keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Lampaita ja kukkivia puita

Kävelin kahtena iltana peräkkäin pitkän lenkin reippaasti, ensin yksin asuinkortteleissa ja toiseksi miehen kanssa puistoon, jossa oli lampaita.



Lampailla oli karitsoja, voi sulo. Seistiin pitkään katsomassa. Karitsat olivat villejä, oli kiva ylläri että katras oli siellä. Ne pökkivät ja hyppivät ilmaan.









Voisiko kävelemällä saada sen core-treenin simppelisti. Noin pitkän kävelyn jälkeen tuntui selkä- ja vatsalihaksissakin, että ne ovat tehneet jotain.

Parin päivän ajan vasemmassa pohkeessa oli outoa särkyä ja pelkäsin veritulppaa. Viimeistään silloin tajusin, etten voi jatkaa näin näitä etätyöpäiviä: istumalla 8h liikkumatta sen saatanankoneen edessä. Vaan minun on ihan PAKKO alkaa liikkua monta kertaa päivän aikana.


Pääsin vihdoin kampaajalle. On pinkki. Hollannin luvut vaan nousevat taas, taas saa pelätä milloin ne seuraavaksi keksivät laittaa kampaajat kiinni, kolmatta kertaa vai kuinka monetta.

Lähtötilanne. Kaikki väri kasvanut pois.

Sain mieheltä kyydin isolle kirkolle.

Alkaa olla valmis. Blondauksessa kesti hyvän tovin.


Kirsikkapuut ja vastaavat vaaleanpunakukkaiset alkavat kukkia. Niitä näkee korttelikävelyllä.






Jaa kevät. Nyt tuolla oli jotain 20 astetta. Kävin lounaskävelyllä ilman takkia. Katsomassa kanoja ja mufloneita. Ja tsekkaamassa ne valkoisena ja vaaleanpunaisena kukkivat puut, koska tiedän, että kukintasesonki on lyhyt. Jos ei käy siellä lounas- tai iltakävelyllä ottamassa kuvaa äkkiä, niin kahden päivän päästä voi olla jo koko show ohi.

Todella runsaita puuhkia joissain puissa, kukkaviuhkoja paksuna. Nyt niissä pörräsivät kimalaiset ja mehiläiset täysillä. Sitruunaperhoset lentävät taas ja leppäkerttuja näkee heränneinä mönkimässä ja lentämässä.


Muflonit asuvat kahden kadun päässä meistä.



Yritin äheltää uutta hyttysverkkoa makuuhuoneen ikkunaan ja perse. Aina kun saan sen hyvin, tulee joku karmin maalausprojekti tai ikkunanpesu tai tiivisteen laittaja kuten viime viikolla ja koko höskä pitää repiä pois, ja taas saan alkaa nyhrätä uutta verkkoa. Pieleen menee. Nyt se on taas liian tiukalla ja saan varmaan heittää roskiin sen ihan uuden verkon ja yrittää uudestaan vähän isommalla palalla. Kun sen ikkunan pitää mahtua kiinnikin.

Koko päivä oli ihan kauheaa loputonta tekemistä etätöissä. Ei innosta, jos sekä töissä että kotona on jatkuvasti sama tilanne: että jokainen ”pikku juttu”, johon ryhtyy, kestääkin 4 tuntia intensiivistä vaivaa.

Joten olin, että nyt en nyhrää sitä verkkoa koko iltaa auringonlaskuun saakka, koska tuolla on 20 astetta ja ihana KESÄ ja haluan pyöräilemään ennen kuin tulee pimeä.

Kesäaika siis tuli, sitä myöten ekstra univaikeudet, mutta valoisat illat ovat upeita. Tuolla ulkona pystyy taas olemaan, kyllä se houkuttelee.

Pyöräilin taas puistoon ja tutut lampaat olivat poistuneet niityltään, mutta löysin ne taempaa lampolan luota, jonka viereen rakennetaan nyt asuinaluetta. Voi, siellä oli karitsoille lavereita, puurakennelmia joiden päälle hyppiä, ja yksi karitsa chillasi mutsinsa selän päällä makaamassa. Näin kun se juuri kuopi siihen paikkaansa sorkalla ja plösähti alas. Mutsilta ei kysytty, haluaako se olla patja.





Puussa tai katolla lauloi mustarastas ja ison puun latvoissa kolme isoa ja voimakasta lintua huusi toisilleen ja pyrähteli: olivat ne tikkoja. Käpytikkoja kai. Metsissä kun kuuluu kova kilkatus ”kip, kip” niin en ole koskaan varma, olisivatko ne tikkoja, mutta kyllä ne kai aina ovat. Tässä yhdistyi vihdoin näköhavainto ääneen. En vaan ole tottunut ajatukseen, että tikat ovat niin yleisiä, että ne huutelevat siellä sun täällä.

Kuu nousee jo valkoisena pallona keskellä iltaa.

Kuu on noussut kauniisti ja isona illalla kirkkaalla taivaalla. Yksi ilta oli meidän mustarastaspoika kuusen latvassa laulamassa ja oksien välissä nousi kuu ja sain siitä valokuvan.

Meidän mustarastaspoika tulee aina heti syömään kaurahiutaleita, kun varistan niitä pihapolulle sitä varten erikseen. Näen sen pyrähtelevän pihassa ja kysyn siltä, että hei haluuks kaurahiutaleita. Ripottelen niitä maahan ja heti poistuttuani se on niitä nyppimässä.

Kuusen katvassa mustarastas.


Mies sen sijaan korjasi eteisen lampun tällä välin. Sen sokeripalaan oli tullut oikosulku. Mystisesti siellä olivat johdot joutuneet kosketuksiin toistensa kanssa ja pamahtaneet. Siis itsestään keskellä iltaa ja ilman että kukaan on koskenut siihen lamppuun millään tavalla. Se saatiin korjattua vain vaihtamalla sokeripala eikä tarvinnutkaan hankkia koko juttua uusiksi. Oltiin pimeässä kaksi kuukautta, kun ei oltu vielä analysoitu tuota vikaa tarkemmin. Ja rautakaupat ovat kiinni, joten siinähän ostat teknisiä tarvikkeita.

Ongelma on se, että tuo sokeripala on niin kätevä sana suomeksi, etten koskaan osaa edes yrittää sanoa millään kielellä muuta kuin suoraa käännöstä siitä, mutta eihän se liitäntäkuutio nyt oikeasti ole sen niminen muissa kielissä, mutta mikä se sitten on.

Päivän valistus: sokeripala on siis oikeasti suomeksi kytkentärima. Saksaksi Lüsterklemme, hollanniksi kroonsteen.


Yhdellä iltakävelyllä näkyi pupu. Kaniini on perusjänis täällä puistoissa. Maaseudulla pelloilla näkyy rusakkoa.


Pupu kykkii kadulla.


lauantai 27. maaliskuuta 2021

Bebejä ja nettiostoksia

Tulihan niitä nettiostoksia sitten. Nopeamminkin kuin luulin.

Turkoosi reppu ja minikorvikset tulivat ensin. Sitten tulivat Saksasta puiset spiraalikorvikset.


Seuraavat korvakorut tulivat oikein Englannista. Brexit-Englannista ja silti melko nopeasti. Siinä oli tullilapputarra customs declaration päällä. Siisti postiluukusta mahtuva litteä pahvilaatikko.

No onko tämä sitä Kiina-laatua? No ne metallisemmat lehtikorut ehkä vähän ovat. Toista koukkua piti vähän pyöröpihdeillä muotoilla paremmin kaareutuvaksi. Ja niiden asettelu oli pielessä niin, että toinen niistä roikkui aina väärinpäin, lehden takapuoli katsojaan päin. Piti avata välikoukku ja kääntää elementti toisin päin.


Violetit filigraanilehdet taas ovat aivan jees, näyttävät hyvältä ja ovat kevyet. Ovat nuo metallilehdetkin kyllä upeat, mutta aika isot tavalliseen linjaani verrattuna ja aika painavatkin. Mutta olen kyllä iloinen näistä molemmista.


Sitten puuttui vielä yksi reppu ja kengät.

Reppu oli okei, tai siis molemmat reput. Turkoosi reppu on vähän paksumpi kuin luulin, siinä on fyllinkiä joka välissä. Violetti reppu on vähän tummemman värinen kuin miltä näytti ja joku vetoketju näytti aukeavan keskeltä, vaikka oli kiinni, hrmh. Näitä pääsee kokeilemaan kunhan lähdetään enemmän päiväretkille.


Ovat kai nämä kengät ihan jees. Niissä vain on sellaista kumipohjaa, että staattinen sähkövaraus maksimaalistuu ja saan sähköiskun tiskipöydästä. Milläs kuparilangalla nämä maadottaisi. Minulla on toisetkin kengät, jotka ainakin talvella aina antavat sähköiskun auton ovesta.



Tein bebe-leivoksia, vaikeuksien kautta. Muotoilin taikinaa yksitellen paperimuotteihin ja käytin nerokkaasti apuna kuppia, jonka seinämiä vasten reunoja voi painella muotin reunoille.




Uunissa pohja kuitenkin paisui kuin muffinssi täyttäen koko vuoan. Lyttäsin niitä takaisin muotoonsa snapsilasin pohjalla kesken paistamisen, kun se oli kuohkeaa höttöä, ja jatkoin vielä paistamista, että ne kovettuvat kipoiksi. Onnistui.



Täytteestä tuli eräänlaista vaniljakiisseliä, jännää. Hirveän makeita, jee jee. Ihku sokerikuorrutus. Siihen tuli sitä discoa päälle (Hollannin nimitys pyöreille nonparelleille) kuten Fazerin bebeissä on.

Perunajauhoja, sokeria, reilusti voita...


Laitetaan jähmettymään jääkaappiin välillä.

Oli se sankariteko tehdä ne menestyksekkäästi. Pakkaseen laitoin osan.



Kaduilla on tervehditty korttelin tuttuja kissoja. Doris on istunut kanervapuskan lättänäksi, koska se oli ilmeisesti Doriksen patja aina tuntikausien torkkuja varten. Nyt huomasin, että omistajat ovat kitkeneet koko puskan pois, kun siitä ei ollut mitään jäljellä.

Doris ja entinen kanerva.

Tämä vonkale välillä huutaa kurkku suorana Dorikselle ja muille.


Syötiin ne jännät passionhedelmät sekä hedelmäkorin mango. Päärynöitä oli niin paljon, että osan tungin ilalliseksi paloina uunileipiin juustokuorrutuksen alle.


Kevättä alkaa olla ilmassa!