Kotikökkijän joulu

Joulun ruokaostoksille lähdettiin täsmäiskulla 22. joulukuuta ja haettiin laajan listan mukaan kaikki ainakin 7 päiväksi, jotta ei tarvitse lähempänä juhlapäiviä enää lähteä ryysikseen. Keikat tehtiin erikseen, kuten täällä vaaditaan joka ruokakaupan ovella: tulethan yksin, jotta kauppa ei täyty.

Minä hilpaisin Lidliin ja mies Plusiin. Lidlin ovella näkyi jonoa jalkakäytävän puolella. Ääks? Onko tämä täynnä? Ei ollenkaan. Asiakaspaikkoja oli vielä 57 jäljellä valotaulun mukaan. Ruuhka syntyi siitä, että heti liukuoven luona kaupan työntekijä pyyhki kunkin asiakkaan kärrystä kahvan desinfektioliinalla puhtaaksi ja siinä kesti hetkonen.

Tiukka ateriasuunnittelu.

Sitten lähinnä paistettiin joulutorttuja ja lämmitettiin glögiä. Glögistä tein suomalaisen lisäämällä rusinoita ja mantelilastuja mukiin.

Yritin peitellä taikinan ryppyjä tussauksella tomusokeria.

Ai nytkö se meni se aatto. On jo keskiyö.

Syömistä. Ja meillä oli vain perunat ja kalat jouluateriana ja silti oli ihan täynnä. Olisikin joku siihen vielä tullut tarjoamaan jotain kinkkua ja laatikoita perään, niin ei pliis. Ja lohta jäi vielä yli. Glögi ja tortut ja karkkia ja olutta.

Työnjako oli: Mies keittää perunat, minä avaan kalojen pakkaukset. Juhla-ateria: ”Oo, ihanaa kun saa keitettyjä perunoita!” Vähän hassu.

Hyvin pelattiin Scrabbleä ja Afrikan tähteä perinteen mukaan. Sain heti ekassa paikassa Kairon alla Afrikan tähden. Sekoitettiin merkit ja aloitettiin uudestaan. Tällä kertaa sain Afrikan tähden tokassa paikassa Kairon alla...

Ja taasko se on siinä!

Avattiin suomalaiset lahjat ja puhuttiin Skypessä etäviestit. Vaihdettiin digitaalisesti tervehdyksiä muutamiin suuntiin. Näköjään lopetimme joulukorttien lähettämisen, sille proseduurille ei vain liiennyt aikaa ja intoa enää tänä vuonna.

Kuusen alla joku piti bileitä.

Katsottiin netistä Gordon Ramsay Suomen Lapissa kavereidensa kanssa ja oli kyllä hauska. Ei hän siinä niin paljon kiroillut, mutta sai huomautuksen kielenkäytöstään Rovaniemen joulupukilta. Minä kiroilen arjesssa paljon enemmän kuin Gordon Ramsay.

Joulupäivänä pystyi vielä käymään kävelyllä auringonpaisteessa. Sen jälkeen alkoi myrsky ja monen päivän sade.

Joulupäivän yönä alkoi soida Top2000-lista radiossa ja livestudiona telkkarissa. Nyt on automaattisesti hyvää taustamusiikkia, kun se pyörii nonstop. Meillä on telkkarissa turvatoiminto, että se haluaa aina 4 tunnin jälkeen sammua, ellei pian paina nappia, kun ilmoitus ilmestyy ruutuun. Tämän ohjelman aikana tapahtuu koko ajan se, että tv on päällä yli 4 tuntia.

Kivasti ne ovat järjestäneet osallistujat ja katsojat mukaan virtuaalisesti, vaikkei paikan päälle saa mennä tänä vuonna. Studiossa on ruutuja, joihin katsojia ilmestyy, kun menevät radiokanavan Zoomiin ja odottavat vuoroaan ja onneaan. Siellä näkee hollantilaisten olohuoneisiin, joissa tanssitaan diskovalojen alla tai tehdään muita esityksiä, soitetaan ilmakitaraa tai vain istutaan sohvalla kissan kanssa ja vilkutetaan.

Tuli Daruden Sandstorm. Studio laittoi oikein savukoneen päälle sitä varten ja ruuduissa näkyivät hollantilaiset perheet pomppimassa biisin tahtiin innoissaan. Torille! Suomi mainittu!

Valaisevaa lukemista minulle tänä jouluna on musiikin historiaan keskittyvä uusi hollantilainen Berliini-teos, jossa kerrataan kaikki kulttuurivirtaukset ja kokeilevat muusikot aikojen alusta asti ja niiden yhteydet toisiinsa, kunnes David Bowiekin ilmestyy Berliiniin. (Iggy Pop ja Davie Bowie lähtivät Berliiniin... vieroittumaan huumeista! Good luck with that! Haha.)

Ainoa joulunpyhien vierailu tehtiin miehen siskon perheeseen joulupäivänä perinteisen pöytägrillin ääreen, jossa kärtsätään teflonlevyllä ja sähkön voimalla pieniä suupaloja. Se kyllä sylkee rasvatippaa kaikkialle ympäristöönsä, hyh hyh. Kauhea katku ym. Ei tee mieli järjestää sellaista kotona. Se on suosittu juhlaruoka myös uudenvuoden illaksi Hollannissa.

Ruokaa oli ihan liikaa, vietiin kastikkeita ja lisukkeeksi majoneesisalaatteja ja suolakurkkuja ym. ja niitä jäi.  Tehtiin kotona vihersalaattikulhot valmiiksi, miehen siskonmies toi etukäteen korillisen aineksia tukkukaupastaan. Siinä oli myös sitruunaa ja limettiä ja päättelin, että ei kai auta kuin kyhätä joku kastike niistä. Laitoin sitruunakastiketta spontaanilla sävellyksellä katsottuani kahden sekunnin verran mallia kahdesta suomalaisesta kastikereseptistä netistä, ja siitä tuli herkullista.

Perheen koirakin pääsi viralliseen joulukuvaan kuusen alla.

Lasten laukusta löytyi lelulääkärisetti. Iso ruisku. No nyt lähtee koronarokotetta pebaan kuka haluaa.

Tapani. Ruokaa. Puuh. Vielä oli sikaa jääkaapissa. Aamupalaksi vedin jämälohia aatolta ruisleivän päällä. On oikein lukujärjestys, mitä kaikkea pitää saada syödyksi. Vaikeaa pysyä perässä. Näitä jouluruokien varastoja syödään varmaan vielä 2 kuukautta ennen kuin ne oikeasti loppuvat.

Kun satoi, ei päästy kävelylle. Muuna päivänä taas päästiin. Alkoi olla sellainen olo, että lihakset surkastuvat ja sulaudun sohvaan, kun vaan hengataan kotona. Nyt käveltiin sitäkin kauemmin.

Alkaa tuntua jommalta kummalta näistä.

Tipuilla on bileet pihassa, ruokaa syödään sielläkin kovasti joka päivä. Viherpeippo ärhentelee, turkinkyyhky kukkoilee lajitovereilleen ja varpuset sujahtavat puolessa sekunnissa pensaaseen varmuuden vuoksi, jos joku naakka kuuluu taivaalta. Mestarillisia piiloutujia. Tiaisille on iso laari auringonkukansiemeniä varastossa.

Sää muuttuu hyytäväksi, on enää muutama plusaste ja tulossa parin viikon ajan yöpakkasia.

Salainen strategiani uudenvuoden illasta selviytymiseen taitaa olla se, että alan koota tuota 1000 palan Mauri Kunnas -palapeliä.

Muutama kirja-arvostelu Osa 2

Lueskelen e-kirjoja ja kirjoitan niistä rennosti pari mielipidettä ylös. Välissä voi olla jokunen paperkirjana luettu Suomesta lainaksi saatu. Keräsin tähän kakkososaan taas 5 lukemaani teosta. Kuvituksena tipuja kotieläintarhasta. Ykkösosan voi lukea tästä linkistä, siinäkin on 5 arvostelua.

