Illalla vietin kivasti aikaa pihalla pöydän äärellä. Oli miellyttävä lämpötila. Otin piirustusvälineet mukaan, lyhdyn ja suitsukkeet. Polttelin suitsukehartseja hiilellä, ja piirtelin mustavalkoisesti lyijykynillä ja tusseilla.
Ensimmäisestä piirroksesta tuli ainoa kunnollinen, siihen syntyi tarkasti neljä erilaista lasipurkkia ja -pulloa paksulle puuhyllylle, niissä oli jotain noidan myrkkyjä, savuavia nesteitä, mustia teräviä laavakivipallosia, kuivattuja piikikkäitä kukkia. Myöhemmin lisäsin siihen puuväreillä sävyjä; kupliva myrkkyneste on violettia.
Muut piirrokset olivat nopeita kokeiluja ja tuherteluja.
Myöhemmin menin sisään, kun pimeni ja hyttynen alkoi imeä nilkasta. Pian Janneke riehui verhoissa ja lattialla ihan pomppimalla ja mentiin katsomaan, mikä on homma. Mieheni löysi lattialta ison yöperhosen. Laitettiin lasi päälle ja sain sen kortilla ansaan ja vietyä takaisin ulos. Muuten Janneke olisi syönyt sen.
Samoin kuin se nukkumaan mennessä kerran tuli hoitamaan yhden kärpäshomman makuuhuoneeseen. Siellä oli yövalo enää päällä ja siellä pörräsi peruskärpänen. Janneke tuli pyydystämään sen; "odottakaas hetki niin mä teen tän ennen kuin nukutaan". Läimäisi tassulla kärpäsen seinää vasten ja söi sen pois. -"Selvä tuli!" -"Kiitos."
Kissat saisivat opetella vielä pyydystämään kaikki hyttyset, koska aika usein olen yöllä uhri. Täkäläisten hyttysten pistot kutittavat ihan törkeän sairaasti niin etten pysty nukahtamaan uudestaan. Ja usein niistä ei kuulu edes ininää, vain satunnaisesti.
Yksi päivä helteellä mies ehdotti, että mennäänkö illalla jäätelölle taas kunnon salonkiin. Se on auki jopa kymmeneen illalla. Ajettiin sinne, saatiin sopivasti vapaa terassipöytä, ja oli kivaa. Sen jälkeen alkoi taas pahempikin tungos ja jonoa kertyi ja kaikki paikat olivat ihan täynnä.
Sanoin, että tässä pöydässä on varjo sen takia, koska aurinko on sattumalta tuon kaukaisen puun lehvästön takana; nyt ei saa puu eikä aurinko liikkua yhtään, tai me joudutaan paahteeseen. Laskeva aurinko tietty törkeästi liikkui vähäsen ja melkein uhkasi pilkotella lehvien välistä, mutta olimme valmiita ennen kuin kävi pahemmin.
Tehtiin rapeaa salaattia, johon tuli omenaa. Toinen omena jäi yli, joten skannasin nopeasti päässäni, onko olemassa kaikki aineet tehdä kaura-omenapaistos iltapalaksi. On. Kaurahiutaleet, sokeria ja voita, vähän jauhoja, kanelia. Ja omenasiivut voi kypsentää kolmessa minuutissa mikrossa, ei tarvitse uunia huudattaa puolta tuntia. Mies kaipaili vaniljakastiketta, jota ei ollut, mutta älysin, että jäätelöä löytyy. Pallo vaan päälle.
Kävin kampaajalla. Viimeinen vaalennus toistaseksi, enää yhden kerran lisätään elokuussa pinkkiä väriä purkin pohjalta ja sitten saa kasvaa luonnonväri.
Ja nyt riittääkin kyllä sitä lajia. Helkatin pitkä istuminen. En jaksa enää.
Siellä tuli nälkäkin. En minä sinne nyt rupea eväitä ottamaan mukaan. Mutta siellä istuu oikeasti yli kolme tuntia. Jossain vaiheessa haaveilin Mars-patukasta. Mutta ennen kaikkea haaveilin lämpimästä juustoleivästä ja suunnittelin sitä tarkkaan. Jos se ei olisi sellainen nahkea ja sitkeä, mikä tulee kun vain laiskana lämmitän sen mikrossa. Vaan sellainen rapea kuin oikea croques monsieur. Miten tehdään oikea ranskalainen leipä? Sehän kai paistetaan voissa paistinpannulla, ja sulatetaan siivujen väliin juusto. Jaksankohan sellaista tehdä.
Kotona kokosin sen leivän. En viitsinyt yrittää paistinpannumetodia, enkä voinut valmistaa aitoja ranskalaisia sörsseleitä nettireseptin mukaan, koska esim. ei ole ranskankermaa, mutta otin alakaapista virallisesti leivänpaahtimen, jotta saan rapeat leivät. Juustot sulatin väliin mikrossa sen jälkeen. Oikein kiva tuli kyllä.
Aloittelin nyt isoa diamond painting -kissakuvaa. Tuosta saa hyvän annoksen sitä tekemistä, kun tuon aherran, sillä siinä on ihan tuhottomasti kiviä ja ainakin 18 eri väriä.
Kuuntelin samalla Madonnan uutta albumia. Se on yllättävän kivan kuuloinen. Elektronista klubijumputusta suureksi osaksi, mutta kuitenkin kepeää ja nättiä ja viipyilevää. Yhdessä kappaleessa mainitaan jotain 70-luvun New Yorkin kuuluisuuksia, Keith Haring, Andy Warhol, koska "jokainen on taideteos". Ja siinä siteerataan saundina Lou Reedin Walk on the wild sidea, nimittäin sitä tunnistettavaa taustakuoron rallattelua "tytty-dytty dytty dytty". Hassuja kulttuuriviittauksia.
Mutta nyt on tulossa The Matka. Koko miehen hollantilainen suku, eli hänen siskonsa laajennettu perhe, 5 henkeä, tulee kanssamme Suomeen. Minun tehtäväni on toimia oppaana ja näyttää kaikki Suomen parhaat palat puolessatoista viikossa. Nuorin siskontyttö täyttää juuri 18. Ideana on tehdä uniikki ja legendaarinen yhteisretki nyt vielä kun ydinperhe on osin koossa, ennen kuin loppukin nuoriso lähtee opiskelemaan ja omille teilleen.
Suomessa ei ole kukaan heistä käynyt aiemmin. Mieheni onneksi tuntee Helsingin hyvin ja voi muutenkin opastaa Suomen arjessa, jota hän on jo paljon nähnyt.
Mutta on tässä ollut suunnittelua. Jo vuosia aiemmin miehen siskolla oli idea, että voisivat keskenään käydä Suomessa, ja aloittelin silloin heille vinkkilistaa, mitkä paikat ovat hienoja nähdä. Siihen suunnitelmaan taisi sitten tulla korona väliin. Nyt oli ideoita aika hyvin paperilla, ja jatkoin siitä. Muistelin omasta lapsuudestani ja nuoruudestani kauniita ja erikoisia paikkoja, jotka olisi kiva näyttää. Järvi-Suomessa olisi parasta viettää jonkin aikaa, koska siellä on ne erittäin kauniit kansallismaisemat Punkaharjua myöten.
Näin tehtiin matkasuunnitelma, jossa vietetään ensin pari päivää Helsingissä, sitten otetaan vuokra-auto ja lähdetään maalle. Käydään Tammelassa Saaren kansanpuistossa, Hämeenlinnan Aulangolla, sitten kivojen taukopaikkojen kautta vuokramökille Enonkoskelle. Sieltä tehdään retkiä Savonlinnaan ja jos ajomatkan jaksaa, niin käydään katsomassa Imatran kosken kuohunta.
Perhe on urheilullista sakkia, osa juoksee maratonejakin, joten reippailu ja luontopolut kelpaavat. Mökin lähellä on esim. Koloveden kansallispuisto. Sitten palaillaan Porvoon kautta lentokentälle.
Majoitukset ja autot ja lennot varailtiin tuossa helmi-maaliskuussa. Kissat saavat jäädä kotiin, niille tulee hoitaja käymään päivittäin.
 |
| Jip vahtii uusia kissanherkkuja. |
Ryhmämatkan onnistumiseen vaikuttaa tietysti jo osallistujien luonnekin. Lähtökohta näyttää positiiviselta, koska he ovat avoimen uteliaita näkemään maata, ovat kiinnostuneita kokemaan, mikä se kuuluisa Suomen luonto ja metsä on, ja haluavat maistella uusia eksoottisia ruokia.
Viimeksi puheeksi tulivat eläimet ja sitten olikin pelkkää varoittelua hyttysistä, paarmoista, kyykäärmeistä, karhuista, susista, Kauppatorin lokeista jotka nappaavat ruoan kädestä, hauesta joka voi purra varpaaseen järvessä ym. "Onko Suomessa yhtään kivaa ja söpöä eläintä?" No hirvet, kauriit ja peurat. Ne ainakin pakenevat ihmistä eivätkä uhittele. Ilves ja kettu eivät ole ihmiselle vaarallisia. Ja lintuja. Orava ja jänis.
Yritin nimenomaan lohdutella positiivisesti, että jos järvessä ui käärme, jolla on keltaiset läikät korvilla, niin se ei ole myrkyllinen. Vaikutus oli päinvastainen: "Mitä, käärme joka ui vedessä? Iik iik!"
Enkä muuten vielä kertonut edes iilimadoista.
Nyt kun hioin yksityiskohtia ja halusin varata etukäteen lounaspaikan, totesin, etten osaa puhua puhelimeen suomeksi. En ensin tavoittanut ketään ja yllättäen tuli takaisinsoitto seuraavana päivänä. En ollut enää valmistautunut. Tajusin vasta viimeisellä sekunnilla, että tämä puhelu tulee Suomen suuntanumerosta ja pitää osata puhua suomea.
Huomasin siinä hetkessä, etten edes tiedä, miten vastataan puhelimeen suomeksi! Takeltelin jotain outoa. Mitä hittoa? Mitä puhelimeen sanotaan? Halojaa? Eikun se oli vuonna 1930. Lapsuudessani lankapuhelimeen sanottiin sukunimi. Sekö se on edelleen? Olen ihan vieraantunut käytännöistä. Hollanniksi meinaan muotoillaan ihan eri asioita; haloo tässä se ja se, yleensä etunimi.
Tuli ihan mieleen joku teininä lukemani nuorisokirja, joka oli muistaakseni amerikkalainen ja englannista käännetty, jossa nuori tyttö kertoi elämästään hauskasti. Siinä joku hassu sukulaistäti tai tuttu oli keksinyt aivan erikoisia tapoja vastata tahallaan oudosti puhelimeen sanomalla esim. "Kenelle tämä puhe-elin heläjää?" Minusta se oli hauskinta pitkään aikaan.
Sanoinkin lopulta, kun olin vähän hidas muodostamaan mitään lauseita, että sori, yritän tässä juuri keksiä miten puhutaan suomea kun asun täällä Hollannissa. Mutta saatiin pöytä varattua.
Ehkä opin matkalla taas, miten puhutaan suomea. Toivottavasti.
Näillä näkymin blogiin tulee nyt matkatauko pakkauksineen, purkamisineen ja toipumisineen, eli seuraavaa juttua tulee varmaan vasta noin kolmen viikon päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti