maanantai 28. tammikuuta 2019

Kylppäriremontti Osa 1: Reikä seinän läpi, se on menoa nyt!



Kaksi viikkoa ennen: Ensin haisu ja sitten melu

Kylppäriremontti on alkanut. Tarkoitus on, että itse maalaamme kylpyhuoneen sisäkaton puulistat ja ikkunanpuitteet uusiksi, haluamallamme värillä, sitten kun remonttimiehet ovat hoitaneet osuutensa. Mieheni halusi poistaa vanhat maalit etukäteen. Parempi sössätä nyt kuin vasta sitten, kun sinne on juuri laitettu uudet siistit kaakelit ja lattiat. Rautakaupasta löytyi geelimäinen soppa, joka liuottaa lakat päältä ja ne voi helposti kaapia irti. Siinä sunnuntaiprojekti.

Siellä se muhii.

Ensin tuli haisu. ”It started with a stink”. Mukaillen 70-luvun herkkää laulua ”it started with a kiss”. Kiisseli haisi kamalalta, vaikkakin eri lailla kamalalta kuin oletin. Ei pistävän alkoholimaiselta liuottimelta, vaan makean yrjömäiseltä. Mutta lakat lähtivät hyvin.

Sitten tuli melu. Kadun yhdessä asunnossa, eri rivitalossa, alkoi sama kylpyhuoneremontti, joka meille on tulossa. Maanantaiaamuna klo 8.00 kuulin kadulta hurinaa, nosturiautomaista. Mieheni sanoi, että ne tuovat nyt pientä romulavaa naapuritalon viereen. Nosturissa roikkui kaksi lavaa päällekkäin yhteen jumittuneina. Vain alempi oli tarkoitus laskea puoli metriä alemmas kadulle. Kuski tuli ja otti valtavan lekan ja hakkasi sillä. Bum bum bum. ”Naapurit herää. Kaikki.” Sitten alempi lava irtosi ja putosi maahan, KLONGG.

Nyt siellä naapuritalossa piikataan irti vanhoja kaakeleita ja se jyrinä resonoi tänne saakka yli koko kadun.


Päivää ennen: Tyhjennys

Saamassamme aikataulussa lukee, että ensimmäiseksi tulevat purkumiehet ”Pascal ja Kristo” klo 7.30 ja pistävät kaiken matalaksi. Se kuulostaa kohtuullisen pelottavalta.



Tyhjensimme kylpyhuoneen. Pesukone raahattiin yläkerran työhuoneeseen, matot ja huonekalut makuuhuoneeseen, ja pyyhepinot ja joka päivä tarvittavat kosmetiikkatavarat alas olohuoneeseen. Tunkiollekin lensi jotain.

Yläkerran käytävällekin teimme varmuuden vuoksi remonttitilaa, joten siirsimme painavan lipaston makuuhuoneen puolelle. Makuuhuoneesta tuli hankalan ahdas.

Olohuoneen kirjoituspöytä.

Kohde alkaa olla tyhjä.

Suorastaan tekniikkamuseonostalginen lämpöpatterin painemittari.

Suunnitelmia ja aikatauluja.



1. päivä: Reikä seinässä – grande catastrofe?

Aamulla epäilin, tuleeko mitään remonttia ollenkaan, kun ketään ei kuulunut. Että jos osoitteet ovat sittenkin sekaisin rakennusfirmassa. Meidänkin aikataulussamme lukee välissä ihan muu osoite eri kadulta, jonka ovat jo myöntäneet olevan ”oho virhe”.

Jos ne ilmoittavatkin kohta, että ai sori, ei me tulla teille kuin kahden viikon päästä. Perkele. Me ollaan raahattu pesukone ja ihan kaikki pois, myös käytävältä, ja järjestelty, milloin käydään suihkussa missäkin. Että sopii tulla.

7.40 tuli ensimmäinen poika (firma Janssen) ja 7.50 toinen (firma Raedts). Saivat avaimen ja jätin mieheni hoitamaan ne ja puhumaan.

Juuri ekana päivänä oli Hollannin ennätyskylmä yö -8, ja sitten ne marssivat sisään ja jättävät ulko-oven auki ensi töikseen.

Lisäksi se, että välillä sähkö/lämmitys/vesi väännetään pois päältä työn ajaksi ja talo kylmenee sillä aikaa. Oliko tämä homma oikeasti ihan pakko tehdä tammikuussa!

Klo 12.30: ”Hupsista perhana.” Mies käy lounastauolla katsomassa ja löytää suuren reiän makuuhuoneen seinästä. Kaakeleita poistaessa on sisäseinä vähän lohjennut. Ja toisella puolella myös komerossa useita murtumia ja irti pudonneita paloja.

Et oo tosissas.


Komeron seinää.

Laittavat reiät kuulemma taas kuntoon, jossain vaiheessa. Ja kuulemma tällainen lohkeilu piikatessa on melko normaalia. Heppoiset sisäseinäharkot.

Lattiat on peitetty ”Ivana”, tai jos sellasen taidevarjon laskee mukaan, niin ”Iivana”-merkkisillä muovipaloilla. Niin että kuka on syy reikään? Iivana varmaan.


Kaakelit ovat todellakin radikaalisti poistuneet seinistä. Siltä osalta menestys. Patterikin on poissa ja talon lämmitys toimii silti, jee.






Otettiin aukosta suht humoristisia kuvia. On se aika dramaattisen näköistä, kun seinästä tulee käsi.

Kauhuleffa.

”Hyvin menee pojat, jatkakaa vaan.”

Se reikä seinässä oli niin hyvä strömssi, että laitoin siitä pari kuvaa Ei menny niinku Strömsössä -Facebook-ryhmään. Sain kommenteissa vaikka kuinka hyviä ehdotuksia, miten aukko voisi olla hyödyllinen. ”Jos loppuu vessapaperi kesken niin siitä voi ujompikin ojentaa.” ”Tai jos unohtui pyyhe, kun menee suihkuun.” ”Nythän tuohon voi kätevästi asentaa pisuaarin makuuhuoneen puolelle.” Niinpä, tai kusaista suoraan aukosta kylppäriin (jos on mies).

”Kahden viikon päästä teillä ei ole väliseinää ollenkaan.” Joo, koko yläkerran kokoinen kylppäri. ”Kätevä monitoimitila.” Vastasin, että ehkä vähemmän kiva silloin kun jompi kumpi istuu nurkassa pöntöllä. Toisaalta, jos tämä olisi alakerrassa, niin tilasta tulisi ”kylppäri-olohuone” ja se olisi ainakin omituinen sitten, kun tulee vieraita. ”Mutta siinähän voi mukavasti samalla keskustella vessakäynnin aikana.” Huomautin, että eikö muinaisessa Roomassa ollut vessarivistöjä, joissa koko kylä voi istua vierekkäin aukoilla turisemassa (tai ”turisemassa”). Joku sanoi, että Suomen kyläkouluissakin oli tällaisia yhteisvessoja.

Meinasin laittaa jonkun graffitin siihen valkoiseen läikkään, joka jää korjauksen jälkeen. Joku ehdotti söpösti, että maalaa siihen ruusu. Ehkä.

Oikeastaan olisi kyllä ihan tarpeeksi jälkiremontoitavaa jo itse kylppärissäkin. Ja makuuhuone on tungettu täyteen kylppäristä tyhjennettyä kamaa ja mööpeliä, ja nyt pitäisi sinnekin tehdä seinänkorjaustilaa jollain keinolla.

Kukkuu vaan.

Se sentään on hyvä, että reiskat peittivät heti muovilla raput kokonaan, ja Iivanalla eteisen ja yläkerran käytävän lattian. Ei tarvitse niiden materiaalien puolesta niin pelätä.



Otimme käyttöön japanilaisen ”vessatohvelit on erikseen” -tyylisen käytännön. Että kun ei halua sukilla mennä sinne työmaan puolelle ja levittää pölyä kaikkialle, niin laitetaan tohvelit jalkaan aina pölyalueelle siirryttäessä.

Yölläkin on nyt kavuttava alakerran vessaan, tohveleilla, jotka jätetään makuuhuoneen eteen.

Mutta aivan pienin haitta, täysin kestettävissä, on se, että hammaspesut ja tukanpesut tehdään keittiön pesualtaassa. On pyyhe ja välineet ja lämmin vesi, se on helppoa.



2. päivä: Sähkömies, seinämies, lattiakaivomies

Perjantaina mieheni oli kotona ja täällä kävivät vähän kaikki. Uusia kuparivesijohtoja asennettiin ja pistorasioille ja sähköjohdoille kaivettiin uraa.


Pelottavien masiinoiden kokoontumisajot.
Tää on jotenkin herkän taiteellinen kurvi.


Suihkun lattiakaivo on tarkoitus kaivaa esiin ja vaihtaa, ja lattiamies rytyytti betonia koko päivän puhisten eikä saanut sitä valmiiksi perjantaina ylitöistäkään huolimatta. Ensimmäinen myöhästyminen on tässä. Maanantaina 7.30 hänen on pakko tulla jatkamaan. Silloin piti jo seuraavan työvaiheen alkaa.

Kunhan ei kaiva aukkoa lattiasta läpi alakertaan! Tämä on aktiivisin huoleni tällä hetkellä. Strömssiryhmässä kuulin, että sitäkin tapahtuu jopa jo lattialaattoja piikatessa, eikä mitenkään harvoin.


Kaivaa Kiinaan asti?


Parannuksia on tiedossa kyllä. Mieheni ilmoitteli päivän aikana pieniä hyviä uutisia: että lavuaarin alla oleva viemäriputki upotetaan nyt seinään eikä sojota siinä altaan alla enää; mikä tekee helpoksi hankkia siihen mahdollisesti kaappi alle. Ja että lampun hollantilainen vanhanaikainen narukatkaisija korvataan tavallisella katkaisijalla. Ja että pesukoneen johdon käyttämä omituinen sähkötoosa seinässä korvataan tavallisella pistorasialla. Pesukoneen johto on pelkkä kuparilankanippu, joka oli kiinni siinä toosassa, joten meidän pitää askarrella pesukoneeseen oikea pistoke.

Pesualtaan poistoputki sisällä seinässä.

Tässä tehdään korkealle asennetusta narukatkaisijasta oikeaa tavallista ihmisen nappia vyötärön korkeudelle.

Viestejä perjantailta: ”Se lattiakaivo on vielä vaiheessa. Klo 14 tulee sähkömies.” ”Käytävällä makaa pelottava iso tärinäkone.” ”No nyt tulikin rappaaja-kaakelinlaittaja. Katsoo aukkoja seinissä.” ”Ruuhkaa. Nyt tuli vielä sähkömies. Ja se yks hakkaa ja kaivaa viemäriä esiin.” ”Annoin niille kahvia.” ”Hakkaavat ja kaivavat kaikki.”

Yleismies Janssen ja Sähkömies Van Gogh pakuillaan.

Tässä roikkui ennen remonttia minun kaulakorujani. Hyvä, että pelastin ne etukäteen pölyn tieltä.


Vinoa rakentamista!

Hollantilainen rakennustaide on välillä vähän kyseenalaista. Strömssiryhmän rakennusihmiset huomauttivat kuvasta, että tässähän on ollut kaakelit paiskattuna suoraan sisäseinään ilman vesieristyksiä. Jepu jee.

Saksalaiset rakennusmiehet vitsailevat, että Hollannissa suorat kulmat ovat aina vinossa. Löysimme jo 3 vinoa asiaa tästäkin remontista.

1) Pesukonenurkan sähköjohdot näkyivät koko ajan kulkeneen melko diagonaalisesti kohti lattiaa. Sen verran olen sähköasennuksen nyrkkisäännöistä kuullut, että linjat vedetään aina vaakasuoraan tai pystysuoraan, jo senkin takia, että seinään poraaja pystyy ennakoimaan, missä kohtaa ei osu kaapeliin. No ei Hollannissa. Summittaisen vinosti, ja kiemurrellen.

2) Uusi seinälampun paikasta uutta pistorasiaa kohti vedetty johto ei myöskään ole suorassa kulmassa. Laskee koko pituudeltaan alamäkeen ja kaartaa sitten luovasti hassussa kaaressa suunnilleen alas. Eihän tästä apinakaan tiedä enää jälkikäteen lamppua kiinnittäessä, missä sitä sähköä on ja missä ei.

Otettiin siitä varoitukseksi kuva.



3) Ja lattiamieskin meinasi jo alkaa vinoilla. Mieheni kuuli hänen mutisevan ”mä luovutan ja vedän tän viemäriputken tästä poikittain” ja sai sitten läksytyksen, että teepäs se työ ihan niin suoraan kuin määräyksissä sanotaan.


3. ja 4. päivä: Schönox ja Mosa seisovat Iivanalla eteisessä

Viikonloppu. Työmaa lepää. Erikoisia materiaaleja on pinottu eteiseen. Työmiehet huomasivat perjantaina, että jatkuva sadekeli tulee ja ei ole hyvä sementtisäkkien seistä lavalla jalkakäytävällä talon edessä. Pinosivat kaikki laatat eteiseen ja yläkertaan, säkkejä eteisen nurkkiin, ja jonkun kemiakanisterin jättivät yläkertaan.



Ahaa, laatat ovat Mosaa eli maastrichtilaista merkkiä Maastrichtin kuuluisasta keramiikkateollisuudesta. Maastricht on historiallinen kaakelikaupunki, siellä on esimerkiksi katu nimeltä Avenue Ceramique, vanhoja keramiikkatehdastiloja ja vieläkin toimivia tehtaita. Posliinitehtaassa siellä tehtiin Sphinx-vessanpönttöjä vuoteen 2008 saakka.

Sementtikin on näköjään Maastrichtin ENCI-tehtailta. Mörttelit sun muut hakevat Saksan puolelta Straelenista kuulemma. Säkissä lukee ”Schönox”, no sillä tulee kaunista vai (schön = saksaksi kaunis)? Naurattaa. Kuka tonkin nimen keksi.



Vaikka reikä otettiin huumorilla, niin muutama asia alkaa pänniä. Kukaan ei sano, milloin ne seinien aukot korjataan, mutta sen verran oli sanottu, että tarttis tehdä tilaa varastohuoneessa sitä varten. Joten siinä meni lauantai ruuvatessa varastosta ihan koko hyllykkösysteemi irti seinästä ja tyhjentäessä isoja kamoja – matkalaukut, silityslaudat, pihatuolien tyynyt – jotka eivät mahdu oikein mihinkään nyt.

Ja sitten hiki päässä raahaat ja ruuvaat, suihkuremontin takia, etkä saa mennä suihkuun sen jälkeen, koska suihkua ei ole.

Suihkussa käynti miehen siskon luona toisella puolella paikkakuntaa on 40 minuutin keikka.

Se tunkeminen ja mahtuminen tässä ekstravahingossa kyrsii eniten. Meillä on katsos takahuone ja muutenkin ahdas makuuhuone jo täynnä pesukonetta ja tavaroita, ja nyt sinne piti tunkea vielä varastotavarat sekä tehdä tilaa makuuhuoneen vaurioituneen seinän viereen. Siirtelen niitä kylppäristä tulleita hyllykköjä en-enää-tiedä-minne, kun ne muutenkin tungettiin makuuhuoneeseen sellaisella periaatteella, että siellä ei mahdu enää kääntymään ja pitää luikahtaa sivuttain pinojen välistä.

Sitä ahtautta kiristetään kuin peukaloruuvia aina enemmän, koska nyt onkin kyse neljästä eikä enää vain kahdesta tilasta, jotka pitää tyhjentää; se rassaa hermoja.

Pölyä on laskeutunut makuuhuoneeseenkin aimo kerros. Siivosin siellä rätti kädessä. Se varmaan pölähti sinne siitä alkaen, kun aukko syntyi ja ennen kuin tukittiin se froteepyyhkeellä. Kun yritin vähän harjata rappusia, siitä nousi sellaista sementtipilveä nenään, että alkoi henkeä ahdistaa heti.

Tämän työmaan lonkerot ulottuvat epämiellyttävän pitkälle koko talouteen.


Tulevaisuus: Venttaas vielä vessaa

Kunhan lattiakaivomies saa lattiakaivon kuntoon, saatetaan olla jo voiton puolella. Siitä alkaa uuden luominen. Uusi lattia. Siistiä laatoitustyötä. Uusi pesuallas ja hana, pönttö ja suihku.

Mutta... siinä vaiheessa, kun ei olla vielä saatu palautettua tavaroita kylpyhuoneeseen, alkaa alakerran vessan romutus. Vessa pitää tyhjentää kokonaan ensi viikonloppuna. Lisää laatikollisia tavaraa. Olohuoneessakin on jo nyt aika ällöttävän sekava pino kaikista huoneista tullutta koriste- ja käyttöesinettä. Kohta olohuone on ihan täynnä ja joka tila menettää toimintakykyään näin yhä enemmän.

Ja selvää on, että kun hommat on tehty, saa suursiivota ihan koko talouden sementtipölystä.

Etukäteen tämä remontti ei innostanut minua yhtään, ja täytyy sanoa, että todellisuus osoittautuukin melko rasittavaksi.

Lohdutukseksi leivoin meille banaanikakun. ”Onneksi keittiö toimii.”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti