torstai 28. toukokuuta 2020

Perusarjen tilanteita -uutiskimara


Huomenna mennään Korkeasaareen, Korkeasaareen, Korkeasaareen. Huomenna mennään Korkeasaareen koko päiväksi. Renkutus. Oli jo 80-luvulla. Mutta siis ei mennä, vaan hollantilaiseen eläintarhaan. Eikä huomenna vaan viikonloppuna. Hiton kaukana, halusiko mies salaa ajeluttaa leasing-autoa taas?

Uusilla säännöillä mennään eli piti varata etukäteen aikansa, jolloin tulee, jotta maksimimäärä voidaan rajoittaa. Ja osa puistosta on kiinni, myös seikkailupuisto jossa olisin kyllä kiipeillyt apinana jos saisi. Riippusilloilla ja muuta. Mutta katsotaan sitten eläimiä pelkästään. Viidakossa on osio ”birdy bush”, se on mulle.


Turismi


Todellisuus vs. luulo. Siellä oli helatorstaina Pohjanmeren rannikko täynnä Ruhrin alueen saksalaista ihan kuten aina. Virallisesti kuitenkin kuulemma Saksa ohjeistaa kansalaisiaan, ettei tehtäisi ”muita kuin välttämättömiä matkoja ulkomaille”. Hah haa. Hyvä yritys. Myös me ei saada ajaa Saksaan, ellei ole ”välttämätöntä syytä”.

Kovin naiivisti talkshowssa keskustellaan Hollannissa, että nyt kun rannat ja kauniit paikat täyttyvät näin kovasti hyvällä säällä ihan kotimaan ihmisistä, niin mitenkä tungosta hallitaan ”sitten tulevaisuudessa kun on taas ulkomaalaisiakin turisteja liikkeellä.” Tota, ne on täällä jo? Kukaan huomannut?

Hollannilla ei ole valtuuksia käännyttää rajalta saksalaisia, voivat vain neuvoa, etteivät mieluummin tulisi. Ja kauppojen ja hotellien mielestä taasen on ihan hyvä, että tulevat.


Belgia on sitten eri juttu, niillä on raja Hollantiin ollut jo pitkään oikeasti kiinni kaikille paitsi työmatkalaisille. Perheenjäsenetkään eivät ole nähneet toisiaan kuukausiin, jos asuvat eri puolilla rajaa! Ja vastassa on puomi ja ehdoton ei.

Näin julisteesta, että matkayhtiö, joka ennen vei aurinkolomille Turkkiin ja Espanjaan All Inclusive -hotelleihin, mainostaa nyt sitten kotimaan matkailua kohteeseen ”Costa Holanda”. Ja Pohjanmeren rannikolle All Inclusive -pakettia. Nauratti kyllä.



Kävelyllä eksymässä


Vielä viikon on 25-27 astetta, sitten alkaa tulla sadekuuroja. On kyllä ihanaa istua pihassa.

Voisiko liikkuakin eikä vain istua? Hyvä kysymys.

Lähdin 30 minuutin kävelylle ja oli oikein kivaa ja löysin taas uusia kortteleita ihan tästä vierestä.

Se kävely aiheutti taas silkkaa hämmästystä. ”Täällä on kerrostalo!” Rivitaloalueella, vain-rivitaloalueella. En tiennyt, että meillä on täällä kerrostalokin. Ihan hillitty, kolme kerrosta ja samaa tiilidesignia kuin rivitalotkin, mutta sellainen kumminkin, jossa on oikein yhteinen sisäänkäynti ja rappukäytävä ja jotenkin jaettu asunnot eri kerroksiin. En todellakaan tiennyt.

Kerrostalo!! Olen shokissa.

Ja siellä kadulla oli rivitaloasuntoja, joissa oli pikku parveke tokassa kerroksessa. Suloista. Aloin haluta parveketta. Istuisinko siellä, jos meillä olisi? Vähänks istuisin! Kyttäisin kadulle. Sitten huomasin, että parveke oli aina naapurin kanssa niin tiiviisti jaettu, että siinä on vain puuseinämä välissä, ja sitten en enää tiennyt, haluaisinko sellaisen parvekkeen. Jossa naapuri kuulee joka sanan.


