Mitä tapahtui synttärinä

Edellisessä blogiartikkelissa olimme mieheni kanssa juhlimassa 50 v. -synttäreitäni Amsterdamissa. ”Old in Amsterdam tour”. Mutta hommat jatkuivat sen jälkeen vielä usealla juhlinnalla. Varsinainen synttäripäivä oli vielä edessä.

Katselin netistä, tilaisinko kaksi kakkua lähileipomosta työsynttäreilleni mukaan otettavaksi. Laskin lomataulukosta, että melko monta ihmistä puuttuu sillä viikolla, koska silloin on Hollannin syyslomat, joten kakkuani syö vain sellaiset 14-18 ihmistä. Vaihtoehto on tilata suoraan vastaanottoon venlolaisesta leipomosta piirakat, mutta se on vähän tylsää, koska kaikki tekevät sen. Toisaalta hyvinhän se toimii. Ai katsos, siellä on myös luksuskakkuja, joilla voi saada vaihtelua.

Mieheni kävi salaperäisesti kaverillaan ilmoittamatta syytä, eli jotain he juonivat synttäreilleni. Ehkä etupihaan tulee joku kauhea 50-koriste hollantilaiseen tapaan.

Kaakut on nyt tilattu sekä lauantaille kavereille illaksi, ne haen lähikauppamme vierestä leipomosta, että töihin maanantaina toimitettavaksi Venlon leipomon taholta. Molemmissa tilauksissa on yksi normaalihko peruspiirakka sekä yksi erikoisluksuskakku. Kai minä nyt yhden luksuksen voin ottaa, jos on pyöreät synttärit.

Ei täs mitää muuta ehi ku järjestää juhlia.

Itse synttäripäivänä vastailin somen lukuisiin onnitteluihin. Pukeuduin nätisti oranssiin syyshameeseen ja mietin, että miksen laittaisi sitä kissan peba -t-paitaa Amsterdamista heti päälle. Vähän huumoria. Voisin ottaa viralliset juhlakuvat kissan peba -paidassa. 

Niin tehtiin. Pihassa oli hieno aurinkoinen sää, muutamia syksyn lehtiä ja keltaisen sävyjä. Vaatteet sopivat pihan väreihin. Tuli kivat kuvat.

Mieheltäni sain valtavan leveän paketin ja sieltä paljastui itse designattu koristetaulu, jossa on parhaat potretit kissoistamme, ilmapallojen kuvia ja ”Liisa 50”. Löydettiin sille paikka seinältä. Ja valokuvakortinkin hän oli itse suunnitellut.

Teksti on lainaus hollantilaisesta laulusta jonka voisi kääntää vaikka "Kas jollain on synttärit, hurraa hurraa", mutta tässä hurraat on korvauttu miaulla.

Availin muitakin paketteja; ystävältä Suomesta tuli yllärinä kunnon suomalainen herkkupaketti. Keksejä, hapankorppuja, salmiakkeja, xylitolia, Fazeria. Tupla tuli myös tarpeeseen ja Hopeatoffee on nostalgiaa, samoin entinen Käck joka on nyt tylsästi Kick. Jopa pumpernikkeleitä sain, joista muistan aina sen jonkun pienen T-kaupan Hyvinkäältä vuodelta 1979, jossa äiti osti minulle niitä siitä yhdestä hyllystä vikalla käytävällä ennen kassoja.

Seuraava ohjelmanumero oli ravintolaillallinen mieheni perhekunnan kanssa, yhteensä 7 henkeä. Oli mukavaa, mutta haitta oli se, että se puoti on aina tupaten täynnä ja akustiikka huono. Eli on kova meteli ja kaikki seurueet huutavat täysillä, jotta kuulevat toisensa. Ääni oikein käheytyi minulla siinä kun koko illan huuteli.

Ruoka oli hyvää. Ainakin jännää ja innovatiivista siellä. Ei ihme, että se on suosittu paikka. Siellä voi kokeilla kaikkea hauskaa eri maiden menyistä. Ja annokset eivät ole hirveän isoja, vaan voi hyvin yhdistää alkuruokaan ilman että tulee ähky, tai jakaa ruokia keskenään, tai ottaa kaksi pääruokaa.

Matkalla ravintolaan, vieläkin virallisessa paidassa.

Siellä on jopa sen verran eksoottista, että vaikka tietäisi aika paljon muiden maiden keittiöistä ja olisi lukenut lehdistä trendiruokareseptejä ja katsonut jotain instavideoita japanilaisesta katukeittiöstä, niin silti seassa on sanoja, joita ei ole koskaan kuullut. ”Ruokalista, jolta pitää guuglata joka toinen ainesosa.”

Tiesin mikä on manchego, gyoza, lohitataki, kataifi, edamame ja burrata. Mutta en tiedä mikä on enoki, kewpie, gochujankastike, ponzu-etikka ja furikake. Niillä rajoilla oli labneh ja okonomiyaki, eli ehkä just jotenkin saattaisin muistaa, mitä niillä tarkoitetaan.

Pitäisi mennä joskus jatkamaan ruokalistan kokeilua. Sinne pitää kyllä aina varata pöytä paljon etukäteen.

Vähän yakitoria.

Vähän tatakia ja burrataa.

Sitten oli mennyt kolme tuntia, ja kymmenen aikaan palattiin kotiin. Ravintolassa oli kuuma, olin hikinen ja äänikin oli käheä eli halusin lähinnä suoraan suihkuun ja lepoon. 

Mutta, sitten tuli tietty se yllätys. En ajatellut enää, että siellä olisi tänään mitään tapahtumassa, joten en tosiaan aavistellut, että siellä olikin porukka meidän etupihassamme ja laittaneet koko satsin koristeluita etupihaan. Viirejä ja ovikoristeita oli ja iso metallinen 50-häkkyrä ilmapalloineen, jota olen ollut mukana pystyttämässä samojen kavereiden pihoihin heidän synttärinään. Siihen sai värivalot päälle.

Säkkipimeässä ei hirveästi kuvia saanut, mutta yritettiin silti. No sitten pulistiin ja mentiin sisään juomaan kaljat. Oli hauskaa, naurettiin ja juteltiin.

Sitten vielä käsittelin ja jaoin valokuvia ravintolasta ja koristeluista ja sitten olikin taas jo keskiyö.

Onneksi sai nukkua pitkään seuraavana aamuna. Tankattiin vähän unta. Sitten otettiin parempia kuvia ulkona.

Etupihan koristelu sisäsi myöskin karsean ihmisen kokoisen nuken istuen tuolilla ja minun vanhat kirpparivaatteeni päällä, joita olin karsinut pois säkkiin ja mieheni vienyt keräyslaatikkoon muka. Nukella oli naamana valokuvaprintti minun naamastani, sillä oli sellainen harmaa käkkärämummoperuukki päässä ja olkihattu ja minun pois heittämäni talvikengät jalassa.

Tämä on tosihollantilainen perinne nimenomaan 50-vuotisjuhliin. Pihalle laitetaan tuolille istumaan näköisnukke juhlakalusta. Ne ovat aika pelottavan näköisiä yleensä, niin tämäkin. Voi hyvänen aika.

Hain illaksi kakut leipomosta ja vietin tavallista talouspäivää. Tehtiin tilaa bileille pöydällä, pehmustetiin istumapenkkejä, imuroitiin, pinottiin valmiiksi kakkulautasia ja kahvikuppeja ja sipsikulhoja.

Sitten bileet. Kunnon kuohkea marenkivaahtokakku oli kyllä hyvää. Kahvia, kaljaa, sangriaa, alkoholittomia oluita ja radlereita meni. Oli monta kierrosta kaikenlaisia suolapaloja.

Lomaviikkoni jälkeen kakkutarjoilu töissä oli viimeinen etappi viikon kestävästä synttärijuhlinnasta. Pöydälleni olin saanut paperikransseja. 

Syksyinen omena-kaneliluksuskakku.

Olin lopulta vähän helpottunut, kun kaikki hulina oli hoidettu ja ohi.

Miniloma Amsterdamissa

Saimmekin järjestettyä pienen syysloman, eli molemmat yhtaikaa töistä vapaata. Se ei ollut täällä vielä koulujen syyslomaviikko, mutta Saksan osissa ja Suomessa oli jo syyslomat.

Se oli synttäriviikkoni. Päätimmekin juhlistaa viisikymppisiäni pikku matkalla.

Aikomuslistallamme oli keikka Amsterdamiin. Mieheni totesi, että nyt minä olen käynyt useammin Amsterdamissa ja minulla on siitä parempi käsitys kuin hänellä. Voisin vähän näyttää pääkaupunkia ja päivittää kokemukset hänellekin. Ulkomaalainen matkaoppaana hollantilaiselle.

Hotellikin löytyi kahdeksi yöksi keskustasta, ja junalla oli helppo suhahtaa sinne maanantaista keskiviikkoon.

Siinähän kävi niin, että ihan meidän vieressämme oli Käärijän keikka maanantaina. Mutta silloin kun se tuli myyntiin ja myytiin hetkessä loppuun kesällä, niin meillä ei ollut aavistustakaan, otammeko ja saammeko me jotain lomaa lokakuussa, emmekä silloin tienneet, että päätetäänkin lähteä Amsterdamiin.

Silloin lähdettiin vielä siitä, että on tavallinen työviikko ja jos menisimme konserttiin, meidän pitäisi jotenkin selvitä maanantai-iltana keskiyötä käyden julkisilla liikennevälineillä Amsterdamin keskustasta (johon ei ole autolla tulemista) 200 km päähän kotiin, jotta voimme nousta tiistaina klo 7 töihin. Mikä on aika huono yhtälö. Joten silloin emme ostaneet lippuja. 

Ei voi mitään. Kaikkea ei vain aina pysty suunnittelemaan ja lyömään lukkoon monta kuukautta etukäteen. 

Pikkureissu oli onnistunut. Junat ajoivat sujuvasti, hotelli oli hyvällä paikalla, kävelimme paljon ja näimme monta erilaista aluetta. Spontaanisti vielä keksimme lisätä ohjelmaan Lookout-näköalan tornitalon katolla. Sinne pääsi ilmaisella kaupungin lauttakyydillä.

Mieheni osti junaan etukäteen jonkun ryhmälipun, joka toimi jo kahdelle hengelle ja oli edullisempi kuin yksittäiset. Ratikoissa kuljettiin lähimaksulla maksaen. Kävelyä tuli 15000-18000 askelta per päivä, vaikka osa matkoista kuljettiin ratikoillakin.

Junassa oli saksalaisiakin menossa lomalle Amsterdamiin. Myös suomalaisia kuulin Amsterdamissa. Muutoin kuului melko paljon ranskalaisia, jonkun verran amerikkalaisia ja ehkä brittejä; jotain skandinaavejakin. Näimme aasialaisen oloisia seurueita, mutta ei kovin paljon. ”Olisikohan tuo brittimies, jolla on toppatakki ja shortsit?” Kuulemma kun briteillä on joka säällä shortsit, talven viileydessäkin.

Vaatteemme olivat säähän suht sopivat. Oli luvattu kaikkea väliltä 11-14-20 astetta eri päivinä. Paikoin tuli hikeennys ja kuuma varsinkin maanantaina, kun mentiin ratikalla ja käytiin kaupoissa. Ensimmäisen kahvitauon jälkeen alkoikin aurinko oikein paahtaa niin, että kanavia kävellessä oli tyyntä ja aurinko tuntuvasti vastassa. Riisuin takkia jo poiskin siinä vaiheessa, vaikka virallisesti oli muka vain 11 astetta.

Kuumahan täällä tulee!

Monessa paikassa istuttiin kivasti tauoilla. Rembrandtpleinillä katetulla terassilla, jolla oli lämmittimiä. Burgeria syötiin ihan Leidsestraatin ostoskadulla pikkupaikassa ja katsottiin tiskiltä turisteja ikkunan läpi.

Oli muuten hyvä vesimelonilimsa!

Lounas oli runsas.

Ihmeteltiin krääsäkauppojen outoja erikoistavaroita. Hassuja tarroja ja logoja. 

Hauska oli se, kun poseerasin juustokaupan suuren Old Amsterdam -kiekon vieressä ja se sopi teemaan, että minusta tulee seniori eli tämä on synttärikeikka nimeltä ”Old in Amsterdam”. 

Old in Amsterdam.

Ikuinen joulu.

Juustokellari.

"Mitä hittoa jätkä"

Päädyttiin iltasella kuppikakkukahvilaan, jossa oli oikein hieno valokuvauksellinen seinä, ja tarjoilija otti meistä kuvia.

Nurkan takana olikin katu suljettu, paloauto vilkkui ja nosteli jotain nostokurjella, ja oli ”film crew” -liivejä. Mieheni kysyi liikennejärjestelijältä, mitäs tässä filmataan. Ensi vuonna ilmestyvää Amsterdamned 2 -leffaa. Siitä on tosiaan luvattu jatko-osa, noin 40 vuoden jälkeen. Ykkösosa on hirveä 80-luvun kauhuleffa kanavissa lymyilevästä sukeltaja-tappajasta, joka viiltää ihmisiä rannalla ja vedessä. Toisten mielestä tosi huono ja fanien mielestä kulttileffa. 

Leffakuvaukset.

Olimme niin radikaaleja, että söimme vain vapaasti kaikkia kuppikakkuja ja makeita iltaan saakka ja meinasimme, että no sitten vaan otetaan myöhemmin joku pienempi suolainen, jos ei tarvitse illallista. Otimmekin vain olutpubissa hyvän nacholautasen.

Kahden kaljan jälkeen alkoikin olla jo väsy. Tulikin katsos jo pimeä ja kello olikin jo melkein 20 tai 21, joten wanhukset eivät jaksaneet enää muuta kuin raahautua hotellille.

Pitääkin vääntää joku nachopelti kotona joskus.

Leidseplein pimeässä.

Hotellin kulmilta.

Tiistaina katsastettiin ensin Albert Cuyp -katumarkkinat. Tiistaina piti olla teoreettisesti lämpimämpi kuin maanantaina eli 14 astetta, mutta aamulla oli vasta 9 astetta ja lisäksi oli tullut kylmä tuuli. Minulla oli suorastaan kylmä kaulalla siinä viimassa, ja torikojussa tuli sopivasti vastaan paksuja värikkäitä kaulahuiveja kympillä ja ostin sellaisen heti käyttöön.

Tuulee kylmästi.

Käveltiin seuraavaksi koko itäinen keskusta Chinatowneineen. Nieuwmarktilla istuimme ihan ulkoilmassa (takit päällä) katukahvilassa auringossa, joka alkoi lopulta lämmittää. Sitten vaihdettiin länteen Jordaaniin ja 9 straatjes -alueeseen.

Tuuli puhalsi ja aurinko paahtoi niin että tuli naamaan sellainen kirkkaanpunainen olo. Vaikkei se kuulemma näkynyt pahasti.

Löysimme myös Spui-kadun aukiolta mieheni vanhastaan tuntemat perinteiset kirjakaupat: Athenaeum sekä The American Book Center. Aika jännät vanhat sokkeloiset talot molemmat. Ensimmäisessa rappuja meni ylös ja alas ja nurkkien takaa löytyi lisää pikku huoneita, ja siellä oli ihan kaikken alojen erikoislehdet. Toisessa oli kaarevat portaat ylös ja puolikerroksia: yksi käytävä nousi ylämäkeen ja laski taas pari askelmaa alas, ja ihan vieressä oleva osio kulki alempana. Hienoja tiloja. Siellä oli myös pieni kahvilasoppi sekä huone, jossa digitaalinen painokone valmisti livenä kirjaa.

