Rantsussa, kirjastossa ja kukkaruukussa

Keksin, että haluan hankkia pari ruukkukukkaa pihalle, nyt kun kesä vihdoin alkoi säiden puolesta meilläkin. Puutarhakaupassa luin mielessäni begonia-kylttiä suomalaisittain ääntäen eli mietin, että ”jos tota pekoniaa ottais...” Heh joo, pekoni.

begonia/pekonia

Tämäkin oli hassu kyltti.

Nyt on kuule niin omituista kukkaa. Onneksi netti sanoo, että pari niistä tuntemattomista, joita otin summittaisesti, houkuttelee perhosia ja mehiläisiä. Halusin nimittäin olla hyödyksi myös hyönteisille. Sitä varten otin jo tahallani salviankin.

Kimalainen tuli heti salvialle.

Eli pekoniaa on, salviaa on, sitten on joku ”Pentas” eli viisikki - Viisikko aarresaarella tms. Sitten on ”Bidens”, joka ei liity USA:n presidenttikisaan, vaan on suomeksi rusokki. Sitten on Diascia, joka on suomeksi diana! Kuuluisuuksia riittää. Pikkupetuniaa ja tähtisilmää. 

Eikun ei minulla kyllä ole mitään dianaa ostettuna, sen sijaan salvia puuttuu kuitista. Se on jotenkin koodautunut väärin kassalla. Mutta taisi olla kaikille sama bulkkitarjous, niin sillä ei ole hinnalle väliä.

Edellisestä ostoskärrystä löytyi 50 sentin kolikko, jota omistaja ei ollut vetänyt siitä irti. Jos se oli sen minun edelläni maksaneen mutsin, niin se täti lähti isolla autollaan jo pois pihasta aikaa sitten. Ei voi palauttaa. Kiitos rahasta.

Raahasin myös 40 litran multasäkin. Pieni osa jämästä ei kotona mahtunutkaan pieneen multasäiliööni ja sitten nypin yhdestä pikkuämpäristä niitä lecasoran oransseja palloja irti vanhasta mullasta, jotta saan ne lajiteltua eri ämpäriin ja sen taas käyttöön mullanjämälle. Olikin jo sellainen 30 asteen hellepäivä ja alkoi olla aika paahteista, kun kykin tuhkimomaisessa orjatyössä pihalla hikisenä nyppimässä jotain multaa.

Mutta tosi kiva, että toteutin idean ja hankin vihdoin kesäkukat.

Marketin satunnaisesta seoksesta kylvämäni kesäkukkaniity on myös vihdoin kukassa. Siihen tuli oikein romanttisesti vaaleanpunaistakin unikkoa ja vaaleanpunaista ruiskukkaa. Ja jotain herkän näköistä valkoista kukkaa.

Sitten tuli netissä vastaan entisen kotikaupunkini Hyvinkään postaus kesäkukkaniityistä. Kuvassa oli ihan saman näköinen seos kuin minulla: löytyy vaaleanpunaista unikkoa ja vaaleanpunaista ruiskukkaa. Ja mainitaan peltopellava; no sehän se valkoinen onkin. Kiitos tiedosta. Mikä sattuma.

Kävimme vihdoin hiekkarannalla Haagin Scheveningenissä sunnuntaina ja kahlasimme vedessä. Meri haisi vähän enemmän kuin muulloin, mutta meduusoja ei onneksi ollut nyt yhtään. Syötiin hyvin. Oli aika rauhallista.

Aloitetaan rapu-flammkuchenilla.

Rantakadulla oli torikojuja.

Turistijunakin ajaa.

Vanha rähjänen ostoskeskus.

