Käynnistysvaikeus

Tsorgen, vuosi ei nyt käynnisty ollenkaan täällä, koska ollaan vaan kärsitty flunssasta miehen kanssa vuodenvaihteesta saakka. Hirvittävä limainen yskäni ei osoita rauhoittumisen merkkejä. 

Kun akuutti tartuttava pärskimisvaihe ja kovin surkeus laantui, pystyy kyllä käymään töissä, mutta voimavarat ovat aika lopussa. Pakolliset taloustyöt ja ruokahuollot saa tehtyä, mutta muutoin pystyy lähinnä lepäämään, jotta virus joskus viitsisi poistua rööreistä. Yöt menevät yskiessä, mikä väsyttää päivällä sitäkin enemmän.

Muut näköjään ulkoilevat ja tekevät suunnitelmia uudelle vuodelle ja käyvät riennoissa. Täällä ei hajuakaan sellaisesta. Ruokahalukin on ollut vähäinen molemmilla, mitään herkkuja ei tee mieli ja ruoka-annokset on pidetty pieninä. Olin iloinen kun eilen halusinkin pari Fazerin konvehtia. Rasia jäi kesken ennen uuttavuotta kun flunssa iski.

Niin, mistä tämäkin tuli. Kaikkialta. Olimmehan me ostoskeskuksissa Suomessa, ruuhkaisilla lentokentillä, lentokoneessa ja junassa. Oma lähikaupan käyntikin pikaisesti riittää antamaan pöpön kelle vain.

Julkisissa kulkuneuvoissa on aina se vitsi, että viereen tai vastapäätä tulee istumaan joku, joka alkaa köhiä ja räkiä ympäriinsä estoitta. Ja kolmen päivän päästä alkaakin sitten itsellä megainfluenssa. Todella usein tämä käy oikeasti, että juuri minun viereeni tulee joku räkäinen yskijä, joka ei yhtään yritä peitellä pisaroitaan, ja joudun kyseenalaistamaan, onks kiva matkustaa julkisilla. 

Uusivuosi vietettiin onneksi muutenkin ihan kotioloissa ja lohduttaen kissoja, jotka saattaisivat pelästyä kadulla paukkuvia raketteja.

Pukeuduin uuteenvuoteen fiilikseni mukaan mukavasti, mutta erikoisesti. Taannoin ihan eka blogikirjoitukseni Kodin Kuvalehden alustalle oli otsikoitu ”Tipusukissa uuteen vuoteen”. Kaivoin tipusukat taas esiin. Ne ovat Tallinnan joulutorilta pitkävartiset villasukat.

Laitoin myös itse tehdyn tipuhameeni. Ja upeimman villatakkini, joka on melkein niin upea, ettei uskalla käyttää.

Juuri sille pelolle paskan marjat: aion käyttää ja ihailla kaikkia kauniita vaatteitani ja esineitäni, käyttää niitä täysillä aina heti kun tekee mieli. Turha niitä hillota ja varastoida varovasti kaapeissa, eivät ne siellä ketään ilahduta.

Mukana myös tunisialainen käsikoru.

Suurin rakettipamahtelu alkoi vasta keskiyön jälkeen. Se stressasi kissoja. Ne piilottelivat huonekalujen alla. Siihen mennessä yksittäiset pamaukset eivät vielä häirinneet ja ne katsoivat ikkunasta ulos valon väläyksiä. Mutta se sotatila, joka kestää 00.00 - 1.30, oli liikaa. 

Sain Jipistä hauskan valokuvan. Tiskipöydällä odotti keitetty muna. Jip istahti melkein sen päälle niin että muna kurkki sen takapään karvoista. Juuri ehdin saada sen oikean kuvan, jossa se katsoo vakavana kameraan ja munatuotos on turkin seassa. Siihen päälle sain vielä kuvasarjan, jossa Jip tunkee kuonoa kameraan muna taustallaan, ja jossa se marssii munan päältä. Selvä tuotantodokumentaatio. Muna tuli ja Jip näyttää olevan siitä kovin ylpeä.

Jip munii suuren munan.

Satoi märkää lunta. Illalla tuli valkokerros kadulle ja autoille. Katu suli vedeksi välillä, mutta auton päällä oli nuoskaa vielä aamuvarhain. Ja aamun tunteina pyrytti lisää. Auto piti kaivaa lumiharjalla hangen alta, ja kiltisti huitoa katonkin päältä neljän sentin kerros pois, ettei se lennä moottoritiellä jonkun naamaan.

Pyrytti ihan tosissaan työmatkani ajan. Lensi vain lunta viuhkana suoraan eteen ja kaistat olivat osin sohjossa. Suolaa oli täällä tietysti heitelty hulluna moottoritielle. Autoletka eteni sentään, vaikka siellä jarruteltiin ja hidasteltiin osin ruuhkassa. 

Oikea suomalainen lumipyry, siitä tuli minulle vain hyvä ja hauska fiilis ja laulelin Kulkuset, kulkuset siinä lumisateessa edetessäni. Nyt liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa...

Koko aamupäivän ihailimme töissä kunnon isoja hiutaleita ikkunan takana. On se täällä aika uniikkia. Joku traktorilumiaurakin kävi parkkipaikalla. Nyt on pari päivää luvassa kylmää ja liukasta, sitten taas leutoontuu.

Vihdoin pääsin varastossa odottavan upean uuden palapelini pariin. Monta päivää olo oli niin tukkoinen, ettei edes palapeliä jaksanut aloittaa. Mutta nyt. Kaunis kuva oli. 500 palaa oli flunssa-aivoille ihan tarpeeksi haastavaa.

Nythän täällä jo talitintti laulaa. Kevätkin ehtii tulla ennenkuin flunssa loppuu, perhana. 

Tosiasiassa kuulin ensimmäistä lintujen laulua jo talvipäivänseisauksena 21.12. jolloin aurinko harvinaisesti pilkahti. Turkinkyyhkyltä kuului yksittäinen huhuu, ja kun vein roskia pihalle, jossain puussa kuorsasi sepelkyyhky kurrrr. Ihan kevät! Ja talitiainen lauloi oikein tityy tityy. Oikeasti: kevät.

Sikälihän ne olivat teknisesti melkein oikeassa. Juuri siitä päivästä alkoi valoistua kevättä kohti.

Teehen kanelia ja hunajaa. Jos basilli kuolisi.