Piirilevy, nakkikastike ja salaburgeri

Järkytin kampaajaani kertomalla suomalaisesta nakkikastikkeesta. Hän kyseli taas, mitkä ovat tyypillisiä suomalaisia ruokia. Monien muiden joukossa mainitsin, että suomalaiset ovat aika makkarakansaa ja on olemassa mm. nakkikastike, perunoiden kanssa. Jostain syystä se oli jotenkin kauheinta mitä hän on koskaan kuullut. Vaikka pahempiakin ruokia olen maininnut, kuten maksalaatikon. 

Näytin kuvankin googlesta, nakkikastike perunamuusin kanssa, ja nauroin räkäisesti. Huvitti, että juuri se oli hänen mielestään niin hirveän ällö ajatus.

Muutoin siellä tuli taas päivitettyä kaikki kylän tapahtumat ja juorut inside-tiedoilla. Mainitsin, että korttelimarkettimme vierestähän poistuu kampaaja. Arvelin, että kampaajat tietävät toisten kampaajien asiat. Niin tiesivätkin. Se salonki aikoo kuulemma siirtyä ”takaisin autotalliin”, oikeasti. Nauratti vähän tuo ”takaisin autotalliin”, mutta se oli totuus. Alun perin tuo kampaaja oli aloittanut bisneksen kotinsa autotallissa pikku kotisalonkina, ja aikoo palata juurilleen. Siellä kyllä varmaan on vähemmän tilaa kuin tuossa liiketilassa.

Ei nakki, mutta muutoin tasainen makkarasuoritus.

Puhuimme myös siitä, että täällä on todellinen ongelma, että teinit paukuttelevat kovaäänisiä ja vaarallisia ilotulitepaukkuja joka ilta koko syksyn, joka korttelissa keskiyöllä ihan vain tehdäkseen kiusaa ja herättääkseen asukkaat. Tunnetusti koirat pelkäävät pamauksia kuollakseen. 

No nyt oli pamahtanut joku hirveän kova urheilupuistossa ja kampaajan mies oli juuri ajanut siitä autolla ohi, nähnyt tekijät, ja ruvennut jahtaamaan heitä. Paikalla oli useita ohikulkijoita ja yhdessä he piirittivät tekijät. Jotka yrittivät paeta johonkin pusikkoon. Mutta  poliisi tuli paikalle ja otti tiedot. 

Joillekin ohikulkijoille oli tullut kuulovaurio heti, jonkun korvat soivat vielä puoli tuntia sen jälkeen. Mutta varmaankaan ei tule hirveästi seurauksia, poliisi ottaa nimet ylös ja päästää  alaikäiset menemään. Ei auta paljon. Ei tätä ilmiötä saada loppumaan millään. 

Netistä ja Belgiasta saa jatkuvasti voimakkaita räjähteitä laillisesti ja Belgiassa sanotaan, ettei heillä ole tällaista nuoriso-ongelmaa, että kukaan paukuttelisi kiusaksi, vaan vain juhlissa ja uutenavuotena. Tosin Brysselissä oli juuri tapaus, että jonkun koulupojan kiusaajat olivat heittäneet paukkupommin hänen asuntoonsa, pojan sisko oli poiminut raketin ja aikonut heittää sen poispäin, jolloin se (tietysti) jo räjähti ja tytöltä lähti neljä sormea. Rispektit vaan kiusaajille, tosi kiva vammauttaa sivullinen loppuiäkseen. Oletteko nyt ylpeitä. Lukuisat muutkin tapaukset opettavat, että jos siinä joku sytytyslanka kipinöi, niin EI kannata ottaa sitä objektia käteen juuri silloin. 

Viestinä paukuttelijoille.

No, meillä on fokus joulussa. Kokeiltiin, mitä tapahtuu, jos yritetään pystyttää meidän tekokuusemme ja tehdä joulu. Ei ehditty edes kokoamaan puuta, kun Jip jo pureskeli kuusen oksia suu täynnä ja muovineulasia repien. Tästä ei tule mitään. Liian vaarallista. Nämä syövät muovia.

Olisi ollut kyllä hauska nähdä edes se vaihe, kun Janneke kiipeää puuhun (ja puu kaatuu).

Kuusen osat takaisin ullakolle ja miettimään vaihtoehtoja. Mitä tässä nyt keksisi. Mihin eivät kissat yletä? Mihin saisi silti kuusenvalot ja koristeita roikkumaan? Seinilläkään ei ole yhtään tilaa. Kattoon joku systeemi? Havuköynnöstä? Jos laittaa nurkasta nurkkaan niin on 4,5 metriä pituutta ja kissat eivät ylety.

Vielä ehdimme saman tien puutarhakaupan joulumaailmaan tarkistamaan, löytyykö sieltä. Siellähän olikin oikein iso erikoisosasto erilaisia ja eri pituisia tekohavuja. Lampuilla tai ilman, valkealla lumipuuterilla tai ilman. Saatiin hyvä viiden metrin köynnös.

Saatiin köynnös ähellettyä kattoon eikä edes tarvinnut porata uusia reikiä. Luovuudella, nippusiteillä ja narunpätkillä kiinni olemassa oleviin koukkuihin.

Kissa ei yletä. Katsoo kaihoten.

Sitten kuusenvalot kiinni köynnökseen, oho, se olikin kymmenmetrinen pätkä. Ja parhaat kuusenkoristeet roikkumaan.

Viimeksi oli myös Pyhän Martin päivä. Yleensä siihen kuuluu lasten lyhtykulkue, laulamista, karkkien keruuta aikuisilta ja suuri kokko. Ja se itse Pyhä Martti hevosen selässä. 

Mediassa oli mielenkiintonen kartta siitä, millä alueilla Hollannissa sitä juhlitaan. Tässä ei olekaan se standardi etelä-pohjoisjako kuten esim. karnevaalissa suurin piirtein. Vaan Marttia juhlitaan koko pohjoisessa Hollannissa Friisinmaata myöten; sen sijaan lännessä Zeelannissa sekä Brabantissa ei; mutta kaakossa Limburgissa kyllä. Artikkelissa lukikin, että tämä perinne ei nyt menekään sen mukaan, missä ollaan katolilaisia, toisin kuin moni muu perinne.

Mustilla alueilla Marttia ei juhlita, vaaleanpunaisilla juhlitaan.

Samalla oli karnevaalien avajaiset, aina 11.11., ja myös Venrayssa oli konserttia. Keskustasta kuului mökää vielä illallakin.

Kun näen ulkojuhlia marraskuussa niin minua paleltaa. Suomessa on aloitettu (Lonkeron voimalla) joku ”vuoden harmain päivä” -perinne eli marraskuun lauantaina on Senaatintorilla konsertti, isojakin nykyartisteja. Se on ilmainen, mutta sinne pitää varata paikat. No, sinne parveilee väkeä paksuissa talvitakeissaan, ja mietin, että konsertti ulkona nollassa asteessa, en tiedä viihtyisinkö siellä kuinka kauan kylmässä. Hienoa kyllä, että tällaista piristystä keksitään. Ja Hesan marraskuun säät alkavat olla lähes yhtä lämpimät kuin länsi-Euroopan; ainakaan paukkupakkasia ei yleensä siinä vaiheessa koeta.

Mutta samoin kun näin Venraysta kuvia juhlahumusta ja mietin että siellä seisot +6 asteessa ja tuulessa, se ei oikein houkuttele minua. Tänä vuonna en halua palella ulkona.

Mutta joka tapauksessa varasimme isoon kylpylään liput ja siellä tulee pakollista palelua ulkoalueilla, kun kulkee kylpytakissa sääret paljaina saunasta toiseen. 

Tulee jotenkin lapsuuden olo kun ajattelen, että ”jee, ylihuomisen huomenna pääsee kylpylään.” Se oli jotenkin lapsuuden sanakeksintö se ”ylihuomisen huomenna”.

Kaupan joulukylä.

Joskus kesällä kyselin huoltamoltani, voisiko kojelautani sammuilevan taustavalon jotenkin korjata. Vastaus: ei. Se ei johdu lampusta, vaan sen kytkennöistä. Jos korjaamo avaa kojelaudan, niin sitä ei integriteettisyistä saa itse tehdä, koska silloin he voisivat vaikka huijata ja asettaa km-laskurin taaksepäin. Joten sellaiset tekee ulkoistettu firma. Se maksaa siksi paljon ja kestää monta päivää. Sitä en halua.

Tarkalleen sanottuna analyysi oli, että syynä on ”printplaat”. No, sieltä kesäkuun alusta saakka olen miettinyt suunnilleen päivittäin, että minulla on kyllä mielikuva siitä, mikä se printplaat on, mutta kun en osaa kääntää sitä näin spontaanisti millekään kielelle. ATK-sanastoa kyllä löytyisi englanniksi aika paljon, mutten saa mieleeni, mikä se voisi vastaavasti olla.

Mielikuvana se on se sellainen vihreä laatta, johin on hopeisia johtoja juotettu kiinni ja kytkentöjä tehty ja ties mitä komponentteja ladottu. Mutta mikä hitto se sellainen on. No, vain noin kuusi kuukautta asiaa pyöriteltyäni muistin vihdoin etsiä netistä käännöksiä. Aha. Engl. ”circuit board” tai ”printed circuit board”. Suom. ”piirilevy”. Niinpä joo.

Kun mieheni oli illan töissä ja piti vain ottaa kukin jotain ruokaa pakastimesta, keksin kapinallisesti mennä kerrankin McDonaldsiin. Saisi hampurilaisen kotiin mukaan. Sinne ei mieheni suostu menemään koskaan, on kuulemma liian kauheaa roskaruokaa eivätkä ne edes maistu hyviltä. Burger King hänelle kelpaa, koska maistuu ratkaisevan verran paremmalta, mutta sinne satumme ehkä kerran vuodessa. Itsenäisten snäkkibaarien purilaiset kelpaavat myös.

Suunnittelin rikoskeikkaani. Mietin, uskaltaisinko käyttää oikein DriveIn-kaistaa. Tai sekö näkyy ehkä virallisesti olevan DriveThru, jota ei kätevästi osaa kukaan ei-englantilainen kunnolla lausua. Kaista voisi olla nopea ja kätevä, koska haluan vain sen yhden purilaisen. Mutta todella harvoin olen kaistaa käyttänyt. 

Tiedän, että siellä puhutaan tilaus mikrofoniin. Ja että joku mumiseva liian hiljainen ääni sitten puhuu jotain takaisin. Just. Just se. Enhän minä ymmärrä noita huonojen kaiuttimien kautta tulevia epäselviä kysymyksiä. Mitä jos he kysyvät jotain, mihin en ole varautunut ollenkaan enkä osaa vastata? Ja sitten pitää jossain maksaa ja lopulta saada se tilaus luukulta. Aika monimutkaista. Ei tämä olekaan helppoa. Minun on paljon helpompi mennä sisään ja tilata tiskiltä tai varsinkin näytöltä näppäillen.

Kun tulin sinne, näkyi myös, että autokaistalla oli hyvin pitkä jono. Ei yhtään kiinnosta seistä ja ryömiä siinä auton kanssa niin kauaa. Menin sisään tilaamaan. Se oli ihan hauskaa. Ja Big Tasty oli ihan maukas ja tarpeeksi iso.

Tunnustin rikkeen miehelleni ja hän sanoikin ”hyh, yök”. Mutta: ”Saathan sä mennä sinne millon haluat, en mä estä.”

Takakujien hämärähommia.

Meillä oli jonain takavuonna huhu, että Venrayhin tulisi Burger King. Sitten huhu täsmentyi, että eikun remontin yhteydessä Venrayn vieressä olevalle moottoritien huoltamolle tulisi Burger King. Silti ihmiset riemuitsivat ihan, että ”jee Venrayhin tulee.” Lopulta sekin suunnitelma vedettiin pois. 

Olen edelleen sitä mieltä, että ei voi sanoa, että ”meille Venrayhin, paikkakunnalle, taajaman sisällä käytettäväksi” tulee Burger King, jos se onkin ulkopuolella moottoritiellä ja saavutettavissa vain moottoritieltä käsin. Sinne pääsee siten vain autolla, ja kun lähtee sieltä pois, joutuu etelään ja joutuu ajamaan seuraavalle paikkakunnalle saakka, jotta voi kääntää suunnan ja palata kotiin. Ei se ole mikään, että ”Venrayssa on”.

Outo sieni etupihassa. Enpä ole nähnyt näin varrellista tuhkeloa.

Kylpylä oli ihana. Meditaatiosaunassa oli vaikuttava tunnelma ja lempeä lämpö ja lepotuolit. Ulkona altaat höyrysivät viileään ilmaan ja lähes täysi kuu loisti pilvenriekaleiden välistä vaihtelevasti. Värivalot heijastuivat puiden latvoihin. Suola-allas on aina kiva ja siellä on kauniit tunnelmavalot seinillä. Kävimme panoraamasaunassa ennen kuin aurinko laski ja näki vielä silkkiuikun lammella. 

Kävimme myös intialaisessa tuoksusaunassa, mutta musiikki ei ollut tällä kertaa niin hyvää; kaipasin lisää George Harrisonia ja sitaria. Yhdessä kohdassa alkoi hiljainen jumputtava rytmi nousta introna ja mietin, että tämähän kuulostaa ihan kuin kohta tulisi... lalla lalla la Macarena. Tuskin tulee.

Laitettiin yrttisuolaa pintaan. Käytiin kostea höyrysauna, pari hyvin kuumaa saunaa jne. Mutta voi että niissä on kuiva ilma. Kun nämä ovat tällaisia, että korkeintaan kerran 25 minuutissa suurena showna joku kannu kallistuu automaattisesti ja lirauttaa puoli desiä vettä kiukaalle, voi jee. Elä sillä. Sitten on taaas rutikuivaa. Saksassa sama meno.

Mitä minä en ymmärrä on, että ne, jotka suunnittelevat ja rakentavat suurella rahalla tällaiset high quality -kylpylät ulkomailla, jotka kuitenkin perustuvat pitkälti saunoihin, että he eivät tutustu ollenkaan siihen, miten saunat toimivat Suomessa. Etteivät he mistään kuule ja tajua, että siellä on kostea ilma ja vettä kuuluu olla.

Söimme vielä kylpylän hyvässä ravintolassa ja otin valikoiman ”intialaisia pikkupaloja” ja ohessa ohut pappadumleipä ja monia hummuksia ja chutneytä ja dippisooseja. Nam.

Oli oikein mukavaa ja lämmittävää. 

Hektiikkaa syksyyn

Luimme lähikauppamme laajentumissuunnitelmista. Remonttia tulee. Kampaamo sen vierestä poistetaan ja marketti ottaa senkin tilan itselleen. Ja vielä samassa talossa oleva leipomokin pienenee ja leipomon kylkeen tulee uusi marketin omistama erillinen tupakkakioski. 

Tällaista tapahtuu nyt kaikkialla, koska Hollannissa kiellettiin heinäkuusta saakka tupakkatuotteiden myynti ruokakaupoissa, mutta ne haluavat silti kivasti liikevaihtoa ja tuloja siitä edelleen. Se on mahdollista, jos on erillinen tupakkakauppa, jolla on oma ovi. Mitäköhän tämä tupakkakauppojen perustaminen nyt auttanee tupakoinnin vähentämiseen väestössä; nollatulos.

Hyvin pian marketin pihalle laskettiin suurella nosturilla joku kontti. Luulin, että se on rakennusmiesten taukomaja tai jtn. Mutta sinne tulikin sisään vinot leipähyllyt ja vitriini ja kassatiski, eli siitä tuli leipomon hätäkauppa remontin ajaksi! Yhteen surkeaan konttiin, mihin heidän varastonsa mahtuvat? Pian jo tyhjennettiinkin leipomon liiketilaa ja nyt siellä  puretaan täysillä rakenteita kovaäänisillä koneilla iltaa myöten ovet levällään.

Tein itselleni kokkauskaavion. Sitä oli helpompi lukea kuin pitkää reseptin tekstiä.

Miukulan peba. Unohdin sipulin.

Kaupassa oli ihan hirveä hektiikka. Oliko se se väärä kellonaika, juuri ennenkuin skidit pääsevät koulusta; alaluokilla on keskiviikkoisin hyvin lyhyt koulupäivä. Never again. Mitään en saanut katsoa ja valita rauhassa, vaan samalla hyllyllä tunki aina monta ihmistä. Joku puristeli MINUN kakejani, joita olin jo ottamassa. Hävytöntä.

Oli liikaa muuttuvia tekijöitä ja yllätyksiä. Höh, nippusipulista on hintalappu olemassa, mutta tuote on näköjään lopussa. Missä ovat raastesalaatit, ne ovat aina olleet tuossa ylähyllyllä? Nehän ovat tyystin kadonneet, eihän niin voi tehdä! Ai jaa, ne ovat tuolla alhaalla, siirretty. Miksi kaikkien vihanneskylmiöiden ovet ovat sepposellaan? Ai, niitä täytetään. Asiakas ei mahdu henkilökunnan väliin ja nyt siellä on joku mummo raasteissa tukkimassa tien minulta. 

Ei ole lanttua mutta mitä onkaan tämä koolraap, maistuukohan se? Pitäisi päättää maistuuko se vai ei, kun tässä tunkee ihmisiä enkä ehdi miettiä! Ai niin, mutta onhan se lanttu! Unohdin että hollannin koolraap on ihan eri vihannes kuin saksan Kohlrabi joka on kyssäkaali. Mitä hittoa, laktoositon kerma päivältä 27.10., tämähän on vanhentunutta! Siat, pitäisikö ilmottaa jollekin että vanhoja tuotteita hyllyssä (taas)!

Ja sitten unohdin kaaoksessa ottaa normaalin sipulin sen nippusipulini tilalle ja minun oli PAKKO käydä myöhemmin vielä hakemassa pelkkä sipuli.

Kuten tiedämme, Trump voitti vaalit. Lannistunut tunne. Että ihmiskunta ei vieläkään halua edistyä ja parantua, vaan tukeutuu sellaiseen johtajaan, joka elää negatiivisuudella, vihalla ja ihmisten loukkaamisella. Ja polkemalla naisten ihmisoikeuksia. Mutta se on kansan ääni, kansan valinta. Surullistahan se on, mutta tätä enemmistö siellä halusi. En viitsi siihen enempää omia tunteitani tuhlata, en jaksa olla pöyristynyt. Tämän todellisuuden kanssa on vain elettävä. Minkäs teet, en minä sitä voi muuttaa.

Se vain lisää välinpitämättömyyttäni uutislähetyksiä kohtaan. En kestä nähdä tuon(kaan) tyyypin vouhkaamista. Lisää aiheita, joista en enää jaksa lukea ja joita en halua katsoa. En minä näitä maailman ongelmia ratkaise.

Monilla on vähän väsynyt olo. Silloin on tärkeää levätä. Saa pitä taukoa ja levätä, jos energia on vähissä.

Pari väsynyttä.

Palapelin teko on lepoa.

Tämä on HIENO.

Vaihdoin alakerran vessan seinälle osan postikorteista. Siellä on oikein taidenäyttely historiallista kuvastoa ja kaikenlaista hupailua. 

Muutama kortti oli jotenkin tullut laikukkaaksi ihan kuin siihen olisi roiskunut vettä suoraan. Mutta ovathan ne olleet paikoillaan jo monta vuotta. Lämmittämätön kostea huone, kai ne kupristuvat ja kärsivät vähitellen. (Hollannissa alakertojen pikkuvessat ovat aina kylmiä. Niihin ei ole asennettu lämpöpatteria.) 

Löysin koristekorttipinosta sopivat tilalle. Vanhaa Hyvinkäätä, Berliini ja hauskoja eläimiä.

Helsingin kaupunginmuseosta ostetut Suomen talvet jouduin poistamaan. Lumisota 70-luvulta ja jäinen laiva sata vuotta sitten.

Nämä olivat vielä hyvässä kunnossa. Lumilapiota soittava talonmiesrouva on suosikkini.

Aero Oy meni laikukkaaksi.

Silja Linet saivat vielä jäädä.

Vanhaa Hyvinkäätä lisättiin kokoelmaan.

Punkkarikoira on vanha, kissakala uusi näyttelyssä.

Upea syyspäivä. Pelkkää aurinkoa ja ruska parhaimmillaan sunnuntaina. Kävelin puistoon, halusin sinne maagiselle harjulle jota kukaan ei selitä. Eihän Venrayssa ole kukkuloita, miten niin siellä on jyrkkä harju. Tai no tästä länteen on metsässä hiekkadyynimäisiä kohoumia, olisiko se harju yksi yksittäinen siihen maisematyyppiin kuuluva ilmiö.

Kauniisti oli syksyn lehtiä, joissa kahlata. Kipaisin harjulle. Oli rauhallista. Siellä pulputti jotain pikkulintuja puissa, en tunne sitä ääntä ja lajia ollenkaan. Hienoa, kaunista. Vihreää sammalta. Pikkusieniä kannolla. Keltaisia lehtiä. Käkkyräpuita.

Aikani patsastelin ja arvostin paikkaa. Tuli mieleen, että tällaisissa kohdissa jotkut istahtaisivat nyt johonkin kannolle nauttimaan termarista kupin kahvia. Miksen minä? No, pari faktaa: 

a) Siinä kannolla istuu jo sieni. En halua istua päälle.

b) En edes omista termaria. Koska en koskaan mene eväsretkille.

c) Siinä kun lepäilisin tarpeeksi kauan, ja vieläpä joisin kahvia, niin tulisi pissahätä ja joutuisin puskapissalle. Jota yritän välttää. Koska nämä eivät ole mitään erämaita, vaan urbaaneja puistoja, joissa kuitenkin liikkuu ihmisiä koko ajan.

Eli parempi vain tehdä se lenkki ja kääntyä kotiin.

Tämän lenkin jälkeen onkin ilma viilentynyt ja ollut hyytäviä, harmaita päiviä, jolloin tarvitsen jo myssynkin pelastamaan korvat. Viimeksi kävin kävellen ruokakaupassa ja varustauduin muuten hyvin, mutta olin sitten varannut takintaskuun koko reissulle tasan kaksi (2) paperinenäliinaa, vaikka tiedän, että nenäni alkaa aina vetistellä näin kirpeän kylmässä ilmassa. No, juuri ja juuri selvisin niiden kanssa takaisin kotiin saakka.

Sain naapurilta tuoreita viikunoita. Just just tunnistin, mitä ne ovat. Olen ihan viikunatyhmä. Eipä ole paljon kokemusta. Piti oikein googlata, että miten nämä syödään. Selvisi, että pian; eivät säily kauaa. Ei tarvitse kuoria. Pesu riittää. Jonkun päätynipukan voi leikata pois jos on kova. Sitten vaan vaikka neljään palaan ja valmis.

Olen taas jäkättävä ilonpilaaja, mutta kun töissä on vaan niin tyhmiä tapahtumia, että minua ärsyttää. ”Secret Santa”: Osastolla on nyt tulossa tavaksi arpoa osallistujille summittainen pari, jolle on sitten tehtävänä hankkia pikku joululahja ja antaa se pinoon nimettömänä pikkujoulujuhlissa. Korostetaan, että lahjan olisi oltava ”sopiva” saajan mieltymysten mukaan.

Siis kiva, että joku jaksaa sen järjestää ja sitä oli viimeksikin hauskaa katsoa ja naureskella vierestä, mutta pliis, minä en pysty, en pysty hankkimaan ”sopivaa” lahjaa arvan minulle päättämälle kollegalle. Siinä on niin hurjat odotukset, että sen pitää oikeasti sopia hänen kiinnostuksiinsa, tyyliinsä tai harrastuksiinsa. Juttelenhan minä heidän kanssaan, mutta aika harvoin henkilökohtaisia. 

Mieti, että sitten saan kohteeksi jonkun miehen, josta tiedän lounastauoilta tasan sen, että hänen harrastuksiaan on jalkapallopelien katsominen, moottoripyörällä ajo ja kryptovaluuttaan sijoittaminen. Hanki siinä sitten joku ”sopiva” lahja, josta hän ilahtuu. Ihmeellisesti ihmiset olivat viime kerrallakin keksineet hauskoja ja yllättäviä juttuja; ja siinä onkin rima sen verran korkealla, että en katso pystyväni saavuttamaan sitä.

Stressitasoni on heti 200 prosentissa, kun mietin tätä. Poistin itseni listalta, en voi riskeerata, että saan mahdottoman tehtävän ja hikoilen sitä oikeasti sydäntykytysten kanssa monta viikkoa, että mitä minä nyt keksin. 

Samana ajanjaksona on niin paljon muutakin järjestettävää. Meillä pidetään miehen perhekunnan Sinterklaas tarjoiluineen ja lahjanvaihtoineen (juu, samalla arpaperiaatteella, mutta helpotuksena jokainen tekee toivomuslistan, josta saa poimia), ja on valmisteltava joulua sekä kahdet synttärijuhlat lahjoineen. En pysty käsittelemään vielä lisää hoidettavaa.

Marketissa on jo joulutähdet.

Sitten seuraavaksi tulikin koko firman joulujuhlan ilmoitus ja siihen kuuluvat arpajaiset, kuten jo monta vuotta. Niiden voitot ovat turhaa roinaa. Minulla ei ole talossa tilaa turhalle roinalle. Keittiö tursuaa keittiövälineitä ja kaapit ihan kaikkea. Hiki hatussa yritämme vähentää ja raivata tilaa. Viimeinen asia mitä tarvitsen on joku heikkolaatuinen arpajaispalkinto. Kaikki muut ovat toki innoissaan ja haluavat voittaa jotain kivaa. Minä EN voi ymmärtää, että olen muka AINOA, joka ei halua jatkuvasti lisää tavaraa.

Seuraava pointti on sitten taas, että laita se ”ugly christmas sweater” päälle ja kilpaile sillä. Ei minulla ole mitään USA:n kulttuurista tullutta ”rumaa joulupaitaa” enkä aio myöskään erikseen ostaa vaatekappaletta, jota käytän yhden kerran vuodessa! 

Nykyajan pikamuoti on sitä, että tilastojen mukaan ihminen käyttää vaatekappalettaan keskimäärin 7 kertaa ennen kuin se jo heivataan. Hirveää. Minä käytän vaatteitani monta vuotta ja kymmeniä, enemmänkin satoja kertoja, ja käytän ne loppuun. Mutta firmapa kannustaa hankkimaan vaatteen, jota käytetään yksi kerta. En suostu ostamaan sellaista. Ja minä olen taas muka AINOA, joka kritisoi tätä ja näkee siinä jotain väärää.

Joulujuhlan paremmat puolet ovat ilmainen lounas ja kaakaotarjoilu. Kiitos niistä.

Olen kiittämätön sika, tiedän. Kun ihmiset tässä vaan yrittävät ilahduttaa ja järjestävät tapahtumia. 

Samalla tunnen kuitenkin nahoissani, että minun on oltava rehellinen edes itselleni ja myönnettävä epäsuositut, kärkkäät mielipiteeni edes joskus. Ainakin siinä kohdassa, jossa enemmistön myötäileminen ja kaiken pyydetyn tekeminen vaikuttaa jaksamiseeni todellisesti, tai sotii etiikkaa ja moraalia vastaan. Ehkä nyt viisikymppisenä saan priorisoida oman hyvinvointini ja vetää välillä rajojakin.

Valmista tuli.

Hämmästyttävästi juuri vuoden loppuhan onkin ihan objektiivisesti täynnä tapahtumia. Isänpäivä, kälyn ja langon synttärit, Sinterklaas, joulu; omat synttärit, kaverin ja siskon synttärit, ja lisäksi ympäristössä vaikuttaa Halloween, pyhäinpäivä, Martinpäivä, karnevaalin aloitus 11.11. ja mitä vielä, ja Amerikan Thankgsgiving ja Black Friday. Ja joulutorilla pitäisi käydä.

Tässä on 15 tapahtumaa lokakuun puolestavälistä jouluun. Todellakaan osa ei vaikuta minun elämääni mitenkään, mutta siis, mikä ruuhka kumminkin.

Kaulaliina sopi väreihin täydellisesti!

Yöllä kissat juoksivat niin, että tuoli kaatui ja minun tietokonealustani lensi jakkaralta lattialle. Aivan hyvästä syystä laitamme tietokoneet turvaan isolle pöydälle makaamaan yöksi. 

Yksi aamu Janneke tasapainoili sängyn yläpäässä ja loikkasi sieltä yöpöydälleni sen verran epäonnistuneesti, että herätyskelloni kolahti lattialle, toki rämisevän metallisen paperikorin kautta. Hienoa.

Illalla kissat olivat epäilyttävän kauan hiljaa eteisessä. Menin katsomaan; Jip pureskeli jotain myttyä. Näin, että se oli hirvittävän iso hyönteinen. Iso hämähäkki ilmeisesti koipineen, kuollut ja liikkumatta. Jip otti sen yhä uudestaan suuhunsa ja jäyti, ja sylki taas takaisin matolle. Yyh, yök. Onkohan terveellistä, jos se nielee sen. Päätin poimia sen paperilla pois.

Muutoin Jip on usein söpö hurisija, ja jos se on pesualtaassa tai tiskipöydällä, saan helliä sitä vapaasti. Laitan poskea sen kylkeen. Haistoin Jipin turkkia ja sehän tuoksui ihanalle! Kukkasille ja parfyymille! Hyvin hienostuneelle. 

Juuri näin netissä tällaisen ihmettelyn, että mitenköhän kissat tekevät sen: Ne syövät jotain säilykelihaa ja niiden hengitys haisee, sitten ne nuolevat turkkiaan tonnikalalta löyhkäävällä kielellään, ja - tadaa - tuoksena niiden turkki tuoksuu niin miellyttävälle ja elegantille.

Netistä poimittu; tekijä ei nyt ole tiedossa.