maanantai 5. joulukuuta 2022

Autopesua ja Sinterklaas-askartelua

Nyt tulee kylmä. Kohta pakastaa joka yö. Hyi, auton raapiminen. 

Kävin laitattamassa tuulilasinpyyhkijät oikein korjaamolla, kun vanhat tekivät raitoja. Osaan kyllä vaihtaa ne itse ja olen vaihtanut, mutta sitten seisoisin puolisen tuntia autotarvikeliikkeessä hyllyn edessä tutkimassa, mitkä pyyhkimet, oikea ja vasen, ovatkaan oikeat. Senttimetreinä olisi helpointa etsiä, mutta Suzukin käsikirjassa ei niitä mainita, joten homma alkaisi sillä, että mittaan ne rullamitalla. Ja varmistan kilsan pitkästä listasta pakkauksesta, että juuri tämä sopii minun automalliini ja -vuosikertaani. Ja sitten vielä se äherrys. Ei, en jaksa. Maksoin korjaamolle mieluummin.


Autopesuunkin menin ja mikä disko se oli! Ne olivat uudistaneet koko pesuhihnan ja siellä oli pinkkejä ja sinisiä valoefektejä. Siellä istutaan kyydissä ja harjat pyörivät ja rapisevat pintaan pelottavasti. Mikä kokemus. 





Menen niin harvoin pesuun, että olin taas epävarma, miten siellä käyttäydytään. Tässä kun  ajetaan rengas sellaiseen kouruun, joka vetää automaattisesti autoa eteenpäin läpi hallin. Mutta on siellä hyvät ohjeet. (Antenni alas, vaihde vapaalle, älä jarruta, moottori saa olla päällä mutta saa olla poiskin.) 


Auto oli silminnähden törkyinen, siinä oli vielä hellekesän kaikki pölyt ja mustaa töhnää konepellillä ja alkoi kasvaa sammalta ikkunatiivisteissä. Vasta silloin jaksan mennä pesuun.


Avaruusalus kosmoksessa -fiilis.


Hollanti juhlii Sinterklaasia. Sovittiin, että toteutetaan yksi perinne vähän etukäteen mieheni siskon perheen kanssa. Arvotaan, kuka hankkii kellekin paketin, ja se paljastuu sitten vasta kun kokoonnutaan ja jaetaan ne. Onneksi lisäsimme ne helpotukset, että kerroimme lahjaideoita eli omia toiveita, ja laitoimme ylärajan arvolle, 15 euroa.


Paketin tuli olla perinteinen ”surprise”, mikä lausutaan - ilmeisesti ranskalaisvaikutteisesti - ”sypriise”. Sen kuuluu siis esittää jotain asiaa, joka liittyy lahjan saajan elämään tai harrastuksiin.

 

Muotoilin pahvista ja paperista perheen koiran. Katsoin mallia turkin väritykseen valokuvista. Nappisilmät ja kuononpää vaahtomuovista. Viiksikarvoja ja häntätupsu paperisuikaleista. Siitä tuli oikein hauska, sellainen vähän naurettavan typerästi katsova, mutta söpö piski. Se herättikin hilpeyttä juhlissa.


Pää muotoutuu.

Koivet paikalleen.



Vuf.


Mieheni ylitti itsensä, maalasi akryyliväreillä, leikkasi ja liimasi koko iltapäivän. Minä toimin askartelunohjaajana työvaiheiden läpi. Aiheena oli ”juoksukilpailu vuorilla”, koska lahjan saaja, kokenut maratoonari, juoksi kesällä jonkun hirveän vuoristokestävyysjuoksun Alpeilla. Lahjalaatikon päälle pahvista vuorijonoa, huipuille lumikerros talouspaperista, ja juoksun lähtö ja maali vihreillä kukkuloilla laatikon kyljessä. Ja äijäfiguuri, joka huhkii ylös vuorenrinnettä. 





Kädentaidot ja kuvataiteet eivät yhtään kuulu mieheni osaamisalaan. Kysyin häneltä, kuinka kaukana hän oli mukavuusalueeltaan, 1 km vai 2 km. Mutta oli se kuulemma ihan hauskaa hommaa.


Suomalainen tuliaismuki oli käytössä miehen sukulaisilla.

Muiden lahjoihin kuului mm. pää ja peruukki.


Sinterklaasiin kuuluu marsipaani. Lähikaupasta tarttui mukaan setti.

Matkan jälkeen huomasin, että mistäköhän saakka minulla on ollut tinnitus vasemmassa korvassa. Sirinää. Ainakin yöllä sen huomaa. Toisaalta olin pitkään nuhainen, voisiko se vielä olla väliaikaista ja mennä flunssien myötä ohi?


Huijari-hammassärkykin tuli taas flunssan aikana. Muistan sen nuoruuden tapauksen, jolloin tunsin ilmiselvää hammasjomotusta yläleuassa monta viikkoa, ravasin hammaslääkäreissä etsimässä sen lähdettä ja uusitutin jonkun vanhentuneen paikan ihan arvuutteluna, jos se olisi se. Lopulta hammasjuurisärkyihin auttoi yksi Nasolin-nenäsuihke. Kipu parani, kun paineet ja tyhjiöt poistuivat räkäisestä poskiontelosta. Tadaa. Taas oli samassa paikassa, oikealla ylhäällä, hämäävää hammassärkyä. Se loppui itsestään, kun nenän turvotus laski vähitellen.


Kampaajalla oli jo joulukuusi.

Värit pois.

Uusi väri.

Yksi päivä taannoin mies päästi kissaystävämme sisään, se hyppäsi pöydälle ja käveli etätöideni välistä, suoraan nappäimistön edestä, tyynenä. Ja plössäytti takapuolensa viereeni papereiden päälle.




Sitten se loikkasi tulostimen päälle ja nuoli siinä koipiaan. Loikkasi vauhdilla takaisin pöydälle, samalla sen tassut osuivat nappeihin ja tulostin heräsi hurisemaan. Katsoimme pöydältä yhdessä, että no mites sieltä kuuluu nyt ääniä laitteesta. Tulostin sylki yhden tyhjän kopion. Sanoin, että otitko sä kopion sun pebasta. Ensi kerralla voisit yrittää skannata takapuolen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti