Metsäpalo ja kuivuus

Matkan jälkeen havahduin aamulla ja varovasti havainnoin ympäristöäni. Tässä huoneessa on nyt siis joku ikkuna tuossa minun puolellani. Ei hajuakaan, missä olen. Mietipä nyt ihan hiljaa rauhassa. Mikä kaupunki ja mikä hotelli voisi olla vuorossa tänään? Kunnes totesin, että olen kotona ja omassa makuuhuoneessa.

Hollantilaiset matkalaisemme pohtivat myös sitä, miltä tuntuisi se kamala pitkä ja kylmä talvi, jos asuisi Suomessa. Että on siinä varmaan kestämistä varsinkin tottumattomalle. Nyt on nähty se kaunis kesäinen puoli, mutta miten kestää talvi. Kaavailtiin siihen strategioita: saunaan lämmittelemään, mukavasti kotona teekupposen kanssa, sarjoja ja lukemista ja musiikkia... ja välillä pakkaskävely ulkona.

Mieheni uteli, tuntuuko muista tämän reissun jälkeen siltä, että tekisi mieli palata vielä katsomaan Suomea vaikka pariskunnittain kaksin, ja mikä vielä kiinnostaisi. Kyllä vaan. Molemmilla perheyksiköillä heräsi ainakin kiinnostus siihen, että sellainen Tukholman risteily isolla hienolla risteilylaivalla ravintoloineen olisi varmaan tosi kiva, ja näkisi Tukholmankin. 

Ja entäs Lappi? Onko se vain talvihomma, vai menevätkö sinne ihmiset kesälläkin ja mitä siellä silloin voi odottaa? No, vaellusta ainakin. Moni menee vaeltamaan tundralle ja tuntureille. Mainitsin, että syksyllä on suosittu ruska-aika, jolloin maisema on väreissä.

Hollannissa vain hellettä edelleen kaikki viikot. Tuolla on taas 35 astetta. Eikä koskaan sada. Jopa lyhtykukat kuolevat pystyyn. Kaikki kuolee pystyyn. Täällä ei koskaan enää sada. Aurinko paahtaa pelkästään. En voi istua pihalla koskaan koko kesänä, koska siellä on aina 35 astetta. Istun sisällä bunkkerissa ja vältän ulos menemistä. 

Nyt palaa metsä Venrayn vieressä. Kuuluu olohuoneeseen asti kun armeijan helikopterit lentävät Oostrumin metsäpalon yllä. Aika pelottavaa. Kävelimme ruokakauppaan ja näimme valkoisen savupilven taivaalla. Helikoptereiden pitää poistua kun pimenee. Onneksi savu ei kulje keskustan suuntaan, vaan harvaan asuttuun pohjoiseen.

Venrayn maastopalo oli pääuutisissa isolla koko Hollannissa, telkkarissa ja lehdissä. Kaksi yötä palokunnat huhkivat yöt läpeensä, ja kahtena päivänä oli armeijan helikopterit noukkimassa vettä Maasista säkkeihin, joihin mahtuu kahdeksan tuhatta litraa vettä kerrallaan. Yhteensä miljoona litraa vettä pudotettiin palon päälle, ja yksi neliökilometri metsää tuhoutui. Siellä oli paljolti mäntyjä, sekä harvinaista vanhaa katajakasvustoa.

Onneksi ei osunut mitään taloja sille alueelle, joskin yksi leirintäalue sekä tuttu eläinhoitola ja koirahotelli evakuoitiin varmuuden vuoksi ja savun takia, mutta eivät ne palaneet. 

Tiskasin keittiössä ja savupilvi näkyi taivaalla ja sammutushelikopterien pörinä kuului meille saakka edes takas. Melko dystooppista.

Valkoinen savu näkyy kauppareissulla.

Uutiskuvaa paikallisuutisista.

Uutiskuvaa valtakunnan mediasta.

Koko ajan savun suunta oli pohjoiseen ja itään, eli koko Friisinmaa kahdensadan kilometrin päässä ja Saksan rajaseutu jo haistoi palon, mutta vieressä olevat Venrayn asuinalueet eivät. Kunnes yhtenä päivänä tuulen suunta vihdoin muuttui ja savu alkoi leijua myös asuinkaduilla. Kuin tuhat puulämmitteistä saunaa päällä. 

Ihmiset alkoivat soitella hätänumeroon, että nytkö se palaa taas täysillä. Mutta vain tuulen suunnanmuutos aiheutti sen, että savu oli yhtäkkiä havaittavissa kaikille. Kyseessä oli vain aktiivisen palovaiheen jälkeen vielä kytevää maaperää ja pieniä alueita, joilla liekit pääsivät välillä uudestaan pintaan. Missä kestää useita viikkoja sammua lopullisesti. 

Samaan aikaan Venrayn vuosittaiset markkinat pyörivät keskustassa tivolilaitteineen. Katsottiin se pariin kertaan, syötiin kalakojulla ja churros ja ostin ämpärin hattaraa ja karamellimanteleita.

Tavanomainen mökä oli.

Uppopaistetut katkaravut.

Hollannin raakaa silliä. Äh, ei kiitos.

Ampumakoju.

Perinteisiä karkkitankoja.

Siitäkin haastateltiin ihmisiä, että mikä fiilis juhlia markkinoilla kun kahden kilometrin päässä riehuu vakava metsäpalo. No, siihen nainen sanoi viisaasti, että viranomaiset ovat ennen kaikkea vedonneet, etteivät asukkaat mene sinne pällistelemään ja häiritsemään palokuntaa; ja mitä sekään auttaa sammutusta, jos istuu vaan kotona; joten yhtä hyvin voi mennä markkinoille.

Iltatunnelmaa markkinoiden värivaloissa.

Rodo/atsalea etupihassa alkaa rusehtua kokonaan eli kuolla kertakaikkiaan, siksi päätettiin antaa letkulla kunnolla vettä etu- ja takapihaan ennen kuin pitkäaikaiset pensaat delaavat lopullisesti.

Kaduilla rapisevat kuivuneet puunlehdet kierien tuulessa kuin joku syksy ikään. Putoavat silkasta kuivuudesta. Isolla tiellä on romahtanut 130-vuotias valtava puu ja jouduttu sahaamaan kokonaan pois. Kuivuus alkaa tappaa isojakin puita lopullisesti. Tiesin sen komean puun, se teki mahtavan varjon pyörätien risteykseen aina.

Taas 36 astetta. Neljäs helleaalto. Me kaikki haluamme vain sadetta, mutta saamme sen sijaan neljännen helleaallon. 

Hain kuitenkin vielä uusia ruukkukukkia pihaan, jotain väriä loppukesäksi. Onhan tässä vielä monta lämmintä kuukautta (ellei liian lämmintä). Etsin jotain paahteenkestävää. Otin portulakkaa ja jotain talvion kukkivaa sukulaista joka kestää aurinkoa, ja sinisen veronican eli tähkätädykkeen. Siitä ovat mehiläiset tykänneet.

Käytettiin Jip ja Janneke eläinlääkärillä. Helposti ne menivät koppaan. Autossa hirveä mouruaminen taas. Vuositarkastus meni nopeasti ja hyvin. Ientulehdusta ja hammasongelmaa lievästi, mutta ei ole pahentunut viime vuodesta. Eli seurataan. Sydänäänet hyvät, rokotus saatu, painot okei.

Aloin lajitella uusia kissanruokapusseja pahvilaatikoihin yläkaappia varten, mutta Jip löysikin asettua laatikkoon ennen kuin aloin latoa sinne ruokia. Purina kävi, ruokapinot piti ensin haistella, ja sitten plösähtää laatikkoon. Vähän reunat pullottavat ja kulmat repsottavat liian pienestä laatikosta.

Oikein mukava paikka nokosille.

Ai meinasitko jotain muuta tällä laatikolla?

Sain myös yhtenä aamuna Jipin kanssa kivoja yhteisselfieitä kun se makaili pöydällä.

Löysin nyt Suomesta sitten Daniil Kozlovin Ryssän, jota ei saa e-kirjana. Se oli loppuunmyyty sekä Suomalaisesta että Akateemisesta, mutta Rosebud pelasti. Isoin Rosebud on nyt komeasti postitalon korkeassa aulassa. Kirja on älykäs analyysi ja samalla runollista, filosofista kieltä. Arvostan.

Muumeista selvisi, että hollantilaiset painokset romaaneista on kertakaikkieen loppuunmyyty Hollannissa. Vain divareista tai netistä saattaa löytyä käytettynä. Luinkin välissä huvikseni taas Pyrstötähden. Meillä on kaksi takavuosina ostettua hollantilaista kirjaa, silloin niitä vielä sai. Vein ne pyörällä lainaan miehen siskolle.

Auringonpimennys tuli Hollantiinkin. Meillä peittyi ehkä pari prosenttia enemmän kuin Suomessa. 

