Ääntelevä sika ja rusinadilemma

Saksassa marketissa. Kissan herkkutahnat olivat paljon halvempia kuin Hollannissa, samoin pakaste-valmisruokapussit, joissa on kokonainen ateria esim. paellaa tai kanakastiketta nuudelien kanssa; ne maksavat Saksassa välillä 2,60 ja 3,60 euroa, mutta Hollannissa noin 7 euroa. 

Perusasiat löytyivät kuten monta pakettia hyviä emmental- ja alppijuustosiivuja, perunasalaattia, kana-ananassalaattia. Vaniljakastiketta myös, mutta aika iso tetrapak on, 500 g. Paksuja punajuurisiivuja, kun Hollannissa on vain ihan ohuiksi höylättyjä.

Ostin myös kirsikkateeuutteen, eli hedelmäteepusseja, joissa ei ole oikeaa teetä ollenkaan. Saksassa näitä on suuri valikoima. Oikeastaan tulos on vähän sama kuin lämmin punainen mehu, mutta ilman mehun makeutta. Tämä kirsikkajuoma tuoksuu aivan huumaavalta, sellaiselta melkein marsipaanin aromilta.

Kirsikkateejuoma.

Otin myös Schmandin mukaan, koska se säilyy pari viikkoa. Vanhassa naistenlehdessä oli nimittäin perinteisen nakkistroganoffin ohje ja aion kokeilla piakkoin valmistaa sen tarkkaan suomalaisen reseptin mukaan. Siihen kuuluu sekä suolakurkut että smetana; ja Hollannin marketeissa ei useimmiten ole smetanaa. On vain hapankermaa ja ranskankermaa, ja niissä on paljon vähemmän rasvaa. Saksan Schmand on rasvaista ja suht sama asia kuin smetana. 

Minua kyllä vähän pelottaa, että oikeaoppiseen stroganoffiin kipataan myös suolakurkun maustelientä, oikeastiko se on hyvää.

Löysin heti Kürbis süss-sauerin, hapanimelän kurpitsan, joka näytti lupaavalta kupitsasalaatilta. Mutta ei se ihan maistu samalta kuin Suomessa. Tai no ehken edes kunnolla muista, miltä se maistui Suomessa, paitsi makealta. Ehkä se olikin juuri, ja vain, siksi hyvää, sen paljon sokerin takia...

Kurpitsaa.

Käytiin vielä leipomon tiskillä marketin aulassa ja otettiin herkkuja kahvin kanssa syötäväksi. Ja pullapoika Weckmannin otin huvin vuoksi, savesta tehtyine piippuineen. Kai sitten on jo sesonki, vaikka oikeasti se on myöhemmin syksyllä vaihdellen Martinpäivän ja Nikolauksen välissä eli lähinnä marras-joulukuun hommia. Pullapojalla on hyvin erilaisia nimityksiä Saksan eri alueilla ja niitä esiintyy myös Sveitsissä saakka.

Leivonnaiset ja piirakkapalat ovat oikeasti hyvin isoja, ei vain sattunut käsi mukaan vertailukohdaksi.

Pullapoika ja sen piippu.

Myyjä kysyi "mit oder ohne", kanssa vai ilman, ja onneksi tajusin ja olin lukenut lapuista, että pullapoikia saa rusinoilla ja ilman, ja sitä hän tarkoitti. Tässäkin rusinat ovat siis ilmeisesti kansaa jakava kiistan aihe eli jotkut eivät halua niitä ruokaansa, minkä takia Suomessakin on tarjolla myös rusinatonta maksalaatikkoa. Otin Weckmannin rusinoilla. 

Hollannissa on sämpylämuodossa pehmeää rusinaleipää ja se on kyllä aika pervoa, kun ei tiedä, yrittääkö se esittää jotain suolaista sämpylää vai sittenkin makeaa leivonnaista; mutta selkeään pulla-asiaan rusinat mielestäni sopivat. Tai vaikka rahkapiirakkaan.

No nyt siltä lähti pää.

Marketin lemmikkieläinhyllyssä oli koiran lelu, pinkki vinkusika ja siinä selventävä teksti: "Schwein mit Sound". Se nauratti. Siinä oikein sana viikonvaihteeksi. Ääntelevä sika, ja vielä englantilaisella trendikkäällä lainasanalla sound.

Vinkulelu.

Näytin töissä valokuvan vinkulelusta parille työkaverille ja sen saksalainen otsikko teki heihinkin vaikutuksen. "Schwein mit Sound" -motto muodostui suureksi hitiksi ja sisäpiirin vitsiksi, jota toisteltiin päivittäin eri tilanteissa koko viikon. "Tämä voisi myös olla vastaus kysymykseen: Mitäs teit viikonloppuna? No olin ihan Schwein mit Sound." "Äiti, mitä meillä on illalliseksi? Schwein mit Sound."

