Koko Ruhrin alue

Hollannin eduskuntavaalien, eli parlamentin alahuoneen, ehdokaslista tuli postissa (miehelleni; minulla on vain Suomen kansalaisuus enkä saa äänestää näissä.) 24 puoluetta näkyy olevan listalla. Keskiviikkona on vaalit.

Ai jaa, yhteensä on maanlaajuisesti mukana 27 puoluetta, mutta osa niistä toimii vain joissakin vaalipiireissä. Meidän listastamme puuttuvat viimeiset kolme puoluetta sekä numero 23, eli luettelossa tulee 22 ja heti sen jälkeen numero 24. Eli lista päättyy lukuun 24, mutta meillä puolueita on 23. 

Tajuaako tästä yhtään mitään. Joskus tuntuu, että sitä selittää ja selittää itsensä tärviölle ja yrittää esittää asiat loogisesti, mutta siitä tulee yksi kaurapuuro. Turhauttavaa. Ja mitä enemmän lisää lisäselityksiä erilaisilla muotoiluilla, niin sitä enemmän tuntuu, ettei kukaan tajua.

Wikipedia: ”Erittäin heterogeenisen puoluekentän vuoksi hallitusneuvotteluista on tullut yhä vaikeampia.” Jep juu.

Janneke söpönä.

Kissat hakemassa tonnikalaveronsa, kun kokkaan tonnikalaa.

Kelloja on nyt sitten siirrelty ja parempi olikin, koska kaikkien minuutit olivat mitä sattuu.

Tilaamamme uusi imuri tuli. Yritettiin kasata sen putket ja löytää parhaat suulakkeet paksulle matolle ja laminaatille. Jos se imee liian kovalla, sitä on vaikea liikuttaa villamatolla.

Mieheni tuli testaten siihen tulokseen, että ei ole Boschin imuri kelvollinen sittenkään. Hän lähetti sen takaisin. Ja tilasi uuden Philipsin. Bosch oli jotenkin liian jäyhä. Ongelmallinen paksujen mattojen kanssa. Luukkukaan ei auennut kunnolla ja netissä valitettiin, että johdon sisäänkelaus hajoaa tässä jo vuoden sisään usein. Ja laminaatin suutin ei tuntunut hyvältä sekään kuulemma. 

No, kunhan mieheni näkee sen vaivan ihan itse, että pakkaa kaiken takaisin laatikkoon ja selvittää asian ja printtaa palautusetiketin ja vie sen postiin. Imuri on ehdottomasti hänen valintansa, koska hän imuroi 99-prosenttisesti meillä.

Uusin imuri on hyvä. Imee helpommin mattoakin. Boschista myös puuttui sellainen ilmanpäästöluukku putken yläosasta johon olen tottunut. No tässä on nyt suulakkeessa sellaiset ledivalot, jotka valaisevat lattiaa. Aika monessa Philipsin nykymallissa näytti netissä ne olevan. 

Naurettiin niille, että kuka tarvitsee diskoa imuroidessa. Eli emme sitä sen takia valinneet. Mutta mieheni ilahtuikin, kuinka se todella näyttää jokaisen nöyhdän ja tekee imuroinnin tehokkaammaksi. Vitsi on, että valaistus tarvitsee erikseen 3 patteria, joita on vaihdettava välillä. Vähän turhake? Mieheni mielestä lampuista on sittenkin enemmän hyötyä kuin vaivaa.

Diskoimuri.

Sanoin miehelleni, että tuossa on sitten sisäänrakennettu p*rseen suti...

Jaa, karvakavereille on omat suuttimensa.

Vietin ihan pienet synttärit, miehen perhe tuli kahville. Leivoin mustikkapiirakan, jossa oli ranskankermamössöä päällisessä, ja se paistui aika epämääräisesti, koska piirakkavuokani on iso ja laitoin enemmän täytettä kuin reseptissä, ja sitten piti arvailla miten se hyytyy ja palaako pohja, kun paahdan puoli tuntia ekstraa.

Lopulta piirakka oli todella hyvä ja syötiin kokonaan loppuun ja kaikki halusivat santsipalan.

