Naamiaisasuhommia

 

Jipin kanssa on harrastettu lentämistä erilaisissa koreissa ja muovilaatikoissa taas. Nostan sen maasta ja keinuttelen, ja kehräys vain yltyy.

Aamulla Jip tuli nuuskimaan kättäni, ja silloin nenän ja sormen välissä oli pieni sähköisku. Tuikkaus räpsähti. Onneksi Jip ei paljon pelästynyt. Onkin aika kuiva ilma nykyään, kun ulkona on niin kylmä ja patterit puhaltavat. Mikä lisää staattisuutta. 

Opin netistä, että pikku sähköiskuja syntyy esineisiin talvella kuivan ilman takia ja rajat ovat ihan selkeät: jos suhteellinen ilmankosteus on alle 40%, tulee paljon sähköiskuja, koska kostea ilma nyt vaan johtaa paremmin sähköä ja tasaa staattisuuden pois. Välillä 40 - 55% on kohtuullisesti mahdollisuus saada sähköiskuja. Ja kun kosteus nousee yli 55 prosentin, niitä ei käytännössä tule ollenkaan.

Hankittiin uudet auton talvihuput ja kokeiltiin, että ne toimivat. Vanhoista olivat kiinnityskuminauhat ihan jo ylivenyneet ja rispaantuneet. Otin astetta isomman, koska Suzukissa kangas on tiukalla siksi, että se on aika korkea auto. M-koko tarkoittaa pidempää eli ei mistään saa leveyttä lisää, mutta auttaa kai silti saamaan peräpään kiinnityskoukkuihin vähän väljyyttä.

Kissat saavat vanhat huput leikittäväkseen kun leikattiin niistä kuminauhat irti.

Sää on aika hyytävä ja lähellä nollaa päivälläkin. On lumetonta, paitsi että töissä oli oikein traktorilla aurattu parin viikon takaista lunta kasoihin parkkipaikalla ja niistä on vieläkin jämät jäljellä.

Mieheni teki makaronilaatikkoa kahdeksi päiväksi, ja seuraavaksi minä teen vihanneswokkia, johon laitan kanaa ja siihen kokeilen uuden Sticky chicken -kastikkeeni. Koska perjantai-lauantaina söin pikaruokalasta tilattua pizza calzonea, teki mieli jotain terveellisempää vihannesta välillä. Sunnuntaina suikaloin suippopaprikaa pannulle, mieheni teki perunamuussia ja paistoimme tuoretta kalafilettä.

Kävin jo marketissa ostamassa vihannekseni. Siellä oli outoja loppuunmyytyjä tyhjiä myyntipaikkoja vihanneksille. Kello 18 illalla tuotteet jo loppu?

Sekin oli sitten kiva totuus, joka selvisi. Mieheni on aina sanonut, että osta mieluummin kokonaisia kanafileitä ja leikkaa ne itse kotona, koska valmiit kanapalat ovat kilohinnaltaan PALJON kalliimpia. Kiltisti olen aina ostanut sitten filettä 15 vuotta ja leikannut itse leikkuulaudalla veitsellä tai saksilla (mikä on muuten tosi kätevää), mutta sitten pitää pestä heti leikkuulauta ja veitsi tai sakset kuumalla vedellä ja paljolla tiskiaineella, koska pelko bakteereita ja salmonelloja kohtaan ym ym.

Viimeksi, kun tein uunivuokaa kanapaloista, päätin katsoa oikein silmällä sitä kilohintaa. Että onko ihan oikeasti taaskin pakko leikellä itse ennen kuin heittää ne marinadiin ja näkee kaiken muunkin kokkauksen vaivan? Eikö oikeasti saa ostaa valmiita kanasuikaleita? Hah HAH, siellähän luki, että kanapalan kilohinta on aivan tasan sama kuin kokonaisten fileiden! Kiitti vaan! Voin laskea, kuinka monta tuntia olen elämästäni tuhlannut leikkelemällä filettä, jota en jaksaisi leikellä, vain fiktiivisen muka-säästön takia.

