Normisää

Joulun lehdet edelleen menossa pinossa, parhaat glögit ja joulukakut. Kotiliesi oli kanteen laittanut sanan ”kylmäsavu-lohihyrrät”. Ei. Älä ainakaan siihen laita tavuviivaa. Lähtökohtaisesti se olisi yhdyssana. Ja koska siinä on vain yksi ainesosa, kylmäsavulohi, se on edelleen yhdyssana. Tavuviivalla voisi jakaa vain, jos on kaksi tasavertaista ainesosaa kuten vaikka fiktiiviset ”kerma-mansikkaleivos” tai ”porkkana-perunapiiras”. En usko, että ”kylmäsavu” on itsenäinen ainesosa.

Sitten nauroin yhtä lukijan katkeraa kommenttia edellisnumeron artikkeliin ”Joulu yhdessä”, jossa ilmeisesti kaikilla oli niin mukavaa. ”Kenen kanssa? Miten muka saan vanhan ukon jotain tekemään. Hän odottaa vain ruokaa.” Symppis. Ymmärrettävä.

Nettiuutisissa Islannista oli tärkeä juttu. Turisti oli käsittänyt väärin ja yrittänyt kypsentää Islannin perinneruokaa, fermentoitua haita, loma-asunnossaan. Jos asian tuntee, hákarl tulee syödä kylmänä ja raakana palana. Ja, jos asian tuntee, tietää, että se löyhkää omituiselta jo raakana. Aivan varmasti tulee kauhea haisu, jos sen tunkee uuniin puhisemaan. Uutisotsikossa kerrottiin talon omistajan raportoivan, että kolmen viikon päästä löyhkä talosta alkaa pikkuhiljaa hälventyä.

”Kuinka päästä Islannin yleisradion pääuutisiin”. 

Kesän olemus alkaa olla se, että voi jukenauta taasko tuolla paahtaa aurinko täysillä? Makuuhuoneessa on 27 astetta ja hikoilen ja aurinko kuumottaa verhoja TAAS. Eikö siellä pitänyt olla tänään harmaa ja sateinen päivä?

Sitten kun avaa ikkunan, että kissat pääsevät ulos, niin siellä on joku JUMPUTUS: jollain naapurilla taas jossain joku teknolaite päällä ja basso kuuluu häiritsevästi pitkin taloja.

Säätilasto paljasti telkkarissa sen, että Hollannin alkuvuosi ja alkukesä on ollut paljon tavallista aurinkoisempi. Täällä on tosiaan paistanut aurinko monta sataa tuntia keskivertovuotta enemmän. Outoa sekin. Eli tuo fillikseni on ihan fakta: aina siellä paistaa. 

Anteeksi, että sekin on mielestäni liiallista, vaikka sitten valitan taas pian pimeyttä ja harmautta koko talven. Nättiähän siellä on, tosi nättiä, ja siitä olen kiitollinen, että kesä on upean kaunis. Mutta joudun suojelemaan herkästi palavaa ihoani suht hysteerisesti auringolta; en nauti hikoilemisesta; ja minulla on aika usein migreenin jämä tai alku, jonka takia kirkkaus sattuu silmiin.

Kovimmat helteet ovat helpottaneet ja nyt täällä on aivan hämmästyttävän normaali kesäsää. Vähän päälle 20 astetta ja välillä sadekuuroja. Ihan tarpeeksi hyvä. Me tunnemme kyllä juuri tuollaiset 30 asteen jaksot, joissa Suomessa nyt kärvistellään.

Tv-kesä on ihan surkea. Ei edes hyviä uusintoja. Tosi paljon urheilua. Olemme löytäneet täytteeksi ainoastaan joitakin hyviä dokumenttisarjoja, joita tulee epäsäännöllisesti. Välillä monta putkeen ja sitten ei taas mitään. 

Tällaiset ovat jotenkin minulle kaikkein nautittavinta telkkaria. Heathrown lentokenttähenkilöstön hommat. Schipholin henkilöstön hommat. Lontoon Undergroundin tekniset hommat ja uuden linjan rakentaminen. Jonkun kentän tullitarkastukset. Välillä meillä on ollut Belgian palokuntaa ja Belgian pelastushelikopteria. Ja yksi kiva oli taannoin muuten kuljetushelikopterit Alpeilla, joiden tärkein tehtävä välillä on nostaa uutta olutvarastoa alppimajoille.