Terhi Kokkonen: Rajamaa

Ei. En saa kertomuksesta kiinni. En tiedä, mitä minun pitäisi päätellä tai älytä. Kumpi on syyllinen mihinkin? Ei näillä vähäisillä vihjeillä saa kuvaa mistään totuudesta.

Kerronta on runsasta ja kuten joku sanoi, elokuvamaista, kohtaukset pohjustetaan yksityiskohdilla ja teot menneisyyden tilanteilla ja motiiveilla. Varmaa myös, ammattimaista tarinan kerrontaa. Silti kokonaisuus jää hämäräksi. Mikä on kaiken tarkoitus? Ja mitä minun pitäisi saada sivuhenkilöiden elämäntarinoista, mitä siitä jää käteen?

Moni on kuitenkin pitänyt tästä. Ehkä syy on minun. Miksi minä edes luen jotain trilleriä jos se ei ole yhtään minun lajini?

Henkilöt ovat kaikki jotenkin epämiellyttäviä ja pelottavia ja jäävät etäiseksi kaikesta pohjustamisesta ja hahmottelusta huolimatta.

En tiedä. Omituinen ja synkkä tunnelma, ei oikein mitään miellyttävää.
Vain hämmentävä.

Hannu Väisänen: Märkä turbaani

Arvioni on ristiriitainen. En rakasta tätä tyyliä, mutta toisaalta ihailen taitavaa kerrontaa ja tuhansia pikku havaintoja. Joku oli jättänyt tämän kirjan kesken, ja ymmärrän, koska keskivaiheilla takkuili minunkin lukemiseni. Jotenkin jumittui runsauteen.  

Hidastempoinen, osin jaarittelevakin, löydän toistoa, joka vähän ärsyttää. Olisi vähän vähemmilläkin kaarteilla saman voinut kertoa.

Maagisen realismin osissa taas häiritsee välillä se, ettei tiedä, mikä on tosiasiassa konkreettisesti tapahtuneeksi tarkoitettua ja mikä enemmänkin symbolista kerrontaa, fantasiaa.

Paljon noustaan filosofoimaan korkeampiin merkityksiin. Tyyli on niin hiton sivistynyt, että se on melkein liikaa. Vaikka kirja ei olekaan aiheiden puolesta vailla arkirealismia ollenkaan. Joku sellainen tosi wanhan ajan kansakoulumaisuus ja ylevyys tökkii just vähän liikaa minulle.

Olen tykännyt kovasti Väisäsen lapsuutta ja nuoruutta käsittelevistä aiemmista romaaneista, mutta tämä jotenkin lipuu kauemmas piiristäni.

Ranskalaisuus, ah ranskalaisuus. Olen pienen häivähdyksen verran saanut tajuta eri lähteistä, millaista on ranskalainen ilmaisun poeettisuus, ja se pilkahtelee tässä kirjassa läpeensä tyylinä. Ranskalaisuus on tarttunut ja imetty kirjailijaan. Siihen kuuluu juuri monisanaisuus, pitkä ja rönsyilevä runollinen sepustaminen yksinkertaisestakin aiheesta. Ja se tuntuu minulle vieraalta. Tämä on aika ranskalainen kirja.

Ansioita on paljon. Kertojapoika on elävä ja uskottava. Tarkkanäköisyys psykologiassa ihmisten tapojen motiiveja ruodittaessa. Omanlaisensa maailmankatsomus, jolla tapahtumia tulkitaan ja sattumia yhdistellään. Ja erittäin elävä kieli, vaihtelevat sanat, joista osa on ihan uusia ja tuntemattomia käsitteitä.

Loppukohtaus, poika ja karuselli, on vaikuttava. Sen näkee edessään sadehuuruineen, niin elävästi ja visuaalisesti kuvattu.

Kaija Juurikkala: Sielu ei nuku

Jees jees jees. Asiaa. Tähän loppui arvosteluni.

Ei vaan. Ilahduttavasti ja selkeästi elämän näkymättömistä puolista, energioista ja henkimaailmoista. Totta kai ne ovat siellä ja herkkä aistii. Samalla hyvin mukavasti ja mielenkiintoisesti käydään läpi elämänvaiheita, kasvua, ystävyyksiä, kehitystä, työuraa. Punaisena lankana on aina jatkuva unettomuus, joka vasta monenkymmenen vuoden päästä väistyy.

Paljon viisautta ja henkilökohtaisia havaintoja. Vapaata ajattelua, avartavia näkökulmia. Ei ole kapinaa ja meuhkaamista, mutta hiljaisesti ja lujasti silti esitellään sellainen ajattelu ja elämäntyyli, jossa valinnat tehdään omasta sisimmästä käsin, omassa kannassaan pysyen, ja välittämättä muiden odotuksista ja neuvoista. Se rohkaisee itsekin tarkistamaan omaa polkuaan ja kuuntelemaan itseään kaikkien ristiriitaisten oletusten ristitulessa.

Sävy on lämmin ja ymmärtävä.

Minusta oli todella valoisaa lukea tämä.

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt

Aika pitkä teos. Pidän aina otteesta, jossa hyvin henkilökohtaisia kokemuksia yhdistetään tietokirjaan. Henkilökohtaiset kriisin hetket valaisevat ja elävöittävät asiaa, tekevät siitä samastuttavan ja syvästi ymmärrettävän. Välissä on viittauksia tutkimuksiin ja kirjallisuuteen, ja ne kytketään käytäntöön omilla oivalluksilla ja keinojen soveltamisella omaan arkeen.

Asiaa ja käsiteltäviä aspekteja on aika paljon. Eivät suurin osa näistä totuuksista uusia ole, vaan olen jo lukenut niistä itsekin tai oivaltanut saman asiat aikaa sitten omassa elämässäni. Mutta on tässä uusiakin tietoja ja näkökulmia, joilla on arvoa ja jotka voivat auttaa stressin selättämisessä ja joita pysähdyn miettimään. Ja joitakin asioita, joiden totean jo olevan ihan hyvin itseni kohdalla.

Paikoittain hyvien neuvojen latelu on niin runsasta, että vähän puuduttaa. On jo niin paljon kirjoja, jotka listaavat: tee näin, tee näin ja tee näin, ja tässä tulee taas lisää ohjeita. Faktojen ja tieteen runsaus vaatii ajatuksella lukemista ja siksi jaankin tätä aika lailla pätkiin, jotta ehdin sulatella tiedon.

Ilahduin näistä pohdinnoista: stressin purkamiseen tarvitaan aina myös kehoa ja kehollisia keinoja, pelkkä zen-mieli ei auta toipumiseen. Teemat somen ja kännykän koukkuun jäämisestä ja mitä levottomuutta se aiheuttaa kaikkeen tekemiseen. 

Ja se avasi silmiä omaan asenteeseen, että suomalaisilla todellakin on kova pärjäämisen kulttuuri, apua ei pyydetä eikä anneta ja siksi Suomi on epäempaattisimpien maiden listalla maailmassa. Kyllä, I feel you. Olen kasvanut aika tylyksi ja saanut kokea tämän nahoissani muissa maissa, joissa riennetään heti auttamaan ja kyselemään, jos näyttää heikkoutta; Suomessa jätetään oman onnensa nojaan. Hampaat yhteen vaan ja selvitä sotku itse -asenne on tiukassa. Ja petaa osaltaan tietä uupumukseen.

Oli mielenkiintoinen kyllä kaikkiaan.

 

Tim Walker: Lost in Suomi

Pikkupala, jonka luin nopeahkosti. Amerikkalainen opettaja hankkii suomalaisen tyttöystävän ja muuttaa sittemmin vaimonsa kanssa Suomeen.

Hyviä havaintoja, jotka minulle kertovat oivalluksia amerikkalaisesta elämäntavasta. Mikä siellä on outoa ja suomalaisille normaalia. Vertaan itse sitten Hollantiin ja huomaan paljon yhtäläisyyksiä Suomen ja Hollannin välillä; ei tuo Hollannissakaan ole outoa, mutta Amerikassa on. Kuten se, että paikkoihin kävellään (tai pyöräillään) eikä ajeta autolla, huonossakaan säässä, ja että melko nuoretkin lapset kulkevat itsekseen kaduilla. Ja jotkut asiat taas puuttuvat Hollannista, joita suomainen kaipaa: esim. matontamppaustelineet ja matonpesupaikat.

Hauska ja uniikki on kyllä suomalainen lakanoiden veto- ja taittelurituaalitanssi, jonka kai jokainen oppii kotoaan. Sain sen opettaa miehelleni.

Ihan kiva kirja. Saattaa hämmästyttää amerikkalaisia tosiaan, totuus Suomesta.

Kauheesti ruokaa

Mahtava Fazer-uni on vielä kertomatta. ”Mistä tunnistaa ulkosuomalaisen? Siitä, että se näkee tällaisia unia”:

Olin jossain kaukaisessa maassa, ehkä Kaakkois-Aasiassa, hienossa hotellissa. Oli kiiltävää pintaa, valokontrasteja kuin luksuslukaaleissa on, virkailijat pitkän vastaanottotiskin takana. Kuljin nurkan taakse baaritilaan, jossa puinen tumma paneeliseinä nousi korkeuksiin.

Huomasin suklaatiskin. Oli aseteltu suklaalevyjä sekä pönttöjä joissa oli kullankiiltoisia konvehteja kääreissä: kaikki Fazeria! Hämmästyin aika lailla tästä näyttelystä. Tyylikkään myyntiasetelman takana korkealla seinällä komeili kultainen ja tummansininen suorakulmio, joka oli koottu neliölevyistä kuin isona mosaiikkina. Se kimmelsi ja siihen muodostui hienovaraisesti pölkkykirjaimilla sana FAZER. Oo, ihailin sitä niska kenossa.  

Aha, baaritiskin takana hääräsi baarimikko valkoisessa kauluspaidassa, se olisi varmaan suklaakaupan kassa samalla. Riensin sen luo täynnä riemua ja aloin kovaan ääneen selittää englanniksi, kuinka iloinen olen kun tietsä tää suklaa tulee mun kotimaasta ja se on ihan parasta maailmassa ja nyt pitää päästä ostamaan.

Tässä on selvästi joku ostanut mainostilaa unistani. Muutoin olen unissa ollut viime aikoina mm. Unkarin vuoristossa huonolla soratiellä ja Yhdysvalloissa rautatieaseman laiturilla ruska-aikaan.

Se pitää paikkansa, että joulukuu on ”runsauden aika” kuten vissiin viime vuonna bloggasin. Taas tunkee joka tuutista pakettia ja tarviketta, ruokaa ja juomaa, jota ei ole pyytänyt eikä tilannut. Miehen töistä tulee aina valtava elintarvikepaketti, minun töistäni liikekumppanilta tulee edelleen 3 viinipulloa joka joulu, ja sitten kiersi vielä vuokranantaja ovelta ovelle ja toi makean joululimpun. Spijsbrood / stol (Saksassa Stollen), jossa on rusinoita ja pähkinöitä ja keskellä pötkö mantelimassaa, puuh.

En turhaan kirjoittanut kirjaanikin mainintaa raskaanpuoleisista keskieurooppalaisista joululeivonnaisista, jotka ovat tyypillisesti hyvin massiivista ainetta. Kauhean tiivis ja painava jötikkä tämäkin, ja painoa lisää ainakin se mantelimassamakkara, joka on leivottu taikinan sisään. Päälle sirotellaan vielä pölysokeria. Ja sitten: ainakin Hollannissa oman viipaleen päälle on vielä tarkoitus sutia voita tai margariinia!

Miehen paketissa on kaikkea itse leivottavaakin, näitä turhaketuotteita, valmiita jauhosekoituksia, joihin lisätään vain vesi. Mitä en ihan ymmärrä, kun vaikkapa lettutaikina on niin helppo tehdä itse neljästä aineesta, jopa tällaisen ei-gurmeekokin kuten minun. Niin miksi sitä ostetaan pullossa, kamoon. No, kokeilin nyt sitten heti ja tein valmiista sekoituksesta paksun leivän aamupalalle. Oli se ihan hyvää.

Ehkä valitan turhaan, koska näköjään en koskaan saa aikaiseksi leipoa mitään sämpylöitä aamiaiselle, mutta valmissekoituksesta tuli tehtyä. Hmm.

Siellä on vielä joku tuollainen hedelmärusinapullan sekoitus odottamassa, ja tuli valmis tiikerikakku ja keksejä myös. Firman paketissa on aina jotain tukusta hankittuja erikseen lahjapakettia varten tuotettuja nimettömiä artikkeleita, joissa on outoja tekstejä. Kuten tämä. Jos karkin pitää erikseen vakuutella, että se maistuu hyvältä, niin alan heti epäillä. Näinköhän?

Tunnen siitä syyllisyyttä, etten ole edes kovin ilahtunut näistä lahjoista, jotka sekoittavat omat suunnitelmat ja ruokavaliot. Tulee ahistus kun ruoat eivät mahdu kaappeihin eikä niitä saa syötyä, kun on niin valtavasti. Ja mitä jos halusin tuhatvuotisen perinteen mukaan ihan itse päättää ja leipoa suomalaisia joulutorttuja jouluksi? Mutta siinä onkin saadut tuoreet pullat odottamassa velvollisuutena, että ne pitää eka syödä pois, kun ne nyt kerta ovat tuossa ja vanhenevat muuten.

Tragedia! Ei pääse syömään fazereita, kun kaikkea muuta karkkia tulee paketista liikaa. Ahistaa, kyllä ahistaa.

Ja Ellun kanatkin vaan karkailee puistossa.

Huomaan tasaisena linjana sen ylipäätään, että yleensä yritän pitää asiat oman järjestykseni mukaan ja yleensä minua ärsyttää, kun se meneekin sekaisin. Yritän silloin heti tehdä korjausliikkeitä ja ymmärtää kaiken ja nähdä ja tajuta koko kentän kaikki muuttuneet elementit.

Minulla menee kai aika paljon energiaa siihen, että yritän huomaamatta ja taustalla ymmärtää ihan kaiken. En osaa muuta kuin yrittää olla selvillä aina kaikesta. En varmaan ole ihminen, joka pitää yllätyksistä.

Olin niin tyytyväinen, että nyt on joka päivä joku kotona, kun viinipakettini mahdollisesti tuodaan. Pakettien hakupisteistä on syntynyt Hollannissa suuri ongelma lockdownin takia, koska monet kaupat laittavat ovensa kiinni kokonaan. Ne eivät kulujen puolesta halua pitää pakettipalvelua auki, kun eivät kerran saa myydä omia tuotteitaan samalla, koska kaupat on käsketty sulkemaan varsinaisen toimintansa. Pakettikuljetus ruuhkautuu yhä enemmän, ja se oli jo tätä ennen vaikeuksissa ja kapasiteetin ylärajoilla. Kannattaisi siis olla kotona kun pakettia tulee, ettei se vain mene pieleen.

Niin no, sitten käytiin 40 minuutin kävelyllä ennen kuin sade alkaa, ja juuri sinä aikana oli viinipaketti käynyt ovella. Pers. Onneksi se oli vain viety naapurille.

Töissä oli pieni tietovisa etäpalaverina. ”Laittakaa jotain jouluista päälle.” Täh, ei minulla ole jouluvaatetta, joka näyttää joululta. Kipaisin hakemassa joulukuusesta yhden tähtikoristeen ja yhden puupossun, jotka ripustin korviini.

”Porsas tarjoillaan röyhelöt korvissa ja omena suussa”, kuka muistaa Peppi Pitkätossun?

Luolaelämää Hollannissa - kaikki paikat kiinni

Hollanti sulkeutuu kokonaan and I feel great. Pääsin stressin suppilosta läpi. Nämä eivät nyt mene synkassa. Katson hyväntuulisena lockdowniin.

Olen vain niin kiitollinen siitä tuntemuksesta, että rauha palaa bodiini. Tuntuu todella paljon tukevammalta kuin viime viikkojen pyörityksessä. Pystyn ottamaan vastaan tietoja ja käsittelemään reaktioitani. Hiljaisuus on laskeutunut. Ei ole enää sellainen olo koko ajan, että ”aargh, aargh, aargh, tämäkin vielä”.

Mutta nyt alkaa se luolaerakon elämä oikeasti. Muut kaupat paitsi ruokakaupat menivät kiinni tammikuun 19. päivään saakka. Se on 5 viikkoa. Myös kuntosali sulkeutui, kampaajat, museot ym.

Siitä olikin kauan, kun viimeksi olimme olleet kylän keskustassa, koska vältämme siellä liikkumista. Mutta vähän aikaa sitten kävimme ostamassa vähän taloustarvikevarastoja, ja se jääkin sitten siihen pitkäksi aikaa.

Jäävät myymättä nämä mainoslehtisten kirjat, huonekalut, astiat ja korut.

Kaupunkien ostoskatujen jouluruuhkat olivat hallitukselle liikaa. Ja johtui se sitten niistä tai muusta, tartuntaluvut ovat ihan kamalia ja haluaisin ne myös alas. Tottakai tässä on masentava olo päällä jo siitä, että tietää, että monet ihmiset sairastavat ja kuolevat.

Toimeentulopaniikki siihen päälle monille. Suru kauppiaitten puolesta, on paljon myös pienimuotoisia kivijalkaliikkeitä, joilta jää vuoden suurin liikevaihto saamatta ja joilla on kymppitonnien arvosta varastoa joulukamoja, jotka ne aikoivat myydä seuraavan kahden viikon aikana. Puutarhakaupat menivät kiinni ja ne ovat juuri nyt täynnä joulukuusia, joita ne eivät saakaan myydä ihmisille, jotka halusivat ostaa joulukuusen.

Tämä toimien nopeus on aika järkyttävä: maanantaina päivällä oli vain huhuja, illalla klo 19 vasta hallitus kertoi virallisesti, että todellakin kaupat suljetaan. Ja ne suljetaan heti keskiyöllä. Ne eivät ehdi edes yhtenä päivänä enää hoitaa bisneksiään loppuun eivätkä ihmiset saa hankkia aivan välttämättömintä aiottua hankintaa ollenkaan. Olisi nyt ollut edes yksi päivä aikaa valmistautua.

Kampaajalla juuri kävin, mutta tammikuuksi sovittu aika menee mönkään. Jos silloin vasta pääsen soittamaan niille uudestaan, niin tämä venyy kyllä tuplasti, sekä odotus että tukka.

Kuntosali järjestää online-ryhmätunteja, niille voisi jopa osallistua. Tämä terveys kyllä huononee, kun vain syö ja istuu eikä liiku ollenkaan. Ulkona on pimeä, sade ja kylmä niin ei paljon mene kävelylle, vaikka pitäisi silti.

Kaikki varmasti siirtävät lahjaostoksensa nettiin. Mutta niitä onlinetilauksia oli jo tätäkin ennen niin ennätyspaljon liikkeellä, että postit ja kuriirit hukkuvat töihin ja myöhästelevät ja sekoilevat. Ja nyt tulee tämä tähän päälle. Moni paketti ei enää edes ehdi jouluksi.

Onneksi ne tajusivat muutaman poikkeuksen tehdä liikkeisiin, jotka saavat olla auki. Mietin heti sitä, että moni pikkukauppa on pakettien hakupiste, UPS:n tai DHL:n tai GLS:n tai jonkun: saavatko ne toimia? Eihän se voi olla niin, että ihmisten paketit ovat siellä suljetun oven takana viisi viikkoa eivätkä he saa hakea niitä? Ja ettei kansalainen saa lähettää edes paketteja kuriirilla, koska toimipisteet ovat kiinni? Onneksi selvisi, että pakettien hakupisteet saavat olla auki. Ne eivät vaan saa myydä kauppataravaansa samalla, mikä aiheuttaa käytännön hämmennystä tietysti.

Jotkut pakettipisteet ovat huoltoasemilla. Siitä hiottiin ideaa töissä, että mitä jos laitettaisiinkin kaikki huoltoasemat kiinni viideksi viikoksi niin se ainakin vähentäisi ihmisten liikkumista. Kun bensa loppuu niin sitten ei vaan ajeta enää yhtään mihinkään. Hallitus, briljantti idea myynnissä kymppitonnilla hei.

