Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. toukokuuta 2026

Hyvin pieni vappu



Miten pervo kylmä tuuli. Muutoin aurinko kuumentaa kunnolla ja olisi ihan bikinisää, jos ei olisi tuota viimaa idästä tai pohjoisesta koko ajan ja joka päivä. Pihassa kun istuu, häiritsee että puuskittain lehden sivut ja ruokapakkaukset ja nenäliinat lentävät johonkin. Varjossa on tuulen takia vähän liian viileää ja pitää ottaa villatakki päälle. Auringossa taas en voi kauan istua, ettei ala iho palaa.


Ihan hirveät siitepölyt kerroksena kaikkialla, ei ole pitkään aikaan satanut. Jopa vähän apokalyptisen epäilyttävä tunnelma, kun viikosta viikkoon on jokainen päivä pelkkää sinitaivasta eikä koskaan näy yhtäkään pilveä. Mutta nyt viikonloppuna pitäisi tulla joku ukkoskuuro ja sadekuuro. 




Syreeni on upeassa paksussa kukassa. Piha kyllä kaunistuu silmissä, kun kaikki täyttyy vihreällä.



Tämä liian hyvä sää jotenkin myös tekee sen, että en saa asetuttua sisään tekemään palapeliä vaikka tahtoisin. Koska "pitää istua pihassa ja lukea siellä ja juoda pihakahvit ja nauttia vehreydestä ja säästä". 


Illalla taas kun yritän aloitella palapeliä, niin sittenkin aina mieheni löytää telkkarista jotain liian mielenkiintoista katsottavaa eli lähinnä dokumentteja: tulee yllättäen ennestään tuntematon Air Crash Investigation, tulee Airport Lost and Found, Toronto Airport, Ambulance UK, ja nyt on taas uudet kaudet Schipholia ja Amsterdam Centraal -rautatieasemaa. Ja perjantaisin katson The Voice of Hollandia, josta puuttuu enää finaali. Ja tuli myöskin huomaamatta seurattua koko kausi "Flikken Maastrichtia" eli Maastrichtin kyttiä, joka on perinteinen fiktiivinen rikossarja. Kausi oli ilahduttavan laadukas juonenkäänteineen.


Vähitellen tämä aika rientää enkä missään nimessä ehdi hankkia ja lukea uusia e-kirjoja vaikka luulin, että otan lukumaratonin tähän väliin.





Meillä pesii nyt sepelkyyhky murattipuskassa, joka roikkuu aidalta. Ihan surkeat heikot heiluvat pari oksaa, voihan yritys. Sehän on tiedossa, että kyyhky laittaa noin kaksi oksaa ristiin ja sanoo, että jaahas, siinä on pesä. Mutta tuossa ei ole oikein mitään materiaalia. Saa nähdä, pysyykö siinä munat ja poikaset. Kovasti siinä nyt haudotaan. 


Ymmärrän tietysti, että nyt kun naapurin iso kuusi on poissa, niiltä puuttuu pesäpaikkoja ja ne yrittävät nyt sitten mitä vain muuta sen lähistöllä. Sikäli ne ovat hyvässä paikassa meidän pihassamme, että me emme niitä häiritse. 



Kampaajalla raavittiin sinisten värien viimeiset jämät purkeista ja ne riittivät juuri yhdeksi kerraksi. Nyt pitää vielä käyttää pinkit ja violetit loppuun. Päätin nimittäin, että vähitellen lopetan tukan värjäämisen ainakin toistaiseksi. Sovittiin kampaajan kanssa, että käytämme hyllystä pois ne henkilökohtaisesti vain minulle tilatut varastot, joita siellä vielä on. 


En enää jaksa istua pitkiä blondeeraussessioita, joissa menee puoli päivää. Ja maksaahan se myös jotain. Jos pärjäisin seuraavaksi taas luonnollisella värillä. Vaan on siinäkin tottumista tietysti monen vuoden shokkivärien jälkeen.



