Matka osa 12 - labskausia Bremenissä

Autolla Hollannista Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ja takaisin.

Matkapäiväkirja heinäkuulta.

Toiseksi viimeisen reissupäivän autonajot olivat melko rasittavia. Aika ruuhkaista alusta loppuun. Tanskan moottoritie tuntui loputtomalta ja Saksan yhtä lailla. 

Puuduttavaa ja samalla hermoja raastavaa, kun on niin täyttä ja pitää jatkuvasti analysoida, millä kaistalla on nyt tilaa ja tuleeko joku lujaa vasemmalta ohi tai jopa oikealta ja mikä traktori tai matkailuvaunu edessä nyt taas köröttää.

Ruuhkaista oli jo Jyllannin moottoritiellä. Ja siellä rekan takaa lensi kivi meidän tuulilasiimme ja siihen tuli sen verran pitkä halkeama, että pitää viedä auto huoltoon matkan jälkeen. ”Kääk kääk, sehän on 7 sentin mittainen!” Tunnin päästä kuului ”naps” ja halkeama oli 20 sentin mittainen. 

Vältimme puhalluttamasta kylmää ilmastointia ikkunaruutuun, ettei rako jatku sen enempää lämpötilaerojen provosoimana. ”Tosin tulee siitäkin lämpötilaero jos ulkona on 28 astetta ja autossa sisällä kohta 60, jos ei uskalleta käyttää ilmastointia ollenkaan!”

Saksan Autobahn. Koko ajan ruuhkaa, välissä tietyö, aina pitää olla varuillaan, betonilaatat kolisevat renkaiden alla. Hampurin tunnelit. Eihän se Elbtunnel sinällään olisi mikään ongelma, mutta kun sen edessä ja takana on käynnissä ilmeisesti joku 30 vuotta kestävä 20 km pitkä työmaa, jossa kaistat ovat poissa käytöstä ja kiemurtelevat, ikuisesti.

Autobahnin jälkeen oli ihan kiva saada joku luksuskokoinen king size bed.

Olimme valinneet taas hotellin suoraan vanhastakaupungista, jotta ehdimme katsoa kuuluisimman alueen yhdessä illassa. Autolla yksisuuntaisten katujen sokkeloihin, mutta ei se sitten niin vaikeaa ollutkaan navigaattorilla; hotelli lupasi pysäköintihallin talonsa alta ja sieltä se löytyi. 

Hieno Radisson Blu, moderni. Hotellihuoneessakin oli ikkuna promenadihytissä, eikun siis ikkunasta 4. kerroksesta näki valoverhon läpi alas hotellin ”keskusaukiolle”, joka oli aamiaissali ja baari keskellä kompleksia lasikaton alla.

Hotelli Radisson Blu, aula.

Olen ilmeisesti ollut lapsena muinoin Bremenissä. Jotkut asiat tuntuivat etäisesti tutuilta. Täälläkin oli sellanen soiva talo klo 1800, joka pimputteli Meissenin-posliinisia kelloja ja näytti pyörivää reliefiä tiilitalon pyöreässä nurkassa. 

Missä toisessa vanhassa (hansa)kaupungissa on se joku kellopeli, joka tasatunnein pyörittelee raatihuoneen seinässä jotain nukkehahmoja tms? Oliko Lyypekissäkin joku sellainen?

Kellot pimputtavat showta ja pylväässä pyörii kuvaelma.

Kapeat kujat ja erikoiset punatiilitalot, koristellut julkisivut, monet reliefit ja patsaat ja muhkuraiset katukiveykset ja laattojen variaatiot muistuttavat montaakin vanhaa Saksan kaupunkia. 

Varjoisilla kujilla on erikoinen valonsa; kun seisoo sisäaukiolla, ei tiedä varmasti, onko siinä katto pään päällä vai taivas. Jokin tuntuu syvällisesti tutulta. Jokin vetää puoleensa. Syvin sisimpäni tunnistaa jotain omaa, turvallista ja sympaattista täältä.

Bremenin soittoniekat on kuuluisa eläinsatu, ja neljästä eläinkaveruksesta on tehty pronssipatsas raatihuoneen viereen. Siinä täytyy jokaisen turistin poseerata.

Raatihuoneen aukiolla kuplataiteilija puhalsi jättimäisiä saippuakuplia.

Meillä on kotona kunniaesineenä ”kiinalainen selänraaputin”, sellainen keppi jossa on kaareva kamman takainen sormisto päässä, jolla ylettää rapsuttamaan mitä tahansa kutiavaa selän kohtaa, johon ei aina paraskaan joogi taivu. Sellainen oli meillä jo lapsuudenkodissani ja kyllä niitä myyvät ihan hollantilaisetkin kemikaliokaupat.

Eksyimme kalliiseen lifestyle-saippuakauppaan. Siellä myytiin selänraaputtajia, joissa oli kauniisti puusta muotoiltu melko realistinen käsi. Vaikka se oli tyyris taide-esine, mieheni halusi hankkia talouteen toisenkin raaputtajan: yläkertaan omansa.

Kuljimme sitten vanhan Schnoor-korttelin muurin vierestä ja muistin repussani olevan käden. Ja sen, että 70-luvulla telkkarissa näytettiin Peppi Pitkätossun tv-sarjaa. Yhdessä jaksossa Peppi oli nyysinyt jostain mallinuken muovisen käsivarren ja kuljetti sitä olallaan pitkin katuja. Mukana tarinoissa oli usein lapsia moittiva täti Rissaska (ruotsiksi ilmeisesti ”fröken Prysselius”), ja lähtiessään omille teilleen Peppi heilutteli puskan takaa sitä mallinuken kättä ja huusi ”Adjö Rissaska!” 

Enhän minä muista, oliko tuo lasten sarja puhuttu päälle suomeksi vai oliko siinä tekstitys. Kai se tädin nimi sitten oli van suomennoksessa Rissaska. Silti yhdistettynä ruotsin adjöseen, joten en ihan tajua miten se meni. Elävästi muistan sen, kun tuohtunut täti puhisee huonosti käyttäytyviä lapsia, ja Peppi heiluttaa isoa muovikättä ja huutaa ”Adjö Rissaska” ja katoaa nauraen näkyvistä. Joka tapauksessa se teki meihin lapsiin vaikutuksen. Hysteerisen hauskaa.

Halusin tietysti näytellä irtokäden kanssa Adjö Rissaska -kohtauksen.

Illalliselle menimme perinteen äärelle tosissaan: monessa vanhassa Saksan kaupungissa on raatihuoneen kellarissa Ratskeller-niminen rustikaalinen ravintola. Nyt täytyi kokea kunnon saksalainen Ratskeller hyvin vanhassa kaupungissa.

Siellä oli tiiliholvit ja viinitynnyrit, ihan oikea tunnelma. Ja perinnemenyy. 

No niin, labskaus, raumalaisittain lapskoussi, vanha matruusien ruoka Itä- ja Pohjanmeren alueelta. Myös Bremenin seudun perinneruoka. Mössö, jossa sekoitetaan perunaan naudanlihaa (ja joskus myös silliä samantein); syödään etikkaisten asioiden kuten punajuurten ja suolakurkkujen kanssa.

Halusin nyt lopullisesti tietää, miltä se oikeasti maistuu. Tässä tulivat suolasillirullat erikseen oheen. Hieman liian valtava annos. Jaksoin kuitenkin syödä suurimman osan. Mutta makuelämyksenä, no, se oli omanlaisena. Ei ihan heti uudestaan tarvitse.

(*edit: tehty korjaus otsikkoon, jonne eksyi väärä vokaali. Otsikossa luki parin tunnin ajan "-kous" kun piti olla "-kaus". Näkyy ikuisesti virheellisenä eri linkityksissä, mutta itse artikkeli on korjattu.)

Aamulla hotellin hypermodernissa aamiaissalissa sen sijaan oli eri meininki. Monessa hotellissa eri maissa olemme viime vuosina jo nähneet uutuuden, tabletilla toimivan mehuhanan. Tiskillä nököttää vain yksi virtaviivainen teräshana ja sen viereen on tuettuna tabletti, jossa on kuva 3 mehulajista. Tehtävänä on laittaa lasi hanan alle ja tökätä tabletilta haluamansa mehulajin kuvaa. Ja hanasta juoksee siististi lasillinen mehua.

Lisäksi täällä oli lettukone! Ei taaskaan tehnyt mieli lettua juuri nyt, joten emme päässeet kokeilemaan, mutta koneesta saisi siis napin painalluksella automaattisesti lätäkön taikinaa, joka paistuisi siinä silmäin edessä valmiiksi kuumalla levyllä.

Ja voikone. En ymmärrä muuta tarkoitusta kuin hygienian, ettei tarvitse sorkkia 500 muun hotellivieraan kanssa samalla voiveitsellä, eikä toisaalta tuhlata muovia yksittäispakkauksiin, ja ehkä sen että voi pysyy kylmänä. Voikone oli hyvinkin avaruusteknologian näköinen suippo ja sinistä valoa hohtava muovismetallinen objekti, jonka alle asetettiin oma leipälautanen, painettiin nappia, ja koneesta putosi valmiiksi annosteltu henkilökohtainen voinappi. Tadaa.

Tämän kokemuksen jälkeen olimme nähneet kaiken maailmassa ja saatoimme suunnata kotiin.

Armoton tavaroiden purkaminen vuorossa. Ja pyykin pesu. Kämpän tuuletus. Pihan raivaaminen metrisistä rikkaruohoista, no ei siellä onneksi hirveän paljon ollut tapahtunut kolmessa viikossa.

Tuliaiset esiin.

Mieheni kävi autohuollossa, koko tuulilasi meni vaihtoon. Onneksi tämä ainoa oikea auto-ongelma tapahtui vasta myöhään paluumatkalla. Kaikki hyvin.

Kilometrejä koko edestakaiselta matkalta kertyi melko tarkalleen 4000.

Matka osa 11 - viiltävä analyysi tanskan kielestä

Autolla Hollannista Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ja takaisin.

Matkapäiväkirja heinäkuulta.

Kalmarin jälkeen otimme maisemareittinä yhden pätkän maalaistietä moottoritien välissä. Puskan takaa alkoi tulla paikkakunnan kylttiä ”JUAN” ja olin että ”Juankoski here I come”? Mutta se oli Juanslycke. 

Sielläpäin lähes kaikkien kylien nimet loppuivat joko -ryd tai -lycke tai -måla. Tajusin, että se -ryd on varmaan samaa perua kuin Hollannin kaikki -rade ja -rooij ja -ray  -loppuiset kylät, joita on meidän seudullamme paljon. Niissä se tarkoittaa metsään asumusta varten raivattua aukiota. Skoonempana murrealuetta -rydistä tuli -röd, arvatenkin edelleen samaa sananjuurta.

Ja tämäkin vielä.

Myöhemmin tarvitsimme kahvitauon. Halusin tunnelmallisen kahvilan matkan varrelta JA toivoin saavani punschrullea. Googlasin spontaanisti mapsista Kristianstadin jonkun perinnepuiston jonkun puukartanon Wienercafén.

Tie vei outojen pienteollisuusalueiden kautta ja mieheni jo älähti, että mihin sitä ollaan menossa, mutta kehotin luottamaan reittiin. Ja olihan siellä lopulta idyllinen puisto vastassa. Oli ankkalampi ”kato täällä on chicken island”, ja naakat kävivät kylpemässä rantavedessä pörheinä ”kato chicken beach”. Eli oli kiva paikka.

Toinenkin toive toteutui: vitriinissä makasi meitä varten tasan 2 punschrullea. Elegantissa Wienercaféssa soi It’s raining men. Juttelin kesätyöntekijätytöiltä punschrullet ja kaffet ja mehut, ja kysyin vielä löytyykö mjölkiä kahviin kun ei näy, ja he kaivoivat sen kylmiölaatikosta, oli unohtunut laittaa esille kun he juuri avasivat kahviota. Osasin siis hitusen ruotsia. 

Vitriinin lapussa käytettiin punschrullesta perinteistä kansannimeä ”dammsugare”. Se on selvä, että leivos muistuttaa vanhan ajan putkimallista pölynimuria. Etsin googlen kuvahaulla, mikä vanha pölynimurimalli eniten muistuttaisi sitä. No on olemassa vihreä Electroluxin ruotsalainen imuri vuodelta 1937, joka näyttää aika lailla siltä.

Punschrulle eli dammsugare

Saavutimme Malmön ja sillan. 

Ja taasko saa tunkea pankkikorttia koneeseen.

Hei, Tanska!

Alun perin etsimme hotellia Roskildesta silloin kun varasimme kaikki etapit toukokuussa kotisohvalta käsin. Ei ollut. Ei yhtäkään hotellihuonetta löydettävissä koko Roskildesta. Kaikki täyteen varattuja. Tarkistin jo, ettei juuri silloin vain ole Roskilden rockfestarit, mutta ei ollut. 

Jouduin harhailemaan kartalla pitkälle maaseudulle, koska tässä kohdassa täytyisi kyllä jo lopettaa autolla ajaminen ja löytää joku majapaikka. Samalla kävi selväksi, että toukokuussa olikin korkea aika varata kaikki yöpymiset etukäteen, koska hyvin pian myytäisiin jo eioota todella monessa paikassa. Erityisesti Tanska oli silloin jo ongelmallinen maa vapaiden hotellihuoneiden suhteen.

Kävimme sitten Roskildessa vain katsomassa pikaisesti vanhaakaupunkia ja lounaskahvilassa syömässä. Se oli mukava, suosittu ja suuri ruokala. Siellä soi Abban What’s the name of the game. Tilaaminen tapahtui sovelluksella ja pöydän koodilla; onneksi tätä olemme harjoitelleet jo Hollannissa.

Lounaalla Roskildessa. Aika iso annos, puuh.

Olemme palanneet Tuborgin maahan. Limsakin tulee Tuborg-lasissa.

Sitten ajoimme majapaikkaan mahat niin täynnä, ettei oikeaa iltaruokaa edes tarvittaisi.

Pääskylän rauhaa Tanskassa. Kartanon edessä viljapellot ja valkomahaiset pääskyset hyönteisten perässä kirmaamassa. Räystäspääsky vai haarapääsky, sitä en koskaan osaa erottaa.

Uskomaton hotelli, eli ilmoittautuminen tapahtuu kylän krouvissa ja siitä ajetaan kilsa majoittumisrakennukseen pellolle. Matkailijat ovat paikalla kartanomaisessa rakennuksessa ypöyksin ja kulkevat saamillaan ovikoodeilla ovista. Vain aamiaisen ja siivouksen ajaksi paikalle saapuu henkilökuntaa. 

Otimme illalla aamiaishuoneessa kahviautomaatista hintaan kuuluvat kahvit ja siellä turisi myös belgialaisia.

Optimaalinen rauhoittumisen paikka. Täällä ei ole mitään. On hienoa saada chillata huoneessa, syödä evässipsejä ja kirjoitella juttuja muistiin.

Ihanan tilava kylppärikin. Kerrankin hyllystöä tarpeeksi.

Minulla on monta matkaeläintä mukana kemsupusseissa.

Seuraavana päivänä jatkoimme seuraavalle saarelle tapaamaan vanhaa ystävääni ja luokkakaveria, joka oli juuri liikkumassa Tanskan-loman jälkeen paluumatkalle kohti Ruotsia. Piknikkiä Nyborgin huvivenesatamassa. Ja siitä sitten turinoiden jälkeen kohti Bremeniä.

Eih, taasko saa maksaa. Store Bælt.

Mietin kielten eroja. Tanskasta en saa puhuttuna edelleenkään mitään selvää, vaikka voin lukea ja ymmärtää tanskaksi kokonaisen romaanin. 

Jos osaa saksaa, tanskan sanasto taas on tutumpaa kuin ruotsin sanasto. Ruotsin kielessä on erikoisuuksia, jotka pitää ulkoa opettelemalla tietää, muuten ei voi päätellä mitään muista germaanisista kielistä käsin. Ruotsissa on esimerkiksi hollantilaiselle tuntemattomat ”tvätt” ja ”tvål”. Tanskan puolella ne vaihtuvat germaanisesti tunnistettavampiin sanoihin ”vask” ja ”sæbe” (tai jotenkin noin suunnilleen). 

Ruotsin silmälasit, glasögon, on hauska käännettäessä, lasisilmät. Frukostin voi ymmärrettävällä tavalla kääntää hollanniksi ”vroege kost”, varhainen ravinto. Ruotsin våning on ääntämykseltään ihan sama kuin hollannin woning, mutta tarkottaa kerrosta eikä asuntoa.

Kun ajoimme Tanskan läpi ja katselin lukemattomia paikannimikylttejä, ja olin aamiaishuoneissa kuunnellut tanskaa, tein viiltävän loppuanalyysin tanskan kielestä. Minusta sen voisi tiivistää tällaisiin sanoihin: ”Bille, balle, bølle og Rasmussen”. Syvällinen analyysi päättyy tähän.

Siitä tuli mieleen, että telkkarissa oli taannoin hahmo Balle Ramstedt, joku ruotsia puhuva mutta ehkä tanskalaista esittävä viiksivallu, vahva epäilys että sekin oli Petelius. Niin oli: se oli Velipuolikuussa. Niin että tästä voit katsoa miten 80-luvun Suomessa pilkattiin ruotsalaisia / tanskalaisia huumoriveikkoja.

https://www.youtube.com/watch?v=y-eCWTntzmM

Matka osa 10 - Kalmarin unioni

Autolla Hollannista Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ja takaisin.

Matkapäiväkirja heinäkuulta.

Mistä Kalmar? Etsimme vaihtoehtoa sille, että taas painettaisiin diagonaalisesti eenelosta Tukholmasta Malmöhön. Ruotsin itärannikon reitin varrella on Kalmar, jossa en ole koskaan käynyt. Ei aavistustakaan, millaista siellä on oikeasti. Joten käydään katsomassa.

Peruskoulun historiantunti kyllä oli muistissa: Kalmarin linna ja Kalmarin unioni. Jaa, mikäköhän se oli... linna on varmaan joku varhaiskeskiaikainen juttu, ja unioni joku tällainen valtioliitto, oliko siinä Tanska ja Ruotsi. 

Faktantarkastus: linna on paljon vanhempikin kuin luulin, jo 1100-luvulla aloitettu. Ja unionissahan oli mukana Tanska, Ruotsi, Norja, läntinen Ruotsin hallitsema osa Suomea, ja samalla Islanti, Färsaaret, Grönlanti ja muutama muu saari. Tanskan kuningattaren Margareeta I:n johdolla. Ja sen puitteissa kului koko 1400-luku. Unioni perustettiin Kalmarin linnassa.

Kalmarista pääsisi myös autosiltaa pitkin Öölannin saarelle. Mutta siihen meillä ei ollut aikaa. Ylipäätään ajopäivinä meillä ei ole yöpymispaikoissa aikaa päivällä tapahtuviin asioihin. Perille päästään viiden-kuuden maissa ja silloin on nälkä ja aletaan seuraavaksi etsiä iltaruokapaikkaa. Kohteeseen tutustuminen jää viimeisiin illan tunteihin.

Keskustoissa on tietysti esim. houkuttelevan näköisiä kahviloita herkkuineen, mutta alkuillasta ne jo sulkevat, ja me olemme pitäneet kahvitaukomme jossain matkan varrella. Seuraavana aamunakaan ei ehdi kahvilakulttuuriin, sillä silloin on juuri tankattu hotellin aamiaisbuffetti mahaan ja on jo kiire lähteä ajamaan seuraavaa etappia.

Tätäkin kahvilaa piti ihailla vain ulkopuolelta, kun oli illallisnälkä.

Samoin ei oikein ehdi pysähtyä matkan varrella, vaikka näkyisi kiinnostavia nähtävyyden kylttejä. Vähän nämä meidän päiväkilometritavoitteet ottivat päähän. Milloin me muka edes voisimme uida jossain järvipaikassa spontaanisti, kun tuskin keretään yhdet kahvit vetää satojen ajokilsojen välissä? 

Päättelin, että jos oikeasti haluaisi hidasta matkantekoa ja aikaa spontaanisti pysähtyä katsomaan vaikka joku eteen ilmestyvä pikkumuseo, höyryjuna, näyttely tai näköalakukkula, niin päivässä ei tulisi olla kuin korkeintaan 200 km ajoa. Mutta meillä oli noin 400-600. Ja jos haluaa oikeasti tutustua paikkakuntaan, siellä pitää olla 2 yötä, jotta on kokonainen päivä välissä.

Kalmar ydessä illassa sitten. Strategisesti olimme hankkineet hotellin keskeltä vanhaa kaupunkia, jotta näemme kävellen Kalmarin parhaat osat tehokkaasti. Hotelli oli vanha tornillinen linna.

Calmar Stadshotell näytti jo Kalmarin linnalta.

Viereisillä kaduilla oli kauniita puutaloja.

Pysäköimme parin kadun päähän isolle parkkialueelle. Maksullinen aika päättyi puolen tunnin päästä saapumisestamme, mutta klo 9 alkaen aamusta pitäisi taas maksaa. Emmekä niin aikaisin meinanneet olla lähdössä vielä. Hotellin respa suositteli äppiä, mutta kokeilin ensin maksaa suoraan automaatille. Lopulta se suostui ottamaan luottokorttini ja antamaan muutamalla kruunulla parkkiaikaa aamulla puoli yhteentoista saakka, ihan perinteisellä lapulla.

Vanhassa kaupungissa oli paljon väkeä liikkeellä. Se näytti olevan kaupunkilaisten bilepaikka, jonne virrattiin ravintoloihin syömään, jäätelölle ja baarien terasseille viettämään iltaa. 

Söimme italialaisessa, siellä oli varmaan itse mister Ernesto puuhaamassa omistajana ja ohjasi ihmiset pöytiin. Oven edessä oli pientä jonoa, minkä päättelimme olevan hyvä merkki. Paikassa oli runsas ja hieno viinilista, mutta emme ole kovinkaan viinin ystäviä, joten sen osion skippaamme aina ystävällisesti. Ruoka oli hyvää.

Erneston terassilla. Suorastaan räikeä ilta-aurinko.

Sinä iltana telkkarissa näytettiin Ruotsin naisten jalkapallopeli Englantia vastaan ja kaikki tulivat sitä terasseille katsomaan. Pubit ja ravintolat täynnä kaikilla vanhan kaupungin kaduilla. 

Ruotsalaisten kunnollisuus: torilla oli pieni esiintymislava, jolla eri bändit soittivat. Lopuksi siinä oli punkkia ruotsiksi. Ihan punkkimaista, paitsi sitten kun näki, että laulajalla oli valkoinen paita päällään ja henkselit ja olkihattu. Kaukana rähjäisestä punkista. Ruotsalaiset osaavat ennemmin purjehduskenkätyylin.

Kaduilla kulki paljon koiria hihnassa, elegantit vaatteet pariskunnilla yllä, ajattoman sporttiset vermeet, ja jopa 3 eri Marimekkokassia näin, eli ne on kelpuutettu ruotsalaiseen muotieliittiin. Muutama urheiluauto elvisteli kaduilla, corvettea ja mustangia ja mitä vielä. 

Esiintymislavalla punkkari kauluspaidassa.

Kalliit autot kokoontuivat.

Vanha vesitorni seisoi komeana. Oli myös pala kaupungin muuria ja Västerporten. Söpöjä puutaloja välissä kaduilla, myös sellainen 3 talon trio matalasta aina korkeampaan vierekkäin.

Vanha vesitorni.

Koin velvollisuudeksi, että nyt tehdään iltakävely ja etsitään se Kalmarin linna. Pääsin esitelmöimään miehelleni, sillä hollantilaiseen opetusohjelmaan ei paljon Skandinavian historia ollut kuulunut ja koko Kalmarin unionin käsite oli hollantilaiselle tuntematon. Ymmärsi hän kuitenkin, että hyvin merkittävästä asiasta on nyt kyse.

Piti ylittää rautatie eli rata aseman vierestä, jotta pääsi kaupunginpuistoon, josta näki linnalle. Puistossa lammessa sorsanpoikasia, nurmikolla meriharakka ja västäräkki ja mustarastas ja sepelkyyhky. Sitten ilmestyivät pyöreät tornit näkyviin veden äärellä.

Nyt alkaa linnaa näkyä.

Näimme, että valleilla käveli ihmisiä, joten menimme katsomaan linnaa lähempää. Ensin tuli kuitenkin vastaan pieni puinen leikkisieni, josta piti saada kuva.

Päiväsaikaan kassa myi lippuja sisälle linnaan. Nyt illalla kassa oli kiinni ja ulkoalueelle pääsi ilmaiseksi.

Oli laskusilta ja viirit liehuivat. Vallille pääsi polkua ja päällä oli tykit. Merelle näkyi ja Öland siinsi ja kanuunoiden kanssa voi poseerata. Kauniit iltapilvet ja mukava kesäilta, tosin nyt viileähkö, tuuli joissain kohdissa aika kovaa ja kylmästi. Tavallinen pohjoismainen kesä, ei enää helle.

Oli hyvin hiljaista ja rauhallista, vain pari turistia käyskenteli valleilla. Linna oli pimeänä. Paitsi etelän puoleisessa julkisivussa yhdessä yläkerran ikkunassa loisti keltainen valo. ”Ooh, siellä on kummitus”, oli ensimmäinen ehdotus. ”Se oli se unioni”, ehdotti äitini kun kerroin tästä. Hahaah, niin varmaankin.

Jostain syystä linnan valleilla alko soida päässäni Sex Pistolsin Anarchy in the UK. Ehkä siksi, kun oli kyse kuninkaista ja kuningattarista ja kaikki niin hienostuneen aatelista ja siitä tuli ensin vastareaktiona mieleen Sex Pistolsin God save the Queen. Ja siitä edelleen tämä toinen niiden kappale. Hyppelin rauhallisessa ja tyhjässä kesäillassa valleilla ja hyräilin: ”I am an anarchist, I am an antichrist... I wanna be-ee anarchy!”

Hotellimme oli vanha, nariseva, kokolattiamatoitettu rakennus. Hissi oli vähän kulahtanut. Ei ilmastontia: huoneemme oli tukahduttavan kuuma ja sinne oli tullessa laitettu pöytätuuletin pyörimään. Mutta ikkunan sai kokonaan auki ja se oli paljon tehokkaampaa. 

Illalla tuuletimme täysillä ikkunan kautta ihanaa viileää ilmaa sisään ja kadulta kuului jalkapallon hurrausta. Tosin ruotsalaisilla ei sitten ollut mitään voitonjuhlia, kun Englannin joukkue rökitti heidät selvin lukemin.

Kylppärin puutteet: lenksuttavat suihkukopin ovet, joista vuotaa lätäkkö lattialle alta, vaikeahko sade- ja käsisuihkuvekslaus. Mutta hauska erikoinen hana, josta valuu vesi metallikourussa, eli normaalista hanan putkesta on poistettu katto, ja puro lirisee. Hih. Oli hotelli nyt aika hienostunut kuitenkin yhteensä.

Ikkunanäkymä.

Raitaa.

Hassu hana.

Aamupalalla Arlan tölkissä luki ”Laktosfri mellanmjölk”. Ehe hehe eli kevytmaito. Keskimmäinen vaihtoehto siinä rasvattoman ja täysmaidon välissä tietysti. Hollanniksi halfvol, puolitäysi. Hassua, että ”mellanmjölk” on kuin ”mellanöl”. Keskiolut. Sama periaate, mutta maidosta mitataan luokituksessa rasvaprosentteja eikä alkoholiprosentteja.

Kalmar oli oikein mukava kokemus. Seuraavana päivänä sitten taas kohti Tanskaa.