Ja nyt tulee Gordon Ramsayn Kurjat kuppilat, ikivanhoja jaksoja sekä Amerikasta että Englannista. Hän kyllä keksii värikkäitä loukkaavia ilmaisuja. Ravintolan omistaja ei voi kohteliaisuutta odottaa. ”Tää annos näyttää ihan yrjöltä.” Ja aina kiroillaan. Bloody hell. Nyt kun olemme keittiössä, mieheni kommentoi koko ajan että ”bloody hell, ja sä vaan lämmität tän mikrossa vai”. ”Bloody hell miltä tää jääkaappi näyttää.”

Korkkasin Lontoon tuliaisteet erilaisissa peltirasioissa.

Oikein hyvää mustaa teetä, näköjään Ceylonia.

Tuli oikein brittiläinen olo, kun illalla oli ”tea and biscuits”.

Kävin puutarhamyymälässä suoraan töistä, koska hortensialla on ongelma. Valkoinen takapihan hortensia on pulleassa kukassa ja roikkuu jo tosi vaakasuorassa polun päällä ja haittaa kulkua. Ei auta pikkuiset rautalankatuet enää. Ja joka kerta kun sataa, kukinnoista tulee painavampia ja oksat roikkuvat vielä alempana.

Mietin, saisikohan sen sidottua yhteen sellaisella leveällä vihreällä tukinauhalla, jota on jo käytetty ginkgopuuhun. Eikö meillä ollu siitä jämät varastossa? Ei mistään löydy. Pakko ostaa uutta. 

Ainakin hollanniksi se on oikeasti puunauha, boomband. Siitä taas tulee mieleen toinen sana, boombast eli puunkuori. Ja siitä johtui se, että koko päivän soi päässä ”Mr. Boombastic”.

Kasvitukiosastolla tajusin, että ihan kunnollinen metrin metallihäkkyrä eli perennatuki olisi ehkä se paras keino. Siistiä vihreää metallitankoa, ovatkohan kuinka kalliita? Häh, nämä maksavat vain jotain kuusi euroa. Miten niin.

Istutin tuet heti maahan ja näyttää toimivan hyvin.

Aamulla sain mainion kuvan Jipistä, kun se tarkkaili tornistaan kadun tapahtumia silmät vinoina ja niin ruhtinaallisena kaksoisleuan kanssa, etutassut pesälaatikon reunalla pupun tapaan. Naapurikyylä. Kun nämä eivät itse tajua, mikä komedia ne ovat.

Illalla tuli ukkos- ja sadekuuroja. Kissat saivat ihmetellä sitä ulkona. Molemmat pyydystivät tippuvia pisaroita aivan innoissaan. Ravistelivat tassuja. ”Niin, vesi on märkää.” Vettä lorisi oikein purona hetken ja Janneke yritti saada siitä kiinni jopa suulla haukkaamalla ristikon välistä. Molemmat pudottelivat tassulla pisaroita ja ihmettelivät. Tiede-eksperimentti, hyvin kiehtova niille.

Kissan aforismeja

Kissan aforismeja eli ajatelmia matkan varrelta kissan omistajana:

1.

Kissa on niin ylväs, että se voisi sanoa: ”Kuule ihminen, voisit aivan hyvin teititellä minua.” Tämä on parodia siitä, miten Saksassa siirrytään muodollisesti teitittelystä sinutteluun ja joku tarjoaa: ”Herra Müller, voitte kyllä sinutella minua.” Kissa taas arvostaisi aina teitittelyä omanarvontunnossaan. Katsokaa minua ylöspäin, olkaa hyvä. 

Oikeasti todellakin puhuttelen niitä välillä spontaanisti teitittelyllä. ”Janneke, oletteko Te nukkuneet hyvin?”

2.

Toki kissa on meille perheenjäsen, mutta ei sitä silti voi ihmishenkilönä pitää, koska sille pitää sanoa sellaisia asioita kuin ”älä viitsi kaluta niitä muovipakkauksia sieltä roskiksesta” tai ”ei saa juoda vettä vessanpöntöstä” tai ”älä pureskele sitä tiskiharjaa”.

