Syksyistä sekoilua

Näin taas hyvin outoja unia. Aamulla olin sitten hidas ja myöhässä, söin annoskaurapuuron Suomesta. Keittiössä alkoi soida päässä Hei pyöritä keinuta pellavapäätä, mikä se oli, Saarenmaan valssi? Onpa kertosäkeessä muuten kaunis melodia. Virolainen, mutta niin tutun suomalaisen kuuloinen samalla. Miten ne sanat menivät, entä melodian jatko? Etsin sen kännykästä puuroa syödessä ja Georg Ots lauloi niin selkeästi suomeksi. Voi voi Pohjolan kesä ja tällainenkin arvokas kulttuuriperintö, jota tulee arvostaa. Oikein sentimentaalista.

Nämä unet ja Saarenmaat, olin aika sekaisin. Aloin ajaa töihin. Pääsin peruuttamaan pysäköintiruudusta vain väärään suuntaan, koska kadun reunassa on jonkun peräkärry poikittain enkä mahtunut. Turha korttelikierros olikin hyödyllinen, koska sen aikana ehdin tajuta, että unohdin ottaa tietokonelaukun mukaan autoon. Ei paljon töitä tehdä jos läppäri jää kotiin. Kurvaus eri kautta takaisin kotiin. Onneksi olin vasta parin kadun päässä. Ehkä eka kerta kun oikeasti unohdan sen tietokoneen.

Syksy on minulle aina rasittavaa aikaa, joka näyttäytyy sellaisena mustana esteratana. Hommaa on liikaa ja voimia rajallisesti. Menen synttärikriisistä uudenvuodenkriisiin ja ne ovat molemmat pahoja aikoja. Pääni on syksyisin sellaisessa moodissa jumissa, etten oikein osaa palautua enkä rentoutua.

Synttärijuhlintaa.

Sikaprinsessa, ehehe.

Musiikki on yksi parannuskeino. Blind Channelin Joel Hokka teki mahtavan karkeamman version Madonnan Frozenista - tuntuu ensin vitsiltä mutta on kaunis ja voimakas versio. Ja muutenkin tekee mieli kuunnella kaikkea rouheampaa. Mihin unohtui se Waltarikin, joka oli hyvä idea alkusyksystä. Tai vaikka Prodigyn koko albumi, mutta lujalla kuunneltuna. Kovaäänistä ja kovaa! Nirvanaa ja heviä! Raastavaa tuskaa ja raivoa! Hassisen kone ja haista p**ka kaikki!

Sellainen vaihe, että ”burn it, burn it”, pitäisi liekittää, polttaa pois kaikki turha kerroksellisuus kaikista asioista. Niin paljon roinaa, joka tulee tuhota ajatuksista. Liekinheittimellä wuush kaiken päälle niin että vain tärkein ydin jää. 

Kriisit ovat aina hyödyllisiä jollain tavalla ja auttavat puhdistautumaan ja pääsemään eteenpäin. Se on vain hyvä, jos osaan hieman selkiyttää päätäni syksyn pakon edessä.

Yritän parhaani kuitenkin optimismin eteen. Pysähdyn iloitsemaan hyvistä asioista, joita on lukemattomia joka päivä. Niin paljon kilttejä ihmisiä järjestää kaikkea kivaa. On liikuttavan kauniita aurinkoisia päiviä ja syksyn lehtiä. Onhan tuolla vieläkin valoa. 

Tämä oli esimerkiksi hauskaa: siivota syksyn lehtiä etupihasta pikku apulaisen auttaessa. Viereen ilmestyi heti kissakaverimme, joka myöskin nauttii lämpimistä syyspäivistä kadun pusikoissa ja vetelee siellä torkkuja.

Ja nyt tulee juuri tarpeelliseen aikaan se, että saamme mieheni kanssa pitää lomataukoa töistä. Juhlimme viimeistä arkipäivää ennen lomaa käymällä etätyöpäiväni lounastauolla keskustassa oikein urbaaneina kingeinä, jotka ehtivät stadiin kahvibaariin keskellä päivää. 

Sörsselitaidetta, leijan lennätystä ja shoppailua

Saksassa pidettiin työkaveribileet ihan privaattipuutarhassa, pomo oli niin kiva että järjesti puuhapäivän. Oli ruoat ja ohjelmat. Lennätettiin leijaa viereisen pellon laidassa, jokainen sai oman leijapaketin. Amerikkalainen setä auttoi minua niin kiltisti, hyppi pitkin peltoja ja yritti saada leijaani ilmaan. Oli valtavat buffetit, 15 astetta ja aurinkoista. Ja baijerilaishatutkin saatiin päähän. Vaikkei oltu Baijerissa.

Brezeliä luovasti.

Nami.

Pikkunapsu alkuun.

Tuulta oli niukasti, mutta yhden hyvän lennon se teki.

