maanantai 4. toukokuuta 2020

Välikausitakki ja muita kielen omituisuuksia


Pikku kävelylenkin satona näin meidän kortteleissa västäräkin, käpytikan ja kottaraisen. Joita en kovin usein näe. Ja hienon viidakkomaisen riippapuun, joka oksat roikkuvat köysinä maahan asti. Ja kauniita etupihojen kukkia, joita kuvasin. Olisko toi oranssi joku... unikkolaji? Hei, väriunikko! Nyt mä muistan, mihin kukkaan olin ihan lääpälläni takavuosina! Toivottavasti joku tänä kesänä myy mulle ruukussa väriunikkoja! Hehkuvan oranssinkeltaisia, tulioransseja, auringonkeltaisia, valkoisia! Lääh!





Pikku kävelylenkin satona myös ajatuksenkulku välikausitakista. Sää viilentyi nyt, mutta hyvin siellä pärjää, kun laittaa vaan kevättakin päälle. Välikausitakin... Miksi se on hassu sana? Nuorempi sukupolvi saattaa nauraa välikausitakille, koska se kuulostaa niin vanhanaikaiselta sanalta. Niin korrektilta ja 60-lukulaiselta. Täti-ihmisen käyttämältä.

Mutta, yllätys on, että sana herättää samanlaisia tunteita useissa kielissä. Olen kerännyt tästä kielitieteellistä aineistoa.


Esimerkki 1. Übergangsjacke. Saksaksi ”siirtymäkauden takki” tai ”siirtymätakki” ehkä tarkalleen käännettynä. Sen hassuus tuli esiin, kun miespuoliset kollegat yrittivät käyttää sanaa lounaskävelyllä. Eivät selvästi olleet mukavuusalueellaan puhuessaan vaatevalinnoista ja vaatekappaleista. Että oli sopiva sää käyttää ”sellaista... öhh... välikausitakkia. Haha, välikausitakki.” Hämmästelivät suunnilleen sitä, että itse edes tunsivat niin vanhanaikaisen eksaktin sanan.

Se oli sinällään sellainen hämmennystä aiheuttava käsite, että oli humoristinen. Aina tilaisuuden tullen sen voi nostaa esiin. ”Onks toi vielä sun talvitakki, vai onks se jo... välikausitakki, hehe?”

Esimerkki 2. Tussenjas. Hollanniksi hyvin lyhyesti ”välitakki”. No kuuntelin tässä radiota, jossa jo maaliskuussa iloittiin lämpenevistä säistä. Ja mainittiin se, että melkein voi siirtyä käyttämään välikausitakkia. En kuullut tarinaa tarkalleen, mutta jotain siellä kerrottiin, että vissiin joku meteorologi oli perustanut, ei nyt sovelluksen, mutta ehkä Twitter-tilin tai aihepiirin siitä, että onko sää sopiva välikausitakin käyttämiseen. Ja radiojuontajat iloitsivat, että välikausitakki-aihe oli kerännyt jo hämmästyttävän paljon yleisöä ja lukijoita ja kiinnostusta. Vaikka koko idea on vain pähkäillä sitä, voisiko tällä viikolla käyttää välikausitakkia.


Sitten ihan toinen sana. Lähdin yhtenä iltana autolla kauppaan, rasittavan työpäivän jälkeen ja stressissä. Meidän kulmalla tuossa kadulla oli pari pihatöitä tekevää työmiestä taikka asukasta lastaamassa jotain peräkärryä, ja niiden viereen oli nyt pysähtynyt lommoontunut pikkuauto keskelle tietä justkaamaan niiden kanssa avonaisen ikkunan kautta. Menin siihen hissuksiin taakse seisomaan, että kaipa ne tajuavat jossain vaiheessa antaa tietä, tai hän lähtee jatkamaan matkaa.

No ei hän heti lähtenyt. Tunnistin siinä itsehillinnän opetuksen. Jos antaisin stressille vallan, kiroilisin siinä vastoinkäymistä, etten pääse kotikadultani edes pois, idiootit. Mutta en halunnut näyttäytyä hermokimppuna ja käyttäytyä ala-arvoisesti. Ei. Ei se ole sen arvoista. Sillä todellisuudessa mulla on loputtomasti aikaa. Mun keikka ei kauaa kestä. Aurinko paistaa. On mukava lämmin ilta. Ihmiset jutskaa. Kyllä mä voin odottaa. En mä ole niin tärkeä, että mun pitää rähjätä, jos oikeuteni ei ihan heti toteudu.

Odottelin ja lopulta lommoauto parkkeerasi vinottain syrjään. Mahduin sen ja peräkärryn välistä. Minullakin oli ikkuna auki. Hymyilin ja ajoin rauhallisesti ja sanoin vain, että ”pikkunen ruuhka”. Miehet tajusivat aiheuttaneensa harmillisen tukoksen ja kommentoivat minulle itseironisena, että ”kauheeta kälätystä täällä vaan pidetäänkin...” ja se oli eräänlainen anteeksipyyntö. Että ”sori kun juorutaan keskellä tietä”. Niin se oli tarkoitettu.


Tässä kohtaa tullaan siihen, että sillä sanavalinnalla asian olisi voinut väärinkäsittää mitä valtavimmin, jos en osaisi täydellisesti hollantia. Juoruamisesta he käyttivät nimittäin sanaa ”geouwehoer”, verbistä johdettua substantiivia. Verbi ”ouwehoeren” on hollannin suuria omituisuuksia ja erittäin räjähdysherkän vaarallinen väärinkäsityksen mahdollisuus, koska siinä on kirjaimellisesti sanat ”vanha huora” verbinä. Mutta se tarkoittaa pelkästään ”paskanjauhamista, juoruilua, loputonta jaarittelua”. Jolla miehet viittasivat omiin tekemisiinsä.

Mutta jos olisin osannut vain rajallisesti hollantia ja irtosanoja enkä tuntenut juuri tätä - slangillista, mutta yleisesti käytettyä - käsitettä, olisin vaikka voinut tulkita, että he haukkuvat minua huoraksi! Vieläpä vanhaksi sellaiseksi. Ja se olisi muuttanut tilanteen sävyn, no, pikkaisen. Ja silloin en tiedä, miten olisin reagoinut.

Etymologia olettaa muuten, ettei sanan alkuperällä edes ole mitään yhteyttä vanhoihin huoriin. Ilmaisu lienee tullut Indonesiasta siirtomaa-ajoilta hollantilaisten sotilaiden mukana ja lähtöisin jaavalaisesta verbistä ”ngawur” joka tarkoittaa juoruilemista, lörpöttelyä. Siitä on sitten vääntynyt ihan vaan äänteiden kautta ”ouwehoer”.


Sitten vielä läänimme ominaisuus. Hollannin kielessä kuuluisa on se kurkussa koriseva g-äänne, mutta siinä on alueellisia eroja. Se on kovimmillaan tuolla pääkaupunkiseudulla ja muutenkin Hollannin pohjoisemmilla ydinalueilla. Täällä kaakkoisnurkassa on vahvat paikallismurteet ja jokainen hollantilainen tietää ainakin sen, että tällä seudulla g lausutaan pehmeästi, melkein h:na, eikä kurkkuun satu yhtään niin paljon. Siitä erilaisesta g:stä sanotaan tunnistettavan, jos joku tulee Limburgin läänistä. Pehmeä g, ”zachte g”, on yleinen käsite.

Niin sillä sopii näköjään myydä elintarvikkeitakin. Markettiketjulla, joka toimii alueellisesti täälläpäin, oli esitteessä kampanjana ”pehmeän g:n viikot” jolla mainostavat paikallisten maatilojen tuotteita.


2 kommenttia:

  1. Minulla oli joskus myös keltainen Friesennerz. Oliko sinulla? Oli muuten kätevä kesällä Suomessa.Niin, ja ehdottomasti Nokian kumisaappaat kyykäärmeiden varalta.

    VastaaPoista
  2. Siitä on kyllä ikuisuus kun olen sadetakkia käyttänyt, nuorena joskus. Keltainen oli kyllä. Kumisaappaista tiedän sen verran, että biologian retkellä ei tuntunut hyvältä saappaat täynnä vettä ja sukat litimärkinä, kun oli vajonnut suohon. Lempparit oli kyllä punaiset huopikkaat talvella, varsinkin sitten kun niiden pohja oli kulunut sileäksi ja niitä voi käyttää kadulla luistimina.

    VastaaPoista