes voisimme uida jossain järvipaikassa spontaanisti, kun tuskin keretään yhdet kahvit vetää satojen ajokilsojen välissä? 

Päättelin, että jos oikeasti haluaisi hidasta matkantekoa ja aikaa spontaanisti pysähtyä katsomaan vaikka joku eteen ilmestyvä pikkumuseo, höyryjuna, näyttely tai näköalakukkula, niin päivässä ei tulisi olla kuin korkeintaan 200 km ajoa. Mutta meillä oli noin 400-600. Ja jos haluaa oikeasti tutustua paikkakuntaan, siellä pitää olla 2 yötä, jotta on kokonainen päivä välissä.

Kalmar ydessä illassa sitten. Strategisesti olimme hankkineet hotellin keskeltä vanhaa kaupunkia, jotta näemme kävellen Kalmarin parhaat osat tehokkaasti. Hotelli oli vanha tornillinen linna.

Calmar Stadshotell näytti jo Kalmarin linnalta.

Viereisillä kaduilla oli kauniita puutaloja.

Pysäköimme parin kadun päähän isolle parkkialueelle. Maksullinen aika päättyi puolen tunnin päästä saapumisestamme, mutta klo 9 alkaen aamusta pitäisi taas maksaa. Emmekä niin aikaisin meinanneet olla lähdössä vielä. Hotellin respa suositteli äppiä, mutta kokeilin ensin maksaa suoraan automaatille. Lopulta se suostui ottamaan luottokorttini ja antamaan muutamalla kruunulla parkkiaikaa aamulla puoli yhteentoista saakka, ihan perinteisellä lapulla.

Vanhassa kaupungissa oli paljon väkeä liikkeellä. Se näytti olevan kaupunkilaisten bilepaikka, jonne virrattiin ravintoloihin syömään, jäätelölle ja baarien terasseille viettämään iltaa. 

Söimme italialaisessa, siellä oli varmaan itse mister Ernesto puuhaamassa omistajana ja ohjasi ihmiset pöytiin. Oven edessä oli pientä jonoa, minkä päättelimme olevan hyvä merkki. Paikassa oli runsas ja hieno viinilista, mutta emme ole kovinkaan viinin ystäviä, joten sen osion skippaamme aina ystävällisesti. Ruoka oli hyvää.

Erneston terassilla. Suorastaan räikeä ilta-aurinko.

Sinä iltana telkkarissa näytettiin Ruotsin naisten jalkapallopeli Englantia vastaan ja kaikki tulivat sitä terasseille katsomaan. Pubit ja ravintolat täynnä kaikilla vanhan kaupungin kaduilla. 

Ruotsalaisten kunnollisuus: torilla oli pieni esiintymislava, jolla eri bändit soittivat. Lopuksi siinä oli punkkia ruotsiksi. Ihan punkkimaista, paitsi sitten kun näki, että laulajalla oli valkoinen paita päällään ja henkselit ja olkihattu. Kaukana rähjäisestä punkista. Ruotsalaiset osaavat ennemmin purjehduskenkätyylin.

Kaduilla kulki paljon koiria hihnassa, elegantit vaatteet pariskunnilla yllä, ajattoman sporttiset vermeet, ja jopa 3 eri Marimekkokassia näin, eli ne on kelpuutettu ruotsalaiseen muotieliittiin. Muutama urheiluauto elvisteli kaduilla, corvettea ja mustangia ja mitä vielä. 

Esiintymislavalla punkkari kauluspaidassa.

Kalliit autot kokoontuivat.

Vanha vesitorni seisoi komeana. Oli myös pala kaupungin muuria ja Västerporten. Söpöjä puutaloja välissä kaduilla, myös sellainen 3 talon trio matalasta aina korkeampaan vierekkäin.

Vanha vesitorni.

Koin velvollisuudeksi, että nyt tehdään iltakävely ja etsitään se Kalmarin linna. Pääsin esitelmöimään miehelleni, sillä hollantilaiseen opetusohjelmaan ei paljon Skandinavian historia ollut kuulunut ja koko Kalmarin unionin käsite oli hollantilaiselle tuntematon. Ymmärsi hän kuitenkin, että hyvin merkittävästä asiasta on nyt kyse.

