Kesä ja kansainvälisyysviikko

En ole ehtinyt tajuta, että kesä tuli jo. Sormustinkukat kukkivat pihoissa ja kaikki on aivan vehreää ja lempeän lämmintä, kuten näkyi pyöräretkellä Geijsterenin myllylle. 

En ole ehtinyt istua pihassa kuin pari kertaa. En ole ehtinyt raivata pihaa ja pitää kasveja kurissa, kaikki on viidakkona nyt ja roikkuu tiellä. En ole ehtinyt ostaa ensimmäistäkään kesän ruukkukukkaa, vaikka olisi kiva täyttää edes roikkuva amppeli. Perjantainakin kukkakauppa sulkee kello 18, joten en ehtinyt taas.

Olen siis ihan shokissa, että kesä on jo niin pitkällä enkä ole edes tajunnut sitä. Olen ihan shokissa siitä kauneudesta, jota oli rauhallisena kirkkaan aurinkoisena kesäiltana kun pyöräilimme. 

Itse en olisi keksinyt, että mennään sinne olkikattoiselle vesimyllylle pyörällä. Vaan pääseehän sinne. Metsätie korkeiden puiden alla oli niin hieno, ja aukio kuin sadusta. Heinäniitty kurkki kultaisten puunrunkojen välistä sinertävän vihreän utuisena ja pusikot olivat kirkkaan kellanvihreitä. Valtavat monimetriset rodot kukkivat siellä violetteina ja heijastavat kuvansa veden pintaan. On hiljaista.

Tosin niistä tammikulkurinirkoista, myrkyllisistä karvatoukista, varoitettiin taas kyltissä. Tammia siellä onkin tietysti paljon. Tuulella ne karvat vain lentävät eikä niitä oikein voi estää. Mieheni yritti vielä, että ”no eihän se paljon haittaa, vähäsen kutinaa”, ja minun piti muistuttaa, että minulla oli kyllä silloin yhtenä kesänä yli sata niitä kutiavia paukamia koko kehossa ja ei se kivaa ollut. 

Sen jälkeen oli vähän rähmäinen ja turvonnut vasen silmä ja mietin jo, lensiköhän sinne toukan karva. Vai lensikö sinne bakteeri silloin kun pyöräilimme tuulenpuuskassa yhden pihan ison sadettajan vierestä ja sieltä roiskui vettä naamaani, enkä tiedä oliko se puhdasta kraanavettä vai jostain ojasta otettua. Vai kävikö minulle vain liikaa tuuli silmään sekä auton ilmastoinnissa kuumina päivinä että pyöräillessä. Tai liikaa auringonvaloa.

Muistin, että se silmä tuntui vähän hiekkaiselta jo pari päivää aiemmin. Ei se voi olla se karva eikä kasteluvesi.

Miehen suunnittelema pyöräretki päättyy aina mystisesti pehmispaikkaan.

Vein auton korjaamolle katsastukseen ja huoltoon. Juuri kun mietin, että nyt ehtisin sinne kukkaostoksille, tajusin, että tänään minulla ei olekaan autoa enkä minä niitä useita ruukkukukkia saa pyörällä haettua toiselta puolelta kaupunkia.

Apteekistakin tuli meili, että tilaamasi lääke on automaatissa. Mutta sen haun voisi yhdistää siihen, jos saan hakea auton jo iltapäivää käydessä.

Auto soittikin jo keskipäivällä, että valmista on. Ei erikoisuuksia. Ei siinä tehty kuin joku öljynvaihto ja suodattimien vaihto, niin se maksaa silti päälle 350 nykyään. Tunnin työ ja katsastus.

Kadun orvokki.

Kesän merkki: kotiverkkarit vaihtuivat itse ommeltuun tilkkuhameeseen.

Olin reipas ja lähdin kävellen hakemaan autoa, apteekin kautta ja sitten autolla puutarhakauppaan. Tarkistin, että multaa on vielä ja suunnittelin, mitkä ruukut haluaisin täyttää. Mittasin kämmenellä, minkä kokoinen aluslautanen puuttuu, sen voisi ostaa vihdoin. 

Kokeilin pihalla, että onhan täällä vähän viileä tuuli. Laitoin tarpeeksi päälle, mutta välittömästi kun lähdin kävelemään, tuuli tyyntyi ja aurinko alkoi uudestaan paahtaa pilvien välistä ja oli ihan liian kuuma.