Ohjeethan olivat tämmöiset median mukaan, että "Tätä et voi missata! Täällä voit parhaiten tarkkailla auringonpimennystä! Tuhannet turistit ovat paikalla! Mene ehdottomasti katsomaan! Ei kun, älä koskaan katso aurinkoon paljailla silmillä, eikä aurinkolaseilla, eikä minkään cd-levyn läpi! Varo katsomasta sinne päinkään, edes vilkaisemasta, näkö menee! Mene ehdottomasti katsomaan, mutta älä vaan katso!"

Ja sitten mietin, miten niin et saa missata. Hoh hoijaa. Onhan noita ollut. Saa minut vain tuntemaan itseni vanhaksi dinosaurukseksi, että onhan noita nyt nähty useita, osittaisia ja kokonaisia. Ei se nyt niin harvinaista ole.

Vuonna 1990 muistan auringonnousun pimennyksestä sen, että ajoimme aamuviideltä Kulomäelle, missä oli koko Hyvinkää, ja äidin mukaan siellä haisi pahalta, koska se on entinen jätevuori. No kiva. Ilma oli punertava, ja hetkeksi pimeä varjoalue liukui päälle.

Nyt tänne tuli vähän keltainen hämärä ennen aikojaan, ja sitten aurinko jo laskikin oikeasti. Janneke nuuski ulkona ilmaa ja Jip vain koisi. 

Jotain epäilyttävää ilmassa...

Jip vain pötköttää.

Sitten olivat kuulemma Perseidit parhaimmillaan ja siitä piti vääntää vitsiä tietysti. Laitoin  Janneken peban päälle pyrstötähden kuvan Instagramin kuvakäsittelyssä. 

Mutta makuuhuoneesta näkyi oikeasti kirkas tähtitaivas, ja näin kahtena yönä useita tähdenlentoja. Tapahtuu itätaivaalla; ja ne liukuvat pohjoisesta etelään poikittain, aika matalalla. Ja selvästi edempänä eli lähempänä kuin kaikki tähdistöt.

Yön ötökät ja matkasuunnitelma

Illalla vietin kivasti aikaa pihalla pöydän äärellä. Oli miellyttävä lämpötila. Otin piirustusvälineet mukaan, lyhdyn ja suitsukkeet. Polttelin suitsukehartseja hiilellä, ja piirtelin mustavalkoisesti lyijykynillä ja tusseilla. 

Ensimmäisestä piirroksesta tuli ainoa kunnollinen, siihen syntyi tarkasti neljä erilaista lasipurkkia ja -pulloa paksulle puuhyllylle, niissä oli jotain noidan myrkkyjä, savuavia nesteitä, mustia teräviä laavakivipallosia, kuivattuja piikikkäitä kukkia. Myöhemmin lisäsin siihen puuväreillä sävyjä; kupliva myrkkyneste on violettia.

Muut piirrokset olivat nopeita kokeiluja ja tuherteluja.

Myöhemmin menin sisään, kun pimeni ja hyttynen alkoi imeä nilkasta. Pian Janneke riehui verhoissa ja lattialla ihan pomppimalla ja mentiin katsomaan, mikä on homma. Mieheni löysi lattialta ison yöperhosen. Laitettiin lasi päälle ja sain sen kortilla ansaan ja vietyä takaisin ulos. Muuten Janneke olisi syönyt sen.

Samoin kuin se nukkumaan mennessä kerran tuli hoitamaan yhden kärpäshomman makuuhuoneeseen. Siellä oli yövalo enää päällä ja siellä pörräsi peruskärpänen. Janneke tuli pyydystämään sen; "odottakaas hetki niin mä teen tän ennen kuin nukutaan". Läimäisi tassulla kärpäsen seinää vasten ja söi sen pois. -"Selvä tuli!" -"Kiitos."

Kissat saisivat opetella vielä pyydystämään kaikki hyttyset, koska aika usein olen yöllä uhri. Täkäläisten hyttysten pistot kutittavat ihan törkeän sairaasti niin etten pysty nukahtamaan uudestaan. Ja usein niistä ei kuulu edes ininää, vain satunnaisesti.

Yksi päivä helteellä mies ehdotti, että mennäänkö illalla jäätelölle taas kunnon salonkiin. Se on auki jopa kymmeneen illalla. Ajettiin sinne, saatiin sopivasti vapaa terassipöytä, ja oli kivaa. Sen jälkeen alkoi taas pahempikin tungos ja jonoa kertyi ja kaikki paikat olivat ihan täynnä. 

Sanoin, että tässä pöydässä on varjo sen takia, koska aurinko on sattumalta tuon kaukaisen puun lehvästön takana; nyt ei saa puu eikä aurinko liikkua yhtään, tai me joudutaan paahteeseen. Laskeva aurinko tietty törkeästi liikkui vähäsen ja melkein uhkasi pilkotella lehvien välistä, mutta olimme valmiita ennen kuin kävi pahemmin. 

Tehtiin rapeaa salaattia, johon tuli omenaa. Toinen omena jäi yli, joten skannasin nopeasti päässäni, onko olemassa kaikki aineet tehdä kaura-omenapaistos iltapalaksi. On. Kaurahiutaleet, sokeria ja voita, vähän jauhoja, kanelia. Ja omenasiivut voi kypsentää kolmessa minuutissa mikrossa, ei tarvitse uunia huudattaa puolta tuntia. Mies kaipaili vaniljakastiketta, jota ei ollut, mutta älysin, että jäätelöä löytyy. Pallo vaan päälle.

Kävin kampaajalla. Viimeinen vaalennus toistaseksi, enää yhden kerran lisätään elokuussa pinkkiä väriä purkin pohjalta ja sitten saa kasvaa luonnonväri. 

Ja nyt riittääkin kyllä sitä lajia. Helkatin pitkä istuminen. En jaksa enää.

Siellä tuli nälkäkin. En minä sinne nyt rupea eväitä ottamaan mukaan. Mutta siellä istuu oikeasti yli kolme tuntia. Jossain vaiheessa haaveilin Mars-patukasta. Mutta ennen kaikkea haaveilin lämpimästä juustoleivästä ja suunnittelin sitä tarkkaan. Jos se ei olisi sellainen nahkea ja sitkeä, mikä tulee kun vain laiskana lämmitän sen mikrossa. Vaan sellainen rapea kuin oikea croques monsieur. Miten tehdään oikea ranskalainen leipä? Sehän kai paistetaan voissa paistinpannulla, ja sulatetaan siivujen väliin juusto. Jaksankohan sellaista tehdä.

Kotona kokosin sen leivän. En viitsinyt yrittää paistinpannumetodia, enkä voinut valmistaa aitoja ranskalaisia sörsseleitä nettireseptin mukaan, koska esim. ei ole ranskankermaa, mutta otin alakaapista virallisesti leivänpaahtimen, jotta saan rapeat leivät. Juustot sulatin väliin mikrossa sen jälkeen. Oikein kiva tuli kyllä.

Aloittelin nyt isoa diamond painting -kissakuvaa. Tuosta saa hyvän annoksen sitä tekemistä, kun tuon aherran, sillä siinä on ihan tuhottomasti kiviä ja ainakin 18 eri väriä. 

Kuuntelin samalla Madonnan uutta albumia. Se on yllättävän kivan kuuloinen. Elektronista klubijumputusta suureksi osaksi, mutta kuitenkin kepeää ja nättiä ja viipyilevää. Yhdessä kappaleessa mainitaan jotain 70-luvun New Yorkin kuuluisuuksia, Keith Haring, Andy Warhol, koska "jokainen on taideteos". Ja siinä siteerataan saundina Lou Reedin Walk on the wild sidea, nimittäin sitä tunnistettavaa taustakuoron rallattelua "tytty-dytty dytty dytty". Hassuja kulttuuriviittauksia.

Mutta nyt on tulossa The Matka. Koko miehen hollantilainen suku, eli hänen siskonsa laajennettu perhe, 5 henkeä, tulee kanssamme Suomeen. Minun tehtäväni on toimia oppaana ja näyttää kaikki Suomen parhaat palat puolessatoista viikossa. Nuorin siskontyttö täyttää juuri 18. Ideana on tehdä uniikki ja legendaarinen yhteisretki nyt vielä kun ydinperhe on osin koossa, ennen kuin loppukin nuoriso lähtee opiskelemaan ja omille teilleen. 

Suomessa ei ole kukaan heistä käynyt aiemmin. Mieheni onneksi tuntee Helsingin hyvin ja voi muutenkin opastaa Suomen arjessa, jota hän on jo paljon nähnyt.

Mutta on tässä ollut suunnittelua. Jo vuosia aiemmin miehen siskolla oli idea, että voisivat keskenään käydä Suomessa, ja aloittelin silloin heille vinkkilistaa, mitkä paikat ovat  hienoja nähdä. Siihen suunnitelmaan taisi sitten tulla korona väliin. Nyt oli ideoita aika hyvin paperilla, ja jatkoin siitä. Muistelin omasta lapsuudestani ja nuoruudestani kauniita ja erikoisia paikkoja, jotka olisi kiva näyttää. Järvi-Suomessa olisi parasta viettää jonkin aikaa, koska siellä on ne erittäin kauniit kansallismaisemat Punkaharjua myöten.