Näin somessa taidevideon, jossa levitettiin väriä akryylilevylle ja rullattiin sitä ja painettiin sapluunan läpi monta eri väri- ja struktuurikerrosta päällekkäin paperille. Sellaisia postikorttikokoisia maisemia ja abstrakteja tekisi mieli tehdä. Onkohan minulla akryylilevy olemassa? Kumirulla ja linoleumikaivertimet kyllä on, mutta siihen kuuluva levy, jolle mustetta levitetään, hm?

Ei ollut akryylilevyä, mutta purin yhden vanhan Ikean puukehyksen osiin ja otin siitä suojalevyn askarteluvälineeksi. Tosin paksu akryyliväri vain liukuu rullan edellä ja rulla ei tod. pyöri, en tiedä pitäisikö käyttää guassia vai mitä väriä. Mutta sain kumminkin lätäköstä hienoja taustoja, paksulle paperille painettuna. Leikkelin sapluunoitakin. Käytössä palettiveitset, sienellä töpöttäminen, kuviokampa, kuplamuovi ja pikku kangasrätit.

Inspirational sössö. Sellainen kiva projekti, että näihin lisätään yhä uusia kerroksia kunnes alkaa näyttää hyvältä, ja koska akryyliväriä tulee paksuina osioina, pitää antaa kuivua 12 tai 24 tuntia välissä. Hauskaa monena iltana. Kyllä tuo levyn kautta painaminen tuo ihan erilaisia asioita ja pintoja kuin suoraan paperille sutiminen, eli sinänsä onnistunut kokeilu.

Samalla tuunasin kaappiin unohtuneen vanhan epäonnistuneen abstraktin minimaalauspohjan. Eli sudin väärän värisen kulman päälle ylijääneitä pastellivärejä ja siitä tuli aika ihana.

Kävimme pitkästä aikaa Saksassa isossa ostoskeskuksessa, Centro Oberhausen. Oli hieman ostoslistaa vielä jouluksi sekä sitä varten, että sovittiin viettävämme sinterklaasia miehen siskon perheen kanssa, ja jokaiselle arvottiin salainen pari, jolle hankkia lahja. Ja voisin katsella puseroita itselleni, pari vanhaa on oikeasti poistokunnossa ja pitää korvata.

Voi juke miten siellä oli väkeä. Massa purjehtii käytävää. Ja ronski akustinen kulissi eli valtava hälinä. Ollakseni aistiherkkä kestin ja keskityin tällä kertaa tosi hyvin, en hikeentynyt siitä. 

Otettiin kahvitauko leipomon kahvilassa, tiskiltä hyvät viinerit, ja katseltiin vitriinin valtavia saksalaisia kakunpaloja, jotka olivat too much. Oli ihan kivaa. Löydettiin lahjoja ja asioita listalta. Sitten kun velvollisuudet oli löydetty, aloin sovittaa vaatteita itselleni. 

Silmäni kiinnittyi kaikkiin turkoosinsinisinä loistaviin objekteihin. Tällä kertaa mukaan tarttui pelkästään taivaansinistä ja turkoosinsinistä. College, vakosamettipaita, kaksi pörheää neulepuseroa, yhdet petrolinsiniset housut, kaksi aluspaitaa. 

Mietin olenko mä ihan hullu ja pitikö mun oikeasti ostaa näin paljon vaatteita. Mutta tiedän, että mulla on näitä eksessiivisiä kohtauksia. Harvoin, mutta kerran kun rupean, sitten ostan kerralla. Nytkin oli tuhlauksen kannalta se aspekti, että EN ostanut Gudrun Sjödénin helkatin kallista vihreää 179 euron neuletakkia, jota ne väittivät takiksi ja joka ei varmana kestä kovin kauan kuosissa, mutta sain samalla hinnalla nyt tuolta 7 vaatekappaletta. Rahataloudellisesti tämän voi oikeuttaa. 

Kertakäyttömuoti? Myönnän, että pari hieman halpisvaatetta oli mukana, eettisesti olisi pitänyt ehkä karsia pari. Mutta jopa C&A tekee nyt tencel-kasvikuidusta ja biopuuvillasta paitansa, mikä on hieno kehitys. Peek & Cloppenburg on kauppa, josta löydän aina jotain. Tällä kertaa housut.

Centrossa minulta katoavat kaikki suuntavaistot, siellä on ristiin pitkiä suoria käytäviä ja joka kerta kun olen ollut jossain kaupassa, en tiedä tulimmeko me oikealta vai vasemmalta. Se on mahdotonta hahmottaa. Siellä mieheni saa jatkuvasti korjata minua ja kertoa, että ”me tultiin tuolta vasemmalta; ja se tavaratalo on muuten tuon oikean käytävän päässä eikä edessäpäin.”

Hankimme itsellemme adventtikalenterin kirjakaupasta. Siellä oli joukossa kalliita, joissa huomattiin tarra: niistä kuuluu musiikkia. Niissä oli elektroninen härpäke, joka soittaa 24 joululaulua. Ei hitto. ”Jos aamulla kuuluu ekana lapsikuoro laulamassa joululaulua niin siitä ei kyllä se päivä enää tokene hyväksi ollenkaan.” -”Ja hei vielä saksaks!” -”Voi ei.” -”Äkkiä takaisin telineeseen nämä.” Sen sijaan pomoni innostui, kun kerroin laulavista kalentereista: se olisi oikein täydellinen ilahduttamaan hänen äitiään ja paria muutakin tätiä.

Lopuksi käytiin vielä ravintolassa. Saksassa on hyvät ruoat.

Ylimakea jälkiruoka.

Kaunis Utrecht

Nyt on kuvapläjäys kauniista lauantaista Utrechtissa. Virkistävää käydä kunnon kaupungissa. Vetonaula on vanha keskusta kujineen ja kanaaleineen. 

Ohjelmassa oli 2 lyhyttä sadekuuroa jotka kulkivat tasan Utrechtin yli ihan pienenä pisteenä Hollannin kartassa, mutta ne loppuivat siihen ja sitten paistoi aurinko suurimmaksi osaksi. Aurinkolasit olivat välttämättömät, niin kirkasta ja matala aurinko. Ja terassilla voi vieläkin istua lämpötilan puolesta no problem, takki pällä/takki auki, 16 astetta, lokakuun alussa.

On se niin kaunis. Kun tulet kiviselle sillalle ja vedessä lipuu pikkuvene ja ihmiset istuvat alhaalla kanavan kiveyksellä ja vehreät puut varjostavat vettä ja kapea katu on täynnä putiikkeja. 

Miksei meillä ole edes vesistöä. Se tekee niin suuren eron kaupunkikuvaan. Söpöjä siltoja loputtomiin pienin välimatkoin. Niin henkeäsalpaavan kaunista, ja viihtyisää. Mietin, että jos alan tässä vertailla ja ajattelen Venrayta, niin mä alan itkeä! Miksi me asutaan niin rumassa paikassa. Onks pakko??

Kahvilla istuimme katoksen alla sopivasti, kun juuri silloin aukesi kaatosadekuuro. Vanhan rakennuksen vessaan mentiin kapeita kierreportaita niin että huimasi, ja siellä oli maailman pienin käsienpesuallas.

Perus-kaupunkikahvit.

Maailman pienin pesuallas.

Terasseja kujilla, kujien risteyksissä, kanavan yllä kaiteen vieressä, ja alhaalla veden ääressä, missä ravintoloiden tilat ovat kanavaa reunustavan muurin ”katakombeissa”. Syötiin hyvät tapakset, mustekalarenkaita ja juustotikkuja.

Ruokapaikkoja alhaalla veden äärellä.

Saksalaista menoa.

Hyvin 90-lukulaiset aurinkovarjot.

Kävimme parhaat kaupat ja latasin koria täyteen. ”Ja täällähän on mulle raparperimehua!! Ooh!” Herkkuja ja teetä. 

Teekaupassa tämän värinen kone.

Liikkeellä oli myös turisteja, jotka olivat ehkä kuulleet sen vinkin, että jos Amsterdam on liian ruuhkainen tai jo nähty, Utrecht on hyvä vaihtoehto sille, vähän kuin Amsterdam pienoiskoossa.

Lopuksi kävimme isossa Broese-kirjakaupassa, 3 kerrosta ja eri huoneita. Salainen sohvalukusoppi pöydän takana, toisessa paikassa iso pöytä kukkavaaseinen, jonka ääressä voi istua ja puiset vihreät kirjahyllyt, ym. Hämmästyin kun siellä oli Maaret Kallion kirja hollanniksi. Ja oli Arttu Tuomisen dekkari.

Suuri kirjakauppa.

Salainen lukusohva.

Nyt vähän huimaa.

Kanavilla ajeli kanootteja, joita sai vuokrata, ja polkuveneitä, joita sai vuokrata. Ja pitkiä kiertoajelulaivoja ja huoltolaiva satamasta. Ja jonkun ehkä itse rakentama minihöyrylaiva, pönttö ja savupiippu keskellä puuvenettä, kaunista kiiltävää puuta ja höyryä tuli.

Veneilyn iloa.

Häkäpönttö vai höyrylaiva?

Kadulla ajoi ihme härveli, jonkun itse rakentama kolmipyöräinen kärry, josta kuului kilkatusta ja viiri liehui. Kuskin päällä pyöri hiljakseen suuri kaksoistorvi, metallista muotoillut kartiot kuin helikopterin propellina. Mikä ihme toi on... kaupungissa näkee kaikenlaista. 

Tori ja kukkamyyjän kojukin oli.

Kapee.

Hollantilaista antiikkia.

Aurinko paahtoi korvaan ja naamaan koko kotimatkan.

Ostos.