perjantai 22. lokakuuta 2021

Kauheasti puuhia


Hirveesti kaikkea löllymistä. Ei mitään erityistä tapahdu, mutta ihan liikaa silti. En ehdi kuin touhuta eli reagoida kaikkeen, mitä tulee jatkuvalla syötöllä eteen. Ja melkoinen hektiikka jatkuu vaan, vaikka oli pari päivää lomaakin. Mutta kun sekin täyttyy sekalaisesta velvollisuudesta.

Purettiin pihasta puupöytä, koska alkaa olla melkein yöpakkasia. Ja alettiin vaihtaa tunisialaisen lampun hehkulamppua, joka oli simahtanut iltamyöhään. Siinä oli vielä vanha energiansäästölamppu, nyt otettiin varastosta 1000 lumenin ledi. 


Tunisialainen lamppu on siitä kiva, että se pitää lähes purkaa osiin ennen kuin sen sisuksen voi vaihtaa. Ja se roikkuu katossa, joten sitten pitää roikkua jakkaralla ja ruuvata 6 metallimutteria irti ja vääntää 3 metallilankaa, jotta kuvun alakansi lähtee irti. Rappuset ja jakkaran saa lampun alle vain, jos on ensin tyhjentänyt sängystä patjan ja ritilän niin, että jakkara voi seistä sängyn raamin sisällä lattialla.


Piha täynnä lyhtykoisoja.


No onneksi aiottiin muutenkin vaihtaa vuodevaatteet. Pesin paksun aluslakanan jo ja kuivatettiin sitä ulkona auringossa. Kampaajan jälkeen käytiin hienommassa marketissa Albert Heijnissä yhdessä seikkailulla pitkästä aikaa ja sain muutaman hyvän aineen mitä ei lähikaupasta saa. Tosin minun kahvipadini hyvän makuisina ovat poistuneet kokoelmista: ei ole enää hasselpähkinäkahvia, perhana. Ja sitten pedattiin sänkyyn kaikki uudet vuodevaatteet.


Ja sitten hajosi pyörävaraston iso pakastin, se on ihan täynnä, sitä ei voi nyt tyhjentää ja tsekata ja sulattaa ja korjata. Se tiputteli sulamisvesiä vierelleen. Joku poistoputki saattoi olla tukossa. Paria temppua kokeiltiin ja parin päivän päästä se lakkasi tiputtelemasta.


Albert Heijnin macaron.

Täyden toimistopäivän jälkeen käytiin kaverin kanssa isossa buffettiravintolassa, nami ihanaa ruokaa. Mutta sen jälkeen illalla klo 22 nukahdin aivan täysin. Yritin katsella mukavia Youtube-videoita, mutta aivot menivät täysin tilttiin, silmät vaan painuivat kiinni. Yritin sohvalle torkahdella, mutta miehen puhelin kilahteli chattiä ja herätti minut kymmenen kertaa viidessä minuutissa, joten painuin siitä suoraan sänkyyn. Nukuin 11 tuntia putkeen.


Miten se nyt noin? No, minulle tuli vastaus mieleen salamankirkkaana välähdyksenä. Olin ollut ekaa kertaa puoleentoista vuoteen jopa kolmena päivänä viikossa toimistolla. Ja kahden toimistopäivän putken jälkeen vielä ravintolassa juttelemassa = sosiaalisuus. Todella paljon keskustelua, asioiden kuulemista ja ymmärtämistä koko päivät, enkä ehdi käsitellä ja käsittää kaikkea. Sitten aivoni vaan nukahtavat, että nyt riitti toiminta.


Keksit tekivät traagisen runon murtuneesta rakkaudesta. (Ylemmässä lukee ”Sorry!” ja katkenneessa ”Love you!”) 

Päivittäin opinkin taas uusia asioita kampaajalta, pomolta ja Facebookista. Kuten: On olemassa ruoka ”keitettyjä munia sinappikastikkeessa”. Ulkosuomalainen söi sitä perunalohkojen kanssa Espanjassa. Ihmettelin sitä töissä ja sattumalta se olikin myös pomon isän lempiruoka, eli tunnettu ainakin Saksan NRW:ssä (Nordrhein-Westfalen). Köyhien ruoka ehkä, tarkoitettu päiviin jolloin ei ole lihaa, mutta ihan loistavahan se on ravintoarvoltaan. Söisin. Xenos-sisustuskrääsäkauppa kai palaa Venrayhin entisiin Big Bazarin tiloihin. Olisi kiva, olen kaivannut. Ahaa, Venrayssakin on erikoiskahvipapuja myyvä liike, emme ole tienneet. Se on oikeastaan lounaskahvila, mutta niillä on myös kahvikauppa. Kerroin siitä miehelle. 


Töissä studioon virtasi väkeä somekuvauksiin. Siihen tuli nainen, jonka tunnistin jostain vuodelta 2017 ja olin todella, todella ylpeä itestäni, kun tunsin kasvot ja muistin sekä etu- että sukunimen. Sen sijaan kun eräs manageri tuli kanssani kokoukseen, en tiennyt, miltä hänen kasvonsa näyttävät. Olemme puhuneet Teamsissa eniten, ilman videota. Managerit järjestävät töissä aamiaisbuffetin, että on taas vähän hupia. Joskus ne ovat tosin niin hölmöjä, ne haluavat pari kolikkoa säästöpossuun kaikilta seuraavaa aamiaista varten, mutta ei minulla ole kolmeen vuoteen ollut kolikkoja lompakossa, koska maksan 100% kaiken digitaalisesti. Aina tulee joku keräys töissä, että jonkun läksiäislahjaa varten anna pari euroa, mutta mistä annan, onneksi nykyään useimmille voi maksaa digitaalisestikin.


ABN-pankki on poistunut kylältä ja sen tiloissa on nyt hammaslääkäri, joka oli taempana sivukadulla tähän saakka. Nyt komeasti pääkadun varrella, rahaa riittää. Oli hienosti sisustettu odotustila kun kurkin ikkunoista, kauniin värinen plyysisohva. Siinä vieressä on uusi marokkolaiskauppa, silläkin on rahaa maksaa keskustapaikka, kun se ennen oli Bruksken ghetossa. Miksi itämaiselle kaupalle annetaan nimi Andalusia, kun ei se ole espanjalainen kauppa? Toisaalta se Andalusia on sentään se Espanjan arabialainen osa historiasta, al-Andalus. Minusta on kivaa huomata näitä arabialaisia käsitteitä, jotka tajuaa sitten kun jakaa ne sanat oikein prefikseihin tai on nähnyt niiden alkuperäisen kirjoitusasun. Kun tajuaa, että alkoholi on arabialainen al-kohol ja että Gibraltar on kans täyttä arabiaa Gibr-al-Tar.


Tämä ja kaikki muu on päässäni yhtaikaa, niin millä minä edes voisin selvitä? 



Pidin ihan pienet kahvikutsut synttärinä ja sain kukkapuskia. Mahdollisimman matalalla profiililla yritän juhlia.



D-vitamiinia napaan nyt, kohta on törkeän pimeä talviaika. Outo sää, koskaan tiedä mitä tapahtuu. Yksi päivä oli yhtäkkiä 20 astetta ja aivot raksuttivat sen verran, että on siis ihan kesä, eikä kesällä tarvita takkia. Joten tajusin kävellä ruokakauppaan pelkässä puserossa. Seuraavana päivänä olin luulevinani, että ihan lempeäähän täällä on nykyään, muttei ollutkaan kuin 11 astetta enää. Käsinerajani kulkee siinä 10 asteessa. 


Aamulla oli kauheat myrskynpuuskat ja rankkasade ja töissä yksi ikkuna hajonnut niin ettei sitä saanut kahvasta kiinni ja tuuli puski sitä sisälle auki, ne olivat lastanneet painavia pahvilaatikkoja sen eteen. Mutta illalla alkoi aurinko paistaa vähän ennen laskuaan ja kävin katsomassa keltaisia ruskapuita. Oli ihana raikas 10 asteen syysilma, en tiedä mikä on kun ei paleltanut.



Kännykän askelmittari oli yhtä huuhaata, kokeilin ilmaista mukanatulevaa Samsung Healthia. Yhdellä kävelyllä se laski uskottavasti vajaat 3000 askelta. Seuraavana iltana tein sitäkin pidemmän lenkin ja odotin vähintään 4-5 tuhatta. Mutta tämä olikin laskenut kokonaiset 627 askelta siltä illalta. Olin lievästi pöyristynyt. Tällä kun yrittäisi päästä tavoitteseen 7000 askelta päivässä niin saisi mennä pallon ympäri ennen kuin tämä pääsisi siihen lukuun tällä metodilla. 


Syytin ensin itseäni, että ehkei känny saa olla takin taskussa, jos ei se siitä tajua askelia. Testasin kauppareissulla, känny housuntaskussa. Laskin ihan itse, että kauppaan saakka oli noin 450 askelta eli edestakaisesti 900 askelta. No Samsung laski sille keikalle 267 askelta. Miksi se sika missaa kaksi kolmasosaa? Yhtä tyhjän kanssa. No, täytyyhän sille luoda markkinat, että ihmiset hankkivat maksullisia parempia sovelluksia tai ostavat älyrannekkeita, kai.



Päätettiin mennä kylpylään lomapäivänä, Nijmegenin lähellä uusi Berendonck. Siellä on uusi oikein iso, valmistui raukka juuri koronan aikana ja availi ensin ilman saunoja viime vuonna. Google mapsin satelliittikuvassa se näkyy vasta hiekkakuoppana, jota aletaan rakentaa. Aachenin kylpylä on edelleen kokonaan kiinni koronan takia. No nyt löytyi vaihtoehto lähempää, tuo oli tosi hieno. 


Intialainen tyyli, oli holvikaaria ja messinkilamppuja ja sitarmusiikkia. Tai siis ensin joku sen kuuloinen, että "George Harrison soittaa sitaria ja tablaa" ja sitten joku "Tubular Bells kohtaa Carlos Santanan kitaroinnin" eli länsimainen relax-musiikki. 


Kylpylä on pienen järven rannalla ja panoraamasaunoista on näkymä suoraan veteen. On lämmin allas missä uidaan suoraan sisältä ulos, on allasbaari mistä otettiin alkoholittomat pina coladat, on suomalaiset saunat ja teeltä tuoksuvat värivalosaunat. Ulkona pulputtaa suihkulähteet ja porealtaita on ulkona ja sisällä. On kylmähuoneita kylmäsuihkuineen ja intialainen yrttitemppeli jossa saa scrubsuolaa ja tuoksuvan aromikylvyn. Maksut toimivat rannekkeilla kätevästi. Loungeravintolassa saa pieniä snäkkejä ja kahvit ja oikeat ateriat, otin hummusta naan-leivän kanssa, taatelit ja korianterit päällä.



Ulkona puhalsi kylmä tuuli. Altaasta noustessa paleltaa hirveästi, saunasta tullessa ei niinkään. Rohkeat voivat käydä minihiekkarannalta siinä järvessäkin pulahtamassa. Järvelle laskeutui kolme joutsenta kun katseltiin 85-asteisesta saunasta näkymää. Ensin tiputteli vettä, myöhemmin kirkastui ja katsottiin oranssin auringon laskevan puiden taa meditaatiosaunasta käsin, 60 astetta. Sitten nousi täysikuu.


Todella ihana oli ulkona paksujen kivimuurien keskellä oleva suola-allas, jonne kävellään läpi portista, jossa automaattiset lämpimät suihkut huuhtelevat suolan pois. Turkoosit valot yössä, rappuja laskeudutaan, ja heti huomaa, että vesi kannattelee valtavan tukevasti, sen täytyy olla aika suolaista. ”Tää ei oo mikää Pohjanmeri.” Kuolleenmeren tapaisesti voi istuskella istuma-asennossa kelluen ja voisi teoreettisesti lukea lehteä. Jos on mahallaan ja jalat nousevat pintaan suorana, niitä on vaikea saada enää laskettua pohjaan. Ja siellä huomaa tietysti myös, jos jossain kohtaa on naarmu ihossa: kirveltää. Kaikki kelluskelivat siellä onnellisena selällään.


Kylpylässä ovat muuten kaikki nakuna, altaissa myös. Vain keskiviikkoisin on uima-asupäivä. Se on sentään tervettä hollantilaisissa, ja saksalaisssa, että ne kulkevat kylpylöissä ongelmitta nakuna altaiden välissä eikä ketään tuijoteta. Eikä aina heti jaksa kääriä pyyhettä tai kylpytakkia ympärille metrin matkalla. Niin hyvä, että se on normaalia eikä tämä ole Amerikka. Ollaan rennosti.


Viimeiseksi makailtiin ulkoporealtaassa ja katsottiin kun täysikuu alkoi verhoutua ohueeseen pilviusvaan.



Piilolinsseissä minulla on se valinta, että jos käyttää niitä, näkee maisemat ja järvet ja nokikanat ja kyltit ja kellonajat seinillä, ja tunnistan missä mieheni on. Mutta pystyn tuskin ollenkaan lukemaan ravintolan ruokalistan pientä tekstiä, koska linssit eivät ole ollenkaan lukuetäisyydelle sopivat. Jos taas en käytä linssejä, niin enhän minä näe mitään koko ympäristöstä enkä tunnista miestäni 4 metrin päästä. Eivät rillit ole optio, en minä niitä saunassa voi pitää enkä porealtaassakaan, ja sitten olisi jäänyt kaikki nokikanat näkemättä.


35 min ajomatka, ei paha. Voi käydä useamminkin. Kyllä tuollaisessa kylpylässä ehtii 4 tunnissa nähdä ihan kaikki saunat ja lämmetä kerrakseen, ja 5 tunnin kohdalla alkaa olla jo ihan kypsä ja väsyä saunojen lämpöön, vaikka olisikin väillä käynyt syömässä.


Siinä oli sentään yksi täydellisen rentouttava ilta.


Muumin peba.



lauantai 16. lokakuuta 2021

Groningen, hauska tutustua!

Hei, Groningenin-reissu. Meillä oli 1 lomapäivä ja hyvä syyssää ja listalla kaupunkeja, joissa emme ole ikinä käyneet. Varasimme hotelliyön Groningeniin.

Onpa mukava kaupunki. Siellä on yliopisto ja tosi paljon kansainvälisiä opiskelijoita. Opiskelijakaupungissa on aina hyvä yöelämä ja edullisia ruokapaikkoja, ja paljon polkupyöriä. 




Vanhakaupunki on autoton, ja sen ympärillä ajavat akkukäyttöiset haitaribussit hiljaisesti. On kaikenlaisia rähjäisiä vanhoja taloja ja pikkukujia, ja on kanava, jossa on asuntolaivoja. Mies pesee asuntolaivansa ikkunoita ulkopuolelta, puisella laidalla villasukissa kävellen.




Suppailija ja asuntolaivan ikkunanpesu.


Ja on paljon terasseja ja kirpputori Vismarktin, Kalatorin, aukiolla. 





Säästölipas, johon lajitellaan rahat mm. taloustavaroille, vakuutukselle, lomille ja polttoaineelle.


Kaupungissa tapahtuu: syksyn lehti viuhahtaa poikki jalkakäytävän. Edestä kiitää opiskelija poikittain rämisevällä polkupyörällä. Dönerpaikan terassilla istutaan. Työmiehet karsivat aukiota reunustavasta puusta alimpia oksia moottorisahalla. Naakat kaakattavat. Kaupunkipulu lentää pään yli. 


Istumme jakkaroilla kahvilan pikkupöydässä voimakkaalla kahvilla ja katsomme, kun vieressä tietyömaamiehet nojailevat harjaansa ja lapioonsa. Kohta saapuu kuormuri ja kippaa niille lisää hiekkaa. Seurataan hydraulista kauhaa. Nuori nainen hölkkää urheilutrikoissa ohi. Vastapäisestä lounasravintolasta alkaa pölähtää valkosipulin haju ulos.


Lämmin päivä. Illalla vielä uskomattoman lämmin. Kuuluisin näköalapaikka kaupungissa on Martini-kirkon torni, johon voisi kiivetä yli 300 askelmaa. Mutta näimme raatihuoneen aukiolta, että modernin rakennuksen katolla näkyy ihmishahmoja lasikaiteen takana. Pääseekö tuonne? Pääsee, se on Forum Groningen ja tänään auki klo 21 saakka.


Vaihtoehdot: Martini-kirkko ja Forum Groningen.


Kolmiomainen rakennus, kulttuurikeskus, vasta vuodelta 2019. On virallinen aula, jossa on kivoja porrastettuja istumapaikkoja. Ylös pääsee rullaportaita, jotka risteilevät keskellä aukossa huimaavasti diagonaalisesti, eri pituisina toistensa yllä. Aukossa on näkymä 10. kerroksesta alas aulan lattialle saakka. 



Joko huimaa?



Talossa on eri kerroksissa kirjasto, kaupunginmuseon näyttelytiloja, leffateatterin 5 salia, viinibaari, lukunurkkauksia, leffankatsontanurkkauksia, opiskelupöytiä, pehmeitä nojatuoleja kirjaston nurkilla, pyöreä amfitetatteritorni, jossa istuskella, tekniikkalaboratorioita, workshophuoneita, kurssitiloja... I-ha-ni-a nämä avarat rakennukset, joissa on korkeita ja laajoja tiloja ja joissa saa viettää aikaa ihan rauhassa. Ja jotka ovat auki sunnuntaisinkin, ja tämäkin on auki yleensä keskiyöhön saakka! Myös sunnuntaina. Kansalaisen olohuone. 


Ylhäällä on näköalabaari ja siitä noustaan ulkopuolella vielä kiviraput ylös kattotasanteelle. Istumapaikkoja valkoisella kivellä katolla: muistutti Oslon oopperataloa. Korkeat lasiseinät ovat turvana. Ylhäältä näkee koko kaupungin yli kaikkiin suuntiin. Vieressä seisoo Martini-torni. Vaaleanpunainen auringonlasku ja lämmintä. Keskelle kattotasannetta oli rakennettu DJ:n paikka äänentoistoineen, siinä oli moderni pianisti Pieter de Graaf soittamassa uusinta albumiaan.




Ilmainen näköala, kaikille avoin, sunnuntai-iltana klo 21. Mahtavaa. Ja hieno kirjasto, modernisti ja mukavasti sisustettu. No siis Oodin tapainen; hauskat oleilupaikat ja nurkkaukset, viinibaarihan sielläkin on ja näköala. 


Lällällää, Martini-torni, päästiinkin rullaportailla ja ilmaiseksi yhtä korkealle.


Kaupunki ja kirjasto! Kunnon kirjasto! Ja rakennus, jossa saa olla vielä illalla ja missä ovat kaikki! Siellä istui opiskelijoita yläkerroksissa läppärin ääressä keskittyneinä, ja kirjaston nojatuoleissa hengaili kaiken ikäistä väkeä lukemassa. Kuinka mukavan yhteisöllistä. Mietin kuinka mukavaa olisi hengailla siellä illat ihmisten ilmoilla, keskittyen omaan kirjaansa tai työhönsä, mutta silti muiden seurassa. Voisin tosi hyvin lukea siellä suurissa auloissa ja olisi hieno fiilis.


Kirjasto - All you can read.

Lukupaikkoja ja henkilökohtaisia leffanurkkauksia.


Mahdollisuudet. Kaupungin avoimuus ja mahdollisuudet, ne iskivät siellä foorumissa tajuntaan. Kaupungin vilinä ja olla osa sitä. Kaipaan kaupunkia. Kaipaan kaupungin mahdollisuuksia ja tunnelmaa. Ihmisiä, vilkkautta kaikkialla. Ja terassit täynnä pulisevia ihmisiä pimeässä illassa. Pastaravintola auki klo 22.30 saakka, syötiin siellä. Ravintola, joka on auki iltamyöhään! Yöelämä! Kadun kulkijat iltapimeässä, aktiviteetti kaikkialla. Voi.


Naurettiin yöluukkumyyntiä, kun lämpimiä snäkkejä saa seinästä. Hollannin kaupungeissa saa. Iso seinä olikin. Mutta mitä siinä on purilaisten ja krokettisämpylöiden välissä, eierbal, munapallo? Iso paneerattu pallo? Piti oikein googlettaa. Siinä on keitetty muna keskellä, se ui ragout-kastikkeessa ja on paneroitu ja uppopaistettu. Alueellinen herkku pohjois- ja itä-Hollannissa. Huh huh. Opiskelijat kiskomassa munapalloa seinästä.



Munapallot jonossa.


Hotelli oli vanhassa talossa ja toimiva. Patja oli sellaista alas taipuvaa liian pehmeää sorttia ja tyyny liian tukeva ja korkea, joten päätin niskani hyväksi, että tässä nukutaan ilman tyynyä. Oikea päätös, niska kiitti, ja nukuin sikeästi.


Martini-Hotel löysi yhteyden erääseen juomaan.

Hotellikin oli historiallinen talo.

Saatiin rauhassa mennä myöhään aamiaiselle, koska haluttiin jäädä vielä shoppailemaan ja hollantilaiseen tapaan moni kauppa aukesi maanantaina vasta klo 12. Lähes kaikki kaupat olivat Groningenissa kyllä sunnuntainakin auki, mutta kaikkea ei ehtinyt nähdä. 


En tiennyt, kuinka suuren patoutuneet shoppailutarpeet minulla oli ennen kuin pääsimme tuonne kauppojen pariin. Oi, kirjakauppa! Pitää ostaa kirja! Oi, täällä on Xenos ja meillä ei! Oi, täällä on Body Shop, haluan palasaippuaa! Oi, käydään kahvikaupassa ostamassa kunnon kahvipapuja. Pitää nähdä kauniit taloustavarat Dille & Kamillessa ja tanskalaisessa ketjussa Søstrene Grenessä. Oi, askartelukauppa. No katsotaan nyt sitten vähän Doc Martensin kenkiäkin ja vaatekauppaa.


Oikeasti, kenkäkauppa, jonka sisällä on oikein mukavan ja kauniin näköinen kahvila. Yhdellä sivukadulla oli nuorison vaateputiikki, jossa oli näkyvästi näyteikkunassa DJ:n paikka. Eli silloin, kun se on auki, siellä soittaa DJ täysillä. Kaupungin ihmeitä.


Erikoinen talo, jonka alta kulkee jalkakäytävä.

Vanha sanomalehtitalo art deco -kaakelilogoineen.

Tingtangstraatje, Groningenin pienin kuja.

Raportin voi päättää näihin macaronseihin.



perjantai 8. lokakuuta 2021

Aina mun pitää esiintyy telkkarissa

Tapahtuu paljon ihan vaan paikallaan olemallakin. Hirveää byrokratiaa tunkee meiliin joka välissä. Tarkista eläkepaperit, tarkista sairausvakuutuksen kulut, tarkista autokorjaamon tili, muuta uusi luottokortti kaikkiin järjestelmiin. Ja mies ilmoitti meidät vielä studioille telkkariohjelman yleisöksi, mutta sitten pliis, gimme a break. 

Joka viikonloppu on jotain. Ja kevyenä järjestelypakettina aloin hommata kirjan julkkareita Amsterdamiin marraskuuksi. Kohta on joulu, ihan kohta. Nämä loka-marraskuut lentävät aina ohi.


Saksan vaaleissa SDP kasvoi ja mietin sosiaalidemokraatteja, että sosi-sali-ratti oli siinä Punaisessa Viivassa, ikivanhassa kirjassa. Tarkastan asian ja niin joo, Ilmari Kianto ja tosiaan 1909. Onneksi en muistanut, että lopussa karhu syö isännän ja emäntä jää yksin loppujen lasten kanssa. Itkettää sekin.


Sinne meni kvittenit. Puu etupihassa roikkuu oikein painavana runsaasta sadosta tänä vuonna. Hedelmät on aina luvattu naapurin rouvalle, joka tekee niistä hilloa. Mutta yhtäkkiä kolkutteli ovella nuorehko mies ja kysyi, voisiko ehkä poimia kvitteneitä jos me emme käytä niitä. Oli huomannut puun monta kertaa ohi ajaessaan. No se on naapurilta kysyttävä. Onneksi naapuri tulikin ovelle ja sanoi, että ota vaan. Nuorenmiehen äiti kuulemma tekee niistä kanelin kanssa hilloa. Annoimme muovipussinkin, että hän sai kerätä.



Oli hääpäivä, mutta söimme miehen hankkimia ruusukaaleja ja porkkanoita. Ei innosta mennä ravintolaan keskellä viikkoa. Perjantaina voisi, mutta toisaalta meillä oli lauantaina taas meno, se keikka Hilversumiin tv-ohjelmaan, ja taas ajetaan moottoritietä aamusta alkaen. Minulle alkaa oikeasti riittää menot, vaikka se onkin varmasti hauska kokemus. Mutta tarvitsen viikonloppuja, jolloin saan nukkua ja levätä ja lukea.


”Aina mun pitää esiintyy telkkarissa.” PKN:n biisi. Mun elämä. Tosiaan alkaa olla vähän liikaa kaikkea yhtaikaa.


Olimme lopulta mutkattomassa paikallisravintolassa syömässä ja oli hyvää. Toinen ravintola, jota ensin yritettiin varata, näytti täyteen buukattua. Olen ennenkin kuullut, että joku on yrittänyt sinne viikonloppuna, mutta on aina täynnä. Eikä se edes ole niin kovin hyvä ruuiltaan.


Pubiravintolassa oli Beatles.


Hilversum studios, launtai-illan ajankohtais-huumoriohjelma oli sentään ihan hauska lähetys. Paikalle tuli Ome Willem (Setä Willem), 70-80-luvun lastenohjelmien sankari, jota kaikki Hollannin skidit katsoivat ykköskanavalta. Lupsakka setä, hyväntuulinen. Häntä haastateltiin ja hän esitti vähän vanhoja temppujaan rumpusetin ääressä. Lähetys oli monipuolinen ja muutama skenario otettiin alusta uudelleen. Leikkaajilla töitä, kun materiaalikasasta tehdään sujuva lähetys iltapäivän ja illan välissä parissa tunnissa.


Työkaveri oli katsonut ohjelman ja tosissaan nähnyt ja löytänyt meidät. Oh ooh, kuuluisuus. Olin aika usein kulmalampun takana tai liian matalalla, tai tv-kanavan logon takana ylänurkassa. Mutta yhden pikku haastattelun aikana olimme monta kertaa sekunneittain näkyvissä.


Kävimme sen jälkeen vielä Hilversumin keskustassa mini-euroviisunäyttelyssä ja söimme väliin jääneen lounaan klo 16.30 bistrossa. Hilversumin kuppilat näyttivät aika eleganteilta ja kalliilta, mutta saa niistä myös edullisen hotdog- tai lämpöleipälounaan. Oli mukava ja iso kahvilaravintola. Hilversum sinällään on ihan rauhallinen pikkupaikkakunta, jossa on paljon vanhanaikaisia tiilitaloja.


Hilversumin kävelykaduilla.

Tv-tornitaidetta.


Hö, tein nettitestin, jossa piti selvitä, olenko sisimmältäni maalainen vai kaupunkilainen. Ei selvinnyt: olen jotain siltä väliltä. Kökkötraktori kaupungissa. Tuloskuvassa oli oikeasti traktori ajamassa taajaman kadulla. Se.


Menee hyvin: sain Harry Potterit luettua loppuun ja leffoja katsotaan maratonina.


Päivän puujalkavitsit tai ”Töissä on ihan normaalia”: Kurkittiin kaikki ikkunoista parkkipaikalle, koska joku oli huomannut, että paikalle ajaa Porsche ja huutanut, että kattokaa. ”Kuka sieltä nousee, tietääks joku kenen se on, ai kato toi on xx, tunneksä sen, joo mä tunnen, mä en tunne.” Päiviteltiin, että ei voi firmalla huonosti mennä, jos täällä ajetaan Porschea. Heti perään paikalle kurvasi toinen Porsche, tekstiilikattoinen cabrio, ja parkkeerasi ensimmäisen viereen. ”En tunne, ainakin sillä on puvuntakki päällä. Finance? Mitä se kojelaudan alla tekee, ai nostaa salkun vai, ai niissä on edessä tavaratila ja takana moottori, en tiennyt. Ihan kuin kuplavolkkarissa, naurettavaa.”


Ruokalassa viereen tulee Bart, jota ei olla nähty ainakaan vuoteen. Bart on tunnettu siitä, että hänellä on identtinen kaksoisveli, joka työskentelee optikkoliikkeessä. 

Pomo:

- Ai kato hei, eipä ollakaan nähty!

- Moi moi.

Minä:

- Vai oletko sä sun veli? Haha HA HA! (huono vitsi nro 1)

- En voi olla, mun veli on kasvattanut parran.

- Oho. Ai sellanen kesäparta talvea varten? Ne on muotia. (huono vitsi nro 2)

- Joo... Se ei vissiin halunnut olla mun näköinen.

- Sille varmaan riitti sitä lajia viimeiset 30 vuotta. (huono vitsi nro 3)


Telkkaristudio oli huomaamattomana pienteollisuusalueella.

Kulissien takana...

Yleisö asettuu paikoilleen. 5 euron pääsylipun hintaan kuuluu 1 lasi juomaa.


Printtasin syyskuun työaikalistat, ja pomon lomapäivät (Vakantie) lukivat siinä tavanomaisena lyhenteenä alekkain lomaviikolla: VAK. Pomo lukee ääneen listaa: VAK VAK VAK VAK... joka kuulostaa ihan samalta kuin fuck fuck fuck...

- No nyt. Kuulostaapa kivalta lomalta.

- Joo.


Mutta tilasin telepaattisesti sieniruokaa ruokalaan lounaaksi ja sain sen. Sanoin etukäteen: 

- Tiedätsä mitä mä haluaisin? Että olisi herkkusieniä ja siinä päällä juustoa ja kermaa ja lisää juustoa ja kermaa, ja juustoa ja kermaa.

- Älä tee tätä mulle, mulla on jo hirveä nälkä.

- Mutta muistatsä, niillä oli joskus sellaisia pieniä sienikulhoja uunista.

- Niin oli. Nam.

Menimme ruokalaan ja siellä oli lämpölampun alla snäkkilässä: osterivinokasmuhennoksella täytettyjä lehtitaikinapasteijoita. Eli sientä, ja vähän kermaakin.


Kotonakin tulee kaikenlaisia ruokaideoita, onneksi. Joskus niitä ei ole yhtään. Tein tofu tandooria parsakaalin ja naan-leivän kanssa (valmisleipä ja valmis tandoorikastikepussi), seuraavaksi sitten pinaattikeittoa ja flammkuchenia.


Harmi ettei tuonne euroviisulogoon saanut mennä istumaan.

Juontajien puvut, Rotterdam toukokuu 2021.

THE tulospöytä. And the winner is...

Hyvin valaiseva kameroiden ohjauspaneeli tilannevideona, esimerkkinä Måneskin.