Oli hienoja ja siistejä etupihoja, taideinstallaatioita, kukkapenkkejä, pikku aukioita, upeita korkeita sormustinkukkia. Melkein luksukselta näytti meidän katuun verrattuna. Yhden talon nurkassa oli mustanpuhuva katettu terassi, pimennetyt ikkunat ja mustat rakenteet, hypermoderni suorakaidekoppero. Ai siinä toimiikin jonkun kauneusshoitola kotona. Täällä on näitä kotona bisnestä pitäviä kampaajia ja kauneushoitajia välissä.


Ai täälläkin on piilossa mini lasten leikkipaikka: yksi keinu, yksi kiipeilyteline liukumäkineen, yksi sellainen heiluva vieterimopo. Näitä leikkipaikkoja on kyllä loputtoman monta näillä pikkuaukioilla talojen välissä.

Ja oli pyöreä talo, täälläkö tämä on, vai mikä pyöreä tämä on, onko tämä tämä uusi vai montako näitä on. Olenko mä jo täällä koko puiston takana? Tuossahan on toi koulu takaapäin, vai mikä koulu? Minun piti kiertää puistoon kaarta ja tulla sivusta, mutta olinkin jo hevon kuusessa sen takaisilla kaduilla.

Eksyin taas hämmentävästi. Nopeasti ja armotta.

Pyöreä talo.


Etätyöasut


Kiva kun mun karanteeni-tukka-aika alkaa vasta nyt. Odotan ja odotan loputtomia viikkoja päästäkseni sinne sovitulle kampaajalle, ja siinähän kestää.

Pehko kasvaa ja nyt on sellainen dilemmavaihe, etten mä tätä nyt just ala jyrsiä itse lyhyeksi, kun se kampaaja on kuitenkin jo näkyvissä horisontissa. Sen hankalampi sen on saada tämä oikeaan muotoonsa, jos olen sen itse sekoittanut vastikään.

Joten nyt on kärsittävä venähtäneestä kampauksesta ja liiasta hiusmassasta, vielä enemmän kuin maalis-huhtikuussa.


Korona-aika on myös tullut siihen pisteeseen, etten jaksa laittaa edes olohousuja jalkaan. Mutta villasukat on. Tai no se johtuu ennen kaikkea hellepäivistä ja lämpötilasta. Yleensä minua peruspaleltaa sen verran, että kaikki vaatekappaleet tarvitaan.



Auto


Auto kävi huollossa ja katsastuksessa. Iso huolto yli 800 euroa. Normaalikulut. Pakkohan se on tehdä kaikki rutiinitoimenpiteet, jotta voin sillä kivasti ajaa jatkossakin. Puhdistivat ilmastointilaitteenkin, kun se vähän haiskahteli kuulemma. No kyllä se vähäsen todellakin on döfännyt, ihan hiljaa.



Ei ole mitään varsinaisia vikoja, mutta kaikkea perus. Lupasivat, että ensi vuonna ei tarvitse kuin vaihtaa öljyt, kun nyt on tehty ihan kaikki muu.


Selvitty katsastuksesta.

Terveys


Huomasin, että näinä aikoina haluaisin pääasiallisesti valittaa terveydestä, joka hajoilee ihan koko ajan. Aina tulee tällaista monivammaa ja syndroomaa päälle. Päänsärky alkaa ja niskaan sattuu ja on hirveä sairas olo. Tai viimeksi sain jonkun mahakrampin ihan tyhjästä.

Sitten väsytti niin että nuokuin tietokoneen ääressä. Havahduin siihen, että nojaan päätä käteen ja alahuulesta alkaa valua kuolaa. Mietin, että jaaha, täysin tiedottomana siis tässä torkun ja kuolaan, nyt ei vissiin hyvin mene. Vasta olin ihan kunnossa ja sitten iski tällainen uupumus. Siirryin sohvalle ja nukuin pari tuntia raskaasti ja liikkumatta, sormet jossain mutkalla allani puutumassa, mitä en edes tajunnut.

Sitten siihenkin tuli päälle yleinen niskajomo ja pääkipu ja ällötys ja migreenin olo vai mikä. Ja allergia vaan paheni samaan syssyyn, kurkkua ja suuta kutitti ihan törkeästi. Nyt heinät kukkivat ja pahin allergiani ei olekaan nykyään koivu, vaan heinät, jolloin se pahin on vasta edessä.

Nukkumaan mennessä oikean jalan varpaisiin sattui ja ihan ihmeellisiä muita tuntemuksia, mä en tajua näistä mun sairauksista kyllä enää mitään. Mikä liittyy mihin ja miksi?


Paitsi sen olen alkanut tajuta, että niskani ei tykkää väärästä jumpasta. On liian usein käynyt niin, että tietyistä liikkeistä minulle tulee akuutti niska- ja päänsärky ja sen jälkeen viikon mittainen niskalihasten jäykkyys ja sieltä säteilevä kokonaisvaltanen pääkipu, johon ei auta mikään, ei parasetamoli, ei nukkuminen, ei venyttely. Niskasta johtuvat päänsäryt osaavat muistuttaa elävästi migreeniä, ja ehkä ne sitä ovatkin. Monilla migreenikoilla ryhmäliikunta ja tietyt liikkeet aikaansaavat oikean migreenin.

Näitä niskaa rasittavia liikkeitä on vatsalihasharjoituksissa ja jopa jo hatha-joogassa, sekä nopeammassa joogassa, ja pilateksessa, ja perusjumpissa. Kaikissa näissä, myös lempeinä pidetyissä liikuntamuodoissa, minun olisi ehdottomasti kieltäydyttävä joistakin liikkeistä ja jätettävä ne välistä. Ne voivat olla hyviä joillekin, mutta minulla ne laukaisevat katastrofin.

Alan nyt sentään vähitellen tajuta punaisen langan ja tietää ne liikkeet. Joita minun ei missään ryhmäpaineessakaan tule tehdä.


Toivo ja oppi näistä tapauksista on se, että särkytilat ovat nyt pari kertaa loppuneet vuorokauden sisällä sen jälkeen kun olen laittanut mieheni hieromaan hartian päältä kivikovaa lihasta lujaa puunuijalla. Siellä on joku triggeripiste, joka kiskoo päähän saakka. Hartiaseudun muussaaminen brutaalisti on ainoa, mikä on auttanut. Se voi olla avain.

Tämä tähän lopuksi, vali vali. Kippis vaan, kohti parempaa terveyttä.

Paikallisen olutkaupan erikoisoluet tulivat tässä laatikossa:


maanantai 25. toukokuuta 2020

Miniloma rannalla Osa 2 – Meren tuulahdus


Perjantaina olikin sitten korvia repivä tuuli, viileää ja harmaata. Jopas oli ranta tyhjä nyt. Ei voinut auringonpalvoa siellä kuten eilen. (Lue tästä Osa 1, jossa vielä hikoillaan helteessä.)

Tiedätkö sellaisen tuulen, jonka johdosta on vaikeaa vetää ilmaa nenään sisälle hengittääkseen? Tuntuu siltä, että sieraimet ja nenä lepattavat tuulessa.

Kävin dyynin päällä tarkastamassa sään rannan puolella. Jep, takki tarvitaan.

Tuulitakissa ja kunnon kengät jalassa lähdimme kävelylle seuraavaan rantakylään Westkapelleen, noin 4-5 kilometrin päähän Zoutelandesta. Tämä on hauska perusreippailu, jos haluaa lisätä lomaan liikuntaelementin.