3.

Tuoreina kissan vanhempina parisuhde muuttuu pian sellaiseksi, että tärkeimpänä vaihdetaan kissojen kuulumiset: Onko ne kakatettu, miten meni yö, nukkuiko hyvin vai riehuiko, onko kumpikin syönyt kunnolla, yrjösikö joku. 

4. 

Kissanomistajan rahavirrat alkavat kulkea tiettyyn suuntaan. Kotiin kertyy pahvilaatikkoja osoitteista Poezenparadijs (Kisuparatiisi) ja Miaustore.

5.

Ultimatiivinen onni on kissan pienet äännähtelyt, kun se havahtuu unestaan ja vaihtaa asentoa. Janneke vingahtelee ja urahtelee niin söpösti.

6.

Ultimatiivinen komedia on se, kun kissa makaa retkottaa selällään nukkumapesässään ja kuorsaa. Jip osaa tämän.

7. 

Aina sanotaan, kuinka mystinen ja käsittämätön olento kissa on. mutta niissähän on selkeä instant feedback -systeemi sisäänrakennettuna. Jos rapsuttelee kissaa ja se alkaa hurista, voi olla aika varma, että se tykkää siitä. Jos taas silittelee tovin eikä kehruuta ala tapahtua, sillon se ei ehkä niinkään arvosta kosketusta ja on paras lakata yrittämästä sillä kerralla.

Muistoja ja perunaa

Ensin oli ihan pasca yö, mutta seuraava oli hywä yö. 

Nukuin tasan yhden tunnin sunnuntaista maanantaihin. Tunsin heti nukkumaan mennessä, että tästä tulee vaikeaa. Ja tuli. Sellanen miettimisyö, että ajatukset kiertävät kaikki mahdolliset tapahtumat ja suunnittelevat viidentoista vuoden asiat etukäteen. Sitten kaikkiin raajoihin sattuu, vaikka vain makaa paikallaan, vain siksi ettei kehokaan osaa rentoutua. Ja lopulta tulee nälkäkin ja maha alkaa kurista, koska ruoansulatus ei mene yön lepotilaan, vaan alkaa kaivata seuraavaa ateriaa, kun tässä kerta valvotaan.

Mutta seuraavana iltana menimme ekstra ajoissa nukkumaan, nukahdin aika nopeasti ja olin aivan sikeässä ja kunnon unessa koko yön. Se oli kompensaatio.

Töissä oli ruokalassa tarjolla ”Mexican burger”. Mikäköhän siitä tekee meksikolaisen? Katsoin ensin että no ni, siinä on pari maissinjyvää välissä. Ovatko he nimenneet sen näin vain siksi, että herne-maissi-paprika on Hollannissa nimetään Mexico-mix? Ja tässä oli maissia-paprikaa. Mutta selvisi, että olihan siellä myös runsaasti guacamolea. Joka tursusi välistä, kun paloittelin burgeria veitsellä.

Nyt se sössähti.

Kävin suoraan töistä vihanneskaupassa, koska ehdin ennen kuin se sulkee kello 18. Tarvitsin vihannekset lohikeittoon reseptin mukaan, ja mitä muuta kivaa marjaa tai melonia sieltä löytyy.

Olin kirjoittanut 800 kg perunoita ostoslistaan. Kiloa. Hups. Tarvitsin siis 800 grammaa. Niillä on laarissa itse poimittavana pikkuisia uusia perunoita, ja vasta kassalla on vaaka. Mietin, mitenköhän saan näppituntumalla sen 800 g tähdättyä. Mutta tunnenhan minä, millaisia ovat lähikaupan puolen kilon ja kilon pussit, niihin vertaat. 

Poimin, ja kassalla se oli 752 grammaa. Aika hyvä.

Vihanneskaupassa on hyvin raaka, täysin pakkaukseton politiikka nykyään. Tai no edistyksellinen. Sinne vaaditaan tuomaan oma kori tai kassi mukaan, eikä ole tarjolla pikku muovipusseja eikä edes paperipusseja yksiköiden pakkaamiseen. Kaikki on tarkoitus heittää omaan kassiinsa sekaisin ja purkaa ne tiskille maksettaessa. 

Marjarasioille kassa tarjoaa pienen pussin - joka oli ensin minimuovipussi, nyt paperinen sekin - etteivät vadelmat ja herukat lentele pitkin kassia ja puristu hajalle. Ja kylmiöiden esipakatut ja märät tavarat ovat kyllä muovikääreessä, kuten vesimelonin lohkot ja juuresraasteet, sekä muutama kuivahedelmätuote on rasiassa.

Kassini pohjalla pyörivät siis pikkuperunat ja kysyin, kippaanko ne tähän tiskille. Ei kun vielä parempi, tässä on vaa’an kulho, siihen vaan suoraan kassista valuttaen.

Hyvin se toimii useimmille vihannes- ja hedelmälajeille ihan ilman paketointia.

Keittoon tarvitsin myös 800 g lohta. Pakkasessa oli jo aiemmin tarjouksesta ostetut 500 g. Eli täydennys 300 g puuttui vielä. Ajattelin, että perhana, sen kokoista pakkausta ei kyllä meidän kaupastamme löydy. Siellä on aina jotain 125 g paloja, tai ehkäpä 250 g, tai iso 500 g. No, menin kalahyllylle ja siellä olikin nyt ennen näkemätön, nahaton tasan 300 g pala minulle. Uskomatonta.

Kauppakassi. Saatu sponsoroituna vihanneskaupan kampanjassa.

Edellisenä unettomana yönä nukuin noin 23.30 - 3.30 ja se oli siinä. Enempää en saanut irti, en yhtä minuuttia. 

Mutta siinäpä ehti käydä läpi maailmankulttuurin kaikki teemat. Mietin yöllä esim. kuka sen Decameronen kirjoitti. Kenen Decamerone? En keksinyt. Se sanotaan aina siinä muodossa: ”xx:n Decamerone”. Onko siinä vain kaksi tavua? Kävin läpi ihan kaikki mahdollisuudet. 

Descartesin Decamerone. Sokrateen Decamerone. Da Vincin Decamerone. Donnerin Decamerone. Hermesin. Hitlerin. Patterin. Mikkelin. Mikä helkkari se oli? Googlaan aamulla: Ai jaa. Boccaccion. Giovanni Boccaccio. En olisi muistanut koskaan tuollaista ja rakennekin meni väärin, onkin kolme tavua. Hitto. 

Ja: Ifigeneia Tauriissa. On käsittämättömän muotoinen antiikin tragedian nimi. Se on joku ihminen se Ifigeneia, siis kreikkalaiseltahan se kuulostaa, ja se Tauris tai mikä se sitten on perusmuodossaan, on paikka tai jotain. Kuka keksii tuollaisia. Vähemmästäkin sekoaa. Tämä mainittiin saksaksi Bonnin yliopiston kirjallisuuskurssilla, Iphigenia in Tauris. Elävä muisto. En ole lukenut.

Esittelen vaan uutta tukkaväriä.

Tästä pääsin Bonnin yliopiston mikrotraumoihin. Miksi minulle on erittäin tärkeää saada selvät ohjeet ja olen paniikissa, jos minun pitää alkaa tulkita jotain vajavaisista tiedoista käsin: sen todistaa Bonnin yliopiston ensimmäisen lukukauden tapaus. 

Kirjallisuuskurssilla käskettiin, että ”lukekaa kaikki ja analysoikaa se Goethen Wilhelm Meister”. Minä menen yliopiston viereiseen kirjakauppaan ja siellä on koko hyllyllinen ”Wilhelm Meisters Wanderjahre” -kirjaa, ei muuta. Wilhelm-mestarin vaellusvuodet. Ahaa, siinä Wilhelm Meister. Ostan ja luen sen. 

Palautetunnilla selviää, että kaikki muut ovat lukeneet kirjan nimeltä Wilhelm Meisters Lehrjahre. Wilhelm-mestarin oppivuodet. Oppivuodet, ei vaellusvuodet. Lehrjahre on sen ensimmäinen osa ja se tärkein kirja. Wanderjahre on toinen osa eikä kiinnostava. 

Loogisesti kaikki olivat rynnänneet ostamaan Lehrjahret loppuun ja minä näin hyllyssä enää Wanderjahrea ja luulin, että se on ainoa olemassaoleva Wilhelm Meister.

No, otin kaiken syyn, häpeän ja nolouden itselleni tietysti, kun olin niin  tyhmä. En muista, yritinkö väkisin sanoa jotain siitä kirjasta tunnilla, koska oli pakko, vaikken tiennyt, mitä siinä käsitellään. Se oli joka tapauksessa hirveää.

Vasta 20 vuotta sen jälkeen olen tajunnut, että syy oli sen opettajan, joka sanoi vain ”Lukekaa Wilhelm Meister”. Joka ei sanonut ”lukekaa Wilhelm Meisters Lehrjahre”. Ilmeisesti kaikki muut tiesivät Goethen koko bibliografian ja tiesivät heti, että niitä kirjoja on sarjassa kaksi. Minä en tiennyt. Sillon ei ollut edes internettiä, mieti. Mistä minä olisin sen arvannut? 

Jos olisin siellä nyt, olisin vihdoin kypsä sanomaan: ”Anteeksi. Kaupan hyllyssä oli pelkästään Wanderjahrea ja ostin sen. Olen lukenut väärän kirjan. Te mainitsitte vain Wilmelm Meisterin ja luulin hankkineeni oikean kirjan. Olen pahoillani, mutta minulla ei ole tästä aiheesta mitään edeltävää tietoa, joka olisi auttanut orientoitumaan.”

Siksi olen aina niin tarkkana sen kanssa, että saan kokonaiset faktat nyhdettyä joltain ulos suusta, enkä puolikkaita. Jos saan vain puolikkaita, homma menee pieleen.

Kesäpäivän kaaoksia ja ravitsemusliikkeitä

Kokosin uusimman kissavideon. Kun katsoimme sitä telkkarista, Jip ja Janneke katsoivat taas itseään ruudulta ja ihmettelivät. Janneke meni pöydälle poseeraamaan ja sain kuvan, jossa se on samassa asennossa ruudulla sekä sen edessä pöydällä.

Tässä suomeksi tekstitetty Youtube-versio:

https://www.youtube.com/watch?v=Nu05yC5lBWY

Lisäksi tein minivideon, johon laitoin hidastuksella pari tilannetta, jossa kissat saavat sätkyn ja pomppivat tyhjän takia. Laminaatilla liukuvat kaikki raajat ja pehmopallokin juuttuu kynteen, kääk.

https://www.youtube.com/watch?v=o_ds8hGd_yA

Ihanan viileää on ollut pari päivää, ja sadetta. Pystyi käyttämään oikeita vaatteita. Nyt alkaa taas lämmetä.

Halusin tarkistaa, löytäisinkö pienen ja säänkestävän pikkupöydän tai jakkaran ulos yhden kukkaruukun telineeksi. Ihan salainen toive oli, jos olisi oikein jotain värillisiä eikä pelkkiä neutraaleja sävyjä. Suunnistin fiiliksen mukaan yhteen sisustuskauppaan, ja se löytyi heti. Maksoi vain 20 euroa, jämät jäljellä, ja useita värejä. Värejä oikein! Mahtavaa. Mieheni halusi kunnon räikeän punaisen ja se on okei. Olipa helppo. Tukevaa metallia.

Oli siinä oikein ohjelappukin, miten ruuvataan pöytälevy ja jalka tankoon kiinni. Kaikkien ilmaisten käännösohjelmien aikana käännös saksaan oli siltikin täysin käsittämätön. Ei, kokoamisohje ei todellakaan ole mikään ”Assemblerbefehl”. Ensinnäkin joku assemble-juttu on joko ranskaa tai englantia, mutta ei saksaa. Ja Befehl on käsky. Tässä ei nyt kuitenkaan olla sotarintamalla kai. Kokoamisohje olisi Montageanleitung. Eivät sitä sitten viitsineet sekunnissa etsiä netistä.

Kävimme myös pari kauppaa keskustassa ja halusin niin mielelläni kahville kerrankin mieheni kanssa, mutta paras terassi oli juuri täyttynyt viimeistä paikkaa myöten. Suostuin kompromissiin, että no täällä on hirveän tuulista, ehkä sisälläkin on okei istua. Sisällä oli vielä pöytä vapaana. Se vaan on niin kiva luksus joskus käydä ravitsemusliikkeessä. Tuolla on mm. kivat kakkupalat vitriinistä valittavissa. Mieheni otti jäätelökahvin, joka tuli tee-se-itse-paketin elementteinä: kannu kuumaa kahvia, iso jäätelöpallo ja kunnon kippo kermavaahtoa.

Kävimme vielä vihanneskaupassa ostamassa jopa kahdeksan paprikaa, koska ruokaidea oli täytetyt paprikat kahdeksi päiväksi.

Istuin vihdoin taas pihassa. Meni nelimoottorinen lentokone yli. Olisiko A380? Lontoosta? Yleensä ne suuret tulevat Lontoosta. Eikä kun tuohan on päinvastainen suunta, tulee Saksasta - no sitten se on varmasti Frankfurtista. Tutka sanoi, että tosiaan Frankfurt - Boston. Lufthansa. Mutta se olikin vanhempi nelimoottorinen vaihtoehto, A340.

Maanantai-iltana kuului helikopterin pörinää matalalta eikä se näkynyt tutkassa. Poliisikopteri. Teki kierroksia meidänkin yllämme, pihasta näki selvästi. Kierrokset levisivät vähitellen pohjoiseen. Mietin, että jos se operaatio ei liity Venrayhin, vaan vaikka naapurikuntaan Overlooniin, niin siitä ei edes koskaan tulla kertomaan meidän läänimme paikallisuutisissa, koska siinä välissä on läänin raja. Emme kuule uutisia viiden kilometrin päästä, koska väärä lääni. Tyhmää sekin.

Kaverimme laittoi uutisartikkelin whatsapp-ryhmäämme. Se oli todellakin operaatio Overloonista: joku 25-vuotias kadonnut ja häntä etsittiin mm. lämpökameroin. Naapuriläänin paikkallisuutinen - ja maksumuurin takana. Otsikossa luki, että poliisi etsii ja ilmoita jos näet henkilön - ja sitten artikkelia ei saa lukea, eikä kukaan siis voi katsoa henkilön kuvaa ja auttaa! Tosi järkevää laittaa tällaisetkin poliisiasiat maksullisiksi mediassa.

Kuulemma henkilö oli myöhemmin löytynyt kunnossa.

Ei myöskään saa kysellä Venrayn facebook-ryhmässä, tietääkö joku, miksi pörrää poliisi. Joku kysyi. Siellä v*ttuillaan vaan takaisin, että mitä sä jaksat valittaa jostain pörinästä kun nämä tekee vaan työtään. Ei se ollut meluvalitus, ei sanallaakaan, vaan ihmettely, että mitäköhän täällä tapahtuu! Okei, en siis koskaan uskalla kirjoittaa sinnekään sitten mitään, kun siellä ollaan tällaisia kusipäitä vastauksena vilpittömään kyselyyn.

Valkoinen hortensia on pulleassa kukassa.

Toinen paikka, mitä ei kannata lukea, on sen firman facebook-sivu, joka valmistaa näitä kissojen ukoiluaitauksia. Siellä on aina ne valittajat, joiden mielestä on suoranaista rääkkäystä laittaa kissa pikku aitaukseen ”kaltereiden taakse” eikä päästää sitä seikkailemaan yksin kaduille vapaasti. Siellä voi olla valtavia hienoja puolen pihan kokoisia ulkoalueita kaikkine sisustuksineen, ja silti jonkun mielestä kissaraukka on siellä vankilassa. Useissa maissahan kissan vapaaksi päästäminen taajamissa on jopa rikos. Totta kai täälläkin on ulkoilevia kissoja, ja maaseudulla se on aina ollut normi, mutta on hyväksyttävä, että kissa on nykyään lemmikkieläin ja on myös sisäkissoja, joiden on tyytyminen esim. kerrostalon parvekkeeseen ja ne ovat silti onnellisia. Ne, jotka pitävät kissat sisällä turvassa, suojelevat niitä auton alle jäämiseltä, väkivaltaisilta kohtaamisilta muiden kissojen tai eläinten kassa, katoamiselta ja monelta harmilta. Ja säästävät ehkä useiden luonnon lintujen ja jyrsijöiden hengen.

Mielellään veisimme näitä myös kävelylle valjaissa, mutta emme saaneet niitä tottumaan. Janneke saa sellaisen sätkyn hihnassa olemisesta, että se vääntäytyy minkälaisesta haarniskasta tahansa irti. Se katoaisi ulkona.

Kun nämä kerta ovat ihmisen päätöksellä sisäkissoja, aitauksen vaihtoehtona olisi se, että ne voivat vain katsella ikkunan läpi ulkomaailmaa. Sikäli tämä kompromissiratkaisu on suuri virike niille. Ne haluavat aitaukseen joka päivä. Eivät näytä kovin kärsiviltä raukoilta vankilassa, kun chillaavat siellä venytellen ja katselevat vilistäviä muurahaisia.

Tässä alkaa haukotus tai joku.

Oih, kissanruohoruukku kaatui.

Olimme miehen perheen kanssa ravintolassa, joka oli meille uusi. Siellä oli samanlainen konsepti kuin meillä Venrayssa kahdessakin bistrossa: illallisesta maksetaan könttäsumma ja sitten tilataan erilaisia pieniä annoksia monta kierrosta peräkkäin. Hyvää oli. Jonkinlainen trendi täällä. Pikkuaterioita on tällaisissa paikoissa alettu kutsua ”tapaksiksi”, mutta ei niillä kyllä ole alkuperäisten espanjalaisten suupalojen kanssa mitään tekemistä, vaan ne tulevat kaikista maailman keittiöistä, miniburgereista pastaan ja sushiin.

Vihreät muhkurat ovat japanilaisia gyoza-nyyttejä.

Jälkiruokapuoli. Creme brulee ja tiramisu.

Jouduin, pitkään nukkujana, lauantaina kampaajalle jo kello 8, koska he sulkevat nyt jo kello 12 ja blondeeraus vie melkein sen neljä tuntia. Selvisi, että ne ovat pysyvät uudet aukioloajat. En haluaisi joutua nousemaan kerran kahdessa kuukaudessa lauantaisin kello 7. Ratkaisu on keskiviikko. Uusi kampaaja on keskiviikkoisinkin töissä, vanha ei ollut. Minun pitää ruveta käymään siellä vapaana keskiviikkonani lauantain sijaan.

Sain hienot kuvat täysikuusta.

Lueskelin siis kampaajalla naistenlehtiä (Joulun menyitä Suomesta, olen tosi ajoissa pinossani...) Mutta mieheni oli hankittu auttamaan siskontyttönsä lattiaremontissa. Onneksi a) olin kampaajalla ja b) kukaan ei tullut ajatelleeksi, että minulla on aika paljonkin remonttikokemusta ja minäkin olisin saattanut olla hyödyksi. Heh.

Palailin kampaajalta ja rupesin melkein nokosille (oli sentään lyhyt yö takana...), kun mieheni soitti. Remonttiporukan pakettiauto ei käynnistynyt juuri kun piti viedä vanhaa lattiamateriaalia kaatikselle. Starttikaapelia ei ollut paikalla. Se oli langolla kotona autotallissa eikä mukana autossa. Vähemmän kätevää. Meillä oli starttikaapeli. Voisinko tuoda sen.

Remonttipaikalla pusuttelin ensin talon kissoja, jotka ovat todella ihmisläheisiä ja tulevat heti kiehnäämään. Lattia oli pitkällä muttei vielä valmis, ja lisäksi aikeena oli laittaa lattialistat. Pelkäsin, ettei tästä vain tule sellainen rönsyilevä kaaos kuten remonttipäivistä voi tulla, että minut imetään mukaan savottaan kun kerran olen siellä. Mutta ei onneksi. Olisin ollut vain tiellä. Siellä oli jo tarpeeksi väkeä, joka toimi tehokkaasti. 

Sitten käynnistimme auton, minun autoni avulla. Se toimi heti ja sain ajaa takaisin kotiin. Lanko aikoo vaihtaa akun siihen mitä pikimmiten.

Kukassa on linssilude.