maanantai 9. kesäkuuta 2025

Gouda


Telkkari simahti, tai pamahti. En kuullut, olin yläkerrassa. Mieheni sanoi, että siitä kuului ruma ääni. Hän alkoi heti etsiä uutta netistä. Olisiko jopa paikallisella Expertillä? No, oli helatorstai ja meidän kylämme kaupat kiinni. Isommissa kaupungeissa juuri helatorstaina kaikki menevät huonekalu- ja kodinkoneostoksille. 

Mieheni halusi lähteä Venloon etsimään telkkaria. Ei sinne päässyt. Sata metriä ennen kauppakeskuksen pysäköintihallia oli tapahtunut liikenneonnettomuus ja tie oli suljettu. Hän jatkoi Roermondiin, missä vaarana taas olivat saksalaisten liikenneruuhkat Outletiin, juuri tällaisena pyhäpäivänä erityisesti. Mutta pääsi hän sinne.


Ensin hän soitti ja väitti, ettei meidän kokoisia telkkareita enää myydä. Vain hemmetin isotuumaisia. Mittasin sitä senteissä lipastomme päälle mittanauhalla ja sanoin ei hitossa, liian leveä. En halua mitään massiivista valkokangasta tänne. Onneksi hän löysi sittenkin entisen kokoisen.


Eikä ollut helppoa päästä eroon vanhasta telkkarista, kun kaatopaikalle oli perjantaina  autojonoa kadulle asti joka kerta kun yritimme sinne. Kaikki olivat helatorstaina joko ostaneet uusia laitteita ja halusivat eroon vanhoista perjantaina, tai olivat ehtineet siivota vapaapäivinä ja halusivat viedä kaiken kaatikselle. Lopulta mieheni jonotti sinne yksin vartin. 


Mihin meni telkkari?

Pikku mekaanikot auttavat.


Voisiko tällä ohjelmoida maailmanrauhan?

Kävimme pyörällä keskustassa terdellä lounaalla ja jäätelökahvilla, koska oli lämmin kesäpäivä ja tämä kuului loman toiveisiin.


Kokeilin uutta hellemekkoani, joka oli muuten mukava, mutta pyörällä ajaessa sen halkio avautuu niin, että oikea reisi vilkkuu paljaana jos vähänkään tuulee edestä. Ja totta kai aina tuulee edestä. 


Tuli mieleen se ylioppilasmarssin kohtalo, kun silloinkin minulla oli sellainen vähän avautuva helma, ja marssimme lippukulkueena koko matkan halki Hyvinkään vastatuuleen kovissa puuskissa, ja joka perhanan askeleella se reisi paljastui niin että nolotti. Marssikuvissa siinä on aina se kanankoipi paljaana. 


Muistan, että vihasin tuulista säätä jo silloin, ja se ei ole siitä loiventunut. Minusta tulee aggressiivinen tuulella.



Kotona keksin klassikkosalaatin: tomaattia, mozzarellaa, basilikaa.

Lauantaina tehtiin kesäretki Goudaan. Sinne, minkä mukaan juusto on nimetty. Se oli listallamme yksi Hollannin paikkakunnista, jotka ovat kuulemma kauniita ja vanhoja ja joissa emme ole koskaan käyneet.


No se oli sellainen perus turistin pikkukaupunki. Nätti punnitustalo Waag ja sen ympärillä vilkas tori. (Monissa vanhoissa Hollannin kaupungeissa on torilla tällainen historiallinen vaaka-talo, jossa myytävät tuotteet punnittiin virallisesti. Goudassa paljolti juustokiekot.) Pari kanaalia ja pikkusiltaa. Pari söpöä kapeaa katua, joilla putiikkeja. Terasseja vieri vieressä torin laidalla; kahvia ja juomaa, lounasruokia, illallista. Kirkontorneja ja Waagin torni, jotka kilkuttelivat kellopeliä. Hauska keittiötarvikekauppa, jossa shoppailtiin.


Otettiin ensin limsat/kahvit ja churrokset, jotka olivat erinomaiset. Katsottiin toriyleisöä. Paahduttiin auringossa.









Kävelimme museosatamaan, missä oli luvassa vanhoja museolaivoja. Ja olikin. Ja ystäväkaupunki Solingenin lahjoittama patsas, jossa oli kolme poikaa puujaloilla, hauska ja moderni. Ja oranssivalkoinen kissa tuli tervehtimään. Museosatamassa voi vapaasti käppäillä ja katsella, ja jotkut kunnostavat laivojaan verstaan takana.





Pojat puujaloilla -patsas. Muistuttaa sellaista jotain 50-60-luvun piirrostyyliä.


Vanhan sataman yllä oli kanavan sulku ja sen yli pääsi kävelysiltaa ja toisella puolella oli baaripöytiä nurmikolla ja tarjoilu kahvilan pihatiskiltä. Otettiin juomat. Siellä oli kuin Berliinin puistoissa konsanaan pari kankaista lepotuoliakin tarjolla. Ihana tunnelma, se kutsui jäämään, ei voinut missata istua siellä hetken. Vesi ja kanavan sulut, jotenkin aina mukavaa. Siinä oli varjo puiden alla ja tuuli vähän viilensi selkää hikoilun jälkeen.


Kanavan puistokahvila.


Nähtiin sieltä käsin vanha tuulimylly, jonka siivet pyörivät hissuksiin. Kävelimme pari katua sinne päin. Ovi olikin auki ja siinä luki, että kahdella eurolla pääsee sisään. Mentiin. Kuulemma viisi kerrosta pääsee ylöspäin ja neljännellä on ulkotasanne auki. Sai alkaa kiivetä puuportaita, jotka olivat lähes pystysuorassa, melkein kuin tikkaat. Niiden vieressä oli kauhukahvana roikkuva paksu köysi, josta voi pitää kiinni.


"Punainen Leijona" -mylly.

Myllyn raput ja köysikahva,


Kerroksissa oli opetustauluja, miten jauhetaan, oli tuutteja, joista tuli suuttimesta yläkerrasta jauhoa säkkiin, oli siivilälaitteita, joilla erotellaan karkeat ja hienot, oli valssi, jolla puristetaan plätyksi jyviä kaurahiutaleiksi tai mysliksi, oli näytepurkit eri viljakasvien jauhoista. Myös spelttiä, tattaria ja ruista. Oli paksut kiviseinät ja viileää. Ikkunan takana viuhahti myllyn siipi aina ohi. Ylimmässä kerroksessa pyöri hipihiljaa myllyn ratas katon alla ja oli näytillä tonnin painoinen myllynkivi.









Ulkona tasanteella oli vähän kiikkerä lattia ja vain hyvin matala kaide, joten emme uskaltaneet kovin reunalle. Se puoli, jolla siivet pyörivät, oli suljettu vierailijoilta verkolla.


Ihan hauska käydä. Rappuset piti peruuttaa takapuoli edellä alaspäin. Sai kyllä keskittyä tosissaan.


Menimme lounaalle takaisin toriaukion terderivistölle. Terassit olivat nyt tosi täynnä eikä kaikille mahtunut ollenkaan. Oli jo yli 25 astetta ja aurinko paahtoi. Vähän tukalaa.


Ostoskadulla oli Stroopwafelmuur. Yleensä sellainen ”muur” eli seinä tai ”automatiek” myy friteerattuja suolaisia suupaloja. Siellä on vieri vieressä valaistuja luukkuja, joissa on lämpimiä tuotteita, jotka saa kolikolla sieltä ulos, tai nykyään varmaan pankkikortilla. Mutta täällä oli noita siirappivohveleita ja oheistuotteita luukuissa erikoisuutena.


Siirappovohveli"automaatti".


Oli lego-kauppa ja ikkunassa Waag-rakennus legoista koottuna kaksimetrisenä. Oli tee- ja kahvikauppoja. Oli italialainen gelateria, jonne oli oikein jono kadulle saakka.


Oli idylliä, oli takakujilla ruusupensaita ovien edessä, vanhoja taloja, pikku puisto kanavan veden äärellä.



Lego-kauppa.


Ajettiin kotiin. Illalla oli komea ukkonen. Näin oikein korkean tornipilvistön puhisevan livenä ikkunan takana hurjasti, ja muualla läänissä oli tullut kahden sentin kokoisia rakeita. Tuli sadetta ja paljon salamoita ja Janneke miukui yläkerran ikkunassa innoissaan.





4 kommenttia:

  1. Mukava reissu teillä. Paljon katsottavaa. En kyllä noita tikasportaita olisi uskaltanut kiivetä 😬

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä maassa on tosin aika paljon jyrkkiä portaita, joissa ei auta olla jalkavaivainen, mutta nämä olivat kyllä äärimmäiset. Hyvin hitaasti ja joka askeleeseen keskittyen onnistui.

      Poista
  2. Meni muuten telkkari rikki juuri täälläkin, vielä ei ole tullut ostettua uutta. Mukavalta kuulostava retki Goudaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluaa olla tosi nuorekas niin ei enää hankikaan telkkaria, vaan katsoo vain Netflixiä läppäriltä, heh. Mutta kyllä me wanhukset vielä katsotaan analogista tv:tä, tosin myös striimataan välillä jotain digiboksin kautta.

      Poista