Rantsussa, kirjastossa ja kukkaruukussa

Keksin, että haluan hankkia pari ruukkukukkaa pihalle, nyt kun kesä vihdoin alkoi säiden puolesta meilläkin. Puutarhakaupassa luin mielessäni begonia-kylttiä suomalaisittain ääntäen eli mietin, että ”jos tota pekoniaa ottais...” Heh joo, pekoni.

begonia/pekonia

Tämäkin oli hassu kyltti.

Nyt on kuule niin omituista kukkaa. Onneksi netti sanoo, että pari niistä tuntemattomista, joita otin summittaisesti, houkuttelee perhosia ja mehiläisiä. Halusin nimittäin olla hyödyksi myös hyönteisille. Sitä varten otin jo tahallani salviankin.

Kimalainen tuli heti salvialle.

Eli pekoniaa on, salviaa on, sitten on joku ”Pentas” eli viisikki - Viisikko aarresaarella tms. Sitten on ”Bidens”, joka ei liity USA:n presidenttikisaan, vaan on suomeksi rusokki. Sitten on Diascia, joka on suomeksi diana! Kuuluisuuksia riittää. Pikkupetuniaa ja tähtisilmää. 

Eikun ei minulla kyllä ole mitään dianaa ostettuna, sen sijaan salvia puuttuu kuitista. Se on jotenkin koodautunut väärin kassalla. Mutta taisi olla kaikille sama bulkkitarjous, niin sillä ei ole hinnalle väliä.

Edellisestä ostoskärrystä löytyi 50 sentin kolikko, jota omistaja ei ollut vetänyt siitä irti. Jos se oli sen minun edelläni maksaneen mutsin, niin se täti lähti isolla autollaan jo pois pihasta aikaa sitten. Ei voi palauttaa. Kiitos rahasta.

Raahasin myös 40 litran multasäkin. Pieni osa jämästä ei kotona mahtunutkaan pieneen multasäiliööni ja sitten nypin yhdestä pikkuämpäristä niitä lecasoran oransseja palloja irti vanhasta mullasta, jotta saan ne lajiteltua eri ämpäriin ja sen taas käyttöön mullanjämälle. Olikin jo sellainen 30 asteen hellepäivä ja alkoi olla aika paahteista, kun kykin tuhkimomaisessa orjatyössä pihalla hikisenä nyppimässä jotain multaa.

Mutta tosi kiva, että toteutin idean ja hankin vihdoin kesäkukat.

Marketin satunnaisesta seoksesta kylvämäni kesäkukkaniity on myös vihdoin kukassa. Siihen tuli oikein romanttisesti vaaleanpunaistakin unikkoa ja vaaleanpunaista ruiskukkaa. Ja jotain herkän näköistä valkoista kukkaa.

Sitten tuli netissä vastaan entisen kotikaupunkini Hyvinkään postaus kesäkukkaniityistä. Kuvassa oli ihan saman näköinen seos kuin minulla: löytyy vaaleanpunaista unikkoa ja vaaleanpunaista ruiskukkaa. Ja mainitaan peltopellava; no sehän se valkoinen onkin. Kiitos tiedosta. Mikä sattuma.

Kävimme vihdoin hiekkarannalla Haagin Scheveningenissä sunnuntaina ja kahlasimme vedessä. Meri haisi vähän enemmän kuin muulloin, mutta meduusoja ei onneksi ollut nyt yhtään. Syötiin hyvin. Oli aika rauhallista.

Aloitetaan rapu-flammkuchenilla.

Rantakadulla oli torikojuja.

Turistijunakin ajaa.

Vanha rähjänen ostoskeskus.

Lauantaina oli ollut 30 asteen helle ja paahde ja silloinhan ihmiset ilmeisesti haluavat kaikki rannalle kärtsäämään, joten siellä oli tupaten täyttä ja kaikki parkkipaikat täynnä ja pyydettiin mediassa, ettei sinne enää tultaisi jne. Sunnuntaina oli yhtäkkiä 10 astetta viileämpää eli sopiva meille, pilviä välissä ettei ihan pala, ja siellä täällä sadekuuroja. Mutta ei siellä rannalla. Jos osaa sadetutkaa katsoa, niin selvää oli, että rannalla on iltapäivän pelkkää poutaa. Se piti paikkansa. Muualla maassa hukuttiin rankkasateen tulviin, mutta tuolla oli miellyttävä poutasää.

Ihailen aina rantakahviloiden sisustusta.

Emme tienneet, että Scheveningenin rantabulevardi on TAAS kaivettu kokonaan hiekkakuopaksi ja sitä remontoidaan TAAS puolentoista vuoden verran. Nyt siitä oli aidattu työmaaksi se osio, jossa on muuri ja pudotus kadun tasolta rantahiekan ja rantaravintoloiden tasolle. Se muuri laitetaan uusiksi ja bulevardi levenee 10 metriä ja siihen tulee joku uusi aukio ja upeat 30 metriä leveät raput suoraan Kurhausilta hiekalle jne jne. Ensi vuoden kesällä on valmista.

Hyvä puoli on se, että he ovat varmistaneet rantaravintoloiden toiminnan myös rakennuksen aikana. Alas pääsee kiertotietä ja kaikki baarit toimivat alhaalla normaalisti. Näkymä merelle on ennallaan. 

Rannalla oli uutena kuvauskohteena kunnan laittamat valtavat ”heijastavat aurinkolasit” keskellä rantahiekkaa.

Minulla oli viikko omaa lomaa, eli sikäli omaa, että mieheni aloitti vastikään uudessa työpaikassa eikä nyt ihan ensimmäisinä viikkoina käytä lomaa. Joten minulla oli tauko töistä itsekseni ihan kotioloissa. Oli kiva rauhassa keksiä tekemistä ja oleilla.

Olen mm. käynyt pyöräilemässä ja näkemässä maailmaa. Nyt halusin tutun puiston rauhaan, isojen puiden alle. Sade oli tulossa tutkan mukaan ja sehän on parasta. Rakastan säätä, jossa vaara tai ”vaara” uhkaa: ukkosrintama, myrskynpuuska tai sadealue lähestyy ja sen tuntee ilmassa. Lämmin on nyt, eli kesävaatteissa voi mennä. Tosin iltapäivällä aiemmin suutuin, kun hellemekossa palelikin pihassa istuessa ja piti kerätä kamppeensa, koska ei siellä kyllä ollut se 25 mitä luvattiin.

Helleröntsäasuun piti lisätä t-paita, kun hihaton mekko ei riittänytkään palelematta.

Mutta sukat ovat täydelliset.

Puistossa katselin hylättyjä rakennuksia, joita yksi kerrallaan joku urakoitsija joko purkaa tai restauroi käyttökuntoon. Vanha lampola ei ole enää käytössä, mutta yhdellä niityistä on usein lammaslauma.

Salaisesta portista sisään puistoon.

Hylätty rakennus.

Entinen lampola.

Kävely ja pyöräily on kyllä piristävää, kun näkee ihan vain tavalliset asuinkorttelit ja sen touhut ja yhteisön, ystävälliset ihmiset tervehtivät toisiaan, vievät koiria lenkille, kastelevat kukkiaan. Jo se pieni horisontin avarrus laajentaa ajattelua, että on siellä ulkona taivaan alla ja siellä on kaikenlaista ja pääsääntöisesti kaikki hyvin.

Uudessa kirjastossa kävin yksi päivä istumassa. Siellä on aulassa ”leescafé”, lukukahvila, ja aikakauslehtiä. Tilasin cappuccinon tiskiltä ja otin lehtihyllystä lehden, joita ei anneta lainaan, vaan vain paikan päälle. 

No hyvä, että otin kahvin, koska viereiseen pöytään tuli joku rouva istumaan, ja se kahvitiskin täti kävi hänelle selvittämään, että jos aiot tässä istua lukemassa lehteä niin olisi kiva jos ostaisit tiskiltä jotain juomaa tai ruokaa... koska se kahvila on niinku vuokrannut nämä pöydät kirjastolta ja tarjoaa sen lukemisen... ja yrittää pitää bisneksensä kannattavana myynnillä... mutta ei niinku ole mikää pakko ostaa mitään, mutta jos ehkä sittenkin...

Hyi, minusta olisi ollut hirveän epämiellyttävää olla edes hyvin pienen nuhtelun taikka painostuksen kohteena. Olisin voinut yhtä hyvin sattumalta olla se, joka vain istuu ja lukee, mikä osoittautuikin vastuuttomaksi törkeäksi teoksi. Sitä ei ilmoiteta missään, että nämä ovat säännöt, vaan se täti käy sitä selittämässä kaikille uusille, jotka eivät osta mitään. Siis toki hyvin ystävällisesti aloittamalla ”saisiko olla jotain juotavaa”.

No, minusta on vähä huono idea yhdistää sillä tavalla bisnes ja kirjasto. Kun sen kirjaston piti olla kaikkien kansalaisten hengailupaikka; mutta nyt siitäkin pyydetään rahaa, että lukee lukusalissa lehtiä! Jolloin köyhimmät eivät sinne ihan vapaaehtoisesti tulekaan.

Koko maailma on jo täynnä hengailupaikkoja, joissa saa istua vain, jos tuottaa liikevaihtoa; mietin tätä myös Scheveningenissä, että siellä ei kyllä ole missään tällä hetkellä penkkejä, ihan vaan istumapenkkejä, vaan istumapaikan saa vain ostamalla itsensä asiakkaaksi ravintolaan. Näinhän se on nykyään ostoskeskuksissakin ym: ilmaiset penkit vähenevät vähenemistään ja kaikki paikat ovat jonkun liikkeen tiloissa. Rahaa pitää saada kaikesta kaikkialla. 

Ja nyt sitten vielä kunnan kirjastossa. Joka ei täällä sekään ole ilmainen. Jos on kirjaston jäsen, niin siitä joutuu maksamaan jo kuukausi- tai vuosimaksua - ja siltikään ei näköjään saa lukea ilmaiseksi lehtiä kirjastossa! Kyllä tämä vähän menee törkeän puolelle.

Kultainen leijona vahtii elitististä kirjastoa...

Hellettä!

Lehtijuttujen mukaan oli tulossa sellainen trooppinen viikonloppu, että Hollanti on Euroopan paahteisin paikka ja täällä paistaa aurinko, kun taas vaikka Costa del Solilla on pilvistä. Saksalaisetkin jo ennustivat töissä, että koko Nordrhein-Westfalenin osavaltio on Hollannin rannikolla silloin. Saksalaisilla oli vielä taivaaseenastumisen pyhäpäivä torstaina eli monilla pitkä viikonloppu. Me vaan jurnutetaan töissä.

Kunnon helle tulikin. 32 astetta kolmena päivänä peräkkäin. Jopa rannikolla on 30.  Käytiin Haagissa Scheveningenin hiekkarannalla. Aamupäivällä kun saapuu niin hyvin mahtuu parkkihalliin. Sitten alkaa ranta täyttyä ja iltapäivällä kaupunki ilmoittaa, että älkää enää tulko, kaikki parkkipaikat ovat täynnä. 

Vielä on väljää.

Kahlattiin eli käveltiin rantalinjaa. Oli ihan kuohuvia aaltoja, jotka löivät hiekkaan. Vesi on kai 16 astetta Pohjanmeressä nyt. Olen minä siellä uinut sellaisessa lämpötilassa ja moni ui nytkin. Vaan on se viileää jaloille heti kun vähän yrittää mennä veteen.

Porukka makasi pyyhkeillä ja lapset kaivoivat puroja ja kasasivat hiekkalinnoja. Pikku simpukankuorista oli tehty söpöjä sydämiäkin rantahiekkaan. 

Tankattiin virvoitusjuomia, kahvia ja ruokia rantabaareissa. Syötiin runsas lounasvalikoima tapaksia ja sitten ei ollutkaan enää nälkä jäädä illalliselle sinne, joten ajettiin pois viideltä. 

Oli jo paahtunut ihan tarpeeksi ja kyllähän se aurinko aina pelottaa, ettei sitä vaan pääse pintaan liikaa. Aurinkorasva, lierihattu ja sopiva vaatetus toimivat täällä onneksi hyvin.

Seuraavana päivänä menimme tosissaan uimaan paikalliseen maauimalaan. Oli se nyt lämpimämpää kuin Pohjanmeri, muttei sinne ollut helppo marssia sinnekään suoralta kädeltä. Eka uinti tänä vuonna.

Edellisenä viikonloppuna sää alkoi jo lämmetä ja päästiin vähän terasseille syömään. Poistimme myös vanhan skimmia-pensaan pihasta. Se oli selvästi kuolemassa pystyyn ja aloin miettiä, pitäisikö vaan hankkia samantien se uusi atsalea eikä odottaa tuon ruman rohjon kanssa jonnekin syksyyn. Joten poikkaisimme sen ja kaivoimme juuret ylös.

Oikeastaan suunnitelma viikonlopulle oli käydä terdeillä kahvilla ja ehkä vähän ajaa pyörällä, kun tulee kesäsää. Mutta tulikin pensas-työleiri.

Isolta kasvihuoneelta löysin haluamani azalea japonican, suht isonkin. Se matkusti takapenkillä kanssani. Ja säkki 30 litraa sellaista turvemultaa, jota sille suositellaan. Atsaleat ja rodot viihtyvät happamassa maassa ja meillä on ilmeisesti sellaista, koska siinä paikassa on ollut ennen atsalea.

Isossa kaupassa.

Onnistui.

Näitä kukkia tulee sitten ensi keväänä.

No kyllä me terdellekin ehdimme.

Ja pehmikselle.

Sinitiaisen pikkuiset näkyvät pensaissa, ne huutavat ruokaa. Voi ovatpa ne söpöjä, vähän haalean värisiä ja pieniä vielä. Mutta niiden lentotaito pelastaa ne pedoilta. Ne osaavat roikkua oksissa ylöalaisin ja lentää täysillä, joten eivät ne joudu kissan kynsiin.

Illalla istuin pihassa ja ehdin lukea 2 sekuntia kirjaa, niin hyttynen parkkeerasi kyynärvarteen: ”Imen.” Etkä muuten ime. Liiskasin sen.

Meille rakennetaan lasikuitukaapelia pitkin katuja. Miehet koneineen kaivavat ojaa jalkakäytävillä. Työmaavessakoppi on pystytetty kadun päähän. Luulin että ne tekisivät jo meidän talomme edestä seuraavaksi. Oranssia kaapelia oli jo levitetty meille saakka kokeeksi. He eivät siis onneksi kuulemma kaiva etupihan poikki liittymää taloon, siinä menisivät kalliit kasvini mössöksi ja itkettäisi aika paljon, vaan he jotenkin tunkevat sen jalkakäytävältä talon seinälle maan alta ”ampumalla”. Jalkakäytävälläkin tosin piilee vaara, jos he kaivavat hortensiani juuret kokonaan hajalle juuri sen vierestä. Perhana sentään.

Nyt niitä rakentajia ei sitten näy eikä kuulu, kääntyivät toiseen suuntaan.

Oli lämmin ilta ja Julius-kissa etsi chillausnurkan pihasta oven läheltä ja torkahteli siinä. Lopulta illan hämärtyessä kun leikkasin vesimelonia ja tervehdin sitä, se päätti tulla sisälle ja syliin. Pesi siinä itseään ja otti kunnon torkut.

Hellepäivä, 30 astetta. Kun tulin töistä, Dorus-kissa nousi varjoisasta lepopaikastaan puskasta, venytteli ja tuli mukaan sisään. Ennen kuin ehdin sulkea ovea takanani, Dorus istui jo tiskipöydällä ja nuoli keittiön hanaa, että oliko sitä vettä missä. Se joi paljon.

Marketti myy nyt kokonaisia vesimeloneita, kohtuullisen pieniä onneksi. Tuon kokoisen saa syötyä kahdessa päivässä kaksistaan. 

Minulla on niin kätsä vesimelonin leikkausmetodi. Ensin tehdään viipale tai neljännes. Sitten tavallisella ruokaveitsellä, ei tarvitse mitään hirmu terävää leikkuuveistä, vetelee hedelmälihaan viiltoja ylhäältä kuoreen saakka pitkittäin ja poikittain, ja lopuksi irrottaa veitsellä siitä kuoren ja lihan saumakohdasta palat ja ne tulevat sopivina neliön ja kolmion muotoisina suupaloina lautaselle.