sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Ylösalaisin


Mietin jotain romanttisia lauluja, että miksi en tykkää niistä. Sellaisesta varauksettomasta hymistelystä ja idyllisyydestä. Tajusin, että olihan sille lajille jo lapsena sana: Lälly. Ei ole pakko tykätä lällyistä asioista. Ei lällyn tarvitse olla sun arvostama tunnetila.


Yksi yö näin unta, että joku italialainen uusi siskosten perustama designvaatemerkki piti muotinäytöstä palatsissa harmaiden pylväiden välissä ja se oli merkki Sistezza. Kun se oli siskosten tekemä. Loistava nimi.


Kauan sitten kirjoitin muistikirjaan myös unen rajamailta tällaisen keksinnön: ”Tainnuta, tainnuta pellavapäätä.” Vanha laulu, mutta synkkänä. Sopisi jonkun hyytävän dekkarin otsikoksi. Se verbi tuli siitä, kun mietin, millä saisin itseni ja ylivilkkaat aivoni uneen, nuijanukutuksella vai.



Kallen mätitahnan korkkasin viime viikolla ja onhan se ihanan kauheaa. Jip nuuski. Oletin, että on se outoa sillekin. Se vaikuttikin hämmentyneeltä. Toisaalta kiinnosti, toisaalta se peräytyi miettimään, että mitäs hittoa tämä on.


Pusersin sille kokeeksi tiskipöydälle puolikkaan pisaran. Vähäsen se nuoleskeli sitä, mutta lopetti sitten. Seuraavaksi se aikoi alkaa töniä ainesta tassullaan, että huh, mene pois omituinen. Pyyhin sen pois ennen kuin kohta leviää mätitahnaa kissan varpaassa ympäri olohuoneen lattiaa.


Nuuh

Ööh..?


Iltakävelyllä tuli taas uusi ulkokissa vastaan. Oranssi, pörheän töpäkkä pieni. Hölkkäsi suoraan minua kohti. Katsoin että onko tämä totta, että se vaan juoksee suoraan luokseni puskemaan ja kiehnäämään. Kissamagneetti.


Matalajalkainen kissa.


Ilahdun kukkivista niityistä, joita on nykyään suunniteltu asuinalueille moneen paikkaan biodiversiteetin hyväksi.



Ruiskukkiakin oikein.

Pyörätien liikenneympyrä.

Minusta tämä on ainoa sallittu tulevaisuuden liikenneympyrän konsepti: villikukkaniitty.



Kävin hammaslääkärin puhdistuksessa ja huomasivat, että yksi paikka takaylhäällä ”vuotaa” ja pitää uusia. Heinäkuussa aika. Yyh. Puudutus. Ällöä. Pelottaa.


Hammaslääkärin parkkipaikka vehreässä puistossa.

Hammaslogo kurkkii ovessa.



Miehen perheen kanssa tehtiin kevätretki, tai ehkä jo kesä-. Ihan lähellä meitä onkin sellainen ”illuusiomuseo” Mind Mystery, jollaisessa kävimme taannoin Tukholmassa. En ole tiennyt. Siellä on kokonainen talo ylösalasin, jossa voi ottaa kuvia joka huoneessa. Lisäksi sen lattiat ovat vinot niin että huimasi kauan sen jälkeen. Oli hauskaa ottaa kuvia siellä.








Oli myös klassinen peililabyrintti, jossa koputtelin seiniä koko ajan, muuten olisin törmännyt nenällä moneen peiliin. Oli kaleidoskooppia ja piirrettyjä huijausportaita ja naurupeilit ja muutama Escherin taideteos ja muita hämmentäviä klassisia piirroksia, jotka voi tulkita myös ylösalaisin tai lukea kuvien välit ja nähdä jotain muuta. Väri-vastaväritestejä, joissa tuijotetaan seinää ym. Viihdyttiin aika kauan ja puuhailtiin.




Perjantaina töiden jälkeen kävimme kissanhiekkaostoksilla ja sitten päätimme, että jos sitä ihan söisi paikan päällä turkkilaisessa. Yllättäen keskustassa olikin väkeä ja koululaisryhmiä oman värisissä t-paidoissaan ja olikin vuosittainen iltavaellustapahtuma, joka kestää aina 4 iltaa peräkkäin. Olin vain lukenut kuukausia aiemmin sen, että tapahtuma on peruttu koska ei ole tarpeeksi talkoolaisia hoitamaan vapaaehtoistyöt sen järjestelyissä. Mistään en lukenut tiedotetta siitä, että se järjestetään sittenkin. 


No sen takia oli keskusta sirkuksena, oli hattarakojua, puhallettava maaliintulokaari, oli churroskoju ja pikku karuselli.





Siinä hattaraa hakiessamme huomasimme uuden remontoidun kirjaston upeuden ja menimme nuuskimaan. Kurkittiin ikkunoista. 


On ihan hämmästyttävää, että kunta päätti investoida isosti ja pelastaa kirjaston ja tehdä jotain kulttuurillista hyvää kansalaisille. Vaikka kuntien talous on kuralla, valtio tukee niitä yhä vähemmän ja oli hirveä vääntö projektin kuluista ja hyödyistä. Ja vaikka kulttuurin arvostus laskee vain ja hallitus aikoo taas vähentää määrärahoja. Kansa lukee yhä vähemmän ja nuoret osaavat yhä huonommin keskittyä teksteihin. Kaikki valittavat siitä, kuinka lukeminen vähenee, ja mitä tekee uusi hallitus: aikoo nostaa kirjojen hintaa.


Niin näissä olosuhteissa tuskin pystyn uskomaan, että Venrayhin tulee ihan keskustaan iso kirjasto ja tapahtuma-monitoimitalo, johon kaavaillaan vaikka mitä aktiviteettia, on hienot lukusalit, iso lastenosasto, julkisivu on väännetty ihan uuteen uskoon lasiseinineen ja liukuovineen ja puisine rimakatoksineen; siinä on jopa skandinaavisen oloista hienoa puuarkkitehtuuria, mitä täällä sentään aika harvoin näkee. Melkein niinku liian hyvää ollakseen totta.


Mietin, pitäisikö minun ruveta oikein kirjaston jäseneksi seuraavaksi; täällähän se maksaa vuosimaksun. Ei ole ilmaista kuten Suomessa. Tällä hetkellä vuosimaksu on näköjään noin 45 euroa ja siihen sisältyvät täällä kirjojen lainat. Muissa kunnissa voi olla matalampi yleismaksu, mutta sitten lainatuista kirjoista maksetaan myös pieni kappalemaksu. Luen suurimman osan kirjoistani mieluiten suomeksi, mutta joskus jotain hollanniksikin. 


Puinen katos ja kirjaston sisäänkäynti. Entinen kaupan ja ruokakaupan talo on muokattu aivan uusiksi.

Tuleva lukusali varmaankin.

"Uusi luku". Toivotaan, että kirjasto houkuttelee monia.



tiistai 4. kesäkuuta 2024

Kaupunkiretki, autoparaati ja lähiluonto

Etelä-Saksassa suuret tulvat. Työkavereiden päivän kysymys: ”Liisa! Tiedäksä mihin Tonava laskee? Tuleekse meille?” -”Ei kai se tänne virtaa... en mä muista... Tai hei, eiks se mene itään! Sehän on Wienissä! Mä olin siellä!” Tutkittiin nettikarttaa; se menee tosiaan Romaniaan ja Mustaanmereen. 


Mutta, rankkasateet ovat nostaneet myös Reiniä ja sehän tulee meille. Tulvahuippu odotettavissa perjantaina Hollannissa. Siihen on varauduttu lähinnä niin, että joiltain leirintäalueilta joutuvat asuntoautot ja asuntovaunut keräämään kimpsunsa ja poistumaan, koska ennusteen mukaan sillä niityllä on kohta metrin syvyydeltä vettä. Leririntäaluelomailu on hyvin suosittua Hollannissa.



Suomessa on helle ja meillä palellaan. Säätiedotuskin netissä ihmetteli, että ”pitääköhän viikonloppuna jo vääntää patterit päälle”, kun pysyy niin viileänä. Pari päivää ehdin käyttää kevyitä kotivaatteita; hametta ja t-paitaa, mutta nyt on taas villasukkien, pitkien housujen ja usean paitakerroksen aika. Ilmankosteus on muuten 74%.


Ulkona on niin epämääräistä, ettei pysty arvioimaan, tarvitaanko sinne takki vai ei. Useimmiten tarvitaan. Ihan tyypillisen Suomen kesäkuun tapaista: jos aurinko paistaa, sitä läkähtyy ja riisuu vaatteet, ja kun tulee pilvi, tulee hyytävän kylmä ja äkkiä etsii sen takin takaisin. 


Outoa, että kesäkuu jo tuli. Täällä oli sattumalta nyt koulujen päättäjäispäivä juuri 31.5. ihan kuin kautta aikojen Suomessa oli minun kouluaikanani. 


Täällä päättäjäiset ovat kuin yhdistelmä penkkariajeluja ja vanhojentansseja: koululaiset pukeutuvat kauniisiin pitkiin mekkoihin ja pukuihin ja ajavat erikoisssa ajoneuvoissa juhlapaikalle tanssiaisiin. Tällä kertaa kulkuereitti kulki meidän korttelimme kautta. Olimme perjantai-iltana katsomassa.


Autoja haalitaan sukulaisilta tai vuokrataan, jotta saadaan avoautoja, amerikanrautoja, vanhoja kulplavolkkareita, rättisitikkoja, urheiluautoja, isoja lava-autoja. Mukana on aina pari traktoriakin, täällä maaseudulla kun ollaan. Autoissa istutaan usein monen ryhmänä, avoauton laidoilla tai jopa avoimessa takaluukussa takaperin. Tai seistään auton sisällä niin, että ylävartalo näkyy kattoluukusta. Tähän on varmasti saatu erikoislupa, koska saattue on poliisin valvoma ja siinä ajetaan kävelyvauhtia.


Ensin oli tulossa suurikin sadekuuro tästä yli, mutta jonkun hyvä karma poisti sen. Se kutistui ja kutistui sadetutkan ennusteessa ja lopulta ei satanut kuin kaksi tippaa kulkueen aikana.











Yksi ilta oli kaunis sää ja kävimme kävelyllä. Ilta-aurinko oli kultainen ja teki kauniita näkymiä vastavalossa, vaikka paikka oli vain joutomaata asuinalueen, koirapuiston ja moottoritien välissä. Jotkut maansiirtokasat heinineen näyttivät idyllisiltä kumpareilta. 


Kaikkialla on tienvarsilla nyt kirkkaanpunasia unikkoja, mutta juuri tuolla ei. Nokkosia oli liikaa. Etanoita ryömi soratiellä. Niitä on kuulemma Hollanti täynnä. Innostuivat kai ennätyssateisesta toukokuusta.





Klassinen yhden jalan polku.

Älä koske nokkoseen.


Kurkkaus moottoritielle.

Etana.

Samoin Nijmegenissä oli oudon sekava lämpötila. Jotkut kulkivat shortseissa ja t-paidassa, toisilla oli pitkät housut, kevyttoppatakit ja huivit. Emme mekään tienneet, mitä pukea. Takki oli monissa paikoissa liian lämmin ja hikoilutti, sitten taas tuli kylmä tuuli ja se oli todella tarpeen.



Meidän piti ensin mennä lauantairetkelle Deventeriin (1 h ajomatka) käydäksemme listalta läpi kauniita vanhoja Hollannin kaupunkeja, joissa emme ole koskaan olleet. Kunnes selvisi, että siellä on juuri nyt kermis-markkinat keskustan tivoleineen. No perhana, ei sinne silloin mahdu, eikä näe kaupungista mitään muuta kuin huvipuistolaitteet. Entäs Schiedam? Se on kyllä kaukana, yli 1,5 h ajoa. Siellä pääsisi veneajelulle ja olisi kauniit talot veden äärellä, mutta kun on tulossa viileä +17, pilvistä ja ehkä sadettakin. Niin olisi kiva jos sieltä saisi sellaisen aurinkoisen kauniin valokuvan eikä olisi pelkkää harmaan nuhjua. Säästetään nuo uudet paikat hyvälle säälle.


Vanha tuttu Nijmegen sitten. Olen sitäkin paljon ajatellut viime aikoina. Ettei olla pitkään aikaan käyty. Se on melko lähellä. Noin 200 tuhannen asukkaan kaupunki yliopistoineen.


Oli se kiva. Ostoskadulla seisoi posetiivarikin taas. Tori oli käynnissä ja vaatekojujakin, ihan Albert Cuypin vibat (Amsterdamin valtavan pitkä markkinakatu, jossa huhtikuussa kävin siskoni kanssa). Ostin jopa pellavapaitoja.


Tyypillisiä vanhoja asuintaloja.


Markkinakatu.

Torin kukka.




Kävimme kahvilla terdellä katoksen alla. Puro lorisi alamäkeen viettävällä putiikkikadulla kivasti kuten aina. Sieltä oli kadonnut ainakin kaksi minun entistä lemppari-sisustuskrääsäkauppaani, joissa aina kävin, mutta jotain uutta taas tullut tilalle. 


Jotain hirveää rummutusta alkoi kuulua ja kun olimme teekaupassa, tuli siitä ohi valkoisiin pukeutunut rumpuorkesteri. Ne marssivat sitten edestakaisin katuja moneen kertaan. Ja sen kuuli pitkälti etukäteen.


Ostoskadun puro.




Lounas.

Pärinäorkesteri tulee.


Kyllä kaupunkipäivä virkistää. Ja sain vihdoin unikkojakin kuvaan, auton ikkunasta käsin.