Laitoin synttäreille virallisen kissanpeba-paidan päälle kuten viimekin vuonna. Sopii.

Töissäkin laitoin värikästä päälle ennen synttäriä.

Jipin kanssa purettiin paketti Suomesta ja tärkeitä asioita kuten Makea salaattikastike. Sain myös sattumalta kaverilta suomalaista sinkkiasetaattia postissa tasan silloin kun minulla alkoi lomaviikon flunssailu ja se oli todella tarpeen. Täältä sitä sinkin muotoa on vaikea saada, vaikka juuri sen kehutaan olevan tehokkainta flunssaan.

Jip tarkastaa.

Naapurimme poistatti pihastaan ison kuusen ja toisen havupuun. Oli niin hiljainen operaatio ja sähkösaha, ettei lähes mitään kuulunut ja nukuttiin aamulla ihan rauhassa. Kun nousimme, kuusesta oli jo katkottu kaikki oksat latvaan saakka ja apinamies kiipesi kenkäkoukuilla pitkin runkoa ja köysillä varmistettuna. 

Sitten oli kuusen latvan vuoro ja sitten puolen metrin pätkiä rungosta. Isosta sahasta kuului jo vähän enemmän ääntä. Sahanpurua lensi syysmyrskyssä vaakasuoraan eri naapureiden pihoille. Kadun puolella oleva silppurivaunu käynnistyi ja sinne meni kaikki oksat ja rungon palat. Ja lopuksi tuli jyrsijä tuhoamaan puiden kannot ja juuret. Ammattilainen osaa ja tekee siistiä jälkeä, tosin operaatio maksoikin kuulemma 800 euroa.

Harmi kuusta ja toistakin puuta sikäli, että ne olivat pesäpaikka usealle sepelkyyhkyparille joka vuosi, mahdollisesti myös pikkulinnuille ja mustarastaille. Tosi harmi sitä. Mutta ymmärrän täysin, että kuusi oli liian iso. Nämä pihat ovat pieniä. Ei sinne loputon jättipuu mahdu ikuisesti varsinkin kun se kasvaa kasvamistaan.

Naapuri haluaa sen sijaan laittaa jonkun istumanurkkauksen tai paviljongin tai katoksen pihan perälle. Hän jäi juuri eläkkeelle ja haluaa enemmän nauttia pihasta (kesäpuolella). Ymmärrettävää.

Meille aukesi näkymää vastapäisiin naapureihin ja kohta lehdet putoavat puista ja näkyy vielä enemmän. Siellä on ihan kalju kokonaan kivetty takapiha ilman yhtäkään kasvia. Ei se näky siitä kaunistunut, kuusi oli kivempi.

Ennen kuin flunssa iski, kerkesimme toteuttamaan shoppailupäivän Saksassa. Ajoimme Dortmundiin koko hiton Ruhrin alueen läpi. En tajunnutkaan, että se moottoritie vie ihan keskeltä kaupunkeja. Duisburg-Mülheim-Essen-Bochum. 

Onpa outo moottoritie. Suuria kivisiä asuintaloja on molemmin puolin ihan kiinni moottoritiessä. Niiden takaikkunoista näkee alas suoraan liikennevirtaan, parin puskan ja meluaidan yli. Moottoritie on vähän alemmassa tasossa, kuilussa, ja sen yli vie siltoja ja liittymiä. Toinen erikoisuus on, että Mülheimin seudulla moottoritien kaistojen keskellä on kiskot ja väylä metrolle ja pysäkkejä, joille keltainen U-Bahn tulee.

Vanhoissa kivitaloissa näin aika paljon myös värin käyttöä. Noita rapattuja taloja on Saksan kaupungeissa maalattu ihan oikeilla väreillä. On marjapuuronpunaista, persikanväristä, mintunvihreää, roosaa ja liilaa. Muistelen, että Aachenissakin voisi sanoa asuvansa violetissa talossa. Sehän on tosi kivaa.

Vaaleanpunainen kivitalo.

Keltainen metro tulee pysäkille keskellä moottortietä.

Kaufhofin ravintolassa oli heti liitutaulukyltti mainostaen XXL Schnitzeliä. Kun menimme siinä kohdassa vessaan, siellä soi schlager ja Saksahumppa. Joskus Saksa on se kliseekuva itsestään.

Dortmund oli sellainen perussekava. Aukioita. Tori ja Hansaplatz. Tylsähköjä terasseja, isoja liiketaloja. Paljon tietyömaita; katukiveys kaivettu ylös, pora soi, rakennuksia restauroidaan. C&A just kiinni remontin takia. Dille & Kamillessa (hollantilainen puisten, pellavaisten ym. luonnonläheisten taloustavaroiden kauppa) yritti soida rauhoittava klassinen muzak, mutta se ei ihan peittänyt rakennuksessa tehtävän remontoinnin pörinää.

Dortmund ja tietyömaa.

Kauppakatu oli ihan pätevä. On siellä paljon hyödyllisiä kauppoja. Galeria eli Kaufhof, valtava tavaratalo vielä olemassa; niiden tomipisteitä harvennetaan sieltä täältä talousvaikeuksien takia. Peek & Cloppenburg vaatteille. Müller kosmetiikalle ja eläintarvikkeille. Søstrene Grene, Butler ja Nanu Nana pikkukrääsälle. Kaksi isoa kirjakauppaa, varsinkin kadunkulman Mayersche-Thalia, kalentereille, joita etsin.

Ihmettelin, kun Maps näytti, että se on Thalia-ketjua. Mutta valokuvassa siinä komeili suurena Mayerschen logo. Myös Aachenissa on hieno Mayersche-kirjakauppa. Ihmettelin, kumpi tämä nyt sitten muka on, kun kaksi ketjua näkyy yhtaikaa. No lopulta se oli niiden yhdistelmä, molempien logo. En tiennyt, että se on mahdollista.

Tavaratalo aloittelee joulua.

Halloween selvästi.

Jalat alkoivat väsyä. Sain hetken levätä penkillä kun mieheni jatkoi villatakin etsimistä, turhaan. Tsekkasin askelmittarin. Jösses, jo 10 000 askelta. Ei ihme, että jaloissa tuntuu.

Lopuksi ravintolaan. Raastepöydästä voi aloitella! Oli runsas salaattibuffetti. Miten hyvää voi punajuuri olla välillä.

Raastepöytä.

Paluumatkalla useita pikku ruuhkia ja pitkäaikaisia tietyömaita ja niiden kaistajärjestelyjä. Yhdessä kohdassa puita kaadettiin ja pilkottiin ryömintäkaistalta käsin ja siksi kaistat yhdistyivät ja oli pitkähkö suma. Laskeva aurinko paistoi kuin joku outo aukko pilvien keskellä keltaisena, mitä kohti ajettiin. Aamulla oli vielä sateista ja harmaata.

Puunkaatoa moottoritiellä.

Aika raju auringonlasku.

Viimein löysin itselleni taskuallakan ensi vuodeksi. Se tuntui heti oikealta. Siinä on kaunista vanhanaikaista patinoitunutta ornamenttia ja metallinkiiltoa, ja Sammakkokuningas istuu lammen rannalla valtikka kädessä. Kaduin sitä, etten viime vuonna hankkinut kärpässienin koristeltua allakkaa, ja tällä kertaa halusin jotain mystiikkaa. Keijuja, taikametsää, noitia, magiaa. Tässä on sellainen tunnelma.

Vieraat kissat

Erikoistehtävä oli käydä pusimassa sukulaisten kissoja loman aikana pari kertaa. Kahdelle kissalle oli järjestetty naapuri ruokkimaan päivittäin, ja se olikin kätevää, koska näillä on tarkka ruokavalio ja ne saavat tietyn grammamäärän raksuja kolme kertaa päivässä. Mutta me kävimme sen lisäksi vähän rapsuttelemassa, että ne saavat tarpeeksi hellyyttä.

Kissat ovat niin erilaisia. Nämä ovat hyvin ihmiseen tottuneita ja tulevat syliin ja kiehnäämään vieraidenkin ihmisten luo heti; meidän lähinnä juoksevat karkuun kun näkevät kenet tahansa muun kuin meidät tai tutun lomahoitajan. Näillä on ihan erilainen turkki ja väritys ja nenän muoto kuin meidän kissoilla. Ja ovat olleet edellisellä omistajalla ylipainoisia ja siksi nyt dieetillä, että vähitellen hoikistuvat normaalipainoon. 

Ensimmäisellä kerralla kun lähdimme autolla matkaan, oli erityisen huono liikennetilanne. Juuri kun olimme kääntymässä moottoritielle liikennevaloissa, näimme kuinka edestä tuleva rekka lähti oudosti nykien liikkeelle kohti liittymää; sitten se alkoi madella hitaasti mutkassa, ja lopulta pysähtyi keskelle kaistaa. Kuski hyppäsi ulos ja katsoi ohjaamon alle. Kaputt. 

Siinä on vain yksi kaista, jota idästä ja lännestä tulevat autot voivat käyttää päästäkseen etelään päin moottoritielle. Ei siitä enää päässytkään kukaan Venraysta ulos. Sehän tukkii koko risteyksen lopulta kaikkiin muihinkin suuntiin, kun useampi kaista jää jumittamaan kaaokseen.

Mitäs me nyt sitten teemme? Vaihdoimme improvisoden kaistaa keskeltä risteystä ja lähdimme keskustan halki Pohjoiseen liittymään. Siellä se rekka vilkutti hätävaloillaan edelleen keskellä tietä, kun ajoimme Etelän liittymästä ohi varttia myöhemmin.

Sitten moottoritiellä oli perinteinen paikallaan seisova iltapäiväsuma etelään päin, joten poistuimme ajoissa ja luotsasin meidät teollisuusalueen läpi kohteeseen. Kesti kauan myös.

Näiden seikkailujen johdosta kissakäynnin jälkeen oli jo melko myöhä ja suuntasimme hoitamaan ruokailun tehokkaasti Burger Kingiin.

Toisella käynnillä hoitokissat olivat tottuneet meihin vielä paremmin ja pusivat meitä, ja toisiaan. Ne tulivat sohvalle viereen ja syliin, ja rapsuttelimme niitä ihan rauhassa. 

Nämä kehräsivät aika säästeliäästi ja hiljaisesti, kun taas meidän kissamme hyrisevät usein ja pitkään ja kuuluvasti monissa tilanteissa. Meillä riittää, että kissa makaa torkuilla omassa pesässään, ja siitä kulkee ohi ja sanoo hiljaisesti sille jotain, niin purina alkaa jo kuulua.

Yhtenä iltana töiden jälkeen haukottelin ja olin nuutunut. Otin jo pikku nokoset virkistyäkseni, mutta ei sekään auttanut. Päätin, että pystyn tekemään palapeliä, ja muuta ei tarvitse yrittää. Eivät pysyneet ajatukset koossa.

Palapelin teko sujuikin siinä mielentilassa loistavasti. Etenin nopeasti ja intuitiivisesti ja keskityin. Ja tein sen kerralla valmiiksi, koko 1000 palan kissakollaasin, joka oli hitusen yli puolivälissä kun aloitin. Vähitellen piristyinkin, ja pää selkeni. Joskus täytyy antaa aivojen levätä ja silloin selkavat palaset löytävät paikoilleen myös pään sisällä.

Oli muuten miellyttävä palapeli, se lieriö jonka ostin Porvoosta. Ihan lemppareita.

Tapahtui se, että oli parasta laittaa joulukranssi kattoon just nyt. Valaistu joulukranssi (eli tekohavu) valoineen ja koristeineen korvaa meillä joulukuusen, kissojen takia. Nyt ehti vielä ennen kuin tulee kaikenlaista puuhaa ja aika rientää ja talviaika ja pimeys alkaa ja kohta on syksy vaihtunut jouluun. Hop hop.

Onneksi ripustaminen oli melko sutjakkaa ja oli nopeasti valmis.

Kun haimme ullakolta laatikot, joissa oli joulukamoja, kissat tekivät taas komediaa. Asetin kannellisen muovilaatikon lattialle; 5 sekuntia myöhemmin Jip ilmestyi jostain täysin tyhjästä ja asettui heti oikein kuninkaallisesti laatikon päälle makaamaan. Niinpä tietysti.

Seuraavaksi ilmestyi Janneke oviaukkoon ihmettelemään, istui siinä pystyssä valppaana tarkkaillen, mutta oli unohtanut vetää kielen suuhunsa. Kielen pää näkyi punaisena huulten välissä. Istui siinä ja katsoi vakavana, kielen kanssa. Ihan hysteeristä. Naurettiin. Ei vain ollut kameraa käsillä silloin.

Tässä Jip kuorsaa oikein kuuluvasti sohvalla.

Janneke puhdistelee turkkia luksustaljalla.

Mieheni ihmetteli imuroidessaan pariin kertaan, että ”miksei tää ime”. Kunnes huomasi, että suulakkeessa on pätkä letkua hapertunut niin, että ilma kiertää siitä ulos täysillä. No siksi. Ihan hajalla. No saako Philipsiin varaosana uuden suulakkeen? Ongelma olisi ratkaistu sillä. No ei saa. Ei tähän malliin saa enää varaosia. 11 vuotta vanha. Täysin toimiva moottoriltaan ja muilta osiltaan, mutta pakko viedä kaatikselle, sanoo teollisuus. Pakko ostaa uusi.

Kävin lääkärillä luomitarkastuksessa. Paljaalla silmällä tarkkailussa oleva pohkeen luomi on mielestäni edelleen ihan identtinen kuin 3 kuukautta sitten. Mutta luupilla siinä oli sittenkin tapahtunut muutoksia. Voi olla, että luomesta on kehittymässä harmiton rasvasyylä. Toisaalta, jos ”minun iässäni” mikä vain luomi muuttuu, se ei ole toivottavaa, ja on jo itsessään syy poistaa se varmuuden vuoksi. Laitetaan poistojonoon saman tien. (Luulen kyllä, että minussa riittää vielä savottaa lääkäreille, koska "tästä iästä" huolimatta minulle mielestäni ilmaantuu ihan uusiakin luomia jatkuvasti satunnaisiin paikkoihin.)

Tämä onkin sitten jo kolmas pohkeissani oleva epäilyttävä luomi, joka leikataan varmuuden vuoksi. Meillä pikkuleikkaukset tekee omalääkäri omalla vastaanotollaan.

Nuo lääkäreitä huolettavat luomet ovat aina jotain ihan pikkuisia, että ”ai toiko nuppineulanpään kokoinen juttu on joku pahis.” Maalaisjärjellä ei missään nimessä epäilisi juuri niitä. Kroppa täynnä jotain kutiavia valtavia kasvavia läikkiä ja lääkärit sanovat niistä kaikista, että ”ei mitään haittaa, tuo on okei ja normaali”, mutta ne huomaamattomat pienet ovatkin hälyttäviä. 

Sain myös typpikryohoitoa naaman läiskään. Koska se on iso ja ”se on sun naama”, se on paras käsitellä vähitellen 3-4 eri kertaa, ettei siihen tule rakkoa tai arpikudosta. Jos liikaa typettää, voi tulla vesikello. 

Hoitaja voi tehdä seuraavat käsittelyt. Hyvä onkin, ettei tarvitse tuhlata lääkärin aikaa kosmetiikkaan tämän enempää. Tämä on tasan ilmaista perusterveydenhuollon tekemää kauneushoitoa, lopulta. Ainoa oikea haitta läikästä minulle on se, että sitä kutittaa välillä. Ja se saattaa kasvaa kasvamistaan, jos sen jättää. 

Ajattelin, että poistatan tämän kun sitä kerran tarjotaan ja se on helppoa. Koska on myös muita rumia eri lajisia moukkuja, joita ei kukaan koskaan voi poistaa.

Suomessa kryohoitoa varten pitää kai saada lähete erikoislääkärille ja jonot ovat pitkät. Täällä on omalääkäri heti pullo sojossa, että ”silmät kiinni, täältä tulee”. En missään nimessä valita Hollannin terveydenhuollosta.