Teema Hollannissa pidettäville Suomalaisen Naisen Päiville ilmoitettiin ja se on Villi Pohjola. Illallisella ja iltabileissä pukeudutaan. Etsin ja kokeilin, mitä vaatekaapista voisi löytyä ja miten sitä lähestyä. 

Keräsin sitten paljon vihreää metsäaiheista, ja katso, itse huovutettu vihreä myssyhän sopii hyvin. Tulee joku myyttinen metsäntyttö, Mielikki metsän emäntä. Vihreään metsään voisi myös yhdistää Pohjolan siniset talvet, lumen ja jään toisena puoliskona. Löysin useankin mahdollisen asun rungon ja keksin kaikki sopivat korut ja asusteet, mitä omista laatikoista löytyy.

Jos menis näin töihin??

Halusin myöskin käydä retkellä paikallisessa karnevaali- ja naamiaisasujen kaupassa ensimmäistä kertaa nuuskimassa, olisiko siellä jotain asustetta tähän. Ei nyt ollut, mutta mielenkiintoista nähdä, mitä siellä on ylipäätään. Monen aiheista asua kyllä, peruukkeja, oikeita kuminaamareita, hattuja, pantoja eläimenkorvin, ja paljon koristeellisia jakkutakkeja tosi hienoista kirjavista kankaista. Heillä on oma ompeluateljeekin siinä.

Karnevaaleissa paikalliset tekevät myös upeita kasvomaalauksia, joissa on kukkia, liukuvärejä, maskeja, strasseja, lehviä, ornamentteja ja vaikka mitä todella kauniisti ja tarkasti maalattuna kaikissa väreissä. Näin kaupassa, kuinka montaa erilaista lajia kasvomaaleja ja niiden koostumuksia ja siveltimiä onkaan olemassa. 

Jos haluaisin tehdä kasvomaalauksetkin itselleni joskus, pitäisi opetella alkeet. No, netissä tulikin vastaan paikallinen yhden illan kasvomaalauskurssi, jolle ilmoittauduin. Se opettaa ainakin tietämään jotain materiaaleista ja niiden valinnasta, toivon. 

Tällainen tarra oli yhden auton sivuikkunassa karnevaalikaupan luona. Saattaa olla vaikka joku hupaisa artistikaksikko.

Ai niin, minulla on loppupäivitys siitä, kun kryohoidolla eli jäätävällä typellä kävin poistattamassa poskessa olevaa ruskeaa läikkää, joka oli rasvaluomi. Kolmen käsittelyn jälkeen se reagoi ja siitä lähti paksu tumma pintakerros pois. Mikä auttaa siihen, että se ei enää kutise eikä näytä niin hallitsevalta. Mutta siihen jäi vielä haalea alin kerros, eli jonkinlainen läikkä edelleen. En jaksa enempää poistattaa sitä yhteiskunnan ja sairausvakuutuksen rahoilla, nyt riitti, olkoon se haalea jämä. 

Ruokalassa oli lounaalla enemmänkin porukkaa meidän pöydässämme yllättäen ja puhuttiin mm. savityöpajojen kivuudesta ja popcornista. Yksi saksalainen sanoi, että kun heillä ei ole mikrouunia, niin joskus kylläkin kaipaisi mikropopcorneja. Jotta saisi suolaisiakin joskus. Koska Saksasta saa kai valmispussissa vain karamelisoituja eli makeita. Sanoin, että Hollannista saa kyllä marketista helposti suolaisen ja makean valmispussin, ovat vierekkäin tarjolla.

Kerroin, että minä taas en edes tiennyt makeiden popcornien olemassaolosta ennen kuin olin asunut hyvin monta vuotta Saksassa tai Hollannissa. Meillä Suomessa popcornit ovat aina suolaisia. 

Toinen sanoi, että sepä olikin takavuosina järkytys heidän perheensä Pohjoismaiden lomilla, kun lapsi luuli saavansa tuttua makeaa popcornia, laittaa kourallisen suuhunsa, ja hyi hemmetti, sehän onkin piukan suolaista. Se voi olla aika paha shokki.

Minä taas olin ollut, että mitä ihmettä, makea tahmainen popcorni: "Mitä tää on, ja minkä takia?" He nauroivat sille "minkä takia". Että relevantti kysymys tietty.

