Mattokaupoilla

Kissat löysivät yhtenä iltana ullakolta rintakorun. Jokin kolisi lattialla. Mieheni meni katsomaan, ja ne olivat tuoneet alakertaan muovisen ruskean ötökän näköisen korun. Pelästyin sitä, kun mieheni laittoi sen käteeni, sillä se tuntui oikealta pullealta joltain ampiaiselta, jolla on valkoiset siivet. 

Miten ne nyt löytävät jonkun korun, tuntemattoman, ei ole minun eikä ole meidän. Jonkun entisen asukkaan. Ihmeellistä. Ja mitähän sieltä vielä löytyy? Jos siellä onkin aarrearkku ja kultaisia koruja ja jalokiviä?

Minulla on aika kylmä ja päällä kolme kerrosta puseroita. Töissäkin piti ottaa käyttöön paksumpaa villaa, kun yhden päivän palelin liian ohuessa puserossa. 

Töiden parkkipaikalla oli vieläkin jäljellä lumikasoja siitä, kun se yksi ensimmäinen pyry tuli ja auratraktori kävi. Niin kylmää ollut siitä saakka, päivälläkin usein vain nolla ja yöt pakkasella, että se ei ole päässyt sulamaan.

Nyt vaihtui pari astetta plussalle ja sen myötä tuli harmaata ja sadetta. Ei täällä taas ole mitään aurinkoa näkynyt pitkään aikaan. Sumuisesta pakkasesta vaihdetaan sadepilveen. 

Lumikasa.

Palelevan kalpeana kylmässä tuulessa. Mutta hetken oli sinitaivas.

Mitä söisi illalla. Mitä tämä on, kun nyt on hirveä nälkä ja haluaa jotain mättöruokaa koko ajan. Kun flunssa alkoi parantua, nälkä käynnistyi.

Mättöruokaa onkin syöty, ensin tehtiin hampurilaisia itse ja sitten tein tortilloja vanhasta bolognesekastikkeesta, jota oli pakkasessa. Italiasta texmexiin. Vehnä-maissitortillojen päälle tomaattipyreetä, bolognesemössöä, cheddarpalasia, jalapenoa, maissia, creme fraichea ja sitten gratinointi uunissa juustoraasteella.

Purkeri.

Sushitaksi oli ilo.

Tuulilasinpyyhkijäni olivat niin umpisurkeat, että oli pakko ryhdistäytyä ja hankkia uudet. Olen ollut niinkin laiska, että olen vaihdattanut ne korjaamolla joku kerta, mutta nyt ajattelin jättää ne pojat rauhaan tekemään tärkeämpiä hommia ja jaksaa tehdä vaihdon itse. 

Varaosakaupassa pitää lukea automerkkikirjasta oikeiden pyyhkijöiden tuotenumerot ja löytää ne valtavasta hyllystä. Kotona aloin vääntää vanhoja pyyhkijöitä irti enkä saanut. Katsoin youtubesta pari ohjevideota, miten ne saa pois, ja niissä Boscheissa piti olla klipsin reunukset, joita vetämällä klipsi irtoaa ja liikkuu. Eikä irronnut. Violence is the answer. Piti vain vetää voimallisesti niin ne lähtevät. 

Ja uusien naksauttaminen paikalleen jotenkin menee, mutta en minä mitää napsausta saa aikaiseksi. Yritän vain tunkea loppuun saakka varteen ne ja toivoa parasta. Se on aina sellaista epämääräistä ähertämistä ja pelkkiä kysymysmerkkejä, meneekö tämä edes yhtään oikein.

Valitse tästä.

Jip makasi yöllä niin ylisöpösti käyttäen pohjettani tyynynä, parhaassa unessa, ja sitten minun oli pakko nousta taas pissalle, perhana. 

Ihmettelen joskus, mistä sitä pissaa riittää (tuntuu kuin) 14 litraa yhden yön aikana, jos en ole edes juonut kovin paljon illalla ja sitten yöllä otan ehkä 1 dl vettä. Siinä ei vain ole logiikkaa tai sitten en ymmärrä, miten keho toimii.

Sohvallakin nukutaan hyvin sikeästi alkuillasta.

Yleisesti on nuutunut olo tässä tammikuussa eikä ole mitään innostavaa. Ylipäätään mikä tahansa aihe ja uutinen tuntuu aivan tyhjältä ja turhalta. Miksi vaivautua. Mitä väliä. Tämä tammikuu jotenkin imee vakuumiksi kaiken tarkoituksen.

Halusimme vaihtaa olohuoneen keskellä olevan maton, joka on ollut siinä monta vuotta ja näyttää nykyään häiritsevän tummalta. Halutaan jotain vaaleampaa tilalle. 

Tarkistettiin ensin pikaisesti paikalliset kaupat eikä löytynyt oikeaa. Tarvitaan enemmän valikoimaa. Ja designissa ja värissä meillä on ehkä vähän eri näkemykset, mikä ei tee valinnasta helpompaa. Nytkin minä sanoin jo optimistisesti joistain, että ”no eikö tätä voisi harkita” tai ”tämähän on ihan semikiva”, mutta mieheni oli jyrkkänä, että ”helkatin ruma” ja ”en tykkää ollenkaan” ja ”täähän on kauhee”.

Kuulin taas töissä hyvät vinkit, että Saksan huonekalukaupoissa on kyllä iso valikoima mattoja ja kannattaa tarkastaa. Sittenhän voidaan käydä myös Saksan marketti samalla ja hakea kaikki elintarvikkeet lauantairetkenä.

Retki mööpelikauppaan oli virkistävä. Näki sentään värikkäitä ja hassuja esineitä. Löydettiin matot jo heti samasta kaupasta, josta sohva hankittiin, ja juotiin siellä klassiset kahvit kaupan aulassa olevassa bistrossa. 

Katutasossa oli valtavat pinot sekä roikkuvat telineet täynnä mattoja eri materiaaleista ja hintaluokista. Räiskyvän värikkäät vetivät puoleensa molempia. Oli myös sellaisia psykospiraaleja, joita ei voi tuijottaa tulematta hulluksi ja niissä oli yhtä paljon tummaa punaista kuin vanhassa matossa, jonka haluan pois siksi, että siinä on paljon tummanpunaista. Muistutin itseäni, että nyt piti saada vaalea ja rauhallinen matto eikä tällaista.

Löydettiin sitten aitojen villamattojen alepinosta kiva pastellisen rauhallinen matto. 

Ohimennessä näin pienten mattojen pinossa voimakkaan väriset neliöt ja keksimme, että sen voisi ottaa eteiseen ja korvata ikivanhan Ikean viiden euron räsymaton, joka on koko ajan rutussa kissojen leikkien jäljiltä. Saimme siten lisäksi kuitenkin myös hyvin värikkään maton mukaan.

Maksoin kassalle ja ajettiin varaston takaovelle hakemaan mattokääröt. 

Tehtiin kierros huvikseen toisessa kaupassa, jossa on aina jotain hauskaa katsottavaa. Oli kuin taidenäyttelyssä, visuaalista inspiraatiota.

Lopuksi Kaufland-marketista ruokaostoksia kaksi kassillista. Käytävällä on turkkilainen tuoretiski, jolta saa kaikki sörsselit ja oliivit, ja ostettiin sieltäkin monta rasiaa tuorejuustotahnoja, täytettyjä peppadew-paprikoita, marinoituja oliiveja, vuohenjuustosalaattia ym. Kaupan päälle saatiin vielä tsatsikia ja couscousia.

Kotona kissat nuuskivat mattokääröjä intensiivisesti ja tutustuivat sitten levitettyihin uusiin mattoihin. Vanha matto saatiin heti annettua netti-ilmoituksella ilmaiseksi jollekin askarteluhuoneeseen, johon hyvin kelpaa käytetty, mutta ehjä ja siisti matto.

Myös ruokaostokset pitää tarkistaa.

Joo, tää on kivan pehmeä.

Turhan pitkä tauti

UMK-artistit ja kappaleet julkistettiin. Hahahah, Erika Vikman on taas mukana ja kappaleella nimeltä Ich komme. Naurattaa. Jos sieltä ei tule vähintäänkin saksalaisen p*rnoleffan soundtrackiä, niin olen pettynyt.

Tosiaankin se sieltä tulikin. Ihan hauska kyllä. Youtuben kommenteissa Saksa on ottanut sen omakseen. Se on söpöä. ”Diese Kommentsektion ist nun offiziell Eigentum der Bundesrepublik Deutschland.” / ”Tämä kommenttikenttä on nyt Saksan liittotasavallan virallista omaisuutta.” Tällaisen vitsin ole nähnyt muuallakin. Se on sellainen ”Suomi mainittu, torille!” -hetki. Jos jossain kansainvälisessä pätkässä puhutaankin yllättäen Suomesta, pian suomalaiset kommentoijat ryntäävät sinne, ottavat palstan haltuunsa ja julistavat sen suomalaisten omaisuudeksi.

Ja joku jakaa pykäläsaksalla virallista palkintoa: ”Qualitätssiegel künstlerisch hochwertiger Inhalt der Bundesrepublik Deutschland. - Bundesamt für Liedkunst.” / ”Saksan liittotasavallan laatuleima taiteellisesti korkealaatuiselle sisällölle. - Laulutaiteen valtionvirasto.”  

En ihan osaa arvottaa seitsemää UMK-biisiä järjestykseen. Paitsi jotkut eivät sytytä. Seuraavaksi paras on Goldielocks, se on funky ja indie-artistin itsevarma tuotos. Tosin ei yhtään suomalaisen oloinen. Sitten ehkä tykkään Nelli Matulan suomenkielisestä poppiksesta seuraavaksi. Ja Neea Riverin ysäridance on aika hyvä myös. Viivin balladi saa kyynelehtimään, mutta on liian kiltti viisuihin eivätkä balladit koskaan voita. Sitten on Costee liian keskinkertaisella popilla, jolla ei ole tarpeeksi ansioita.

Sitten on metalcorebändin Puppy-koiranpentu-huutolaulu, joka on yllättävä. Vastaavan shokkiefektinhän teki 80-luvulla Maukka Perusjätkä, joka hurjana punkkarina lauloi yhtäkkiä kappaleen ”koiranpennut on sulosii, koiranpennut sanoo hau hau”. Mutta tämä on tätä äijähuumorirokkiosastoa, josta toivon, ettei sellainen TAAS voita, koska Suomi aina äänestää huumoria ja äijärokkia, jos sellaista on tarjolla. Antakaa naisille vihdoin mahdollisuus. Aina kun on ollut joku tosi hyvä poppi tai naisartisti niin sieltä on nurkan takaa tullut joku hevi tai rock, joka on jyrännyt sen. Koska Suomi äänestää aina vain sitä heviä ja rokkia.

Flunssa jatkuu uskomattomalla tavalla lähes kolme viikkoa laantumatta. Välillä se oli parempi ja olin ihan varma. että no nyt menee pois ja pystyn taas elämään ja tekemään asioita normaalisti. Siinä välissä kävin kampaajalla, jota olin jo siirtänyt viikolla taudin takia. 

Netissä tuli vastaan tällainen kuva, jossa innostunut ankka esittää sitä ”kun haet vaimosi kampaajalta”. Nauratti, koska saatan näyttää juuri tältä aina kun mieheni kiltisti tarjoaa minulle kyydin ja istun matkustajan paikalle käsittelyn jälkeen. Näytin kuvan miehelleni ja hän myönsi, että oli myös nähnyt sen netissä ja joutunut nauramaan, kun oli niin tunnistettavan oloinen.

Käytän flunssaan kaikkia tuntemiani pirkkaniksejä, joita talossa on. Syön NACcia eli limaa irrottavaa asetyylikysteiiniä. Laitan nenään mentolisuihketta ja hoitavaa A-vitamiiniöljyä. Puhallan pulloon (letkulla veteen), mikä irrottaa limaa keuhkoista. Otan höyryhengitystä piparminttuöljyllä ja ilman, jotta poskiontelot aukeaisivat. Laitan infrapunalamppua naamaan poski- ja otsaonteloille. Teen nenähuuhteluita.

Tässä flunssassa minulle tapahtuu se ihme, että nukun yhä useammin ilman korvatulppia. Olen niin tottunut korvatulppiin öisin, etten ole uskonut pystyväni vieroittumaan niistä. Mutta nyt se tapahtuu. 

Korvatulppien käyttö alkoi vuonna 1995 Helsingissä, kun opiskelija-asuntoni viereisessä kivitalossa tehtiin suurta peruskorjausta ja siellä alkoi jyristä jokin valtavan jymisevä ja kumiseva kone joka aamu klo 7, ja se kuului ja tuntui hyvin selvästi myös meillä naapuritalossa. Halusin todellakin nukkua aamulla pari tuntia sitä pidempään aina kun luennot sallivat, ja korvatulpat auttoivat silloin siihen. Mutta sitten totuin niihin niin, että ilman tulppia kuulin joka rasahduksen ja havahduin kaikkeen pitkin yötä, ja sain unirauhan enää vain tulppien kanssa.

Eli sellainen 30 vuoden perinne takana.

Oli nimittäin niin tukkoinen olo, että omat hengitysäänet keuhkoista ja nenästä kuuluivat ahdistavan lujina, jos on korvatulpat. Ja lisäksi se tunne, että kaikki röörit ovat tukossa ja sitten vielä suljen korvanikin vapaaehtoisesti, ahistaa. Pakko ottaa tulpat pois. Ja nyt olen jo oppinut aika hyvin nukkumaan ilman.

Aamulla makasin pitkään niin, että joka uloshengityksellä kuului hirveä piuuh fiuuh keuhkoistani. Liitin sen uneen, jossa katusoittaja puhalsi johonkin pilliin tai saksofoniin aina kaksi nuottia soittaakseen katukoirille, joita istui muutama jalkakäytävällä ihmettelemässä. Se alkoi ärsyttää; miksi se soittaa aina uudestaan piih-puuh epävireisen typerästi. No, ne olivat minun keuhkoni.

Tässä ehti tulla jo pääsiäinenkin sairastaessa. Marketissa on pupukortit esillä.

Yhtenä päivänä, kun olin reipas, otimme joulukoristeet alas ja jatkoimme siitä vielä ullakon siivoukseen. Analysoimme kamat ja päätimme, mitkä voi poistaa. Yhdistelimme säilytettäviä hyviin kannellisiin muovilaatikoihin. Kirjoitin listaan ylös, mitä kaikkea siellä on, ja numeroimme laatikot, jotta tehdään sisällysluettelo.

Mieheni järjesteli kaiken takaisin riveihin ja lopulta kissat saivat mennä luukusta katsomaan. Ullakko oli niille uusi alue. Oli jännittävää. Niistä on niin kivaa tutkia kokonaan uusia paikkoja. Joka nurkka piti kurkistella ja haistella ja ihmetellä. Ne eivät halunneetkaan tulla pois vähään aikaan.

Olin niin vakuuttunut, että nyt flunssa paranee, että menin töihin optimistisena: kyllä tämä yskiminen varmasti loppuu ihan just, nyt tänään. Paitsi ettei loppunutkaan.

En ole vain voinut uskoa, että tauti jatkuu 20 päivää ja edelleen. Olen ollut sitä mieltä, että ”enhän mä voi jäädä sairaslomalle kolmeksi viikoksi yskän takia”, mutta ehkä minun olisi oikeasti pitänyt! 

Menin lopulta lääkärin tarkistukseen, koska ainakin poskionteloissa oli selvä bakteeritulehdus ja sitten silmäkin tulehtui punaiseksi ja rähmiväksi. Kehoni ei pärjää virukselle ja sen sijaan tulee bakteeritulehduksia eri elimiin ja uusia jälkitauteja. Saisiko sen antibiootin?

Kuunneltiin ja mitattiin. Minulla on joku ”raju virus”. Keuhkoissa tuskin on mitään bakteerista, koska minulla ei ole oikeaa kuumetta, vain pientä lämpöä. (Minulla ei tosin ole oikeastaan koskaan oikeaa kuumetta.) Sain ihan säälistä antibioottikuurin ainakin poskionteloita varten. Saadaan ainakin bakteerit pois sieltä, missä niitä pesiytyy.

En mene väittämään, että keuhkoissani olisi bakteeria, jos ei siellä ole, eikä kuuri varmaan ikävä kyllä selätä yskää, vaan se työ on edelleen tehtävä ihan yksin. Mutta jos edes jotain apua paranemiseen muissa elimissä.

Järjen sanat olivat nämä: Et kai sä tee liikaa asioita? Käy töissä ja puuhaa? Se voi pitkittää tautia. 

No totta perkeleessä käyn töissä, koska minulla ei ole sitä oikeaa kuumetta enkä ole kuvitellut, että ihminen voisi edes teoriassa jäädä 3 viikoksi sairaslomalle flunssan takia, jos yleiskunto on kohtuullinen. Olen ollut optimistinen ja tehnyt asioita silloin kun voin.

Taas pitää oppia lepäämään vielä enemmän.