Rannalla pitää tunkea lukemattomat kerrat puisten paalujen välistä, joissa kasvaa simpukkayhdyskuntia ja roikkuu vihreää levää. Aina on arviointi käynnissä, missä on suurin väli, että mahtuu sivuttain punkemaan, mutta jos on reppu selässä niin ei mahdukaan.


Tässä yritin jo eilisen hellemekossa samaa.


Aallot vyöryivät kovalla kohinalla, nousuvesi oli nousemassa, rantaa oli paljaana riittämiin. Koiria juoksenteli palloja hakemaan, lenkkeilijöitä hölkkäsi, leijoja lennätettiin. Loputon tila jokaiselle. Kyllä nyt voi olla rannikkovartiosto tyytyväinen. Ei mitään ongelmaa ihmismäärän eikä välimatkojen kanssa.

Ja käveltiin ja käveltiin. Kosteakaan hiekka ei ole ihan kova alusta, vaan jalat vajoavat osin monessa kohdassa. Ekstra lihastyötä.



Tuulee niin että tukka lähtee. Tässä paalujen päällä on normaalisti ravintola auki.


Lokkeja oli jonkin verran, meriharakka huusi, tiiroja, jokunen kormoraani (siis merimetso, suom. huom.) Ja yksi suloinen pikku kahlaaja, mustavalkoharmaa, joku sirri.

Vaahtoa aallot kasasivat hiekalle jonkin verran ja se hytisi tuulessa kuin mikäkin tytinä-aladoobi.


Westkapelleen tultiin ja siellä oli torilla hillitysti actionia: 1 juustokoju ja 1 hedelmäkoju, sekä pari ravintolaa, jotka ulosmyivät katoksen alla ulkona hakuruokaa. Syötiin poffertjes-pikkuletut siinä, yleisellä penkillä. Turisteja vaelsi, pyöräilijöitä ja kävelijöitä, pyörävuokraamot toimivat.

Westkapelle näkyvissä, siellä on tuo meripelastajien iso päämaja ja tutkatorni.


Kun tultiin Westkapellesta takaisin rantaa pitkin, yhä nousevia nousuveden aaltoja väistellen, alkoi ripsiä vettä. Tämän piti olla ihan kokonaan kuiva päivä täällä rannikolla; korkeintaan illalla mahdollisesti joku kuuro. Ei nyt keskipäivällä ainakaan mitään.

Eikä kun sade vain yltyi, ja jatkui ja jatkui ja jatkui. Ei ollut mikään nopea kuuro. Oli harmaata roikkuvaa pilveä, josta ei nähnyt selkeästi, mikä niistä sataa. ”Jaaha. Tämä on just tämä sadetyyppi, että ennuste sanoi poutaa, mutta sitten sataa koko saakelin iltapäivän.”

Tuuli puhalsi sadepisaraa vinosti takaa selkään päin ja housut alkoivat kastua. Tuulitakin hihoista alkoi tipuskella vettä alas. Ja sama se, vaeltaako rantahiekassa vai ylhäällä dyynin polulla, koko matkalla ei ole minkäänlaista sateensuojaa. Siellä on paljaan taivaan alla. Kiva tietää, että on noin 5 km kävely edessä sateessa ilman armoa.


Tarvottiin pari tuntia ja satoi koko ajan kunnes oltiin hotellissa. Noin puolen tunnin päästä siitä saderintaman loppu purjehti yli ja sade lakkasi vihdoin. Jee.

Käytiin päivälevon jälkeen vielä bunkkerin päällä näköalapaikalla. Täällä on näitä toisen maailmansodan jäänteitä, saksalaisten betonibunkkereita dyynin sisään kaivettuna, ja vastaavasti liittoutuneiden panssarivaunu Westkapellen rantatiellä.

Alkoi pohkeissa vähän tuntua se, että oltiin kävelty jo 11 km. Yhteensä kertyi n. 15 km sinä päivänä. Pehmeässä hiekassa tarpomisesta syntyi ei vain perus-pohjekipua, vaan jalkalihakset kristivät myös edestä ja sivuilta.

Silloin kun suuntaa kuivan, pehmeän, hienon hiekan kasojen läpi kohti dyynin rappuja ylämäkeen, olo on kuin Vekkulan rappusissa. Joka askelma vajoaa alta pois, eikä etene yhtään ylöspäin.



Pilvet sateen jälkeen.


Ruokaa sai Zoutelandessa ihan hyvin hakuluukuilta. Krääsäkaupatkin olivat auki. Ostoskadulla jonotettiin nätisti välimatkoin vuoroa mennä ruokatiskille esittämään tilauksensa.

Täytenä päivänä, torstaina, kalakaupasta mukaan sai summerin, joka hälytti sitten kun oma kala-annos oli valmis. Piti hengailla lähettyvillä kadulla väljästi ja odottaa. Perjantaina sinne pääsi samantien sisään ja sai minuutissa kalansa. Hain makrillisämpylän lounaaksi.

Kalaruokaa ja muuta.


Jäätelöbaari oli suosittu. Sekoilin ja tilasin palleja jäätelöpallojen sijaan. Tallinnan laivan pallimeri-ilmiö iski. Bollen piti olla, ei ballen. Että mahtuuks kolme pallia siihen kippoon... Nauroin sitä heti kyllä itse, mutta ei se mainetta pelastanut.

Ei ihme, että he sen jälkeen puhuttelivat minua saksaksi. Tosin täällä 80% turisteista on aina saksalaisia, joten kaikkia puhutellaan pääsääntöisesti ensin saksaksi.

Kaikki pallit kulhossa..?

Ihmiset istuivat aukion rappusilla syömässä eväitään eri puodeista, siinä oli kätsät betoniraput penkkeinä. Hakuruuissa on vain se huono puoli, että jätteen määrä on suuri, pakkauksia syntyy. Mutta kunta oli onneksi realistisesti tajunnut, mitä tapahtuu ja sijoittanut suuria roskiksia erittäin paljon näkyvästi keskustaan, ja paikat pysyivät tasan sen ansiosta siistinä.

Iltaruoka italialaisesta, kätevästi toimi sekin. Ulkona oli tilaustyyppi, jolle voi maksaa kortilla ja hän kysyi kokilta, kauanko kestää. Vartin kesti vain valmistaa tilaus ja sitten aukeni ikkuna ja saatiin alumiinivuoissa isot annokset penneä ja spagettia ja syötiin huoneessa.

Meillä oli parveke huoneessa ja istuttiin torstaina hetken siinä, mutta perjantaina oli jo liian tuulista.


Vieressä oli kirkko, joka sanoi pimm aina puolelta, ja pimm pimm tasatunnein niin monta kertaa kuin oli kello. Onneksi muuten sanovat ajat amerikkalaisittain eikä eurooppalaisittain. Iltakymmenen on siten ”10 pm” pimm, eikä 22 kertaa pimm.

- Joo kyllähän toi lopettaa yöksi. Onhan ne nykyään ohjelmoitu niin, etteivät kellot soi pitkin yötä.
- Famous last words... saapa nähdä.

Niin, kuului yöllä klo 2 pimm pimm, ei se mitään lopettanut. Ehkä joissain muilla paikkakunnilla, mutta ei täällä. Silloin nousin sulkemaan parvekkeen liukuoven. Oli hellepäivän jäljiltä vähän kuuma huoneessa.

Ainoa ruokahuolto, joka ei toiminut, oli se, että marketit sulkivat jo klo 18, koska helatorstai. Ei tajuttu sitä ollenkaan. Sekavaa nykyään, kun ne eivät ole pyhäpäivinä kokonaan kiinni, vaan sittenkin auki, mutta lyhyemmin. Ei sitten saatu sipsiä illaksi. Voihan sipsi.

Aamupala 1.

Hotelli tarjosi aamupalan isolla tarjottimella suoraan pöytiin, koska seisovat pöydät on kielletty. Oikein hyvä se oli, oli vaikka mitä. Smoothieta ja munaa, hedelmäsalaattia ja marmeladia, leivät ja päälliset, tuore appelsiinimehu. Teen ja kahvin sai itse hakea tiskinnurkalta kuitenkin.

Aamupala 2.

Paluumatkalla käytiin Veeren kautta. Klassikkokylä sekin, aina hauska käväistä vanhassa keskustassa veden äärellä. Tuuli edelleen reippaasti. Söpöt tutut kaupat olivat siellä vieläkin.



Silakanmyyjä ja huvivenesatama Veeressä.

Veeressä on hauska puolikas torni sataman suulla, huvivenesatama, vanhoja kanuunoita, ruohokukkuloita, kauniita historiallisia koristeellisia rakennuksia, kiertoajelulaiva, lampaita niityillä ja putiikkeja. Rauhallista idylliä.






Tulipahan käveltyä ja hengitettyä meri-ilmaa. Annos suolavettä ja rantahiekkaa oli tarpeellista ja virkistävää. Urheiluakin tuli jalkojen lihaksiin. Oli hienoa nähdä nämä kauniit ihan eri maisemat.

Tässä vielä pieni videokooste kolmen päivän tunnelmista.


sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Miniloma rannalla Osa 1 – Helteinen biitsi



Zoutelande. Pohjanmeren rannalla, Hollannin loputtomalla hiekkarantarannikolla, Zeelandin provinssissa, kaukana lännessä. 2 hotelliyötä.

Kylä on minulle tuttu useilta lomilta, ja hyväksi havaittu. Rantaa riittää loputtomiin ja kylä on suojassa pahimmalta tuulelta dyynijonon takana, joka on noin 10 metriä korkea heinikkoinen kukkularivi. Dyynin päällä voi suurelta osaltaan kulkea hiekkatietä ja nähdä maisemat.


Rantaa, rantaa, kilometreittäin hiekkarantaa.

Zoutelanden kirkko ja kylä, heti rantadyynin takana.

Tilanne oli tällä hetkellä se, että hotellit ovat saaneet avautua ja alkaa vastaanottaa vieraita, ja saavat myös tarjoilla aamiaisen, muttei seisova pöytä -tyylisesti.

Ravintolat ja terassit ovat Hollannissa vielä kiinni 1.6. saakka, mutta useat ravitsemusliikkeet tarjoavat ruokaa itse haettavaksi tiskiltä. Syödä ei saa ravintolan tiloissa, vaan se on suoritettava hotellihuoneessa, autossa tai jossain yleisellä kadulla, tai vaikka piknikkinä rannalla tai rantakadun penkillä.

Kolmeen päivään mahtui tosiaan vähän kaikki vuodenajat, kuten sääennuste arveli. Helteestä paleluun, auringon paahteesta sateeseen, tyynestä 6 boforin tuuleen.

Helteestä aloitettiin.

Jaaha, tuossa maataan innovatiivisesti omilla pihatuoleilla ottamassa aurinkoa.

Hellemekon paikka. Ja välttämätön aurinkosuojavarustus.

Ilma väreilee lämmöstä dyynitien yllä.

Tullessa torstaina oli hirmuhelle ja täysin tyyntä.

Ja koska oli helatorstai, siellä oli väkeä aika hulluna, paljon päiväkävijöitä. Joka vesi- ja rantapaikka ja puisto Hollannissa oli ylitäynnä, koska oli auringon paahde ja vapaapäivä. Tietysti.

Palokunta ajeli rantatietä ja poliisivene ja rannikkovartiosto kävivät tuijottamassa mereltä käsin, että kuinka paljon sitä ruuhkaa on. Odotettiin vähän, että kohta megafoni soi ja tulee käsky, että kaikkien pitää painua h*vettiin siitä rannalta. Mutta ei.

Toisaalta se voi näyttää pahalta massalta kaukaa, mutta kun analysoin vaikka valokuvistani, niin oli siellä sittenkin ihan sääntöjen mukaan kukin perhekunta omalla reviirillään ja tyhjä vyöhyke ympärillä. Ehkei siellä edes rikottu sääntöjä oikeasti.