Päässäni on laiton nallepuh

Pitkästä aikaa aurinkoista. Autoa piti raapia jäästä yksi aamu, ja seuraavana laitettiin taas talvihuput autojen päälle. Yöt kylmiä, päivällä vain muutama aste ja siihen tuuli idästä, eli päivälläkin on ihan talvisen kylmä tuntu. Silti olen ruvennut taas tekemään kävelyrundeja töissä, ja hyvältä se on tuntunut. Pukeudun lämpimästi. 

Kyyhkyt ovat alkaneet jo laulaa kevätlauluaan, hu-huu-hu (turkinkyyhky) ja huhuuhu-huhu (sepelkyyhky). Nyt alkoivat talitiaisetkin jo viheltää. Mutta ei vielä kannata varautua lämpimään eikä haravoida mitään lehtiä pois, koska nyt on pitkä kylmä jakso, pakkasta joka yö ja päivällä vain pari plussaa. Se jatkuu niin kauan kuin ennustetta riittää.

Revontulia Hollannissa ihailivat kaikki. Ei näkynyt meidän ikkunastamme. Meillä ei ole ikkunaa pohjoiseen, ja yläkerran ikkunat olivat vielä huurussakin, koska ulkona pakasti. Sanoin, että minun pitää nyt nukkua, en lähde ajamaan johonkin pellolle etsimään revontulia. Katsotaan sitten netistä muiden ottamat kuvat.

Yöllä heräsin lisäksi, kun joku hirveä Naton helikopteri pörräsi yli niin että talo värisi. Siitä heräsin miettimään maailmanpolitiikkaa. Pilasi ainakin tunnin unet. Juuri kun aloin vaipua uudestaan uneen, kuulin kylpyhuoneesta Jipin oksentamisääniä. Pakko nousta tarkistamaan, onko siellä joku yrjö joka pitää siivota matolta heti. Mutten löytänyt mitään. Joskus se vain kakoo tyhjää.

Aloin tehdä puista palapeliä. Nyt ei ole enää uutuuksia varastossa, vaan teen tyytyväisenä uudestaan niitä kivoja, joita minulla on hankittuna. Pääni on ollut ihan mahdoton viime viikot, eli hyperaktiivinen ajatustoiminta ja jatkuva sisäinen monologi, joka häiritsee, kun se ei koskaan lakkaa. Niin eikö se ole kuitenkin ihan totta, että se palapeli saa sen osin hiljenemään, kuten itse olen kokenut? Se on ihan oikea keino, arvokas ja harvinainen keino. 

Koska mikä ihme muu siihen tepsii. En kovin montaa asiaa keksi. Meditointi saattaa auttaa, vaikkakin siinä on haasteensa, jos lähtökohta on näin hektinen. Ja rauhoittavat lääkkeet. Eikö tämmöiseen päähän ihmisille määrätä rauhoittavia? Tai vähintään ADHD-lääkkeitä? Ja minä vaan pärjäilen ja yritän tehdä palapeliä itsehoitona.

"Tää outoa on, tätä ymmärrä en, sillä syöty on hinajani." Hirveää on, että aivoni tuottavat jopa sellaisia lastenlauluja, joita en ole koskaan laulanut koulussa enkä koskaan kuullut. Tämä Nalle Puh -laulu on pelkästään nuotteina ja tekstinä koulun musiikkikirjassa, ja olen ihmetellyt sitä kirjallisessa muodossa. Nalle Puh ei kuulunut minun lukemistooni, ja minua ärsytti, että se siis ilmeisesti ei osaa sanoa hunaja, vaan sanoo hinaja. Miten tyhmää. Nuoteista päättelin tälle jonkinlaisen melodian ja tahdin, ja nekin kuulostavat typerältä minun päässäni minun versionani.

Tällaisia lahjoja aivoni sitten antavat mulle, puolifiktiivisiä ärsyttäviä laulunpätkiä, vaikka olisi muutakin stressiä.

Hahah, löysin sen. Piiri pieni pyörii, Musica-sarjan laulukirja 1. - 2. luokille. Kuvituksena toki ajan hengen mukaan ei-lisensoitu Suomessa itse piirretty versio "Nalle Puhista". 

Toisaalla tässä kirjasarjassa on Mikki Hiiri merihädässä ja sen vieressä sininen itse piirretty ei-linsensoitu epämääräisen näköinen Mikki Hiiri. Älkää kertoko Disneylle. Tosin se koko lauluhan on tekijänoikeusloukkaus. Ehkä rikos alkaa olla kohta vanhentunut.

Sekalaisia hommia päivittäin. UMK-esiintyjät ja kappaleita julkistetaan ja täytyy seurata. Apteekista tulee hakukoodia kahtena päivänä peräkkäin, astmalääke ja lisää astmalääkettä, ai jaa. Kirjastohaussa näkyy vihdoin, että myös uusin kirjani on Helsingissä saatavilla. Kyhäsin mainoksen Facebookin lukijaryhmään. Se alkoi heti saada hämmentävän paljon tykkäyksiä, ja myöhemmin myös kommentteja. Niihin pyrin vastaamaan heti. Maaliskuussa järjestetään taas viikonloppuna Suomalaisen Naisen Päivät Hollannissa, ja sieltä tuli tietoa tämän kerran pukeutumisteemasta illalliselle ja iltajuhlaan. Heti aloin visioida asua.

Sitten tajusin Sanaston uutiskirjeestä, että olen unohtanut koko lähdeverokortin. Ulkomailla asuvan pitää pyytää ja lähetyttää joka vuosi uudestaan tammikuussa lähdeverokortti sinne, jotta veroprosentti pysyy nollassa, eikä rojalteista oteta 60 prosenttia pois.

Hoidin sen netistä samantien, laitoin kirjekuoreen ja kävelin postilaatikolle. Toivottavasti ehtii vielä määräajassa, kääk. Kirjeen pitää ehtiä Verolle ja niiden pitää käsitellä se pikimmiten ja lähettää taas paperisena kortti Helsinkiin.

Mietin tästä johtuen, että jos minulla vain olisi Suomen kansalaistunnukset digiasiointiin, voisin kirjautua Omaveroon ja ilmeisesti digitaalisena jättää sen hakemuksen. Mutta lähdin Suomesta 90-luvulla eikä silloin ollut digitaalista maailmaa, joten ei minulla ole tunnuksia. Suomessahan käytetään ennen kaikkea pankkitunnuksia viranomaisille, eli jos ei sinulla ole suomalaista pankkitiliä, niin unohda koko juttu. Vaihtoehtoja on nyt vasta kehitelty ja yksi on hankkia moderni henkilökortti ja lukea sen siru jollain lukijalla. Minulla ei ole edes henkilökorttia, minulla on passi.

Pitäisikö hankkia se henkilökortti seuraavaksi ja yrittää selvittää, miten sillä saisi tunnukset? Viranomaisasiointiin voi olla vielä tärkeää päästä digitaalisesti. Sehän on edullinen, jos hakisi Suomessa, toisin kuin ulkomailla lähetystöstä anottuna. Vaikka ensi lomalla Hyvinkään poliisilaitoksella.

Siinä välissä pesin ja kuivasin pyykit, hain kadulta tyhjennetyn roskiksemme, avasin ja puhdistin lintujen sateessa mössööntyneen ruokasiilon, huomasin, että olen ulkona ilman takkia ja on ihan lämmin (9 astetta), päästin kissat ulos aitaukseen, tein lounaan ja kahvin, tiskasin, ja siivosin Jipin oksennuksen matolta.

Yksi läimäys vaan...

Pörröiselle talviturkille on käyttöä viileässä.

Viikonloppunakin siivottiin koko iltapäivä ja pesin pyykkiä. Purettiin joulukranssi katosta ja otettiin joulupöytäliina pois. Hirveästi hommaa ullakolle ryömimisineen.

Pyyhin pölyt lentokoneen pienoismalleista avohyllyllä. Ryanairista lähti toinen takarengassetti irti. Hups. Otin kuvia onnettomuuspaikalta (olohuoneen pöydältä). Liimasin sen askarteluliimalla takaisin. Se on oikea itse rakennussarjasta kokoamani pienoismalli, jossa on pieniä irto-osia. Toisesta ihan minikoneesta taas lähti molemmat siivet irti. Hups. Mutta ne vain painetaan takaisin nupilla.

Air crash site: Major landing gear incident on runway. Sanoisi Lentoturmatutkinta.

Kinos sulaa

Nyt aivan loppui talvi ja kaikki suli. Erilaisia vaiheita sulamisessa ja uusissa lumipyryissä nähtiin. Kyllä sitä yhteensä noin 11 päivää kesti. Ennusteen mukaan viikon päästä alkaa taas kylmä jakso, jossa on pitkään yöpakkasia joka yö, mutta lunta ei ennusteessa enää näy.

Yhtenä päivänä alkoi uusi sankka lumipyry ja parissa tunnissa työpaikan parkkipaikan autot peittyivät paksuun lumikerrokseen. Kadut peittyivät tuoreeseen lumeen ja suolasohjoon, jonka alla oli jonkinlaista jääkerrosta. Ja sitten piti päästä kotiin.

Teollisuusalueen tavallinen kapea katu oli todella liukas, pahin paikka tähän mennessä. Heti kun pääsin portista, auto liukui sivuttaisesti edes ja takaisin, siis ihan ryömintänopeudessa onneksi vain. Ja silloin kun piti jarruttaa, ei se jarru tehnyt oikein mitään. Onneksi kaikki ajoivat siis jotain kahtakymppiä, koska tunsivat allaan, ettei ole mitään pitoa. Pätkissä sain aina jarrutettua, hyvin pitkälti ennakoiden, sopivasti risteykseen tai mutkaan. ABS-järjestelmäkin osallistui.

Juuri tällaisella hetkellä voisi enemmänkin ottaa päähän se rekka-anarkia, joka teollisuusalueella vallitsee päivittäin. Milloin millekin kaistalle pysähtyy yhtäkkiä iso rekka katselemaan ja ihmettelemään, miten päin mahtuisi jonkun logistiikkayrityksen portista kun siellä on edelliset jo jonossa. Seistään penkalla ja tukitaan tietä. Tai aloitetaan hidas poikittainen liikehdintä ja kääntyminen. Siinä välissä toimistotyöläiset pikkuautoissaan yrittävät päästä jostain aukosta eteenpäin tiellä, edes toisella kaistalla, jos oma on tukossa. Tiedän, harvoin rekkakaan sille voi mitään, että on iso ja hidas laitos, mutta pienen auton kuljettajana niiden puristuksissa tulee siellä usein turvaton olo.

Siellä on esim. metalliromuttamon piha, jonne tulee ja menee avolavakuormureita, jotka usein odottavat vuoroaan sen yksinkertaisen kadun laidoilla. Tai sitten ne tekevät tällaista: Vastaantulevassa liikenteessä kahden peräkärryn kuormuri viistääkin yhtäkkiä MINUN kaistalleni romuttamon portin kohdalla ja aikoo siihen sitten vaan hidastaa ja jäädä pysäköimään. Aivan kokonaan vastaantulevien kaistan koko leveydeltä. 

Eli minä ajan liukkaassa sohjossa ilman pitoa vain nähdäkseni, että kuomuri tuleekin nyt sitten minua vastaan kohtisuoraan minun kaistallani ilman mitään aikomusta mennä tai väistää mihinkään. Helkatin hullut.

Isompi tie oli jo parempi, ja moottoritiellä oli näkyvissä uuden loskan kerros, joka on potentiaalisesti hyvin liukas myös. En halunnut turhaan vaihtaa vasemmalle kaistalle ollenkaan, koska siellä oli enemmän loskaa. Oikealla oli muitakin henkilöautoja, jotka halusivat ajaa korkeintaan kahdeksaakymppiä. Se sai riittää. En halunnut päätyä poikittain ojaan.

Keskustassa oli ostoskatu oikein valkoisena joku päivä ja sain todistaa sellaista hauskaa näkyä, että siellä oli oikeasti vanhempia, jotka vetivät lasta muovipulkalla keskellä keskustaa. Ihan Suomelta alkoi vaikuttaa.

Ja terde vielä houkuttelee... ei ollut ketään lumisella tuolilla.

Janneke tarkastaa lumilapion.

Töissä oli oikein aurattu lunta kasoiksi.

Pohjoisessa Hollannissa satoi vielä loppukaneettina lähes 15 senttiä lunta yhdessä yössä, kun se meillä etelämmässä oli jo vesisadetta. Oli kova tuuli, lumi puhalsi yli autoteiden, ja uutiset selittivät, että vaarallisesti lunta kertyilee oikein kasaan tuollaisiksi dyyneiksi, joiden yli tuskin pääsee autolla. "Hollantilainen keksii lumikinoksen."

Yksi ilta teki mieli Subwayn leipää ja käytiin sieltä hakemassa patongit illalliseksi. Ne ovat oikein maukkaita. Ennen en tiennyt, mikä on Subway. Ei niitä  aiemmin ollutkaan kuin ulkomailla. Sitten selvisi, että täytetty pitkä patonkimainen leipä on niiden päätuote. Kuvittelin sellaista ranskalaista patonkia, jossa on aika kova rasahteleva kuori, joka on joskus niin terävä, että suorastaan sattuu ikeniin. Olin heti epäluuloinen. 

Vasta tosi myöhään jossain Hollannissa vissiin kokeilin kerran, ja olin myyty. Leipä onkin pehmeä. Ja täytteet, kastikkeet ja lisukkeet runsaita ja oikeasti herkullisia. Sellainen puolikkaan mittainen riittää minulle ateriaksi, olen ihan täynnä sen jälkeen. Joskus olen kokeillut kokonaista isoon nälkään, mutta se on tosissaan liikaa minulle.

Mieheni tuli töistä ja hänellä oli mustunut banaani kassissa, ei ollut tullut syötyä. No pöydällä kypsyy vielä kaksi banaania, joita en ehdi syödä myöskään ennen kuin hajoavat. Mikä tämä on loogisesti, että on kolme ylimääräistä banaania: se on banaanikakku tietysti. Eikö se ollut aika helppo ohje, kaikki vaan sekaisin. Kyllä minä sen jaksan vääntää. Aineetkin löytyivät kaapista. Löysin itsestäni sellaisen yllättävän reippauden, että työpäivän jälkeen vielä leipaisin banaanikakun. 

Voitelin vuoan ja kaadoin sinnne taikinat, sitten muistin, etten ollut jauhottanut vuokaa. Irtoaakohan se kakku sieltä enää koskaan, vai vain muruina kaapimalla... Mutta sieltä se plumpsahti oikein tasaisena.

Kun tein lounaaksi tonnikalasalaatin, kissat tulivat heti ottamaan tonnikalaveronsa. Tiskipöydällä on silloin Tuna Party. Ne tulevat heti paikalle, Jannekekin yläkerrasta jollain aistilla, haluavat ehdottomasti tonnikalansa, mutta sitten niille riittää pikku nokare. Pieni maistiainen.

Ja Jip oli muovilaatikossa, nostin muovilaatikon varovasti ylös, ja hurina alkoi heti. Jip tykkää kun se nostetaan ilmaan, vaikkakin katsoo hölmistyneenä samalla, että mitä nyt tapahtuu. Nostelin ja keksin myös keinutella laatikkoa lempeästi, ja hurina vain yltyi. Lasken sen varovasti takaisin lattialle. Kissan tivolilaite.

Myös pyykkiämpärissä Jipiä on nosteltu aiemmin.

Jannekella taas on omat harrastuksensa tarkastaa keittiön vitriinikaapin Iittalat säännöllisesti. Ja mennä pieneen pahvilaatikkoon, jossa lukee "Mini". Siihen ei Jip edes mahtuisikaan.

Yhdessä ne tulevat tarkastamaan ruokakaupan ostoskassit yleensä. Sanottiin, että tuo pinaatti nyt ei ainakaan voi olla teistä kiinnostava.

Söpöinä yhdessä torkuilla.