Katuelämää Amsterdamissa

Paluu Amsterdamiin. Lomaviikon loput.

Valitusosio:

Hotellin patja oli ylipehmeä, sellainen johon vajoaa, ja tyynyt hirveän pulleita niskalihakset kovettavia, ja sitä materiaalia mistä tulee yön aikana betonia korvan alla. Ensimmäisen yö nukuin silti hyvin pelkästä matkauupumuksesta. 

Toista yötä en nukkunut hyvin. Hartialihakset perkelöityivät hirveäksi kivuksi yöllä, ja paksu tyyny oli yhtä tuskaa kunnes otin sen pois. Aamulla otin parasetamolia. Kallonpohjaa kiristi ja puristi.

Olisiko se alkanut jotenkin siitä laukun raahaamisesta pitkin junia sitten kuitenkin. Mutta

seuraavat yöt nukuin, onneksi, taas sikeästi. Ilman tyynyä oli ihan täydellistä.

Huoneessa oli sentään kiva tapetti.

Valitus jatkuu:

Hirveää hikoilua koko ajan joka päivä. Pakko laittaa takki päälle, koska päivä alkaa aina viileänä. Aamupäivällä 13 astetta ja pohjoistuuli. Iltapäivällä auringossa ja 16 asteessa sen takin olisi voinut jättääkin pois ehkä. 

Kaupoissa taas on lämmitys täysillä ja tuntuu heti kuin +40. Kuuma ja hiki. Ei jaksa riisua takkia, kun ensin pitäisi ottaa olkalaukku alas ja vääntäytyä. Ja jos sen riisuu, takkia pitää roikottaa käsivarrella ja hankalaa sekin. 

"Oot niin kuuma, mut jääkylmä..." erään viisun sanoin. Tähän ei ole ratkaisua. Suomessa on yhtä lailla pitkiä jaksoja, jolloin lämpötila vaihtelee päivän mittaan paljon. Paitsi olisin voinut yrittää etsiä mukaan vähän kevyemmän ja helpomman takin. 

Mutta kaupoissa oli kovin hauskaa. Amsterdamissa on kukkatorilla esim. kauppa, jossa on vain joulukoristeita ja joulutuotteita (ja Hollannin Sinterklaasia).

Ja vaatekaupoissa hassuja tuotteita.

Kaduilla on maalauksia, mielipiteitä, julisteita, tarroja ja graffiteja. Ja erikoisempia taloja.

"Kaikki säännöt ovat keksittyjä." Totta puhuu olio.

Graffiti ja köynnöskasvi.

Kivat sillat ja klassiset kanavanäkymät eivät ihan heti lopukaan.

Tuollakin porukkaa kulmakuppilan katupöydissä sillan nurkalla.

Kapeilla kaduilla ajaa paljon pikku mopoautoja tai moderneja versioita eli sähkökäyttöisiä yhden istuttavia koppiautoja. En tiennytkään, että Fiat valmistaa myös sellaisia. Ne mahtuvat pysäköintiruutuun vaikka poikittain, kaksin kappalein. Amsterdamissa kaikki on kapeaa ja ahdasta, joten pieni ajoneuvo on oiva ratkaisu.

Sää oli oikeastaan mahtavan hyvä sillä viikolla, eli oli aina poutaista. Naamani oli usein vähän punainen auringosta, koska ulkona tuli oleiltua paljon.

Oli niinkin lämmin päivä, että puistopiknik Vondelparkissa oli hyvä idea. Nokikanoilla oli kaksi pörröistä poikasta ja ne pitivät showta edessämme. Myös sorsa ja niilinhanhi kävi, ja pulu kylpi lammen rantavedessä.

Macaron Vondelparkissa.

Niilin hanhi (afrikanhanhi).

Reippaana jatkui päivittäinen kävely, ja mittari nousi jo yli 14 tuhanteen askeleeseen. Paperinen turistikartta oli monta kertaa hyödyllinen, varsinkin kun siinä luki myös ratikkapysäkit ja linjat. Aina ei jaksa etsiä ja zoomailla kännykän näyttöä suunnitellakseen reittiä ja kohdetta.

Kun oli nähty myös ne vähän rähjäisemmät korttelit Chinatownin ja punaisten lyhtyjen tienoilla (joihin kyllä kuuluu myös kivat putiikkikadut, joille Amsterdam on näköjään antanut yhteneväisen nimen "Damstraatjes"), piti enää pakata ja lähteä kotimatkalle. 

Viimeinen aamukävely hotellin korttelissa eli lähiön kanavalla. Toisella puolella rouheampaa elementtikerrostaloa, toisella puolella selvästi vanhempaa keskustamaisempaa rakennuskantaa. Joillain oli oma vene laiturissa.

