Jouluja!

Meillä joulunalus menee niin, että painetaan töitä ja sitten onkin jo aika pakata matkalaukku Suomea varten. Kuusen alla on kyllä istuttu kotona, mutta jääköön tortut ja muut herkut Suomen hommiksi. En siis ole täällä väännellyt pipareita, siihen ei aikakaan riittäisi. Kaikki perinteet ovat tarjolla vanhempieni luona joulunpyhinä.

Töissä oli ”takka”.

Kai nää mahtuu?

Matkalaukun tarkistus.

Kissa takavarikoi jo lompakonkin.

Yhden ihan vikan lahjan meinasin paketoida, mutta kissa oli eri mieltä. Laittaa pebansa siihen heti kun pöydälle laskeutuu pala lahjakääröä.

Kun mies meni käymään Lidlissä, muistin niiden paistovitriinin ja piirsin ohjeiston, mitä saisi tuoda. Toimi, vaikken muistanut brezelin oikeaa muotoa.

Yksi hyvin jouluinen telkkarikeikka tehtiin, kun onnistuttiin saamaan paikat studioyleisöstä suosittuun ykköskanavan musiikki-iltaan. Sinne pääsee vain tuurilla arvonnan kautta. Hilversumissa oli hyytävä pakkasyö, ”yleisradion” talon lampikin jäässä.

Kansallisen tv:n "Beeld en geluid" / "Kuva ja ääni" -rakennus.

Has entered the studios.

Talo on kyllä aina yhtä upea väreineen ja värivaloineen. Oransseissa kellarikerroksissa on Hollannin koko radio- ja tv-historian arkistot.

Äänityspaikkana oli väliaikainen baari, joka rakennetaan aina vain joulukuun ajaksi paikoilleen tv-talon aulaan. Oli huumoria ja hauskaa ja ohjelma tulee ulos väliviikolla.

Alkukaaoksessa sai vielä ottaa kuvia.

Juontajat valmistautuvat. Sitten kännyt pois ja kuvaus käyntiin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Mukavia joulunpäiviä kaikille!

Jouluhalolla päähän

 

Kävin hammaslääkärillä ja putsaus sattui. Tällä kertaa vihloi joka hermossa hampaankaulalla. Viime kerroilla tehtiin ihan sama proseduuri, mutta ei tuntunut missään. 

Otin kuvan suurpupusta seinällä. Joka toimenpidehuoneessa on söpö eläin. Arvostan.

Pupu lohduttaa.

PUPU

Kuulemma ei ollut mikään hirveä hammaskiviesiintymä, vaikka sanoin, että tunnen sen etuhampaiden takana. ”Oon mä pahempiakin nähnyt tänään”, nauroi hammaslääkäri.

Mani? Ei kun Sinterklaas-suklaarahoja.

Minulle riittää seikkailuksi sekin, että kävin ihan itsekseni rautakaupassa. Piti saada vessaharja ja yritin etsiä värillistä halpaa, mutta eihän niitä ollut kuin valkoisia tai jotain upeita metallisia ja keramiikkakippoisia, jotka maksavat 34 euroa. Jumituin sinne, kun muistin, että AA-patterit loppuvat ja etsin sopivaa pakkausta. Sitten näin parin euron lukulaseja, kauniit turkoositkin, ja sovittelin lukulaseja peilin edessä rautakaupassa, mikä tuntui suht surrealistiselta. 

Miksi lukulasit, kun minulla on jo monitehorillit? Jos minulla on poikkeuksellisesti piilolinssit, silloin en näe lukea mitään. Kerran uimareissulla kokeilin mieheni lukulaseja ja huomasin, että siinä se ratkaisu on. Jos menen vaikka kylpylään linsseillä, niin otanpa omat lukulasit mukaan ja näen vihdoin lukea niiden ravintolassa menyyn.

Hämärässä eteisessä näin pitkulaisen elukan keskellä seinää. Jos toi on sokeritoukka, niin se on maailman suurin sokeritoukka. Mikä hitto täällä kävelee... Valo päälle. Se oli etana, hoikahko musta etana. Okei, mistä tulee kostea etana keskelle meidän kuivaa seinää? Miten tämä on mahdollista? Arvelin, että syyslehden mukana. Naapurin kolli tuo aika usein märän lehden etupihasta eteisen matolle, ja ehkä sen alla oli kyydissä etana. 

Minulle jäi tehtäväksi hoitaa etana ulos. Kuppi ja paperia. Ihan vapaaehtoisesti se ryömi kippoon, ja takapihalla ulos. Kunhan jaksoin odottaa sen liikehdintää. Mies: ”No onnistuiko se?” ”Joo. Hän oli yhteistyöhaluinen, mutta hidas.”

Kolli auttoi lahjojen paketoimisessa ja istahti keskelle työmaata ja papereiden päälle. Annettiin sille oma pala istuttavaksi. Askartelu oli sen mielestä hyvin rentouttavaa.

Kun menin kävellen lähikauppaan, siellä oli menossa Rolling Stones -ilta: saapuessani paikalle ulkokaiuttumista soi joku niiden kappale ja kärryjä palauttaessani soi edelleen / taas Rollarit, eri kappale. Se oli siitä erikoista, etten ole aiemmin kuullut soitettavan samaa artistia peräkkäin useampaa kappaletta.

Tarina kertoo, että alun perin marketti alkoi vuosia sitten soittaa musiikkia katoksensa alla melko lujaa, jottei siinä kokoontuisi nuorisoa. Joten strategiana oli jopa valita jotenkin ärsyttäviä kappaleita. Jos tämä muistikuva edes on totta, niin melko hyvin se onnistui, sillä usein minua ärsyttää niiden soittolistan kappale. Haluan yleensä paeta aika pian ovista sisään tai pois autolle säästääkseni korviani.

Hassuja juustoja.

Yksi inhokkikappaleeni soi huomattavan usein viime vuosina, Nelly Furtado: All good things. ”Ääh, tää taas!” En jotenkin kestä sitä depressiivisyyttä ja nillitystä, ihan kuin ihan kaikki elämässä muka päättyisi huonosti. Enkä tykkää sen melodiastakaan. Sori artistit kun mä vaan dissaan kevytmielisesti hengentuotteita.

Deprikappaleista puheen ollen. Onneksi ne eivät sentään soita Mad Worldiä, sitä Gary Julesin laulamaa hidasta coverversiota, jolle olen ollut vihainen sen ilmestymisestä asti eli aika montakymmentä vuotta (vuodesta 2000). Tears for Fearsin alkuperäinen 80-luvulta on ilahduttava: reipas ja nopea sävellys, jossa juuri kontrastina toimivat ne naurettavan masentavat sanat. On sentään joku tasapaino ja yleinen hämmennys. Tekivät siinä oikean valinnan, että melodia on energinen. Mutta en hyväksy sitä, kuinka uudessa versiossa paisutellaan sanoituksen depressiivisyys oikein tahallisen kyyneliä kalastelevaksi lannistuneen aneemiseksi saundiksi. Sellasta ei saa tehdä mun mielestä. Ehkä siinä on teennäisyys, yliampuvuuden lisäksi, joka minua haittaa.

Joten, kaiken tämän jälkeen: aika positiivista, että soittavat Rolling Stonesia, joka ei ärsytä yhtään ja on laatumusiikkia minun korvissani.

Lasten juhlajuomia. Joisin.

Tuli ihan hirveän kylmä jakso. Yöpakkasia on ollut -7 asteen arvosta. Päivällä ”tuntuu kuin -4”. Mutta yksi päivä sääennustesivu sekosi ja yöpakkasena luki -50.

???

Aloitin pihalla ulkolintujen ruokinnan ja pääsin tarkkailemaan, kuka meillä käy syömässä. Alkoi heti muistuttaa Kekkosen vaalilaskentaa: ”Varpunen, varpunen, varpunen. Kyyhky. Varpunen, varpunen.” Turkinkyyhkyt ovat löytäneet paikan ja se tarkoittaa ikävä kyllä sitä, että ruoka kuluu tuhottoman nopeasti.

Mutta se on monen lajin menestys. Punarinta. Tiaiset. Mustarastas. Rautiainen. Viherpeippo. Talvipeippo. Mielestäni kaikki peipot, jotka ilmestyvät talviaikaan meille, ovat Suomesta tulleita talvipakolaisia.

Kylpykippo oli monta päivää ikijäässä. Kun korvasin kökön vedellä, 6 varpusta tunki yhtaikaa kylpemään. 

Tämä on surullinen traditio: aina kun töissä on joku pakollinen joulurieha, minulla on paljon töitä ja se vain häiritsee. Mietin jo etukäteen taas asosiaalisen katkerana itsenäni, että miksi ihan kaikki kuvittelevat, että on PAKKO järjestää jotain ylimäärästä actionia vain siksi, että on joulu. Haluaisin vain keskittyä töihini, koska ne EIVÄT taukoa siksi, että on joulu. 

Kuka vain normaali ihminen sanoisi, että kiitos kiitos ihanat kun järjestätte hauskaa, ja totta kai se on hauskaa, mutta kun minulla on AINA pahin stressi juuri silloin, jolloin toivoisin sen kaiken vaan viimeisimpään maan rakoon. 

Pitäkää jouluhalkonne. Tai siis stol- / Stollen-pullanne.

Jossain välissä ehdin kyllä sitten syödä ilmaisia herkkuja iloisena. Ja hei, me saatiin firman logolla varustetut jääskrabat.

Kollin lempparipaikka oli vanha Kodin Kuvalehti, mutta kun avasin uuden, se olikin parempi patja ja nyt ei sitten ilmeisesti lueta.

Aachenin joulumarkkinat

Kävimme Aachenin joulumarkkinoilla, kuten jo monena vuonna. Aachenin keskusta on aika söpö keskiaikaisine taloineen ja pikku kujineen. Lämpötila oli lähellä nollaa ja pitkät kalsarit tarpeelliset, kun kerran ulkona aikoi hengailla suuren osan aikaa.

Yksi neuvo on tärkeä: ota Saksan joulumarkkinoille mukaan käteistä. Ei siellä voi missään maksaa pankkikortilla. Edelleenkään vuonna 2022. Siellä on joko ”Maksujärjestelmä on ylikuormittunut, ei se toimi” (seli seli?) tai ”Emme hyväksy korttimaksua alle 10 euron ostoksista” tai samantien lappu tiskillä ”Vain käteismaksut”. Jopa kaupungin keskustan parkkihallin maksuautomaatti sanoo: ”Vain saksalaiset pankkikortit tai käteistä”. Saako EU:ssa edes syrjiä noin, että mitkään eurooppalaiset kortit eivät kelpaa? Meiltä kuluivat kaikki setelit, jotka olimme erikseen Saksaa varten hankkineet. Muuten emme käteistä käytä.

Vessakyltti ehkä pilaa idyllisen kuvan, mutta saa olla iloinen että vessapaikkoja on järjestetty. Saattoivat 1 euron ottaa käynnistä.

Kauniita vanhan ajan karuselleja oli kaksikin, ja kovassa käytössä.

Lauantaina tungos oli odotetusti kova. Kärsivällisyydellä hitaasti läpi. Glühweinkojuilla ja useimmilla ruokakojuilla oli sellainen massajonotus edessä, ettei tullut mieleenkään alkaa yrittää järjestäytyä siihen. 

Makkaratalot höyrysivät kylmään ilmaan ihan mielettömästi, pilvi leijui. Sauerkrautia tungettiin sämpylään.

Suurmakkara naurattaa aina.

Väljemmästä makkarapaikasta saimme ruokaa ja Flammkuchenia. Joku amerikkalainen takanani ihmetteli näkemäänsä liekkikakkua: ”Oh, I thought they have some kind of pizza...” Mutta onhan se aika pizzamainen tuote, uunissa paistettua tavaraa ohuella vehnäpohjalla. 

Kojuissa on paljon erilaista tarjontaa, tosin ne ovat vuosi vuodelta samat vanhat tutut, jos usein käy.

Halusimme myös tarkistaa Aachenin parhaat erikoiskaupat. Teekaupasta ostimme kaikki ne irtoteet, joita olen kaivannut viimeiset 4 vuotta kun emme ole käyneet juuri tuolla ostoksilla. Olen etsinyt monesta Hollannin ja Saksan kaupungista teekauppaa, joka myisi vanhoja lempilajejani, mutta ei niitä ole kuin Aachenissa: esim. Rhabarber-Sahne, Erdbeere-Sahne ja mustaherukka.

Aachenin kissakahvilassa oli riisipuuroa ruokalistalla. Vai oliko se vain Milchreis eli kylmä riisijälkkäri. Kuitenkin erikoisempi sekin. Kissakahvila oli vähäkissainen, vain 3 joista 2 veti sikeitä katonrajassa koko ajan. 1 oli kuollut vastikään eli harvaksi menee. 

Kissakahvilan kakut.

Paperikauppa ”Clou” oli edelleen olemassa. Siellä tulee hulluksi vaikkei edes ostaisi mitään. Tekee mieli askarrella heti joko huopapaloista tai väripaperista pitkiä naruja, joissa roikkuu katosta kaikissa sateenkaaren väreissä lampaita tai lentokoneita tai perhosia, koska siellä on koko joukko sellaisia. On upeita arkkeja käsin siivilöityä paksua värjättyä paperia tai hienoja kullanvärisiä lehtikuvioita älyttömän kaunin petrolinvärisessä taidepaperissa.

Cloussa myydään myös hauskoja pihakoristeita, tuulessa pyöriviä kuumailmapalloja.

Ihailimme Märklin-pienoisrautateitä ja kalliita vintage-mekaniikkaleluja parissakin näyteikkunassa. Ja suuresta Listmann-askartelukaupasta sain tarvitsemiani välineitä.

Tyypillistä saksalaista.

Äidyimme ostamaan pari kreisiä kuusenkoristetta. Olin puhunut pinkeistä donitseista ja muffinseista jo pitkään. Jos mieheni saa haluamansa oluttuopin ja punaisen glitterpallon, niin minä saan sitten macaronsit. Ja tuon cupcaken jossa on vihreä vuoka. Ja karvasiilin, jolla on joulukuusi selässä.

Edessä parsakaali (!)

Ruokakojulla outo muisto: Dampfnudeln. Söimme crepesit Nutellalla ja sama tiski myi Dampfnudelia, johon tuli vaniljakastiketta tai kuumia kirsikoita päälle. Joku sai syvän pahvilautasen, jolla oli vaalea sileä keko, puolipallo suorastaan. Mitä se olikaan, joskus Saksan-aikoinani olen noista kuullut tai ehkä kerran syönyt. Nimestään huolimatta (Nudeln, nuudelit eli pasta) se on eräänlainen makea pullea sämpylä, joka höyrytetään kypsäksi ja syödään jälkiruokana lusikalla pilkkoen. Enemmän eteläisen Saksan hommia. Pallon täytteenä saattaa olla luumuhilloa joissain tapauksissa. Täytyypä maistaa ensi kerralla.

Viimeiseksi hankimme kojulta kuorrutettuja (sensaatiomaista!) Amaretto-manteleita ja Baileys-manteleita paperituutissa.