T-paitakaupassa oli kasseja ja paitoja, joissa oli eri taitelijoiden huumoridesignia. Ostimme molemmat paidan, jossa kissan peba sanoo ”Hi”. Sehän on ystävällinen tervehdys ja luottamuksen osoitus, kun kissa näyttää takapuoltaan.

Paitakauppa Pampling ja erikoisdesignit. Löytyy netistäkin.

Illaksi ehdimme vielä aseman taakse lauttasatamaan ja siitä veden pohjoispuolelle, missä on tornitalon näköalapaikka. Lautta oli hyvin yksinkertainen halli, johon tungettiin jalankulkijat, pyöräilijät ja skootterit läjään ja toisesta päästä ulos parin minuutin päästä. 

Pohjoisrannan taidetta.

Lookout-tornitalo.

Amsterdam Lookout -näköalapaikan kuuluisin osio on kattoterassin laidalla oleva keinulaite, johon voi ostaa lipun. Sitten voi keinua osin laidan yli kaksi ihmistä vierekkäin, turvavöin köytettynä tuoliin. Meille riitti lippu, johon kuului juoma kattoravintolassa. 

Hurja keinu katolla.

Hissiin lastattiin turistit ja opas painoi nappia. Käskettiin katsoa ylös, koska hissikorin katto oli lasia ja siitä näkyi hissishow ylös, eli tuli vaihtuvia neonvaloja ja ääniefektejä kun hissi nousi.

Ulkona katolla voi käydä katsomassa näkymiä verkon takaa ja verkon aukoista; toiseksi ylimpänä on ravintolakerros näköalaikkunoin joka puolelle. Istuimme siellä näkymän edessä oluella. Aurinko meni ohuen pilvikerroksen taakse ja alkoi laskea ja kellastua. Haukottelin itseni tärviölle, koska koko päivän kävely ja katselu olikin jo hyvin kuluttanut päivän kapasiteetin.

Lauttasatama.

Leveä laitos on rautatieasema.

Olikin jo myöhä illallisaika kun palasimme lautalle ja tunnelia pitkin aseman alta takaisin keskustaan. Löysimme pienen meksikolaisravintolan.

Huone Quentin-hotellissa Leidsekadella oli pieni ja hassun vinomuotoinen; toki myös lattia vietti alamäkeen. Vanha talo. Jo ulkona oli korkeat kiviset porrasaskelmat, jotta pääsi edes vastaanoton tasolle. Ja sitten kaksi kerrosta kapeita, vinoja, jyrkkiä rappuja ylös huoneeseen. 

Meiltä oli sentään kanavanäkymä, ei huono. Huone oli modernisti eli lähinnä mustalla sisustettu. Mutta aina saniteettitilat paljastavat joitakin puutteita. Vessan nappi menee vinoon ja sitä saa painaa ja painaa kaikilla voimilla. Suihkun lämmintä vettä saa odottaa ikuisuuden. Kattosuihku tiputtelee niskaan, vaikka on laittanut vaihteen käsisuihkulle. Kylppäri huurustuu täysin eikä tuuletu. Pyyhkeitä ei vaihdeta välipäivänä ja ne ovat illalla edelleen likomärät aamun suihkulta. Huoneen ikkunat ovat tietty yksinkertaiset ja huurussa kylmän yön jälkeen. 

Huoneessa oli tavallinen patteri, jota sai itse vääntää nupista. Mieheni väänsi sen isolle ja taitteli pyyhkeet sen päälle paahtumaan kuivaksi.

Amsterdamissa fakta on, että jos haluaa huoneen keskustasta eikä aio maksaa hirvittävän kalliisti, ne hotellit ovat aina vanhoissa vinoissa taloissa, joissa on hurjan jyrkkiä kapeita portaita eikä hissiä. Jos haluaa hissilliseen kunnon isoon hotellirakennukseen, saa maksaa jo paljon.

Kevytlaukkumme saimme kuitenkin raahattua portaat ja tulipahan liikuntaa. Hyvin varovainen piti portaissa olla.

Tässä videolla vielä pari pätkää elämyksistä (sis. hissishown!)

https://www.youtube.com/watch?v=z01gsgVwfKU