sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Loistava päivä pohjoisen kalastajakylissä

 
Lomaviikko, jolloin meidän piti olla Suomessa. Muutama päivä aikaa. Leasing-auto kaipaisi käyttökilometrejä, joita ei tänä vuonna tule paljonkaan varsinaisten autolomien peruuntuessa. Kotimaan matkailu? Päiväretket?

Meillä oli strategia mennä pois, kauas pois. Ajaa vaikka johonkin pohjoiseen Friisinmaalle ja etsiä vain tyhjiä paikkoja. Onhan siellä oltava maisemaa, joka on eri kuin kotona ja johon kuuluu vaikka vettä, ja jossa evät ole ne 10 miljoonaa hollantilaista samassa pisteessä kaikki. Jo autosta käsin näkee paljon erilaista.



Suosituksena oli tähän saakka, ettei paljon liikuttaisi kotoa. Ja niin tässä onkin kökötetty kotona näkemättä ketään ja käymättä turhaan missään kaupassa ja noudatettu kaikkia sääntöjä. Mutta jo uusimman hallituksen tiedotustilaisuuden mukaan ei enää käsketä pysymään omassa korttelissa, vaan saa liikkua pitkin maata myös huvin vuoksi, kunhan pitää välimatkaa muihin eikä hakeudu tungoksiin.

Hollannin ongelma on se, että heti tapahtuu suurkokoontumisia eli ihmiset virtaavat luonnostaan niihin suosittuihin paikkoihin, joissa kaikki muutkin ovat. Eli strategiaan kuului, ettei mennä kaupunkien ostoskeskustoihin eikä muihin ilmiselviin turistirysiin. Otetaan omat eväät mukaan tai asioidaan huoltoasemalla, jossa kassahenkilö on kokonaan lasin takana turvassa. Ja saahan ruokakauppaan tai myyntitiskille mennä ostamaan ruokaa.

Tällä suunnitelmalla lähdettin kahdelle isolle koko päivän autokierrokselle.


Tältä näyttää nykyarkkitehtuuri. Kokonaan uusi asuinalue juuri valmistumassa tyhjälle pellolle. Jyrkät katot ovat täällä in uusissa rakennusprojekteissa.

Reissu 1 suuntautui suoraan pohjoiseen. Niin kauas kuin pääsee, rannikolle. Suomessa se olisi geografisesti sama kuin ”matka Lappiin, kunnes tulee Jäämeri vastaan”. Täällä ei tullut Jäämeri, vaan Vattimeri. Se on matala, mutainen ja haisee.


Mennessä pysähdys pikkukyliä etsiessä, jaloittelua Grijpskerkissä. Söpöjä muodokkaita asuintalojen julkisivuja, vanhoja ikkunalaseja, matala yläkerta, joka näyttää siltä ettei siellä nykyihminen mahdu seisomaan suorassa. Friisinmaan viirin oli joku laittanut Hollannin lipun oheen. Sen jälkeen oltiinkin Groningenin läänissä takaisin hyvin pian.


Ja on niin idyllistä, kun on joku kanava ja vesiväylä keskustassa, tosta vaan asuintalorivin ja marketin edessä vesi, jossa kyläläisillä on laidalla oma pikku moottorivene laiturissa.

Korona-ajan etu: huoltoaseman vessa oli ilmainen, portti kasattu sivuun, etteivät ihmiset koskettele maksuautomaattia ja porttia koko ajan.

Kaveri löytyi vessasta.
Zoutkampissa pysähdyttiin, kun nähtiin a) satamajuttuja, laivaliikenteen sulkuportit ja vanhoja aluksia laiturissa, b) lampaita padon rinteellä ja c) värikkäitä taloja jossain vähän matkan päässä.



Rannikon merkki: kävelypolku on päällystetty simpukankuorilla soran sijaan.


Satamassa eri näköisiä ja ikäisiä huvialuksia. Siellä oli pikku kalastusmuseokin; tietysti kiinni.






Sitten tuli ystävällinen alkuasukas, parrallinen mies etupihalleen ja sanoi, että tuolla päin ovat värikkäät ja kylän kuuluisimmat ”skandinaaviset talot”, jotka kannattaa tsekata. Hän pyysi kiinnittämään huomiota myös ankeriassavustamon ulkoseinän maaliin, joka vaihtaa väriä kun kulkee ohi. Totta, se oli helmiäismaalia, tummanvihreästä tuli kullanvärinen ja oranssin kautta tummanpunanen. Ooh.


Ankeriassavustamo, jonka oli tietysti pitänyt sulkea kalaravintolansa, myi kuitenkin pehmistä tiskiltä. Siinä oli pikkainen turistikasauma syömässä jäätelöä savustamon edessä, istuskelivat tiilimuurilla rantatien laidalla. Pyöräilevä pariskunta ja pari kävelijää. Mutta kaikki pitivät toisistaan etäisyyttä pari metriä nätisti. Pari motoristiakin oli paksuissa haalareissaan pysähtynyt jäätelölle.

Ja sitten siihen ajoi vanha amerikkalainen armeijan jeeppi ja sen perässä Britannian lipulla varustettu henkilöauto sodan ajoilta myös armeijan vihermaalissa. Oli juhlapäivä ja liputuspäivä, 5. toukokuuta, jolloin Hollanti juhlii natsimiehityksen ja sodan loppumista. Tällaisia vanhoja ajoneuvoja ajelee useinkin silloin, liittoutuneiden vapauttajien sisäänmarssia muistaen.


Värikkäiden satamatalojen edessä oli oikeita kalastusaluksia, joissa suuret tiheät verkot roikkuvat sivuilla kuin siivet. Katkarapuja käsitteleviä tehtaita kylässä oli myös.

Zoutkampin kalastussatama.






Wanha Scania.

Pääkohde pohjoisessa oli Lauwersoog. Siellä on satama, josta lähtee lautta Schiermonnikoogille, ja se saari on suoraan rannikon edessä näkyvissä. Se on Hollannin Vattimeren saarien rivistössä kaikkein itäisin, jossa on asutusta. Sen jälkeen seuraa enää Rottumerplaat, joka on luonnonsuojelualuetta jonne on vierailijoilta pääsy kielletty ja jolla asuu korkeintaan yksi metsänvartija tönössään.


Saari siintää horisontissa.

Schiermonnikoogille ei päästetä vierailijoiden autoja. Siellä saa turisti vain pyöräillä tai kävellä, tai käyttää bussia. Autot jätetään Lauwersoogin lauttasatamaan.

Vattimeri on todella matala ja elää vuoroveden mukaan, ja joka välissä on hiekkasärkkiä, joilla hylkeet lepäilevät. Aallonmurtajien välissä oli aukko merelle. Ei ihan näy sinisenä kimmeltävää avomerta siinä, vaan ensin kaistale liejua.


Lautta lähtikin juuri. Se suuntasi merellä tiukan kurvin vasemmalle, koska suoraan ei saarille pääse. Laivojen pitää siksakata poikittain oikealle ja vasemmalle ainoaa mahdollista syvempää väylää pitkin, tarkkaan harkiten matalikkojen välistä.





Huvivenesatamassakin näkyi mutainen pohja, veden mataluus. Meriharakat etsivät simpukoita. Kalastajasatamassa oikeat kalastusalukset riveissä.








Mikä loistavan aurinkoinen päivä. Tosin mereltä tuuli tässä kohdassa jäätävän kylmästi, jopa niin että kaipasin käsineitä.


Lauwersoogin ympäristössä on luontopolkuja ja ruovikkoja, joissa voi tarkkailla vesilintuja ja kahlaajia puisista torneista. On laajoja nummimaisia alueita, joilla pitkäturkkinen ylämaankarja vaeltaa. On laakeita heinikoita, joiden keskellä avautuukin lampia, lätäköitä, lahdelmia, kimmeltävää vettä. Siinä on mereltä tuleva koukeroinen monihaarainen lahti, josta merivettä levittäytyy maisemaan monimutkaisesti ja odottamatta.

Siellä oli retkeilijöitä ja jos on aikaa, siellä voisi kierrellä tunteja. On campingia ja pientä aktiviteettikeskusta.

Tipua näkyvissä?

Sitten ajettiin läpi erittäin tuntemattomien pikkukylien kuten Rasquert, Usquert ja Kleine Huisjes (”Pikku Talot”). Groningenin ylinen maaseutu onkin pelkkää pikkukylää ja maataloja. Siellä rannikolla ei ikävä kyllä pääse millään meren padolle, koska sinne vie vain yksityisteitä, joista jokainen kuuluu maalaistalolle, joka omistaa sen siipaleen laidunta tai peltoa padon edessä.

Kylät ovat tosi söpöjä, tiilitalot nättejä, pihat laitettu, kauniita aitoja ja koristeita, valkovihreäraidallisia kankaisia aurinkokupuja ikkunoiden yllä, valkoiset ikkunanpuitteet. Sitä rakennustyyliä näkee myös Haagissa ja ylipäätään rannikommalle ja pohjoiseen mennessä.




Nyt juhlapäivänä Hollannin liput liehuivat monen talon seinässä valokuvauksellisesti. Ja tuulimylly löydettiin, parkkeerattiin kylään Mensingeweer ja käveltiin kujaa kukkivien etupihojen ja kauniiden porttien välistä sinne. Siellä oli mylläri hommissaan ylätasanteella ja pyöritteli siipiä. Sitoi köysiä ja puuhasi, minkä johdosta myllyn siivet osin liikkuivat.



Uithuizenissa seurattiin kirkontornia. Yleensä siellä missä on kirkko, on keskusta ja jotain ruokaa. No kirkon edessä aukiolla nökötti kalakoju, joka myi tiskiltä lämpimiä annoksia, turvavälein. Syötiin autossa.



Sitten enää Eemshavenin kierros. Jotta on käyty mantereen pohjoisin pistekin. Siellä on teollisuussatama ja voimalaitos (hiili ja biomassa) ja rivit tuulimyllyjä ja kasoja jotain bulkkitavaraa, kalkkia tai jotain.


Höhö, tuolla on yksi vanha matala tuulimylly välissä.

Voimalaitos Eemshavenissa.

Ja siellä on Google. Niiden datakeskus höyryää meren äärellä, jotta saa siitä jäähdytysveden suoraan, ja sähkönkin suoraan viereisen tontin voimalaitokselta. Nähtiin kun Googlen data höyrysi useissa pyöreissä matalissa pöntöissä niiden pihamaalla.

Kierreltiin enää vailla järkeä Slochterenissa katsomassa kaasuputki-installaatioita, koska sieltä se Hollannin rikkaus tulee, maakaasulähteistä. Paitsi että kaasuntuotannosta johtuen maanjäristyksiä on alkanut tulla yhä enemmän, ja ne tekevät halkeamia asuintaloihin juuri niissä söpöissä kylissä, ja siksi kaasun pumppausta on hillitty ja se aiotaan tulevaisuudessa lopettaa.

Aurinko paistoi silmään matalalta laskuunsa asti; olin paluumatkan kuski. Onneksi oli aurinkolasit. Siellä seudulla ei ollut missään moottoriteitä ja missattiin moneen kertaan edes isomman maantien löytäminen. Alkoi vähä junnata se matka, että tämä ei etene mihinkään ja tunnit kuluvat. Lopulta alkoi pimentyä ja päästiin kotiin.

Tämä oli 660 km kierros.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti