Fix me

Minulla on ajankohtaisena projekti ”Fix you” eli itsen korjaus eli kaikilla parantajilla käynti nyt just tänä keväänä, joten ajanvarauksia lääkäreille tulee joka puolelta. Fyssari, silmälääkäri jonka sainkin myös yhdelle torstaille, hups, omalääkäri onkin tiistaina keskellä päivää hups, sama se, jotenkin siitä selvitään. Ota joko etätyö tai vaihda vapaa siihen. Töistä saa kyllä lääkärikäyntiä varten maksettua työaikaa, mutta ei ole kätevää suhata toiselta paikkakunnalta kesken päivän lääkäriin ja takaisin.

Jossain vaiheessa näin edessäni selvästi tämän asian, että minulla on aika monta terveysvaivaa ja -kysymystä hoidettavana ja alan hajoilla, jos en ensin keskity hyvinvointiini ja sairauksieni hoitoon. Ennen kuin piiskaan itseäni mihinkään lisäsuorituksiin ja -projekteihin vapaa-ajalla, annan itselleni kaiken tarvittavan ajan kaikkiin terveystsekkauksiin ensimmäisenä, ja myös haaveilemani tatuoinnin toteuttamiseen. Senkin hoitaminen ”pois alta” kuului selvästi minulla tähän kehonhuoltopakettiin. 

Olen miettinyt värikästä ja isompaa tatuoinnin laajennusta käsivarteen vanhojen pikku kuvien alle jo ainakin ruton aikojen alusta asti ja halunnut ottaa sen sitten, kun maailma on vapautunut k-taudista. Juuri kun olin varannut ajan designin määrittämiseen, uutisiin tulikin tieto, että Hollanti lopettaa kaikki testaukset ja varotoimet tähän.  

Vasta kun nämä asiat on hoidettu tai ainakin etenemässä ja vasta kun oikeasti tuntuu paremmalta ja rauhallisemmalta, silloin tartun mm. seuraavan kirjan editointiin. 

Itsehoitoprojektin nimeksi tuli Coldplayn kappaleen otsikko ”Fix you” eli minun tapauksessani itselleni ”Fix me” oikeastaan. Se ei tarkoita, että tykkäisin Coldplaystä hirveän paljon eikä että edes muistaisin, miten tuo kappale menee, mutta se otsikko sopii nyt täysin.

Edelleen kirjan suhteen tosin mietin, että niin, milloinkohan oletan, että minulla on sitä kirjantekoaikaa työelämän ohessa? Koska jokainen päivä täyttyy ihan kaikesta muusta ja kaipaan paljon enemmän aikaa kirjoittamiseen.

Huomasin, että nyt tapahtuu helv. paljon ja että se on todella hyvä asia. Tapahtuu lähinnä, koska itse laitoin pyörät pyörimään. Ja kaipaankin vaihtelua, kun on näin pitkä lomaton aika. Tatuointi laitetaan, on silmätutkimukset, on verikokeet, on uudet fysioterapian jumpat.

Hammaslääkärin näyteikkunaa keskustassa.

Verikokeissa munuaisarvoni ovat jo paremmat kuin edellisen migreenin estolääkekokeilun aikana, joka ilmeisesti kävi munuaistoiminnan päälle. Mutta eivät vieläkään optimaaliset, ja huonoihin munuaisiin auttaa lähinnä laihduttaminen. Kolesterolissani on suhde hyvän ja pahan välillä just just okei, mutta kokonaiskolesteroli hieman suosituksen yllä. Ja tähän auttaa lähinnä painonhallinta ja vyötärörasvasta eroon pääseminen.

Kolesterolissa on olemassa lääkäreiden teoreettinen ihannearvo, ja konkreettinen Suomen kansan keskimääräinen kolesteroliarvo. Eli monikaan ei siihen standardiin yllä. Minulla on nimenomaisen tavallinen arvo. Tässä yritän vaan määritellä, kuinka paljon siitä kannattaa panikoida.