Apteekin automaatti oli jumissa. Siinä oli vikailmoitus. Apteekissa oli hirveät jonot, ja kaikki työntekijät juuri takahuoneessa. En halunnut kuitenkaan vetää numerolappua ja odottaa puolta tuntia, vain jotta pääsen sanomaan, että automaattinne on rikki. Epäröin, voinko tunkea väliin röyhkeästi huomauttamaan. 

Tein sen sopivalla hetkellä. Kysyin, ollaanko siitä tietoisia, että kaappi ei toimi. ”Oho, ei, tsekkaan.” Täti meni sinne pyörittämään ja ryömimään ja sieltä putosi jonkun lääkepaketti, joka oli kai ollut jotenkin jumissa karusellissa. Jonossa oli pari muutakin numeroineen, jotka odottivat vain sitä varten, etteivät saaneet lääkettään ulos automaatista, joten he rupesivat puhumaan, että no sitähän minäkin tässä yritin. Aloimme käyttää automaattia peräkanaa.

Kävelin reippaasti 5000 askelta korjaamolle. Ajoin siitä pihakauppaan. Ulko-oven amppelille jotain pientä, punaiselle amppelille pari kukkaa yhdistelmänä. Aluslautasenkin sain oikean kokoisena, kämmenellä mitattuna. Tämä on helppo metodi, jota käytän sekä huonekalukaupoissa, rautakaupoissa että kukkakaupoissa. Ei tarvitse senttejä katsella, jos on mitannut, että tuon sormen pituinen tai kyynärvarren tuohon kohtaan saakka. Siis jos ei nyt ole ihan tarkasta teknisestä osasta kyse.

Jaa, olisiko isohkoon ruukkuun jotain yrttiä? Yrtti olisi hyvä hyönteisille. Mitä nämä kaikki siniset isot ovat? Kaikki laventelia vai? Ei, tuo sanoo olevansa Nepeta. Mikä on nepeta? 

Googlasin: kissanminttu. Siis se hulluksi tekevä catnip livenä. Kissa saa sitä syödä tuoreenakin. No tämä on hauska kokeilla. Sen luvattiin kestävän myös monivuotisena, jos sen istuttaa maahan.

Tarkemmin valistettuna kissanminttua on eri lajeja ja tämä on mirrinminttu, joka on koristeellisen sinikukkainen, mutta ei vaikuta kissoihin yhtä huumaavasti kuin tarkka kissanmintun alalajike. Tällainen koristelaji tuoksuu hyvältä kissasta, mutta ei ole aivan se, mitä kuivattuna tarjoillaan kissoille.

Lähikaupassa aina harmittelen, ettei siellä myydä valmista tiikerikakkua. Mutta sitä olikin kukkakaupassa.

Jip ainakin tykkäsi haistella kissanminttua.

Tein pihatöitä pitkään. Istutin kaikki ruukkuihin, pesin pikkupöydät, laitoin pihasian ulos, vaihdoin eteen kauniin sinisen pöydän, kitkin rikkaruohoja ja murattia, siistin alueen reunoja, tuin etupihassa laonneen kellokukan rautalangalla.

Meillä oli töissä joku kansainvälinen viikko ja HR kampanjoi, että jos tulet jostain muusta maasta, niin tuo näytille toimistoon jotain omasta maastasi tai jotain ruokaa tai esineistöä tai perinnettä tai vaatetta. 

Paras ideani oli tehdä suomen kieli -infonurkkaus, pieni kirjasto, jossa oli suomen kielioppaita hollanniksi ja saksaksi, ja voi lukea Akua ja Tinttiä suomeksi tai Muumia hollanniksi. Keräsin netistä, printtasin ja ripustin siihen myös pari hauskaa suomen kieli -meemiä.

Portugalilainen innostui kokkaamaan taaskin ja tarjoili meille oikein aterian. Hän oli hankkinut Portugalista saakka autenttisia tuotteita, ja lähin Portugali-kauppa on kuulemma Kölnissä. No aika kaukana. Vaivaa oli nähty. 

Mahtava oli oikea portugalilainen mini-pöytägrilli eli keraaminen kulho, jossa lillui alkoholia, joka sytytettiin sytkärillä. Neste alkoi palaa ja lämmetä. Keraamisten poikkipuolien päälle asetettiin lenkkimakkaran muotoinen chorizo, portugaliksi chouriço, paistumaan. Kulhossa näkyi oikeita liekkejä välillä, ja jos rasvatippa putosi, se puhahteli savua ja liekkiä. Makkara käännettiin kerran ja sen kuori paistui tummaksi muutamassa minuutissa.

Grilliä sytytetään.

Oli maissileipää, oli sulatettu pehmeä brietyyppinen valkea juusto, jonka sisustaa kauhottiin lusikalla leivän päälle, ja oli erikoista tremoço-vihannesta, joka muistutti isoja vaaleita papuja, jotka olivat suolaliemessä säilöttyjä ja joita syödään kuulemma baarissa juoman ohessa snäkkinä. Opimme, miten ne kuoritaan suussa, ne pullahtavat sellaisesta ihosta. Ahaa, ne ovat suomeksi lupiinipapuja eli eräänlaisia lupiinin siemeniä.

Oli itse leivottu pastel de nata -piirakka ja itse tehtyä keksinmuru-kermamössöjälkiruokaa, serraduro. Ahaa, se on suomeksi sahanpuruvanukas. Siksi, että sen päällä näkyy kerros vaaleita keksinmuruja. 

Ja oli makeaa kurpitsa-mantelihilloa, jota laitetaan Marie-keksin päälle. Marie-keksejä käytettiin myös siihen keksivanukkaaseen, ja kuulemma keksi oli Portugalissa hyvin tuttu ja perinteinen. No, luulen, että se on jokaisessa maassa perinteinen, kuten se on jopa Suomessa. Netti: Marie-keksi syntyi 1874 Isossa-Britanniassa ja niitä on joka maassa paikallisesti valmistettu samankaltaisina, Suomessa esimerkiksi Kantola. Niitä saa jokaisesta Hollannin lähikaupastakin.

Muuten en nähnyt käytävillä muilta mitään kansallisia esityksiä missä kuljin, paitsi yhdelle hyllylle ilmestyi lopulta puolalaisten makeisten tarjoilu. Itse puolalainen ei ollut paikalla silloin, mutta otin mukaan kokeiluun kaksi suklaakonvehtia alumiinikääreessä. Pikkukastanja ”Kasztanki” oli hyvä tryffeli, ja hopeisen ”Malaga”-suklaakarkin sisällä oli maukas täytemössö.

Puolalainen konvehti.

Ruokalassa oli maailmankartta, johon sai merkitä nastalla, mistä tulee. Mutta siellä olivat vandaalit käyneet laittamassa vitsejä, koska en usko, että kukaan on Islannista meillä, ei ole ainakaan tullut vastaan, tai Etelämantereelta tai keskeltä Intian valtamerta. Mutta oikeasti siellä on kyllä ihmisiä Vietnamista, Intiasta, USA:sta, Romaniasta ja kymmenistä maista.

Itse asiassa monessa kohdassa typerät vandaalit ärsyttävät minua. Haluaisin luottaa tuohonkin dataan ja oikeasti oppia, mistä meidän työntekijämme tulevat. Kun yksi vetää siihen vitsin, koska tärkeintä on ilmeisesti olla hauska, niin voitkin sitten epäillä jokaista nastaa, että onko se ihan totta. Minua ärsyttää, kun ihmiset eivät tottele sääntöjä. Terveisin nipo.

Sanoinkin kyllä jo ääneen, että olen loman tarpeessa. Koska kaikki ärsyttää ja olen heti hetkessä stressireaktiossa.

Huomasin, että yksi radikaali vastaliike stressilleni voisi olla se, että annan itseni hidastaa omaan todella hitaaseen tahtiini tekemisissäni. Että kotona valmistelen kauppareissua ihan niin kauan kuin vain haluan ja valitsen sitä kassia vaikka viisi minuuttia toljottaen, jos ajatusprosessin loppuun vieminen vaatii sitä. 

Hyvä uutinen on se, että meillä on nyt kahden viikon kesäloma. Johon ei ole, luojan kiitos, suunniteltu mitään pakko-ohjelmaa tai isoa reissua. Haluan levätä. Ja keksiä improvidsoiden pikku retkiä silloin kun siltä tuntuu.