Piti ylittää rautatie eli rata aseman vierestä, jotta pääsi kaupunginpuistoon, josta näki linnalle. Puistossa lammessa sorsanpoikasia, nurmikolla meriharakka ja västäräkki ja mustarastas ja sepelkyyhky. Sitten ilmestyivät pyöreät tornit näkyviin veden äärellä.

Nyt alkaa linnaa näkyä.

Näimme, että valleilla käveli ihmisiä, joten menimme katsomaan linnaa lähempää. Ensin tuli kuitenkin vastaan pieni puinen leikkisieni, josta piti saada kuva.

Päiväsaikaan kassa myi lippuja sisälle linnaan. Nyt illalla kassa oli kiinni ja ulkoalueelle pääsi ilmaiseksi.

Oli laskusilta ja viirit liehuivat. Vallille pääsi polkua ja päällä oli tykit. Merelle näkyi ja Öland siinsi ja kanuunoiden kanssa voi poseerata. Kauniit iltapilvet ja mukava kesäilta, tosin nyt viileähkö, tuuli joissain kohdissa aika kovaa ja kylmästi. Tavallinen pohjoismainen kesä, ei enää helle.

Oli hyvin hiljaista ja rauhallista, vain pari turistia käyskenteli valleilla. Linna oli pimeänä. Paitsi etelän puoleisessa julkisivussa yhdessä yläkerran ikkunassa loisti keltainen valo. ”Ooh, siellä on kummitus”, oli ensimmäinen ehdotus. ”Se oli se unioni”, ehdotti äitini kun kerroin tästä. Hahaah, niin varmaankin.

Jostain syystä linnan valleilla alko soida päässäni Sex Pistolsin Anarchy in the UK. Ehkä siksi, kun oli kyse kuninkaista ja kuningattarista ja kaikki niin hienostuneen aatelista ja siitä tuli ensin vastareaktiona mieleen Sex Pistolsin God save the Queen. Ja siitä edelleen tämä toinen niiden kappale. Hyppelin rauhallisessa ja tyhjässä kesäillassa valleilla ja hyräilin: ”I am an anarchist, I am an antichrist... I wanna be-ee anarchy!”

Hotellimme oli vanha, nariseva, kokolattiamatoitettu rakennus. Hissi oli vähän kulahtanut. Ei ilmastontia: huoneemme oli tukahduttavan kuuma ja sinne oli tullessa laitettu pöytätuuletin pyörimään. Mutta ikkunan sai kokonaan auki ja se oli paljon tehokkaampaa. 

Illalla tuuletimme täysillä ikkunan kautta ihanaa viileää ilmaa sisään ja kadulta kuului jalkapallon hurrausta. Tosin ruotsalaisilla ei sitten ollut mitään voitonjuhlia, kun Englannin joukkue rökitti heidät selvin lukemin.

Kylppärin puutteet: lenksuttavat suihkukopin ovet, joista vuotaa lätäkkö lattialle alta, vaikeahko sade- ja käsisuihkuvekslaus. Mutta hauska erikoinen hana, josta valuu vesi metallikourussa, eli normaalista hanan putkesta on poistettu katto, ja puro lirisee. Hih. Oli hotelli nyt aika hienostunut kuitenkin yhteensä.

Ikkunanäkymä.

Raitaa.

Hassu hana.

Aamupalalla Arlan tölkissä luki ”Laktosfri mellanmjölk”. Ehe hehe eli kevytmaito. Keskimmäinen vaihtoehto siinä rasvattoman ja täysmaidon välissä tietysti. Hollanniksi halfvol, puolitäysi. Hassua, että ”mellanmjölk” on kuin ”mellanöl”. Keskiolut. Sama periaate, mutta maidosta mitataan luokituksessa rasvaprosentteja eikä alkoholiprosentteja.

Kalmar oli oikein mukava kokemus. Seuraavana päivänä sitten taas kohti Tanskaa.

Matka osa 5 - hauska Paradox Museum

Autolla Hollannista Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ja takaisin.

Toinen yö Pop House Hotelissa Djurgårdenin saarella. Aamupalan jälkeen pakkaus ja huoneen luovutus, ja sitten muutama tunti aikaa ennen kuin pitäisi lähteä Värtahamneniin laivalle.

Jostain blogista näin taannoin Paradox Museumin hauskat kuvat, päät lautasella. Miestänikin kiinnosti nähdä erikoinen optisten illuusioiden näyttely, joten oltiin listattu se kohteeksi matkasuunnitelmaan tälle ”välipäivälle”. Se on keskellä Tukholman keskustaa, lähellä Hötorgetia. 

Älykäs liikkuu tietysti Tukholmasssa julkisilla kulkuvälineillä, mutta me olimme nyt automatkalaisia ja halusimme helposti auton parkkiin lähelle. Pysäköintihallista saikin tietysti maksaa pitkän pennin ydinkeskustassa; parista tunnista meni 33 euroa.

Museo piti erikseen etsiä ostoskatua kiertelemällä kunnes löysimme opaskyltin: tästä rappuja alas kohti metroasemaa eli asematunnelia, alatasolle. Siellähän se oli, kokonaan kellarikerroksessa. Laukut voi jättää säilytyslokeroihin, jotta on vapaat kädet pelleillä ja ottaa kuvia matkaseurueestaan eri huoneissa.

Seinillä oli kaikenlaisia illuusioita ja myös niiden tieteelliset selitykset: miksi silmä havaitsee aivan kuin kuvio liikkuisi. Tai toinen palkki näyttää lyhemmältä, vaikka ovat yhtä pitkät. Tai tehtäviä: tuijota ympyrää puoli minuuttia ja sitten käsiäsi. Tai värilamppu-kokeiluja. Koveria peilejä.

Monet näyttelyesineet selittivät itse itsensä: katsojan mukana liikkuvat silmät tai kolmiulotteinen patsas, joka oli yhdeltä puolelta ilmiselvä ”NO” ja toiselta puolelta ”YES”.

No vai Yes, riippuu katsomissuunnasta.

Salainen agentti häröilee.

Hymyilin, kun Vekkulan klassikko tuli vastaan: ”Pyörivä tunneli” eli siltakäytävä, jota kävellään yli samalla kun ympärillä seinät pyörivät kartiona. Yritäpä kävellä tätä tyynenä ilman että alkaa huimata, kun silta, jolla kävelet, tuntuu kaatuvan koko ajan sivulle. Ääks.

Huone pyörii?

Toinenkin Vekkulan klassikko oli paikalla, ”painehuone”, jossa on vinot lattiat, ja seinät asetettu sen mukaan muka suoraan, mitä voi sitten ihmetellä, ovatko seinät suorassa vai vinossa ja kuinka kallellaan sitä itse seisookin. Hyvin oudon tuntuista.

Kävijöitä oli paljon ja hauskojen poseeraushuoneiden edessä jonot, joissa oli parasta vain kärsivällisesti odottaa vuoroaan, niin jokainen seurue saa kuvansa. Oli myös hauska seurata muiden perheiden toilailuja, kun he yrittivät asettua sohvan sisään tai muuta hassua. Museolla oli paljon oppaita, jotka neuvoivat poseerauksessa ja usein myös ottivat vierailijan kännykällä hyvät kuvat.

Ylösalaisin rakennettu huone oli paras.

Oli peilisalit ja loputtomat peilitunnelit ja oman naaman kaleidoskoopit. 

Pöytä, joka näyttää siltä, että sillä on vain oma pää vadilla irtonaisena. Näytettiin siinä molemmat surkeilta giljotiinin uhreilta.

Karuselli, joka vuoroin oli täynnä hevosia ja vuoroin ilmapalloja.

Myöskin parhaita oli peilillinen huone, jossa voi ”kiipeillä oviaukossa ja palatsin oven päässä katonreunan kipsireunuksilla”.

Olihan tämä ihan hiton hauska paikka. Pääsi luovasti tarkkailemaan ja suunnittelemaan, missä asennossa saa parhaat spektaakkelimaiset valokuvat.

Matka osa 4 - vanha kunnon Gamla stan

Autolla Hollannista Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ja takaisin.