Moni ongelmallisista arvoistani paranisi lisäämällä liikuntaa ja kuntoa, laihtumalla ja tarkkailemalla syömisiä: vähemmän voita, kovia juustoja, vehnäleivonnaisia, karkkeja ja sokeria ja enemmän kokojyvää, kasviksia ja hyviä kasvirasvoja kuten oliivi- ja rypsiöljyä. Milläköhän sitä laihduttaisi. En ole sellaisessa onnistunut koskaan paitsi sillon kun kokeilin ketodieettiä. 

Elämäntapamuutokset ovat hirveän vaikeita. Kahvin sokeripalan vaihdoin jo steviaan, mitäs seuraavaksi. Mehuista kannattaa luopua ja nyt tajusin, että haluan säilyttää mineraaliveden huoneenlämmössä. Minulle on liikaa se, että se sekä kuplii että on jääkylmää, silloin en pysty juomaan kuin yhden lasin. Se on paljon miellyttävämpää huoneenlämpöisenä. Ja silloin voin mielelläni korvata kaikki mehut kraana- tai vissyvedellä. Niin poistuu sekin sokeri ruokavaliosta. Voisekoitteiset levitteet pystyn helposti korvaamaan margariineilla. Annoskokoni ovat mielestäni aika pieniä, mutta kai niitäkin kannattaisi vielä kutistaa, kun selvästi sekin on liikaa. Varsinkin jos en kuluta paljon. Kaikista herkuista en voi enkä halua luopua, ei ole elämää ilman Fazeria. Yritän toteuttaa pieniä muutoksia, joista pystyn myös pitämään kiinni.

Tatuointi. Voi kyllä se sattui ihan helv... saa... kauheasti. Pusertelin kumista stressilelu-mustekalaani toisella kädellä minkä ehdin. Onneksi niillä oli musiikki päällä, se jotenkin vei ajatukset muualle ja auttoi. 

Alku oli paha, mutta pian totuin jatkuvaan kipusignaaliin ja se vähän painui taka-alalle, tosin aina huomasin, kuinka erilaisia ihoalueet ovat tuntemuksiltaan; pahinta oli lähellä kyynärtaivetta ja toisaalta takana lähellä kainaloa, mutta eri tavoilla ilkeää. Ja olin luullut, että keskellä olkavartta paksussa ihossa ja rasvassa ei olisi niinkään ongelmia, mutta siinäkin oli ihan hirveitä alueita.

Ensimmäisten kahden session aikana pystyin vielä kestämään niin hyvin, että hetkittäin jopa unohdin, että ihoani rääkätään. Pystyin ajattelemaan jotain ihan muuta. Mutta kolmannessa sessiossa eli lounastauon jälkeen, kun laitettiin värejä ympärille, se alkoi olla sietämätöntä. 

Luonnospiirros kuivuu.

Onneksi samassa huoneessa oli myös yksi jo paljon tatuoitu mies laitettavana oikeaan olkavarteensa (sisäpuolelle, it must have been au) ja sen kanssa toinen tatuoija, joiden kanssa tuli myös vaihdettua pari sanaa. Ja laulettua yhdessä!

Sieltä niiden kajarista tuli ensin turhaa amerikkalaismusiikkia, mutta sitten he laittoivat rokkilistan päälle ja tuli Dire Straitsia, Guns’n’Rosesia, Bon Jovia, Golden Earringiä (Hollannin kuuluisin rokkibändi), Metallicaa, Nirvanaa, Red Hot Chili Peppersiä, Rolling Stonesia, Radioheadia, Oasisia, Cranberriesin Zombie, ja lopulta Alphaville Big in Japan ja paluu 80-luvun syntikoihin. 

Se tatuoitavana oleva mies, toinen tatuoija ja minä lauloimme osia mukana: Paint it Black, Wonderwall, Creep ”I’m a weirdo”. Ihanaa yhteislaulua yllättävässä paikassa.

Se on totta, kuten tatuoija lohdutti: että kivun unohtaa heti kun se loppuu. Paitsi että olihan koko olkavarsi edelleen arka jälkikäteen. Sehän tihkuu siis haavanestettä ekat päivät, siis onhan se käytännössä raavittu vereslihalle koko höskä. On tämä aika perverssiä hommaa tämä tatuoiminen. Onneksi en ihan heti aio jatkaa. Paitsi yksi söpö eläinidea minulla vielä olisi.

Jälkihoito: sain lanoliinirasvaa viikoksi ja 3 peitettä yöksi, isot sidelaput, etteivät lakanat mössöönny ekoina öinä, kun se erittää koko kuva. 7 päivän ajan he haluavat päivittäin valokuvan paranemisesta ja katsoa, hoidanko oikein. Ja toukokussa pitäisi tarkistaa jälkiparantelu paranemisvaiheen jälkeen. Jos joku kohta on ehkä haalistunut prosessissa, se korjaillaan ja vahvistetaan saman tien ilmaiseksi. Siis KÄÄK, tätä tatuoidaan vielä uudestaan ennen kesää. Toivottavasti ei paljon!!!

Siellä kävi vähän outoja asiakkaita. Äiti ja tytär... se tytär veti tatuointiruletista yllätyskuvan. Eli automaatista saa 50 euroa maksettuaan vääntää poletilla esiin summittaisen pallon, kuin isosta purkka-automaatista. Pallon sisällä on taiteltuna paperilla pienen tatuoinnin luonnos. Sen saa laitattaa saman tien sillä tarjoushinnalla, jos suostuu ottamaan sen kuvan, joka sattui tulemaan. Sai pienen lentokoneen ja otti.

Hyh kun tatuointiin sattuu vieläkin. Nyt se on vielä vähän liian räikeä, loistava ja tummakin. Seuraavaksi siitä murenee pintakerros irti, se on sentään hauskaa katsottavaa. Kuoriutumisen jälkeen siitä tulee osa ihoa ja se sopeutuu paremmin ympäristöönsä.

Suhteen rakentaminen vaatii aikaa ja paranemisprosessin. Ahhaa, nyt seuraavassa vaiheessa sitä alkaakin sitten varmaan kutittaa. Jeeh.

Joinain päivinä väsyttää niin vimmatusti. Terveyskirjastossa lukee, että mene lääkäriin tutkittavaksi jos väsymys on niin pahaa, että hyvistä yöunista huolimatta nukahtelet päiväsaikaan. Niin, mitähän se tutkisi. Minulla on rauta ja kilpirauhanen kunnossa, just mitattu. Epäilen itse perinteisesti allergioita, mutta se olisi sellaista nyt, että mitään, yhtään mitään, varsinaista allergista reaktiota ei tunnu koivujen kukinnasta huolimatta - ihan pieni astman köh joku yö - ja ainoana oireena olisi tappoväsymys. Hypoteesi horjuu ehkä, että voiko tämä johtua allergiasta ollenkaan.

Kokemukseni mukaan tätä tappoväsymystä kestää ehkä kuukauden, ja aina keväällä samaan aikaan. Ja sitten se loppuu itsestään ihan täysin. Muina aikoina ihmettelen kofeiini-poretablettejani, että miten niin muka koskaan tarvitsen tai olen tarvinnut tuollaisia. En meinaa uskoa jälkikäteen, että sellaista väsymystä on olemassa. Keväällä niitä on välttämätöntä vetää, koska en saa nukkua työpäivän aikana nokosia.

Mutta pääsenpä ainakin rentoutumaan suomalaisen tv:n pariin tällä hetkellä. Ensinnäkin voin katsoa Areenasta uusimman Elossa 24h -sarjan, ja ihanaa, nyt minulle tulee myös Tähdet tähdet neloselta eli Ruutu-apista. Saan jopa katsoa sitä, vaikka se vaati nyt kirjautumisen. Kirjautuminen on pelkkä Sanoma-tili, joka ei kysele asuinpaikkoja onneksi, eli ei geoblokkaa minua. Toisin kuin Yle, sinne en saa tunnuksia, koska en asu Suomessa.