Valotaidetta

Perjantai-iltana lähdimme vuosittaiseen GLOW-valotaidetapahtumaan Eindhoveniin. Se kesti reilun viikon, aina illan pimeinä tunteina, ja me olimme siellä toiseksi viimeisenä päivänä. Todella monta iltaa sitä ennen kyllä meni kaatosateessa, tuskin kovin moni silloin liikkui.

Hiton kylmä, sinne oli tulossa +4 asteen yö. Mutta: tyyntä ja sateetonta. Onneksi oli pitkät kalsarit ja pipo. 

Kuuluisinta oli ehkä Bijenkorfin pissajono, kun koko tapahtuman 5 km kävelyreitille oli asennettu yksi vessakoppiparatiisi keskelle reittiä eli noin tunnin vaelluksen päähän, mutta kaikki juuri saapuneet matkailijat halusivat tietysti ensin pissalle, eikä keskustassa ole siihen mitään muuta kuin tavaratalo. Siellä seisoi jono sellaiset puolisen tuntia. Siellä on 2 koppia miehille ja 3 naisille. 

Viimeksi olimme 2017 Glow:ssa. Jonkin verran muuttunut reitti, mutta moni paikka oli sama. Ihan eri teokset tietysti, Blob-talo ei ollut mukana valoshowssa tällä kertaa eikä kanavan vedessäkään ollut kelluvia lauttoja nyt. 

DJ soitteli punaisten isojen ämyritorvien keskellä ja oli mystistä savukoneen savua. Metsäheijastukset kerrostaloissa ja metsän äänet.

Torilla vanhojen talojen julkisivussa Rijksmuseumin maalausten show, naamat laitettiin laulamaan nykyhittejä Neue Deutsche Wellestä Queeniin ja jopa Video killed the radio star. Se oli kai kierroksen hauskin leffapätkä, kaikki jammailivat ja naureskelivat, hieman absurdi yhdistelmä. Videolla näkyy näistä pari palaa, linkki artikkelin alla.

Laulavat maalaukset.

Tungosta oli, hitaassa massassa tallusteltiin kujia ja käytiin sisäpihoilla katsomassa värivaloisia kuusia ja neonväristä kuplaa, josta nousi taivaalle iso kohdevalo.

Kaupungintalon aukion valonheittäjät ulottuivat korkealle taivaalle, mutta siellä rekan kylkiin heijastettu abstrakti kuviovideo ei ollut kummoinen. Yksi hienoista oli sen sijaan ihan pinkit puut kadunpätkällä.

Ja lopuksi oli aukioilla ruokakojuja. Muutama baari/ravintola oli tehnyt ruokapisteen Glow-vaeltajille erikseen ja otimme yhdestä ulkomyynnistä kaakaon ja hodarin keskellä reittiä. 

Loppupisteessä oli ”Viet Yam” -koju hauska ja olisi ollut hattaraa ja oliebollen-munkkeja, ja sillä kojulla oli melkein yhtä hienot vaihtuvat värivalot katolla kuin valotaidereitillä konsanaan.

Vaatii se vähän sisua ja kärsimystä olla niin kauan ulkona ja kävellä parkkipaikalle kulkuineen ainakin 6 km pimeässä marraskuun illassa kunnes jalkoihin alkaa sattua. 

Raketti kuului sarjakuvakaupan kalustoon.

Hollannin arkea.

Aukiolla on nykyään ravintolan kupoleita.

Mutta onhan se erikoinen elämys, kokemus, kulkea muiden kanssa säkkipimeässä kohteesta toiseen etsimässä teoksia. Kyllä se jää mieleen, siinä on mystisiä osioita, kai ne käyvät alitajuntaan kun valot välkähtelevät ja värit leijuvat odottamattomissa paikoissa pitkin kaupunkia.

Tässä kahden minuutin video:

https://www.youtube.com/watch?v=lKsoECzppd0

Eindhoven kauniina kevätpäivänä

Lauantaina käytiin Eindhovenissa shoppailemassa ja Ikeassa. 

Blob-rakennus. 

Aukiolla tavaratalo Bijenkorfin edessä svengasi paikallinen brass band, soittivat latinohittiä seitsemän puhaltajan ja yhden rumpalin voimin. Myöhemmin ne kuuluivat takaa eri aukiolta ja soittivat ysärihittiä torvisovituksena, oikein huvittavaa ja innovatiivista: What is love.

Kirjakauppa Van Piere oli taas komea. Katseltiin kirjoja, musiikkikirjoja alakerrassa, vaikka mitä seitsemänkympin suurteoksia.

Ostettiin hollantilainen euroviisukirja, jossa on kuvia ja kaikki vuodet alusta alkaen. Arvostan, että siinä selitetään hollantilaiselle yleisölle kaksi suomalaista viisua kohokohtina: ensin Ann-Christinen Playboysta (1966) hauska lause, se, että elvistelijä väittää olevansa komeasti agentti 007:n näköinen, mutta laulajattaren mielestä ”nollat siinä olla vois, mutta seiskan jätän pois”. Ja Kirkan Hengaillaan (1984); että pojat missaavat junan, mutta sitten menee svengaillessa ja hengaillessa aika niin mukavasti, että missavat seuraavankin. Ja laukut meni jo.

Kirjakaupan kassalla oli myös vastassa tuttuja hahmoja. Lapsena huvia tarjoili ilmeisesti isän vanha valkoinen pahvikortti, jossa on puolikaljun äijän pää piirretty kauluspaitaan saakka ja naaman kohdalla ohut musta teräsketju. Kun ravistaa korttia, joka kerta ketju asettuu eri mutkalle ja tekee äijälle hassun naaman. Nyt siitä hahmosta oli kortin sijaan tehty kestävämpi lelu: kuva ja ketju laitettu pyöreään metallirasiaan pleksilasin alle, toimii myös vaikka on pienennetty versio. Näkyy olevan saksalainen tuotanto. Selvisi, että sen tutun ukkelin lisäksi sarjaan kuuluu useita erilaisia hahmoja; nuori poika, nainen, jne jne. Oli pakko ostaa, 2,50 euroa.

Juotiin kahvit terassilla, täysi auringon paahde, onneksi oli aurinkolasit. 

Ilahduttaa kun ei vain suomalainen, vaan hollantilainen, kirjoittaa ranskan vaikeita sanoja kuten ne lausutaan. Tässä hollannin ”croque madame”.

Mies kävi vaatekaupoissa ja kenkäkaupoissa ja uskalsi kalliin näköiseen nahkakenkäkauppaan, jossa asiakas valitsee neutraalin kenkämallin ja henkilökunta värjää sen samantien sprayllä toiveväriin. Ou jee. Oli alennusta sentään. 

Menin mukaan miesten farkkukauppaan, siellä oli naisparkki, upottava nahkasohva sovituskoppeja vastapäätä, ja moneen kertaan tarjottiin, otanko kahvia, limsaa, vettä. Siinä oli sohavpöydällä kaikkea karkkia ja vohvelia tarjolla. En ole tottunut syömään kaupan kahveja kun odotan yhtä tyyppiä sovituskopista. Lähinnä en osannut arvioida kauanko siinä menisi, minusta olisi noloa ryystää limsaa siinä jos mies on kahden minuutin päästä valmis ja sanoo, ettei mikään farkku sovi eikä osta mitään. Mutta hänelle kiikutettiin malleja ja 2 hyvää löytyi.

Tässä vaan hengaillaan miestenvaatehtimon naisparkissa ja ne soittaa Right Said Frediä.

Oli hulinaa ja porukkaa kaupungissa ja mielenkiintoisia liikkeitä ja putiikkeja. Ihan virkistävää käydä.

Bijenkorf-tavaratalon keittiöosastolla.

Ikeassa oli huolestuttavan tyhjää lauantaiksi, ja ravintola sulki jo klo 17, joten kiiruhdettiin sinne palleroille alkuun. Onpa tylsää. Se oli pääsiäisviikonloppu ja luulin, että väki liikkuu koko ajan. Perinteisesti Holannissa mennään pääsiäispäivinä huonekalukauppoihin ja puutarhakauppoihin, jotka ovat silloin erikseen auki kampanjana. Ehkä siellä oli sitten maanantaina ruuhka, en tiedä. 

Todella huonoa Ikean ruokapuolella on se, että he eivät myy ollenkaan enää pakasteena prinsessaleivoksia eikä raakoja uunissa paistettavia korvapuusteja. Saa enää vain gifflar ja hyviä kaurakeksejä. Eikä ollut raparperimehutiivistettä, ainakaan nyt keväällä. Perse. Kaikki lempparini poistuvat valikoimista lopullisesti. Niin ei sinne oikein minkään takia kannata enää ajakaan.

Tässä vielä pikku video Eindhovenin keikasta: 

https://www.youtube.com/watch?v=W8bpEMkKfe4

Värikästä katutaidetta matkalla Ikeaan

Maiseman värittömyys talvikuukausina ikävystyttää minua niin. Se tuli todistettuakin sillä kuvalla, jonka otin autosta, kun lähdettiin Ikeaan. Se on ihan sama, onko se värikuva vai mustavalkoinen. Ei siellä mitään värejä ole. Mustat kaljut puut, musta tie, harmaa taivas.

Kaipaisin jotain kauneutta ja värikkyyttä välillä, kun tämä on niin haljua kuukausikaupalla, tai vaihtoehtoisesti säkkipimeää suurimman osan vuorokaudesta vieläkin.

Matkalla näkyi maaseutua. Poni ja miniponi, sellainen koiran kokoinen. Kanoja. Ja tuollakin yhdessä poni ja miniponi. Voi, kahdella lampaalla on jo karitsa vierellään laitumella! Vuohi aitauksessa, onko se yksin? Se olisi surullista, jos sillä ei ole kaveria. Sepelkyyhkyjä pellolla montakymmentä nyppimässä jotain, pari naakkaa välissä.

Ajettiin läpi mäntymetsän ja Helmondin. Helmondissa on tien varrella pari kuutiotaloa, sama malli joita on Rotterdamissa iso rykelmä kirkkaan keltaisina. Nämä ruskeat paalutalot kuuluvat samaan arkkitehdin 1970-luvun projektiin ja on rakennettu jo ennen Rotterdamin taloja. Muualla Helmondissa on suurempi ryhmittymä, tässä vain 3 ensimmäistä testiä. Nämäkin ovat oikeasti asuttuja.

Huomio matkan varrelta: tyypillinen systeemi kerrostalojen postinjakeluun Hollannissa. Tässä on koko asuintalon kaikki postiluukut ryhmiteltynä ulkoseinään. Asukkaat hakevat postinsa ala-aulasta sisäpuolelta avaimella omasta laatikostaan. Postilaatikkoseinä voi olla myös sisällä kerrostalon aulassa. Joka tapauksessa täällä ei postipoika juokse kerrostalossa eri kerroksiin ovelta ovelle kuten Suomessa useimmiten.

Mentiin siis Eindhovenin Ikeaan. Eindhoven, teekkarikaupunki. Minut yllätti viimeksi tilasto, että se on jopa Hollannin viidenneksi suurin kaupunki.

Olen ihaillut autosta moneen kertaan megaliikenneympyrän vierellä betoniaidoissa olevia graffiteja ja vaatinut saada mennä kuvaamaan niitä joku kerta. Nyt tehtiin se.

Liikenneympyrän alle laskevat pyörätiet ja siellä on kokonainen pyöräteiden risteysverkosto ympyrän keskuksessa alatasossa ja tunnelit joka suuntaan autoteiden ali.

Ja kaikki ne laidat on ihan kokonaan peitetty graffiteilla, siis sellaisilla hienoilla teoksilla, joissa on omat värimaailmansa. Tämä on todennäköisesti ihan virallisesti hyväksytty graffitipaikka. Seinää riittää moneen suuntaan.

Siinä meni kauan yksityiskohtia kuvatessa ja poseeratessa. Kyllä minä näitä pidän kauniina.

Hanuri-ankka? Ihan kuin soittaisi jotain harmonikkaa.

Tämä näyttää ihan yhdeltä työkaverilta. Nauroi kun näytin hänelle omakuvansa valokuvan.

Tämä taas muistuttaa Alvar Gullichsenin 1990-luvun tuotantoa. (Muistatko hänen kuvittamansa puhelukortit?)

Tässä skenariossa vandaali pakenee väripulloineen raiteilta töhrittyään pikajunan. Poliisi ja koirat perässä.

Hieno näyttely, ihan kulttuuritapahtuman arvoinen. Kuin olisi museossa käynyt virkistäytymässä. Ja kerrankin väriä tähän harmauteen.

Ikeasta ei tarvittu kamaa eikä ostettu. Haluttiin vain syödä ravintolassa ja ostaa ruokaa elintarvikeosastolta, joka on erikseen kassojen jälkeen.

Ikea ilmoitti, että heillä ei käy enää käteinen ollenkaan. Uskaltavat sen Hollannissa ainakin toteuttaa, Ruotsin mallin.

Kuljeskeltiin osastot läpi rauhassa eikä tullut ostoimpulsseja. Mukavia huoneita ovat sisustaneet. Joskus haaveillaan valtavasta kulmasohvasta, jolla voisi pötköttää joka suuntaan mukavasti. Sohvamakailu on hyvä ja luova harrastus. Mutta ensin pitäisi sisustaa pois ainakin yksi kaappi olohuoneen nurkasta, jotta iso sohva mahtuisi.

Tai sitten uudelleenjärjestää koko alakerta... aargh, ei. Aivoni ovat vieläkin umpisolmussa jo siitä miehen ehdotuksesta, että voisimme vaihtaa yhden kaapiston ja lipaston paikkaa keskenään. Mitä sitten tapahtuisi ja mitkä ovat edut? Mitkä tavarat muuttaisivat  laatikostoissa mukana vai siirrettäisiinkö kamat kaapista lipastoon ja toisin päin? Miten funktiot, jotka liittyvät kaappiin ja lipastoon, jakautuisivat? Sitten lipaston päällä olisi eri nurkassa seinätilaa ja siinä ei enää tilaa tauluille ja seinäkellolle, johon korkea kaapisto tulisi. Tilt. Oikosulku. En tajua. Tämä on ollut aivoissani jumissa jo monta viikkoa ilman tulosta.

Parasta mennä vaan ruokailemaan. Puolukkalimu ravintolassa on hyvää. Miksi prinsessaleivos ravintolassa oli keltainen? Onneksi ne olivat ruokakaupan pakastimen asiakaspakkauksessa edelleen vaaleanpunaiset.

Otettiin kaupasta myös mehutiivisteitä lasipullossa mukaan: mustikkaa, raparperia ja yksi puolukka kokeeksi. Rieskaa ei näköjään enää myydä pakasteena ruokakaupassa, harmi. Pakastekorvapuusteja otettiin.

Nyt on taas laiskan kahvileipää tarpeekseen moneksi kuukaudeksi.