perjantai 20. joulukuuta 2019

Phi Phi -saarten retki – lasinkirkasta vettä, veneet jumissa ja myrskyävä meri



Retkeen kuuluivat:

Kaunis uimapaikka Bamboo Island,
matala Phi Phi Lagoon eli Pileh Bay,
Monkey Beach, jolla kulkee villejä apinoita,
Maya Bay snorklauspaikkana veneestä käsin, sillä tämä on se Hollywoodista kuuluisa ”The Beach” -leffan lahti, jonne on nyt kielletty rantautuminen liikaturismin vuosien jälkeen, jotta luonto voi palautua,
Phi Phi Don eli asuttu pääsaari, jolla tarjoiltiin lounas,
ja Lohsamah Bay snorklauspaikkana myös suoraan veneestä käsin.


Phi Phi -saaret ovat hirveän trendikkäät ja in, sinne on aina paljon menijöitä ja tuntuu, että kaikki haluavat nähdä ne. Onhan siellä myös kokonaisia kyliä ja hotelleja asua koko loman ajan. Pääsaari on iso ja kaksiosainen, osat kannaksella yhteydessä. Tiesimme jo, että siellä on suuri tungos päiväveneilijöitä ja muutenkin.

Kävimme Krabista käsin ensin muita saariretkiä, jotka olivat todella hienoja: Hong Islands ja 4 saaren retki. Nämä kyllä pystyvät korvaamaan Phi Phi -saarten käynnin maisemiltaan yhtä lailla.

Koska aikaa ja energiaa vielä riitti, päätimme sitten viimeisenä vielä käydä katsomassa tämän Phi Phinkin. Kun nyt täällä kerran ollaan.



Retken ostaminen


Uusimmista retkistä olemme osanneet tinkiäkin hintaa alemmas. Siinä on todella jouston varaa. Useimmiten myyjät tarjoavat jo itsestään, että ”no me sisällytetään teille nämä kansallispuistomaksut tähän perushintaan”, vaikka ne paperissa lukevat tulevan päälle erikseen. Jos eteen tulee taskulaskin, siihen pitää näppäillä hinta, jonka haluaa antaa, selvästi alakanttiin, ja sitten he voivat tehdä uuden tarjouksen.

Kun tiskiltä kyselee tietoja retkistä, he ovat usein heti tarjoamassa, että no, varataanko huomiseksi. Jos sanoo, että miettii vielä tai mennään ensin syömään ja palataan asiaan, he sanovat: ”mutta annan tästä paremman hinnan, jos varataan samantien”.

Edellisen retken ostimme mieheltä, joka tunnisti huoneen numerosta, millä puolella hotellia asumme. Sanoi olleensa töissä meidän hotellissamme laukunkantajana. Mutta selkään alkoi sattua 13 vuoden jälkeen (ei ihme) ja nyt hän myy retkiä. No hyvä, että täällä riittää työpaikkoja turismissa moneen lähtöön.

Satuimme taas hänen puheilleen ja saimme helposti alennusta tästä retkestä. Mieheni laski hintaa reilusti alas, myyjä katsoi laskinta ja sanoi jotain ”uhhuh”, mutta myöntyi sitten juuri siihen lukemaan.

Yhden retken meille myi jonkinlainen kolmas sukupuoli. Laiha miekkonen, jolla oli pitkä tukka poninhännällä ja firman naisten käyttämä kukkapusero päällä, oliko hamekin ehkä. Tarkistimme toisiltamme jälkeenpäin, että ymmärsitkö saman, että mikä tämä henkilö nyt oli. No juuri se, mies joka kokee olevansa nainen. Luin, että Thaimaan buddhalaisuudessa on määriteltynä toistakymmentä mahdollista (kulttuurillista) sukupuolta. Erittäin mielenkiintoista, ja tuo vähän perspektiiviä länsimaiden keskusteluun.


Bamboo Island


Astuimme ryhmän kanssa tuttuun keltaiseen moottoriveneeseen. Jopa jo mennessä oli aika kova aallokko, vaikka sää oli sillon vielä kirkas, tavallinen hellepäivä.

Ensimmäinen pysähdys oli lyhyehkö uimatauko Bamboo Islandilla. Vanhat tuttumme tiikerikalat kävivät uteliaana katsomassa uimavedessä, joka oli kristallinkirkasta ja ihanan vihreää, upean väristä.

Kuin kirkasta jäätä, lohkottuja ja hiottuja lasivuoren muotoja aalloissa.

Hiekka oli lähes valkoista ja vesi turkoosia siellä. Todella upea uimavesi, täydellisen kirkas.









Pileh Bay


Vuorovesi on pikkaisen ongelmallinen matalissa poukamissa täällä. Pileh Bay eli Phi Phin laguuni oli juuri ja juuri mahdollista käydä meidän veneellämme, mutta emme voineet jäädä uimaan. Piti poistua nopeasti ennen kuin laskuvesi laskee vielä enemmän. Laguuni oli hienon näköinen ja jotkut olivat vielä uimassa.



Isoja moottoriveneitä oli lähdössä sieltä ja osalla oli ongelmia. Varsinkin kolmimoottorisilla aluksilla, meitä isommilla. Yksi seisoi jumittuneena pohjastaan hiekkasärkkään ja pärisytti moottoreitaan kovasti. Ei inahtanut. Katsottiin, kun moottoreista nosui vesisuihku korkeana kaarena, ilman vaikutusta veneen liikkumiseen.

Joku venepoika meni veteen seisomaan ja yritti keulasta työntää ja ohjailla venettä. Moottoreista nousi valkoinen savupilvi jo. Oijoi, nyt on ongelma. Pian nähtiin, että he alkoivat poistaa kaikkia matkustajia veneestä veteen peräpään rappusia pitkin. Jotta vene siitä ehkä nousisi ja liikkuisi.

Tässä veneessä lukee Angry Birds -logon kirjaimilla Angry Boats.

2 venettä jumissa samalla särkällä. Venepoika on jo vedessä kahlaamassa.
Idyllinen paikka. Koko ryhmä turisteja, joiden vene ei liiku, seisoo parkkeerattuna kahlausveteen kallion eteen.


Onneksi meidän veneemme oli vähän pienempää ja kevyempää luokkaa ja kapteeni luovi lahdelmassa tarkasti syvintä väylää pitkin.

Hyvin menee... kai.


Maya Bay


On se vähän kumma, millainen vetovoima on ympäri maailmaa näillä paikoilla, joilla on kuvattu jotain Hollywood-filmiä. Täällä samalla seudulla mainostetaan ”James Bond Islandia”, joka näkyy jossakin 70-luvun Bond-leffoista hetken verran takana, kun Bond kurvaa pikaveneellä, tai jotain.

Ja Maya Bay sitten. No siinä leffassa (”The Beach” ja Leonardo di Caprio) maisema ja paratiisimainen poukama olivat sentään pääosassa, ja se poukama löytyy täältä Phi Phi -saarilta. Mutta leffa itsessään oli ennen kaikkea huono ja omituinen.

Silti paikan on halunnut nähdä niin monta ihmistä, että luonto alkoi kärsiä turistilaumasta ja maihinnousu on ollut kiellettynä jo pari vuotta. Kieltoa jatkettiin vielä parilla vuodella vähän aikaa sitten. Hyvä niin, se on pakko panna rajoja massoille joskus.

Jeeh, kuuluisa Maya Bay.

Itse lahteen kyllä pääsee veneellä, ja meidät laskettiin snorklaamaan. Piti punkea pelastusliivissä uiden pysäköityjen veneiden rivistön välistä veneiden kokkapuolelle ja siellä oli muutama muukin turisti vedessä.

Vedenalaiset maisemat olivat aika hyvät. Paljon kaloja ja kirkas vesi.




Monkey Beach


Monkey Beach kuului myös tähän retkeen ja siitä oli luettu sikäli huonoa, että ihmiset houkuttelevat siellä luonnon apinoita ruualla, jotta niistä saa valokuvia, ja apinat tottuvat eväisiin ja ovat aggressiivisia, jos haluavat ruokaa. Huono interaktio. Niille on annettu ihan vääriä roskaruokia syötäväksi ja ihmiset saavat pelätä, että ne purevat tai raapivat. Ei hyvä apinoille eikä ihmisille. Sitä toimintaa emme haluaisi tukea.

Onneksi meidän retkenjärjestäjämme olivat järjissään. Ihmisiä ei lasketa hiekkarannalle, vaan apinoita katsotaan veneestä käsin lähietäisyydellä kallion kielekkeellä eikä niille anneta ruokaa ainakaan näistä veneistä. Oppaatkin tietävät, että rabiesrokotus on heti tarpeen, jos apina pääsee raapimaan retkeläistä.

Joten meille riitti hyvin nähdä apinapariskunta nyppimässä toisiaan rantakalliolla ja lauma loikkivan pitkin rantalinjaa pitkänä jonona.








Phi Phi Don


Kannaksen Tonsai-kylässä oli perusraitti ja muutava hauska ajopuusta kyhätty hökkelibaari, pari rentoa beach clubia lepotuoleineen, ja iso venesatama siinä edessä. Eli parkkipaikka moottoriveneille, jotka tunkevat matalaan veteen ja heittävät ankkurin hiekkaan.




Phi Phillä uimaranta oli todella matala. Poijuilla on rajattu vain pienet uintialueet eikä niissä pääse kuin polviin saakka veteen. Ehkä nousuvedellä on vähän paremmin.

Phi Phillä uimaranta on matala ja veneliikennettä paljon.

Siis todella paljon.

Ruoka oli massalounas katosruokalassa satojen turistien kesken muovituoleilla. Täällä ei tarvinnut veneen tuoda ruokaa mukanaan kuten muilla saariretkillä, kun tämä on asuttua maata. Joten kaikki ohjattiin buffetin ääreen. Ihan hyvää, kyllä meille kelpaa riisi ja kanacurry ja kasvikset soosissa. Jälkkäriksi vesimelonin paloja ja kupponen kahvia. Nälkäkin oli, eli hyvin tuli syötyä ja oltiin tyytyväisiä, mutta minkäänlaisesta tunnelmasta ei voi puhua. Turistit vaeltavat ankeiden pöytien välissä ja puputtavat pöperönsä nopeasti.

Muilla saariretkillä pitää varautua siihen, että mitään pöytiä ei ole, joten ruoka syödään piknikkinä muovilautaselta lusikalla rantahiekassa omalla pyyhkeellä tai jollain kivellä istuen, tai puunrungolla, jolla vaeltaa muurahaisia. Yksinkertaiset retkiolosuhteet. Ei luksusta vaativille soveltuva.


Phi Phistä lähtiessä meilläkin oli pieni laskuvesiongelma, hiekka tuntui veneen pohjassa kovana maaperänä raapimassa. Se ratkaistiin niin, että kaikki matkustajat käskettiin ensin yhdelle puolelle venettä seisomaan ja sitten toiselle puolelle. Kallistelu onnistui ja pääsimme liikkeelle hiekkasärkkien välistä.


Lohsamah Bay


Kaikkein paras snorklauspaikka oli Lohsamah Bay. Oli korallisyvennyksiä ja niissä ennätysisoja sienimäisiä ja aivomaisia pohjan muotoja, ja kalat kaikkein suurimpia. Olisiko sellainen 50-senttinen ollut joukossa, ainakin 40.

Tiikerikaloja näkyy heti taas.