Nyt alkaa ranta taas levetä laskuveden edetessä. Rannikkovartioston vene tuolla katselee ruuhkaisinta osaa rannasta.

Me emme lähteneet tunkemaan juuri sille rantaosiolle, jossa maattiin ja lapset uivat ja lapiot heiluivat ja bodysurffilautailijat riehuivat ja puoliteltoissa nukutettiin vauvoja ja lihaa kärtsättiin auringossa. Mentiin kävelemään toiseen suuntaan vesilinjaa, ja siellä oli väljempää.


Dyynille pääsee nousemaan puurappuja pitkin.


Tulohetkellä oli juuri nousuvesi korkeimmillaan, mikä tarkoitti sitä, että suuri pätkä rantaa oli  kadonnut kokonaan aaltoihin. Sitä vähemmän oli hiekka-alaa ihmisten levittäytyä. Raput veivät suoraan veteen keskustan edessä. Oli vain tylsää kovaa piellä ja tervalla sidottua kivenmurikkarinnettä veteen saakka.

Totuttuun tapaan rahtilaivoja jyräsi läheltä rantaa, menossa Vlissingeniin tai Antwerpeniin.

Rantalinja on vahvistettu tällaisilla "asfaltoiduilla kivenmurikoilla". Tässä on nousuvesi korkeimmillaan ja hiekkarannan osio veden vallassa viimeiseen senttiin saakka.

Poika, kitara ja rahtilaiva.



Viime talven myrskyssä rannasta katosi taas eroosiona pari metriä hiekan korkeutta pois, eikä sitä ole vielä sovittu korjattavan pumppaamalla hiekkaa takaisin. Joten nousuvedellä ei ole rannasta mitään jäljellä paikoin.

Sen tietää muutenkin, että kauniilla säällä ja viikonloppuna tai pyhäpäivänä rannat täyttyvät Hollannissa. Ihmiset haluavat uimaan ja aurinkoon. Jos se on kauhistus ja ”näin ei voi jatkua” ja ”täytyy määrätä rajoituksia” kuten lehdistössä jo sanottiin, niin se on paras hallituksen kieltää kaunis sää kokonaan. Joka päivä vesisadetta koko kesän, niin ei tule ongelmaa. Ja sitten voisi kieltää sen vuoroveden, joka kadottaa rannan kaksi kertaa vuorokaudessa kokonaan.


Keskustan edessä olevasta rantavahtien tornista tulee Baywatch mieleen ja olettaa David Hasselhoffin ryntäävän sieltä pelastuslauta kainalossaan ulos.

Meren lämpötila oli 14 astetta, sanoi hengenpelastajien koppi. No sama se mikä, se tuntui jääkylmältä jaloissa kuitenkin. Eikä siihen kylmyyteen tottunut. Sellainen kramppikylmä, kun kahlattiin.




Monet uivat kyllä, varsinkin nyt lapset ryntäävät veteen aina vaikka mikä olisi. Olin minäkin ennen rohkea.

Koirien paratiisi se on edelleen, hauvat juoksevat rannalla ja meidänkin hotellissa oli koiratalouksia. Shiba inut tepsuttelivat sisään ja sisäpihan katutasohuoneessa asui sekarotuinen. Zoutelanden kahvilaterasseilla on aina vesikippoja koirille ja joillain jopa ruokalistassa koirien nameja tilattavaksi.

Ihana hiekka, tutut pikku simpukankuoret, pari taskuravunjalkaa, vähäsen rakkolevää, vain todella harvassa meduusan löllö.



Ilta oli aivan tyyni, mikä on harvinaista millä tahansa rannalla.

Myöhäisiä kalastajia laskuveden aikaan.



Zoutelande menee nukkumaan.

Huomenna osassa 2 päästään kävelemään tuulessa ja sateessa sekä tutustumaan söpöön Veeren kylään.