Junamatkalleni, jolla nyt sain istua pitkään samassa pikajunassa, hankin lentokentän kioskista pari juorulehteä viihdykkeeksi. Hmh, lehti "Mijn geheim" ("Salaisuuteni") on alkanut käyttää tekoälyllä luotuja, maalaukselta näyttäviä kuvituksia joissain jutuissaan, ja sen näkee kyllä edelleenkin, kun tarkistaa henkilöhahmojen kädet. Ne ovat useimmiten omituisen muotoisia eivätkä vastaa oikeaa anatomiaa.

Tuliaisena kaupungeista toin kotiin mm. sarkastisia kortteja, jotka liimasin heti vessan taidenäyttelyyn. 

Myös komea Freddie Mercury.

Janneke tutkaili läpi, mitä Kissanomistajan ohjekirjassa oikein lukee.

Ja minulla on nyt niin paljon kissa-aiheisia t-paitoja, että luulenpa, että tulevina vuosina käytän ennen kaikkea ja lähinnä kissa-aiheisia t-paitoja.

Ensimmäinen Amsterdamin artikkeli tässä linkissä: Amsterdam kutsuu.

Amsterdam kutsuu

Kevätloma Amsterdamissa siskoni kanssa. Sama proseduuri kuin toissavuonna. Itse matkustin junalla ensin lentokentälle häntä vastaan. Mieheni jäi kotiin kissanhoitajaksi.

Juuri sinä päivänä sattui kohdalle kaksi ratatyömaata eikä ollut pikajunaa suoraan Schipholiin. Mutta kiertoreitin junat olivat ajoissa ja vaihdot toimivat suunnitelman mukaan.

Ensimmäinen aikainen dieseljuna oli lähes tyhjä. Horisontissa punainen viiva eli auringonnousu, ja toisella puolella hämärässä keltainen kuu. 

Matkavärinä punainen.

Pikajunassa Utrechtiin oli tilaa, mutten jaksanut ruveta kaksikerroksisessa vaunussa nostamaan matkalaukkuani rappuja alas osastolle. Tai ylös. Mutta välikössä oli vapaana poikittainen penkki ennen väliovea. 

Myöhemmin tuli konduktööri ja avasi avaimella luukun seinästä minun vierestäni, siinä oli tarralla merkitty kaiuttimen symboli. Luukusta paljastui puhelinluuri, johon puhumalla kuuluu kuulutus koko junaan. Konnari kysyi minulta, haluanko laulaa siihen luuriin. "Uh huh, no ei tänään."

Salainen kuulutuksen luukku.

Pikajuna Utrechtistä Amsterdamiin oli jo aika täynnä. Pian se oli oikeasti niin täynnä, että useampi ihminen hengasi seisaallaan eteisessä minun kanssani. 

Täysin oli sitten se paikallisjuna Sloterdijk-Schiphol, johon nousivat tietysti kaikki matkustajat ja isot matkalaukut menossa lentokentälle, koska se oli yksi harvoista reiteistä päästä sinne työmaan takia. Siellä seistiin kuin sillit suolassa.

Aika törkeä oli se aseman rakenne, että tulet pikajunalla paikalle ja se lentokentän jatkojuna on tuolla ylhäällä. Raput ylös, ja tasanteelta vielä toiset pitkät raput ylös. Matkalaukkua raahaten. En tiedä, missä hissi olisi ollut, mutta tuntui siltä ettei ole aikaa lähteä sitä etsiskelemään ja odottelemaan, kun seuraava juna lähtee ihan parin minuutin sisällä. Niissä rappusissa todella hengästyi puuskuttavaksi. Ympäriltänikin kuului astmaattista pihinää ja yskintää.

Kentälle tullessa olikin hiki ja janotti, ja ostin heti ruokapaikan tiskiltä appelsiinimehun. 

Hotellille selvittyämme jätimme laukut säilytykseen, ostimme läheisestä kaupasta 5 päivän liput julkiseen liikenteeseen ja lähdimme ratikalla keskustaan. 

Amsterdamin liikenneyhtiön GVB:n monipäivälipuilla voi matkustaa bussilla, metrolla ja ratikoilla rajoituksetta, mutta paperisessa lipussa on siru, joka silti pitää piipata lukulaitteeseen aina kun nousee liikennevälineeseen ja myös silloin, kun poistuu. 

Meillä oli tällä kertaa hotelli noin 4-5 kilometrin päässä ydinkeskustasta, ja sinne ajoi kätevästi suoraan ratikkalinja 2, joten selvää oli, että sillä tulee suhattua päivittäin ja tuollainen päivälippu tulee halvemmaksi kuin yksittäiset matkat.

Aloitettiin päivä heti tehokkaasti terassiaukio Leidsepleiniltä ja ostoskatu Leidsestraatilta, joka ylittää muutaman kanavan kivaa pikkusiltaa pitkin. Käytiin kukkatorilla ja turistikaupoissa. Amsterdamin tyypillisiä vanhoja kapeita ja vinoja taloja näkyi runsain mitoin.

Kun Best Westernin hotellihuoneet olivat saatavilla iltapäivällä, saimme näytöltä itse valita muutamasta vapaasta huoneesta. Ylhäältä 5. kerroksesta olisi hauska katsella näkymiä. Huoneessa olikin rauhallista, ei paljon kuulunut ulkoa eikä sisältä mitään. Viereinen paloasemakin oli rauhallinen, siitä ei lähdetty pillit vinkuen, koska näillä kulmilla ei paljon liikennettä ollut jota pitäisi heti ensi metreillä varoittaa. Aamulla oudot lokit vain välillä tepastelivat tasakatolla pään päällä ja hohottivat ja mankuivat vähän kuin joku valittava pikkulapsi. 

Lokkeja väliaulan kupolikatolla.

Näkymä ikkunasta lähiöön ja paloasemalle.

Hotellissa oli ihan kivaa seinätaidetta väliaulan monikerroksisessa seinässä ja aamiaishuoneessa, johon oli maalattu eksoottisia eläimiä ja viidakkoa. Hotellin aulassa oli erikoisuutena jopa pizza-automaatti.

Aamiaissalin viidakko.

Pizza-automaatti.

Hollannissa on toukokuun tienoilla melkein joka viikko jotain erikoista juhlapäivää tai pyhäpäivää. Ihan normaalia viikkoa on vaikea löytää. 

Ensin on Kuninkaanpäivä 27.4., sitten on Kaatuneiden muistopäivä 4.5. illan seremonioineen ja Vapautumisen päivä 5.5., jolloin juhlitaan Hollannin pääsyä natsimiehityksestä toisen maailmansodan loppuessa. Sitten on helatorstai vaihdellen kristillisen kalenterin mukaan jossain kohdassa toukokuuta ja sitä myötä monilla pitkä viikonloppu, jos onnistuvat ottamaan perjantain lomapäiväksi siihen väliin. Ja pian sen jälkeen helluntain maanantai on pyhäpäivä.

Kaatuneiden mustotilaisuuteen (Dodenherdenking) kuuluu se, että kuninkaalliset ovat Damin monumentilla ja on pitkä seppeltenlaskutilaisuus ja kello 20 kansallinen kahden minuutin hiljaisuus. Ja marketit sulkevat aiemmin, yleensä seitsemältä illalla. No vältettiin sitten suljettua Damin aluetta, mutta nähtiin kyllä kuinka poliisivoimat lisääntyivät kaduilla iltaa kohden. Siinä vaiheessa kun oli hiljaisuus, olimme jo simmahtamassa hotellihuoneessa. Oli ollut rankka aikainen matkustuspäivä.

Muistopäivänä on liput puolitangossa.

Seuraavana päivänä koluttiin läpi markkinakatu Albert Cuyp-markt ja löydettiin pari vaatetta. Lounaalle päädyimme kulmakahvilaan, joka osoittautui olevan juuuri se ranskalainen bistro Ami, jossa toissa vuonna söin erinomaisen croques monsieurin. Sen salaisuus on ilmeisesti gruyère-juusto. Etsin sitä paikkaa nettikartoilta välillä, mutten millään löytänyt sitä viime kerralla kun olin Amsterdamissa mieheni kanssa, koska olin ihan varma, että se oli sen sivukadun oikealla puolella. No, olikin vasemmalla.

Torille.

Torilla.

Croques monsieur.

Hieno, mutta käyttökelvoton sienihattu. Tuskin tätä käyttää tavallisena päivänä kadulla. Ehkä johonkin festareille.

Tästä koristellusta ruokakojusta otan ilmeisesti joka kerta kuvan. Pulumaalaus näkyy vain kunnes luukku avataan ja myynti alkaa.

Vapautuspäivänä (Bevrijdingsdag) oli lähes kaikki normaalisti auki. Festareita ja ilmaiskonsertteja pidettiin eri puistoissa, mutta välttelimme suuria ruuhkia. 

Yökerhokadulla, Reguliersdwarsstraat, katettiin pitkää monenkymmenen metrin ruokapöytää keskelle katua pöytäliinoin ja vesipulloin. Olin lukenut, että Vapautuspäivän perinteenä on pitää yhteisillallisia monelle sadalle ihmiselle Amsterdamin eri puistoissa ja paikoissa. Niihin voi ilmoittautua verkkosivulla ja jos on hyvin ajoissa varaamassa paikkaa, mahtuu mukaan. Sellainen sinne oli tulossa.

Pari katukahvilaa keskustassa vielä. Kävelyä tuli ensimmäisenä päivänä noin 13500 askelta ja toisena 12300.

Aamiaispöytä kuin vanhan mestarin asetelma. Kivasti oli mustikkamehuakin tarjolla.

***Jatkuu***

Toinen osa Amsterdamia tässä: Katuelämää Amsterdamissa 

Ja Utrechtin päiväretki tässä: Oikein kiva Utrecht