Kirjatorille

Meidän pihaamme vastapäätä vaihdetaan nyt kattoa rivitalosta. Siellä kilkatellaan ja pinotaan vanhoja kattotiiliä pois. Kattoremontti tulee jo lähelle. Voihan se mennäkin niin, että kattoremppa tulee ensin eikä se menekään käsi kädessä ikkunanvaihdon kanssa kuten sattumalta kaverimme talossa.

Kuvassa näkee myös, mitä tapahtuu silloin kun vuokratalosta yksi on ostanut asuntonsa omaksi eikä osallistu kollektiiviseen projektiin. Yksi välissä oleva osio kattoa jätetään sellaisekseen.

Nyt on kuunneltu euroviisulistaa pari kertaa niin että biisit soivat alitajunnassa. Satunnaisia pätkiä kelaa päässä kesken kaiken. Töissä oli sellainen hetki, että olisin voinut sanoa: - ”No nyt mulla soi Itävallan viisu päässä” - ”Onko se huono asia?” - No, armoa, se on tenorin aaria hirveän korkealta, eli on se vähän intensiivinen.” Päässä on soinut mm. dramaattinen Puola ja melankolinen Liettua, ja yhtäkkiä oli joku tosi nätti ja muistin, että se on Sveitsi se herkkä söpöily.

Aprillipilat ovat muutenkin lähinnä tyhmiä, mutta somen algoritmit pilaavat niistä viimeisenkin yrityksen. Monta päivää jälkikäteen facebook tai instagram nostaa esiin vitsipostauksia ja silloin tulee vitsi ihan vääränä päivänä liian myöhään, ja silloin se on vieläkin tyhmempää. Nyt pitää sitten usean viikon verran aina tsekata, että miltä päivältä tämä ilmoitus olikaan, oliko huhtikuun ensimmäinen.  

Leivoin taas yhden toistuvan klassikon, unelmatortun eli kaakaoisen kääretortun, jossa on vaniljanmakuinen voitäyte.

Hyvä tuli. Ihmeellisesti se pohja aina onnistuu, vaikka se tuntuu raakana niin paperinohuelta kerrokselta. Ja se paistuu todellakin viidessä minuutissa. Ei parane lähteä kovin kauas uunista sillaikaa. Ja vaikka minun leivinjauheeni on mennyt jotenkin kökkäreiseksi, niin se kohosi silti.

Muut olivat viikonloppuna kaikki kävelemässä tai vetämässä puolimaratonia Venlossa suuressa suositussa juoksutapahtumassa, mutta minä mieluummin leivon ja syön voikreemiä. 

Siellä oli oikeasti useita kymmeniä työkavereita sekä miehen sukulaiset osallistumassa, ja vielä lisää tuttuja kannustamassa kadun varrella. Mutta sen lisäksi että en ole urheilullinen, minun käsitykseni huvista ei ole kovaääninen massatapahtuman tungos. Aika moni intressini menee sellaisen ohi vapaa-ajanviettotapana.

Kyllä täällä kokataan myös terveellisesti. Laitoin lohivuokaan pinaattia ja se on aina sama vitsi, vaikka ostaisi pienimmän pussin, pinaatti täyttää koko kulhon kerralla. Pinaatin pienin yksikkö on kuutiometri. Ja mitä siitä jää jäljelle kypsennyksen jälkeen? Yksi riekale.

Tiivisty!

Tuulee. Tuolla on aika usein optisesti kaunis sää, joka ei olekaan kelvollinen, jos menee ulos. Joko tuulee häiritsevän rajusti, tai tuuli on jääkylmä, tai siellä on yleisesti inhottavan viileää täydestä auringonpaisteesta huolimatta. Aamuisin on +4 eli jääkylmä edelleen. En laita talvitakkeja pois varastoon vielä. 

Tämä kevään kirkas matala aurinko on minulle melkein liikaa. Se on todella intensiivinen.

Maanviljelijät valittavat. On ollut uskomattoman kuivaa ja auringonpaisteista kuukausi. Vettä puuttuu. Maanpinta on kuivunut. Peltoja pitää kastella, jotta taimet lähtevät kasvamaan. Kova tuuli puhaltaa kylvettyjä siemeniä paljaaksi kuivana pölisevällä pellolla ja kylvöjä menee pieleen. Luvassakaan ei ole sateita moneen viikkoon. Lisäksi ennusteessa on taas täydet 14 päivää pelkkää pohjoistuulta joka päivä. Se on minusta törkeää.

Koivu alkoi kukkia. Sen verran se vaikutti, että aivastuskohtauksia tulee useammin ja nenä vuotaa useammin ja otan enemmän nenäsuihketta.

Lisäksi jäätävä väsymys alkoi saman tien. Ei se ollut näin pahaa lepän aikana. Nukahdan pystyyn töissä koko iltapäivän ajan. Nukahdan pystyyn myös illalla kotona. Jos otan nokoset, on vaikeaa herätä niiltä ollenkaan enää. 

Menin esim. nokosille kello 20.30, koska silmät painuivat väkisin kiinni. Ei siinä voi järkeillä, että ”kohta on kuitenkin nukkuma-aika ja sekoitan yöuneni”, jos nukahtaa kertakaikkiaan siihen paikkaan. Kello 21.40 nousin ja palasin alakertaan, mutta huomasin, että aivot eivät toimi ja olen unitilassa edelleen. Mieheni sanoi, että no voisihan sitä vaikka siivota ja mennä nukkumaan nytkin. Joten tein vain iltapesut ja olin taas nukkumassa kello 22 alkaen. Unentarve oli siis 20.30 - 7.30 eli 11 tuntia.

Eikä se yksi yhdentoista tunnin nukkuminen mitään auta. Silti nukahtelin töissä, ja seuraavana iltana kello 20 olin taas aivan mennyttä. Tämä vaatisi nyt kai jatkuvasti yhdentoista tunnin yöunet PLUS päivänokoset. Että sinne meni niinku normaali elämä.

Kissatkin ovat aina valmiina nokosille.

Kohta on taas Suomalaisen Naisen Päivät, joissa on lauantain ja sunnuntain ajan ohjelmaa ulkosuomalaisile naisille Hollannista ja muualta. Paikkana on iso kongressihotelli, johon mahtuu koko joukko workshop- ja luentotiloineen ja illallisineen. Tällä kertaa se on sattumalta vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä meiltä.

Mietin, laitanko tällä kertaa kirjamyyntipöydän pystyyn. Harvoinpa minulla on mahdollisuutta kohdata suomenkieliset lukijat suoraan. Voisinkin nyt laittaa tarjolle kaikkia neljää titteliäni.

Tarkistin varastolaatikkoni. Nolla kappaletta kahta uutta kirjaa. Öh. Olisi hyvä olla pikku pino jokaista. Tein tilauksen. Jotenkin ne kaksi nimikettä oli onnistuttu jakamaan jopa neljäksi paketiksi. UPS:ltä tuli meilejä jokaisen toimitusajasta erikseen, mutta lopulta onneksi kaiken toi sama kuriiri yhdessä pinossa. 

Kirjat olivat kaikki hyvässä kunnossa. Tällaiset pahvipakkausmetodit siis toimivat kyllä hyvin.

Tajusin, että minulla ei ole pitkään aikaan ollut kaikkia neljää kirjaa kotona varastossa ja minulta on puuttunut sellainen valokuva, jossa poseeraan niiden kaikkien kanssa. Promootio pystyyn.

Joku hiipii taustalla.

Nyt kokosin kirjapöydän ja löysin itseni taas askartelemasta liimapuikon kanssa jotain hintalappuja. Tämä on jotenkin aina kotikutoista tämä minun meininkini. Alkaen itse kirjojen tekemisestä tietystikin. 

Sitten muistin että ai niin, nämä minun nerokkaat kirjalaatikkoni eivät edes mahdu rullalaukkuun ja minun on pakko kasata puolet kirjoista sellaisenaan kassiin. Vaivaiset seitsemän kirjaa per nimike ei ole fiiliksen mukaan yhtään mitään, mutta se on kuitenkin 28 pokkaria ja se lasti painaa tuhottomasti, ja vie kovasti tilaa. Enemmän kuin luulisi.

Nyt soi Espanjan viisu päässä... Muuten, Erika Vikman oli Hollannin ykköstelkkarin suositussa talkshowssa eilen. Esitti biisinsä lyhytversiona ja oli hetken haastattelupöydässä parin viisuekspertin kanssa. Hyvää mainosta. 

Uudet lamput ja ompelua

Kävin optikolla tilaamassa uudet aurinkolasit. Tai lopulta vain uudet linssit vanhoihin kehyksiin, jotka ovat edelleen aivan hyvät. Maksaa silti tuhottomasti, kun joutuu teettämään monitehot. En ollut päivittänyt aurinkolasien arvoja muutamaan vuoteen ja näkymän ero päivittäisiin silmälaseihin alkoi häiritä.

Välissä oli monta kylmää viikkoa, mutta nyt terassielämä aloitteli taas. Kylillä istuttiin jo ulkona auringossa. Vaihtelu jatkuu suurena: aamuisin vain pari lämpöastetta, iltapäivisin melko lämmintä.

Taempana istuu ihmisiä terassilla.

Vielä on tarvetta villatakeille ja takeille.

Suklaakauppa oli valmistanut urheiluaiheisia reliefejä formula ykköstä ja jalkapalloa varten. No, innovatiivista.  

Yhtenä aamuna oli ollut Venlon tasoristeyksessä kolari, ja jouduin ruuhkaan, koska työpaikan viereisessäkin tasoristeyksessä seisoi pitkä tavarajuna paikallaan eivätkä puomit siten auenneet kolmeen tuntiin. Autoletka jonotti ja mateli ja ihmiset tekivät u-käännöksiä. Viimeiset 300 metriä työmatkastani kestivät vartin. Nijmegenin suunnassa moottoritiellä oli samaan aikaan paperinkuljetusrekka ilmiliekiessä ja tie suljettiin ja siellä oli jokaisella maantiellä ruuhkakartta punaisena. Välillä on kaaos.

Yhtenä päivänä taas saksalaiset olivat seisseet puolitoista tuntia moottoritiellä matkalla töistä kotiin, koska Saksan viranomaiset olivat pistäneet rajatarkastuksen pystyyn ja poimivat autoja pistokokeeseen. Jono seisoi Venlosta rajalle saakka. 

Yritän etsiä tilaa palapeleilleni ja saada niitä paremmin kaappiin. Törmäsin siellä vanhaan lahjaksi saatuun ompelupakettiin, josta voi valmistaa ostoskassin ohjeiden mukaan. Keräsin rohkeutta: jospa tämän tekisi vihdoin alta pois.

Tekemisen into selvästi kasvaa nyt kevään valossa. Leikkasin kankaan. Hetkeksi hanke tyssäsi siihen, että tuntui liian rasittavalta ottaa esiin ompelukone ja liittää ja varustaa se. Lisäksi osiin pitää silittää saumoja eli mennä yläkertaan ja koota silitysasema.

Kassin ohje.

Myös ruotsiksi ja tanskaksi.

Liikaa vaihtoehtoja, mitä tehdä ylipäätään. E-kirjaakin oli tarkoitus vihdoin lukea, ja hankkia uusiakin. En osaa päättää mitä teen, kaikki ideat pyörivät rulettia päässä. Purin sitten sängystä vuodevaatteet ja pesin pyykkiä varmaan neljä lastia peräkkäin. Lopulta pyyhin pölyjä paljonkin koriste-esinehyllyiltä, ja se oli tarpeen. Koko ajan kelasin myös, mitä voisi heittää pois, koska täällä on mielestäni vieläkin liian täyttä.

Vihdoin ompelin sen kassin loppuun ja voin olla ylpeä. 

Jos kissa tulee harrastuspaikalle, sen pitää tietysti tsekata ensin kaikki kielletyt asiat. Jip ompelupöydällä työntää ensin kuononsa neulatyynyyn ja pelästyy terävää neulan peräpäätä. Sitten se yrittää pureskella roskakulhosta langanpätkiä, jotka ovat myös hengenvaarallisia niellä. Ei näillä hirveän paljon ole älliä turvallisuuden suhteen. Aina pitää valvoa, jos on jotain arviolta vaarallista esillä.

Sekoilun merkkejä. Olin maksanut yhden laskun väärällä summalla ja siitä puuttui 10 euroa vahingossa. Huolestuttavaa. Tuli karhumeili.

Ehdin vielä käydä kävelyllä katsomassa kukkivia magnolioita ja muita vaaleanpunakukkaisia puita. Nyt ne vihdoin kukkivat. Viime vuonna sain niistä valokuvia jo viikkoa aiemmin.

Pihassa on ollut jo monta vuotta rikkaruohona itsestään ilmestynyt pensas. Tai no, se on huonolla paikalla varjossa ja siinä on vain kaksi surkeaa oksaa. Tunnistin heti lehtien piparkakkumuodosta, että se on joku ”ribes”, siis herukoiden sukua latinaksi. Lisäksi lehdistä lähtee mustaherukan tuoksua, jos niitä hieroo sormilla.

Nyt se kukkii vihdoin. Onkin omituiset pinkit kukkatertut. Kasvisovellus määritteli, että se on ruusuherukka. Enpä ole ennen kuullut moisesta. Ruusuherukka on koristepensas ja sen marjat eivät ole ihmiselle syötäviä. Oletettavasti joku lintu ilahtuu niistä. Olkoon siinä, haluan nähdä sen marjankin.

Jos saan nukkua aamulla pidempään niin ihmettelen vain, että mitä se muka virkistää, jos koko sen ajan olen tosi hektisissä uniseikkailuissa ja juoksen pitkin vieraita kaupunkeja ja yritän suunnitella projektia muiden kanssa ja joltain on kadonnut laukku ja kännykkäni ei toimi enkä muista, mihin pysäköin autoni. Niin kuinka niinku levänneenä minä siitä voin herätä? 

Päiväsaikaan ja illalla väsyttääkin vietävästi. Se voi olla tämän allergia-ajan syytä taas. Vaikka voinkin sanoa, että siitepölynuha on muutoin erittäin lievää. Kissat eivät ole pahentaneet allergiaani, päinvastoin tämä on tänä vuonna tosi mieto.

Uusien ulkovalaisimien asentaja kävi. Ulkovalaisimet eivät kuulu vuokra-asunnon huoltosopimukseemme, vaan ne täytyy joko vaihtaa itse tai hankkia hommalle tekijä, jos ei enää pärjää talon alkuperäisillä. Talorivistöstämme näkeekin, että joka naapuri on ostanut jonkun tyyliltään ihan erilaisen lyhdyn ulko-ovensa viereen. 

Meidän lamppumme olivat ikivanhat ja niin rumat, että vihdoin tajusimme, että haluamme vaihtaa ne parempiin. Missään nimessä emme halunneet nyhrätä itse mitään valaisimia ja sähköjohdon liittämisiä seinään. Onneksi mieheni tiesi, mistä etsiä netistä työkeikkojen tekijöitä ja löysi sieltä sähköasentajan. 

Asennus sujui oikein mukavasti. Kytkin sähkökaapista sulakkeita pois tarpeen mukaan. Kadun puolelta piti ruuvata pois ylimääräinen talonnumerokylttimme, koska uusi lamppu oli pakko sijoittaa vähän alemmas sen mukaan missä kohdassa johdot tulevat muurista ulos. Ei se mitään, olimme lisänneet toisen numerolaatan takavuosina silloin kun virallisen numeron edessä kasvoi iso havupuu, joka peitti sen näkyvyyden. Puu on nyt poissa ja virallisen numeron pitäisi riittää.

Vanha lamppu "myrskylyhty".

Uusi lamppu.

Sitten pihan puoli. Vanhassa valaisimessa oli ollut alussa automaattinen kytkin, mutta naapuri oli huomauttanut, että lamppu loistelee satunnaisesti keskellä yötä hänen ikkunaansa häritsevästi, joten sensori otettiin pois käytöstä. Ja nyt muoviosatkin ovat jo hajalla.

Mietin, sanoisinko ihan vaan, että tämä on mielestäni maailman rumin valaisin, vai diplomaattisemmin, että en taida olla nähnyt toista näin epäviehättävää lamppua.

Mutta tämä on kai aika yleinen malli ainakin täällä ja mieheni ilmoitti ilahduttavasti, että ”näitä myydään näköjään edelleen”. Joku saa siis vieläkin ilahtua tällaisesta muovilaatikkomallista.  

Vanha pihalamppu.

Uusi samanlainen kuin kadun puolella.

Uudet lamput näyttävät kirkkaalta, vaikka näissä LEDeissä onkin vähän keltainen nostalgiasävy. Valo ulottuu suuremmalle alueelle, mikä on käytännöllistä.

Näin on tehtävälistalta taas hoidettu sellainen asia, joka oli aikeena ainakin viimeiset viisi vuotta. Tai kaksikin, koska ostoskassi oli ihan samaa kategoriaa.