Kaloja oli todella monta lajia. Pystyraidallisia kiekkokaloja, musta-valko-keltaisia taas, tai mustavalkopystyraidallisia, isoja ja pieniä tiikereitä, helmikaloja, joissa valkoisia pilkkuja tummalla pohjalla ja alapuoliskolla ne helmet venyvät pitulaisiksi läikiksi. Pastellinvärisenä hohtava iso kala, ihanan turkoosi-vihreä-vaaleankeltais-violettipurppura, niin hieno, suomuissa hohdellen eri sävyjä.

Joillain iso keltainen täplä tummassa yläosassa. Joissain erilaisia raitamuodostelmia pitkittäin, mustavalkoisia ja ruskeavalkoisia. Pitkänenäisiä kiekkokaloja. Tummanpunaisia ja tummanvioletteja, joissa vaaleaa evissä ja päässä. Oranssipyrstöisiä pieniä. Mustavalkoisia minihaita muistuttavia. Otsakyhmyisiä. Picassokaloja upeissa väreissä. Lähes kokonaan keltaisia.

Snorklaus meressä veneen perästä käsin on vähän sellaista, että pitäähän siinä peruskuntoinen olla, jotta pääsee sieltä merestä kahden askelman rappusia pitkin kapuamaan takaisin veneeseen. Henkilökunta auttaa kyllä.





Snorklaamisesta vähäsen


Nyt on snorklattu aika monta kertaa. En kokenut olevani snorklaaja ennen kuin tuli eteen lähtö Curaçaoon ja siellä käskettiin snorklata jos sinne ylipäätään menee, kerta. Se oli pakko opetella silloin, muutama vuosi sitten. Ja toimihan se. Pitää tottua siihen, että hengittää voi ihan normaalisti suun kautta sillä putkella. Niin paljon kuin haluaa. Ei sitä vettä sinne lennä, ei edes vaikka olisikin aaltoja.

Vähän säätämistä voi olla siinä, että maski istuu tiiviisti. Esim. otsatukka ei saa juuttua tiivisteen alle, eikä vuotoa tulla myöskään nenän alta eikä ohimoilta. Joskus vähän nousee vettä nenän alle tai ne rillit alkavatkin täyttyä alhaalta päin vedellä jonkun vuotavan reunan takia, mutta siihen ehtii kyllä reagoida.

Jos lasit huurtuvat, ne on otettava pois ja huuhdeltava merivedellä. Jotkut sylkevät lasien sisäpintaan ja se kuulemma auttaa. Suukappale tuntuu välillä painavan ikeniä ja sille joudun etsimään sopivaa kohtaa silloin tällöin.

Lainasnorkkelilla on Thaimaan retkillä mennyt pääasiassa hyvin. Minulla on silloin kertakäyttö-piilolinssit, joten näen selkeästi kalat.

Nyt voin ja uskallan snorklata ja tiedän, miten se toimii. Okei, paitsi niitä mahdollisia kokosukelluksia pinnan alle en ole tehnyt, silloin pitää varmaankin tyhjentää putki vedestä taas jälkeenpäin.

Varsinkin täällä snorklaus on kyllä rikkaus. Kalat ovat upeita ja pohjakasvusto eliöineen mielenkiintoinen näky.




Märkyys vs. upeus


Näissä saariretkissä ehkä rasittavinta on se yhdistelmä, että ui ja snorklaa välissä ja sitten pitää taas kävellä rannalla tai sivilisaatiossa, mutta ei ole paikkaa vaihtaa kuivia vaatteita uimavaatteisiin ja toisinpäin. Joten koko ajan on jotain märkää tai kosteaa päällä, vaihtoehtosesti hikistä, ja märät vesikengät jalassa, ellei niitä saa riisuttua välillä.

Koska minun pitää pelätä palamista, lisäksi tulee se, etten voi olla uikkarissa koko päivää, vaan minun on kääriydyttävä eri vaatekkapaleisiin, jotka heitetään märän uikkarin päälle, ja ne kastuvat ja ovat ällöt. Lisäksi iholla on aurinkovoidetta ja hiekkarannan hiekkaa ja meren tahmeaa suolaa, joten kaikkialla tuntuu hiekkaiselta ja limaiselta. Nämä tuntemukset ovat minulle aika häiritseviä, koska olen bodissani kuitenkin läsnä enkä voi ignoroida sitä kaikkea. Aurinkohattu pitää olla päässä ja sen alla pää hikoilee.

Tuut tässä kunnossa snorklaamasta etkä saa kuivaa päälle.

Se on se hinta, jonka joutuu maksamaaan, jos haluaa keskelle näitä upeita maisemia. Ovathan ne upeita, ei voi mitään muuta sanoa. Pystysuorat jyrkänteet nousevat meren pinnasta, kallioiden välissä lahdelmia, poukamia, matalavetisiä laguuneja, kirkas turkoosi vesi, meri lainehtii, pehmeä hiekkaranta, vehreät metsät kallioiden välissä ja päällä, apinoita, lintuja, perhosia. Saaria horisontissa sinisen meren takana.



Myrskyssä merellä


Lähtiessä kuulimme, että vastassa on myrskyinen saderintama, jonka läpi pusketaan. Pelastusliivit olivat olemassa veneessä aina, mutta niiden käyttöaste vaihteli. Nyt sanottiin, että liivit päälle kaikille ja reput penkkien alle säilytyskoloihin turvaan.

Aika hurja. Voi jo seikkailuksi sanoa. Ilkeää on, kun moottoriveneen pohja läsähtää aalloille kovaa lyöden noustuaan ensin ylös merestä. Pumm. Se on kova kolaus. Mutta ne on tehty kestämään se.

Veneessä on voimakkaat moottorit, joilla se kaasutti menemään myrskyn läpi. Vaikka vene on pieni ja peräpää avoinna suoraan aaltoihin, oli perusturvallinen olo. Että kyllä tämä tämän osaa eikä jouduta mereen.

Näillä mennään.

Tasapaino piti parina hetkenä hakea kapteenin käskyjen mukaan. Yksi mies piti saada lisää tietylle puolelle painoksi. Kai jotta vene on mahdollisimman suorassa sivutuulesta huolimatta.

Vene pomppi, nousi ja putoili ja heilui sivuttaissuunnassakin. Ihan oli huvipuistolaite-olo. Rankkasade räiski matkustamoon joka sivulta ja aallot kuohuivat ja pärskivät myös sisään saakka. Kaikki olivat likomärkiä sen matkan jälkeen.

Kyllä heikompia hirvittäisi. Ei herkille. Pitää kestää läpimäräksi kastuminen, kova heiluminen, rytyyttävä kyyti ja se, että melkein putoaa penkiltä hytkyessä pahimmilla aalloilla. Eikä auta ola pahoinvoiva aalloilla, koska nämä veneet heiluvat aina.

Eilen oli ollut vielä pahempi myrsky kuulemma. Kokka heiluu eniten ja siellä on pari istumapaikkaa, mutta ne ovat vaaralliset myrskyllä. Joku oli eilen murtanut käsivartensa ollessaan kokassa kovalla merenkäynnillä. Auts. Ja sisällä oli joku nainen yrjönnyt eteensä ja muut olivat alkaneet yrjötä mukana. Meille sanottiin, että muovipusseja löytyy, sanokaa ajoissa ettei käy kuten niille. Onneksi minulla ei edelleenkään ole ollenkaan merisairautta.

Tämä oli kyllä hyvä lopetus, että no nyt riitti veneretket, kun melkein haaksirikkoudutaan myrskysateessa. Tarpeeksi seikkailua. Ja nyt on kyllä nähty kaikki saaret.

Häntäluuni sai kai jonkun täräyksen ja vähän suuttui moottoriveneen penkin iskuista pebaan. Se oli pari päivää arka, mutta rauhoittui itsestään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti