Helsinkiä ulkomaalaisille

Merkittävä matka lähestyi. Suurenmoinen tai suurudenhullu idea, miten sen nyt ottaa, oli alun perin lähtöisin mieheni siskolta: että mentäisiin kaikki kerran katsomaan minun kotimaatani Suomea, jossa ei kukaan ollut ennen käynyt miestäni lukuunottamatta. Olihan se hieno suunnitelma ja oikein kiva, että ovat kiinnostuneita Suomesta. 

Eräänlainen pääjärjestäjän osa lankesi itsestään minulle, maan kokemusasiantuntijana, mutta hyväksyin roolin. Matka olisi kuitenkin uniikki kokemus ja pääsisin näin itsekin taas hienoille Suomen paikoille, joista olen ennen tykännyt.

Matkassa oli meidän lisäksemme miehen sisko ja hänen miehensä, nuorempi tytär, ja sitten oli vielä kysytty, haluaako vanhempi jo omillaan asuva parikymppinen tytär poikaystävineen liittyä seuraan; onnistuuko lomien ajoittaminen töissä ja budjetti myöskin heiltä sopivasti. Onnistui se ja halusivat. Näin matkaryhmässä oli seitsemän henkeä ja ikäjakauma 17-vuotiaasta vähän päälle viisikymppisiin. Kolmea nuorta kutsuttiin matkan ajan "skideiksi" tai "nuorisoksi" ja meitä neljää vanhempaa sukupolvea edustavaa "vanhuksiksi".

Valitsin matkavaatteet Suomen sääennustetta tuijottaen ja kai siitä hyvä tuli, päätin että voin luottaa kesäsäähän ja melko lämpimiin päiviin matkan edetessä, kunhan on selvitty ensimmäisestä kahdesta viileästä päivästä. 

Kyllähän koneeseen matkalaukkua mahtuu, mutta perillä meillä olisi viikon ajan vuokra-auto, eräänlainen paku, johon piti mahduttaa ne seitsemän henkeä sekä kaikkien laukut kerralla. Siksi sovimme, että yritämme pärjätä yhdellä isolla matkalaukulla per pariskunta. Jos jokainen ottaisi oman kaksikymmenkiloisen suurlaukun, niitä ei saisi autoon millään. 

Jip huolissaan: Mihin ne nyt taas lähtee?

Tein kaikille Finnairin online-lähtöselvityksen. Meidät oli aseteltu samalle riville vierekkäin isoon Airbus 350 -koneeseen.

Schipholin lentokenttä oli meluisa. Sain jo siellä aivan käheän ja kipeän kurkun puhumisesta, kun piti selittää kaikkea kaikille, vastata moniin kysymyksiin ja huutaa melun yli. Ostinkin Helsingissä kurkkupastilleja, jos alan taas köhiä. Matkanjohtajan draamaa. Vinkkejä otetaan vastaan, millä tekniikalla tai aineella voi suojata äänihuuliaan, jos joutuu puhumaan paljon enemmän kuin yleensä ja kurkku alkaa ihan kuivua ja lakata toimimasta.

Lento meni hyvin. Filmejä ja lentokoneen ulkokameraa voi katsoa ruudulta kivasti. 

Schipholissa remontoidaan lähtöportteja, joten ei liiennyt konkia meidän komealle koneelle, vaan bussikuljetus kauas.

Saatuamme laukut Helsinki-Vantaalla pysähdyimme heti tuloaulan R-kioskille ja otimme vitriinistä pikapalaa nälkään. Euroopan lennoilla kun ei nykyään tarjoilla yhtään mitään. Kokeilivat karjalanpiirakan, tosin kuivakkana ilman päällysteitä, ja pullaa ja dallaspullaa. Ensimmäiset suomalaiset ruoat, ja olivat hyviä. 

Junakin toimi, valtavan pitkät rullaportaat alas uudelle asemalle lentoaseman alla. Tätä en ollut itsekään vielä kokenut. Sitten lähiöiden kautta rautatieasemalle.

Hotelli Presidentti oli iso kompleksi, siisti ja moderni. Kiva huone, hiljainen, hyvin nukuttava. Kova patja eli hyvä. Siisti kylppäri ja hyvä suihku. Mutkatonta. 

Kerroksissa oli eri sisustusteemat, me olimme neljännessä ja siellä oli Talvimyrsky ja seinällä pororyijy; sisko oli Metsä-teemassa kuudennessa kerroksessa, ja nuoriso kukkaniityllä, joka oli viidennen kerroksen Juhannus-teema. Meillä oli ikkuna Kampin ostoskeskuksen sivuovelle.

Kellarissa oli sauna ja uima-allas, käväisimme sielläkin yhtenä iltana. Aika paljon perheitä meluamassa altaassa. 

Huoneen poro.

Harvemmin sitä katselee Lasipalatsia tästä suunnasta.

Teemakerrokset hissin taulussa.

Aamupala oli kolmannessa kerroksessa, mutta selvitin, että se olisi hollanniksi toinen kerros. Suomessa katutasoa sanotaan 1. kerrokseksi ja ensimmäinen yläkerros on tosiaan nimeltään toinen kerros. Hollannissa tämä on eri lailla, samoin Saksassa. Katutaso on erillisesti nimetty ilman numeroa, se on sisääntulokerros tai pohjakerros. Laskeminen aloitetaan vasta ensimmäisestä yläkerrasta, jolloin "ensimmäinen kerros" tarkoittaa Suomen toista kerrosta.

Runsas aamupalabuffetti oli, ja puurobaari ilahdutti myös hollantilaisia kaurapuurofaneja. Mustikkamehuja maisteltiin myös. Minä ainakin vedin karjalanpiirakoita munavoin kanssa.

Toinen kulttuurishokki, kerrosten laskennan lisäksi, oli se että vessakoppien ja kauppojen ovet aukeavat Suomessa pääsääntöisesti ulospäin eikä sisäänpäin. Minäkin jo nyin automaattisesti ovia sisäänpäin hollantilaiseen tapaan.

Ensimmäisenä iltana kävelimme jo Altaalle saakka ja kuulimme popkonserttia lavalta. 

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä kävimme peräperää todella monissa Helsingin paikoissa. Oppivat pian, miten kuljetaan hotellilta Kamppiin ja Forumiin ja siitä eteenpäin Stockmannille, ja miten siitä pääsee Espaa pitkin torille. Välillä mentiin eri ryhminä, mutta paljon myös yhdessä.

Patsaita on tsekattu, miehen siskoa kiinnostaa virallinen historia, kuka on kukakin ja miksi. Ja arkkitehtuuri; he kävivät keskenään Temppeliaukion kirkossakin, ja sisällä Uspenskin katedraalissa. Minä taas en ollut ikinä käynyt edes siellä kukkulalla Katajanokalla. Sieltä laskeuduttiin katsomaan jäänmurtajia ja ihasteltiin niitä ja googlattiin, miten ne toimivat.

Oodi-kirjasto käytiin vanhemman sukupolven kesken, ja Helsingin kaupunginmuseo puolella ryhmällä. Yhdessä kaikkien kanssa kauppahalli ja tori, Senaatintori, Hotelli Tornin terassi eli Ateljee-baari, ja kuuluisa kulmavessa näköalalla. Urheilullinen siskonmies juoksi porrastreeninä tuomiokirkon portaita ylös.

Opas selittää kauheasti jotain Oodista.

Näkymä Tornin näköalabaarista.

Kauppahallin ihmeitä, poroa ja hirveä tölkissä.

Kauppahallin sillibaari.

Naispuoliset vein Kukontorin Soma-kauppaan, jossa myydään suomalaisten käsityöläisten ja pientekijöiden korvakoruja ja tilpehööriä. Muumikaupat nuoriso katsoi tarkkaan ja kävimme Akateemisessa tarkistamassa, saisiko muumikirjoja hollanniksi, mutta ei saa. Niitä alkuperäisiä kahdeksaa romaania on vaikeaa tilata edes Hollannin nettikaupoista mitään kautta, outoa. Meillä on kaksi kirjaa kotona, lainaan ne perheelle. 

Akateemisessa havaitsin, että 80-luvun magneettipenaalit ovat tosissaan tulleet uudestaan markkinoille.

Fazer-kahvilassa oli hyvä kahvi ja pullat. Fazerin eri makuisia patukoita maisteltiin välipalana, jotta löysivät lempparinsa. Ruokakaupassa esittelin myös Tuplan, toisen Suomen parhaan suklaan, joka ei poikkeuksellisesti ole Fazerin tuotantoa.

Toiveena oli syödä suomalaista ruokaa, mutta halusin välttää ylikalliit turisteille suunnatut fine dining -ravintolat ja löytää jotain tavalliselle budjetille. Onneksi keksin Zetorin. Hauska traktorisisustus ja menyyssä nimenomaan kaikki suomalaiset perinteet poronkäristyksestä lihapulliin, loheen ja karjalanpaistiin. 

Seitsemän hengen sovittaminen ravintoloihin spontaanisti loma-ajalla oli välillä vähän sillä hilkulla, mutta saimme pöydän järjestettyä tuonnekin ilman ennakkovarausta, vaikka paikka oli hyvin täynnä väkeä.

Herneitäkin maisteltiin K-marketista ostettuna. Ne ovat ihan uutta hollantilaisille, kokonaiset palot, jotka voi avata. Erilaisten leipälajien kirjo teki vaikutuksen kaupan hyllyllä. 

Yhtenä lounaana otettiin torilla lihapiirakat makkaralla ja mausteilla, tai hot dogia. Väliin laitettava kurkkusalaatti tai kurkkurelissi oli hollantilaisille myös tuntematonta. Se oli niin hyvää, että sitä piti hankkia kotiin. Myöskin ehdimme maistaa muikkuja ja lohikeittoa torilla ja lupasin jakaa lohikeiton reseptin hollanniksi. Aikovat oikeasti yrittää tehdä sitä kotona.

Muikkua ja lohikeittoa oranssissa teltassa.

Suomenlinna miellytti kaikkia kovasti ja oli upea sää. Kalliolla kiipeiltiin ihan vesirajassa, ja nuoriso hassutteli tykkien kanssa. Kustaanmiekassa ampuma-aukosta näkyi ohi lipuva Tallinnan Viking XPRS. Vilkutettiin sinne, ja sieltä vilkutettiin takaisin. Kaikki olivat ihan innoissaan Suomenlinnasta kyllä. Valokuvia otettiin paljon. 

Minulle uutta oli, että sukellusvene Vesikko onkin taas auki museokohteena, jonne pääsee pääsymaksulla (jota olimme liian säästeliäitä maksamaan). Aivan muinoin olen ollut siellä sisällä lapsena, sitten se oli kai vuosikymmenet ihan suljettuna.

Suomen kielestä tehtiin aika pian se havainto, että moni tunnistettava lainasana loppuu i:hin. Apteekki nauratti kovasti. Terminaali; bussi; ketsuppi; banaani ja tomaatti; baari, kioski. Selitin myös, miten koostuu aseman lipassa lukeva rautatieasema-sana, ja sama ruotsiksi.

Ja hauska oli se hiljaisuus-kokemus, jonka nuori pariskunta kertoi: he olivat käyneet kaksin jossain Lidlissä ja siellä oli niin hipihiljasta, ei musiikkia, kukaan ei puhunut, niin että tuntui siltä että pitää itsekin kuiskata. "Hyss, kirjasto!" -tunnelma. Kun taas Hollannin äänimaisemassa kaikki rytyävät ja pulisevat ja musiikki soi liian lujalla.

Ja se oli suorastaan outoa kuulemma, että voi mennä johonkin kauppaan tai kahvilaan sisään ja henkilökunta ei tervehdi ollenkaan. Kellekään ei sanota mitään. Kyllä, ihmiset voidaan jättää täysin noteeraamatta Suomessa. Olin kyllä valistanut, että kerrostaloissakaan ei usein tervehditä naapuria. Ja että Suomessa ovisilmä on tarkoitettu sen tarkkailuun, ettei vaan rappukäytävässä ole ketään muuta, kun haluaa itse mennä ulos. Ettei vaan joudu juttelemaan.

Kolmannen hotelliyön jälkeen koitti lähtö Helsingistä ja piti pärjätä vuokra-autofirman ohjeiden kanssa, miten auto noudetaan parkkihallista digitaalisilla koodeilla ihan itsenäisesti. Saadut koodit toimivat ja kaapista aukesi luukku, jossa oli auton avain. Saatiin iso Mercedes Vito, oikein laaja. 

Kesti kauan ymmärtää, miten sen saa liikkeelle. Automaatti, diesel. Vaihteet säädetään kepistä ratin vieressä, sellaisesta millä laittaisi muutoin tuulilasinpyyhkijät päälle tai vilkun. Mutta ensin piti löytää, miten saa seisontajarrun pois päältä, ja siinä meni vartti. Lopulta minä ymmärsin sen netin ohjeesta ja löysimme pienen vivun, joka pitää vetää ulos. 

Haimme sitten muut hotellilta kyytiin. Onneksi ainakin toisella kuskilla oli jo kokemusta sekä isoista pakettiautoista että automaattivaihteista, ja lopulta ajaminen oli helppoa. Auto oli hieno ja aivan uusi. Mahduimme siihen istumaan kolmeen riviin. Laukutkin mahtuivat vielä odotettua paremmin laajaan takakonttiin.

Road trip Suomen maaseudulle alkaa.

Jatkuu seuraavassa artikkelissa!