Yhtenä päivänä kaikilla oli töissä hirveä nälkä ja odotettiin taukoa, että voidaan syödä lounaamme. Mutta koko ajan lietsottiin nälkää lisää puhumalla kaikista hyvistä ja oudoista ruuista. Ihan älytöntä. Juuri kun sovittiin, että nyt ei enää puhuta ruuasta, joku jatkoi kuitenkin: Ja sitten voisi tehdä lasagnen mihin laittaakin hollantilaisia kepakkoja mukaan... Eikö joku netissä syönyt sellaisen 18-kerroksisen purilaisen... ja sitten joskus on kuule syöty kalapuikkoja sämpylän välissä, oikeastaan tosi hyvää, paitsi se yksi muka laatumerkki on kyllä huonompi kalapuikko kuin kaupan oma halpis... nyt tekisi kyllä mieli hernekeittoa, kun säät kylmenevät... Taas kun luulimme, että nyt on rauha, se alkoi taas: Entäs spagetti bolognese! Räjähdettiin nauramaan, kun aina vain oli ruoka-aihe heti kun joku avasi suunsa. 

Otettiin erittäin hienot virkatut kissanpeba-lasinaluset käyttöön.

Menin markettiin kuten olin luvannut. Autosta noustessa parkkipaikalla huokaisin, että "siis munko pitää nyt mennä sisään tuonne kauppaan? Ja etsiä kaikki ne tavarat? Ei hitto, ei kyllä yhtään huvita." 

Mutta lopulta siellä olikin hauskaa. Hyllyn välissä esim. pyllisteli yksi täti, jonka takaa yritin mahtua kärrylläni, ja toinen asiakas teki minulle tilaa, ja hymyilimme siinä ahtaudelle yhdessä, kun luikin välistä. 

Seuraavalla hyllyllä nuorehko nainen levitteli käsiään vihannestölkeille, että mitäh. Tunnistin tunteen. Juuri noin minäkin etsin sieltä aiemmin suolakurkkuja, jotka eivät olekaan muiden vihannessäilykkeiden luona. Uskalsin avata keskustelun: -Nämä eivät ole ihan loogisia... Suolakurkut ainakin ovat muualla... -Joo just se, missä suolakurkut? -No ne on erotettu tuonne ihan eri hyllyyn. Kaikki pikkelöidyt jutut. Minunkin pitää mennä sinne itse asiassa.

Sitten lähdettiin kahdestaan suolakurkkuretkelle ja näytin hänelle paikan. -Muissa marketeissa nämä on kaikki yhdessä... -Totta, se on vaikeaa, joka paikassa vähän eri ryhmittelyt.

Jip kaipailee ulos syysiltana.

Janneke nukahti häntänsä viereen.

Yöllä olivat kaikki kissat minun jaloissani. Vaiheita oli viisi: 1. Janneke nukkui jalkani vieressä. 2. Kuulin Jipin lähestyvän; sähinää ja tappelua. 3. Jip nukkui jalkani vieressä. 4. Kello neljältä katsoin yölampun valossa, että mitäs täällä tapahtuu. Molemmat kissat makasivat jaloissani vierekkäin, melkein kontaktissa toisiinsa häntä häntää vasten. Sittenkin ystävyksinä. 5. Jip lähti tapansa mukaan aamuvarhain alakertaan omiin hommiinsa, ja Janneke jäi viereeni aamun tunneiksi.

Kissat ovat niin herkkiä sekä tuntoaistille että hajuille. Jouduin laittamaan sormeen laastarin pieneen naarmuun, ja Jip huomasi sen heti silittäessä, keskeytti kaiken ja katsoi tiukasti, että miksi tuossa kädessä on tuollainen poikkeava tuntu ja haju, selitä. Sille pitää esitellä se sormi haisteltavaksi, että katso, tässä on tällainen. -Aha joo.

Huomasin, että yläkerran muovimatto vaikuttaa likaiselta ja pitäisi joskus pyyhkiä kostealla. Meiltähän löytyikin oikea narumoppi ja moppiämpäri, jossa sitä voi puristella. Moppasin. Ollaan nyt asuttu tässä yhdessä lähes 20 vuotta, mutta minulle tuli yllätyksenä, että varusteisiimme kuuluu myös oikea moppi. Tämä kertoo jotain siitä, kuka meillä yleensä tekee varsinaista putsaus-jynssäys-siivousta: mies enemmän kuin minä.

Pitihän siitä ottaa kuva kun kerran tartun moppiin.

Sitten järjestin kenkiä, järjestin ja inventoin laukut ja kassit jokaisesta säilytyspaikasta, tsekkasin talvivarusteet säilytyslaatikosta ja laitoin kesän lierihatut varastoon. Ja lopulta inventoin vaatekaappini ja vaihdoin talvivaatteita esiin.

Minulla on aika paljon paksuja neule- ja villapaitoja ja villatakkeja, melkein liian lämpimiä. Muistan, että toimistolla ne aika lailla hikoiluttivat aina, koska ne ovat sisätiloihin liian paksuja. En sitten tiedä, missä niitä käytän edes, koska nykytöissä ei kyllä koskaan ole tarve oikein lämpimälle paidalle; päällä on työtakkikin, ja koska liikun, siellä tulee suht lämmin itsestään. Talvellakin yhtä lailla tarvitsen vain ohuen paidan töihin.

Kaikkiallahan, mihin menee, on lämmin talvellakin: kaupoissa, ravintoloissa. Ehkä tarvitsen paksuja paitoja eniten kotona, jos vähän säästellään lämmityksessä ja minulla on viileää.  

Aamulla tarvitaan nyt sekä käsineitä että aurinkolaseja.