sunnuntai 21. elokuuta 2022

Matka osa 9 - viinan kirot


Autolla Hollannista Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ja takaisin.

Matkapäiväkirja heinäkuulta.



Saimme Olympiaterminaalin autokaistalla käteen Promenadeluokan hytin liput, vaikka olimme ostaneet vain ikkunattoman B-hytin. Tajusimme sen vasta kun astuimme hyttiin ja siellä olikin ikkuna promenadelle. Ilmainen luokituksen nosto. 


Siinä oli minulle hyvä ikkunasoppi istua ja kirjoittaa, siinä on se kiva leveä kolmioalusta ikkunoiden kulmauksessa. Oli 8. kansi eli juuri promenaden yllä. Olimme kai sen pienen trubaduurilavan yläpuolella. Joku siellä pimputteli spanish guitaria kahteen otteeseen, lyyrisiä kitaraversioita Bamboleiosta ja mitä näitä on. Ihan hyvä taustamusa, vaimennettuna eristysikkunalasin läpi.




Symphonylla oli tulomatkalla sisustustaulussa kirjaimet SY ja toden totta, kuten oletinkin, Serenadella taulussa on kirjaimet SE.


Nyt SE selvisi!

Laivaan lastattiin myös norjalainen moottoripyöräkerho nahkaliiveineen.

Peräkannella katselimme laivan lastausta, Kauppatoria ja veneliikennettä pitkään ja kaikessa rauhassa. Aurinko porotti ja sain hatusta ja nenän rasvauksesta huolimatta punaista alanaamaani, auringosta joka paistoi kello 16.30 mutta eipä ollut mikään heikko. 


Lähes koko ajanhan meillä on taas ollut tälläkin matkalla aurinkoa ja poutaa ja usein liiankin hikistä.







Ensimmäinen nokipihaus on aina hauskan ylidramaattisen näköinen. Eihän sieltä sen ekan käynnistyksen jälkeen onneksi tällaista tavaraa tule.

Sitten seilasimme poispäin. ”Kotimaa kun taakse jäi” -hetki. Ja ihailimme Suomenlinnaa.







Eikö se laiva tullessa pysähdy joskus klo 3 tai 4 Ahvenanmaalla vasta. Olimme unessa emmekä tajunneet pysähdyksestä mitään. Onneksi siitä ei edes kuuluteta nykyään sanaakaan, ainakaan tällä hetkellä. Ehkei kukaan halunnut Maarianhaminassa pois. 


Ennen Ahvenanmaata laiva keinui jonkin verran, varsinkin siinä Saaristomeren alla. Iltasuihkussakin horjahdin seinää päin, kun se keinahti yhtäkkiä.


Oli taas paljon amerikkalaisia laivalla. Nuoria pariskuntakin. Ja yksillä oli noin 10-vuotias poika siinä ja hänen äitinsä osoitti hissiaulassa ikkunaa, että ”Now you can see the sea.” Poika innoissaan: ”Yeah, I’m gonna see the sea!” Lähestyy ikkunaa, jonka takana meren pinta viistää aika nopeastikin laivan rungon ohi, kuten alakansilla aina huomaa. Poika huutelee vilpittömän hämmästyneenä: ”Oh my gosh! Oh my!” Se oli jännittävä se meri.





Aamuvarhain mieheni luotti iPhoneensa, että ”joo joo, tässä oli hetken nettiyhteys, on se päivittänyt aikavyöhykkeensä.” Rupesi pesemään hampaita, vaikka minä olin varma, että kello on vasta vajaa 7 ja meidän piti nousta 8:lta. Lopulta sain miehen vakuutettua hyttipuhelimen avulla, että hän on tunnin liian varhaisesti liikkeellä. Vasta paljon myöhemmin kännypuhelin oikeasti vaihtoi aikaa. Minun Tallinksilja-appinikin sanoi, että ”kohta alkaa aamupala”, jolloin kello oli vasta 7. Olin oikeassa ja mieheni touhotti turhaan.



Näillä käytävillä ei tunnista, onko yö vai päivä.


Aamupuuron seikkailut. No nyt se puuro on lautasella, mutta tässä ei näy kanelia. Eikä sokeria eikä voita eikä maitoa. Millainenkohan odysseia tulee siitä, että saan ne kaikki kerättyä? Voita voita, missä voisi olla voita? Jos se voi on tuolla päädyssä missä on leivätkin? Joo! Voi suoritettu. Maitohana näkyy tuolla kahviautomaatin vieressä takakulmassa. (Tai ehkä sitä olisi ollut muro-jugurttiosastollakin?) No, sekin hoidettu. Kahvien takia täällä on myös paperipuikko hienoa sokeria, jee. Mitäs tuo pulveri on, onko siinä kanelia? Ei, haisee kaakaolle, kaakaojauhe. Täällä ei siis ilmeisesti tarjoilla kanelia puuron kanssa? (Kertokaa vaan mielellään joku buffettikokenut, että tottakai kanelia on, siinähän se on aina ollut puuron vieressä tms; minä en vaan nyt onnistunut näkemään.)


Olipa öhöm loogisesti nuo puuroainekset kasassa, sai kävellä koko buffetin laidasta laitaan että sai edes osan hankittua.



Autokannen seikkailut. Aikuisporukka lastasi autoon vinosti edessämme juomaostoksia. Sitten taxfreen ilmeisen heikohko paperikassi sylissä repesi, punaviinipullo putosi räsähtäen teräslattialle ja meni tuhannen sirpaleiksi. Sitä siten yrittivät monen ihmisen voimin siivota. Märät käsin kerätyt sirpaleet pyrkivät tulemaan läpi märästä paperikassista uudestaan lattialle ja eihän siinä ollut mitään välineitä, tuskin löytyi roskistakaan edes liukuoven takaa rappukäytävästä. Hankala tehtävä. 


Useampikin autokuski heidän takanaan oli huolestunut, saako lasinsirpaleita autonrenkaisiinsa. Joten siinä kykki 5 ihmistä kännyn taskulampun kanssa keräämässä paloja. Mekin mietimme, että meinataan ajaa vielä sellaiset 1400 km kotiin seuraavina päivinä, joten olisi ihan kiva jos rengas ei puhkeaisi. 


Hauska oli myös nähdä, että kyseinen auto oli juuri saranan taitteessa ylätason liikkuvien kansilevyjen päällä, ja saumasta mahdollisesti satoi punaviiniä alakannella olevien autojen päälle.


Katselin touhua rauhallisena. Kun ihmiset pakkasivat autoihinsa 24-päkkejä lonkeroa ja olutta ja keräilivät viinilätäkössä sirpaleita, minulla alkoivat soida päässä Eppu Normaalin viinalaulut: ”Niin Turmiolan Tommi taas herää henkiin, ja herrojen elkeet tarttuvat renkiin - kohti laukkaa viinakauppaa... Kun työnvälityksestä työtä ei saa, hälle kohtalon koura juottaa väkijuomaa...”



Kun suuntasimme Tukholmasta ulospäin, satoi täysillä. Sitten se harveni ja tuli enää rankkoja kuuroja välissä pitkin matkaa. Muutoin paistoi aurinko taas kuumasti ja kirkkaasti suoraan silmiin. Eli jopa sadepäivinä sitä saa yleensä liikaa paahdetta.


Tukholman jälkeen Pershagenissa (oikeasti) oli E4-tiellä hirveä suma. Ruuhkaa monta kertaa peräkkäin, jarutteleva jonon pää, ja ihan seisomista. Yhdessä kohdassa oli ehkä ollut nostosilta avoinna - ja myöhemmin seisoimmekin jonossa nostosillan edessä, kun Götakanaali päästi veneitä. 



Seuraavassa kohdassa oli myös kamalan pitkä myöhästys ja matelua, kunnes lopulta syy näkyi: liikenne johdettiin parin metrin kohdalta yhdelle kaistalle, koska siellä ojassa 4 metrin päässä moottoritiestä oli 4 äijää piss... eiku vesakkoleikkureiden kanssa katkomassa pusikkoa. Minä nyt vaan haluan väittää, että siinä oli 10 kilometrin megasuma, koska siellä oli oranssitakkiset työmaaäijät pissalla. Legenda eläköön. 


Mutta siis ei meillä Hollannissa laiteta koko hiton moottoritietä säppiin, jos on ruohonleikkkuu menossa tien vieressä. Ruotsalaiset ja turvallisuus. Tiedättekö te, että tämä aiheutti ruuhkan Tukholmaan saakka??


Lähdimme E22-tietä etelään itärannikkoa pitkin, seuraava hotelli oli odottamassa Kalmarissa. Pidimme kahvitaukoja ja löysimme ruotsalaisia herkkuja. Ja kivat järvet ja kalliot.




Ruotsissa opimme mennen tullen, että Preem ei ole koskaan vessapaikka. Jos bensa-asemana näkyy Preemin keltainen otsokarhu, ne ovat aina kylmäasemia. Ei putiikkia, ei vessoja. Yhdessä kohdassa tarvitsin pissapaikan ja kylteissä viitattiin kompleksiin, jossa on kauppa ja kahvio ja bensapumppu. Pumppu oli Preem, mutta olihan siinä se butik ja siellä vessa. Ovella lukikin sitten, että vessa vain kaupan asiakkaille, muutoin ole hyvä ja maksa 5 kruunua, koska kauppa ja vessa eivät kuulu Preemin bisneksiin. 


Mietin, että jos tästä lähtiessä sitten jotain kiltisti ostaisi kaupasta, vaikkei oikein tarvitsekaan. Hiljaista oli ja siellä oli vain yksi ukko kassan takana. Tuijottelin siinä Anthon Berg -patukkaa niin kauan kunnes sisälle tuli joku mies ja alkoi puhua kaupan sedän kanssa ja he häipyivät takahuoneeseen tsekkailemaan jotain kylmiöasiaa. Sitten otin ritolat maksamatta mitään.


Sen sijaan punalogoinen OK on Ruotsissa hyvä bensis, niissä saa marssia suoraan ilmaiseen vessaan, ja putiikista löytyy välipaloja.


Olemme Forssassa?

Huoltoasemilla on yleensä siistiä, mutta P-paikkojen tai kaupunkien yleisövessoissa ei välttämättä. Onneksi minulla on se asenne, etteivät yleisövessat haittaa, se on ihan sama mihin reikään kusee, kunhan johonkin pääsee. Ihan sama jos siellä on pissaa pitkin lattioita ja paperinriekaleita ja haisee, minulla on vain yksi tavote, saada ne nesteet ulos, jotta voin jatkaa elämääni, ja se ei paljon kriteerejä katso.


Me myöskin kykimme aina jossain parkkipaikoilla ottamassa autosta puhtaita sukkia, vaihtamassa kenkiä, levittämässä rullalaukun sisältöä pitkin asfalttia, tyhjentämässä likapyykkiä säkkiin. Tätä tämä systeemi on, kun ottaa yöpymiskamat auton varastoista mukaan. 


Ja minuahan eivät tuollaisetkaan haittaa nykyään, että jos siinä sattuu joku näkemään että minulla on alushousut kädessä, niin mitä väliä, menköön terapiaan jos se on kauheaa. Julkisilla paikoilla nyt aina sattuu väärällä hetkellä väkeä viereen, minä en siitä aio stressata.


Näkymät satunnaiselta huoltoaseman perusparkkipaikalta voivat olla nätit Ruotsissa.

P-paikalla Kalmarin läänissä jaloiteltiin ja vaihdettiin kuljettajaa. Minulla alkoi jo takapuoli puutua ajamisesta ja pää myös, paljon sellaista 90 tai 100 tai 110 -nopeuden tietä, jossa oli vuorotellen ohituskaista meille tai vastaantulijoille, ja koko ajan kukkulaa ylös ja alas. 


Pikkuauto täydessä lastissa ja 1.0 moottorilla ei aina jaksanut vetää ylämäkiä. Varsinkin jos piti ohittaa samalla joku asuntoauto, vaihdoin neloselle, jotta se pystyi yhtään kiihdyttämään. Aina risteyksien kohdalla piti hiljentää 70:een ja sen jälkeen oli vaikeaa nostaa nopeus edes 80:n ylle, jos oli taas ylämäki vastassa. Voi koslaa, ei ole kukkuloille tehty.



Siinä P-paikalla kävi ruotsalainen auto neuvomassa meille, että katsokaas varovasti tuonne opastuskyltin toiselle puolelle. Jaahah, kiitos vinkistä. Heti siinä kulman takana pusikossa seisoi peura sarvineen, se sellainen bambi, onko se valkohäntäpeura, ja sen takana tummanruskea myös sarvekas yksilö. En tiedä voivatko ne olla pariskunta. Joka tapauksessa 2 sarvekasta siinä tutkiskeli varvikkoa ja katseli. Otin rauhassa kuvia kunnes peurat astelivat eteenpäin metsikköön.





4 kommenttia:

  1. Vuosikymmenienkin jälkeen se on tunteiden ristiriita lähteä Suomesta. Autokansi on oma maailmansa. Tärkeää on tietenkin löytää oma autonsa satamaan tullessa, mutta ikinä en ole nähnyt satamaan saapumista.
    Ruotsissa on aina tukalaa, kun ajaa etelään aurinkoa päin sama se E-nelosta tai rantatietä E 22. Kahdesti olen poikennut Oskarshamnista Gotlantiin, lautan respa tilalsi minulle huoneen Visbyn kalleimmasta hotellista parempien suotsalaisten seurasta. Tuli sekin nähtyä.
    Tuo rantatie E22 on kaunis. Ikävä kyllä itse ajaessa ei kanntata katsella pahemmin maisemia. Kahdesti poikkesin Öölantiin, olin juhannuksena teltassa ja näin sattumalta Sollidenissa Kerran olin kerran olin juhannuksena Öölannissa teltassa. Ruotsalaiset juhlivat ainakin yhtä kosteasti ja äänekkäästi koko yön kuin suomalaiset. Kerran poikkesin Ystadista Bornholmiin (1h20min kantosiipialuksella). Viehättävä pieni saari. Ajelin melkein kokonaan sen ympäri. Kalmarista ajoin aina ohi, vaikka se on eräs historian tärkeistä paikoista
    En tietänyt noista Preem kylmistä tankkiasemista. Tankkasin E-nelosellaa aina siinä mihin tankki tyhjeni ja ne olivat samoja paikkoja.
    Minäkin olin aika estoton matkalla varsinkin, kun muksut olivat mukana. Ei maine mennyt, kun kaikki ympärillä olivat tuntemattomia. Ruotsalaisista minulla on vain hyvää sanottavaa. Olivat avuliaita ja ystävällisiä, kun oli äiti(parka) ja kolme muksua + pehmolellut tai olin yksin matkalla. Viime vuosina joku osasi jopa saksaa, joskus takeltelin ruotsiksi ja kamalinta oli takellella englantia. Värtahamnissa osaavat suomea, Tegelvikshamnissa eivät osaa.
    Kalmarista ajoin aina ohi- valitettavasti. Odotan kokemuksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaret, saaret. En ole käynyt Gotlannissa enkä Öölannissa. Kalmarista olisi päässyt siltaa pitkin Öölantiin, mutta ei meillä sellaiseen ollut aikaa. Gotlantiin onkin jo sitten kunnon lauttamatka. Vau, kantosiipialus Bornholmiin. Jännä. Totta, tuo vähän harmittaa ettei koskaan näe satamaan saapumista jos autoilee, vaan pitää kökkiä hämärällä autokannella jumissa se aika. Enpä tiedä milloin noi Preemit on syntyneet Ruotsiin, ylipäätäänhän kylmäasemia on tullut vasta viime vuosina yhä enemmän. Sinällään käteviä, mutta se pissa. Ens kerralla käyn maksamassa sen 5 kruunua tuplasti ukkoparalle... kyse ei ollut pihiydestä vaan enemmänkin tilanteen noloudesta ja outoudesta jota en handlannut.

      Poista
  2. Noista ilmaisista luokannostoista tulee itselle aina todella hyvä mieli, niin hotellissa kuin lentokoneessa ja muuallakin. Ja näkymät mereltä kohti Helsinkiä ovat kyllä upeita, yksi suosikkiasia Suomenlinnassa käydessä. Ja tosi kiva tuo peurahavainto, eläinhavainnot reissussa on aina kohokohtia itselleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eipä taaskaan näkynyt Skandinavian suurta hirveä missään maassa, mutta peura sentään. Ja Tammisaaren suunnalla jolkutteli myös jokin kauriseläin pellon laitaa, onneksi turvassa kauempana tiestä. Musta tuntuu että meille onkin joka kerta sattunut mitä kaunein aurinkoinen sää silloin kun seistään laivan lähtiessä peräkannella katselemassa Helsinkiä. Heh, jollain matkalla me oltiin Siljalla jopa jossain De Luxe -luokassa missä oli parivuode, ja vahvasti luulen ettei sekään ollut itse ostettu.

      Poista