Lauantaina oli ollut 30 asteen helle ja paahde ja silloinhan ihmiset ilmeisesti haluavat kaikki rannalle kärtsäämään, joten siellä oli tupaten täyttä ja kaikki parkkipaikat täynnä ja pyydettiin mediassa, ettei sinne enää tultaisi jne. Sunnuntaina oli yhtäkkiä 10 astetta viileämpää eli sopiva meille, pilviä välissä ettei ihan pala, ja siellä täällä sadekuuroja. Mutta ei siellä rannalla. Jos osaa sadetutkaa katsoa, niin selvää oli, että rannalla on iltapäivän pelkkää poutaa. Se piti paikkansa. Muualla maassa hukuttiin rankkasateen tulviin, mutta tuolla oli miellyttävä poutasää.

Ihailen aina rantakahviloiden sisustusta.

Emme tienneet, että Scheveningenin rantabulevardi on TAAS kaivettu kokonaan hiekkakuopaksi ja sitä remontoidaan TAAS puolentoista vuoden verran. Nyt siitä oli aidattu työmaaksi se osio, jossa on muuri ja pudotus kadun tasolta rantahiekan ja rantaravintoloiden tasolle. Se muuri laitetaan uusiksi ja bulevardi levenee 10 metriä ja siihen tulee joku uusi aukio ja upeat 30 metriä leveät raput suoraan Kurhausilta hiekalle jne jne. Ensi vuoden kesällä on valmista.

Hyvä puoli on se, että he ovat varmistaneet rantaravintoloiden toiminnan myös rakennuksen aikana. Alas pääsee kiertotietä ja kaikki baarit toimivat alhaalla normaalisti. Näkymä merelle on ennallaan. 

Rannalla oli uutena kuvauskohteena kunnan laittamat valtavat ”heijastavat aurinkolasit” keskellä rantahiekkaa.

Minulla oli viikko omaa lomaa, eli sikäli omaa, että mieheni aloitti vastikään uudessa työpaikassa eikä nyt ihan ensimmäisinä viikkoina käytä lomaa. Joten minulla oli tauko töistä itsekseni ihan kotioloissa. Oli kiva rauhassa keksiä tekemistä ja oleilla.

Olen mm. käynyt pyöräilemässä ja näkemässä maailmaa. Nyt halusin tutun puiston rauhaan, isojen puiden alle. Sade oli tulossa tutkan mukaan ja sehän on parasta. Rakastan säätä, jossa vaara tai ”vaara” uhkaa: ukkosrintama, myrskynpuuska tai sadealue lähestyy ja sen tuntee ilmassa. Lämmin on nyt, eli kesävaatteissa voi mennä. Tosin iltapäivällä aiemmin suutuin, kun hellemekossa palelikin pihassa istuessa ja piti kerätä kamppeensa, koska ei siellä kyllä ollut se 25 mitä luvattiin.

Helleröntsäasuun piti lisätä t-paita, kun hihaton mekko ei riittänytkään palelematta.

Mutta sukat ovat täydelliset.

Puistossa katselin hylättyjä rakennuksia, joita yksi kerrallaan joku urakoitsija joko purkaa tai restauroi käyttökuntoon. Vanha lampola ei ole enää käytössä, mutta yhdellä niityistä on usein lammaslauma.

Salaisesta portista sisään puistoon.

Hylätty rakennus.

Entinen lampola.

Kävely ja pyöräily on kyllä piristävää, kun näkee ihan vain tavalliset asuinkorttelit ja sen touhut ja yhteisön, ystävälliset ihmiset tervehtivät toisiaan, vievät koiria lenkille, kastelevat kukkiaan. Jo se pieni horisontin avarrus laajentaa ajattelua, että on siellä ulkona taivaan alla ja siellä on kaikenlaista ja pääsääntöisesti kaikki hyvin.

Uudessa kirjastossa kävin yksi päivä istumassa. Siellä on aulassa ”leescafé”, lukukahvila, ja aikakauslehtiä. Tilasin cappuccinon tiskiltä ja otin lehtihyllystä lehden, joita ei anneta lainaan, vaan vain paikan päälle. 

No hyvä, että otin kahvin, koska viereiseen pöytään tuli joku rouva istumaan, ja se kahvitiskin täti kävi hänelle selvittämään, että jos aiot tässä istua lukemassa lehteä niin olisi kiva jos ostaisit tiskiltä jotain juomaa tai ruokaa... koska se kahvila on niinku vuokrannut nämä pöydät kirjastolta ja tarjoaa sen lukemisen... ja yrittää pitää bisneksensä kannattavana myynnillä... mutta ei niinku ole mikää pakko ostaa mitään, mutta jos ehkä sittenkin...

Hyi, minusta olisi ollut hirveän epämiellyttävää olla edes hyvin pienen nuhtelun taikka painostuksen kohteena. Olisin voinut yhtä hyvin sattumalta olla se, joka vain istuu ja lukee, mikä osoittautuikin vastuuttomaksi törkeäksi teoksi. Sitä ei ilmoiteta missään, että nämä ovat säännöt, vaan se täti käy sitä selittämässä kaikille uusille, jotka eivät osta mitään. Siis toki hyvin ystävällisesti aloittamalla ”saisiko olla jotain juotavaa”.

No, minusta on vähä huono idea yhdistää sillä tavalla bisnes ja kirjasto. Kun sen kirjaston piti olla kaikkien kansalaisten hengailupaikka; mutta nyt siitäkin pyydetään rahaa, että lukee lukusalissa lehtiä! Jolloin köyhimmät eivät sinne ihan vapaaehtoisesti tulekaan.

Koko maailma on jo täynnä hengailupaikkoja, joissa saa istua vain, jos tuottaa liikevaihtoa; mietin tätä myös Scheveningenissä, että siellä ei kyllä ole missään tällä hetkellä penkkejä, ihan vaan istumapenkkejä, vaan istumapaikan saa vain ostamalla itsensä asiakkaaksi ravintolaan. Näinhän se on nykyään ostoskeskuksissakin ym: ilmaiset penkit vähenevät vähenemistään ja kaikki paikat ovat jonkun liikkeen tiloissa. Rahaa pitää saada kaikesta kaikkialla. 

Ja nyt sitten vielä kunnan kirjastossa. Joka ei täällä sekään ole ilmainen. Jos on kirjaston jäsen, niin siitä joutuu maksamaan jo kuukausi- tai vuosimaksua - ja siltikään ei näköjään saa lukea ilmaiseksi lehtiä kirjastossa! Kyllä tämä vähän menee törkeän puolelle.

Kultainen leijona vahtii elitististä kirjastoa...

Semmonen savotta ja allakoiden aarteet

En ehtinyt olla viikonloppuna pihalla ulkona, missä oli vaihteeksi aika lämmintä. Se lähti siitä, että harmitti, etten ollut saanut aikaan raivata tavaroitani pyykkihuoneessa. Se on niin iso savotta. 

Sen sijaan, että menisin pihalle lukemaan, aloinkin sitten valittaa ääneen miehelleni, että kun tämä rumpukuivainprojektikaan ei liiku emmekä ehdi koskaan kunnolla suunnitella ja siivota sitä huonetta. Jotta sinne mahtuisi joskus se aiottu rumpukuivain ratkaisemaan kaikki pyykinkuivatusongelmat.

Ja sitten istuttiin vuorotellen pyykkihuoneessa ja yritettiin saada siihen tolkkua. Mittasin kaappeja ja teoreettisia Ikean Ivareita ja tsekkasin hyllyille vaihtoehtoja netistä ja mieheni myös.

”Pyykkihuone” on periaatteessa yläkerran ”toinen makuuhuone”, mutta varsinainen makuuhuone on niin pieni, ettei sinne mahdu vaatekaappeja, jos siellä on parisänky, joten kaikki vaate- ja liinavaatekaappimme ovat tuossa toisessa huoneessa. Lisäksi siellä on varastohyllyissä kaikkea säilytettävää sälää, pesuaineet, kansiot, kartat, käyttöohjeet, vanhat päiväkirjani, silitysrauta, harrastusvälineitä, askartelumateriaaleja, varalla olevia tyynyjä ja vuodevaatteita, piirustuksiani ja maalauksiani, ym. ym. Aamuisin se on ”pukeutumishuone”, jossa valitsen ja laitan päälle vaatteet kaapista. Silitän siellä myös. 

Keskelle jäävä tila tarvitaan pyykkitelineelle, johon ripustamme pyykit ikkuna auki ja toivomme kuivumista. Missä kestää välillä viisikin päivää Hollannin jatkuvasti kosteassa ilmastossa, varsinkin jos on viileää. Kuivausrumpu ratkaisisi osan kuivatuksesta nopeasti ja tehokkaasti. Kaikkia materiaaleja sinne ei saa laittaa, mutta jos suuren osan kuitenkin saisi siinä pyöräytettyä.

Seinänvierustat ovat kuitenkin täynnä säilytyshyllyjä ja ne maksimaalisesti täynnä tavaraa. Jotenkin kuviota pitäisi silti saada liikuteltua. Teoreettisesti tiesin, että jotakin voisi karsia tai yhdistellä paremmin säilytyslaatikoihin ja näin tehdä tilaa yhden hyllykön poistumiselle.

Intensiivisesti siis tuijotimme täyden huoneen paikkoja ja mietimme. 

Lopulta totesimme, että emmehän me hitto vie saa tähän huoneeseen tilaa tehtyä millään, vaan tilataan vaan se helkatin kuivain ensialkuun ja katsotaan sitten, mitä tapahtuu. Sittenpä on pakko keksiä tilaa jostain, kun laite seisoo siellä. 

Okei. Mennään kaaoksen kautta. Pakotetaan ratkaisu tulemaan. Luotetaan luovuuteen. Jos odotamme, että huone järjestyy ensin täydellisesti, se rumpukuivain ei ole täällä vielä kymmenen vuodenkaan päästä.

Sitten tilattiin Bosch ja kyselin, että ai huomennako he sopivat sen toimituksen, no laita se jollekin päivälle jolloin olen vaikka kotona etätyössä ja ehdin sitä järkätä, niin mieheni sanoi: ”Eiku se tulee huomenna.” Ai jaa. Okei.

Vanhat säilytyshyllyt ovat metallisia nelilokeroisia tukevia, ja legendaarisesti ne ovat peräisin joltain vuosikymmeneltä Hollannin verovirastosta. Niitä päätyi miehelleni kauan sitten tuttujen kautta, kun joku oli hankkinut käytettyjen huonekalujen diileriltä erän vanhoja verovirastohyllyjä. Hirveän rumia, mutta tehokkaita ja pinottavia. Meillä oli kolme elementtiä päällekkäin melkein kattoon saakka, ja näitä pinoja kaksi vierekkäin. Alun perin kansioille tarkoitetut lokerot olivat mitaltaan juuri sopivia myös LP-levyille, joten paikallinen radioasema käytti samanlaisia taannoin levyhyllyinä.

Aha, on olemassa virallisia ”pesukonehyllyjä”, joissa on alhaalla jalkojen välissä tilaa pesukoneelle tai kuivaajalle eli reilu 60 cm leveyttä, ja koneen päällä kolme hyllylevyä päällekkäin, joille latoa tavaraa. Tilattiin sellainen nettikaupasta. Yritetään korvata yksi massiivinen raskas hyllykkö tällaisella.

Todella reippaasti mieheni kantoi säilytyshyllyjen tavarat sekä hyllyelementit makuu- ja kylpyhuoneeseen pinoon, jotta kuljetuspojat voivat kantaa koneen suoraan oikeaan huoneeseen. Onneksi, onneksi, toimituksessa oli optio, että laite tuodaan perille asti, myös yläkertaan, pakkaukset poistetaan ja kone asennetaan ja testataan käyttökuntoon. Maksu lisäpalvelusta: 1 sentti.

Kaikki roina pinottuna makkariin ja kylppäriin.

Nysse on siinä.

Illalla kokosimme yhden verovirastohyllykön takaisin ja siihen tärkeimmät tavarat. Jäljelle jääviä katsotaan sen jälkeen vähitellen.

Virallinen Pesukonehylly tuli myös pian postipakettina osina, ihan sellainen ikeamaisesti koottava. Mieheni sai äheltää ruuvimeisselillä ja minä taas analysoida osien suunnat ja kokoamisjärjestyksen.

Kun koneen paikka oli lopullinen, piti sitä vielä vatupassittaa suoraksi eli minun ryömiä sen alle etsimään väännettäviä ruuvijalkoja taskulampun ja hohtimien kanssa. 

Kun heiluteltiin uutta hyllyä, ihmeteltiin, eikö tässä ole seinäkiinnitystä kuten Ikeassa olisi. Päätettiin itse askarrella turvalaite, koska hylly on niin kiikkerä, että se voi vaikka kaatua jos siihen hyppää kissa täydellä voimalla. Porattiin koukkua seinään ja laitettiin nippusiteellä hyllynjalan ympäri.

On se nyt hyvä ja kaunis. Kun kaikki säädöt oli tehty, ilmeni kolme hyvää asiaa: hyllyn taakse voi edelleen laittaa nojalleen keittiötikkaat. Vanhan ja uuden hyllyn väliin mahtuu lattiaharja, joka oli hankalasti oven takana kolisemassa. Ja sattumalta ikkuna avautuu alareuna viistäen noin 6 mm uuden hyllyn päältä niin, että sen saa vielä enemmän auki kuin vanhan hyllykön aikana.

Sitten oli vuorossa tavaroiden finalisointi. Karsimme yhdessä osan ja katsoin omat paperini läpi ja lopulta otin vanhat taskuallakat käsittelyyn, joita olin jo pariin kertaan harkinnut, että nämä pitäisi vaan heittää pois.

Se oli ihan oikea fiilis. Ei minun tarvitse tietää, mitä tein jonain tiettynä tiistaina vuonna 2006. Ne asiat, jotka haluan muistaa, on kirjattu päiväkirjoihin. Allakoissa ei ole tunnearvoa. Ovathan ne kauniita kansiltaan ja osin taiteilijoiden kuvittamia, mutta eivät ne ole nostalgia-aineistoa, joka tarvitsisi säilyttää. Tajusin, että ne ovat eniten käyttöesineitä, sille vuodelle tärkeitä ajanhallintaan, mutta kyllä ne sitten joutavat pois. Vain vanhimmat vuosikerrat ovat osin muistoesineistöä.

Otin muistoksi kuvia. 90-luvulta Beavis ja Butt-head, suomalainen koululaiskalenteri. Ja Keith Haring minulla oli. Hyvin 90-lukulaista. 

Lukio- ja kouluajoilta oli sivuille merkittynä lukujärjestyksiä ja listoja koenumeroista aineittain, koska koululaispäivyrissä oli sellaisille tiedoille taulukkonsa valmiina. Pari hauskaa piirrostani siellä täällä. Ja pari allakkaa, joihin olin itse tuunannut kannet lehtileikkeistä tai muista ja muovittanut. 

Selvästikin "siiv." tarkoittaa siivousta ja nopea töherrys esittää pölynimuria.

Pomppiva sika oli trendipiirrokseni yläasteella.

Hauska seikka oli se, kun yliopiston opiskelija-allakassa oli aina takakannessa Buranan mainos; opiskelijan krapulaan suunnattu... 

Yhden yliopistokalenterin olen tuunannut hienosti: etukanteen piirtänyt permanent-tusseilla reippaasti ruusuja ja takakanteen muovittanut palan islantilaista sanomalehtitekstiä sekä keskelle kuvan ”Machine” ja masiinan teknisen piirroksen.

Hauska ajankuva oli yhden Bonnin kaupunkikalenterin muistiinpanoihin tekemäni lista internet-sivuista netin alkuajoilta, noin 1998. Tarkat nettiosoitteet Ylelle, Helsingin Sanomiin, City-lehteen ja Sonylle (”useita bändejä”). Björkin ja Prodigyn fanisivut. Ja sitten: ”etsintä, Altavista: altavista.digital.com” eli hakukone. Hakukone ennen kuin Google perustettiin. Aika ennen Googlea löytyi! On se nyt historiallista ja söpöä.

Vuoden 1992 Annan kalenterin toimitusosioissa oli aika törkeää ajan- ja naiskuvaa, aika kauhistuttavaa. Siinä oli tosin upea ”Nokia mobile phones” -mainos. Mutta muut mainokset olivat kolme limsamainosta, joista kaikki olivat light-limsoja. Fanta light, Coke light ja Sprite light. Sanomana: Pelkkä light on naiselle sallittu, aina laihduttamassa, ei koskaan sokeria, ei missään nimessä alkuperäistä normaalia limsaa. Kuvissa langanlaihat mallit juomassa lightlimsaa. Toimituksen juttuina ”kevyttä ruokavaliota” eli jotain salaattireseptejä, jumppaohjeet joilla saa timmin vatsan, ja sitten parisuhdeneuvona tietovisa, miten käyttäydyt treffikumppanin tai hassusti käyttäytyvän miehen edessä. 

Siinäkin visassa oli molempiin suuntiin aika kliseistä ja seksististä menoa, realiteeteista vapaata, sen alleviivausta kuinka miehet ovat jotain outoja kesyttämättömiä, jotka eivät tajua naisia kumminkaan ja joita pitää mielistellä ja joita varten pitää tälläytyä ja stressata kampauksesta. Aika ruma ja pelottava ihmissuhdekuvaus, kulisseihin ja roolien esittämiseen perustuva. 

Samoin löytyi, mikä se on, Helsingin yliopiston opintokirja, jossa oli kurssit merkittynä ja ruma valokuva minusta, ja sen välistä HKL:n opiskelijakuukausikortti (taas ruma valokuva) (ja leiman kuukausinumero ehkäpä manipuloitu sinisellä kynällä), opiskelijakortti oikein muovikorttina, ja kaksi pahvista yliopiston kirjaston korttia. Aneemiset valokuvat kertakaikkiaan.

Ei hitto mikä vitsi!

Tulipa tilaa säilytyslaatikoihin kun 95% allakoista poistui. Tietysti kierrätin tarkkaan eli revin sisäsivut irti eri materiaalisista kansista, jotka eivät kelpaa paperinkeräykseen.

Sitten vielä järjestelin ja optimoin loput tavarat parhaille paikoilleen ja lopulta huoneessa oli sekä rumpukuivain että tarpeeksi säilytystilaa. Hip hei.

Kolme verovirastohyllyä laitettiin tarjolle nettiin ilmaiseksi. Jos ilmaiseksi saa, tavara kyllä liikkuu nopeasti. Jo seuraavana iltana joku tuli pakettiautolla hakemaan ne. Huh hah hei, päästiinpä nopeasti niistäkin eikä tarvinnut alkaa kärrätä niitä kaatopaikalle tai sopia jotain metallinkerääjää hakemaan.

Hyllyjen raahaus 3 x kapeita rappuja alas oli aika ikävää, jalkani eivät meinanneet mahtua askelmille koska siinä kohdassa edessäni roikotin hyllyä, ja nilkkaan tuli mustelmia.

Nyt on käytetty rumpukuivainta pari kertaa. Kuivaahan se. Reilu kaksi tuntia se veivasi kumpaakin lastia. Vesi menee meillä säiliöön, joka on helppo tyhjentää kylppäriin. Pyykit olivat pöyheät ja lämpimät.