Näin tehtiin matkasuunnitelma, jossa vietetään ensin pari päivää Helsingissä, sitten otetaan vuokra-auto ja lähdetään maalle. Käydään Tammelassa Saaren kansanpuistossa, Hämeenlinnan Aulangolla, sitten kivojen taukopaikkojen kautta vuokramökille Enonkoskelle. Sieltä tehdään retkiä Savonlinnaan ja jos ajomatkan jaksaa, niin käydään katsomassa Imatran kosken kuohunta. 

Perhe on urheilullista sakkia, osa juoksee maratonejakin, joten reippailu ja luontopolut kelpaavat. Mökin lähellä on esim. Koloveden kansallispuisto. Sitten palaillaan Porvoon kautta lentokentälle.

Majoitukset ja autot ja lennot varailtiin tuossa helmi-maaliskuussa. Kissat saavat jäädä kotiin, niille tulee hoitaja käymään päivittäin. 

Jip vahtii uusia kissanherkkuja.

Ryhmämatkan onnistumiseen vaikuttaa tietysti jo osallistujien luonnekin. Lähtökohta näyttää positiiviselta, koska he ovat avoimen uteliaita näkemään maata, ovat kiinnostuneita kokemaan, mikä se kuuluisa Suomen luonto ja metsä on, ja haluavat maistella uusia eksoottisia ruokia.

Viimeksi puheeksi tulivat eläimet ja sitten olikin pelkkää varoittelua hyttysistä, paarmoista, kyykäärmeistä, karhuista, susista, Kauppatorin lokeista jotka nappaavat ruoan kädestä, hauesta joka voi purra varpaaseen järvessä ym. "Onko Suomessa yhtään kivaa ja söpöä eläintä?" No hirvet, kauriit ja peurat. Ne ainakin pakenevat ihmistä eivätkä uhittele. Ilves ja kettu eivät ole ihmiselle vaarallisia. Ja lintuja. Orava ja jänis. 

Yritin nimenomaan lohdutella positiivisesti, että jos järvessä ui käärme, jolla on keltaiset läikät korvilla, niin se ei ole myrkyllinen. Vaikutus oli päinvastainen: "Mitä, käärme joka ui vedessä? Iik iik!"

Enkä muuten vielä kertonut edes iilimadoista.

Nyt kun hioin yksityiskohtia ja halusin varata etukäteen lounaspaikan, totesin, etten osaa puhua puhelimeen suomeksi. En ensin tavoittanut ketään ja yllättäen tuli takaisinsoitto seuraavana päivänä. En ollut enää valmistautunut. Tajusin vasta viimeisellä sekunnilla, että tämä puhelu tulee Suomen suuntanumerosta ja pitää osata puhua suomea. 

Huomasin siinä hetkessä, etten edes tiedä, miten vastataan puhelimeen suomeksi! Takeltelin jotain outoa. Mitä hittoa? Mitä puhelimeen sanotaan? Halojaa? Eikun se oli vuonna 1930. Lapsuudessani lankapuhelimeen sanottiin sukunimi. Sekö se on edelleen? Olen ihan vieraantunut käytännöistä. Hollanniksi meinaan muotoillaan ihan eri asioita; haloo tässä se ja se, yleensä etunimi. 

Tuli ihan mieleen joku teininä lukemani nuorisokirja, joka oli muistaakseni amerikkalainen ja englannista käännetty, jossa nuori tyttö kertoi elämästään hauskasti. Siinä joku hassu sukulaistäti tai tuttu oli keksinyt aivan erikoisia tapoja vastata tahallaan oudosti puhelimeen sanomalla esim. "Kenelle tämä puhe-elin heläjää?" Minusta se oli hauskinta pitkään aikaan.

Sanoinkin lopulta, kun olin vähän hidas muodostamaan mitään lauseita, että sori, yritän tässä juuri keksiä miten puhutaan suomea kun asun täällä Hollannissa. Mutta saatiin pöytä varattua. 

Ehkä opin matkalla taas, miten puhutaan suomea. Toivottavasti.

Näillä näkymin blogiin tulee nyt matkatauko pakkauksineen, purkamisineen ja toipumisineen, eli seuraavaa juttua tulee varmaan vasta noin kolmen viikon päästä.