Hellettä!

Lehtijuttujen mukaan oli tulossa sellainen trooppinen viikonloppu, että Hollanti on Euroopan paahteisin paikka ja täällä paistaa aurinko, kun taas vaikka Costa del Solilla on pilvistä. Saksalaisetkin jo ennustivat töissä, että koko Nordrhein-Westfalenin osavaltio on Hollannin rannikolla silloin. Saksalaisilla oli vielä taivaaseenastumisen pyhäpäivä torstaina eli monilla pitkä viikonloppu. Me vaan jurnutetaan töissä.

Kunnon helle tulikin. 32 astetta kolmena päivänä peräkkäin. Jopa rannikolla on 30.  Käytiin Haagissa Scheveningenin hiekkarannalla. Aamupäivällä kun saapuu niin hyvin mahtuu parkkihalliin. Sitten alkaa ranta täyttyä ja iltapäivällä kaupunki ilmoittaa, että älkää enää tulko, kaikki parkkipaikat ovat täynnä. 

Vielä on väljää.

Kahlattiin eli käveltiin rantalinjaa. Oli ihan kuohuvia aaltoja, jotka löivät hiekkaan. Vesi on kai 16 astetta Pohjanmeressä nyt. Olen minä siellä uinut sellaisessa lämpötilassa ja moni ui nytkin. Vaan on se viileää jaloille heti kun vähän yrittää mennä veteen.

Porukka makasi pyyhkeillä ja lapset kaivoivat puroja ja kasasivat hiekkalinnoja. Pikku simpukankuorista oli tehty söpöjä sydämiäkin rantahiekkaan. 

Tankattiin virvoitusjuomia, kahvia ja ruokia rantabaareissa. Syötiin runsas lounasvalikoima tapaksia ja sitten ei ollutkaan enää nälkä jäädä illalliselle sinne, joten ajettiin pois viideltä. 

Oli jo paahtunut ihan tarpeeksi ja kyllähän se aurinko aina pelottaa, ettei sitä vaan pääse pintaan liikaa. Aurinkorasva, lierihattu ja sopiva vaatetus toimivat täällä onneksi hyvin.

Seuraavana päivänä menimme tosissaan uimaan paikalliseen maauimalaan. Oli se nyt lämpimämpää kuin Pohjanmeri, muttei sinne ollut helppo marssia sinnekään suoralta kädeltä. Eka uinti tänä vuonna.

Edellisenä viikonloppuna sää alkoi jo lämmetä ja päästiin vähän terasseille syömään. Poistimme myös vanhan skimmia-pensaan pihasta. Se oli selvästi kuolemassa pystyyn ja aloin miettiä, pitäisikö vaan hankkia samantien se uusi atsalea eikä odottaa tuon ruman rohjon kanssa jonnekin syksyyn. Joten poikkaisimme sen ja kaivoimme juuret ylös.

Oikeastaan suunnitelma viikonlopulle oli käydä terdeillä kahvilla ja ehkä vähän ajaa pyörällä, kun tulee kesäsää. Mutta tulikin pensas-työleiri.

Isolta kasvihuoneelta löysin haluamani azalea japonican, suht isonkin. Se matkusti takapenkillä kanssani. Ja säkki 30 litraa sellaista turvemultaa, jota sille suositellaan. Atsaleat ja rodot viihtyvät happamassa maassa ja meillä on ilmeisesti sellaista, koska siinä paikassa on ollut ennen atsalea.

Isossa kaupassa.

Onnistui.

Näitä kukkia tulee sitten ensi keväänä.

No kyllä me terdellekin ehdimme.

Ja pehmikselle.

Sinitiaisen pikkuiset näkyvät pensaissa, ne huutavat ruokaa. Voi ovatpa ne söpöjä, vähän haalean värisiä ja pieniä vielä. Mutta niiden lentotaito pelastaa ne pedoilta. Ne osaavat roikkua oksissa ylöalaisin ja lentää täysillä, joten eivät ne joudu kissan kynsiin.

Illalla istuin pihassa ja ehdin lukea 2 sekuntia kirjaa, niin hyttynen parkkeerasi kyynärvarteen: ”Imen.” Etkä muuten ime. Liiskasin sen.

Meille rakennetaan lasikuitukaapelia pitkin katuja. Miehet koneineen kaivavat ojaa jalkakäytävillä. Työmaavessakoppi on pystytetty kadun päähän. Luulin että ne tekisivät jo meidän talomme edestä seuraavaksi. Oranssia kaapelia oli jo levitetty meille saakka kokeeksi. He eivät siis onneksi kuulemma kaiva etupihan poikki liittymää taloon, siinä menisivät kalliit kasvini mössöksi ja itkettäisi aika paljon, vaan he jotenkin tunkevat sen jalkakäytävältä talon seinälle maan alta ”ampumalla”. Jalkakäytävälläkin tosin piilee vaara, jos he kaivavat hortensiani juuret kokonaan hajalle juuri sen vierestä. Perhana sentään.

Nyt niitä rakentajia ei sitten näy eikä kuulu, kääntyivät toiseen suuntaan.

Oli lämmin ilta ja Julius-kissa etsi chillausnurkan pihasta oven läheltä ja torkahteli siinä. Lopulta illan hämärtyessä kun leikkasin vesimelonia ja tervehdin sitä, se päätti tulla sisälle ja syliin. Pesi siinä itseään ja otti kunnon torkut.

Hellepäivä, 30 astetta. Kun tulin töistä, Dorus-kissa nousi varjoisasta lepopaikastaan puskasta, venytteli ja tuli mukaan sisään. Ennen kuin ehdin sulkea ovea takanani, Dorus istui jo tiskipöydällä ja nuoli keittiön hanaa, että oliko sitä vettä missä. Se joi paljon.

Marketti myy nyt kokonaisia vesimeloneita, kohtuullisen pieniä onneksi. Tuon kokoisen saa syötyä kahdessa päivässä kaksistaan. 

Minulla on niin kätsä vesimelonin leikkausmetodi. Ensin tehdään viipale tai neljännes. Sitten tavallisella ruokaveitsellä, ei tarvitse mitään hirmu terävää leikkuuveistä, vetelee hedelmälihaan viiltoja ylhäältä kuoreen saakka pitkittäin ja poikittain, ja lopuksi irrottaa veitsellä siitä kuoren ja lihan saumakohdasta palat ja ne tulevat sopivina neliön ja kolmion muotoisina suupaloina lautaselle.