Kävin huonekalukaupassa katsomassa uutta tyynyä minulle, koska vanha on muhkurainen. Voihan sen Ikean pestä, mutta ei siihen mikään auta, että se on paakkuinen eikä tasaannu enää, vai. Toivoin oikein littanaa tyyynyä, koska ohuimmatkin ovat minulle useimmiten liian paksuja ja tuntuvat niskassa pahalta. No olihan siellä littana ja se oli nimeltään "lasten tyyny". No sama se, se oli ihanan ohut kerrankin.


Purin tyynyn muovista olohuoneessa ja 10 sekuntia sen jälkeen Jip makasi sen päällä torkkumassa. Sen jälkeen kissat riehuivat ja tyyny sekä istuinpehmuste makasivat penkin alla, ja Jip jatkoi torkkujaan tyynyn päällä siellä lattialla. Nostin tyynyn takaisin penkille, ja seuraavaksi Janneke lepäili tyytyväisenä sen päällä. Vielä myöhemmin Janneke oli käpertynyt aivan intensiiviseen uneen onnellisena. Joku maailman paras nukkkumapaikka, koskaan nähnyt parempaa?


Kuinka kissat tulevatkaan pettymään kun kerron niille, ettei se ole niiden tyyny, vaan minun... Mutta voisinhan lahjoittaa niille vanhan tyynyni, joka on menossa roskiin. 





Lasten tyyny oli tosiaan aivan ihana niskalleni, heti ihan taivaallinen. Mutta kun minulla on lievä nuhailu päällä ja nenäontelo tukossa, otin sen alle kuitenkin kakkostyynyn. Mutta kunhan tämä hengityselin paranee täysin, niin se tyyny on ihan täydellinen.


Vanhan tyyny vietiin olohuoneen penkille, ja Jip oli silläkin heti torkkumassa. Kelpaa myös.



Kävin kaupoissa, menin vapputunnelmaan ja otin mukaan minidonitseja ja yhden cocktailjuomatölkin. Ja vaahtosienikarkkeja. No nyt olisi suomalaista vappua. Pitäisikö sitä juhlia aattona vai vappupäivänä. Molempina. Aloittelin donitsit kahvin kanssa. Mitään juhlia ei kyllä ollut, päivä on arki täällä ja mieheni oli töissä tavalliseen tapaan.


On siellä perunasalaattikin.


Olen tällä kertaa kirjoittanut arviot kaikista euroviisukappaleista ja aion julkaista ne seuraavaksi blogissa.


On ikävää, että nykyään on poliittinen statement, ettei boikotoi euroviisuja. Mitä tahansa mieltä onkin itse Israelin politiikasta ja toimista, miljoona muuta ovat sitä mieltä, että aivan väärä mielipide ja paha ihminen. Sama tilanne, jos onkin päinvastaista mieltä. Siksi tästä on aika turha vääntää enkä jaksaisi vääntää.


Mutta ehkä haluan perustella sen, miksi silti edelleen haluan seurata musiikkikilpailua. Jos nyt ottaa poliittisen kannan, niin maiden osallistuminen ei kuitenkaan ole minun päätettävissäni eikä minun boikottini siihen vaikuta. Lopulta taustalla vaikuttaa raha, raadollisesti. Yhden maan poissulkeminen ei ole edes kokonaisten valtioiden tekemien boikottien saavutettavissa. Hollantikin jää pois tältä vuodelta protestina. Kuten näkyy, ei sillä saavuteta mitään muuta kuin että edelleen on Israel on kisoissa, mutta Hollanti ja pari muuta maata ei.


Tilanne tuskin tulee muuttumaan, eli aikooko Hollanti nyt sitten jäädä seuraaviksi 50 vuodeksi ulos viisuista? Ja mitä se auttaa? Viisuissa on hyvin monta muutakin maata mukana ja kiinnostavaa kappaletta ja artistia, joita fanit haluavat tukea ja niistä innostua.


Näin ikivanha sotatanner kun ei ole minkään kulttuurialan vaikuttajan muutettavissa, vaan ratkaisu pitäisi tehdä siellä kansainvälisen politiikan johtotaholla. On liikaa vaatia jotain laulajaa tai edes kaukaisen maan yleisradioyhtiötä ratkaisemaan tällaista vuosikymmeniä kytenyttä konfliktialuetta, kun siihen eivät edes suurvaltioiden johtajat pysty.


Janneke syö kärpäsen.

Hollannilta kysyn myös, että miksi aktivistit laittavat kaikki paukkunsa vain viihdealalle ja musiikkiin? Miksi yksikään ääni ei vaatinut, että Hollanti jäisi pois viime talviolympialaisista? Niissäkin oli nimittäin Israel mukana. Miksei kukaan vaatinut, että kaikki urheilijat jäävät kotiin eivätkä kilpaile siellä? Jättäisivät kultamitalinsa saamatta. Miksi sitä vaaditaan kulttuurialalta, muttei urheilulta? Oikeasti epäreilua. 


Kukaan urheilija ei edes joutunut haastatteluissa perustelemaan, miksi kehtasi olla kisaamassa olympialaisissa. Kuten laulajilta tivataan, kun menevät viisuihin rakentamaan omaa uraansa.


Viisuista on tosiaan harmonia poissa ja poliittinen äänestäminen pilaa kuvaa, mutta en näe ratkaisuna koko instituution hylkäämistä. Kaikesta huolimatta haluan pitää viisuni, olen kuunnellut kappaleet ainakin kuusi kertaa ja katsonut viralliset videot, ja pukahdan mielipiteeni ensi artikkelissa.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2026

Tyhmiä sanoja



Yhtenä aamuna oli jo varhain kosteanhikinen tunnelma ja 11 astetta. Muutenkin sellainen painostava puoliaurinkoinen sää, kosteudesta raskas, trooppinen.


Illalla makasin hetken lepotuolissa pihalla, kun oli sellainen 23 astetta. Olisin halunnut torkahtaa siihen, mutten pystynyt. 


Tyhmää, kun väsyttää, muttei kuitenkaan pysty relaamaan niin, että saisi hitusen unta. Aistit vain ovat sekaisin ja on vaikeaa nähdä tarkkaan. 


Sen hetken runo:


"Aistini eivät ole skarppina, vaan muussina."



Välillä sadetta, ukkosta tai rakeita.


Miten voi olla, että katsoo juuri Instagramin musiikkivideota, ja kun joku soittaa, niin puhelun taustalla se videon ääni käynnistyykin taas uudelleen ja alkaa soittaa musiikkia täysillä päälle? Enhän minä puheluun vastatessa ehdi etsiä ja painaa mitään mykistystä tai sulkea ensin Instaa. 


Luulisin, että se olisi sisäänrakennettu homma, että puhelua ei häiritä toisilla äänilähteillä? Ja iPhone vielä, ja noin tyhmä. Ja ihmettelen kovasti, kuuluuko se musiikki ihan yhtä lujaa myös sille puhelun toiselle osapuolelle?


Tulee vain taas sellainen olo, että on ihmisenä täysin epäonnistunut sekopää, joka sotkee jotain biisiä puheluun ihan tahallaan.


Mitä hittoa, puissa on lehdet!

Tajuan, että minua ovat aina inhottaneet tietyt sanonnat, koska kuvittelen ne aivan (liian) konkreettisesti. Esimerkiksi lapsena kuultu "aivopesu" oli hirveä, koska kuvittelin, että sinne kallon sisään aivoihin suunnataan vesisuihku, ja se oli anatomisesti ällöttävää. Nykyajan lehdistön käyttämä "aivovuoto" on siksi myös aivan sietämätön sana. Kuulostaa tilalta, jossa pitää kiidättää potilas nopeasti teho-osastolle tai leikkaukseen. 


Toinen lapsena kuultu oli "silmänkääntötemppu", ja värisin heti inhosta, koska kuvittelin jonkun silmämunan, joka väännetään väärin päin. Tietysti "rahanpesu" näyttäytyi pesukoneena, jossa setelit pyörivät ja vaahtoavat, ja on vaikeaa päästä irti siitä mielikuvasta, vaikka tietäisi, ettei se ole sitä.


Kyllähän muiltakin ihmisiltä kuulee paljon tällaisia lapsuusjuttuja. Jos on tuntematon sana tai sanonta, lapsi yrittää tajuta sen siihenastisen vähäisen tietonsa perusteella. Ja kyhää omaa outoa logiikkaansa, jos sanaa ei selitetä oikein.


Muistan elävästi, kun siskoni käytti sanontaa "siinä kohdassa putosin kärryiltä" enkä tiennyt, mitä se tarkoittaa. Kuvittelin vain vanhanaikaiset hevoskärryt, joilta joku keikahtaa pöpelikköön. Mutta sain selityksen, yritin ymmärtää sen ja ihmettelin, mistä tuollainenkin irrallinen sanonta tulee.


Hankin muutamia kesäkukkia ruukkuihin.



Olen myös vihainen joillekin tuotemerkeille, joista tulee joku ikävä sana-assosiaatio ihan sattumanvaraisesti. Ja täällä Hollannissa inhoan moottoritien liittymän nimeä "Valburg", koska se on ihan tahallaan typerän hämmentävä varsinkin meille ulkomaalaisille, jotka vähän takeltelevat hollannin kanssa. 


"Valburg" on nimittäin liian samanlainen sana kuin Waal-joen silta "Waalbrug", joka on vieläpä lähellä niitä kylttejä, joissa lukee Valburg. Suomalaiselle on muutenkin vaikeaa aina muistaa, millon jossain sanassa on v tai w, ja tuossa ne menevät sekaisin. Lisäksi tuo jälkiosan sanapari, joka muistuttaa liikaa toisiaan: brug / burg. Silta tai linna. Miksi pitää laittaa ihan vierekkäin kaksi nimeä, joissa sekä ensimmäinen että toinen osa ovat juuri inhottavasti melkein samat? Pelkkää kiusantekoa.


Harava kiinnosti kissoja.

Ja sitten on hyvin yksinkertainen verbipari, joka on jostain syystä liian vaikea minulle. Minun on erityisen vaikea aina erottaa toisistaan "kopen" ja "koken". Molemmat liittyvät ruoanlaittoprosessiin: ensin pitää mennä ja ostaa aineet, "kopen", jotta voi laittaa ruoan, "koken". En tiedä, miksi juuri nuo konsonantit p ja k ovat niin vaikeita erottaa toisistaan tässä kohtaa. Todella usein pidän tauon kesken lauseen tai sanan, jotta ehdin valita ja miettiä tietoisesti, pitääkö nyt sanoa ko-pen vai ko-ken. 


Tässä on ilmeisesti sekä ostettu "kopen" että keitetty "koken" nuudelia.


Illalla tuli telkkarista sattumalta Red Bullin mäkiautokisa Helsingistä vuodelta 2019, amerikkalaisin selostajin. Tähtitorninmäellä oli rata ja joukkueilla hienoja luomuksia. Oli Paluu tulevaisuuteen -auto, James Bondia, takaperin ajava asuntovaunu-Saab-yhdistelmä ja pyramidi muumioiden kanssa. Yhdellä autolla oli hahmona Muumien Mörkö, mutta lisäksi sillä oli jääkiekkokypärä ja -maila ja juontajat ihmettelivät, mikä on yhteys Möröllä ja jääkiekolla. No selitä niille nyt sitten Marko "Mörkö" Anttila. Yleisöä oli paljon ja oli hauska tilaisuus.



Viime aikoina olen saanut sähköiskuja. Ainakin töissä usein. Otin kahviautomaatista kahvia, avasin paperisen sokeripuikon ja aioin kaataa sokerin kuppiin sillaikaa kun kahvi valuu. Käsi osui samalla automaatin aukon yläreunaan ja sainkin sähköiskun, jota pelästyin niin, että käsi heilahti ja kristallisokerit lensivät putkesta ja levisivät pitkin automaattia ja lattiaa. 


Katsoin tuhoja. Yleensä toimin moraalisesti oikein ja siivoan jälkeni, jos olen läikyttänyt jotain yleisissä tiloissa. Jos mahdollista. Mutta täällä ei ole edes rättiä tarjolla. Millä minä ne sokerit noukin, automaatin eri ritilöiden välistä ja kaikkialta lattialta? En pysty, sori. Kävelin pois rikospaikalta.


Myöhemmin otin hanasta vettä juomapullooni ja mielestäni minusta tuntui siltä kuin olisin saanut sähköiskun, kun koskin sormella vesivirtaan! Eihän se ole edes fyysisesti mahdollista? 


Jaha, netin mukaan se ON hyvinkin mahdollista, saada hanavedestä sähköisku. No kiva, taas uusi asia, jota voi alkaa pelätä päivittäin.




Kävin toisellakin kukkakävelyllä katsomassa punakeltaisia tulppaaneja eri kaduilla. Otin potrettimoduksella kukkakuvia ja niistä tuli ihan jänniä. Vähän sellainen miniatyyriefekti, kun tausta on sumuinen. Oli myös kaunokainen, bellis perennis, ja jotain violettia kukkaa rypäs puistossa.





Ekstrajännitystä saatiin taas yhtenä päivänä, meiltä oli mennyt sähköt aamupäivällä kun mieheni oli vielä kotona. Ensin tietysti pelästyttiin molemmat, että hajosiko meidän asunnon sähköjohtomme taas; mieheni livenä ja minä kun sain häneltä viestin, että sähköt meni. Mutta mieheni selvitti, että naapureiltakin puuttui sähkö. Oli ainakin parin korttelin mittainen häiriö. Lopulta se ilmoitettiin sähköyhtiön sivuillakin. 


Mieheni lähti töihin sillä välin ja sitten oli kysymys, kauankohan sähkökatko kestää ja palautuvatko kaikki laitteet hyvin, esim. reitittimet ja netti, ja kuinka paljon lämpiävät jääkaapit. Ja selvää oli, että ainakin kolme digikelloa saa taas vääntää asentoon.


Jossain vaiheessa huomasin puhelimesta, että nettikamera alkoi taas toimia ja pystyin katsomaan olohuoneeseen sovelluksella. Siellä on kaksi kameraa kissaturvallisuuden takia; että poissa ollessa voimme välillä tarkistaa, että kaikki sujuu eläimillä hyvin. 


Kamerassa näkyi, että valot olivat täysillä päällä olohuoneessa vaikka nyt jo paistoi aurinko sisään, ja värivalolamput olivat katkoksesta johtuen menneet vikatilaan niin että ne olivat menneet itsestään päälle ja näyttivät kirkasta valkoista valoa. Voi mikä turha valoshow, ja minä kökin vielä kolme tuntia töissä. Mutta värivaloillahan on myöskin puhelinsovellus ja pystyn sammuttamaan ne heti, minkä tein.



Kun tulin tyhjään kotiin, telkkari oli päällä. Se oli siis jäänyt mieheltäni päälle. Onneksi se selitti vain kohtuullisella voimakkuudella. Laitoin loput valot pois. Asetin mikrouunin kellon takaisin, muita en osannut. Varaston pakastin vilkutti hälytystä, että se oli päässyt lämpenemään. Se näyttää silloin, missä asteessa se on ylimmillään ollut, -11. No pysyväthän ne pakasteina kumminkin.


Kun laskeskelin erinäisiä kellojen näyttöjä, päättelin, että sähkökatko oli kestänyt 2 tuntia ja 20 minuuttia. Aika pitkä. Selitystä ei nettisivu antanut. Mutta meillä kaivellaan kuukausitolkulla edelleen kaikilla lähikaduilla pitkiä kaivantoja ja asennetaan sinne voimakkaampaa sähköverkkoa, joten josko siellä olisi jossain käynyt joku "ohoh"-katkeaminen. Tai "hupsista".