Teetä ja etätyötä.

Villasukka ja etätyötä.

Onneksi selvisi myös aika pian, että eläinkaupat saavat olla auki. Eihän voi olla, ettei lemmikkieläimet saa ruokaa 5 viiden viikon ajan. Vaikka saahan sitäkin online, sekä joitakin lajeja ruokakaupasta. Mutta kyllä eläinten oikeudet elintarvikkeisiin ovat yhtä tärkeitä kuin ihmisten. Kemikaliokaupat saavat myös olla auki.

Selvää on, että suuri osa ostoksista ei ole elintärkeitä ja voi odottaa. Mutta ei kaikki ole turhaa. Jos vaikka joku kodinkone hajoaa ja uutta ei saa. No, online voi yrittää tilata jos mahdollista. Joillain on remontti tasan kesken ja rautakaupat menevät kiinni eikä saa tarvikkeita jatkaa... elä sitten viisi viikkoa ilman lattiaa. No tähänkin sallittiin se, että voi tilata ja saa hakea tilauksensa rautakaupasta.

Viimeksi keväällä menivät kaikki ”kontaktiammatit” kiinni, mutta nyt ne jaetaan kahteen ryhmään. Kampaajat ja kauneushoitolat joutuivat sulkemaan. Mutta hoitoalan kontaktiammatit saavat jatkaa toimintaansa, eli fysioterapeutit, hammashoitajat, optikot ja kuulolaitemyyjät. Optikkoa mietinkin, että jos rillit hajoavat, niin ei ole kyse funshoppingista jos ei näe eteensä ja haluaisi ostaa uudet.

Minullakin oli hammaslääkäriaika, joka oli varattu jo kesällä. Onneksi sinne pääsin ilman ongelmaa. Ja sielläpä oli taas hauskaa. Varotoimena kurlataan ensin nesteellä.

- Ota tosta toi vetyperoksidi.
- Ai tulee blondit hampaat vai?
- Joo.

Sitten tuli hammaslääkäriäijä, joka vetelee kyllä vitsejä aina.
- No sullahan on tukka kauniina.
- Joo, just ehdin ennen sulkua.
- Kiva. Mäkin kävin vastikään.
- Mutta ehtii tää kyllä kasvaa kauhean pitkäksi ennen kuin sinne pääsee taas.
- No, me meinattiin alkaa sivubisneksenä leikata hiuksia yhdessä hammashoitohuoneessa salaa.
- Hyvä idea!

Mieheni oli kateellinen, kun minulla ei muka koskaan ole hampaissa reikiä ja hänellä on viime kerroilla ollut. ”Mitä sulla on niin hyvät hampaat, ihan epistä, anna ne mulle.” Hah haa, minun hampaissani ei ole uusia reikiä tasan siitä syystä, että ne kaikki on paikattu jo moneen kertaan, ja uudestaan ja laajennetusti ja sitten vielä paikan vierestä ja alta. Minä olen se, jolla oli jo maitohampaissa reikiä. Minä olen se, jolle hammaslääkärit ovat aina sanoneet: hyvin on pesty hampaat ja pidetty huolta, mutta sinulla on siltikin taas 3 uutta reikää. Reikiintymisalttius on geeneissä. Ei kannata olla kateellinen.

Kaki ja etätyötä.

Yhteensä katson tosi rauhallisena sitä, että elämä hiljenee yli vuodenvaihteen. Meidän jouluhaaveemme kaatuivat jo syksyllä kuitenkin siihen, ettei voi mennä Suomeen. Oli jo selvää, että hissuksiin ollaan. Eikä siinä ole mitään vikaa. Kuunnellaan musiikkia, otetaan pelit esiin ja hankitaan hyvät ruokavarastot etukäteen. Sen verran painetaan töitä kuitenkin joulun kynnykselle saakka, ettei siinä ehdi tulla tylsää, kun saa muutaman päivän olla rauhassa.