Matkapäiväkirja heinäkuulta.

Jee, puuroa aamupalalla täälläkin Pop House Hotelissa. Ruotsi on puuromaa.

Kaunis hellepäivä oli alkamassa. Hotellihuoneen parvekkeelta näin, että seiskaratikka alkoi tuoda satapäin ihmisiä parin minuutin välein Gröna Lundiin, Skansenille, ABBA-museoon ym.

ABBA-museo oli meille tuttu jo alkuvuosiltaan, mutta kävimme nyt toisen kerran. Onhan se ihan kivasti rakennettu kierros, jossa oppii paljon uutta. Pikku dokumentaarifilmit ja haastattelut eri kohdissa ovat mielenkiintoisia, ja jos haluaa tarkalleen lukea, välistä löytyy pitkiäkin tekstejä, joihin syventyä.

Tämä on edelleen koko maailman pyhiinvaelluskohde, sen verran erilaisia kieliä eri maanosista kuuli. Amerikkalaisiakin oli. 

Interaktiivista tekemistä löytyy, kuten ABBA-karaokekoppeja. Muistan, että alkuunsa täällä oli myös ABBA-diskohuone, jossa tanssia, mutta nyt oli sen sijaan tullut uuden tekniikan hologrammishow. Näytöltä voi valita kappaleen ja esiintymislavalle heijastetaan kolmiulotteiset 70-lukulaiset ABBAn jäsenet, joiden välissä on tila viidennelle henkilölle. Siihen voi vierailija asettua ja yrittää tanssia koreografiaa ryhmän mukana puolen kappaleen verran.

Hulvaton on tietysti Arrival-albumin kannesta tuttu aito helikopteri, jossa istuen voi poseerata. Aika ihme, että tuollainen kevyt kupla on ollut oikeasti toimiva kopteri.

Kun oli selvitty Abboista ja todettu, että nyt tämä on kyllä nähty toistaiseksi ihan perusteellisesti, lähdimme kohti Gamla stania.

Hotellin rappukäytävässäkin soi Abba.

Slussenille menevä lautta löytyi, vaikka olin epävarma linjakartoista ja luulin jo, että olemme nyt erehdyksessä ostaneet liput moderniin keskustaan Gamla stanin yläpuolelle eli kohti Norrmalmia. Seisoimme aidatulla alueella, jonne olimme piipanneet itsemme lipulla portista sisään, ja viereen tuli lautta toiseen laituriin, jonne ei päässyt sieltä aitauksesta enää. Ihmettelin, mihin tuo nyt sitten on menossa ja pitikö meidän olla siellä. Kevyttä paniikkia Gröna Lundin lauttasatamassa. 

Lautta tuli meidänkin laituriimme muutaman minuutin kuluessa. Huvipuisto näkyi nätisti siinä parhaassa kesähelteessä lautalta ja lautan ikkuna-aukonkin läpi. 

Seilasimme Skeppsholmeniin ja sen muistin, että siinä ei pidä jäädä pois, se on vasta välipysäkki ja pikkusaari. Onneksi rantakalliolla luki selvästi nimi kyltissä ja olin myös skannannut sekunnissa lautan kartalta, että niin se tosiaan oli, että en halua Skeppsholmeniin. Siitä lautta kurvasi Slussenille ja oli sittenkin juuri se, mikä haluttiin. Ahah, se toinen oli varmaan sitten lauttalinja 80 ja tämä oli se oikea 82.

Risteilylaivoja oli tullut Tukholmaan eikä yhdelle riittänyt edes laituripaikkaa, joten se oli ankkuroituna lahdessa. Laivan nimi oli ”The World”, mietin että sittenpä voi kivasti sanoa, että ”I am sailing the world” ihan kuin tekisi maailmanympärikierrosta, vaikka on vain sillä aluksella. Sieltä haettiin ihmisiä vesirajan kylkiluukusta pikku taksiveneillä Slussenille.

The World.

Rannalla söpö merihirviö ja vedenneito -patsas, joka on nähty ennenkin. Olen tiirannut, lukeeko jalustassa tietoa, mutten ole löytänyt. Netti kertoo, että tämä on ruotsalais-yhdysvaltalaisen kuvanveistäjän Carl Millesin teos jo vuodelta 1930 ja nimeltään Sjöguden. Meren jumala siis, eikä hirviö.

Gamla stan ja heti sinne tunnetulle aukiolle, joka on tupaten täynnä kahvilan terasseja. Kulmakahvilan vitriineille sekoilemaan kahvivalintojen, limujen ja leivonnaisten kanssa ja tarjottimen kanssa ulos kuistille varjoon. Aitiopaikka Gamla stanin vilinään. 

Esittelin miehelleni, että nyt otin tällaisen kokosbollen ja se on se ylläri Ruotsissa, että näistä ei tiedä, onko tämä se, jossa on kevyttä vaahtoa sisällä, vai sellainen, joka on pelkkää painavaa ruskeaa massaa. No tämä oli paksua massaa, mutta todella herkullinen. Ja mustikkapiirakkaan sai vaniljavaahtoa päälle. Ainakin ne pitkulaiset kookospötköt taitavat olla aina vaahtotäytteisiä.

Kujat täynnä turistia, ja hauskoja kauppoja edelleen. Turistikaupassa Pepin vieressä Muumit Suomesta nyysittynä. Outoja cocktaileja kulmabaarissa. Namukauppaa. Jono jäätelöpuotiin. Olivat kääntäneet kaikki maut liitutaululla englanniksi, mutta jättäneet ne ”Glass”-otsikon alle eli unohtaneet kääntää sen ice creamiksi. Tuntunee englantilaisesta oudolta, että mitkä ”lasin” makuvaihtoehdot.

On menny Pepit ja Muumit sekasin.

Erikoisempia drinksuja.

Lars Karlssonin galleriasta voisi löytyä hauska taulu tuliaisiksi.

Kuja idyllisenä vain yhden lokin kanssa, tai sitten totuus turistimassasta.

En ollutkaan aiemmin tuolla ylhäällä kuninkaanlinnan ylätasanteella katsomassa maisemia. Kävimme vähän modernissa keskustassakin Drottninggatanilla ja otimme tapas-lounaan teatterin ravintolassa, jossa puuhasi ilmeisen espanjalainen pomo. Tärkeää oli päästä varjopaikalle terassilla, koska aurinko paahtoi ihan kunnolla kuumasti.

Hellettä tarpeekseen, siitä sitten lautta takaisin. Näillä on tosiaan tajuttu se, että turisti haluaisi ostaa ihan tosi kätevästi ja nopeasti lippuluukulta sen lauttalippunsa; Slusseninkin puolella oli oikein henkilö kopissa myymässä lippuja. Ei tarvitse edes äheltää automaatin kanssa, vaikka sekin vaikutti melko ymmärrettävältä.

Kaunis oli seilata, kyllä pieni 10 minuutin lauttamatka voi olla ihan reissun kohokohtia, kun pääsee merelle vaahtojen kuohuun hyvässä säässä.

Näin jää Gamla stan taakse. Turistien kanssa peräkannella surffaillen.

Tarkistelin siinä Skansenin aukioloaikoja. Alue sinällään oli klo 20 saakka auki, mutta pääsyliput maksavat kyllä ihan oikeaa rahaa eikä parin kiireisen viimeisen tunnin takia kannata mennä. Siellä on niin paljon näkemistä ja laaja alue, että olisi harmi jos sitten ei ehdikään oikein mitään.

Lisäksi selvisi onneksi ajoissa, että esim. eläintilalla on omat aukioloaikansa. Olisimme kyllä mielellämme menneet possuja pusimaan, mutta näin, että eläinpuisto sulkee jo kello 15. ”Pitäkööt Skanseninsa, jos ei saa pusia possuja.” Tätä varten on selvästikin varattava kokonainen lomapäivä aikaa joku kerta.

Illalla söimme myös kunnon ruokaa kunnon ravintolassa ihan siinä Gröna Lundin sivuportin ja hotellimme vieressä. Ja sitten alkoi mentaalisesti Suomi häämöttää sen ajatuksen myötä, että huomenna nousemme Siljalle ja aloitamme merimatkan kotimaahan.